Kodin saanut koira: MADONNA (nyk Luna)

Syntymäaika: 2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
4.11.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Madonna päätyi One Rescue Associationin tarhalle Cosobaan vuodenvaihteessa 12 vastasyntyneen pentunsa kanssa. Madonnan Muusikko-pentueeksi nimetyt pennut ovat Ludovico, Sting, Elvis, Lennon, Morrison, Hendrix, Whitney H, Marilyn M, Katy P, Billie E, Cyndi L ja Michael J, ja niillä todella oli onni matkassa, sillä kaikki pennut selvisivät pentuajan vaaroista ja pääsivät Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään omia kotejaan. Osa pennuista ovat jo löytäneet perheensä Suomesta, mutta osalla koti vielä odottaa löytymistään. Nyt on myös Madonna-äidin vuoro liittyä kotia etsiväksi pentujensa joukkoon.

Madonna on iloinen, avoin ja energinen koira, joka vetää häkissään hepulirallia Kulkurien aktiivien saapuessa tätä tapaamaan. Häkkielämä ei selvästi ole Madonnan mieleen, ja se purkaa turhautumistaan ja patoutunutta energiaa hyörimällä ympäri hyrrän lailla ja pomppimalla aktiiveja päin.

Sydämen särkevä huomio oli myös, että Madonna yritti vierailun aikana hädissään vinkuen kiivetä ulos häkistään, sillä se ei halunnut tehdä tarpeitaan häkkinsä lattialle. Lopulta se luovutti ja teki hätänsä häkkiin. Hyvin suurella todennäköisyydellä Madonna ei tulevassa kodissaankaan haluaisi tehdä tarpeitaan sisään, vaan on varmastikin helposti opetettavissa sisäsiistiksi.

Saatuaan tarpeensa tehtyä Madonna rauhoittuu hiukan ja pystyy keskittymään vierailijoiden tuomiin herkkuihin. Madonna ei vaikuta jännittävän vierailijoita, mutta päällimmäisenä se selvästi haluaisi juosta, tehdä ja tuohuta ihmisten kanssa. Sen unelma olisi varmasti päästä ulos rallittelemaan tuhatta ja sataa. Muiden koirien kanssa Madonna tulee hyvin toimeen.

Madonna vaikuttaa sopeutuvaiselta koiralta, joka kuitenkin varmasti tulee kaipaamaan runsaasti aktivointia ja liikuntaa. Se on hurjan ketterä, ja hyppii helposti korkeisiinkin paikkoihin ja kiipeilee häkkien seiniä. Madonnan kanssa on siis hyvä huolehtia turvallisuudesta myös aidatulla pihalla.

Madonna voisi arvostaa aktiivista perhettä, jonka kanssa se pääsisi metsiin, retkille ja vaikka harrastuksiin. Madonnan ei tarhalla erityisemmin kuulla haukkuvan.

Madonna on kooltaan kompakti, noin 47 cm korkea ja 16 kilon painoinen.

Päivitykset

14.5.2022

Madonna pääsi Suomen kevääseen seikkailemaan ikioman perheen kera!

2.3.2022

Ihana Madonna varattiin ikiomaan kotiin!

 

4.11.2021
Madonna aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Madonna saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Madonna on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Madonnan yhteyshenkilönä toimii Mari Tammenkoski

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: