Kodin saanut koira: BIBBI (nyk. Aava)

Syntymäaika: 12/2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
29.9.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Arviolta noin 10 kuukauden ikäinen Bibbi on hylätty Cosoban tarhalle pentuna kuluneena keväänä. Kevättä kutsutaankin Romaniassa pentusesongiksi, sillä kylmän talven jälkeen pentuja syntyy kaduille tuhansittain. Tämän vuoksi myös tarhat täyttyvät pennuista kevään aikana.

Bibbi jakaa tarhalla häkkinsä muutaman muun, hiukan aremman pennun kanssa. Pentuporukka tulee hyvin toimeen keskenään ja viettävät päivänsä yhdessä telmien.

Uusien ihmisten saapuessa pentujen häkkiin, suhtautuu Bibbi heihin ensin hiukan ujosti ja jännittäen ensimmäiset minuutit. Bibbi elehtii hienosti rauhoittavien signaalien kautta ja reipastuu todella nopeasti. Hetken päästä se jo rentoutuu ja alkaa hassutella.

Vierailun aikana Bibbi rohkaistuu jo sen verran, että tulee iloisesti tervehtimään vieraita ja vaikuttaa kaikin tavoin iloiselt ja energiseltä nuorelta koiralta. Se on utelias ja kiinnostunut ja namin pudotessa puulavan alle, yrittää se sitkeästi ängetä hakemaan sitä kapeasta raosta. Bibbi vaikuttaa namimotivoituneelta ja aktiiviselta tyypiltä.

Bibbi haukkuu tarhalla muiden mukana, mutta ei vaikuta kovinkaan haukkuherkältä. Bibbille täydellinen koti olisi aktiviinen, koulutuksesta kiinnostunut perhe, joka on valmis käyttämään aikaa ja resursseja Bibbin kanssa touhuiluun.

Bibbi on kooltaan nyt 15-17 kiloa ja 50 cm korkea. Se tuskin enää kasvaa erityisen paljon, mutta painoa varmasti lihaksiston kasvaessa tulee lisää.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

14.5.2022

Bibbi pääsi matkustamaan Romaniasta Suomeen ja sai uudeksi nimekseen Aava. Onnea Aava ja perhe!

22.3.2022

Tapasimme Bibbin edellisellä aktiivimatkalla ja sen korvaan saatiinkin jo varovasti kuiskata, että olen löytänyt sinulle kodin. Tänään Bibbin tuleva perhe on virallisesti aloittanut Bibbin odottamisen kotiin. Bibbi on varattu!

20.2.2022

Suloinen Bibbi on ikäväkseen jämähtänyt tarhalle ja ehtinyt kasvaa jo vuoden ikään, joten se siirretään aikuisten koirien kategoriaan. Aktiiviemme saapuessa häkkiin Bibbi livahtaa koppiin turvaan, ennen kuin alkaa varovasti lähestyä aktiiveja. Bibbi on kovin kiinnostunut vieraista ja se uskaltautuukin ottamaan nameja ihmisten kädestä. Se ei anna kuitenkaan koskea ja säpsyy lähestymisyrityksiä. Vähäiset ihmiskontaktit ovat jättäneet Bibbin hiukan varovaiseksi uusien ihmisten kanssa, mutta se vaikuttaa uteliaalta ja nuuskutteleekin tarkkaan pääsääntöistä hoitajaansa Adinaa.

Bibbi asustaa häkkiään aremman koiran kanssa ja tulevassa kodissa voisikin olla reipas koira antamassa tukea kotiutumiseen. Tarhalla Bibbi ei hauku, mutta tämä voi muuttua kotioloissa. Bibbi etsii omistajaa, jolla on reilusti kärsivällisyyttä mutta myös huumorintajua, sillä puhjettuaan kukkaan Bibbi keksii varmasti jekun jos toisenkin omistajaansa ilahduttamaan. Bibbin kotiutumiseen on varattava reilusti aikaa, kärsivällisyyttä ja nameja. Koulutuksen on oltava ehdottoman koiralähtöistä ja tulevan omistajan olisi hyvä perehtyä koirien kommunikointiin ja elekieleen.

29.9.2021
Bibbi aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bibbi saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bibbi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Bibbin yhteyshenkilönä toimii Outi Kekkonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: