Päivitetty 07.01.2019

Kotia etsivä koira: CATALINE (Field puppies)


Syntymäaika: 6/2018
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
ei steriloitu

Perustiedot ja tausta
21.12.2018

Romaniassa suurin osa kodittomista koirista hylätään kaduille. Omistettuja koiria ei ole leikattu ja niinpä ei-toivottuja pentuja syntyy jatkuvasti. Pennuista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään kadunvarteen tai pellonlaitaan, missä niillä on häviävän pienet mahdollisuudet selvitä hengissä. Toisinaan tällaisia pentuja kohtaa onni ja hyväsydäminen eläinsuojelija löytää ne ajoissa. Näin kävi kun Kulkurien yhteistyökumppani Luiza Mandru löysi läheiseltä pellolta sinne hylätyt pienet pennut. Vaikka Luizalla ei enää ole yhtään ylimääräistä tilaa kotonaan hän ei voinut jättää pieniä pentuja pellolle ja niinpä pentue pääsi Mandrujen luokse turvaan.

Pennut ovat saaneet rauhassa kasvaa ja voimistua ja nyt ne ovat valmiita etsimään omia kotejaan. Cataline, Soreanca, Sanziana, Mayla, Bocanila, Lukas ja Adryan ovat iloisia, leikkisiä ja aktiivisia nuorukaisia. Pennut viettävät päivänsä keskenään leikkien ja ovatkin sosiaalisia ja uteliaita koiranalkuja. Koko pentue tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa. Vieraisiin ihmisiin pennut suhtautuvat ystävällisesti ja ovatkin hyvin ihmisrakkaita ja huomionkipeitä.

Pennuista kasvaa aikuisena noin 55-60 cm korkeita keskikokoisia koiria.

21.12.2018
Field pennuista suurin osa odottelee edelleen omia kotejaan Luizan luona. Vaikka pennut asuvat pihalla aitauksessa ne ovat säilyttäneet upeat, sosiaaliset ja iloiset luonteensa. Pennut suhtautuvat niin tuttuihin kuin vieraisiin ihmisiin suurella riemulla. Ne ovat heti ensimmäisenä pomppimassa tulijoita vasten saadakseen huomiota ja rapsutuksia. Pennut antavat nätisti käsitellä itseään ja suhtautuvat ystävällisesti ihmisiin. Alkuinnostuksen jälkeen ne malttavat myös rauhoittua ja asettua nauttimaan vieraiden huomiosta. Sanziana, Adryan, Mayla ja Cataline ovat kaikki avoimia ja reippaita ja sopivat varmasti monenlaiseen kotiin. Soreanca on pennuista hieman varovaisempi ja seurailee mielummin tilanteita alkuun sivummalta.

Pennut ovat nyt keskikokoisia, noin 15-20 kiloisia, ja kasvavat varmasti vielä jonkun verran lisää.

12.10.2018
Cataline aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

____________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Cataline tulee Suomeen niin nuorena, että sitä ei steriloida ennen kotiutumista tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Cataline saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Cataline on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa