Kodin saanut koira: SOREANCA (Field puppies) (Nyk. Sera)

Syntymäaika: 5/2018
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta

2.7.2019
Romaniassa suurin osa kodittomista koirista hylätään kaduille. Omistettuja koiria ei ole leikattu ja niinpä ei-toivottuja pentuja syntyy jatkuvasti. Pennuista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään kadunvarteen tai pellonlaitaan, missä niillä on häviävän pienet mahdollisuudet selvitä hengissä. Toisinaan tällaisia pentuja kohtaa onni ja hyväsydäminen eläinsuojelija löytää ne ajoissa. Näin kävi kun Kulkurien yhteistyökumppani Luiza Mandru löysi läheiseltä pellolta sinne hylätyt pienet pennut. Vaikka Luizalla ei enää ollut yhtään ylimääräistä tilaa kotonaan hän ei voinut jättää pieniä pentuja pellolle ja niinpä pentue pääsi Mandrujen luokse turvaan.

Nyt pennuista on kasvanut nuoria, upeita koiria. Sanziana, Cataline, Bocanila ja Lukas ovat jo löytäneet omat kotinsa, Soreanca, Mayla ja Adryan vielä odottavat omia kotejaan. Ne ovat iloisia, leikkisiä ja aktiivisia koiria. Sisarukset tulevat hienosti toimeen niin keskenään kuin muiden koirien kanssa. Vieraisiin ihmisiin ne suhtautuvat ystävällisesti ja ovatkin hyvin ihmisrakkaita ja huomionkipeitä. Nyt olisi jo Soreancan ja sisarusten aika päästä kokemaan elämää omassa kodissa, mutta missä luuraavat näiden kullanmurujen omat kodit?

Kaunotar Soreanca on noin 55 cm korkea, keskikokoinen koira. 

Päivitykset

16.12.2019
Soreanca on kotona ja jatkaa elämäänsä oman perheensä kanssa nimellä Sera. Paljon onnea koko perheelle!

28.10.2019
Soreanca on varattu ja oma koti odottaa Suomessa!

6.8.2019
Heinäkuussa Soreancaa sisaruksineen käytiin jälleen tapaamassa Mandrujen tarhalla.  Vieraiden tullessa tyttö oli tarhan sisäpihalla veljensä Adryanin ja siskonsa Maylan kanssa. Soreanca on selvästi varovaisempi kuin sisaruksensa ja aluksi haukkui vieraat kiertäen heidät kaukaa. Onneksi vieraat viettivät tarhalla koko päivän ja kun he parin tunnin kulttua palasivat sisäpihalle, Soreanca salli Stefan Mandruun turvautuen vieraan tulla lähelle ja silittää itseään. Näin rohkaistuttuaan se alkoi itse hakea kontaktia ja uskalsi hakea nameja vieraiden kädestä ja salli silittämisen. Soreanca on Stefanin lempikoira ja rakkaus on molemminpuolista. Mandrujen käsittelyä Soreanca ei muutenkaan arastele yhtään. Soreanca on lempeän ja herkän oloinen koira ja sillä on kaikki valmiudet kasvaa hyväksi kotikoiraksi. Kärsivällisyyttä, aikaa ja ymmärrystä varovaisen koiran sielunelämästä se tulee tarvitsemaan omalta ihmiseltään, mutta vastineeksi saa uskollisen koirakaverin. Lisätty tälle kauniille tupsukorvalle uusia kuvia ja pari videota.

14.4.2019
Yhdistyksen aktiivit tapasivat Soreancan sisaruksineen helmikuun lopulla. Soreanca on sisaruksiaan pidättyväisempi lähestyessään vieraita. Se on kuitenkin kiinnostunut, mutta varmuuden vuoksi lähestyy takaapäin uusia ihmisiä haistellen ja varovasti tutkien. Vieraiden läsnäolo saa koko katraan hötkyilemään, mutta pian Soreanca rauhoittuu kuten muutkin sisarukset ja omaan häkkiin palattuaan seurailee rauhallisena vieraiden ja muiden koirien touhuja. Soreanca ei ole arka, mutta jännittävissä tilanteissa se tukeutuu sisaruksiinsa, joten se hyötyisi tulevassa kodissaan tasapainoisesta koirakaverista. Missä on Soreancan oma koti? Lisätty kaksi videota ja uusia kuvia suloiselle pörrökorvalle.

30.1.2019
Field pennut elelevät edelleen Luizan pihalla. Kylmän talven myötä niille on kasvanut suloinen pörröturkki. Muuten ne ovat edelleen aivan kuin ennen ja suhtautuvat ihmisiin innokkaan iloisesti. Lisätty tuore kuva Soreancasta.

21.12.2018
Field pennuista suurin osa odottelee edelleen omia kotejaan Luizan luona. Vaikka pennut asuvat pihalla aitauksessa ne ovat säilyttäneet upeat, sosiaaliset ja iloiset luonteensa. Pennut suhtautuvat niin tuttuihin kuin vieraisiin ihmisiin suurella riemulla. Ne ovat heti ensimmäisenä pomppimassa tulijoita vasten saadakseen huomiota ja rapsutuksia. Pennut antavat nätisti käsitellä itseään ja suhtautuvat ystävällisesti ihmisiin. Alkuinnostuksen jälkeen ne malttavat myös rauhoittua ja asettua nauttimaan vieraiden huomiosta. Sanziana, Adryan, Mayla ja Cataline ovat kaikki avoimia ja reippaita ja sopivat varmasti monenlaiseen kotiin. Soreanca on pennuista hieman varovaisempi ja seurailee mielummin tilanteita alkuun sivummalta.

Pennut ovat nyt keskikokoisia, noin 15-20 kiloisia, ja kasvavat varmasti vielä jonkun verran lisää.

12.10.2018
Soreanca aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

____________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Soreanca saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Soreanca on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa. 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Marjukka Kokko 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/azimis/videos/10215129284322919/” width=”300″ height=”200″ onlyvideo=”1″]

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: