Kodin saanut koira: CORINA (nyk.Cindy)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

3/2015

3/2015

CORINA

* narttu

* n. 1-v

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

13.2.2015
Yhteistyökumppanimme Onevetin eläinlääkäri, Dr. Adina, sai puhelun kollegaltaan Dr. Corinalta 2-3 kuukautta sitten. Dr. Corina pyysi puhelussa Dr. Adinaa ottamaan erään kiltin ja ystävällisen koiran
kaduilta turvaan, Onevet hoitolaan. Pian puhelun jälkeen koira löysi itsensä Onevetin hoitolasta ja sai nimekseen Corina.

Corina on n.1 vuotias. Corina painaa n.12kg ja on n.40cm korkea.

Corina on osoittautunut olevan leikkisä, iloinen nuori tyttö. Corina haluaa mielellään myös leikkiä ihmisten kanssa ja on keksinyt lätkiä tassuillaan ellei ihminen meinaa lähteä leikkiin mukaan. Corina on erittäin avoin ja sosiaalinen koira joka reippaana vipeltää ympäriinsä. Corinan luonteen puolesta voisi hyvinkin olla ystävällinen koirakaveri kodissa jo ennestään, odottamassa yhteisiä leikkihetkiä.

12.3.2015
Corina on tulossa kotihoitoon Suomeen 13.3.2015.

13.3.2015
Joskus suunnitelmat muuttuvat nopeasti ja niin kävi tällä kertaa. Corina odottaa edelleen omaa kotiaan Romaniassa.

21.3.2015
Uusia kuvia lisätty Corinalle. Ne eivät kuitenkaan tee Corinalle oikeutta, sillä tyttö menee hieman hämilleen kuvaushetkillä. Eläinklinikka OneVetin työntekijät kertovat Corinan olevan edelleen sosiaalinen oma itsensä. Corina on kiltti ja ystävällinen. Corina on myös erittäin leikkisä ja tulee hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa.

Corina odottelee sitä omaa kotiaan häntä heiluen ja mieli korkealla.

1.4.2015
Corina varattiin tänään omaan kotiin.

4.4.2015
Yömyöhään saapui Kulkurilento ja sen mukana myös Corina. Kentältä matka kohti kotia jatkui.

14.6.2015
Saimme kuulumisia huhtikuun alussa kotiutuneelta Cindyltä (ent.Corina).

Cindy viihtyy hyvin uusien veljiensä kanssa ja vaikka ei oikein vielä ymmärrä kaikkea mitä omistajansa pyytää, yritystä ei puutu ja reippaasti Cindy testasi mennä agilityputkeenkin. Sitten tyttö kuitenkin totesi, että juokseminen on paljon kivempaa kuin putkeen meneminen!Hyvin kultainen tyttö, joka nauttii läheisyydestä ja rapsutuksista.

Kiitos Cindyn perheelle näistä kuulumisista ja kuvista ja oikein ihanaa kesää teille 🙂

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan.

Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Corina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Corina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Mia Takolanderille.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: