Päivitetty 30.07.2017

Kodin saanut koira: DIAZ


Syntymäaika: 2014-2015
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Deissima Roxana)
steriloitu

 

20.01.2017
Aktiivinen eläinsuojelija Roxana pelasti herttaisen Diazin muutama kuukausi sitten kadulta, kun sitä yritettiin myrkyttää, jotta siitä päästäisiin eroon. Diaz oli saanut vastikään pennut ja se kerjäsi ja etsi ruokaa kylän kaupan edessä jonka lähellä se myös “asui” pentuineen. Lähialueen ihmiset eivät sietäneet sen läsnäoloa ja se koitettiin häätää useasti. Kun tämä ei riittänyt, oli sitä koitettu myrkyttää. Fiksuna koirana se haistoi kuitenkin, ettei ruuissa ollut kaikki kunnossa. Nälkiintyneenä se olisi kuitenkin jossain vaiheessa syönyt mitä vain eteensä sai, mutta Diazin onneksi Roxana ehti ottaa tytön talteen. Pennuista ei enää Diazin löytyessä ollut tietoa, luultavasti ne oli hävitetty, jotta koirakin lähtisi pois kyseiseltä alueelta.

Kaunis Diaz on äärettömän ystävällinen ja ihmisrakas koira, joka rakastaa leikkimistä ja touhottamista ympäriinsä. Se rakastaa rapsutuksia, huomiota ja pussaileekin niin tutut kuin tuntemattomat mennen tullen. Diaz tulee mainiosti toimeen muiden koirien kanssa, eikä ole haukku herkkä hoitopaikassaan. Kooltaan tämä neiti on pieni keskikokoinen, noin 40cm korkea ja vajaa 15kg painava koira. Diaz matkustaa hienosti autossa, käyttää talvitakkia ja kulkee remmissä. Se ottaa niin ihmiset, eläimet kuin uudet paikatkin avoimen uteliaasti vastaan. Enää tältä helmeltä uupuu se oma koti.

28.01.2017
Lisätty ihanalle Diazille uusia kuvia tammikuulta. Diaz on testattu positiiviseksi ehrlichioosin osalta ja neidin kuukauden mittainen antibiootti kuuri on aloitettu tällä viikolla. Ehrlichioosista voit lukea lisää tästä linkistä.

17.03.2017
Lisätty Diazille uusia kuvia maaliskuulta. Uskomatonta, että kerrasaan upea, suloinen ja ystävällinen Diaz odottaa edelleen omaa kotiaan.

07.04.2017
Diazin käytös tarhalla on muuttunut jonkin verran ja ollaan havaittu, että neiti ei tule toimeen toisten tyttökoirien kanssa. Diaz on toisille tyttökoirille pomotteleva ja se ei epäröi lähteä rähinöihin mukaan. Diaz etsiikin nyt ensisijaisesti kotia, jossa ei asu toisia tyttökoiria.

14.05.2017
Vaihdettu Diazille artikkelikuva. Tämä suloinen, leikkisä ja ihmisrakas neiti etsii edelleen omaa loppuelämän kotiaan Deissima Roxanan luona Romaniassa.

26.06.2017
Diazin käytös toisia tyttökoiria kohtaan ei ole valitettavasti tarhalla muuttunut. Erityisen kaunis ja ihmisrakas Diaz etsii rauhallista ja osaavaa kotia, jossa ei asu muita tyttökoiria. Harkinnan mukaan sen tulevassa kodissa voisi asua valmiiksi uroskoira. Ihana Diaz on todella ihmisrakas ja ihmiseltä saatu huomio ja läheisyys on sille kaikki kaikessa. Tämä pomotteleva ja osittain aggressiivinen käytös toisia tyttökoiria kohtaa voi hyvinkin johtua osittain tarhaolosuhteista, aktivoinnin puutteesta ja siitä, että neiti on jonkin verran turhautunut tarhalla. Tulevan kodin täytyy kuitenkin jatkossa varautua siihen, että Diazin käytös ei tule täysin muuttumaan kotiutumisen myötä. Neiti on luonteeltaan hyvin leikkisä ja energinen ja siitä saisi varmasti hyvän kaverin erilaisiin harrastuksiin. Diazista joku onnekas perhe saa varmasti oikean unelma koiran.

30.07.2017
Olemme saaneet loistavia uutisia, sillä ihana Diaz pääsee kotihoitoon Belgiaan. Onnea matkaan Diaz <3

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Diaz saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Diaz on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Diazin yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.