Kodin saanut koira: FANEC

Syntymäaika: 6/2016
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romania (Onevet)
Kokoarvio:

10.2.2017
Romaniassa on mahdollista se, että kun lähdet kauppaan ostamaan leipää ja maitoa, tulet näiden kanssa takaisin kotiin ja mukanasi on jotain ylimääräistä, mitä ei ostoslistalla ollut – koditon koiranpentu.
OneVet klinikan työntekijä otti kodittoman pennun kadulta turvaan ja vei hänet tarhalle odottamaan mahdollista kotiaan. Fanec on niitä onnekkaita tähtiä, joille avautuu edes mahdollisuus omaan kotiin, missä ruoka, juoma ja kodin lämpö on normaali jokapäiväinen asia.

Fanec muistuttaa saksanpaimenkoiraa, mutta mitä kaikkea tästä pojasta oikeasti löytyy on arvoitus. Fanec on avoin ja leikkisä, rohkea ja aktiivinen nuorikko poika, sellainen hauska “jässikkä”. Fanec tarvitsee aktiivisen kodin, jossa tarjolla on riittävästi liikuntaa ja aktivointia. Rakkautta ja rajoja sopivassa suhteessa.

Fanecin oletetaan kasvavan keskikokoiseksi ja n.20kg kokoiseksi.

17.3.2017
Fanec pojasta on kasvanut todella reipas koltiainen. Vaikka muita pentuja jännittää,  tämä poika painelee pitkin huonetta ja käy ihan itsekseen moikkaamassa vieraat ihmiset.  Vauhtia piisaa ja pojan häntä heiluu taukoamatta. Fanec on hyvin utelias ja tutkii innolla koko huoneen läpi. Koltiaisen menoa on mukava seurata, ihanan avoin ja ystävällinen poika. Fanec on sosiaalinen ja hän tulee hienosti muiden pentujen kanssa toimeen. Kuvat ei anna oikeutta tälle todella komealle pojalle, ja koltiainen olisikin  oikein valmis lähtemään omaan kotiinsa. Enää se oma koti vain puuttuu. Poika on myös kastroitu.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

8.5.2017
Fanec poika on tänään varattu omaan kotiin, romanian taha on kohta muisto vain pojan elämässä.

27.5.2017
Tänään koitti Fanecille ja sen uudelle perheelle tärkeä päivä. He kohtasivat ensimmäistä kertaa ja lähtivät yhdessä Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti yhteistä elämää.


Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli  Fanec tulee Suomeen steriloimattomana nuoren iän vuoksi, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Fanec saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Fanec on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Fanecin yhteyshenkilönä toimii  Anne Huhtala.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: