Kotia etsivä koira: KAURA

Kaunis, herkkä Kaura etsii aikuisperhettä, jossa on jo ennestään kokemusta ujosta ja epävarmasta koirasta.
Syntymäaika: 1/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One rescue Association)
Kokoarvio: 50 cm / 17 kg

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

7.4.2024

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikottain.

Kaura on yksi sadoista niin sanotuista koronapennuista, joita päätyi koronan aikaan tarhalle niin paljon, ettei kukaan enää tiedä, mistä kukakin tuli. Kaura kärsi alkuun iho-ongelmista ja häneltä hoidettiin syyhy. Tästä syystä Kaura joutui viettämään pentuaikana aikaa yksinään häkissä, mutta on onneksi toipunut hyvin ja nykyään hän elelee vapaana tarhan pihalla koiraporukan mukana. Kaura tulee erinomaisesti toimeen koirien kanssa. Se pyörii muiden mukana ja kommunikoi taitavasti. Ruoka ei aiheuta kiistaa ja Kaura on ennemminkin konflikteja välttelevä tyttö. Muiden koirien hyöriessä Kaura ei tee itsestään numeroa ja se mieluummin väistääkin pois riehakkaampien koirien alta.

Ihmiset ovat tarhalla kasvaneelle Kauralle melko vieras ja ihmeellinen asia. Kaura ei hakeudu suoraan ihmisen kosketusetäisyydelle, mutta osoittaa kiinnostustaan kyllä. Se pyörii lähellä ja käy ohimennen nuuhkaisemassa ja jää sitten sopivan välimatkan päähän katselemaan tilannetta. Kaura tarvitsee tulevassa kodissaan tasapainoisen koirakaverin. Kaura etsii myöskin ensisijaisesti aikuisperhettä, jossa on jo ennestään kokemusta ujosta ja epävarmasta koirasta. Kaura ei varsinaisesti vaikuta tarhalla aralta, vaan ennemminkin tottumattomalta. Tulevan kodin tulee kuitenkin ymmärtää, että Kaura tulee tarvitsemaan paljon aikaa ja hyviä kokemuksia, jotta pentuajan puutteellinen sosiaalistaminen ei tule näyttelemään liian suurta roolia tytön elämässä.

Päivitykset

7.4.2024

Kaura tavattiin maaliskuun tarhavierailulla. Kaura on varovainen, pitää etäisyyttä ihmiseen. Hän uskaltaa vähän kurkotellen tulla hakemaan namit vieraan ihmisen kädestä, maasta syö vauhdikkaasti rohmuten kavereidenkin herkut. Tästä häkkikolmikosta Kaura on ainoa, joka ottaa kädestä herkkuja eli kaveritkin ovat arkoja. Myös seisovan ihmisen kädestä Kaura ottaa samalla tavalla kurkotellen herkun. Ihmisen kyykkyyn meno ja sieltä seisomaan nouseminen eivät aiheuta tytössä reaktiota – seisoskelee ja tapittaa ihmistä namien toivossa. Kaura ei tauota kopissa eikä pelkää uutta esinettä (lelu) joka heitetään lattialle, vaan menee tutkimaan sitä. Kaura ei hirveästi säpsy, mutta peruuttaa heti taaksepäin ihmisen tullessa vähänkin kohti. Kauraan ei saa koskea vieras eikä tuttu ihminen.

13.12.2023

Kaura tavattiin lokakuun tarhavierailulla. Arka Kaura asustaa kahden muun ujon koiran kanssa, joten se ei saa tarvitsemaansa tukea muilta jännittävässä tilanteessa. Kaura pakenee vieraiden lähestyessä häkkiä koppiin piiloon, mutta uskaltautuu sieltä myös ulos. Maahan heitetyt namit kiinnostavat tyttöä kyllä kovasti, mutta Kaura ei uskalla niitä syödä ihmisen ollessa lähellä. Kaura säpsähtelee kaikkia ääniä ja liikkeitä, mutta ei pakene piiloon. Ei syö nameja kädestä tutultakaan ihmiseltä, eikä Kauraan ole saanut koskea. Maahan heitetty esine kiinnostaa ja Kaura tulee sitä uteliaasti haistelemaan. Kaura on kaunis, mutta niin kovin ujo tyttönen.

9.3.2023

Kaura haukkuu kun näkee vieraiden lähestyvän häkkiä. Kun vieraat menevät häkkiin, Kaura varoo vieraita eikä anna koskea. Kaura uskaltaa kuitenkin syödä nameja maasta. Tällä hetkellä Kaura asuu aran koiran kanssa paddockissa sisäpihan puolella. Tilanne ei ole paras mahdollinen Kauralla, koska arka koirakaveri ei auta Kauraa reipastumaan. Kaura selvästi ottaa mallia kaverista ja pysyttelee tämän lähellä. Kaura ei esimerkiksi lähesty ihmistä itsenäisesti, hakee vain namit ja menee pois. Reipas koirakaveri voisi olla Kauralle hyvä, koska  vaikuttaa tukeutuvan muihin koiriin melko paljon.

14.12.2022

Aktiivimme tapasivat Kauran syyskuun reissulla. Diddi, Kaura, Irmeli ja yksi muu koira asuivat tuolloin samassa häkissä. Valitettavasti tarhan sisäpihalle pääsi livahtamaan kastroimaton uusi uroskoira, joka villitsi koko häkkirivin, tämän häkin kokoonpanon mukaan lukien. Koirat olivat niin kiihtyneessä tilassa rähisemässä, että koettiin järkevämmäksi katsoa koirat häkin ulkopuolelta käsin.  Kaura haukkui jonkin verran häkin ohi kuljettaessa, mahdollisesti huomiota hakiakseen. Kaura vaikutti olevan hyvin innoissaan ihmisistä, häntä heilui, nousi häkkiä vasten ja nuoli vierailijoiden kädet.

23.4.2022

Kaura on sellainen hiljainen takarivin tyttö. Se ei tee itsestään numeroa, mutta on kuitenkin läsnä ja tarkkailee. Kaura tulee suuressa koiraporukassa todella taitavasti toimeen ihan kaikkien koirien kanssa. Se osaa välttää konfliktit, toimia sovittelijana ja intoutua leikkiin touhukkaiden koirien kanssa. Se osaa kuitenkin myös ottaa tilaa, eikä tunnu riippuvaiselta kenestäkään. Välillä Kaura kirmailee yksin tarhan isolla pihalla. Kaura tulee ihmisten luo, mutta jää mieluummin pienen hajuraon päähän aluksi. Kun hän seurailee muiden koirien mallia, tulee tämäkin tyttö sitten ottamaan nameja kädestä, heilauttaa häntää ja lähtee kulkemaan ihmisten mukana tarhan pihan poikki. Kaura on sen verran herkkä, ettei se ensisijaisesti ole lapsiperhekoira, vaan koti voisi koostua yhdestä tai kahdesta rauhallisesta aikuisesta ja tasapainoisesta koirakaverista. Kauran ei kuulla haukkuvan. Lisätty kuvia ja video.

1.2.2022

Kaura aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Kaura saapuu Romaniasta Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kaura on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Kauran  kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

13

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Laura Arala

Tutustu myös näihin: