Perustiedot ja taustat: 19.2.2020 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha....
nuori koira
Enkelikoira: EONA
Perustiedot ja tausta 15.8.2019 Eona päätyi siskonsa Elizahin kanssa Glinan tarhalle kunnallisen tarhan kautta. Eonan emo oli synnyttänyt ainakin kuusi pentua kadulle, jossa se oli hoitanut niitä parhaansa mukaan. Ystävälliset ihmiset olivat...
Kodin saanut koira: COSMIN (nyk. Cosmo)
Perustiedot ja tausta (päivitetty 13.8.2019) Cosmin asusti Romaniassa yhden Kulkurien keskeisimmän yhteistyötahon, One Rescue Associationin tarhalla Cosoban kylässä. Onevetin työntekijä löysi Cosminin pentuna syksyllä 2016 eräältä...
Kodin saanut koira: LEAH
Perustiedot ja tausta 10.2.2018 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja...
Kodin saanut koira: ACHILLE
30.10.2016 Achille on kaunis, persoonallinen nuori koira. Se muistuttaa hieman Bambia; Hoikka kaveri pitkillä jaloilla. Eräänä aamuna Ioana Bodea, paikallinen eläinsuojelija, oli menossa töihin, kun hän tapasi tämän kaverin lähellä kotiaan....
Kodin saanut koira: TAYLOR
29.7.2016 Romaniassa suhtautuminen koiriin on valitettavan välinpitämätöntä. Koiria hylätään katujen varsille, pennuista hankkiudutaan eroon mitä ikävimmin keinoin, ja lemmikki on helppo hylätä tai vaihtaa toiseen jos se miellytä. Taylorkin oli...
Kodin saanut koira: MAMELIE
4.12.2016 Glinan tarha sai alkunsa vuonna 2006, kun eräs vanha rouva Bukarestin lähettyvillä alkoi ruokkia muutamia hylättyjä koiria pellon laidassa. Alueelle kertyi pikku hiljaa lisää ja lisää koiria. Alue kävi ahtaaksi ja vaaralliseksi...
Kodin saanut koira: LOLITA
11.3.2016 Paikallinen romanialainen mies löysi Lolitan hylättynä pellolle 21.2.2016 ja otti yhteyttä eläinsuojelija Ioana Bodeaan, jonka kautta onnekas koira pääsi adoptio-ohjelmaan. Tällä hetkellä Lolita on turvassa ja kotihoidossa, koiran...
Kodin saanut koira: ZASKA
20.5.2016 Zaskan löytöpaikka ei tarkemmin ole tiedossa, mutta tytön on löytänyt ja tuonut Asociatia A Doua Sansan tarhalle sen vapaaehtoinen työntekijä. Zaska asuttaa tällä hetkellä häkkiä Baxin kanssa ja aiemmin kaverina ollut...
Kodin saanut koira: LUPISOR
18.4.2016 Ioana Bodea on Romaniassa toimiva eläinsuojelija ja toimii vapaaehtoistyöntekijänä OneVetin tarhalla. Lupisorin Ioana sai otettua pois Palladyn kunnalliselta tarhalta 4.12.2015 ja hetken Luopisor asui muualla, mutta nyt koira on...
Kodin saanut koira: JUMPY
JUMPY * Narttu * Arvioitu syntymävuosi 2013-2014 * Steriloidaan * Romaniassa 29.11.2015 Rosiori De Vede on kaupunki noin 120km Bukarestista, Romaniassa. Köyhyys ja heikot kehittämismahdollisuudet ovat tämän vanhan...
Kodin saanut koira: ALBITZA
ALBITZA * narttu * arvioitu syntymäaika noin 6/2014 * steriloitu * Romaniassa 10.6.2015 Albitza on aiemmin viettänyt aikaansa juna-asemalla ja eläinsuojelija Cornelia Stan on käynyt siellä ruokkimassa Albitzaa. Eräänä...