Kodin saanut koira: TOFFIE

Syntymäaika: 2022
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romania (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta 

04.09.2023.

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Nuori Toffie on päätynyt tarhalle keväällä 2023 ja se asustelee Cosoban klinikan sisäpihalla noin parinkymmenen koiran porukassa. Toffie tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja on varsin sopuisa, tarvittaessa neiti osaa myös väistää muita ja  haukkuu vain  silloin jos muut koirat haukkuvat, yksinään sen ei ole kuultu haukkuvan.

Toffie odottelee rauhassa oven takana, kun ihmisiä saapuu Klinikan sisäpihalle ja seurailee kiinnostuneena mitä ympärillä tapahtuu ja mitä ihmiset puuhailevat. Neiti tulee ennakkoluulottomasti, avoimesti ja rentona myös vieraan ihmisen luokse ja hakee rapsutuksia. Kun Toffielle juttelee, palaa hän ihmisen luokse, niin vieraan kuin tutunkin. Neiti kiipeääkin useasti vasten ja ihmisen mennessä kyykkyyn ja haluaisi kovasti päästä ihmisen syliin, niin vieraan kuin tutunkin. Toffie osaa kuitenkin touhuta itsekseen ja osaa myös rauhoittua hyvin.

Toffie antaa myös vieraan käsitellä, korviin ja tassuihin saa koskea, hampaita saa tutkia. Suloisen neidin saa myös nostaa, vaikka vaikuttaakin hiukan jäätyvän vieraan ihmisen häntä nostaessa. Palautuu kuitenkin maahan laskettaessa takaisin rennoksi. Toffie vaikuttaa tasapainoiselta ja kaikin puolin oikein ihanalta persoonalta.

Toffien voisi ajatella sopivan monenlaiseen kotiin, mutta huomioithan, että Toffiella ei ole mitään kokemusta kotikoiran elämästä, sisäsiisteydestä, hihnakävelystä tai ihmisten kanssa sisätiloissa elämisestä. Se tulee tarvitsemaan paljon kärsivällisyyttä, aikaa, ymmärrystä ja tukea kohti tasapainoisen kotikoiran elämää. Tulevan kodin onkin hyvä tutustua koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin ja ymmärtää koiran tahtiin etenemisen tärkeys.

Kokoa Toffiella on 45-47cm ja painoa 15kg ja vaikuttaa varsin sopusuhtaiselta nuorelta koiralta.

Päivitykset 

10.9.2023.

Suloinen Toffie on varattu omaan kotiin Saksaan, paljon onnea uudelle perheelle sekä Toffielle ❤️

04.09.2023.

Toffie tallusteli kulkureiden adoptio-ohjelmaan ja aloittaa oman kodin etsimisen!

________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Toffie saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Toffie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot: Weronika Örnberg

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: