Kodin saanut koira: ANIA (Team Ania)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Kesämökillä 14.9.2015

Kesämökillä 14.9.2015

ANIA

* narttu

* syntynyt arviolta 2011-2012

* steriloidaan

* Suomessa

 

 

 

 

 

13.7.2015
Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen elämään. Erilaisten sterilointikampanjoiden avulla pyritään aktiivisesti vähentämään ei- toivottujen pentujen määrää ja siten ajan kanssa vaikuttamaan kodittomien koirien kokonaismäärään. Kulkurit on aktiivisesti mukana vaikuttamassa kadulle syntyvien koirien määrän vähentämiseen eettisesti ja kestävän kehityksen keinoin. Kulkurien käynnissä olevat sterilointikampanjat löydät täältä.

Luiza Mandru on romanialaisnainen, jonka kanssa Kulkurit on pitkään tehnyt yhteistyötä. Pennusta huolehtiminen on raskasta jo sellaisenaan, mutta Luizalla niitä on nyt 25. Lisäksi hänellä on muut koirat. Steriloinneilla voimme toivottavasti vaikuttaa myös Luizan tilanteeseen niin, ettei pentuja enää tulevaisuudessa olisi niin paljon.

Ania- emo synnytti kuusi pentuaan hylätylle alueelle, joka toimii työmaan kaatopaikkana. SettaGrettaRinaDemi, Eemeli ja Silver, eli neljä tyttöä ja kaksi poikaa, syntyivät pihamaalle betonilaattojen alle. Koska lapset käyvät leikkimässä alueella ja hyppimässä betonilaattojen päällä, ihmiset olivat huolissaan emon mahdollisesta aggressiivisuudesta pentujaan puolustaessaan. Luiza sai tiedon pennuista ja lähti poimimaan niitä turvaan. Apujoukkojensa kera Luiza sai ensin kiinni Anian ja sen jälkeen pennut, jotka löytöhetkellä olivat noin neliviikkoisia. Luizan luona pennut ovat saaneet kasvaa turvassa emonsa kanssa ja niistä on sukeutunut hyväkuntoisia, vahvoja ja terveitä pentuja. Kaikki pennut ovat herttaisia, leikkisiä ja rakastavia koiranalkuja, jotka tulevat hyvin toimeen niin isompien kuin pienempienkin kaverien kanssa. Luizan mukaan Anian pennut ovat täynnä elämää ja kuin pikku pommeja riekkumassa joka paikassa.

Myös emo Ania on todella sosiaalinen ja rakastaa ihmisen seuraa. Se on myös hyvä äiti, joka kärsivällisesti huolehtii vilkkaasta pentukatraastaan ja jaksaa leikittää pentujaan sekä ajoittain katsoo myös muiden Luizan hoivossa olevien pentujen perään. Anian heinäkuussa tavanneet aktiivimme kuvailevat Aniaa sydämelliseksi, ystävälliseksi ja huolehtivaksi vauhtimadoksi, joka ei malttaisi olla paikoillaan ja joka kiipesi ihmisen syliin heti, kun siihen suotiin pienikin mahdollisuus.

Ania on noin kolmetoistakiloinen ja neljäkymmentäsenttinen.

6.9.2015
Ania sai paikan 11.9.15 Suomeen saapuvalta Kulkurilennoltaja ja saapuu kotihoitoon. Parasta tietenkin olisi, että sitä olisikin kentällä vastassa ihan oma perhe.

13.9.2015
Ania on saapunut Suomeen kotihoitoon. Anian asetuttua taloksi, saamme varmasti kuulumisia herttaisesta koirasta, joten jääkää kuulolle.

15.9.2015
Saimme aivan hurmaavia kuulumisia hoitokodista:
“Ania on siis osoittautunut:
-lapsirakkaaksi, tykännyt kovasti 3-,5-, ja 6-vuotiaiden lasten rapsutuksista ja huomiosta.
-erittäin reippaaksi ( ei ole pelännyt vieraita ihmisiä, liikennettä, autoa, moottorivenettä,imuria, koirista ainakaan omia…enempää koiria ei olla tavattu)
-suhteellisen aktiiviseksi, tykkää touhottaa kovasti kaikessa mukana ( tämän ja lenkkien jälkeen on kyllä yhtä hyvät unenlahjat kuin omilla koirilla)
-sisäsiistiksi, vahinkoja ei ole sattunut vaan asiat tehdään ulos
-tulee hyvin näiden koirakavereiden kanssa toimeen, ei ole kyseenalaistanut Jessien asemaa vaan tervehtii kohteliaasti  alistuvilla merkeillä ( nuolee suupieliä ym).  Athoksen  kanssa tulevat myös hyvin toimeen eikä ongelmia ole esiintynyt. Hakee varmasti vielä paikkaansa laumassa, mutta hyvin harmonista yhteiseloa.
-kiintyi hakumatkan jälkeen voimakkaasti meidän äitiin jota seuraisi joka paikkaan…
-ei ole oikeastaan haukkunut, pientä vikinää kun kadottaa tämän suosikkihenkilön näköpiiristä
-hihnassa vetää hurjasti, jos tämän suhteen vinkkejä otetaan vastaan:)?  Hyvin tehokkaaksi osoittautui Jessieltä matkittu tyyli “blokata Anian etuilu ja pysyä edellä”. Älä nyt kerro kellekään, että kotihoitaja matkii koiria, mutta osoittautui varsin tehokkaaksi “kiilata” ohitustilanteessa eli vedon alkaessa Anian eteen, koska tämän jälkeen Ania seuraa joko vieressä tai takana:D!!! Toimi hyvin ainakin mökillä kun omat koirat vapaana, katsotaan miten toimii kun kaikki hihnassa.
-yksinoloharjoituksia ei olla vielä kokeiltu”.

Aniasta saisi siis lapsiperhekin uskollisen ja kauniin perheenjäsenen. Lisätty suomalaistuneesta tytöstä kuvia.

27.9.2015
Anian ura kotihoidokkina etenee hienosti: “Fiksu tyttö ymmärsi jo parissa päivässä, ettei vetämällä mennä eteenpäin, joten nyt se jo kävelee hienosti hihnassa. Joskus voi vielä haju viedä hetkeksi mukanaan, mutta palaa nopeasti käskystä vierelle ja kävelylenkit ovat onneksi jo oikein mukavia näiden kaverusten kanssa. Ollaan myös opittu odottamaan ja rauhoittumaan ennen lenkille lähtöä, ruokailutilanteessa ym. Tämä on ollut tärkeä pointti, sillä muuten Ania innostuksissaan säheltää, hyppii, vetää jne.  Ruokailu sujuu myös hyvin samassa tilassa toisten kanssa”.

14.10.2015
Ania on tänään varattu omaan kotiin.

8.11.2015
Ania on nyt viettänyt viikon verran omassa kodissaan ja ottanut ensiaskeleensa omistettuna lemmikkieläimenä. Kaikki on edennyt hyvin ja toivotammekin Anialle ja omistajalle myötätuulta jatkossakin. Onnea Ania ja perhe.

23.4. 2016
Aniasta on tullut täysiverinen kotikoira ja perheenjäsen. Saimmekin ihania kuulumisia tytöstä:

“Prinsessa Ania asustelee nykyään Joensuussa ja on hauska huomata, että pennuissa on samanlaisia piirteitä niin käyttäytymisessä kuin ulkonäössäkin! Ania rakastaa rapsutuksia ja tykkää touhuta kaikessa mukana, ja tosiaan ulkoilla jaksais vaikka kuinka, oli sää millainen tahansa! Myös Ania tykkää kieriskellä ja ryömiskellä lumessa 🙂 Ja oravat ja varikset kiinnostaa kovasti. Juokseminen on huippua, mut valitettavasti tällä hetkellä Ania pääsee tosi harvoin vapaana juoksemaan. Välillä käydään tyhjässä koirapuistossa riekkumassa. Ania on tosi leikkisä ja saa välillä kunnon ilohepuleita. Ja tuttua on myös se, että häntää heilutetaan koko kropan voimalla 😀
Ania muutti luokseni aika tasan viisi kuukautta sitten ja pääasiassa kaikki on sujunut tosi hyvin. Oikeastaan ainoa ongelma on toiset koirat, joita Ania joko pelkää tai sitten se kiihtyy aivan liikaa ja räyhää ja käyttäytyy aggressiivisesti. Tätä ongelmaa nyt koitan siedättämällä ja Koiruuksien klubin neuvoilla saada helpottumaan. Ania on mun ensimmäinen oma koira, joten opittavaa on puolin ja toisin! Ihana ja rakas tuo neitonen on ja oon kyllä kiitollinen että oon saanut hänet elämääni <3
Ai niin. Semmoinen erilaisuus, että Aniasta kyllä lähtee karvaa! Ei mitenkään valtavasti, mut sillä on aika paksu pohjavilla ja harjatessa sitä irtoaa varsinkin nyt kun kevät alkaa tulemaan.”
Toivotamme ihanaa kevään odotusta Anialle perheineen!
P.S. Käy lukemassa myös Anian lapsukaisten kuulumisia – Setta, Gretta ja Rina, nykyisin Demi, ovat nekin löytäneet omat ihanat kotinsa!

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ania saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ania on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Anian yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: