Kodin saanut koira: NEMO (Team Hobbits) (ent. Sam G)

Syntymäaika: 1/2018
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Suomessa (Lohja toistaiseksi)
Kokoarvio:

 

 

Perustiedot ja tausta

3.2.2020
Romaniassa syntyy ympäri vuoden pentuja. Niitä syntyy pihoille, kaduille, metsiin, pelloille ja joskus myös suoraan koiratarhoille. Suurin osa Romaniassa syntyvistä pennuista ovat kodittomia jo syntyessään. Toinen, myöskin iso osa, tulee hylätyksi pian syntymänsä jälkeen. Kulkureissa pyrimme olla mukana muuttamassa paikallisten ihmisten ajatusmaailmaa ja suhtautumista koiria ja eläimiä kohtaan. Järjestämme valistusta sekä mittavia sterilointikampanjoita ja käymme lähes jokapäiväisesti keskusteluja yhteistyökumppaneidemme kanssa eläinten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnista.

Yksi meidän yhteistyökumppaneistamme on eläinsuojelija Ioana Bodea. Team Hobbitsin kaikki pennut löydettiin ihan pieninä emonsa kanssa ja heidät pelastettiin One Rescue Associationin tarhalle turvaan, mistä Ioana vuokraa tilaa koirilleen. Emo Taurielin Ioana sai turvaan hieman myöhemmin, myös se asustaa nykyään jo Suomessa. Pentueeseen kuuluu Bilbo B, Sam G, Frodo B, Meriadoc, Peregrin, Arwen ja Galadriel.

Sam G muutti Suomeen perheensä luokse 21.4.2018 ja sai uudeksi nimekseen Nemo. Nyt 15.12.2019 Nemo astuu uudelleen Kulkurien adoptio-ohjelmaan, hakemaan uutta omaa kotia.

Nemo on nyt asunut kotona noin vuoden ja kahdeksan kuukautta. Paljon on ollut opittavaa ja paljon on vielä opittavaa. Nemo tarvitsee lisää kokemuksia ja mahdollisuuksia oppia ja onnistua. Nämä ovat asioita jotka sille tulisi mahdollistaa pikkuhiljaa ajan kanssa, turvallisesti.

Nemossa on paljon hienoja ja upeita piirteitä ja potentiaalia. Oikean perheen ja oikeanlaisessa arjessa Nemosta on vaarmaan vaikka mihin! Nemo on edelleen entisessä kodissaan, odottamassa uuden oman kodin löytymistä. Ellei koti pian löydy, Nemolle on sopivan hoitopaikan löytyessä edessä siirto kotihoitoon.

Nemon ensimmäinen perhe on kertonut Nemosta seuraavalla tavalla:

”Nemo rakastaa tehdä asioita oman ihmisensä kanssa. Nemo oppii nopeasti asioita ja osaa mm. Istua, mennä maate, antaa tassua, odottaa, tulla luokse pyynnöstä ja hakea ja tuoda pallon. Nemo nauttii ihmisen läheisyydestä ja makoilee mieluusti oman ihmisensä kyljessä. Nemo on namiensa suhteen aika nirso, mutta tekee lihapullien avulla mitä vaan.

Hoitotoimenpiteet (pesu, harjaus ,silmien pyyhkiminen ja kynsien leikkaus) sujuvat ongelmitta.

Nemo rakastaa ulkoilua ja on valmis lenkille aivan missä vaan säässä ja mihin aikaan päivästä vaan. Lenkillä Nemo innostuessaan vetää, mutta osaa käskystä kulkea omalla puolella tietä (“oma puoli”). Kulkee nätisti myös vieraan koiran kanssa yhteisellä lenkillä. Innostuu kovasti muista koirista ja saattaa välillä jäädä haikailemaan niiden perään. Yleensä kuitenkin malttaa keskittyä ja ohittaa koirat nätisti (“jätä”) . Nemon kanssa on käyty kävelylenkkien lisäksi myös juoksu- ja rullaluistelulenkeillä ja Nemo nauttii pitkistä lenkeistä.

Nemo tykkää muista koirista ja tukeutuu vahvasti Bellaan. Nukkuu mielellään Bellan kainalossa ja leikkisi ulkona vaikka kuinka kauan. Meillä on käynyt muutamia koirakavereita ja kaikkien kanssa Nemo on tullut toimeen. Jostain syystä kaikki koirat eivät kuitenkaan pidä Nemosta.

Nemolla on kova vahtivietti sekä ulkona että sisällä. Nemo ei hauku kuin vaan ilmoittaakseen että on nähnyt jotain ja vieraille. On asunut omakotitalossa isolla pihalla, joten en tiedä miten reagoi esim.kerrostaloon.

Nemo tulee yleensä kutsusta luokse, mutta saattaa vahtiessaan nostaa kierroksia niin ettei kuule mitään. Tästä syystä emme ole pitänyt Nemoa vapaana kuin omassa pihassa valvovan silmän alla (lihapullia taskussa ) tai pitkässä liinassa.

Nemo reagoi jälkiin ja on nähnyt peuroja, joiden perään yritti lähteä. Naapurin kissan perään lähtisi myös mieluusti, mutta ei ole lähemmin koskaan tutustunut kissoihin. Hevosista Nemo pitää.

Nemo pelkää joitain ääniä, esim. ukkosta ja raketteja. Nemo pelkää myös kovasti lapsia. Nemo ei pidä hälystä ja nopeat liikkeet ovat epäilyttäviä.  Hermostuessaan Nemo käyttää taitavasti yleensä rauhoittavia signaaleja.

Vieraiden ihmisten kanssa Nemo on epäröivä ja pelokas. Vain oma perhe ja muutama spesiaali ihminen ovat saaneet Nemon ystävyyden. Vieraiden kanssa Nemo käyttäytyy vahtivasti; kiertelee ja kyttää ja saattaa murahdella. Jos vieras malttaa olla rauhassa , saattaa Nemo rauhoittua lepäämään lähistölle tai jopa painautua jalkoihin odottamaan rapsutuksia, mutta heti vieraan liikkuessa muuttuu varovaiseksi epäluuloiseksi. Lenkillä vastaantulevat ihmiset eivät ole yhtä pelottavia.”

Nemo on nuori koira, jolla potentiaalia oppia hienosti uusia asioita ja kokemusten sekä onnistumisten kautta saada varmuutta elämään ja tekemisiinsä. Nemolle haetaan uutta lapsetonta kotia, josta löytyy koirakokemusta ja mielellään tilaa temmeltää. Hienoa olisi myös, jos kodissa olisi reipas ja kiva koirakaveri ennestään, sillä Nemo saa paljon tukea toisista koirista. Entinen perhe on huomannut Nemosta, että se nauttii tekemisestä, esim toko harjoituksen ja nenätyöskentely ovat asioita, joista Nemo saattaisi nauttia kovasti ja se ilahtuu silmissä nähden kun onnistuu ja saa kehuja.

Nemolla on kokoa noin 53cm ja painaa 20kg.

Päivitykset

11.6.2020
Nemon kodinetsintä oli tauolla, sen aikaa kun perhe vielä päätti yrittää saada yhteiselon Nemon kanssa toimimaan ja iloksemme yritys onnistui ja nyt päätös on tehty siitä, että Nemo saa jäädä omaan kotiinsa <3

3.2.2020
Nemo etsii uutta omaa kotia. Tällä hetkellä poitsu on vielä Lohjalla mutta muutto kotihoitoon saattaa olla edessä lähitulevaisuudessa.

22.4.2018
Sam G:n nimi muuttui Nemoksi ja Nemo saapui kotiin 21.4.2018. Kaikkea hyvää koko perheelle!

18.3.2018
Sam G löysi perheensä, tai perhe löysi Samin pikaisesti sivuille tulon jälkeen. Onnea ja tsemppiä odotukseen <3

16.3.2018
Tällä hetkellä pennut ovat noin 3kk ikäisiä ja ovat leikkisiä, touhukkaita pentuja. Luonne-eroja tällä hetkellä kovin paljon vielä näy. Arvion mukaan heistä kasvaa keskikokoisia aikuisia, noin 50cm korkuisia.

Sam G hurmaantui täysin puhelimesta kuuluvaan linnunlauluun, jota hän kuuntelikin korvat tarkkana ja pää kallellaan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Nemo (ent Sam G) saapui Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nemo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Nemo on myös kastroitu.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Nemon yhteyshenkilönä toimii Mia Takolander

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: