Enkelikoira: BIRI (B- team)

Syntymäaika: 2/2015
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:

 

15.7.2015
Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Biri, BoraBitiBooBerry ja Bibi näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri pentueista ja niin B- team päätyi Glinan tarhalle. Tarina ei kerro, kuinka pennut miehelle olivat päätyneet. Glinan tarhaa ylläpitää Asociata A Doua Sansa, joka on Kulkurien toinen pääyhteistyökumppaneista Romaniassa.

Biri on iloinen ja leikkisä pentu. Vaikka sitä jännitti olla ihmisen sylissä, se silti jäi syliin eikä rimpuillut pois. Biri on energinen pentu, jolla on kodilleen paljon annettavaa.

Biri on kooltaan noin 50 senttiä ja 20 kiloa.

24.9.2015
Syyskuisella reissullaan Romaniaan aktiivimme tapasivat myös B-teamin. B-teamin kuudesta pennusta Biti on saanut jo kodin Suomesta muiden odottaessa tarhalla vielä vuoroaan. Pennuista Biri on varovaisin muiden koirien kanssa ja valitettavasti joutunut aktiivisten ja touhukkaiden sisartensa silmätikuksi siinä määrin, että se on häkissä alati melko varuillaan. Ihmisen kanssa Biri on luottavainen ja viihtyy ihmisen lähellä. Toivottavasti Birin albumiin lisättyjen kuvien myötä sen koti löytäisi sen ja se pääsisi sitoutuneeseen kotiin opettelemaan kotikoiraksi ja lemmikiksi.

9.12.2015
Marraskuisella reissullaan Romaniaan aktiivimme tapasivat myö herkän ja herttaisen Birin. Se viettää aikaansa pienessä häkissä, jossa sen kaverina on monta aktiivista ja turhautunutta samanikäistä pentua. Kierrosten ollessa korkealla Biri joutuu valitettavan usein aktiivisten pentujen hampaisin ja olisikin hienoa, jos kaunis Biri pääsisi mahdollisimman pian kotiin, jossa se saisi olla oma itsensä.

24.12.2015
Lisätty Birille kuvia marraskuulta.

21.1.2016
Suloinen, kiltti Biri. Asuessaan monen samanikäisen koiran kanssa samassa häkissä Biri jäi aivan liian usein jalkoihin ja joutui olemaan paljon varuillaan. Eräänä päivänä se joutui kahnaukseen naapurihäkin koiran kanssa ja tässä yhteydessä sen vasen korvalehti repeytyi miltei kokonaan irti. Se vietiin eläinlääkäriin, mutta korvalehteä ei pystytty pelastamaan. Eläinlääkäri kursi korvan kokoon eikä kosmeettista puoleen juurikaan panostettu. Biriä vaiva ei haittaa ja jos jotain, se on entistäkin suloisemman ja sympaattisemman oloinen. Se on myös päässyt kahden reippaan koirakaverin kanssa samaan häkkiin ja on selkeästi saanut lisää sekä rohkeutta että elämäniloa. Onnellisimmillaan se olisi varmasti ikiomassa kodissa, joka voisi sijaita kerrostalossakin, sillä Birin ei ole kuultu haukkuvan. Koirakaveriakin se varmasti arvostaisi, joskin se rakastaa myös ihmisenkin seuraa. Lisätty pari kuvaa kovan onnen korvasta.

2.2.2016
Lisätty video tammikuun reissulta.

23.2.2016
Päivät kuluvat ja herttainen Biri kasvaa. Se siirtyy nyt etsimään kotia aikuisten koirien kategorista. Toivottavasti sitä onnistaa pian ja se pääsee omaan kotiinsa Suomeen.

19.5.2016
Aktiivimme toukokuinen vierailu vei heidät myös Biriä tervehtimään. Se on toipunut hyvin tammikuisesta korvelehtensä menetyksestä ja saanut itseluottamusta. Biri komentaa häkkikavereitaan ja haukkuu jonkun verran eli siitä on tullut aika topakka tyttö. Edelleen Biri on todella huomionkipeä ja ihmisille todella kiltti. Siitä on kasvanut melkoinen tättähäärä ja virtaa tuntuu riittävän. Biri varmastikin tasoittuu kodissa, sillä se on varmasti turhautunut pienessä häkissä virikkeettömässä ympäristössä.

Lisätty kuvia.

12.7.2016
Birin odotus senkun jatkuu. Tämä tosiasia ei kuitenkaan vaikuta mitenkään sen mielialaan, vaan se on säilyttänyt sosiaalisuutensa ihmisrakkautensa. Se tulee heti moikkaamaan suomalaisvieraita, suukottelee heitä ja hakeutuu lähelle olematta kuitenkaan häslä, sillä sen perusluonne on rauhallinen. Biri tempautuu koirakollegoidensa haukkuun jonkun verran mukaan, muttei paljoa. Lisätty kuvia.

16.7.2016
Helle ja anemiaan sairastuminen koituivat Birin kohtaloksi ja se matkasi sateenkaarimaahan, jossa kaikki koirat ovat onnellisia. Hyvää matkaa, rakas Biri, ikävä jää.

“Et ole unessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellossa,
olet henkäys rakkaasi poskella.”

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Biri saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Biri on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Birin yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: