Kodin saanut koira: NOSE

Syntymäaika: 2016
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Iona Bodea)
Kokoarvio:

HUOM. Tutustuthan huolellisesti koiran tietoihin ja adoptioprosessiin ennen yhteydenottoa.

 

Perustiedot ja tausta

27.9.2020

Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan.  Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät steriloimaan ja auttamaan kodittomia koiria entistä enemmän, ottaen koiria turvaan kaduilta Dr. Adinan perustamalle tarhalle. Tästä lähtien Ioana on toiminut oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä ensin Onevetin koiratarhalla Bukarestissa ja nyt myöhemmin Cosobassa sijaitsevalla koiratarhalla, jota ylläpitää Dr. Adina Vladutin perustama yhdistys One Rescue Association.

Ioana pelasti Nosen Mihailestin kunnalliselta tarhalta, jossa Nose oli jo ehtinyt viettää vuoden päivät. Nose on nyt ehtinyt asua vuoden myös Cosoban tarhalla.

Nose on yksinään on hieman arka, joten tulevassa kodissa olisi hyvä olla valmiina reipasta koiraseuraa. Nose aristaa aluksi aktiiveja, mutta pikkuhiljaa vierailun aikana rohkaistuu. Alkuun käy kopissa hakemassa välillä happea, mutta palaa kuitenkin uteliaana ihmisten luo. Vierailun päätteeksi ei enää koe tarvetta piipahtaa kopissa, vaan pysyy kopin ulkopuolella. Vieraille ei tule lähelle, mutta hakeutuu Ioanan lähelle, pitää selkeästi Ioanasta ja Ioana rapsuttelee. Nose rohkaistuu hakemaan nameja maasta aktiivien läheltä. Nose varmasti  reipastuisi nopeasti rohkean koirakaverin ja turvallisen ihmisen kera.

Nose on kaunis, vaalea koira. Kooltaan Nose on 50-55cm ja 20-25kg.

Nose etsii rakastavaa omaa kotia, jossa on valmiina reipas koirakaveri. Kodin tulee ymmärtää aran koiran erityistarpeita ja tarjota koiramainen, puuhakas ja turvallinen ympäristö Noselle.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

10.4.2021

Nose tapasi tänään ikioman perheensä ja aloitti uuden elämänsä tärkeänä perheenjäsenenä.

16.3.2021

Onnekas Nose on varattu omaan kotiin.16

21.12.2020

Sydänten Joulu– keräys on osaltaan Nosen hyväksi ideoitu keräys, jotta Nosella olisi paremmat mahdollisuudet löytää ikioma koti ja päästä viettämään oikeaa, ansaittua kotikoiran elämää.

19.11.2020

Nose palasi etsimään ikiomaa kotia. Hänellä todettiin sekä sydänmato, että ehrlichioosi, molemmat taudit ovat hoidettavissa, eivätkä toivottavasti este kodin löytymiselle. Nose saa nyt estohoitoa sydänmadon suhteen ja heti, kun hänet varataan kotiin häntä aletaan hoitaa sydänmadon suhteen isommin.

16.10.2020

Nosen elämä otti uuden suunnan, ei enää talvea tarhalla, vaan hän pääsee ikiomaan kotiin!

19.12.2019

Nose aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

 

Nose saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nose  on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:  Nina Ehrström

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: