Enkelikoira: NELLI (ent. Gently)

Syntymäaika: 11/2014
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Suomessa (Hausjärvi)
Kokoarvio:

 

10.1.2017

Yleistä Herkkä Nelli etsii uutta kotia, koska elämä kerrostaloasunnossa vieraiden ihmisten aiheuttamien äänien ympäröimänä stressasi sitä aivan liikaa. Nelli on tavallaan helppo koira. Se on sisäsiisti, ei hauku sisällä, ei hauku lenkillä kenellekään tai millekään, ei tuhoa, ei riehu, hoitotoimenpiteet on helppo tehdä, ei koskaan puolusta itseään puremalla, pysyy ihmisen lähellä vapaana ollessa, kulkee hienosti hihnassa/liinassa, tulee kaikkien koirien kanssa toimeen, automatkustaminen sujuu, on mieleltään tasapainoinen. Nellin ykkösjuttu on himolenkkeily. Se menee häntä pystyssä iloisena juuri niin kauan kuin sen kanssa jaksaa ulkoilla. Riistaviettiä sillä ei ole, mutta kaninpapanat ovat hyviä ja hevosenkakasta tai jostain sopivasta raadosta saa hirmu hyvän parfyymin turkkiinsa. Nelli on alle 50 cm korkea ja n. 15 kg painava.

Nelli on toki ollut onnekas ylipäätään saadessaan kodin, mutta sen tarina on silti hieman surullinen; Herkkä, tosi kiva ja älykäs pieni nuori koira vastaan pelottava maailma. Ihminen on sille hyvin tärkeä, mutta sillä on sisällään jotain ylitsepääsemätöntä pelkoa, jota sen on ehkä mahdoton ylittää. Tämä pelko liittyy ihmisten aiheuttamiin ääniin, ihmisiin ylipäätään. Riemu ja suuri ilo, jonka Nelli saa ulkoilusta, kertoo kuitenkin kuinka paljon se nauttii elämästään. Ulkoilun tuottaman riemun seuraaminen on sen arvoista, siitä tulee itsellekin onnellinen olo – Ja ehkä, voi olla mahdollista, että kärsivällisellä asenteella, oikeassa ympäristössä ja oikeiden ihmisten kanssa, Nelli pystyisi rohkaistumaan vielä enemmän kuin mitä se tähän mennessä on.

Kotikriteerit Nelli on mielenkiintoinen koira ihmiselle, joka on kiinnostunut koiran sielunelämästä ja pitää paljon ulkoilusta ja metsässä kulkemisesta. Sellaiselle, jota ei haittaa, vaikka koira ei halua tutustua vieraisiin ihmisiin, jolle on ihan ok, että koira ei pyöri jaloissa tai kyhnää vieressä. Kodin on sijaittava paikassa, jonka ympäristössä ei ole paljon ihmisten ääniä. Ohimenevät autot, pyörät tms. eivät kuitenkaan haittaa. Nelli tarvitsee omistajakseen rauhallisen ihmisen tai pariskunnan, joilla on suhteellisen vakiintuneet rutiinit elämässään eikä pienistä asioista stressaaminen kuulu tapoihin. Nelli itsessään ei aiheuta stressiä, mutta sen pelkokäytökseen vaikuttaa myös omistajan tunnetila. Koirakaveri olisi kiva, mutta Nelli käy myös ainoaksi koiraksi. Ihanteellisinta Nellin kannalta on, että koiran elekieltä osataan tulkita. Osataan antaa sille riittävästi tilaa pelottavissa tilanteissa ja ymmärretään, että uudessa kodissa, rohkaiseminen ja luottamuksen saavuttaminen on todennäköisimmin aloitettava taas alusta. Lapsilta näin pitkäkestoinen kärsivällisyys voi olla liikaa vaadittu, joten vaikka Nelli on hyvin kiltti, lapsien nopeat liikkeet ja korkeat äänet ovat sille hyvin pelottavia eikä se näin ollen sovellu lapsiperheeseen. On muistettava myös, että normaalin koiran peruskotiutumisaika (stressin poistuminen) kestää n. 3 kk. Se voi vaihdella tästä jopa vuoteen ja itse ns. perheytymiseen menee n. 3 vuotta.

 

Kotihoidosta kuulumisia 10.1.2017 Nelli on ollut hoidossa nyt 4 kuukautta. Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut lisää edistyksiä. Maalaiselämän rauhoittava vaikutus näkyy ja stressin poistumisen merkit ovat olleet huomattavia: Nellin hymy on leventynyt ja mikä merkittävintä joulukuussa on jäänyt pois itsensä jatkuva rapsutus. Nelli on alkanut myös nukkua koiran pedillä, oikealla pehmeällä pedillä. Aiemmin se nukkui kyllä makuuhuoneessa ihmisten kanssa, mutta joko sängyn alla tai oman ohuen fleecepeiton päällä. Ennen tätä se ei edellisessäkään kodissa nukkunut kuin matolla tai omalla fleecellä. Nelli on alkanut olla enemmän ihmisten kanssa olohuoneessa koiran pedillä tai lattialla pitkin pituuttaan kyljellään rennossa asennossa. Se hakee enemmän huomiota ja kosketusta. Uusi edistysaskel on myöskin se, että Nelli voi maata ihan rentona kyljellään ja sitä voi rapsuttaa ja silittää. kun lopettaa, niin se heiluttaa häntää kuin sanoakseen, että voit kyllä jatkaakin. Se on tullut mukaan mm. koirien ruoanlaittotilanteisiin keittiöön. Nelli ei jakele suukkoja pelkästään metsälenkillä vaan nyt niitä voi saada ihan sisälläkin välillä.

Toki se on paljon sängyn alla edelleenkin ja pelästyy ennakoimattomissa olevia asioita. Ehkäpä geneettinen perimä yhdessä trauman ja/tai pentuajan sosiaalistamattomuuden yhteisvaikutuksella tulee aina olemaan läsnä vaikuttamassa Nellin elämään. Kuitenkaan Nelli ei ole nurkassa kyhjöttävä pelosta stressaantunut olento, vaan iloinen metsän hajuista nauttiva nuori koiratyttö, jolle ihmisen läsnäolo ja lenkkeily ovat hyvin tärkeitä asioita. Lenkille lähtiessä ja myös lenkin aikana se tulee puremaan kädestä leikillään ja hyppi välillä jopa vasten ja suukottelee. Kodin pihalta lähdettäessä tien toisella puolella olevaan metsään, Nelli ei ole enää kiinni ollenkaan. Se lähtee ja tulee ulkoportista ihan siinä kuin muutkin koirat eikä koskaan tarvitse huolehtia, etteikö se pitäisi silmällä ihmisen liikkeitä. Välillä se juoksee itse luokse kehuttavaksi tai jos sitä kutsuu, se tulee luokse, jolloin sitä saa silittää ja rapsuttaa kaksin käsin. Tässä samalla saa pieniä suukkoja. Lainaan entisen omistajan sanoja: ”Kun Nelliä kehuu, se oikein hykertelee tyytyväisyydestä.”

Autossa matkustaminen oli aiemmassa kodissa ollut pelottava siinä määrin, että Nelli sai aina ripulin. Hoitopaikassa se on oppinut menemään autoon itse eikä sen vatsa mene enää sekaisin. Tämä johtuu ehkäpä siitä, että autolla mennään aina lenkille eli tehdään jotain kivaa. Lenkin jälkeenkin se menee itse autoon. Vaikka auton luulisi olevan ahdistavampi kuin talo, niin Nellille asia on päinvastainen. Sitä ei haittaa hypätä autoon, vaikka siellä on mies, jota se pelkää edelleen.

Pienlentokenttälenkki Voisi kuvitella, että tällainen koira saa paniikin viimeistään silloin, kun ollaan yli tunnin ajan kiertämässä pienlentokenttää ympäri. Kentällä oli syksyn viimeisen kauniin ilman takia ruuhkaa. Lentokoneita laski, nousi, laskuvarjohyppääjiä, purjekoneita jne. No, Nelliä tällaiset äänet eivät kuitenkaan haitanneet. Se meni koko lenkin häntä pystyssä viipottaen innokkaasti äänistä tai ilmassa pyörivistä vehkeistä mitään välittämättä.

Muut koirat samassa hoitopaikassa on 11 muuta erilaista koiraa. Nellillä ei ole mitään ongelmia niiden kanssa. Vanhempia se kunnioittaa ja sopivaksi kokemiensa kanssa yrittää leikkiä. Nellin mieluisin leikki on juokseminen. Nellin suosikkikoira on hieman beauceronia muistuttava itsevarma ja oikeudenmukainen uros, joka on Nellille vähän kuin turvallinen kunnioitettava isähahmo. Leikkikaverina on suurimmaksi osaksi hieman liian raju laumanvartijaperimän omaava saman ikäinen narttu. Todennäköisesti muut eivät ole yhtä leikkimielisiä, joten Nellillä ei ole ollut valinnanvaraa, vaikka tämä toinen on hieman liian raju hänen makuunsa. Työpäivien ajaksi Nelli valitsee yleensä ulosjäämisen (paitsi jos sataa vettä) kaverinsa kanssa. Pakkasetkaan eivät sitä ole pelottaneet jäämään sisälle. Nelli osaa olla täydellisesti sisälläkin työpäivän ajan. Mitä sitten päivisin tontilla puuhaavatkaan, kun monesti keskellä pihaa on puunoksia tms. Autoille ym. ohimeneville kulkijoille Nelli on oppinut haukkumaan muiden mukana. Muuten se voi innostuksissaan haukkua ihan muuten vaan pihalla silloin, jos ihmisiä ei ole ulkona. Ehkäpä siitä ilosta, että uskaltaa haukkua ja kertoo tämän myös muille. Jos ihmisiä näkyy, se on hiljaa. On vaikea sanoa kuinka paljon muiden koirien läsnäolo vaikuttaa Nellin rohkeuteen. Voisi ajatella, että ei välttämättä paljoakaan, mutta toisaalta Nelli tekee asioita muiden mukanakin. Sen pelkoon ei vaikuta muut koirat eikä se myöskään seuraa muita esim. lenkillä vaan sen kiinnekohta on ihminen. Nelli osaa olla myös ”mustasukkainen” muiden huomiosta ja iltaisin ihmisten mennessä nukkumaan, se harrastaa sänkypoliisin hommia sängyn alla. Tämä tarkoittaa sitä, että kun sänkyyn kiipeä toinen koira, Nelli yrittää rähisemällä saada sen olla menemättä sänkyyn. Muut eivät ota sitä kovinkaan tosissaan, kohteliaasti väistävät kyllä.

 

1-3 ensimmäistä kuukautta hoitopaikassa Nelli vaihtoi paikkaa kodista hoitopaikkaan 31.8.2016 Tullessaan se ei ollut pelosta tärisevä paikalleen jähmettyvä olento vaikka sitä jännitti paljon. Se heilutti häntäänsä ensimmäiselle hoitopaikassa vastaan tulevalle koiralle, otti tukea edellisestä omistajastaan ja lähti hoitajan mukaan ongelmitta vaikkakin ihmeissään. Hihnassa ollessaan Nelli tulee ihmisen mukana mihin vaan vaikka sitä pelottaisi. Nellille oli opetettu ”pissalle” tai ”mennään pihalle”, jolloin se tuli eteiseen valjaiden pukemista varten. Tämä ei alussa ihan onnistunut, mutta ei Nelli karkuunkaan mennyt, kun sille meni valjaita pukemaan. Se oli kuitenkin merkki ihanasta ulkoilusta ja positiivinen asia. Mitä kauemmas ahdistavista sisätiloista ja talon läheisyydestä mentiin, sitä paremmin Nelliin sai otettua kontaktia. Tämä asia on säilynyt näihin päiviin asti eli Nelli on paljon rohkeampi ulkona lenkillä. Alussa sitä ei voinut pitää irti, koska se oli mahdoton saada kiinni. Muutaman kerran kävikin niin, että Nelli pääsi epähuomiossa ulos ja tällöin se vietti yön pihalla. Mitä enemmän sitä yritti houkutella sitä pahemmin se meni lukkoon. Aamulla se tuijotti ikkunasta sisään odottavasti ja oli oikein riemuissaan, kun vihdoin menin ulos: ”Ihanaa, sä vihdoinkin tulit. Halusin sisälle, mutta mua jännitti ihan liikaa”. Sitten se juoksi hivutellen ympäriinsä kunnes joko antoi kiinni tai sen sai napattua. Alkuun Nelliä pidettiin kytkettynä ulkona koko ajan 15 m liinassa, jossa se kulkee tosi taitavasti. Kun liikutaan metsässä, se osaa pujotella takaisin samaa kautta kuin menikin eli yli 90 prosenttisesti Nellin hihna ei kierry esim. puun ympärille. Liinassa ollessa Nelli on myös helposti ohjailtavissa. Se tulee takaisinpäin saman tien kutsusta. Seuraava askel oli se, että pitkä liina oli sen perässä, kun se juoksi vapaana. Tämä toimii edelleen paikoissa, joissa voi pitää vapaana, mutta lenkiltä palaaminen edellyttää täysin varmaa kiinni saamista. Se on tottunut siihen, että liina kulkee perässä.

Hoitopaikassa Nelli on majoittunut makuuhuoneeseen, sängyn alta on hyvä seurata ja sieltä pääsee pakenemaan eri suuntiin. Ihmisten ollessa kotoa, se ei sieltä alkuaikoihin liikkunut, ellei oltu menossa ulos. Tällöin Nelli alkoi tulla kutsuttaessa ovelle, seisoi paikallaan, kun sille laitetaan valjaat ja meni aina oikealta puolelta ihmisen ohi ulos. Jos ihmiset istuivat paikallaan sohvalla esim. katsomassa telkkaria, Nelli tuli varovasti johonkin lähelle makaamaan. Kun nousi ylös, Nelli vilahti takaisin makuuhuoneeseen. Nelliä pystyi mennä sen paikalle katsomaan ja silittämään ilman, että se pyrki karkuun tai näytti ahdistuneelta. Jos vieraita ihmisiä tulee sisälle, Nelli on makuuhuoneessa hiljaa tai se voi tulla varovaisesti kurkistelemaan ihmisiä. Tämäkin riippuu paljolti siitä millaisia ”energioita” se haistaa vieraista.

Parin kuukauden sisällä Nelli oppi tulemaan itse ovesta sisälle, kun sitä kutsui. Sisätilat maalla eivät olleet enää yhtä ahdistava paikka kuin kaupunkiasunnossa. Nelli päästetään nykyään vapaasti pihalle, koska se haluaa tulla itse sisälle.

 

18.2.2017
”Jee!” eli nyt on hyvä hetki kirjoittaa lisää Nellin kuulumisia. Se on ollut kotihoidossa 5,5 kuukautta ja viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut lisää edistystä. Mitään erikoista ei ole tehty eikä yritetty opettamalla opettaa uusia asioita, vaan eletty normaalia arkea. Nellin pelkoja on kunnioitettu käyttäytymällä koiran kannalta kohteliaasti huomioimalla koiran elekieli; Esimerkiksi, jos Nelli tarvitsee tilaa ahtaassa paikassa, se kierretään pienessä kaaressa ja katsotaan poispäin tai sitä ei silitetä ilman, että itse tulee luokse. Tämä tehdään kuitenkin luontevasti eikä varota koiran reaktioita, jotta myöskään liiallinen varovaisuus ei aiheuta koirassa epävarmuutta. Näin ajan kanssa Nellille on saatu luotua aitoa luottamusta. Se on paljon rennompi, hyppii ulkona vasten, kun on innoissaan lenkille lähdöstä ja sisällä tulee silitettäväksi paljon useammin.

Nelli on seurannut ilmeisesti riittävän kauan kotihoitajan ja toisten koirien käyttäytymistä, josta on oppinut ennakoimaan, miten hoitopaikassa toimitaan, mihin ihmisten erilaiset käytökset ja tekemiset johtavat esim. milloin on aika saada ruokaa tai miten lenkille lähdön valmistelu tapahtuu, mitä tapahtuu ennen töihin lähtöä jne. Nämä kaikki ennalta-arvattavat tapahtumat tuovat Nellille lisää rohkeutta ja itsevarmuutta.

Nelli rakastaa lunta. Se piehtaroi ja piehtaroi monta kertaa yhden lenkin aikana. Varsinkin avaralla pellolla juoksuvauhti kiihtyy entisestään ja piehtarointi lisääntyy. Pari viikkoa sitten, ensimmäisen kerran ikinä, sain rapsuttaa Nelliä mahasta yhdellä tällaisella peltolenkillä. Se piehtaroi vieressäni ja jäi paikalleen osaksi selällään maaten. Kyykistyin sen viereen ja rapsutin mahasta. Hieman Nelliä ihmetytti, että mitä nyt tapahtuu, mutta se ei liikkunut. Tällainen mahan tarjoaminen osoittaa jo melkoista luottamusta. Pieni asia, Nellille kuitenkin iso ja kotihoitajalle riemun aihe.

5.3.2017
Tänään oli suuri päivä; Odotimme Nellin veljen Grizzlyn tapaamista. Vähän aikaa Nelli oli varautunut, että mitä ihmettä tänne paukkaa kaksi villiä vierasta koiraa ja vielä ihminenkin. Hyvin nopeasti Nelli kuitenkin alkoi leikkiä molempien kanssa. Varsinkin Grizzlyn kaveri, rämäpäinen 9 kk ikäinen sileäkarvainen noutaja Cao, oli hauskaa leikkiseuraa. Grizzlyn ulkonäöstä huomaa selkeästi, että pentueessa on paimenkoiraa. Molemmat tykkäävät leikeistä missä juostaan ja Nellin repertuaariin kuuluu myös paimenkoiramainen näykkiminen. Nelli kävi myös nuuskaisemassa Grizzlyn omistajaa ihan oma-aloitteisesti.

 

Nellin historiaa

Neljän äidittömän koiran pentue löydettiin ylittämässä liikennöityä tietä Bukarestin laitamilla 14.5.2015. Nämä neljä mustaa pentua, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, otettiin talteen. Ne olivat jonkun aikaa kotihoidossa, josta ne vietiin Glinan n. 250 koiran tarhalle. Ensin pojat ja sitten tytöt. Pennut olivat löytyessään 4-5 kuukauden ikäisiä. Tarhalla pennut olivat aluksi hyvin ujoja. Gently meni ihmistä piiloon koppiin. Pienimpänä pentuna se jäi hieman toisten jalkoihin.

Syyskuussa 2015 Gently oli jo huomattavasti reippaampi; Se uskalsi tulla ottamaan namit kädestä sekä osoitti suurta uteliaisuutta vieraitakin kohtaan. Gently kävi edelleen välillä kopissa keräämässä rohkeutensa, mutta tuli pian takaisin ihmisen lähelle. Gentlyn olemus oli paljon iloisempi kuin aiemmin. Vaikutti siltä, että tyttö oli saanut enemmän rohkeutta. Gently oli kuitenkin edelleen selvästi ujompi kuin siskonsa Grazely.

Puoli vuotta myöhemmin löytymisestään, 7.11.2015, Gently sai kodin Suomesta.

Oma koti Suomessa Gently sai kodin nuoren pariskunnan luota kerrostalosta kaupungin laitamalta. Gentlyn nimi vaihdettiin Nelliksi. Nelli totutettiin kaulapantaan ja hihnaan. Sen kanssa käytiin paljon metsässä ja koirapuistossa, jossa se tykkäsi juosta kivojen koirakavereiden kanssa. Nelliä pystyi pitämään irti eikä se koskaan lähtenyt kauas ja tuli luokse heti ensimmäisestä kutsusta. Sisällä sitä jännitti eikä se hakenut kontaktia. Ulos lähdettäessä Nellin sai reippaasti eteiseen valjaiden pukemista varten ”pihalle” tai ”pissalle” -kutsulla. Noin puoli vuotta kodin saamisesta Nelli ei enää antanutkaan ulkona helposti kiinni ja kohta kiinnisaaminen oli niin hankalaa, että Nellin lenkkeilyt jatkuivat valjaissa ja 15 m liinassa, jossa se oppi liikkumaan hyvin sujuvasti ilman, että sotkeentuu puihin tms. Syynä kiinni antamattomuuteen todennäköisimmin oli se, että Nelli ei halunnut mennä sisälle. Sitä jännitti liian paljon kerrostalon äänet. Tästä päästiin myös siihen, että Nelli alkoi säntäilemään sisällä aina pelästyessään. Tämä stressasi omistajia, kun he varoivat liikkeitään, jotta koira ei pelästyisi. Omistajat stressasivat koko ajan pahemmin ja tämä vaikutti totta kai myös koiraan. Nellillä kokeiltiin rauhoittavia lääkkeitäkin, mutta niistä ei ollut apua. Nellillä oli fyysisiä stressin oireita, kuten turkki oli helposti eloton, rapsutti itseään jatuvasti, ei syönyt hyvin, sai vesiripulin autossa matkustamisesta tai raakaluiden syönnistä jne. Nellille lähdettiin etsimään uutta kotia kotihoidon kautta, jonne se saapui 31.8.2016.

Sisarukset Gentlyn veli George adoptoitiin Tanskaan. Adoptoija palautti Georgen liian arkana kahden viikon jälkeen kotihoitoo. Loppujen lopuksi George lopetettiin jatkuvan stressin välttämiseksi, arkuutensa takia. Gentlyn toinen veli Grizzly ja sisko Gracely saivat kodit Suomesta. Grizzly pelkää vieraita ihmisiä. Sisällä sillä on turvapaikkoja, joihin hakeutuu kokiessaan tarvetta piiloutumiseen.

Grazely asuu 60-vuotiaan pariskunnan luona omakotitalossa ainoana koirana. Heillä on rutiinit Gracelyn kanssa; Aamulla omistaja ottaa kahvikuppinsa ulos ja Gracely tulee mukaan, joka juoksee ensitöikseen suuren kiven luokse ja kiipeää tähystämään maailman menoa. Sitten tekee tarpeensa ja heidän hetken hilluttua pihalla he menevät sisälle. Gracely antaa vain omien ihmistensä koskettaa häntä eikä se ole mikään sylikoira. Silti Gracelyn omistajat ovat todella tyytyväisiä koiraansa: ”Todella upea koira. Parempaa saa hakea”.

Grizzly asuu Helsingissä omakotitalossa lapsiperheessä. Grizzly ei arastele oman perheen parissa. Vieraita se menee katsomaan, kun on vähän aikaa miettinyt. Se rakastaa myös ulkona olemista ja liikuntaa. Perheessä on myös 9 kk vanha sileäkarvainen noutajapoika, joka on kaikessa rohkeudessaan ja leikkisyydessään täydellistä seuraa Grizzlylle.

Kotihoitaja uskoo, että Nellillä on mahdollisuudet olla tulevaisuudessa samanlainen kuin siskonsa Gracely ja veljensä Grizzly.

29.3.2017
Joskus elämää ei vaan voi ymmärtää… joudun siirtämään Nellin enkelikoiriin. Tyttö pääsi inhimillisen erehdyksen kautta vapaaksi ollessaan kotiutumisvaiheessa uudessa perheessä ja joutui auton päälle ajamaksi. Nelli jätti tassunjäljet moneen sydämeen, erityisesti Nelliä pitkään hoitaneen kotihoitajan sydämeen. Hän kirjoitti muistokirjoituksen Nellille.

“Teit ja opit meillä puolen vuoden aikana niin paljon asioita mitä et koskaan aiemmin ollut tehnyt; Opit nukkumaan koiran pedissä lattian sijaan, tulemaan ulko-ovesta sisälle silloin, kun halusit, opit pitämään autossa matkustamisesta, opit syömään luita, relaamaan muiden koirien kanssa pitkin pituuttasi. Sait ystäviä koirakavereista, joiden kanssa touhusit koirien juttuja. Sinulla oli täydellinen elämä pinkoessasi riemuissasi vapaana metsissä ja pelloilla. Minun ei tarvinnut ikinä huolestua, että olisit lähtenyt edes muiden koirien mukana kauemmas. Sinulle ihminen ja ihmisen tuki olivat kaikki kaikessa. Kuitenkin olit erikoislaatuinen koira. Koira, jolla oli perimästä johtuva syvä pelko rajoittamassa elämääsi.

Halusit luottaa ja tutustua, mutta se ei ollut halustasi kiinni. Tarvitsit tilaa, jota sait. Tarvitsit ymmärrystä, jota sait. Sinusta pienestä herkästä mustasta tytöstä tuli minulle hyvin tärkeä osa perhettämme. Nelli, en halunnut hylätä sinua. Halusin, että saisit oman perheen, joka rakastaisi sinua yhtä paljon.

Se tapahtuikin ihmeen kautta. Alku meni paremmin kuin odotin. Sait tuen lapsista, varsinkin 13-vuotiaasta Rasmuksesta, jonka sängyssä nukuit – Asia, jota et koskaan ollut tehnyt vaikka sinulla olisi ollut lupa siihen. Sitten tapahtui yksi ajatusvirhe, ei huolimattomuus, ja lähdit karkuun heidän ulko-ovelta. Tiesin, että et antaisi kiinni, mutta en ikipäivänä ajatellut, että olisit kaikesta huolimatta juossut lähimetsää kauemmas, mutta niin vain kävi. Sinun oli oltava hyvin peloissaan ja ahdistunut. En myöskään ikipäivänä ajatellut, että voisit jäädä auton alle, koska pelkäsit autoja, väistit aina mahdollisimman kauas.

Kiitän heitä, jotka yrittivät auttaa Nellin etsinnässä ja tukivat. Kiitän myös Grizzlyn ja Gracelynin, Nellin sisarusten, perheitä rakastaessanne näitä älykkäitä erikoislaatuisia pikkumustia.

Muistan aina sen iloisen, hymyilevän, aina häntäänsä heiluttavan reippaan koiran, jolle metsä ja pellot olivat maailman rakkaimpia asioita. Muistan aina kuinka hyvälle tuulelle tulin seuratessani Nellin touhuja lenkillä. Kuin aurinko sadesäällä. Muistan sinut aina Nelli. Olet Rakas.”

 


Koiraa harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Koiraa harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään.

Koira tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Gently saapui Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gently on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Mia Takolander

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: