Kodin saanut koira: RINGO STARR (The Beatles)

Syntymäaika: 2/2021
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta: 

5.6.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Ringo Starr on löydetty sisarustensa kanssa pellolta Romaniassa. Pentueessa on neljä pentua. Pentueen emo Solero tuotiin tarhalle steriloitavaksi ensin, ja perässä tuotiin pennut. Ringo asuu kahden veljensä, Paul McCartneyn sekä George Harrisonin kanssa. Veljistä neljäs, John Lennon asuu toisaalla, sillä George ja Ringo kiusasivat sitä. Poikien lisäksi heidän häkkiään asuttaa narttukoira Neena.

Ringo vaikuttaa sisarustensa tavoin olevan erittäin reipas, innoissaan aktiiviemme vierailusta ja häseltää veljiensä tapaan vauhdikkaasti. Kulkureiden toimijat tapasivat nämä tyypit syyskuussa 2022 Romanian reissulla. Kaikki kolme ovat rohkeita vieraita kohtaan ja hyppivät iloissaan vasten. Ringo veljiensä tapaan haluaa ihmisen huomiota ja namit maistuvat sille myös.

Ringo on nuori, vauhdikas uros ja virtaa riittää varmasti tulevassa kodissa. Se vaatii kodin, jolla on aikaa, kärsivällisyyttä ja ehkä vähän huumoriakin opastaa energinen nuori herra kotikoiran elämään ehdottoman positiivisin koulutusmenetelmin. Ringosta tuskin on pelkäksi sohvanvaltaajaksi, vaan sen kodilla tulee olla ymmärrystä ja aikaa aktiiviselle koiralle. Vaikka Ringon voisi kuvitella monenlaiseen ympäristöön, täytyy ymmärtää, että Ringon kuvaus on tarhakäytöksen perusteella tehty ja käyttäytyminen voi muuttua hyvinkin paljon kotiutumisen edetessä. Ihan pienten lasten perheeseen emme Ringoa sen suuren koon vuoksi luovuta.

Ringo Starr on arviolta noin 65 cm korkea ja painaa noin 25-30 kg.

Päivitykset

28.10.2023

Ringo Starr on matkannut omaan kotiin ja tavannut oman perheensä. Onnea uusiin seikkailuihin Ringo!

5.6.2023
Ihana Ringo Starr on varattu omaan kotiin! Onnea perheelle! <3

17.3.2023
Toimijamme tapasivat Ringo Starrin helmikuussa 2023 Romanian reissulla. Ringo asustelee edelleen Georgen ja Paulin kanssa häkissä. Kolmikko sai kunnon ilohepulit kun aktiivit saapuivat häkkiin. Ringo on todella utelias ja iloinen. Ringo on porukan rohkeina ja jää hengailemaan toimijoiden seuraan eikä tauota. Ringo saa kuitenkin rapsuttaa ja se ottaa hienosti nameja kädestä. Aktiivimme kuvailevat näitä veljeksiä isoiksi ja näyttävät ihan vasikoilta. Voi näitä hölmöläisiä. Toivottavasti pian olisi Ringon aika päästä omaan kotiin.

Profiiliin on lisätty uusia kuvia ja videoita.

9.12.2022
Komea Ringo Starr pääsee Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Ringo Starr saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta.

Lisäksi Ringo Starr on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Yhteyshenkilö: Jaate Serlippens

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: