Kodin saanut koira: STORM (Team October) (nyk. Spock)

Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
4.7.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Team Octoberin pennut Storm, Drizzle, Leaf, Cozy, Bounty, Breezy ja Foggy ovat syksyn 2020 pentuja. Niiden taustasta ei tiedetä paljoa, ovatko ne syntyneet kodittomina vai hylätty synnyttyään. Adinaa tarhalla auttava mies oli löytänyt pennut paikallisen stadionin lähettyviltä ja tuonut ne Cosoban tarhalle, missä ne ovat varttuneet. Team Octoberin pentujen ja monien heidän kaltaistensa vuoksi Kulkurien toiminnassa steriloinnit kohdemaassa ovat niin tärkeitä, jotta jonain päivänä pentuja ei enää syntyisi niin paljon kodittomiksi. Vain osaa kodittomista koirista pystytään Romaniassa auttamaan ja vain harva pääsee turvaan esimerkiksi aina täpötäydelle Cosoban tarhalle.

Storm on varttunut nuoren koiran ikään tarhalla aloittaessaan kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. Yhteistä häkkiä se asuttaa tällä hetkellä sisarustensa Drizzlen, Leafin ja Foggyn kanssa ja nelikko tulee mutkattomasti toimeen keskenään.

Stormia kuvaillaan tarhalla sympaattiseksi Hessu Hopoksi. Se on hyväntuulinen ja huolettoman oloinen tyyppi, joka näyttää ottavan uudet käänteet vastaan luottavaisen iloisesti. Aktiivimme tavatessa Stormin, on Storm ehdottomasti häkkiporukan rohkein ja riehakkain. Se pomppii innoissaan vasten ilakoiden, eikä vaikuta ihan käsittävän isohkoa kokoaan. Storm ei välttämättä energisyytensä vuoksi ole sopivin koira pienten lasten perheeseen.

Koko pentueen tavoin Stormin tulee kotiuduttuaan varmasti tarvitsemaan runsaasti liikuntaa ja aktivointia, sillä sillä vaikuttaa todella riittävän energiaa. Storm suhtautuu ihmisiin hyvin positiivisesti ja on myös koiraporukassa rento ja sopuisa kommunikoija. Se on kaikin tavoin hyvin mutkattoman oloinen tyyppi, joka olisi jo ihan valmis valloittavaa maailmaa oman perheensä kanssa.

Stormin ei kuulla haukkuvan. Se antaa myös vieraidenkin käsitellä sitä hyvin, eikä se arastele kosketusta ollenkaan. Storm voisi sopia hyvin myös koiraperheeseen, missä se saisi purkaa energiaansa lajitovereiden kanssa touhuten.

Stormin hassua olemusta ei suoranaisesti vähennä lievä yläpurenta, joka tekee Stormin kuonosta vähän erikoisen mallisen. Hampaat eivät näytä hiertävän kitalakeen, mutta tietysti purenta-asioita on aina hyvä pitää silmällä koiran kasvaessa ja tarvittaessa konsultoida eläinlääkäriä kotiutumisen jälkeen.

Storm on kooltaan noin 65 cm ja 35 kiloa.

Päivitykset

28.10.2023

Storm on matkannut omaan kotiin ja tavannut oman perheensä. Onnea uusiin seikkailuihin Storm!

4.9.2023
Stormille koitti oikea onnenpäivä ja se on vihdoin varattu ikiomaan kotiin!

4.7.2023
Kulkurien aktiivit vierailivat taas Cosobassa ja myös Team Octoberin luona. Samassa häkissä asuvat Leaf, Storm ja Breezy syövät tarjottuja nameja hyvällä halulla. Ne pysyttelevät vieraidensa lähellä ja pyörivät ihmisten ympärillä innoissaan.
Storm on porukan rohkein ja se jakelee uusille tuttavuuksille pusuja. Storm antaa kosketella ja rapsuttaa nousten ihmisiä vasten.
Joko olisi Stormin aika päästä ikiomaa ihmistä pusuttelemaan?

12.3.2023
Saimme helmikuiselta Romanian matkalta terveisiä myös Stormilta. Storm on hämmästyttävästi edelleen säilyttänyt porukan ilopillerin aseman ja avoimen, sosiaalisen luonteensa. Vieraatkin ihmiset Storm ottaa vastaan ilolla ja riemulla. Stormia saa käsitellä ja se nauttii selvästi ihmisten kanssa yhdessäolosta. Storm olisi ihan valmis valloittamaan omat ihmisensä!

Lisätty uusia kuvia ja video.

10.10.2023
Kulkurien aktiivit tapasivat Team Octoberin nelikon Cosobassa syyskuun alussa. Koko porukka on kiinnostunut ja jopa innostunut vieraista. Storm on porukan reippain, se hakeutuu rapsuteltavaksi ja jopa vieraiden ihmisten syliin. Namit maistuvat ja muutenkin ihmisten seura on Stormin mielestä kaikin puolin tosi kiva juttu. Stormin kerrotaan olevan rennon ja luottavaisen oloinen, häntä heiluu rennosti. Lisätty uusia kuvia ja videoita upeasta Stormista.

15.8.2022
Osana Responsible Rescue-sitoumusta Rescueyhdistys Kulkurit teettää rabies vasta-ainetestauksia otantana adoptio-ohjelmassaan olevista koirille seuratakseen kattavan rokotusohjelman vastetta. Stormilta on testattu rabiesvasta-aineet ja ne ovat riittävällä tasolla. Rabies vasta-ainetason tulee olla vähintään 0,5, Stormilla se on 7,13. Aiheesta voi lukea lisää täältä: https://kulkurit.fi/elaimen-adoptointi/rabies-raivotauti/

Rabies vasta-ainetesti maksaa yhdistykselle 120 €/koira. Emme toistaiseksi velvoita adoptioperheitä maksamaan kulua, mutta olemme kiitollisia, jos Stormin tuleva adoptioperhe haluaa vapaaehtoisesti osallistua testauksen kustannuksiin.

17.5.2022
Kulkurien aktiivit tapasivat taas Team Octoberin nelikon Cosoban tarhalla maaliskuun lopussa. Storm asuu edelleen veljiensä Drizzlen ja Leafin sekä siskonsa Bountyn kanssa samassa häkissä, nelikko tulee hyvin toimeen keskenään, uroksienkaan kesken ei havaita minkäänlaista epäsopua. Storm on porukan selkeästi rohkein ja reippain, se syö niin taskut kuin sormet.

Stormille lisättiin uusia kuvia ja videoita.

29.1.2022
Yhdistyksen aktiivit tapasivat Stormin ja häkkikaverit taas joulukuussa. Storm toivotti nimensä mukaisesti vieraat tervetulleiksi häkkiin pyörremyrskyn lailla, sillä intoa ja iloa Stormilla riittää muillekin jaettavaksi! Storm rakastaa ihmisiä ja hiukan hömelönä tyyppinä ei ihan tiedä, miten rakkautensa näyttää. Namitkin Stormille maistuvat, mutta ihmisen huomio on kyllä parasta.

Stormin profiiliin lisättiin uusi video.

31.10.2021
Storm aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Storm saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Storm on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Elisa Laitonen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: