Kodin saanut koira: STELIAN (Happy Team)

Syntymäaika: Noin 12/2017
Sukupuoli: Uros
Ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
27.2.2018

Yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista Romaniassa on Clinica Veterinara OneVet. Jokainen koira joka saapuu Suomeen meidän avulla, kulkee myös Onevetin kautta. Onevetin kanssa meillä on ollut yhteistyötä jo vuosien ajan ja olemme päässeet seuraamaan eläinlääkäripariskunnan, Adina ja Dragos Vladutin työtä ja elämää lähietäisyydeltä. Onevetilla on klinikka Bukarestissa, sekä tarha Cosoban kylässä. Nyt kun kyläläiset tietävät, että alueella sijaitsee koriatarha, monet pitävät sitä erittäin vastuullisena ja helppona, kun tarhalle voi vaan viedä “turhat” koirat. Tämä tarkoittaa esim. pentuja jotka syntyy lähes tulkoot jokaisen leikkaamattoman nartun jokaisesta juoksusta, tai mikäli ei kiinnostusta ei vaan enää löydy tai perhe kokee ettei kykene enää huolehtimaan koirasta. Kuukauden aikana tarhalle hylättiin noin 60 pentua. Tämä on se syy, minkä takia Kulkureille sterilointi ja valistustyö ovat nostettu tärkeysjärjestyksessä kärkisijoille. Tilanne ei voi jatkua tällä tavalla.

Yksi näistä “turhista” pennuista, joka syntyi epätoivottuna pentuna ja joutui hylätyksi on Stelian. Stelianin sisarukset Fabian, Denisa, Lorena ja Melina tulivat adoptio-ohjelmaan 1.4.2018.

Stelian ei ole tarhalla niin kovin pitkään vielä ollut ja on selvästi hieman “pihalla” kaikesta mitä siellä tapahtuu. Stelian hakee tukea ihmisestä kun jännittää ja yrittää ymmärtää missä on ja miten hommat siellä toimii. Ujoudestaan huolimatta Stelian varmasti reipastuu päästessään rauhallisempaan ympäristöön kuin tarha, eli omaan kotiinsa. Muiden pentujen kanssa Stelian tulee hienosti toimeen ja todennäköisesti Stelianille teksii hyvää jos kotona odottaisi kiltti ja reipas koirakaveri ennestään. Pärjää varmaan myös yksin, mutta tukea saisi varmasti myös toisesta koirasta.

Stelian on kovin otettu herkkupaloista ja ruoasta, mikä vaikuttaa lupaavalta kun miettii kouluttamista ja harjoittelua sitten jatkossa.

Ikää Stelianilla on tällä hetkellä noin 3 kuukautta ja on arvioitu, että se kasvaa keskikokoiseksi koiraksi, noin 50cm/18kg. Tämä on kuitenkin vain arvio.

Päivitykset

1.4.2018
Stelian saapui perheensä luokse Suomeen keskiyön jälkeen 29.3.2018.

4.3.2018
Stelian hurmasi heti ja pääseekin pian jo lentämään omaan kotiinsa, oman perheensä pariin. Tänään pojasta tehtiin varaus.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Stelian saapuu Suomeen kastroituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Stelian on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Stelian yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: