Blogiarkistot

Kotia etsivä koira: ALDWIN (A-Team) (Suomessa)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.1.2023 Aldwin on kokenut elämänsä aikana paljon. Se astui sisarustensa lailla adoptio-ohjelmaan kesäkuussa 2015. Sillä on ollut oma koti kolme kertaa, josta viimeisimmän piti olla

Share

Kodin saanut koira: ZOTTEL

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.1.2022 Zottel-pojan tarinassa on monenlaisia vaiheita ja Zottelista itsestään riippumattomia muutoksia, joiden takia se on ollut jo kolmessa kodissa Suomessa. Tietomme alkavat

Share

Kodin saanut koira: NASSE

  Perustiedot ja tausta 1.6.2020 Nasse on viettänyt One Rescue Association koiratarhalla Cosobassa lähestulkoot koko pentuaikansa. Nasse tuli tarhalle keväällä 2018, jolloin sinne tuli kaiken kaikkiaan noin 60 pentua. Se asui pienehkössä aitauksessa vanhassa latorakannuksessa, yhdessä noin 3-4 muun nuoren

Share

Kodin saanut koira: DOMI (ent. Dony)

  Perustiedot ja tausta 25.5.2021 Romanian valtavan kulkukoira-ongelman johdosta päätyy myös pentuja milloin minnekin, ja niiden selviytyminen kaduilla, pelloilla, kylillä omin nokkinensa on aina ihme. Dony on löydetty hylättynä yhdessä niin ikään Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevan Timyn kanssa, Ioana Bodean kodin

Share

Kodin saanut koira: DILI

  Perustiedot ja tausta Päivitetty 16.9.2020 Romaniassa kodittomia koiria on todella paljon. Suurimmalla osalla on joskus ollut omistaja, joka on syystä tai toisesta hylännyt ne. Suurin osa päätyy teiden varsille ja pelloille, mutta pieni onnekas osa saa paremman alun uudelle

Share

Kodin saanut koira: RESSU (ent. Espresso, Ostaripennut)

  Perustiedot ja tausta 17.5.2020 Jotta voimme kertoa teille Ressun tarinan, joudumme palamaan ajassa taaksepäin lokakuuhun, vuonna 2012. Tuolloin kolme Kulkurien aktiivia olivat Romaniassa vierailulla ja liikkuivat eräänä päivänä erään paikallisen eläinsuojelijan kanssa. Tuo eläinsuojelija oli Carmen Mandescu ja tuolloin

Share

Kodin saanut koira: JONNE (ent. Gizly)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessista,  luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 1.7.2020 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin

Share

Kodin saanut koira: ROLLE (Suomessa)

Perustiedot ja tausta Päivitetty 24.2.2020 Yksi tärkeä yhteistyökumppani Kulkureille Romaniassa on eläinklinikka OneVet. Kolme yhdistyksemme aktiiveista kävivät Romaniassa nyt maaliskuussa 2015 ja reissun aikana he kävivät myös OneVetissa tervehtimässä sekä tutustumassa koiriin. Yksi uusi koira joka pääsi adoptio-ohjelmaamme oli Rolle.

Share

Kodin saanut koira: BUNNI (Ophelian pennut)

  Perustiedot ja tausta Päivitetty 14.12.2019 Heinäkuussa 2018 Ioana Bodealta tuli adoptio-ohjelmaan Ophelia ja Ophelian kuusi pentua, Piti, Roti, Bunni, Kiddi, Joj ja Lissa. Ioana kertoi meille Ophelian tarinan, joka on melko tyypillinen Romaniassa mutta silti aina yhtä surullinen. Ioanan

Share

Kodin saanut koira: CATALINA (Happy Team) (Suomessa)

  Perutiedot ja tausta Päivitetty 28.7.2019 Yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista Romaniassa on Clinica Veterinara OneVet. Jokainen koira joka saapuu Suomeen meidän avulla, kulkee myös Onevetin kautta. Onevetin kanssa meillä on ollut yhteistyötä jo vuosien ajan ja olemme päässeet seuraamaan eläinlääkäripariskunnan, Adina

Share

Kodin saanut koira: PATCHY (Suomessa)

  Perustiedot ja tausta 23.8.2019 Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka huolehtisivat kodittomista eläimistä ja steriloinneista. Niinpä paikallisten lemmikit lisääntyvät jatkuvasti ja kodittomia

Share

Kodin saanut koira: STELLA (Team Miniones, ent. Dory), SUOMESSA

    Perustiedot ja taustat (16.5.2019) Kesäkuussa 2016 eräs Gradistean kylässä asuva nainen löysi 4 pientä pentua hylättyinä tien varresta. Nainen tiesi, ettei hän voi jättää pentuja siihen sillä näillä ei olisi mahdollisuutta selvitä. Omaan kotiinsa hän ei voinut näitä

Share

Kodin saanut koira: DYLAN

Perustiedot ja tausta Päivitetty 1.7.2019 Romaniassa syntyy päivittäin uusia koiranpentuja. Suuri osa niistä syntyy kaduille ja pelloille tai ne hylätään sinne emon omistajan toimesta. Näiden pentujen selviytymismahdollisuudet ovat pienet ja suurin osa menehtyykin jo ennen kuin ne edes ehtivät kasvaa

Share

Kodin saanut koira: HANDA (Ent. Hupsu)

      Perustiedot ja tausta Päivitetty 24.5.2019Hupsu, nykyiseltä nimeltään Handa on noin 1,5 vuoden ikäinen nuori koira. Alunperin se on lähtöisin OneVetin koirahoitolalta Cosobasta, joka nykyisin tunnetaan nimeltä One Rescue Association. Handan taustoista ei ole enempää tietoa.  Alkuvuodesta 2018

Share

Enkelikoira: MIMI (ent. Dona)

  Perustiedot ja taustat 30.6.2018 Mimi on löydetty sisarustensa kanssa Bukarestin ulkopuolelta, maaseudulta, tien varresta aivan pieninä pentuina. 9.1.2015 Mimi lensi Suomeen ja omaan kotiinsa mutta 10.11.2017 Mimi tuli uudelleen kotia etsiväksi koiraksi ensimmäisen perheensä muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Mimillä oli

Share

Kodin saanut koira: SUSI (ent. Judy)

  Perustiedot ja tausta 12.3.2108 Tämä sympaattinen tyttöpentu oli löytynyt talvipakkasella harhailemasta pormestarin talon edestä. Sen karkeakarvainen kuono oli huurteessa. Etsikö se paikkaa, jossa lämmitellä edes hetken tai näkikö vilauksen ihmisestä, jolta oli joskus saanut sekunnin kestävän katseen, voisiko tässä

Share

Kodin saanut koira: GARY (Garage-pennut)

  Perustiedot ja taustat: 28.3.2016 Asociatia Suflete Dragin tarhalla Sintestin kylässä odottelee moni koira oman kodin löytymistä. Tarhalla on koiria pennuista senioreihin ja pienistä suuriin. Alina Murgu pyrkii säilyttämään tasapainon ja stressitason tarhalla kiitettävänä, mutta tämä ei aina ole helppoa

Share

Enkelikoira: NELLI (ent. Gently)

  10.1.2017 Yleistä Herkkä Nelli etsii uutta kotia, koska elämä kerrostaloasunnossa vieraiden ihmisten aiheuttamien äänien ympäröimänä stressasi sitä aivan liikaa. Nelli on tavallaan helppo koira. Se on sisäsiisti, ei hauku sisällä, ei hauku lenkillä kenellekään tai millekään, ei tuhoa, ei

Share

Kodin saanut koira: KATA (ent.Gabbana/Kapa), Suomessa

30.10.2016 Onni ei ole myötäinen jokaiselle, vaikka kaikki sen ansaitsee. Kata tyttönen tuli toisen kerran uudelleensijoitukseen. Tällä kertaa tyttö kerkesi kuluttaa toisen kotinsa sohvaa vajaa puolitoista vuotta, ennen kuin muuttuneen elämäntilanteen vuoksi Kata haettiin kotihoitopaikkaan. Kata on mainio tyttö, oikeanlaiselle

Share

Kodin saanut koira: SIENNA (ent. Zanica/Sani)

  15.7.2016 Pieni Zanica tyttönen muutti omaan kotiin 24.1.2014. Uudeksi nimeksi tuli Sani. Nyt olosuhteet Sanin kodissa on kuitenkin muuttunut radikaalisesti, eikä omistajalla ole enää mahdollisuuksia huolehtia Sanista. Näin ollen Sani palaa uudelleen kotia etsiväksi koiraksi Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Sani on

Share

Kodin saanut koira: FANNI (ent.Chloe)

  FANNI * narttu * arvioitu syntymävuosi 2010 * Steriloitu * Suomessa         21.1.2013 Buzaun kylässä, 110 kilometrin päässä Bukarestista, sijaitsi kunnallinen koiratarha, jossa olot olivat, kuten lähes kaikilla romanialaisilla kunnallisilla tarhoilla, hyvin askeettiset ja muistuttivat lähinnä

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.