Blogiarkistot

Kodin saanut kissa: TRIINU

    Perustiedot ja tausta Kissojen eläinsuojelullinen tilanne Virossa on hyvin samantyyppinen kuin Suomessa. Myös Virossa hylätään paljon kissoja ja liian monta koditonta kissaa joudutaan myös lopettamaan vuosittain. Virossa on kuitenkin edetty harppauksin eläinsuojelutyön saralla sekä paikallisten eläinsuojelijoiden kovan työn

Share

Kodin saaneet kissat: NUUTTI ja REINO

    Perustiedot ja tausta Kaksi kissaa Nuutti ja Reino majailevat tällä hetkellä Kulkurien kotihoitopaikassa kun edellisessä kodissaan koitui liian stressaavaksi tilanne, pienten lasten kanssa. Tarpeiden tekeminen vääriin paikkoihin oli viesti siitä, että kodissa olevat pienet lapset aiheuttivat hieman ahdistusta,

Share

Kodin saanut kissa: RUDOLF

  Perustiedot ja tausta 2014 Rufus ja sen sisarukset: Vertti, Eemeli ja Karpo syntyivät kotihoitopaikassa Kemiössä 15.8.2014. Poikien emo Lissu, nuori virolainen kissa, jonka paikalliset elänsuojelijat pelastivat huonoista oloista. Lissu tuotiin Suomeen sen ollessa viimeisillään tiineenä. Lissun ja toisen kissaemon Emmen

Share

Enkelikissa: MARU.

  Perustiedot ja taustat 26.4.2017 Lukuisten hylättyjen koirien ohella elää Romaniassa vähintäänkin yhtä monta koditonta kissaa. Ongelmat kissojen osalta ovat varsin tutut. Ne elävät vapaina leikkaamattomina ja synnyttävät uusia ja taas uusia pentuja joita kukaan ei halua. Vaikka Kulkurien adoptiotoiminta on

Share

Kodin saanut kissa: UNNA (ent. Katu)

KATU * n.1 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Katu on todella ihana kissa! Se on erittäin ihmisrakas ja lempeä nuori tyttö. Katu elää tällä hetkellä Rakveren tarhalla häkissä, mikä ei tälle sosiaaliselle ja ihmisrakkaalle tytölle sovi alkuunkaan. Kun

Share

Kodin saanut kissa: PIRRE

PIRRE * n. 2 v * naaras * steriloitu * Suomessa       Pirre on vanhan ihmisen pihapiiristä Hämeestä loukutettu, noin kahden vuoden ikäinen tyttökissa. Vaikka Pirrellä ei ole ollut liikoja ihmistuttavuuksia pentuiässä, se rakastaa silityksiä ja rapsutuksia. Pirre

Share

Kodin saanut kissa: MIIRA

MIIRA * n. 3 v * naaras * steriloitu * Suomessa       Miira on superhyper sosiaalinen kissaneiti. Se tykkää kaikesta mahdollista touhuamisesta ihmisen kanssa ja seuraa ympäristöä valppaana. Miira rakastaa ihmisseuraa ja huomiota. Se ei niinkään välitä toisista

Share

Kodin saanut kissa: HARMULI

HARMULI * n. 3 v * naaras * steriloitu * Suomessa       Harmuli on suomalainen, sosiaalinen ja seurallinen neiti, joka rrrrrrakastaa leikkimistä! Ei ole olemassa sellaista hetkeä, kun neiti ei innostuisi leluista ja leikkittäjistä. Vaikka Harmuli tykkää ihmisseurasta,

Share

Kodin saanut kissa: VEERA

VEERA * n. 9 kk * naaras * Tallinna, Viro. Veera on nyt noin 9-kuukauden ikäinen nuori ja luottavainen tyttökissa. Se tuli kotihoitoon Suomeen jo keväällä Tallinnasta, mutta joutui pitkälle lääkekuurille sitkeän suolistoloisen takia. Loinen on kuitenkin nyt selätetty lopullisesti

Share

Kodin saanut kissa: TEUVO (nyk. Kummitus)

TEUVO * n. 1,5 v * uros * Suomessa Teuvo on kokovalkoinen nuorimies ja asustelee hoitokodissa Lahdessa, jonne hän matkasi Rakveren tarhalta. Poika on luonteeltaan aika rauhallinen, mutta tykkää kyllä välillä leikkiä hippaa muiden kisujen kanssa. Teuvo tulee hyvin toimeen

Share

Kodin saanut kissa: LISSU

LISSU * n. 1 v * naaras (steriloidaan) * Tallinna, Viro. Kotia etsii pörröinen ja pitkäkarvainen vuoden vanha tyttö Lissu. Lissu on pentuna emonsa kanssa omistajan ulosjättämä ja hylkäämä kissa, ja se ehti tehdä ulos ensimmäisen pentueensa ennenkuin pääsi turvaan. Pennuista

Share

Kodin saanut kissa: VIIVI

VIIVI * 3 kk * naaras * suomalainen   Viivi ja Viili ovat kauniit siskokset, jotka etsivät rakastavaa kotia joko yhdessä tai erikseen. Tytöt ovat saaneet kasvaa emon hoivassa terveiksi, sosiaaliksi ja rohkeiksi pikkukissoiksi. Viivi on siskoksista rauhallisempi ja se

Share

Kodin saanut kissa: MUSTU, Erityisadoptio

MUSTU * n. 6-7 v * naaras (steriloitu) * suomalainen Mustu on hellyydenkipeä neitokainen. Siinä on ripaus persialaista, mikä näkyy ulkonäössä hieman lyttänähkönä nenänä ja Mustulla on myös pidempi karva. Neiti tulee toimeen niin kissojen kuin koirienkin kanssa ja on

Share

Kodin saanut kissa: VIILI (nyk. Sumi)

VIILI * 3 kk * naaras * suomalainen   Viivi ja Viili ovat kauniit siskokset, jotka etsivät rakastavaa kotia joko yhdessä tai erikseen. Tytöt ovat saaneet kasvaa emon hoivassa terveiksi, sosiaaliksi ja rohkeiksi pikkukissoiksi. Viivi on siskoksista rauhallisempi ja se

Share

Kodin saanut kissa: SINNA

* SINNA * n. 2 v * naaras (steriloitu) * suomalainen Sinna on todella suloinen ja kaunis kissaneiti. Ja mikä parasta, sillä on valloittava luonne! Sinna on leikkisä, seurallinen ja kiltti. Se on utelias, mutta samaan aikaan pohdiskeleva. Uusiin paikkoihin

Share

Kodin saanut kissa: MARMORI (nyk. Miralem)

* MARMORI * n. 1 v * uros (kastroitu) * suomalainen Marmori on todella ihmisrakas ja seurallinen poika. Se tulee hyvin toimeen toisten kissojen kanssa, vaikka aluksi saattaakin hieman sähistä uusille tuttavuuksille. Kunhan hoitokoti ehtii hieman tutustua poikaan, päivitetään sivuille

Share

Kodin saanut kissa: ULJANA

ULJANA * n. 1 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Uljana on komeasta nimestään huolimatta nuori neitikissa, joka saatiin tarhalle turvaan, kun se odotti ensimmäisiä pentujaan. Se kasvatti neljä pentua, jotka ovat jo saaneet kodin. Luonteeltaan Uljana on erittäin ystävällinen,

Share

Kodin saanut kissa: MIKO

MIKO * n. 4 v * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Mustavalkoinen hurmaavaluonteinen Miko tarvitsee kodin, joka ei välitä sen pienestä puutteesta, siltä nimittäin puuttuu toinen etutassu. Miko on tullut tarhalle sellaisena ja voitu vain arvella, että se on ehkä

Share

Kodin saanut kissa: EMA-LOTTA

EMA LOTTA * n. 3 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Lotta on arviolta kolmevuotias, erittäin ystävällinen tyttökissa, joka odottaa omaa kotia kotihoidossa Espoossa. Lotta kaipaa ihmisen läheisyyttä, mutta on luonteeltaan rauhallinen. Lotta tulee toimeen muiden kissojen kanssa, joten

Share

Enkelikissa: TIKRU, Suomessa

TIKRU * 3 kk * naaras * suomalainen   Tikru on suloinen ja hellyyttävä tiikerityttönen. Se saattaa aluksi vähän jännittää uusia tilanteita, mutta sopeutuu kyllä nopeasti. Hoitokodissa Tikru on päässyt tutustumaan kissoihin, koiriin ja jopa frettiin! Uudessa kodissakin olisi toivottavaa

Share

Kodin saanut kissa: GLUSHA

* GLUSHA * n. 2,5 vuotta * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro Glusha on arka emokissa, joka etsii kissakokenutta ja rauhallista kotia. Glusha on pelastettu Tallinnan kaduilta ja neljä kuukautta sitten se synnytti viisi pentua, joista Abigail, Astrid ja Agnes

Share

Kodin saanut kissa: MINNI

MINNI * n. 10-12 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Minni on sympaattinen, vanhempi rouvaskissa, joka ei tee itsestään numeroa ja sopisi loistavasti esimerkiksi jollekin vanhemmalle pariskunnalle uuteen kotiin. Minni on aika paksussa kunnossa, mutta eläväinen ja lempeä muori. Minni odottaa

Share

Kodin saanut kissa: PABLO

PABLO * n. 2 v * uros (kastroitu) * Tallinna, Viro.     Pablo rääpäle, herkkä mammanpoika, sylipusukisu, hoitomamin rakas rusinavarvas, taikakissa. Noin parivuotias kisu. Aina mukana kaikissa arjen askareissa, roikkuu kaulalla, öisin nukkuu samalla tyynyllä tassulla kiinni pidellen, poski vasten poskea,

Share

Kodin saanut kissa: SIRU

SIRU * n. 5 v * Tallinna, Viro. * Suomessa. * naaras (steriloitu) Tämä kissa on Siru. Sirun tarina on melko tavallinen, se ehti tehdä useat pennut hylättyyn rakennukseen Tallinnassa, ennenkuin se saatiin talteen. Sirua ruokittiin sitä ennen siellä pitkään

Share

Kodin saanut kissa: RAISA

RAISA * n. 3,5 kk * naaras * Tallinna, Viro. Viisi pientä pehmeää pikkukisua on vailla rakastavaa perhettä. Pikkuiset kehräävät ja rakastavat paijauksia, ovat luonteeltaan kilttejä ja viihtyvät sylissä sekä tulevat itsekin syliin hakemaan rapsutuksia. Hyvin ihmisrakkaita, kotikissan hyvin hoitamia pentuja.

Share

Kodin saanut kissa: MERCEDES

MERCEDES * n. 3 kk * naaras * Tallinna, Viro. Syksyn väreissä pieni kolmikuukautinen kissalapsi Mercedes on kuin auringon nousu.. se nähdessään sama ilo valtaa kuin kauniina kesäisenä aamuna. Pikkutyttö on iloinen, utelias ja kekseliäs. Hyvin viisas, määrätietoinen tyttöpentu ja todella upean

Share

Enkelikissa: HEIDI

HEIDI * n. 3 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Heidi on todella kaunis ja rauhallinen kissa. Se pitää ihmisistä ja silittelystä sekä erityisesti sohvalla makaamisesta 🙂 Heidi on erittäin rauhallinen, se voi makoilla sohvalla vaikka tuntikausia…Heidin olemus on kuninkaallinen.

Share

Kuulumisia Virosta 24.6.2014

Rakveren tarhalla 24.6.2014 On kulunut kaksi vuotta edellisestä vierailustani Rakveren tarhalle. Odotan malttamattomana nähdäkseni omin silmin miten asiat tarhalla ovat nykyään. Ennen matkaa tarhan johtaja Kalle Rattasepp kysyi meiltä, minkä verran tuomme ruokaa, koska he saivat juuri paikalliselta eläintarvikeliikkeeltä ison

Share

Kodin saanut kissa: PTITSKA

PTITSKA * n 10 kk * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro.       Ptitska, suomeksi Lintunen, pieni ja siro, raidallinen, hyvin viisas tyttökissa, ikää sillä on noin 10 kuukauden verran. Lintunen on todella kiva kissalapsi ja pienen ujostelun jälkeen se alkaa luottaa uuteen tuttavuuteen

Share

Kodin saanut kissa: JACKIE (nyk. Bella)

JACKIE * 9 kk * naaras (steriloitu) * suomalainen. Jackie on kaunis ja hellyyttävä kehruukone. Se tykkää osallistua kaikkiin puuhasteluihin ja osoittaa kiintymystään puskemalla, kehräämällä ja kimakasti naukumalla. Leikkiminen on Jackien mielestä maailman paras juttu ja se jaksaisi hyppiä, saalistaa,

Share

Kodin saanut kissa: NENO (nyk. Noki)

NENO * n. 1 v * uros (kastroidaan) * suomalainen. Neno on noin vuoden ikäinen, todella sosiaalinen ja ihastuttava poika. Se rakastaa ihmisiä, hellyyttä ja seurustelua ja olisi kaikessa tekemisessä mielellään mukana 🙂 Neno tulee toimeen toisten kissojen kanssa sekä

Share

Kodin saanut kissa: KIKKI

KIKKI * n. 2-3 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Kikki on todella kaunis ja hyväluonteinen tyttö. Se odottaa omaa kotiaan Rakveren tarhalla häkissä eläen. Kun Kikki näkee ihmisen, se painautuu häkkiään vasten ja pyytää rapsutuksia ja huomiota, Kikki

Share

Kodin saanut kissa: SUUSI (nyk. Nasu)

SUUSI * n. 1,5 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Suusi on erittäin huomionkipeä kissa. Se on jo toista kertaa Rakveren tarhalla odottamassa kotia. Ensimmäisellä kerralla se oli tarhalla pentujensa kanssa ja sai sen jälkeen Virosta kodin, mutta valitettavasti

Share

Kodin saanut kissa: VENLA

VENLA * n. 4 kk * naaras * Tallinna, Viro. Venla on nyt huhtikuussa noin neljän kuukauden ikäinen harmaa pieni tyttö. Venla on sisaruksista vähän reppanampi ja oikein tärisee kun se ensimmäistä kertaa nostetaan kopasta tutustumaan uuteen ympäristöönsä. Venla tuntuu

Share

Kodin saanut kissa: LYTTIS

LYTTIS * n. 3 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Lyttis on saanut nimensä hassusta ulkonäöstään. Sillä on hieman lytympi naama ja se taitaakin olla exotic rodultaan. Lyttis on peräisin paikasta, missä sillä teetettiin paljon pentuja, mutta sen hyvinvointiin ei

Share

Kodin saanut kissa: MARJUKA

MARJUKA * aikuinen * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Pyöreäposkinen Marjuka oli tullut Rakveren tarhalle tammikuussa 2014. Nyt se on saapunut kotihoitoon Suomeen ja lisätietoja saamme tytöstä, kunhan hoitokoti ensin hieman häneen tutustuu. Marjuka sai oman kodin 17.4.2014. Varaajana toimi

Share

Kodin saanut kissa: LYYLI (nyk. Cisy)

LYYLI * n. 8 kk * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Piskuinen Lyyli joutui odottamaan kadulla pääsyä hoitopaikkaan Tallinnassa noin puolivuotiaaksi asti. Niin on tämä viirupöksy nyt käynyt kanssamme väsytystaistelua aiheesta uskaltaako antaa koskettaa vai ei 🙂 Nyt on edetty

Share

Kodin saanut kissa: KÄTU

KÄTU * n. 1-2 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Kätu kaunokainen asuttaa Rakveren tarhalla samaa kissahäkkiä melkeinkaimansa Katun kanssa. Kätu on löydetty myös Amblan kylästä 14.2.2014. Se on hyvin samanluontoinen kuin ystävänsä, ihmisrakas ja sosiaalinen toisia kissoja kohtaan.

Share

Kodin saanut kissa: AIZA

AIZA * n 1,5 v * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Aizan elämä ei ole ollut helppo. Aiza päätyi laitapuolen kulkijoiden kissaksi, joka sitten tuli tiineeksi ja synnytti kolme pentua. Niistä yksi poika kuoli, mutta tytöt jäivät henkiin. Heti pian

Share

Kodin saanut kissa: TIITI

TIITI * n. 2-3 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Tiiti on erittäin ystävällinen ja seurallinen neiti. Se rakastaa ihmisiä ja ihmisten kanssa seurustelua. Luonteeltaan Tiiti on rauhallinen ja kiltti. Tiiti tulee toimeen toisten kissojen kanssa mutta koska se on

Share

Kodin saanut kissa: MATAMI

MATAMI * n. 3 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Matami on saanut nimensä ihanan löllykkämäisestä olemuksestaan ja luonteestaan. Matamilla on hieman ylipainoa, mikä tulevan kodin pitää ottaa huomioon ja pyrkiä saamaan painoa alas. Luonteeltaan Matami on rauhallinen ja hellyydenkipeä,

Share

Kuulumisia Virosta 1.4.2014

Kun kerroimme teille aiemmin Kuulumisissa Rakveren tarhan tilanteesta, sterilointiprojektista sekä pentueesta, emme osanneet edes toivoa näin suurta apua tukijoiltamme; lahjoituksia tuli 12.3.2014 asti 445€, eikä tämä ole aprillipilaa! Voimme siis steriloida kaksi narttua ja kastroida kolme urosta sterilointiprojektimme nimissä, ja pentue

Share

Kodin saanut kissa: JUSSI

JUSSI * n. 10 kk * uros (kastroitu) * Tallinna, Viro Jussi on kiltti ja suloinen siamilaismix, joka on elänyt Tallinnassa omistajansa ainoana kissana. Tietoa siitä, miten Jussi tulee muiden kissojen kanssa toimeen ei ole. Nuorena kissana Jussi mahdollisesti saattaisi

Share

Kodin saanut kissa: MURU

MURU * n. 1 v * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Muru on nuori tyttökissa, joka on bongattu bussipysäkiltä nuohoamassa odottajien jalkoja hellyydenpulassaan. Kukaan ei tunnustanut kissaa omakseen, joten se lähti Irinan mukaan. Pian steriloinnin yhteydessä huomattiin, että se olisi saanut

Share

Kodin saanut kissa: KRIIDI

KRIIDI * aikuinen * naaras (steriloidaan) * Rakvere, Viro. Kriidi etsii omaa kotia erityisadoptiona. Kun näimme sen tarhalla aiemmin syksyllä, se ei ollut ulkoisesti mikään kaunis kissa, turkki takussa ja ihan kuin kuolainen, hännästä tulee elävästi mieleen parhaat vuotensa nähnyt pullonharja.

Share

Enkeli: GURU

GURU * n 3 v * uros (kastroitu) * Virossa. Pehmeäkarvainen musta pörrökissa Guru on ystävällinen ja kiltti kissapoika, joka hakee kovasti huomiota omalta ihmiseltä. Kuvissa Guru näyttää ihan surkealta pula-ajan kissalta, mutta kuvat eivät tekee oikeutta tälle ihanan luonteen omaavalle pojalle.

Share

Kodin saanut: SINDI

SINDI * n. 1 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Sindi on tullut Rakveren tarhalle 26.5.2013 melkoisen surkeassa kunnossa, laihana ja valkea turkki likaisena. Sindin korvia on lisäksi leikelty ilmeisesti saksilla pyöreämmäksi. Sindi ei silti arastele ihmisiä, vaan on

Share

Kodin saanut: MELISSA

MELISSA * n. 1 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Melissa on noin 1-vuotias nuori neiti, joka etsii uutta kotia Rakveren löytöeläintarhalla Virossa. Melissa on hyvin leikkisä ja mikä tahansa esine sopii leikkikaluksi, pallo niistä ehkäpä mieluisimpana. Melissa pitää

Share

Kodin saanut: KUSTI

KUSTI * n 1 v * uros * Virossa. Vedenharmaa Kusti-poika valkealla naamamaskilla odottaa omaa kotia Virossa Rakveren tarhalla. Kusti on tullut tarhalle 15.1.2013 ja tarhan kissojenhoitaja kertoo, että aluksi Kusti pelkäsi kovasti vieraita ja uutta ympäristöä. Nyt ovat jo

Share

Kodin saanut: NUBLU

NUBLU * n. 1 v * uros (kastroitu) * Virossa. Nublu on noin vuoden vanha kollipoika, joka nauttii sylissä olosta ja jos saisi itse päättää olisi sylissä aina. Hän rakastaa ihmisiä ja hakee aina huomiota ja katsoo kauniisti silmiin, jotta

Share

Kodin saanut: SAMUEL

SAMUEL * 1-2 v * uros (kastroitu) * Virossa   Nuori poika Samuel on hyvin ystävällinen ihmisille, mutta hyvin hyvin tuhma toisten poikakissojen kanssa ja haluaa oikeastaan vain tapella. Samuelin puolustukseksi on sanottava, ettei se itse hakeudu tappeluihin, vaan toiset

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.