SKIPPER • Uros • Arvioitu syntymäaika 9/2015 • Romaniassa 1.1.2016 Syyskuun tienoilla 2015 Romaniaan tuli jälleen uusi koiraperhe kun S-teamiläiset syntyivät tähän maailmaan. Kodittomiksi koiriksi. Kulkurien...
eläinsuojelu
Kodin saanut koira: ANA
02.12.2015 Ihastuttava ja kiltti Ana on pelastettu Rosiori De Veden kaupungin kunnalliselta tarhalta, yhdessä toisen tyttökoiran Mariahin kanssa, Bukarestissa sijaitsevaan Onevetin koirahoitolaan odottamaan omaa kotiaan. Rosiorin...
Kodin saanut koira: ZORO
26.11.2015 Ihastuttava pikkukoira Zoro on alunperin asunut kunnallisella tarhalla, mutta on yhtenä onnekkaana päässyt asumaan ja odottamaan omaa kotiaan Bukarestin kaupungissa sijaitsevaan Onevetin koirahoitolaan. Hoitolassa Zoro asustelee...
Kodin saanut koira: SPIFFY (S-Team)
SPIFFY • Narttu • Arvioitu syntymäaika 9/2015 • Romaniassa 4.1.2016 Syyskuun tienoilla 2015 Romaniaan tuli jälleen uusi koiraperhe kun S-teamiläiset syntyivät tähän maailmaan. Kodittomiksi koiriksi. Kulkurien...
Kodin saanut koira: KASHMIR
KASHMIR * uros * syntynyt arviolta 5/2015 * kastroidaan * Romaniassa 23.1.2016 Kashmir on monella tapaa epätyypillinen romanialainen koditon koira. Sen tarina alkaa romanialaisen eläinsuojelija Raluca Bosneagan lähipuistosta,...
Kodin saanut koira: BILLY (Projekti Speranta)
26.11.2015 Pennut Billy, Rocky ja Azor tulivat adoptio-ohjelmaamme Projekti Sperantan kautta. Pennut pääytivät ensin Ninalle, jonka jälkeen he siirtyivät yhteistyökumppanillemme Luiza Mandrulle. Pennut ovat nyt saaneet viimeisetkin...
Kodin saanut koira: CHIPPY
26.11.2015 Chippy neiti asustelee tällä hetkellä yhteistyöklinikka Onevetin tarhalla. Chippy asui tilalla jo silloin kun se ostettiin eli neiti tuli kaupantekijäisenä. Chippy asustelee vapaana tarhan pihalla. Neiti viihtyy vähän kauempana...
Kodin saanut koira: BELLE
16.12.2015 Yhteistyökumppanimme Roxana Deissiman turvaan ottama sympaattinen ja kiltti Belle on varattu omaan kotiin Suomeen. 30.1.2016 Belle teki tänään elämänsä tärkeimmän matkan ja matkusti omaan kotiinsa. Saimme jo kuulumisia kotoa ja...
Kodin saanut koira: JESSICA
02.12.2015 Suloinen pikku Jessica päätyi yhteistyökumppanimme Carmenin huostaan siten, että joku oli vain lykännyt Jessican erään Carmenin ystävän lapsen syliin kadulla. Se taisi olla tämän tytön onni. Jessica on nyt kasvanut ja...
Kodin saanut koira: HAMMER
28.11.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koirat: SUNSET (nyk. Salli)
25.11.2015 Clinica Veterinaria OneVet on Kulkurien yhteistyöeläinklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptoidut koirat tulevat Suomeen. Siellä ne saavat rokotukset ja ne testataan tautien varalta sekä mikrosirutetaan ja iän salliessa...
Kodin saanut koira: PIFA
PIFA * Narttu * Arvioitu syntymäaika 7/2015 * Romaniassa 19.11.2015 Pifa ja Pif löydettiin Rosiori De Veden kaupungista Rosiorin massasterilointi-, ja avustusprojektin talon läheltä, hylättyinä roskiksesta,...
Kodin saanut koira: PIF
PIF * Uros * Arvioitu syntymäaika 7/2015 * Romaniassa 19.11.2015 Pif ja Pifa löydettiin Rosiori De Veden kaupungista Rosiorin massasterilointi-, ja avustusprojektin talon läheltä, hylättyinä roskiksesta, noin...
Enkelikoira: LUPU
LUPU * arvioitu syntymävuosi on 2005 * uros * kastroitu * Romaniassa (Sintesti) 8.11.2015 Lupu on saksanpaimenkoira, joka on löydetty kehätien varrelta Jilavan läheltä. Tarkempaa tietoa Lupun taustasta ei tiedetä miksi...
Kodin saanut koira: ADONIS L (nyk. Elmo)
8.11.2015 Adonis L ja Adonia L ovat kaksi lukuisista hylätyksi tulleista pennuista Romaniassa. Näiden kahden onneksi, ne tuotiin kuitenkin suoraan romanialaisen eläinsuojelijan ja Kulkurien pitkäaikaisen, luotettavan yhteistyökumppanin,...
Kodin saanut koira: ADONIA L (nyk. Alma)
8.11.2015 Adonia L ja Adonis L ovat kaksi lukuisista hylätyksi tulleista pennuista Romaniassa. Näiden kahden onneksi, ne tuotiin kuitenkin suoraan romanialaisen eläinsuojelijan ja Kulkurien pitkäaikaisen, luotettavan...
Kodin saanut koira: Mr. MORRIS
MR MORRIS * uros * arvioitu syntymävuosi n. 2008 * kastroitu * Romaniassa 24.6.2014 Morris eleli nuorena poikana Romanian kaduilla. Se oli kooltaan suurehko Romanian mittapuussa ja varmasti kunnioitusta herättävä...
Kodin saanut koira: TONY S
TONY S * Uros * Arvioitu syntymävuosi n. 2006-2007 * Kastroidaan * Romaniassa 4.11.2015 Asociatia Suflete Dragi on Alina ja Anda Murgun luotsaama eläinsuojeluyhdistys Romaniassa. Yhdistys on Kulkurien...
Kodin saanut koira: HANSEL
HANSEL * uros * arvioitu syntymävuosi 2013 * kastroidaan * Romaniassa 26.10.2015 Asociatia Suflete Dragi yhdistys on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista Romaniassa. Suflete Dragia vetää sitkeä ja ahkera...
Kodin saanut koira: YASMIN
YASMIN * arvioitu syntymävuosi 2005-2008 * narttu * steriloitu * Romaniassa 06.12.2015 Yasmin on rauhallinen ja ystävällinen pieni koiramummo, jolla on joskus ollut omistaja. Ihanan Yasminen omistaja piti rouvaa kiinni ketjussa...
Kodin saanut koira: LAILA
LAILA • Narttu • Arvioitu syntymävuosi 2010-2011 • Steriloitu • Romaniassa 14.12.2015 Romanialaisen eläinsuojelijan Mihaela Soaren avulla moni eläin saa toisen mahdollisuuden elämään. Mihaela on nainen joka tekee kovasti...
Kodin saanut koira: ABBIE
ABBIE * narttu * arvioitu syntymävuosi 2011 * steriloitu * Romaniassa 1.11.2015 Syyskuussa 2015 romanialaista eläinsuojelijaa Mihaela Soarea kohtasi jälleen surullinen näky. Keskellä autotietä ja tien penkalla...
Kodin saanut koira: FUZZY
FUZZY * n. 1-2 v. * narttu * steriloidaan * Romaniassa 15.10.2015 Carmen Mandescu on Romanialainen eläinsuojelija, jonka ystävä löysi Fuzzyn vuoristoalueelta ja vei kotiinsa turvaan. Carmenin ystävällä on kotonaan jo...
Kodin saanut koira: GRITA
GRITA * noin 8-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 19.11.2014 Seniorirouva Grita on asunut koko 8-vuotisen elämänsä Glinan tarhalla, jonne se oli hylätty pentuna. Tämä ihastuttava rouva ei ole siis nähnyt...
Kodin saanut koira: PIPPA
PIPPA * narttu * arvioitu syntymäaika noin 6/2015 * Romaniassa 30.9.2015 Alkukesästä eräälle Kulkurien avustuskohteelle, Rosiorin kunnalliselle tarhalle, oli tuotu pentue. Ne olivat vahinko, josta pentujen emän...
Kodin saanut koira: VIVA
VIVA * arvioitu syntymäaika 11/2014 * uros * kastroitu * Romaniassa 24.11.2015 Rosiorin kunnallisen tarhan haukun kumun kuulee kauas. Lähestyttäessä tarhaa satojen koirien haukku tuntuu luissa ja ytimissä. Kun näköyhteys...
Kodin saanut koira: MAXIS
MAXIS * uros * arvioitu syntymäaika noin 4/2015 * kastroitu * Romaniassa 21.9.2015 Maxis on arviolta syntynyt huhtikuussa eli yhtenä ajankohtana vuodesta jolloin Romaniassa syntyy sadoittain pentuja, kodittomiksi...
Kodin saanut: GRACELY
GRACELY * narttu * arv.synt.aika 11/2014 * steriloitu * Romaniassa 14.5.2015 Gracely on tuotu yhetistyökumppanimme A Doua Sansan tarhalla vasta äskettäin. Eräs A Doua Sansan vapaaehtoisista oli huomannut pennut ja...
Koiraenkeli: MARUKA
MARUKA * narttu * arvioitu syntymäaika 7/2015 * Romaniassa 1.11.2015 Eräs romanialainen eläinsuojelija ja Kulkurien pitkäaikainen, luotettava yhteistyökumppani, Luiza Mandru näki bussin ikkunasta erään äitikoiran...
Kodin saanut koira : BENNY
BENNY * arvioitu syntymäaika 6/2015 * uros * Romaniassa 1.11.2015 Kulkurien yhteistyökumppani, romanialainen eläinsuojelija Mihaela Soare taistelee väsymättömästi auttaakseen alueensa kodittomia koiria ja kissoja. Hän...
Kodin saanut koira: MARIMAR (M-pennut) (Nyk. Caro)
MARIMAR * narttu * arvioitu syntymäaika noin 3/2015 * Romaniassa 12.7.2015 Marimar on kaunis neitokainen joka asustaa Glinan kylässä tarhassa jota ylläpitää Kulkurien yhteistyökumppani Asociatia A Doua Sansa....
Kodin saanut koira: STUU
STUU * arvioitu syntymävuosi 2013 * uros * kastroidaan * Romaniassa 24.10.2015 Valloittava pikkuinen Stuu herra odottaa omaa kotiaan Sintestin tarhalla, jota ylläpitää Kulkurien toinen pääyhteistyökumppani, yhdistys nimeltään...
Kodin saanut koira: SUZI (nyk. Watson)
SUZI * narttu * arvioitu syntymävuosi 2013 * steriloitu * Romaniassa 18.9.2015 Kulkurien yhteistyötahon, Clinica Veterinara OneVetin vapaaehtoistyöntekijä löysin tämän pienen narttukoiran hylättynä kadulta Bukarestissa. Hän...
Kodin saanut koira: AKY
AKY * uros * arvioitu syntymävuosi 2006-2007 * kastroitu * Romaniassa 29.7.2015 Romaniassa on eläinten onneksi myös olemassa paikallisia eläinsuojelijoita. Nämä henkilöt tekevät yleensä kaikkensa näiden...
DiPrint tukee eläinsuojelua
DiPrint on tukenut vuosien ajan Rescueyhdistys Kulkurit ry:tä painamalla Kulkurien esitteet, markkinointimateriaalit, banderollit, roll-upin, erilaiset kyltit ja plakaatit, kalenterit, postikortit jne. Parhaillaan DiPrintillä on työn alla...
Kodin saanut koira: NOVA
NOVA * narttu * arvioitu syntymäaika 1/2015 * steriloitu * Romaniassa 11.8.2015 Nova löydettiin noin parin kuukauden ikäisenä Kulkurien yhteistyökumppanin Asociatia A Doua Sansan ylläpitämän Glinan tarhan lähettyviltä....
Kodin saanut koira: EVA
EVA * narttu * arvioitu syntymävuosi 2010 * steriloitu * Romaniassa 30.7.2015 Eläinsuojelija Mihaela Soare on yksi Kulkurien luotettavista yhteistyökumppaneista Romaniassa. Mihaela asuu Târgovișten kaupungissa, noin 80km...
Kodin saanut koira: MARKUS
MARKUS * uros * noin 10kk * kastroitu * Romaniassa 29.6.2015 Markus on elämäniloinen nuorimies, joka rakastaa muita koiria. Markus asustaa tällä hetkellä eläinsuojelija Lavinia Ionin mini-shelterillä, jakaen häkkiä...
Enkelikoira: MARIO (M-pennut)
MARIO * uros * arvioitu syntymäaika noin 3/2015 * Romaniassa 12.7.2015 Mario on komea nuorimies joka asustaa Glinan kylässä tarhassa jota ylläpitää Kulkurien yhteistyökumppani Asociatia A Doua Sansa. Tarhan...
Kodin saanut koira: ROCKY M
ROCKY M * uros * arvioitu syntymäaika n. 2/2015 * kastroidaan * Romaniassa 7.9.2015 Eläinsuojelija Mihaela Soare on yksi Kulkurien luotettavista yhteistyökumppaneista Romaniassa. Mihaela asuu Târgovișten...
Kodin saanut koira: ROZA M
ROZA M * narttu * arvioitu syntymäaika noin 7/2014 * steriloitu * Romaniassa 11.8.2015 Roza M, pieni tyttö joka sai toisen mahdollisuuden onnelliseen elämään. Roza ihmetteli maailman menoa pienen kylän laidalla, tien...
Kodin saanut koira: JUNIOR BLUE (Team Blue)
JUNIOR BLUE * uros * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa 19.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja...
Kodin saanut koira: LUPA
LUPA * n. 2-2,5 v * narttu * steriloitu * Romaniassa. 10.1.2014 Tapasin Lupan Romaniassa viime vuoden lokakuussa. Kiinnitin koirapaljouden keskellä huomiota tavallisen näköiseen, tavallisen kokoiseen koiraan, jolla oli...
Kodin saanut koira: HAIDEE
HAIDEE * aikuinen * narttu * steriloitu * Romaniassa 25.2.2015 Mikä se on sellainen koiratarha, jossa koirien ilmeistä paistaa epätoivo ja pelko, jossa ihmistä on syytä pelätä ja tulevaisuus ei ole toivoa täynnä. Se voisi olla mikä tahansa...