Toimintakertomus 2022

YLEISTÄ

Rescueyhdistys Kulkurit ry on eläinsuojelun parissa toimiva aatteellinen ja yleishyödyllinen yhdistys. Yhdistys on perustettu vuonna 2012 ja se toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti. Yhdistyksen tavoitteena on eläinten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja kodittomien eläinten määrän vähentäminen kestävän kehityksen keinoin. Yhdistyksen toimihenkilöt pyrkivät toiminnan kehittämiseen, läpinäkyvyyteen ja aktiiviseen tiedottamiseen sen toiminnasta tukijoitaan kunnioittaen.

Yhdistyksen toiminta keskittyy pääosin Romaniaan, maan hylättyjen ja kodittomien koirien auttamiseen, joita on 20 miljoonan asukkaan Romaniassa arviolta noin 2-3 miljoonaa. Yhdistys pyrkii puuttumaan ongelmiin siellä, mistä ne ovat lähtöisin ja vaikuttamaan paikallisella tasolla mahdollisimman tehokkaasti. Steriloinnit, vaikuttamistyö ja valistustoiminta paikan päällä kohdemaassa ovatkin yhdistyksen toiminnan kulmakiviä. 

Kertomusvuosi 2022 poikkesi jälleen edeltäjistään, kun koronapandemian aiheuttamien vaikutusten lisäksi maailmaa vavisutti Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja maassa alkanut sota. Ukrainan sota vaikutti Romanian rajanaapurina myös Romanian kodittomien eläinten tilanteeseen, eläinsuojelijoiden tilanteeseen ja päivittäiseen työhön sekä tätä kautta yhdistyksen toimintaan. Kulkurit jatkoi kuitenkin päämäärätietoisesti toimintaansa vastuullisena yhdistyksenä, vaikka se kertomusvuonna vaatikin monenlaisia erityisjärjestelyjä sekä nopeita reagointeja. 

Kulkureissa aloitti kertomusvuonna useita uusia vapaaehtoistoimijoita ja sekä sisäisiä että ulkoisia prosesseja pystyttiin jälleen kehittämään aktiivisesti mm. luomalla ja lanseeraamalla uudenlaisia toiminta- ja tukimalleja. Adoptioiden määrä laski edellisvuoteen verrattuna toimintakauden aikana: vuonna 2022 Kulkurien kautta adoptoitiin Suomeen 370 eläintä (449). Adoptiomäärien kasvattaminen ei ole yhdistyksen tavoitteena vaan se on osa tekemäämme vastuullista ja kestävää eläinsuojelutyötä. Adoptioprosessimme on huolellinen, ja tarkoituksenamme on löytää koirille niille sopivia koteja, ei pyrkiä tuomaan mahdollisimman paljon eläimiä Suomeen. 

 

Vierailulla yhteistyötarhallamme Romanian Cosobassa maaliskuussa 2022.

 

Kulkureissa oli aktiivisia toimihenkilöitä kuluneena vuonna keskimäärin 61 (54). Tarvittaessa yhdistys on hakenut, ja poikkeuksetta löytänyt, avoimen rekrytoinnin kautta uusia vapaaehtoisesti toimivia toimihenkilöitä riveihinsä. Aktiiviset toimihenkilöt tekevät yhdistyksen hyväksi vapaaehtoista, palkatonta, työtä omalla vapaa-ajallaan. He mahdollistavat yhdistyksen jatkuvan toiminnan ja kehityksen jokapäiväisellä työllään. Lisäksi yhdistyksessä toimii kolme osa-aikaista, työhönsä sitoutunutta ja ammattitaitoista palkattua työntekijää eri tehtävissä. Vaikka yhdistyksen toiminta nojaa vahvasti vapaaehtoistyöhön, haluamme vahvistaa ja vakiinnuttaa osaamispohjaa palkattujen työntekijöiden muodossa myös tulevaisuudessa yhdistyksen taloudellisen tilanteen niin salliessa.

Palkatun henkilökunnan rooli on merkittävä yhdistyksen kehityksen, toiminnan jatkuvuuden sekä riskien hallinnan kannalta. 

Kertomusvuonna hallitus on täsmentänyt yhdistyksen strategisia linjauksia ja luonut yhdistykselle yhdessä toiminnanjohtajan kanssa pitkän tähtäimen strategian jonka tarkoituksena on varmistaa toiminnan jatkuvuus kestävästi pitkällä tähtäimellä, kriittisten osa-alueiden toimivuuden turvaaminen, varainkeruun kehittäminen sekä eri toiminnan osa-alueiden kehittäminen. Tämän avulla yhdistyksen toimintaa on fokusoitu entistä selkeämmin. Strategian pohjalta hallitus ja toiminnanjohtaja ovat luoneet yhdistykselle myös pitkän ja lyhyen tähtäimen selkeät tavoitteet toiminnalle. 

Toimintavuonna 2022 yhdistyksessä tehtiin useita kehitystoimenpiteitä ja toimintaa vakiinnutettiin maailman epävarmasta tilanteesta riippumatta. Yhdistyksen toiminnan jatkuvuuden kannalta oli ensiarvoisen tärkeää kehittää yhdistyksen sisäisiä prosesseja ja tavoitteita, varainhankintaa ja erilaisia tukitoimintoja. 

Toimintavuonna 2022 varsinaisen avustus-, adoptio-, sterilointi ja muun kohdemaan toiminnan lisäksi yhdistyksessä mm. 

  • Luotiin yhdistykselle selkeä, pitkäjänteinen sisäinen strategia toiminnoille
  • Työstettiin yhdistykselle pitkän tähtäimen tavoitteet joiden avulla toimintaa voidaan ohjata ja seurata aiempaankin tehokkaammin 
  • Kirjattiin yhdistyksen toiminnan kulmakivet ja arvot osaksi yhdistyksen strategiaa
  • Uudistettiin yhdistyksen jäsenmuotoja niin, että yhdistyksen jäsenyys olisi mahdollinen ja kiinnostava mahdollisimman monelle ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville henkilöille, yhteisöille ja yrityksille 
  • Otettiin käyttöön uusi jäsenrekisterin ylläpitotyökalu 
  • Kehitettiin yhdistyksen ylläpitämän verkkokaupan toimintaa ja tuotteistusta sekä laajennettiin ja kehitettiin yhdistyksen myymien kannatustuotteiden valikoimaa
  • Aloitettiin yhdistyksen verkkosivujen uudistamisprojekti 
  • Tehtiin aktiivista yhteistyötä median kanssa erilaisten projektien parissa, joista suurin julkaistaan vuoden 2023 aikana 
  • Kehitettiin adoptioprosessia jälleen eteenpäin 
  • Kehitettiin eri työryhmien sisäisiä prosesseja 
  • Käytiin aktiivista vuorovaikutusta eri toimijoiden ja sidosryhmien kanssa sekä kehitettiin yhteistyötä eri tahojen kanssa aktiivisesti 

** Läpi koko toimintakertomuksen suluissa oleva luku tarkoittaa vastaavaa toteumaa edelliseltä vuoden 2021 toimintakaudelta.

 


TOIMINTA

Rescueyhdistys Kulkurit on aloittanut toimintansa toukokuussa 2012. Yhdistyksen tavoitteena on vaikuttaa yhteistyömaa Romanian eläinsuojelulliseen tilanteeseen ja eläinten hyvinvointiin kestävällä tavalla ja pitkällä tähtäimellä toimien. 

Merkittävimpinä toimintakeinoina ovat kohdemaassa tapahtuvat steriloinnit ja valistus. Lisäksi adoptiotoiminta Suomeen on keskeisessä roolissa yhdistyksen toiminnassa. Näitä pääkohtia tukevat lukuisat muut toiminnot, kuten tapahtumien ja kohdennettujen keräysten järjestäminen, valistuskampanjoiden tukeminen kohdemaassa sekä yhteistyökumppaniemme käytännön arjen helpottaminen erilaisten avustusprojektien kautta. Pyrimme parantamaan yhteistyökumppaneidemme luona olevien eläinten elinolosuhteita auttamalla konkreettisesti arjen pyörittämisessä. 

Yhdistyksenä Kulkurit on ennakkoluuloton, avoin, ratkaisukeskeinen ja sitoutuva, ja näitä periaatteita tullaan noudattamaan ja kehittämään myös kuluvana vuotena. Toimintaamme ohjaa visiomme maailmasta, jossa eläinsuojeluyhdistyksiä ei tarvita, jossa jokaisella lemmikkieläimellä on oma koti ja jokaisen eläimen kokonaisvaltainen hyvinvointi osataan ottaa huomioon. 

Toimintavuonna 2022 yhdistykselle on luotu selkeä, pitkän tähtäimen strategia jonka keskiössä ovat yhdistyksen toiminnan kulmakivet sekä yhdistyksen arvot: läpinäkyvyys ja avoimuus, vastuullisuus, ajantasaisuus ja eettisyys. Kulkurit toimii näiden arvojen mukaisesti ja peilaa kaikkea toimintaansa niihin. Lisäksi yhdistyksen toiminnalle on tehty strategiset kulmakivet, joihin kaiken toiminnan tulee perustua.

Yhdistyksen toiminta on laaja-alaista ja koostuu pääosin alla olevista, yhdistyksen strategiassa määritellyistä pääasiallisista toiminnoista, jotka yhdessä koostavat yhdistyksen toiminnnan keinovalikon.


Kenttätyö

Kertomusvuonna tehtiin Romaniaan yhteensä viisi yhdistyksen aktiivien matkaa. Maaliskuussa matkoja oli yhteensä kolme: sterilointeihin keskittynyt matka, aktiivien normaali adoptiotoiminnan matka yhtistyötarhoille sekä yhteistyömatka YLE:n kanssa liittyen heidän kanssaan tuotettavaan dokumenttiprojektiin. Touko-kesäkuun taitteessa ja syyskuussa yhdistyksen toimijat kävivät yhteistyötarhavierailuilla normaaliin tapaan tarhoilla. Tarkan talouslinjan vuoksi useampia matkoja ei toteutettu. Yhteistyötoimintaa Romanian eläinsuojelijoiden kanssa jatkettiin menestyksekkäästi etäyhteyksillä, mikä on tullut tutuksi koronavuosilta ja ollut toimiva yhteydenpitotapa kaikilla osapuolille. 

 

Yhdistyksen aktiivit Cosoban tarhalla Romaniassa kesäkuussa 2022.

 

Matkoilla toteutetaan aiemmilta vuosilta hyväksi havaittua mallia koostaa matkat niin, että uudet aktiivit pääsevät ensimmäistä kertaa matkaan yhden tai kahden kokeneemman aktiivin kanssa, jotta tietotaitoa ja osaamista saadaan jaettua yhdistyksen sisällä. Oleellisena matkojen sisällössä pidetään adoptio-ohjelmassa olevien koirien tilanteen päivittämistä ja uusien adoptio-ohjelmaan tulevien koirien valitsemista. On myös tärkeää viettää aikaa yhteistyötahojemme kanssa keskustellen ja kuunnellen heidän ajatuksiaan, sekä osallistua päätösten tekoon paikallisella tasolla. Matkat kohdemaahan ja paikallisten eläinsuojelijoiden tapaamiset ovat yhteistyön sekä tuloksellisen ja merkittävän eläinsuojelutyön kannalta ensiarvoisen tärkeitä. On erittäin tärkeää että yhdistyksen toimijat pysyvät ajan tasalla yhteistyökumppaneiden tilanteesta, koirien tilanteesta sekä mahdollisista haasteista ja pääsevät tarjoamaan apuaan yhteistyökumppaneille. Vastuullisena yhdistyksenä Kulkurit haluaa pysyä ajan tasalla mahdollisista haasteista ja muutoksista kohdemaassa sekä pystyä vaikuttamaan myös yhteistyökumppaneiden toimintaan. 

Koiratilanne on tarhoilla edelleen vaikea vasta koetun koronapandemian vuoksi. Aktiivimatkojen teemana on yhä ollut tilanteen purkaminen ja pitkän tähtäimen ratkaisujen löytäminen.

Kertomusvuoden aikana kenttätyössä on edelleen pyritty panostamaan sisäisen osaamisen lisääntymiseen tarkennettujen ohjeistusten avulla, kuten esimerkiksi liittyen arkojen koirien ja erityisadoptiokoirien tunnistamisen kehittämiseen ja arviointiin. 

Lisäksi tavoitteemme on ollut esitellä työtämme aktiivimatkoilla entistä enemmän käytännön tasolla sosiaalisessa mediassa ja sitä kautta avata toimintaamme jäsenistölle ja seuraajille entistä konkreettisemmin. Haluamme tuoda kohdemaan tilanteen lähelle seuraajiamme ja näyttää mahdollisimman rehellisesti millainen tilanne Romaniassa kullakin hetkellä on eläinsuojelullisesti. On tärkeää ja arvojemme mukaista kommunikoida seuraajiemme ja tukijoidemme kanssa aktiivisesti ja avoimesti.


Steriloinnit & valistus

Kertomusvuonna 2022 sterilointitoiminnan ja sen tärkeyden korostamista jatkettiin yhdistyksen arvojen ja kestävän kehityksen mukaisesti. Kulkurien tavoitteena on tehdä kestävää eläinsuojelutyötä ja parantaa paikallisella tasolla eläinten elämää ja oloja pitkällä tähtäimellä sekä toimia eläinten määrän vähentämiseksi sterilointien keinoin. Pyrimme myös tuomaan mahdollisimman paljon esille tilannetta kohdemaassa sekä antamaan seuraajillemme ja tukijoillemme ajantasaista ja oikeaa tietoa liittyen sterilointien tärkeyteen. Lisäksi tavoitteena on jakaa tietoa mahdollisimman laajalle yleisölle.

Toimintavuonna 2022 jatkoimme sosiaalisessa mediassa panostusta suunnitteluun, sisällön monipuolisuuteen ja laadukkuuteen ja julkaisujen määrän lisäämiseen. Toimenpiteet paransivat onnistuneesti sterilointien näkyvyyttä tänäkin kertomusvuonna ja tietoa sterilointien tärkeydestä ja vaikutuksesta saatiin jaettua tehokkaasti. Sterilointitoiminnasta on saatu luotua tukijoille sekä seuraajille tärkeä ja mielenkiintoinen osa, jota seurataan aktiivisesti viikkotasolla ja josta ollaan jatkuvasti kiinnostuneempia. 

 

Paws Care Vetin sterilointipäivä Fetestissä maaliskussa 2022.

 

Toimintavuonna 2022 sterilointeja tehtiin Romaniassa yhteensä kymmenen yhteistyötahomme kanssa yhteistyössä. Pitkäaikaiset yhteistyötahomme ovat CarpeAdina Vladut (One Rescue Association & Clinica Veteriana OneVet), Cristina RadulescuDoina Vella, Cumulus Vet Happy Dogs Morenin lähistöltä, Luana’s Dream FoundationMaria CristinaPaws Care Vet sekä Sache Vet. Uutena yhteistyötahona syyskussa aloitti aiemmin OneVetin tiimistä tuttu ja oman klinikkansa perustanut Andra Radulescu ja Noua Vieti Vet. Kaikki yhteistyökumppanimme ovat luotettavia ja ammattitaitoisia ja kaikki heidän kanssaan toteutetut projektit sujuivat erinomaisesti. 

Toimintamme jakautui aiempien vuosien tapaan useaan eri piirikuntaan. Näitä piirikuntia ovat Giurgiu, Bukarest ja Ilfov, Calarasi, Constanta, Dambovita, Prahova ja Valcea. Yhteistyötahot ovat sinnikkäästi jatkaneet paikallista valistusta yhteisöissä ja jakaneet tietoa sterilointien tärkeydestä. Valistusta tehdään klinikoilla paikan päällä, mutta myös jakaen flyereita ja keskustellen paikallisten kanssa vapaaehtoisten toimijoiden voimin. Valistus sisältää tietoa sterilointien tärkeydestä ja hyödyistä, mutta usein samalla myös tietoa eläinten tyypillisimmistä hoito-ohjeista ja eläinten käsittelystä ja kunnioittamisesta. Tällaisella kokonaisuudella on mahdollista parantaa eläinten elämänlaatua huomattavasti sekä ehkäistä uusien pentujen syntymistä pitkällä tähtäimellä. Paikallinen kiinnostus sterilointeja kohtaan on jatkanut kasvuaan. Sterilointikampanjoille on suuri kysyntä kaikilla autettavilla alueilla, joka on suuri muutos suhteessa siihen, kun yhdistys aloitti sterilointitoiminnan kohdemaassa. 

Toukokuussa aloitimme Steriloinnit Giurgiussa -projektin, alueena tarkemmin piirikunnan pohjois-osa jossa myös isoin adoptioyhteistyötahomme tarha One Rescue Association sijaitsee. Projektin tarkoitus on auttaa vähentämään tarhalle hylättävien koirien määrää pidemmällä ajanjaksolla sekä parantaa eläinten oloja kyseisessä piirikunnassa.

 

Yhteistyötarhallemme Cosobaan hylätään koiria ja pentuja jatkuvasti.

 

Yhteensä kertomusvuonna steriloitiin 4 166 eläintä, joista 4 004 oli koiria ja 162 kissoja (vuonna 2021 4 483 eläintä, joista 4 339 oli koiria ja 134 kissoja). 

Maaliskuussa yhdistyksen aktiivit kävivät paikan päällä katsomassa sterilointikampanjapäivien toteutusta. Saimme mahdollisuuden tavata kasvotusten yhteistyötahojemme Sache Vetin, Paws Care Vetin ja OneVetin tiimien sekä Doina Vellan kanssa. Sterilointipäivien käytännön toteutus, toimintatavat ja organisointi oli erittäin järjestelmällistä ja ammattimaista. Olimme vaikuttuneita tarkkuudesta, ripeydestä, valmisteluista ja koko prosessin sujuvuudesta. Saimme otettua paljon kuvia sosiaalista mediaa, varainkeruuta sekä nettisivuja varten. Haastattelut ja keskustelut yhteistyötahojen, eläinpoliisiyksikön ja paikallisten kanssa olivat mielenkiintoisia ja toivat esiin erilaisia näkökulmia siitä miksi steriloinnit ovat niin tärkeitä. Paikallisella tasolla ne vaikuttavat merkittävästi eläinten oloihin sekä siihen, että eläimiä ei enää synny yhtä paljon jolloin niitä ei ole tarvetta hylätä. 

Yhteistyötahomme olivat kiinnostuneita saamaan enemmän tietoa englanniksi sterilointitoimintamme kokonaisuudesta Romaniassa, jotta myös heillä on tarkempi käsitys millaisia kampanjoita ja millaisilla eläinmäärillä milloinkin järjestetään. Palautteen pohjalta olemme alkaneet tehdä heille tiedotteita englanniksi jotka sisältävät niin sterilointi- kuin myös adoptitoiminnan asioita. Käyntiämme kampanjapäivissä arvotettiin kovasti, ja saimme valtavasti hyvää tietoa. 

 

Vierailimme Sache Vetin & Doina Vellan sterilointipäivässä Foscanissa maaliskuussa 2022.

 

Vuoden 2022 sterilointibudjetiksi asetettiin 120 000 euroa. Sterilointien toteutuneet kokonaiskulut vuonna 2022 olivat 121 284,93euroa. Näistä kuluista 87 243euroa katettiin sterilointien viitteellisillä lahjoituksilla, ja summa vastaa 71,90% kokonaiskuluista. Alijäämä -34 041,93euroa katettiin yleisistä lahjoitusvaroista ja muista tuotoista, alijäämän osuus kokonaiskuluista oli 28,10%. Mahdollistimme vuonna 2022 lähes yhtä paljon sterilointeja kuin vuonna 2021, sterilointien aavistuksen pienempi määrä johtui sterilointihintojen noususta kohdemaassa. 

Viitteellisten lahjoitusten määrässä (87 243) päästiin myös lähes vuoden 2021 tasolle (90 157,21), maailman haasteellisesta taloustilanteesta huolimatta. Viitteelliset lahjoitukset sisältävät vastaanotetun suurlahjoituksen yksityiseltä henkilöltä, joka oli summaltaan 20 000 euroa. Yleisten lahjoitusvarojen käytön tarve oli lähellä vuoden 2021 lukemaa, ollen vuonna 2022 28,10% ja vuonna 2021 23,40%. Toimintavuonna sterilointien viitteellisten lahjoitusten tavoite oli 95 000 euroa, toteutunut summa oli 87 243, joten tavoitteesta saavutettiin 91,83%. 

Viitteelliset lahjoitukset jakautuivat seuraavasti suurlahjoituksen, neljän kampanjakeräyksen sekä muun varainkeruun kesken: 

  • suurlahjoitus 22,92% (2021: 22,18%)
  • kampanjakeräykset 44,22% (2021: 45,10%) 
  • muu varainkeruu 32,86% (2021: 32,72%) 

Kampanjakeräyksiin kuuluivat Sache Vetin klinikkarakennusprojekti ja maailman sterilointipäivän keräys 22.2.2022, Pysäytetään Pentusesonki, kesäkuinen #kolmeneuronhaaste, heinäkuussa järjestetty naistenviikon keräys #NaisissaOnVoimaa sekä syyskuinen Sterilointien SOS -keräys. Kampanjakeräykset tuottivat yhteensä 38 579,94


Adoptiotoiminta

Vuosi 2022 oli Rescueyhdistys Kulkureiden toiminnan 10. toimintavuosi. Vuoteen mahtui paljon haasteita, mutta myös onnistumisia ja etenkin sisäisessä toiminnassa panostettiin merkittävästi adoptioprosessin jatkuvaan kehittämiseen ja vapaaehtoistoimijoidemme työnkuvassa tarvittavien työkalujen kehittämiseen. 

Alkuvuodesta koko maailmaa kohtasi järkytys sodan alkaessa Euroopassa. Myös Kulkureissa tilanne aiheutti valtavasti huolta ja Romanian ja Ukrainan läheisyys mietitytti monin tavoin. Sodan läheisyys ja muutenkin epävarmuus maailmantilanteessa näkyi myös Kulkurien perustoiminnoissa, kuten adoptiomäärän laskuna toimintavuoden aikana. 

Viime toimintakaudelle osa-aikaisesti palkattu työntekijä jatkoi ansiokkaasti kuormalogistiikan koordinoijana, vastuualueenaan myös koirien kattavien terveysasioiden selvittäminen ja ylläpito sekä adoptiokuljetusten koordinointi kokonaisuudessaan. Adoptiotoiminta on kertomusvuonna edelleen isossa roolissa Kulkurien toiminnassa, joten sen mutkaton ja organisoitu kokonaisuuden hallinta on meille tärkeä prioriteetti. Kuormalogistiikka ja terveysasioiden sujuvuus ovat yksiä adoptiotoiminnan ydintoiminnoista, jotka vaatii ammattimaisuutta ja joustavuutta, jotta toiminta niin meidän kuin Romanian päässä sujuu aukottomasti ja vastuullisesti. 

 

Carpen tarha maaliskuussa 2022.

 

Vuoden aikana kehitimme monia sisäisiä toimintojamme ja kehitimme myös uusia tapoja toimia. Jatkoimme säännöllisesti edellisenä toimintavuotena aloitettuja sisäisiä yhteyshenkilöiden palavereja, joissa käsitellään kulloinkin käynnissä olevia ajankohtaisia asioita. Näissä kokouksissa käsittelemme adoptioprosessia, sen mahdollisia kehityskohteita ja haasteita sekä erilaisia yhteyshenkilöiden kokemuksia ja tunteita. Keskustelut ja kokoukset tarjoavat paitsi alustan ideoinnille ja kehittämiselle myös pitävät yhteyshenkilöt ja yhdistyksen toimijat ajan tasalla adoptiotoiminnasta ja mahdollisista muutoksista. Ne myös tarjoavat yhdistyksen toimijoille tärkeää vertaistukea sekä mahdollisuuden jakaa ajatuksia ja tunteita muiden kanssa ja saada ideoita ja ratkaisuja haasteellisinkiin tilanteisiin. 

Lisäksi loimme toimintavuonna adoptiotoiminnan tueksi uusia työkaluja ja toimintatapoja, kuten mm. uusien yhteyshenkilöiden perehdytyksen toimintamalleja, erilaisia vertaistukiryhmiä niin sisäisesti kuin eläimiä adoptoineille henkilöille sekä tarkastelimme adoptio-ohjelmaan otettavien eläinten arviointia kohdemaassa tarkasteltiin mm. arkojen koirien osalta tarkemmin.

Vertaistukiryhmistä esimerkkinä on perustamamme vertaistukiryhmän aroille ja hitaasti eteneville, adoptoiduille koirille. Ryhmä otettiin erinomaisesti vastaan adoptioperheiden toimesta. Ryhmän tavoitteena on luoda turvallinen ympäristö, jossa samassa tilanteessa olevat perheet voivat jakaa tunnelmiaan ja kokemuksiaan sekä kysyä vinkkejä. Ryhmässä on mukana yhdistyksen edustusta ja sen kautta pystymme myös yhdistyksenä auttamaan adoptioperheitä matalammalla kynnyksellä ja samalla tarjoamaan apua mahdollisimman laajalle, samojen haasteiden kanssa kamppailevalle yleisölle. 

Lisäksi kertomusvuoden 2022 aikana kehitimme, ideoimme ja työstimme taustalla seuraavana vuonna julkaistavaa rescuekoira-ajokorttia. Rescuekoira-ajokortin ideana ja tavoitteena on tuottaa kysely, jonka avulla rescuekoiraa harkitsevat voivat kartoittaa omaa tietoisuuttaan sekä tieto-taitoaan rescuekoiriin liittyen etukäteen ja itsenäisesti. Tavoitteena oli julkiaista rescueajokortti vuoden 2023 alussa yhdistyksen kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Rescukoira-ajokortin tarkoituksena on toimia myös uutena työkaluna adoptioyhteyshenkilöillemme ja helpottaa täten uusien adoptioperheiden kartoittamista. 

 

Saimme useita uusia vapaaehtoistoimijoita vuonna 2022.

 

Rekrytoimme toimintavuoden aikana uusia vapaaehtoisia yhteyshenkilöitä ja saimme erinomaisia hakemuksia. Aktiivien joukkoon valikoitui vahvistuksia seitsemän uuden toimijan verran, mikä toi paljon uusia resursseja mukaan adoptiotoimintaan. Rekrytointien yhteydessä uudistimme toimintatapaa mentoroinnissa, jota olemme käyttäneet onnistuneesti uusien yhteyshenkilöiden perehdytyksessä jo aiemmilla toimintakausilla. Toimintavuonna aloitimme ryhmämentoroinnin, jossa mentoreilla (valikoiduilla, kokeneilla yhteyshenkilöillä) on mentoroitavinaan yhden perehdytettävän sijaan useampi uusi perehdytettävä yhteyshenkilö. Ryhmämentorointi osoittautui onnistuneeksi ja tehokkaaksi tavaksi toimia ja tulevaisuudessa jatkamme uusien yhteyshenkilöiden perehdyttämistä kyseisellä tavalla, varmistaen kuitenkin edelleen kaikkien uusien toimijoiden yksilöllisen perehdytyksen tarpeen. Ryhmäperehdytyksen palautteiden mukaan uudet toimijat ryhmäytyvät ja tutustuvat paremmin muihin yhteyshenkilöihin ja tietotaito leviää laajemmin kokeneilta yhteyshenkilöiltä uusille. 

Toimintavuonna otimme osaa myös poikkeuksellisesti suomalaisten eläinten avustamiseen, kun yhdistys sai avustuspyynnön viranomaistaholta. Kulkurien toiminnan pääasiallinen kohdemaa on Romania ja sen kodittoman eläimet, mutta tilanteen sitä vaatiessa olemme mielellämme mukana auttamassa myös kotimaassa. Helmikuun 2022 alkupuolella yhdistykseltä pyydettiin apua Suomessa viranomaisten toimesta huostaanotetuille koirille. Koiria oli huostaanotettu useita kymmeniä huonoista olosuhteista ja koska tilanne oli Suomen mittakaavassa merkittävä, halusimme ehdottomasti olla mukana auttamassa. Yhdistykselle siirtyikin viranomaisten kautta kolme aikuista koiraa, jotka sijoitettiin kokeneille kotihoitajille. Kaikki koirat rokotettiin ja niille tehtiin terveystarkastukset ja jokainen heistä löysi omat kotinsa nopeasti. 

Valitettavasti koirien uudelleensijoitusten määrä oli vuonna 2022 jälleen kasvussa. Selkeää yksittäistä, yhdistävää tekijää uudelleensijoitusten joukossa ei ollut. Joukossa oli jälleen sekä hiljattain kotiutuneita koiria kuin myös pitkään kotona olleita koiria. Pääasiallisina syinä uudelleensijoituksissa olivat koirien käytöshaasteet ja toisaalta adoptioperheiden sitoutumattomuus ja omien resurssien ja kapasiteetin väärinarviointi. Yhdistys uudelleensijoitti toimintavuoden aikana kaikkiaan 52 (50) koiraa. Uudelleensijoitusten määrä toimintakaudella oli n. 14% suhteessa adoptioihin. 

Uudelleensijoitukset ovat kuormittaneet yhdistystä koko toimintavuoden ajan ja tämän aiheuttamaan työmäärään olemme pyrkineet etsimään ratkaisuja vuoden aikana. Huhtikuussa muutimme sisäisiä toimintatapoja etenkin kotihoitotiimin ja yhteyshenkilöiden yhteistyön suhteen saadaksemme kattavampaa tietoa uudelleensijoitettavista koirista ja pystyäksemme jakamaan työmäärää paremmin. Keväällä aloitimme myös Rakas, raskas koirani -tarinasarjan sosiaalisessa mediassa rescuekoirien haasteista. Kampanjan tavoiteena oli tuoda mahdollisimman realistisesti esiin mahdollisia kotiutumisen haasteita ja saada koiran adoptiota harkitsevat miettimään resurssejaan realistisesti. Ajatuksena oli, että tuomalla näitä asioita enemmän julki voisimme ehkä välttää uudelleensijoitustapauksia ja antaa perheille vertaistukea elämään rescuekoiran kanssa. Kampanja sai erinomaista palautetta ja näkyvyyttä. Kampanjan kaikki tarinat on lisätty myös yhdistyksen kotisivuille, ja vielä kauan kampanjan päättymisenkin jälkeen kampanjaa ja sen tarinoita jaetaan säännöllisesti eri toimijoiden toimesta. 

Heinäkuussa kohtasimme haasteita Romanian päässä, kun suurin yhteistyötarhamme Cosobassa jouduttiin asettamaan karanteeniin tarhalla havaitun penikkataudin vuoksi. Tilanteen johdosta jouduimme myös siirtämään suunniteltua koirien adoptiokuljetusta, sen ollessa luonnollisesti ainoa vastuullinen vaihtoehto. Penikkatauti saatiin onneksi nopeasti hallintaan eikä se edennyt tarhalla laajemmin, kiitos Cosoban tarhan vetäjän Adina Vladutin nopean ja ammattimaisen toiminnan. Pidimme jatkuvasti yhteyttä tarhalle koko tilanteen ajan ja saimme ajantasaista tietoa tilanteen edistymisestä. 

Kertomusvuoden aikana Ruokavirasto julkaisi tiedotteen uudesta koirarekisteristä. Sen oli määrä astua voimaan 20233 vuoden alusta. Teimme koirarekisterin mukanansa tuomien uusien toimintamallien osalta ennakoivasti taustatyötä ja kartoitimme sen vaikutuksia toimintaamme ja toimintoihimme ja adoptioprosessin sekä suunnittelimme viestinnän muutosten osalta. Rekisterin voimaantulo on kuitenkin lykkääntynyt hieman, ja yhdistys tehnyt selvityspyynnön puutteellisista ja ristiriitaisista ohjeistuksista ja on odottanut tarkempia ohjeistuksia Ruokavirastolta. 

 

Naava saapui kotiin Suomeen 13.8.2022.

 

Toimintakauden 2022 tarkasteltiin jatkuvasti ja aktiivisesti adoptiotoiminnan kustannusraknennetta. Syksyllä yhdistyksen hallitus päätti nostaa koirien kulukorvauksia adoptiotoiminnan kohonneiden kulujen kattamiseksi. Kustannukset Romaniassa nousivat Venäjän hyökkäyssodan vaikutusten myötä ja tämä aiheutti muutoksia yhdistyksen adoptiotoiminnan kulurakenteeseen. Lisäksi lisääntyneiden sydänmato-positiivisten koirien määrän vuoksi yhdistys uudisti adoptioprosessia niin, että jatkossa adoptioperheiden tulee osallistua kotiin varatun koiran sydänmatohoitoon minimikustannuksella. Uudella mallilla sydänmatohoidot eivät jatkossa jää kokonaisuudessaan yhdistyksen kustannettaviksi ja kuormita yhdistyksen adoptiotoimintaa kohtuuttomasti, mutta kustannus adoptioperheille pysyy yhä maltillisena. Jatkossa adoptioperheiden tulee osallistua sydänmatohoitojen kuluihin vähintään 150,00 eurolla. Todelliset hoidon kustannukset ovat Romaniassa noin 400,00-900,00 euroa/ koira.

Yhdistyksen toimijat matkustivat Romaniaan adoptiotoiminnan merkeissä vuonna 2022 viidesti, kolmesti vierailimme tarhoilla adoptiotoiminnan ympärillä ja lisäksi maaliskuussa toteutimme pitkäaikasen haaveen sterilointitoiminnan kehitysmatkasta, joka olikin kaikin tavoin onnistunut ja poiki muun muassa kesällä startanneen täysin uudentyyppisen, laajamittaisen yhteistyökampanjan, steriloinnit Giurgiussa. Samoin maaliskuussa vietimme viikon Romaniassa Ylen kuvausryhmän kanssa, kun Kulkureista ja rescuekoirista kertovaa dokumenttisarjaa kuvattiin. 

Responsible Rescue-sitoumuksen kriteeristön mukaisesti yhdistys toteutti rabies vasta-aineiden seulontoja myös kertomusvuonna, yhteensä 24 koirasta, joista 11:llä vasta-aineet eivät nousseet ensimmäisellä testauskerralla riittävästi. Tähän liittyen jatkoimme vasta-aineiden nousemattomuuden selvittelyä suomalaisten ja romanialaisten ammattilaisten kuten eläinlääkärien kanssa. Selvitystyö ja seulonnat jatkuvat myös jatkossa normaalisti. 

 

Suloinen Eleonoora (nyk. Padmé) saapui oman perheensä luokse 19.3.2022.

 

Yhteistyötahot Romaniassa adoptioiden suhteen pysyivät pitkälti ennallaan. Heinäkuussa saimme aloittaa uudestaan adoptioyhteistyön pari vuotta tauolla olleen Happy Dogs Morenin kanssa. Koiramäärät yhteistyötarhoillamme olivat jo ennen Ukrainan sodan alkamistakin korkealla tasolla vasta hiljan helpottaneen koronakurimuksen jälkeen ja valitettavasti tarhojen koiramäärät eivät ole liiemmälti laskeneet kuluneen vuoden aikana. Tilanne useilla tarhoilla on pitkäaikaisesti kuormittunut ja yhteistyötahomme tarvitsevat yhä enemmän apuamme. Adoptiokuljetuksissa jatkoimme luotettavan ja laadukkaan Zuzu Express Transport-kuljetusyrityksen kanssa toimintaa. Zuzu Express on luotattava toimija jonka kanssa yhdistyksellä on äärimmäinen vuorovaikutteinen ja hyvä yhteistyömalli. 

Adoptiomäärä laski vuodesta 2021 (449 koiraa) selkeästi ja vuonna 2022 Kulkurien kautta adoptoitiin yhteensä 370 koiraa. Adoptiokuljetuksia tuotiin Zuzu Express Transportin toimesta kertomusvuoden aikana kaikkiaan kymmenen kertaa. Kertomusvuonna osallistuimme myös yhteiskuljetukseen muiden yhdistysten kanssa kaksi kertaa, koiria näissä kuormissa yhdistykselle tuli yhteensä 8 kpl, koirat toi Suomeen Eli Pet Transport. 

Koiria adoptoitiin vuonna 2021 seuraavasti:


Tiedotus ja PR

Toimintavuoden aikana koronarajoitukset vaikuttivat vielä pr-toimintaan niin että pr-toiminta oli vähäisessä roolissa, mutta vuoden aikana saimme olla mukana mm. kahden rescueaiheisen kirjan tiimoilta mukana niiden sisällöissä. Iiri Heinilän Vimman tarina – Rescuekoirasta lemmikiksi käsittelee tarinan keinoin rescuekoirien elämää Romaniassa ja kodin saamista Suomessa. Kirjaa on innoittanut kauttamme adoptoitu Vimma-koira ja toiminnanjohtajamme Salla antoi kirjan faktoihin tarkistusapua. Lisäksi saimme olla mukana haastatteluiden ja faktojen tarkistamisen myötä toimintavuoden aikana pitkälle valmistuneessa Katariina Laineen Ei kenenkään koiratkirjan taustajoukoissa. Kirja julkaistiin vuoden 2023 maaliskuussa. 

Syyskuussa toiminnanjohtajamme Salla Honkapää kutsuttiin pitämään luentoa Kokemäen ammattiopiston yrittäjäopiskelijoille vastuullisesta rescuetoiminnasta, Kulkureista ja Romanian kodittomien koirien tilanteesta. 

Tiedotteiden puolella vuosi starttasi tuttuun tapaan toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdyksellä, jossa summattiin päättynyttä vuotta ja luotiin suuntaviivoja alkavaan vuoteen. 

Maaliskuussa tiedotimme olevamme mukana auttamassa poikkeuksellisesti kotimaisia huostaanotettuja koiria tilanteen ollessa suomalaisittain harvinaisen vaativa ja keräsimme varoja koirien hoitamiseksi. 

Toukokuussa tiedotimme yhdistyksen sääntömääräisistä vuosikokous-asioista ja julkaisimme avoimen hallitushaun yhdistyksen varsinaisille jäsenille sekä myöhemmin tiedotimme uudesta valitusta hallituksesta. 

Toukokuun alussa jouduimme myös vetämään myynnistä Matkalla kotiin -malliston valjaat tuotekehittelyn ajaksi ja valjaat palasivat myyntiin kesän aikana vahvistettuina ja testattuina valmistajan toimesta. 

Kesäkuussa julkaisimme kotisivuillamme vuoden 2021 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, sekä vuoden 2022 toimintasuunnitelman. 

Kesäkuussa jouduimme myös tiedottamaan suurimmalla yhteistyötarhallamme todetusta pennikkataudista ja sen vaikutuksista adoptiokuljetukseen. Penikkatauti saatiin onneksi nopean paikallisen toiminnan ansiosta nopeasti kuriin ja adoptiokuljetukset saatiin taas käyntiin elokuussa. 

Heinäkuussa rescuemaailmaa kohtasi suru-uutinen kun Moskovasta Suomeen matkalla olleita koiria menehtyi kuljetuksen aikana lämpöhalvaukseen. Aihe kosketti myös Kulkureita ja laajan keskustelun myötä tiedotimme tapahtuneesta ja Kulkurien omien adoptiokuljetusten toimintatavoista

Heinäkuussa julkaisimme myös tiedotteen uudesta mittavasta sterilointiprojektista, jonka pitkäaikainen tavoite on vaikuttaa Cosoban tarhan ja One Rescue Associationin jatkuvaan vaikeaan tilanteeseen hylättyjen koirien määrän vuoksi. Toivomme Steriloinnit Giurgiussa -kampanjan tuovan kaivattua helpostusta tilanteeseen ja panostamme kampanjaan tavoitteellisesti niin toimintavuonna kuin sen jälkeenkin. 


Media

Kulkurit oli kertomusvuonna mukana seuraavissa mediajulkaisuissa:

  • 7.5.2022 YLE teki artikkelin mustien koirien syndroomasta. Jutussa käsiteltiin mustiin koiriin liittyviä uskomuksia ja niiden kodin saannin vaikeudesta. Kommentoimme aihetta monien muiden rescuetoimijoiden joukossa.
  • 19.7.2022 Satakunnan Kansa julkaisi jutun rescuekoirien adoptoinnista. Juttu julkaistiin myös mm. Aamulehden printtiversiossa 21.7.2022. Juttuun haastateltiin Kulkurien koirayhteyshenkilöä Oona Sildeniä ja toiminnanjohtaja Salla Honkapäätä.
  • 30.9.2022 Iltalehti uutisoi rescuekoirista ja etenkin kotia vaihtavista rescueista. Jutussa käytettiin esimerkkinä kauttamme kodin saaneen Verlan tarinaa.

Lisäksi mainittavaa on, että toimintavuoden aikana työstettiin YLE:n kanssa tulevaa rescuekoirista kertovaa dokumenttisarjaa niin Suomessa kuin Romaniassakin. Dokumenttisarja julkaistaan vuonna 2023 ja sarjassa tullaan seuraamaan rescuekoirien matkaa monimuotoisesti. Kulkureilta sarjan kuvauksissa ovat olleet mukana koirayhteyshenkilöt Nina Ehrström ja Outi Kekkonen sekä toiminnanjohtaja Salla Honkapää.

 

Kuvausmatkalla Ylen kanssa maaliskuussa 2022.


VARAINHANKINTA

Poliisihallitus on myöntänyt uuden rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on 01.01.2023 alkaen toistaiseksi ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617. 

Yhdistyksellä on varainhankintaa varten käytössään seuraavat lahjoitustavat: pankkitili viitteellisiä rahalahjoituksia varten, Mobilepay, Facebook-lahjoitus, rahankeräyslippaat sekä PayPal. Yhdistyksen varainhankinnan keinot on todettu hyviksi ja helpoiksi lahjoitustavoiksi, ja etenkin MobilePay on ollut suosittu maksu- ja lahjoitustapa toimintavuoden aikana. Yhdistyksen tavoitteena on kehittää lahjoitustapoja ja -keinoja jatkuvasti. 

Varoja kerätään rahalahjoitusten ohella jäsenmaksuilla, yhdistyksen järjestämillä tapahtumilla, kirpputoritoiminnalla, nettihuutokaupoilla ja kannatustuotemyynnillä. Yhdistys myy kannatustuotteitaan verkkokaupassaan Hobo Shopissa, sekä tapahtumien yhteydessä. Lisäksi myynnissä on eettisiä lahjakortteja, joilla voi kustantaa esimerkiksi yhden koiran steriloinnin Romaniassa. Yhdistyksen varainhankintaa kehitettiin merkittävästi toimintavuonna 2022 ja mm. jäsenhankintaa, tapahtumatoimintaa sekä yhdistyksen kannatustuoteverkkokauppaa laajennettiin merkittävästi aiemmasta.

Kaiken kaikkiaan varainhankinnan nettotuotto oli 400 076,73 (238 084,93) euroa. 

Tapahtumia pystyttiin jälleen koronarajoitusten purkamisen myötä aloittamaan uudelleen ja vuosi olikin tapahtumarintamalla kiireinen ja tuottoisa. Tapahtumia järjestettiin yhteensä 15 Uudenmaan ja Tampereen alueella ja tapahtumien kokonaistuotto oli toimintavuonna 2022 yhteensä 38 746,54 euroa. Tästä kokonaistuotosta 17 118,40 euroa koostui koirien luovutuspäivissä Tuusulassa myydyistä koirien ulkoiluvarusteista ja muista tarvikkeista. 


Lahjoitukset

Lahjoituskohteita kertomusvuonna 2022: 

  • Sterilointiprojektit Romaniassa 
  • Yksityinen eläinsuojelija Mihaela Soare Targovisten kylässä 
  • Yksityinen eläinsuojelija Luiza Mandru Gradistean kylässä 
  • Yksityinen eläinsuojelija Ioana Bodea Cosoban kylässä 
  • OneVet-eläinlääkäriaseman omistajan Adina Vladutin rakennuttama koiratarha ja yhdistys One Rescue Cosoban kylässä 
  • Yksityinen yhdistys Carpe Animal Rescue 
  • Yksityinen yhdistys M. G. Rescue 
  • Yksityinen koiratarha Happy Dogs Moreni Morenin kylässä 
  • Ifaw- järjestö Ukrainan eläinten hyväksi 
  • Casa luo Patrocle – Ukrainan eläinten hyväksi 
  • Do Good Romania/Saved by the Vet – Ukrainan eläimille 

Rahalahjoituksia saatiin kertomusvuonna kaikkiaan 340 203,02 (191 587,75) euroa. Tästä summasta Ukrainaan kohdennettuja keräysvaroja oli 107 600 euroa. Yksittäisille kohteille kerätyt lahjoitukset käytettiin kunkin kohteen hyväksi suorina tilisiirtoina tai tavara- ja ruokalahjoituksina. Yhteistyökumppanien sterilointiprojektien kulut suoritettiin suoraan eläinlääkäriasemille. 

Kertomusvuonna 2022 suurimpina yksittäisinä lahjoituskohteina olivat Ukrainan eläimille tehty, kertaluontoinen keräys sekä steriloinneille tehdyt lahjoitukset. Sterilointiprojekteihin yhdistys lahjoitti toimintavuonna yhteensä 121 284,93euroa. 

Vuoden 2022 sterilointibudjetiksi asetettiin 120 000 euroa. Sterilointien kulut olivat 121 284,93euroa, näistä kuluista 87 243euroa katettiin sterilointien viitteellisillä lahjoituksilla, summa vastaa 71,90% kokonaiskuluista. Alijäämä -34 041,93euroa katettiin yleisistä lahjoitusvaroista ja muista tuotoista, alijäämän osuus kokonaiskuluista oli 28,10%. Mahdollistimme vuonna 2022 lähes yhtä paljon sterilointeja kuin vuonna 2021, sterilointien aavistuksen pienempi määrä johtui sterilointihintojen noususta. 

 

Kesäimme vuonna 2022 Ukrainan eläimille 107 600 euroa.

 

Venäjän aloittaessa hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa 2022, myös me Kulkureissa halusimme ehdottomasti kantaa kortemme kekoon auttaen maan hädässä olevia eläimiä. Huolellisen taustaselvityksen myötä valitsimme Apua Ukrainan eläimille -varainkeruukampanjaan kolme avustuskohdetta: Ifaw, Casa lui Patrocle ja Do Good Romania / Saved by the Vet. Koska varainkeruulupamme mahdollistaa keräyksen vain EU:n sisällä toimiville tahoille, valitsimme kohteiksi EU:n sisällä, mutta suoraan Ukrainaa konkreettisesti auttavia, luotettavia tahoja. 

Tavaralahjoituksia saatiin sekä yhdistystoiminnan käyttöön että kirpputoreilla ja nettihuutokaupoissa myytäväksi. Kertomusvuonna pidettiin jo seitsemäs Shout It Out -huutokauppa josta tuottoa kertyi 10 335,50 (8 872,20) euroa. Lisäksi järjestettiin ystävänpäivän nettihuutokauppa, jonka tuotto oli 176,15 euroa. Kirpputoripöydän tuotto Suutarilan Kirppiksellä oli 6062,29 (4136,26) euroa. 

 

Shout It Out -huutokauppa tuotti 10 335,50 euroa.

 

Lahjoituskuormien kuluja on aiempina vuosina katettu osin yksittäisille yhteistyökumppaneille kohdistetuista lahjoitusvaroista. Kertomusvuonna erillisiä lahjoituskuormia ei toimitettu Romaniaan lavalähetyksinä. Adoptiotoiminnan siirryttyä käyttämään maantiekuljetuksia on ruokaa ja muita tarvikkeita saatu lähetettyä Romaniaan aina paluukuorman kyydissä n. 150 kg edestä ilman lisäkuluja n. kerran kuukaudessa. Lahjoituskuormien haasteeksi on todettu kallis toimitusmaksu suhteessa lähetettävien lahjoitusten arvoon. Toimituskustannusten noustessa ja toimitusvarmuuden heikentyessä maailman epävarmasti tilanteesta johtuen yhdistys koki sekä kustannustehokkaammaksi että varmemmaksi järjestelyksi sen, että lahjoitamme suoraan varoja eläinsuojelijoille ruuan hankkimiseen eläimille. Romaniassa eläintenruuat ovat huomattavasti edullisempia, ja näin käyttämällä myös lähetyskustannukset suoraan eläinsuojelijoiden hyväksi, voimme taata suuremman avun paikanpäälle. 


Jäsenet ja jäsenhankinta

Toimintavuonna 2022 yhdistyksen jäsenmuodot uudistettiin. Yhdistyksen jäsenmuotojen uudistuksesta järjestettiin yhdistyksen sääntömääräinen ylimääräinen kokous 8.12.2022, jonka kutsu lähetettiin kaikille yhdistyksen äänivaltaisille jäsenille 25.11.2022. 

Kokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti yhdistyksen ehdottamat uudet jäsenmuodot. Aiemmin yhdistyksellä on ollut jäsenmuotona vain varsinainen jäsenyys. Tämän jäsenmuodon rinnalle haluttiin tuoda uusia jäsenyyden muotoja, joiden avulla yhdistyksen jäsenyys on houkuttelevampi suuremmalle yleisölle ja joka mahdollistaa erilaisten jäsenmuotojen hyödyntämisen joustavasti. Uusien jäsenmuotojen myötä yhdistys pystyy mahdollistamaan jäsenyyden myös mm. alle 18-vuotiaille henkilöille sekä sitouttamaan jäseniä paremmin toimintaansa, mm. perhejäsenyyden avulla. Lisäksi uudistettiin yritysjäsenyyden sisältö ja muoto, jotta se olisi mahdollisimman houkutteleva ja joustava eri kokoisille yrityksille. 

 

Yhdistyksen jäsenmuodot uudistettiin vuonna 2022.

 

Jäsenmuotojen uudistuksen yhteydessä päivitettiin myös jäsenmaksujen määrät. Yhdistyksen uusiksi jäsenmuodoiksi hyväksyttiin:

Varsinainen jäsenyys (sisällössä ei muutosta aiempaan), jäsenmaksu 37 euroa vuodessa

  • Yhdistyksen päätösvaltaiset jäsenet 
  • Oikeutettu kaikkiin yhdistyksen tarjoamiin jäsenetuihin 
  • Läsnäolo- ja äänioikeutettu jäsen joka voi asettua ehdolle hallitukseen

Kannatus- tai tukijäsenyys, jäsenmaksu 30 euroa vuodessa

  • Tukijäsenyysmuoto 
  • Ei äänioikeutta eikä oikeutta asettua ehdolle hallitukseen, mutta on läsnäolo- ja puheoikeus yhdistyksen kokouksissa 
  • Oikeutettu kaikkiin yhdistyksen tarjoamiin jäsenetuihin 

Tukijäsenyys lahjaksi 

  • Samansisältöinen kuin kannatusjäsenyys 
  • Mahdollisuus ostaa toiselle henkilölle lahjaksi 
  • Oikeutettu kaikkiin yhdistyksen tarjoamiin jäsenetuihin 

Perhejäsenyys, jäsenmaksu 27 euroa vuodessa 

  • Tukijäsenyyden muoto 
  • Edellyttää, että samaan ruokakuntaan kuuluva henkilö on täyden jäsenmaksun maksava jäsen 
  • Perheenjäsen joka on jäsen tekee hakemuksen perheenjäsenelleen 
  • Perhejäsellä samat etuudet kuin kannatusjäsenellä 

Nuorisojäsenyys, jäsenmaksu 18 euroa vuodessa 

  • Tukijäsenyyden muoto alle 18-vuotiaille nuorille 
  • Oikeutettu kaikkiin yhdistyksen tarjoamiin jäsenetuihin 

Yritysjäsenyys, jäsenmaksu riippuvainen valinnasta 

Yhdistys tarjoaa yrityksille yritysjäsenpaketteja, joista yritys voi valita parhaiten tarpeisiinsa ja tavoitteisiinsa sopivimman jäsenpaketin. 

  • Yritysjäsenyys on verrattavissa kannatusjäseniin 
  • Yritysjäsenillä ei ole äänioikeutta eikä mahdollisuutta asettua ehdolle hallitukseen Yritysjäsenpaketteihin kuuluu jäsenyyden lisäksi sterilointityön tukeminen valitsemallaan summalla: 

Yritysjäsenille tarjottavat paketit:

  • Vaihtoehto 1: Jäsenyys + 5 sterilointia = 400(250+ 150
  • Vaihtoehto 2: Jäsenyys + 10 sterilointia = 550(250+ 300
  • Vaihtoehto 3: Jäsenyys + 10 sterilointia x 2 = 850(250+ 300+ 300
  • Vaihtoehto 3 sisältää 10 sterilointia 2 kertaa vuodessa, eli yhteensä 20 sterilointia

 

Loppuvuoden jäsenkampanja #OleToivo houkutteli paljon uusia jäseniä.

 

Toimintavuonna järjestettiin useita kampanjoita jäsenhankinnan ympärille ja yrityksen jäsenmuotoja ja jäsenetuja kehitettiin aktiivisesti. Jäsenmuotojen uudistuksen myötä otettiin myös käyttöön uudenlainen jäsenrekisteri ja sähköinen palvelu, jonka avulla jäsenyyksien hallinta on helpompaa ja tehokkaampaa ja jäsenetujen hallinnointiin saatiin parannuksia. Sähköisen rekisterin käyttöönotto mahdollistaa jäsenyyksien aktiivisen ja ajantasaisen hallinnoinnin sekä ketterän jäsenetujen kehittämisen tulevaisuudessa. 

Jäsenmaksujen tuotot nousivat tehtyjen toimenpiteiden ansiosta merkittävästi suhteessa edelliseen vuoteen niiden ollessa toimintavuonna 2022 21 545 euroa. (13 920,00 ). Edellisvuoteen verrattuna saatujen jäsenmaksujen määrä nousi siis noin 55 %.

Jäseniä oli toimintavuoden lopussa 838 kappaletta, ja uusia jäseniä vuoden 2022 aikana hyväksyttiin yhteensä 168. Kahteen kalenterivuoteen jäsenmaksun maksamatta jättäneitä jäseniä tiputettiin pois jäsenyydestä sääntöjen mukaan ja uusia hyväksyttiin tilalle.

Yhdistyksen aktiivijäsenten jäsenmaksu pidettiin toimintavuonna vapaaehtoisena. Aktiivijäseneksi luokitellaan henkilö, joka toimii aktiivisesti yhdistyksen vapaaehtoistyöntekijänä ja henkilön esittely on yhdistyksen verkkosivuilla. 


Tapahtumat

Kertomusvuonna yhdistys pääsi koronapandemian hiljalleen väistyttyä jälleen käynnistämään tapahtumatoimintaansa. Tapahtumia järjestettiin aktiivisesti, ja yhdistyksen toimijoita oli mukana monenlaisissa tapahtumissa.

Tapahtumatoiminnan tuotot nousivat merkittävästi verrattuna edelliseen toimintavuoteen, niiden ollessa toimintavuonna 2022 yhteensä 38 746,54 euroa (27 497,23). Tästä kokonaistuotosta 17 118,40 euroa koostui koirien luovutuspäivissä Tuusulassa myydyistä koirien ulkoiluvarusteista ja muista tarvikkeista. Vuoden 2022 tapahtumatuotot olivat yhdistyksen historian suurimmat ja tapahtumien kehittäminen oli yhdistyksessä erittäin aktiivista. Yhdistyksen tapahtumat tavoittivat erinomaisesti yleisöä ja tietoa Romanian eläinsuojelullisesta tilanteesta päästiin jakamaan aktiivisesti. 

Yhdistyksen toiminnan osalta juhlittiin toimintavuonna 2022 10-vuotismerkkipäivää ja tämä näkyi vahvasti yhdistyksen tapahtumissa. Toimintavuonna järjestettiinkin kaksi erilaista tapahtumaa kymmenvuotisen toiminnan kunniaksi: HoboFest sekä HoboNight. Molemmat tapahtumat saavuttivat suuren suosion ja saivat paljon positiivista palautetta. 

Yhdistys on järjestänyt tai ollut mukana muiden järjestämissä seuraavissa tapahtumissa:

  • Helmikuu: Ystävänpäivämyyjäiset (verkkotapahtuma) 
  • Maaliskuu: Hesyn löytöeläinpäivät 
  • Huhtikuu: Yhdistyksen myyjäiset Lahdessa, Äitienpäiväkampanja (verkkotapahtuma)
  • Toukokuu: Kymmenvuotisjuhlat HoboFest ja HoboNight 
  • Kesäkuu: Koirapuistotapahtuma Järvenpäässä, edustustapahtuma Musti & Mirri myymälässä
  • Syyskuu: Yhdistyksen syysmyyjäiset, koirapuistotapahtuma Lepolassa 
  • Lokakuu: Hesyn löytöeläinpäivät, Tampereen Lemmikkimessut, Halloweenpolku
  • Marraskuu: Pop-up myymälä kauppakeskus Kaaressa ja kauppakeskus Ratinassa, Hesyn joulumyyjäiset 
  • Joulukuu: Yhdistyksen joulumyyjäiset, lahjapaketointipiste kauppakeskus Kaaressa 

Tapahtumissa on pyritty jakamaan tietoa Romanian eläinsuojelutilanteesta, sterilointien ja valistuksen tärkeydestä tähdättäessä kestävään kehitykseen sekä adoptiotoiminnasta. Tapahtumissa myös kerättiin varoja, tarvikkeita ja ruokaa sekä tehtiin kannatustuotemyyntiä.


TALOUS JA HALLINTO

Hallitus

Yhdistyksen toiminnasta on laillisessa vastuussa jäsenistön vuosittain valitsema hallitus. Hallitukseen voi kuulua puheenjohtajan lisäksi 2-4 varsinaista jäsentä ja 0-3 varajäsentä. Hallituksen toimintakausi on vuosikokousten välinen aika. 

21.5.2022 klo 12.00 pidetyssä vuosikokouksessa valittiin yksimielisellä sopuvaalilla puheenjohtajaksi Nina Ehrström. Hallituksen jäseniksi valittiin äänestyksellä Taija Jolanki, Janette Liespuu, Kaisa Kanninen ja Anne-Mari Vihtonen. Hallitus valitsi Kaisa Kannisen varapuheenjohtajaksi, Janette Liespuun rahastonhoitajaksi ja Anne-Mari Vihtosen sihteeriksi. Hallituksen varajäseniksi valittiin Johanna Fleming ja Marina Liski. Varajäsenet korvaavat tarvittaessa varsinaisia jäseniä valitsemisjärjestyksessä. 

Hallituksen kokoonpano säilyi samana koko toimintavuoden ajan. Hallitus kokoontui koko toimintakauden ajan säännöllisesti ja käsitteli hallitukselle tuodut aiheet sekä kaikki muut sen käsittelyiden piiriin kuuluvat aiheet. Hallituksen toiminta oli toimintakautena tuloksellista, tehokasta ja järjestelmällistä. 

 


Muut toimihenkilöt

Salla Honkapää palkattiin osa-aikaiseksi toiminnanjohtajaksi ensimmäisen kerran 13.10.2015. Työsuhteesta on ollut edelleen selkeää hyötyä sekä yhdistyksen imagolle ja näkyvyydelle että sisäisten toimintojen organisoinnille, jatkuvuuden varmistamiselle, johtamiselle ja yhdistyksen toimintojen kehittämiselle. Yhdistyksen arvoihin kuuluvat kestävän kehityksen mukainen, jatkuva ja ammattimainen toiminta joita toiminnanjohtaja on panoksellaan edistänyt erinomaisesta. Kaikki nämä osa-alueet ovat vaikuttaneet myös yhdistyksen talouden kasvuun henkilöstökuluista huolimatta. Yhdistyksellä ei olisi resursseja jatkaa toimintaansa samalla tasolla tai saavuttaa asettamiaan tavoitteita saati kehittää toimintaansa ilman osa-aikaisesti palkattua toiminnanjohtajaa. Toiminnanjohtajan vastuut ovat laajat ja hän vastaa työssään kokonaisvaltaisesti yhdistyksen

operatiivisesta toiminnasta ja sen kehittämisestä sekä alati kasvavan vapaaehtoistoimijoiden joukon ohjaamisesta ja johtamisesta. Toiminnanjohtajan osa-aikainen työsuhde on vakituinen. 

Yhdistyksessä toimii toiminnanjohtajan lisäksi kaksi osa-aikaista toimihenkilöä – varainkeruukoordinaattori sekä kuormalogistiikan vastuuhenkilö. Nämä toimenkuvat jakautuvat turvaamaan yhdistyksen taloudellista vakautta hallinnollisesti ja operatiivista toimintaa kriittisillä toiminnan osa-alueilla, vankentaen näin toiminnan kivijalkaa oleellisesti. Kaikkien toimihenkilöiden toimenkuvat on jaettu siten, että yhdistyksen kriittisimmät toiminnot on turvattu osaavien ja motivoituneiden työntekijöiden toiminnalla. Palkatun henkilökunnan avulla yhdistys pystyy kehittämään toimintaansa pitkällä tähtäimellä ja vastuullisesti sekä hallinnoimaan paremmin toimintaan kohdistuvia riskejä ja varmistamaan toiminnan jatkuvuuden. 

 

Toimikauden lopussa Kulkureissa toimi 61 aktiivia.

 

Aktiiveja, eli toimintakertomuksen alussa mainittuja aktiivisesti yhdistyksessä toimivia toimihenkilöitä, on tullut kauden aikana useita lisää paikkaamaan lomalle tai toiminnasta pois jääneitä. Vaihtuvuutta oli toimintakertomuskaudella arviolta saman verran kuin edelliskaudella. Aktiivien kokonaismäärä kasvoi hieman toimintakauden aikana, ja toimikauden lopussa aktiivisia toimihenkilöitä hallitus mukaan lukien olikin 61 (54). 

Aktiiviset toimihenkilöt tekevät yhdistyksen hyväksi vapaaehtoista, palkatonta työtä omalla vapaa-ajallaan yleensä päivittäin omien resurssiensa mukaisesti. He mahdollistavat yhdistyksen jatkuvan toiminnan ja kehityksen. Toimintavuoden aikana uusia aktiiveja aloitti sekä koirien yhteyshenkilöinä että tapahtumien, markkinoinnin ja viestinnän parissa. 

Yhdistyksen eri toimihenkilöiden ja työntekijöiden vastuualueita ovat mm. yhteydenpito Romanian yhteistyökumppaneiden kanssa, Romanian tarhoilla vierailu ja koirien valikointi adoptio-ohjelmaan, koirien terveysasioiden koordinointi, adoptiokuljetusten organisointi, koirien lauttamatkojen varaukset, vuokratilojen varustelu ja koordinointi, taloudenhoito, hallinnolliset ja lakisääteiset asiat, henkilöstön kehittämiseen liittyvät asiat, sterilointiprojektien organisointi ja niistä raportointi, kampanjoiden ja nettihuutokauppojen järjestely, sijoitettujen eläinten rekisterin ylläpito, kotihoito- ja adoptiosopimusten käsittely, Turvasiru.fi -asiat, tapahtumamainosten ja markkinointimateriaalien suunnittelu ja painatus, tapahtumakoordinaattorin tehtävät, jäsenrekisterin ylläpito, verkkokaupan ylläpito, kannatustuotehankinnat, varastointi ja lähetys, lahjoitustavaroiden, -ruoan ja muiden lähetysten koordinointi Romaniaan, lahjoitusruoan vastaanotto, varastointi ja koordinointi, nettihuutokauppojen postitukset, kirpputoritoiminta ja kirpputoritavaroiden vastaanotto, yhdistyksen nettisivujen ylläpito, näkyvyys sosiaalisessa mediassa, kampanjasuunnittelu ja toteutus, tiedottaminen, koirien adoptiohaastattelut ja kotihoitajarekisterin ylläpito. 

Mukana toiminnassa oli myös useita muita henkilöitä auttamassa mm. logistisissa tehtävissä, koirien luovutuksissa luovutustiloissa, varainhankinnassa, tapahtumissa, ja kotihoitajina. Jokaisen henkilön apu ja panos toimintaan on merkittävä, jotta yhdistys on pystynyt toimimaan luotettavasti siinä laajuudessa, missä se tällä hetkelläkin toimii. Toimintavuonna on pyritty aktiivisesti osallistamaan ns. apuriverkostoa mukaan toimintaan mm tapahtumissa. Apurien työpanos on yhdistyksen toiminnan kannalta erittäin tärkeä, ja se mahdollistaa mm. laajemman tapahtumajärjestämisen.

 

Mukana toiminnassa oli myös useita muita henkilöitä auttamassa mm. koirien luovutuksissa.

 


Talous

Yhdistyksen talous on pääsääntöisesti ollut vakaa, mutta toimintakauden 2022 aikana siinä oli selkeä notkahdus, joka vaati hallitukselta ja toiminnanjohtajalta akuutteja toimenpiteitä. Koko toimintakauden ajan hallitus pyrki selvittämään yhdistyksen taloudellista tilannetta ja tasapainoa ja keskeisenä havaintona oli, että yhdistyksen hallinnollisten kulujen noustessa tulorakenne ei ole vastannut tätä muutosta aiempina toimintakausina, vaan yhdistyksessä on katettu hallinnollisia kuluja aiempien toimintakausien ylijäämällä. Tämän asian korjaamiseksi on tehty paljon toimenpiteitä ja taloustilanteen äkillisen heikentymisen johdosta toimintakaudella 2022 asiaa lähdettiin kiireesti korjaamaan ja parantamaan suunnitelmallisuutta myös tulevaisuuteen. 

Sterilointiprojektit ovat aina olleet yhdistykselle tärkeä tavoite ja näin ollen myös merkittävä kuluerä. Vuoden 2022 sterilointien kulut olivat 121 284,93 euroa, näistä kuluista 87 243 euroa katettiin sterilointien viitteellisillä lahjoituksilla, summa vastaa 71,90 % kokonaiskuluista. Alijäämä -34 041,93 euroa katettiin yleisistä lahjoitusvaroista ja muista tuotoista, alijäämän osuus kokonaiskuluista oli 28,10 %. Viitteellisten lahjoitusten määrässä päästiin lähes vuoden 2021 tasolle maailman haasteellisesta taloustilanteesta huolimatta. Viitteelliset lahjoitukset sisältävät vastaanotetun suurlahjoituksen yksityiseltä henkilöltä, joka oli summaltaan 20 000 euroa. 

 

Viitteellisten lahjoitusten määrässä päästiin 2022 lähes vuoden 2021 tasolle maailman haasteellisesta taloustilanteesta huolimatta.

 

Toimintakaudella hallitus tarkasti myös adoption kulukorvausta. Kulujen ja hintojen noustessa koirien kulukorvaus ei vastannut enää koirista aiheutuvia kuluja ja yhdistys jäi miinukselle joka koiran kohdalla. Toiminnan jatkuvuuden ja vastuullisuuden takaamiseksi päätettiin uusi kulukorvaus asettaa niin, että sen pohjalta adoptiotoiminta ei vaarannu eikä laatu kärsi. Hallitus oli yhtä mieltä siitä, että kulukorvausta tulee nostaa tasolle, jolla yhdistys jää vähäisesti plussalle per koira. Tämä takaa sen, että kustannusten nouseminen ei vie yhdistystä välittömästi tappiolle ja ylimääräisiin ja yllättäviin kustannuksiin voidaan varautua etukäteen. Hallitus vertasi muiden Romaniasta tulevien yhdistyksen kulukorvausta ja uusi kulukorvaus on linjassa myös muiden kanssa. Uudet kulukorvaukset tulivat voimaan 10.10.2022. Adoptiotoiminta jäi toimintakaudella alijäämälle -35 920,03 euroa. 

Varainhankinnan tuotot kasvoivat merkittävästi edelliseen toimintakauteen verrattuna. Varainhankinnan tuotot olivat 422 228,15 euroa. Kulujen vähentämisen jälkeen kasvua varainhankintaan oli 161 991,8 euroa verrattuna edelliseen toimintakauteen. 

Tilikauden ylijäämä vuonna 2022 oli 14 614,72 (2 031,49) euroa ja oma pääoma kasvoi 86 055,76 (71 441,04) euroon.

Tutustu vuoden 2022 tilinpäätökseen täällä.


Kirjanpitäjä ja tilintarkastaja

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Ammattimaiseen otteeseen pyrkivänä yhdistyksenä haluamme myös kirjanpitomme ja tilinpäätöksemme kertovan enemmän kuin mitä laki edellyttää, koska läpinäkyvyyteen pyrkivän toimintamme lisäksi kirjanpidon antamat tiedot ovat tärkeänä osana yhdistyksen toiminnan suunnittelua ja seurantaa. Kirjanpitäjänä tilikaudella toimi Anu Karppinen.

Vapaaehtoisyhdistyksellä on mahdollisuus käyttää toiminnantarkastajana maallikkoa, mutta Kulkurit haluaa säilyttää ammattimaisen otteen myös tällä saralla kunnioittaen tukijoitaan ja lahjoittajia, joten tilintarkastajana toimii edellisten vuosien tapaan KHT-tilintarkastusyhteisö Oy Tuokko Ltd, Helsinki. 


Tietosuoja

Yhdistyksessä toteutettiin vuonna 2018 laaja tietosuojaan liittyvä uudistus, kun Euroopan unionissa tuli voimaan uusi EU:n tietosuoja-asetus (GDPR). Yhdistyksen uudistuksen perustana toimi vuonna 2017 tehty tietosuojatilinpäätös, jossa kartoitettiin Kulkurit ry:n tietosuojatilannetta vuonna 2017 ennen uuden tietosuoja-asetuksen voimaantuloa ja ennen toteutettuja uuden lainsäädännön vaatimia uudistuksia. Tietosuojatilinpäätöksen pohjalta oli näin ollen helppo toteuttaa vaadittavat uudistukset. 

Yhdistyksen nettisivuilta löytyvät tietosuojaselosteet, joissa käsitellään henkilötietojen käsittelyä rekisterikohtaisesti. Tietosuojaselosteet löytyvät täältä. 

Vuosi 2022 oli tietosuojan osalta tasainen eikä yhdistyksessä ollut tietosuojan vaarantumiseen viittaavia tilanteita eikä yhdistys myöskään vastaanottanut rekisteröidyiltä pyyntöjä henkilötietojen oikaisuun, poistamiseen tai muuhun käsittelyn muuttamiseen. Yhdistyksen uusia aktiivijäseniä perehdytetään yhdistyksen tietosuojaperiaatteisiin heti aktiivijäsenyyden alkaessa. Yhdistys on laatinut sisäisen tietosuojaohjeistuksen, joka jaetaan aktiivijäsenillä HR-käsikirjan ja perehdytyspaketin yhteydessä. Yhdistys pyrkii myös tiedottamaan henkilötietojen käsittelystä aktiivisesti kaikkia tahojaan mm. sopimuksissaan, lomakkeissaan ja muissa asiakirjoissa, joissa henkilö antaa omia tietojaan yhdistyksen käyttöön. Yhdistyksen tietosuojavastaavana vuonna 2022 toimi Janette Liespuu. 

Henkilötietojen suojan kannalta yhdistyksessä toteutettiin myös 2022 loppuvuonna jäsenrekisteriuudistus, joka sujuvoittaa ja uudistaa jäsenien henkilötietojen käsittelyä. Lisäksi yhdistyksellä on ollut suunnittelun alla nettisivujen uudistus, joka tulee myös nykyaikaistamaan yhdistyksen tietojen, ja myös henkilötietojen, käsittelyä.


 

Kiitos tukijoillemme taas yhdestä hienosta vuodesta!

Lue myös:

Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää

Infoa koiran uudelleensijoittamisesta

Tuki perheille kotiutumisen jälkeen Vastuullisena toimijana Kulkurit sitoutuu huolehtimaan kauttaan adoptoiduista myös niiden kotiutumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa tukea perheelle alun haasteisiin ja tarvittaessa perheen tukemista sekä neuvojen ja vinkkien antamista...

lue lisää

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024 Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 24.6.-14.7.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria jälleen loppuvuoden ajan. Loma vaikuttaa jonkin verran...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kulkurien hallitus 2024-2025 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 11.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2024-2025. Hallitus järjestäytyi 14.5., ja nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Ensikosketukseni rescuetoimintaan...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2024

Valoisaa vuoden ensimmäistä päivää! Saan jälleen kerran tervehtiä teitä Kulkurien tukijat, seuraajat, aktiivit ja adoptioperheet sekä kaikki muut toiminnastamme kiinnostuneet eläinten ystävät. Uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä me luomme katseen eteenpäin, mutta sitä...

lue lisää