Toimintakertomus 2021

Yleistä

Rescueyhdistys Kulkurit ry on aatteellinen ja osa-aikaista toiminnanjohtajaa lukuun ottamatta vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys. Yhdistys on perustettu vuonna 2012 ja se toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti. Yhdistyksen tavoitteena on eläinten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen. Yhdistyksen toimihenkilöt pyrkivät toiminnan kehittämiseen ja läpinäkyvyyteen tukijoitaan kunnioittaen. Toiminta keskittyy Romaniaan, maan hylättyjen ja kodittomien koirien auttamiseen, joita on 20 miljoonan asukkaan Romaniassa arviolta 2-3 miljoonaa. Yhdistys pyrkii puuttumaan ongelmiin siellä, mistä ne ovat lähtöisin. Steriloinnit ja valistustoiminta paikan päällä kohdemaassa ovat yhdistyksen ydinaluetta.

Kertomusvuosi poikkesi tänäkin vuonna aiemmista, sillä koronapandemia vaikutti yhä moneen Kulkurien toiminnan osa-alueeseen. Kulkurit jatkoi kuitenkin päämäärätietoisesti toimintaansa vastuullisena yhdistyksenä, vaikka se kertomusvuonna vaatikin monenlaisia erityisjärjestelyjä.

Kulkureissa aloitti kertomusvuonna useita uusia vapaaehtoistoimijoita ja sisäisiä prosesseja pystyttiin jälleen kehittämään entisestään. Adoptioiden määrä kasvoi toimintakauden aikana: vuonna 2021 Kulkurit toi Suomeen 449 eläintä (407).
Kulkureissa oli aktiivisia toimihenkilöitä kuluneena vuonna keskimäärin 55 (52). Tarvittaessa yhdistys on hakenut, ja poikkeuksetta löytänyt, avoimen rekrytoinnin kautta uusia toimihenkilöitä riveihinsä. Aktiiviset toimihenkilöt tekevät yhdistyksen hyväksi vapaaehtoista, palkatonta, työtä omalla vapaa-ajallaan. He mahdollistavat yhdistyksen jatkuvan toiminnan ja kehityksen jokapäiväisellä työllään.

Kertomusvuonna hallitus teki strategiasuunnitelman toimintakaudelle 2021 – tavoitteenaan Kulkurien toiminnan jatkumisen kestävästi pitkällä tähtäimellä, kriittisten osa-alueiden toimivuuden turvaamisen, sekä varainkeruun että sterilointien kehittämisen. Osana tätä linjausta hallitus päätti kahden uuden osa-aikaisen työntekijän palkkaamisesta.

Vaikka yhdistyksen toiminta tulee jatkossakin nojaamaan vahvasti vapaaehtoistyöhön, haluaa yhdistys vahvistaa ja vakiinnuttaa osaamispohjaa palkattujen työntekijöiden muodossa myös tulevaisuudessa yhdistyksen taloudellisen tilanteen niin salliessa.

** Läpi koko toimintakertomuksen suluissa oleva luku tarkoittaa vastaavaa toteumaa edelliseltä vuoden 2020 toimintakaudelta.

 

Romaniassa yhteistyökumppanimme One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa Dr. Adinan kanssa lokakuussa 2021.


Toiminta

Rescueyhdistys Kulkurit on aloittanut toimintansa toukokuussa 2012. Yhdistyksen tavoitteena on vaikuttaa kohdemaansa Romanian eläinsuojelulliseen tilanteeseen kestävällä ja monitahoisella tavalla. Merkittävimpinä toimintakeinoina ovat kohdemaassa tapahtuvat steriloinnit ja valistus. Lisäksi adoptiotoiminta Suomeen on merkittävässä roolissa yhdistyksen toiminnassa.

Näitä pääkohtia tukevat lukuisat muut toiminnot, kuten tapahtumien ja kohdennettujen keräysten järjestäminen, valistuskampanjoiden tukeminen kohdemaassa sekä yhteistyökumppaniemme käytännön arjen helpottaminen erilaisten projektien kautta. Yhdistyksenä Kulkurit on ennakkoluuloton, ratkaisukeskeinen ja sitoutuva, ja näitä toimintaperiaatteita tullaan noudattamaan ja kehittämään myös kuluvana vuotena.


Kenttätyö

Kertomusvuonna tehtiin Romaniaan kolme niin kutsuttua aktiivimatkaa. Koronapandemian vuoksi ensimmäinen matka tapahtui elokuussa 2021, seuraavat matkat olivat lokakuussa ja joulukuussa. Alkuvuoden kenttätyö oli koronapandemian vuoksi edelleen tauolla ja yhteistyötä ja kehittämistä Romanian eläinsuojelijoiden kanssa jatkettiin edellisen vuoden malliin etäyhteyksin.

Jatkoimme aiemmilta vuosilta hyväksi havaittua mallia koostaa matkoja niin, että uudet toimijat pääsevät ensimmäistä kertaa matkaan yhden tai kahden kokeneemman toimijan kanssa, jotta tietotaito leviää yhdistyksen sisällä. Oleellisena matkojen sisällössä pidettiin adoptio-ohjelmassa olevien koirien tilanteen päivittämistä sekä uusien adoptio-ohjelmaan tulevien koirien valitsemista.

 

Yhdistyksen aktiivit Carpen tarhalla Romaniassa lokakuussa 2021.

 

Lisäksi lähes 1,5 vuoden tauon jälkeen tärkeää viettää aikaa yhteistyötahojemme kanssa keskustellen ja kuunnellen heidän ajatuksiaan ja kokemuksia sekä osallistua päätöksien tekoon paikallisella tasolla. Koiratilanne on ollut tarhoilla sietämätön koronapandemian vuoksi, aktiivimatkojen teemana onkin ollut tilanteen purkaminen ja pitkän tähtäimen ratkaisujen löytäminen.

Kertomusvuoden aikana kenttätyössä on edelleen pyritty panostamaan sisäisen osaamisen lisääntymiseen tarkennettujen ohjeistusten avulla esimerkiksi liittyen arkojen koirien ja erityisadoptiokoirien tunnistamisen kehittämiseen ja arviointiin. Lisäksi tavoitteemme on ollut esitellä työtämme aktiivimatkoilla entistä enemmän ruohonjuuritasolla sosiaalisessa mediassa ja sitä kautta avata toimintaamme seuraajille entistä konkreettisemmin.


Steriloinnit

Kertomusvuonna 2021 sterilointitoiminnan ja sen tärkeyden korostamisen eteen tehtiin paljon töitä, kehitimme muun muassa kotisivujemme sterilointitoiminnasta kertovia osuuksia lisäten tietoa ja toiminnasta kertovia lukuja sekä päivitimme jo olemassa olevaa sisältöä. Sosiaalisessa mediassa panostimme kehityksessä suunnitteluun, sisällön monipuolisuuteen ja julkaisujen määrän lisäämiseen, toimenpiteet paransivat onnistuneesti sterilointien näkyvyyttä. Sterilointitoiminta saatiin tuotua kokonaisuudessaan paremmin esille ja se on tuottanut näkyvää tulosta tukijoidemme sekä seuraajiemme asenteiden muuttumisessa sterilointityötä kohtaan. Aiemmin abstraktista aiheesta on tullut konkreettisempi.

Vuonna 2021 Sterilointeja tehtiin Romaniassa yhteensä yhdeksän tutun ja hyväksi havaitun yhteistyötahomme toimesta. Yhteistyötahomme ovat Carpe, Adina Vladut (One Rescue Association & Clinica Veteriana OneVet), Cristina Radulescu, Doina Vella, Happy Dogs Moreni, Luana’s Dream Foundation, Maria Cristina, Paws Care Vet sekä Sache Vet.

 

Kulkurien sponsoroimassa sterilointipäivässä steriloituja koiria omistajineen syksyllä 2021.

 

Toimintamme jakautui useaan eri piirikuntaan. Näitä piirikuntia ovat Bukarest ja Ilfov, Calarasi, Constanta, Dambovita, Giurgiu, Prahova ja Valcea. Yhteistyötahojen sinnikkyys ja vuosia jatkunut paikallinen valistus on alkanut tuottamaan haluttua suuntaa ja sterilointien tärkeys on alettu hitaasti ymmärtää paikallisissa yhteisöissä. Paikallinen tietämys ja kiinnostus sterilointeja kohtaan on kasvanut valistuksen, sterilointien hyödyn ja muutoksen näkemisen myötä. Paikalliset vähävaraiset lemmikkien omistajat kuin myös piirikuntien ja kaupunkien erilaiset viranomaistahot ehdottivat yhteistyötahoillemme sijainniltaan uusia autettavia alueita.
Yhteensä kertomusvuonna steriloitiin 4 483 eläintä, joista 4 339 oli koiria ja 134 kissoja (vuonna 2020 3 573 eläintä, joista 3 448 oli koiria ja 125 kissoja).

Vuoden 2021 sterilointibudjetiksi asetettiin 100 000 euroa, pyrkimyksemme oli vuoden alussa käyttää 100 000 € budjetti edellisvuotta tehokkaammin. Kesäkuussa vastaanotimme yksityiseltä henkilöltä sterilointitoimintaa varten suurlahjoituksen, joka oli summaltaan 20 000 euroa, suurlahjoituksen myötä budjettia nostettiin 120 000 euroon. Sterilointien kulut olivat 117 772,32 euroa, näistä kuluista 90 157,21 euroa katettiin sterilointien viitteellisillä lahjoituksilla, summa vastaa 76,60% kokonaiskuluista. Alijäämä -27 615,11 euroa katettiin yleisistä lahjoitusvaroista ja muista tuotoista, alijäämän osuus kokonaiskuluista oli 23,40%.
Mahdollistimme vuonna 2021 yhteensä 910 (25,50%) sterilointia enemmän kuin vuonna 2020.

Viitteellisten lahjoitusten määrä kasvoi 83% vuoden 2020 viitteellisiin lahjoituksiin verraten. Yleisten lahjoitusvarojen käytön tarve pieneni huomattavasti, ollen vuonna 2020 43,90% ja vuonna 2021 23,40%. Toimintavuonna sterilointien viitteellisten lahjoitusten tavoite oli 80 000 euroa, toteutunut summa oli 90 157,21 euroa, tavoite toteutui 112,70%.

Viitteelliset lahjoitukset jakautuivat seuraavasti suurlahjoituksen, neljän kampanjakeräyksen sekä muun varainkeruun kesken;

  • suurlahjoitus 22,18%
  • kampanjakeräykset 45,10%
  • muu varainkeruu 32,72%

Kampanjakeräyksiin kuuluivat #PysäytetäänPentusesonki, naistenviikon keräys, lokakuussa 11.-24.10. toteutettu Mitä jos -varainkeräys sekä marraskuussa 26.-28.11. toteutettu #kolmeneuronhaaste -viikonloppu.

Maaliskuussa 1.-14.3.2021 välisenä aikana toteutettu #pysäytetäänpentusesonki -varainkeräys tuotti 16 090,99 euroa.
Naistenviikon varainkeräys ajalla 18.-24.7.2021 tuotti 7578,50 euroa. Naistenviikon varainkeräys tuotti hieman yli kaksinkertaisen määrän vuoteen 2020 verrattuna. Mitä jos -keräys lokakuussa 11.-24.10.2021 tuotti 8801,00 euroa.

Marraskuun #kolmeneuronhaaste varainkeräys Black Friday -viikonloppuna 26.-28.11. toteutettiin nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Haastoimme kaikki tukijamme lahjoittamaan 3 euroa sterilointiprojekteihimme Romaniassa. Vuoden 2021 keräys tuotti 8190,73 euroa, keräyksen kannatus on noussut vuosista 2020 ja 2021. Vuoden 2019 keräys tuotti 4812,74 euroa, vuonna 2020 5651,10 euroa.


Adoptiotoiminta

Vuosi 2021 jatkui jälleen aktiivisena ja tapahtumarikkaana Kulkureissa. Vuoteen mahtui paljon haasteita, mutta myös onnistumisia ja etenkin sisäisessä toiminnassa panostettiin merkittävästi adoptioprosessin jatkuvaan kehittämiseen ja vapaaehtoistoimijoidemme työnkuvassa tarvittaviin työkaluihin.

Kertomusvuoden aikana pitkittynyt korona-pandemia esti edelleen pääsymme Romaniaan elokuuhun saakka, ja tilanne alkoi käydä yhteistyötarhoillamme sietämättömäksi. Koiria hylättiin tarhoille yhä enemmän ja toisaalta painetta ei päästy helpottamaan adoptioiden kautta yhtä tehokkaasti kuin silloin, kun pääsemme itse säännöllisesti vierailemaan Romaniassa. Tarhat pullistelivat koiria, pentuja ja aikuisia ja monet pennut kasvoivat aikuisiksi tarhoilla ja menettivät mahdollisuutensa saada kodit pentuiässä, jolloin adoptio on todennäköisempää. Suuntasimme apua tarhoille taloudellisesti, josta voi lukea lisää varainkeruun kohdalta ja pidimme myös jatkuvaa yhteydenpitoa yhteistyökumppaneihimme Romaniassa pysyäksemme perillä heidän tilanteestaan ja luodaksemme heihin uskoa että heitä ei ole jätetty yksin.

Vaikka meillä oli aavistus mitä odottaa, kun vihdoin elokuussa pääsimme vierailemaan Romaniassa 1,5 vuoden tauon jälkeen, oli tilanne paikan päällä mykistävä. Cosoban tarhan koiraluku oli kasvanut reilusti yli 400 koiraan ja Carpen tarhalla oli 200 koiraa, kun ennen koronaa Carpella oli säännöllisesti hieman yli sata koiraa. Tilanne oli lohduton ja koimme myös hetkellistä epätoivoa siitä, miten mahdottoman urakan edessä olisimmekaan saadaksemme tarhojen koiramäärät taas laskuun. Työhön oli kuitenkin tartuttava ja ymmärrettävä, ettei 1,5 vuoden aikana syntynyttä katastrofaalinen tilanne korjata hetkessä, vaan pitkän ajan kuluessa.

 

Syksyllä 2021 parvoepidemia jylläsi Carpen tarhalla. Tässä Carmen Mandescu huolehtimassa parvopennuista.

 

Paineen lisääntyessä Romanian päästä, oli entistä tärkeämpää saada oma prosessimme Kulkureissa niin sujuvaksi ja toimivaksi kuin vain mahdollista. Suurimpana tekijänä tässä vaikutti toukokuussa osa-aikaisena palkallisena työntekijänä aloittanut kuormalogistiikan koordinoija, jonka vastuulle siirtyi adoptoitavien koirien kattavien terveysasioiden selvittäminen ja ylläpito sekä adoptiokuljetusten koordinointi kokonaisuudessaan. Adoptiotoiminta on kasvanut sellaisiin mittaluokkiin, että kuormalogistiikan kokonaisuuden hallinta vaatii ammattimaisuutta ja joustavuutta niissä määrin, että tämä pystytään hoitamaan aukottomasti ja vastuullisesti vain osittaisen palkatun työvoiman turvin.

Vuoden aikana kehitimme monia sisäisiä toimintojamme ja perustimme myös uusia tapoja toimia. Helmikuussa käynnistimme sisäiset, säännölliset koirien yhteyshenkilöiden palaverit, joissa käsitellään kulloinkin käynnissä olevia ajankohtaisia asioita, luomme uusia työkaluja ja käsittelemme myös adoptioprosessin haastavia asioita ja vaikeita tilanteita ja myös negatiivisia tunteita. Otimme myös käyttöön Kulkurien kotiutusryhmät, joihin sai tulla mukaan aina parin kuukauden aikana adoptoitujen koirien perheet. Ryhmissä käsitellään paitsi koirien odotusta kotiin, ennen kaikkea niiden kotiutumiskuulumisia ja -haasteita. Ryhmät on koettu hyviksi vertaistuen kanaviksi adoptioperheiden parissa ja ne ovat jonkin verran myös vähentäneet yhteyshenkilöiden työmäärää jälkihuollon parissa.

Rekrytoimme onnistuneesti uusia yhteyshenkilöitä vuoden aikana kahdesti, maaliskuussa ja elokuussa ja saimme joukkoomme uusia, innokkaita ja osaavia vapaaehtoisia toimimaan adoptioprosessien tekijöinä koirien ja kotien välillä.

Huhtikuussa työstimme kotisivuillemme kattavan paketin usein kysytyistä kysymyksistä, jossa vastaamme 80 adoptiotoimintaan liittyvään kysymykseen. Toukokuussa kokosimme sisäiseen käyttöön kattavan linkkilistan erilaisia adoptioprosessin tilanteita varten. Linkkilistalta löytyy luotettavaa ja vain positiivisiin metodeihin pohjautuvaa infoa mm. rescuekoiran kotiuttamisesta, yksinolon haasteita, arkuudesta ja epävarmuudesta jne. Linkkilista on otettukin aktiiviseen käyttöön adoptioprosesseissamme.

Toukokuussa myös julkaisimme kotisivuillamme ja some-kanavissamme linjaus-suosituksemme turvavarustuksen käytöstä kauttamme adoptoitavilla koirilla. Linjauksella haluttiin kiinnittää huomiota ja korostaa koirien turvallisuuden takaamista etenkin kotiutumisen alkuvaiheessa, jotta karanneiden rescueiden määrä saataisiin laskuun.

Matkustimme Romaniaan adoptiotoiminnan merkeissä vuonna 2021 kolmesti, elo-, loka- ja joulukuussa.

 

Yhdistyksen aktiivi Cosoban tarhalla vuoden ensimmäisellä aktiivimatkalla elokuussa 2021.

 

Lokakuussa lyhyen mediahuomion sai Espanjan ja Kreikan tuontikoirista löytyneet kielimadot. Tutkimme asiaa myös Romanian osalta ja konsultoimme sekä paikallisia että suomalaisia eläinlääkäreitä ja tiedotimme asiasta.

Joulukuussa uutena toimintona otimme käyttön yhteiset videomeetit kotiutuvien koirien perheille. Meeteissä käydään läpi aktiivitoimijoidemme toimesta kirjallisen ohjeistuksen lisäksi hakupäivän ohjelmaa ja muita koirien saapumiseen ja mm. turvallisuuteen liittyviä asioita. Yhteiset kotiutusmeetit ovat olleet toimiva ja tehokas konsepti ja osaltaan myös säästäneet yhteyshenkilöiden työmäärää, kun kaikkia infoja ei tarvitse käydä yksitellen läpi adoptioperheiden kanssa.

Lisäksi uudistimme sisäisesti vuoden aikana mm. adoptio- ja kotihoitoprosessien kuvaukset ja mentorointikäsikirjan sekä kehitimme uusina työkaluina käyttöön ns. kotihoitajien checklistin ja riskibingon.

Responsible Rescue-sitoumuksen kriteeristön mukaisesti seuloimme rabies vasta-aineita myös kertomusvuonna, yhteennä 29 koirasta, joista kuudella vasta-aineet eivät nousseet ensimmäisellä testauskerralla riittävästi.

Valitettavasti uudelleensijoitusten määrä kasvoi merkittävästi edellisvuoden laskun jälkeen. Selkeää yksittäistä, yhdistävää tekijää uudelleensijoitusten joukossa ei ollut. Joukossa oli sekä hiljattain kotiutuneita koiria kuin myös pitkään kotona olleita koiria. Pääasiallina syinä uudelleensijoituksissa olivt koirien käytöshaasteet ja toisaalta adoptioperheiden sitoutumattomuus ja omien resurssien ja kapasiteetin väärinarviointi. Uudelleensijoitukset ovat yhdistyksen toimijoille hyvin raskaita niin psyykkisesti kuin käytännössäkin ja ne kuormittavat toimijoitamme kohtuuttomasti. Yhdistys uudelleensijoitti toimintavuoden aikana kaikkiaan 50 (34) koiraa.

 

Suloinen Zarra ja omat ihmiset Zarran saapuessa Suomeen 25.9.2021.

 

Yhteistyö jatkui pääasiallisten yhteistyökumppaniemme kanssa Romaniassa. Eläinlääkäriklinikka OneVet ja eläinten kuljetusyhtiö Zuzu Express Transport olivat edelleen merkittävässä roolissa adoptiotoiminnassa ja olemme hyvin tyytyväisiä heidän toimintaansa. Eläinsuojelijoden tarhojen suhteen muut tahot pysyivät samana, mutta Happy Dogs Moreni ilmoitti kesäkuussa jättäytyvänsä toistaiseksi pois Kulkurien adoptioyhteistyöstä resurssien puutteen ja logistiikkaongelmien vuoksi. Marraskuussa aloitimme sen sijaan yhteistyön Mihaela Radailescun kanssa, jolla on perheensä luona kotioloissa parisenkymmentä koiraa.

Adoptiokuormia tuotiin Zuzu Express Transportin toimesta kertomusvuoden aikana kaikkiaan 14 ja kaikkiaan toimme Suomeen vuoden 2021 aikana 449 (407) Näistä 12 koiraa tuli ELI Pet Transportin kyydillä kun osallistuimme yhteiskuljetukseen kolmen muun yhdistyksen kanssa. Adoptiomäärä kasvoi siis yli 40 koiran verran.

Koiria adoptoitiin vuonna 2021 seuraavasti:


Carpe-projekti

Vuonna 2019 loppuun viedyn Carpe-projektin käyttämättömiä varoja oli toimintakauden lopussa tilillä vielä 6 940,37 euroa, jotka kerättiin sähkön saamiseksi tarhalle. Toimintakaudella Carpelle saatiin aurinkopaneelit ja sähköt vedettyä asuntoon, sekä latoon jossa osa koirista on. Sähköjen loppuun asentaminen on valitettavasti osoittautunut hankalaksi työmiesten paikalla saamisen vuoksi, sekä korona pandemian aiheuttamista viivästyksistä. Kunhan sähkötyöt on saatettu päätökseen, asennetaan loputkin ikkunoista paikoilleen. Pyrimme siihen, että vuoden 2022 aikana saamme tämän osa-alueen viimeisteltyä ja viimeiset Carpelle korvamerkityt varat käytettyä.

Yhteistyö Carpen tarhan kanssa jatkui toimintavuonna normaalisti adoptioiden ja sterilointien merkeissä

 

Carpen tarha lokakuussa 2021.


Valistus

Valistusrintamalla kertomusvuosi oli jälleen valitettavan hiljainen. Romanian byrokratia vaikeuttaa valistustiimimme pääsyä kouluihin esittäytymään. Vaikuttaa siltä, että vain tuttujen kontaktien kautta pääsy kouluihin, päiväkoteihin ja orpokoteihin on mahdollista. Paikallinen valistustiimimme, Cristina ja Andrei Ionescu, on pyrkinyt luomaan verkostoja ja vakuuttamaan vaikuttajia luotettavuudestaan.

Sterilointiyhteistyökumppanimme pyrkivät valistamaan lähialueen toimijoita ja lemmikinomistajia sterilointien tärkeydestä sekä eläinten hyvästä kohtelusta sterilointikampanjoiden yhteydessä


Tiedotus ja PR

Pr-puolella ei ollut kertomusvuoden aikana koronapandemian jatkuessa juurikaan toimintaa, mutta lokakuussa 2021 saimme mukana olla merkittävässä tapahtumassa mukana, kun Eduskunnassa perustettiin rescuelemmikkiverkosto ja Kulkurien toiminnanjohtaja kutsuttiin verkoston perustamiskokoukseen mukaan asiantuntijavieraaksi esittelemään toimintaa ja keskustelemaan Euroopan ja etenkin Romanian kodittomien koirien tilanteesta ja rescuetoiminnasta. Eduskunnan rescuekoiraverkosto on puoluerajat ylittävät verkosto, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ja hälventää ennakkoluuloja, joita rescuekoiriin liittyy.

 

Yhteistyökumppanimme Ioana Bodean adoptio-ohjelman koiria Cosoban tarhalla syksyllä 2021.


Media

Kulkurit oli kertomusvuonna mukana seuraavassa mediajulkaisussa.

  • 26.7.2021 YLE uutisoi tamperelaisesta pariskunnasta Akira Greusta ja Linda Marinista, jotka adoptoivat loukkaantuneen katukoiran Romaniasta ja perustivat kotiinsa rescue-koirille suunnatun koirahoitolan. Artikkelissa käsitellään sekä rescueille sopivien koirahoitoloiden että osaavien kotihoitajien tarvetta. Juttuun on haastateltu myös Rescueyhdistys Kulkurit ry:n puheenjohtaja Essi Tenhoa, joka kertoo, että kotihoitajille on jatkuva tarve.

Varainhankinta

Poliisihallitus on myöntänyt Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle rahankeräysluvan viideksi vuodeksi ajalle 22.2.2018 – 31.12.2022, luvan numero on RA/2018/196. Lupa on voimassa koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Yhdistyksellä on varainhankintaa varten käytössään pankkitili viitteellisiä rahalahjoituksia varten, Mobilepay, Facebook-lahjoitus, rahankeräyslippaat sekä PayPal. Lahjoituksista 49 % (53 %) saatiin tilisiirtoina, 43 % (36 %) Mobilepayn kautta ja 8 % (11 %) Facebook-lahjoituksina.

Varoja kerätään rahalahjoitusten ohella jäsenmaksuilla, yhdistyksen järjestämillä tapahtumilla, kirpputoritoiminnalla, nettihuutokaupoilla ja kannatustuotemyynnillä. Yhdistys myy kannatustuotteitaan verkkokaupassaan Hobo Shopissa, sekä tapahtumien yhteydessä.

Kaiken kaikkiaan varainhankinnan nettotuotto oli 238 084,93 (181 666,56) euroa.

Koronapandemia teki myös vuodesta 2021 poikkeuksellisen estäen tapahtumien pitämisen ajoittain, eikä näin ollen varainhankintaa pystytty järjestämään entiseen tapaan. Tapahtumamyyntiä onnistuttiin kuitenkin kasvattamaan luovutuspäivien varustemyynnin muodossa.


Lahjoitukset

Lahjoituskohteita kertomusvuonna:

  • sterilointiprojektit Romaniassa
  • yksityinen eläinsuojelija Mihaela Soare Targovisten kylässä
  • yksityinen eläinsuojelija Luiza Mandru Gradistean kylässä
  • yksityinen eläinsuojelija Ioana Bodea Cosoban kylässä
  • Adina Vladutin rakennuttama koiratarha ja yhdistys One Rescue Cosoban kylässä
  • yksityinen yhdistys Carpe Animal Rescue
  • yksityinen yhdistys M.G. Rescue

Rahalahjoituksia saatiin kertomusvuonna kaikkiaan 191 587,75 (134 227,75) euroa. Yksittäisille kohteille kerätyt lahjoitukset käytettiin kunkin kohteen hyväksi suorina tilisiirtoina tai tavara- ja ruokalahjoituksina. Yhteistyökumppanien sterilointiprojektien kulut suoritettiin suoraan eläinlääkäriasemille. Steriloinnit olivat edelleen suurin yksittäinen lahjoituskohde ollen 46 % (37 %) kokonaislahjoituksista.

Tavaralahjoituksia saatiin sekä yhdistystoiminnan käyttöön että kirpputoreilla ja nettihuutokaupoissa myytäväksi.

 

Shout it Out -onlinehuutokauppa oli jälleen vuonna 2021 suurmenestys.

 

ertomusvuonna pidettiin jo kuudes Shout It Out-huutokauppa, tuottoa kertyi 8 870,20 (8 216,80) euroa. Lisäksi järjestettiin muutama pienempi myyntitapahtuma netissä vuoden aikana, joiden yhteistuotoksi muodostui 2 561,65 euroa. Kirpputoripöydän tuotto Suutarilan Kirppiksellä oli 4 136,26 (3 692,50) euroa.

Lahjoituskuormien kuluja on aiempina vuosina katettu osin yksittäisille yhteistyökumppaneille kohdistetuista lahjoitusvaroista. Kertomusvuonna erillisiä lahjoituskuormia ei toimitettu Romaniaan lavalähetyksinä. Adoptiotoiminnan siirryttyä käyttämään maantiekuljetuksia on ruokaa ja muita tarvikkeita saatu lähetettyä Romaniaan aina paluukuorman kyydissä n. 150 kg edestä ilman lisäkuluja n. kerran kuukaudessa.


Jäsenet ja jäsenhankinta

Toimintavuonna järjestettiin kampanjoita jäsenhankinnan ympärille. Jokaisella jäsenellä on äänioikeus ja osallistumisoikeus yhdistyksen varsinaisiin kokouksiin sekä oikeus asettua ehdolle yhdistyksen toimielimiin.

Jäsenmaksutuotot laskiva hieman edellisvuodesta, 13 920,00 euroon (14 210,00). Jäseniä oli toimintavuoden lopussa 670, uusia jäseniä vuoden 2021 aikana hyväksytty 205. Kahteen kalenterivuoteen jäsenmaksun maksamatta jättäneitä jäseniä tiputettiin pois jäsenyydestä sääntöjen mukaan ja uusia hyväksyttiin tilalle.

Yhdistyksen aktiivijäsenten jäsenmaksu pidettiin toimintavuonna vapaaehtoisena. Aktiivijäseneksi luokitellaan henkilö, joka toimii aktiivisesti yhdistyksen vapaaehtoistyöntekijänä ja henkilön esittely on yhdistyksen nettisivuilla

 

Jäsenhankinaan panostettiin vuonna 2021.


Tapahtumat

Kertomusvuonna edellisvuoden tapaan koronapandemia vaikutti voimakkaasti tapahtumien järjestämiseen. Tapahtumia saatiin järjestettyä huomioiden koronapandemian tilanne ja voimassa olevat viranomaisten antamat ohjeet.

Yhdistys on järjestänyt tai ollut mukana muiden järjestämissä seuraavissa tapahtumissa:

  • tammikuussa: koirien talvivaatekirppis (netissä)
  • helmikuussa: ystävänpäivämyyjäiset (netissä)
  • toukokuussa: kevätmyyjäiset ja äitienpäivätempaus (netissä)
  • kesäkuussa: Kirppistapahtuma, koirapuistoilua Espoossa, Helsingissä ja Turussa
  • elokuussa: Hesyn kirppistapahtuma
  • syyskuussa: Koiran elämää puistoilu
  • lokakuussa: Superwood-festivaali, koirapuistoilua Helsingissä sekä Halloween-tapahtuma
  • marraskuussa: pikkujoulut, Hesyn joulumyyjäiset, Pop-up myyntitapahtuma Turussa
  • joulukuussa: joulumyyjäiset livenä sekä netissä

Tapahtumissa on pyritty jakamaan tietoa Romanian eläinsuojelutilanteesta, sterilointien ja valistuksen tärkeydestä tähdättäessä kestävään kehitykseen sekä myös adoptiotoiminnasta. Tapahtumissa myös kerättiin varoja, tarvikkeita ja ruokaa.

Tapahtumien tuotto oli yhteensä 27 497,23 euroa.

 

Syksyllä 2021 järjestettiin ensimmäistä kertaa Kulkurien Halloweenpolku.


Talous ja hallinto

Hallitus

Yhdistyksen toiminnasta on laillisessa vastuussa jäsenistön vuosittain valitsema hallitus. Hallitukseen voi kuulua puheenjohtajan lisäksi 2-4 varsinaista jäsentä ja 0-3 varajäsentä. Hallituksen toimintakausi on vuosikokousten välinen aika.

30.5.2021 pidetyssä vuosikokouksessa valittiin yksimielisellä sopuvaalilla puheenjohtajaksi Essi Tenho. Hallituksen jäseniksi valittiin äänestyksellä Mari Jokinen, Jonna Leino, Jenni Ankelo, Anne-Mari Vihtonen. Hallituksen varajäseniksi valittiin yksimielisellä sopuvaalilla Tea Häkkinen, Nancy Tahlfeldt sekä Oona Grönqvist. Varajäsenet korvaavat tarvittaessa varsinaisia jäseniä valitsemisjärjestyksessä. Hallitus valitsi Jonna Leinon varapuheenjohtajaksi ja rahastonhoitajaksi.

Hallituksen kokoonpano muuttui 3.10.2021 Essi Tenhon jäädessä pois toiminnasta. Jonna Leino hoiti puheenjohtajan roolin loppukauden ja varajäsenistä varsinaiseksi hallituksen jäseneksi nousi Tea Häkkinen.

 

Kauden 2021-2022 hallitus.


 Muut toimihenkilöt

Salla Honkapää palkattiin osa-aikaiseksi toiminnanjohtajaksi ensimmäisen kerran 13.10.2015. Palkkauksesta on ollut edelleen selkeää hyötyä sekä yhdistyksen imagolle ja näkyvyydelle että sisäisten toimintojen organisoinnissa ja johtamisessa.

Ammattimainen ote tuo kasvavassa määrin positiivista julkisuutta sekä uskottavuutta vastuullisena toimijana. Kaikki nämä osa-alueet ovat vaikuttaneet myös yhdistyksen talouden kasvuun henkilöstökuluista huolimatta. Yhdistyksellä ei olisi resursseja jatkaa toimintaansa samalla tasolla, asetetuilla tavoitteilla ja työmäärällä ilman osa-aikaisesti palkattua toiminnanjohtajaa. Toiminnanjohtajan osa-aikainen työsuhde on vakituinen.

Yhdistyksen strategiasuunnitelmaa kirkastettiin 2021. Tämän johdosta toukokuussa 2021 yhdistykseen palkattiin toiminnanjohtajan lisäksi kaksi osa-aikaista toimihenkilöä – varainkeruukoordinaattori sekä kuormalogistiikan vastuuhenkilö/sterilointitoiminnan kehitysvastaava. Nämä toimenkuvat jakautuvat turvaamaan yhdistyksen taloudellista vakautta hallinnollisesti ja operatiivista toimintaa kriittisillä toiminnan osa-alueilla vankentaen näin toiminnan kivijalkaa oleellisesti. Uusien toimihenkilöiden myötä toiminnanjohtaja voi paremmin keskittää resurssinsa yhdistyksen kokonaisvaltaiseen johtamistoimintaan ja strategiseen kehitystyöhön, kuten myös organisaatiorakenteen ja työryhmien kehittämiseen.

 

Yhdistyksen aktiivit sekä toiminnanjohtaja Salla Honkapää Cosoban tarhalla Dr. Adinan kanssa elokuussa 2021. Kuvan on ottanut valokuvaaja Emil Tiukkanen.

 

Aktiiveja, eli toimintakertomuksen alussa mainittuja aktiivisesti yhdistyksessä toimivia toimihenkilöitä, on tullut kauden aikana useita lisää paikkaamaan lomalle tai toiminnasta pois jääneitä. Vaihtuvuutta oli toimintakertomuskaudella arviolta saman verran kuin edelliskaudella. Aktiivien kokonaismäärä kasvoi hieman toimintakauden aikana, ja toimikauden lopussa aktiivisia toimihenkilöitä hallitus mukaan lukien olikin 54 (52).

Aktiiviset toimihenkilöt tekevät yhdistyksen hyväksi vapaaehtoista, palkatonta työtä omalla vapaa-ajallaan yleensä päivittäin. He mahdollistavat yhdistyksen jatkuvan toiminnan ja kehityksen. Toimintavuoden aikana uusia aktiiveja aloitti sekä koirien yhteyshenkilöinä että tapahtumien, markkinoinnin ja viestinnän parissa.

Toimihenkilöiden vastuualueita ovat mm. yhteydenpito Romanian yhteistyökumppaneiden kanssa, koirien terveysasioiden koordinointi, adoptiokuljetusten organisointi, koirien lauttamatkojen varaukset, vuokratilojen varustelu ja koordinointi, taloudenhoito, hallinnolliset ja lakisääteiset asiat, HR-asiat, sterilointiprojektien organisointi ja niistä raportointi, kampanjoiden ja nettihuutokauppojen järjestely, sijoitettujen eläinten rekisterin ylläpito, kotihoito- ja adoptiosopimusten käsittely, Turvasiru.fi -asiat, tapahtumamainosten ja markkinointimateriaalien suunnittelu ja painatus, tapahtumakoordinaattorin tehtävät, jäsenrekisterin ylläpito, verkkokaupan ylläpito, kannatustuotehankinnat, varastointi ja lähetys, lahjoitustavaroiden, -ruoan ja muiden lähetysten koordinointi Romaniaan, lahjoitusruoan vastaanotto, varastointi ja koordinointi, nettihuutokauppojen postitukset, kirpputoritoiminta ja kirpputoritavaroiden vastaanotto, yhdistyksen nettisivujen ylläpito, näkyvyys sosiaalisessa mediassa, tiedottaminen, koirien adoptiohaastattelut ja kotihoitajarekisterin ylläpito.

Mukana toiminnassa oli myös useita muita henkilöitä auttamassa esim. logistisissa tehtävissä, koirien luovutuksissa luovutustiloissa, osallistumalla varainhankintaan, tapahtumissa, kotihoitajina jne. Jokaisen panos on merkittävä, jotta yhdistys on pystynyt toimimaan luotettavasti siinä laajuudessa, missä se tällä hetkelläkin toimii.


Talous

Toimintakausi oli talouden kannalta hyvä. Sterilointiprojektit ovat aina olleet suurin, mutta hyvin hallittavissa oleva kuluerä. Sterilointeihin saatujen viitteellisten lahjoitusten ollessa pienemmät kuin niihin käytetyt varat sterilointitoiminnan alijäämä oli -23 505,15 (-24 090,43) euroa. Alijäämää on saatu kurottua umpeen vuosi vuodelta aktiivisten keräyskampanjoiden avulla. Kesken toimintakauden yhdistys sai yksittäiseltä lahjoittajalta 20 000 euron lahjoituksen sterilointeihin ja budjettia nostettiin sterilointien osalta samalla summalla kesken kauden.

Adoption kulukorvaus säilyi ennallaan toimintakaudella, normaali kulukorvaus on 565 €, seniorikoirien kulukorvaus 435 € ja steriloimattomana tulevien pentujen kulukorvaus on 605 €, josta edelleen maksetaan takaisin 70 € sterilointipantti sopimuksen mukaisesti neljän kuukauden sisällä Suomessa suoritetusta steriloinnista.

Adoptiotoiminta jäi toimintakaudella uudelleensijoitukseen tulleiden koirien myötä 8 376,32 euroa ylijäämälle (-7 039,59).
Varainhankinnan eri muodoilla saatiin kerättyä varoja edellisen toimintakauden tapaan. Kasvua edelliseen toimintakauteen oli kulujen jälkeen 2 893,81 euroa.

Tilikauden ylijäämä vuonna 2021 oli 2 031,49 (1 496,11) euroa ja oma pääoma kasvoi 71 441,04 (69 405,55) euroon. Korvamerkittyjä lahjoitusvaroja oli tilikauden lopussa sähköjen lopputyöhön ja ikkunoiden saamiseksi Carpen tarhalle varattuna 6 940,37 euroa. Taseen loppusumma 31.12.2021 oli 137 171,23 (147 413,35) euroa.


Kirjanpitäjä ja tilintarkastaja

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Ammattimaiseen otteeseen pyrkivänä yhdistyksenä haluamme myös kirjanpitomme ja tilinpäätöksemme kertovan enemmän kuin mitä laki edellyttää, koska läpinäkyvyyteen pyrkivän toimintamme lisäksi kirjanpidon antamat tiedot ovat tärkeänä osana yhdistyksen toiminnan suunnittelua ja seurantaa. Kirjanpitäjänä toimi Anu Karppinen.

Vapaaehtoisyhdistyksellä on mahdollisuus käyttää toiminnantarkastajana maallikkoa, mutta Kulkurit haluaa säilyttää ammattimaisen otteen myös tällä saralla kunnioittaen tukijoitaan ja lahjoittajia, joten tilintarkastajana toimii edellisten vuosien tapaan KHT-tilintarkastusyhteisö Oy Tuokko Ltd, Helsinki.


Tietosuoja

Yhdistyksessä toteutettiin vuonna 2018 laaja tietosuojaan liittyvä uudistus, kun Euroopan unionissa tuli voimaan uusi EU:n tietosuoja-asetus (GDPR). Yhdistyksen uudistuksen perustana toimi vuonna 2017 tehty tietosuojatilinpäätös, jossa kartoitettiin Kulkurit ry:n tietosuojatilannetta vuonna 2017 ennen uuden tietosuoja-asetuksen voimaantuloa ja ennen toteutettuja uuden lainsäädännön vaatimia uudistuksia. Tietosuojatilinpäätöksen pohjalta oli näin ollen helppo toteuttaa vaadittavat uudistukset.
Vuonna 2018 yhdistyksen nettisivuille tehtiin julkiseksi uudistetut tietosuojaselosteet, joissa käsitellään henkilötietojen käsittelyä rekisterikohtaisesti. Tietosuojaselosteet löytyvät täältä.

Vuonna 2021 yhdistyksessä jatkettiin tietosuojan osalta entiseen malliin. Yhdistyksen uusia aktiivijäseniä perehdytetään yhdistyksen tietosuojaperiaatteisiin heti aktiivijäsenyyden alkaessa. Yhdistys on laatinut sisäisen tietosuojaohjeistuksen, joka jaetaan aktiivijäsenillä HR-käsikirjan ja perehdytyspaketin yhteydessä. Yhdistys pyrkii myös tiedottamaan henkilötietojen käsittelystä aktiivisesti kaikkia tahojaan mm. sopimuksissaan, lomakkeissaan ja muissa asiakirjoissa, joissa henkilö antaa omia tietojaan yhdistyksen käyttöön.

Yhdistys ei ole vastaanottanut rekisteröidyiltä yhtään pyyntöä henkilötietojen oikaisuun, poistamiseen tai muuhun käsittelyn muuttamiseen. Yhdistyksen tietosuojavastaavana vuonna 2021 toimi Janette Liespuu.

 

Kiitos kaikille tukijoillemme kuluneesta toimintavuodesta! Kuvan on ottanut valokuvaaja Emil Tiukkanen.

Lue myös:

Infoa koiran uudelleensijoittamisesta

Tuki perheille kotiutumisen jälkeen Vastuullisena toimijana Kulkurit sitoutuu huolehtimaan kauttaan adoptoiduista myös niiden kotiutumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa tukea perheelle alun haasteisiin ja tarvittaessa perheen tukemista sekä neuvojen ja vinkkien antamista...

lue lisää

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024 Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 24.6.-14.7.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria jälleen loppuvuoden ajan. Loma vaikuttaa jonkin verran...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kulkurien hallitus 2024-2025 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 11.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2024-2025. Hallitus järjestäytyi 14.5., ja nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Ensikosketukseni rescuetoimintaan...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2024

Valoisaa vuoden ensimmäistä päivää! Saan jälleen kerran tervehtiä teitä Kulkurien tukijat, seuraajat, aktiivit ja adoptioperheet sekä kaikki muut toiminnastamme kiinnostuneet eläinten ystävät. Uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä me luomme katseen eteenpäin, mutta sitä...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 18.12.2023–7.1.2024

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 18.12.2023-7.1.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja, jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme, joten tässä muutamia...

lue lisää