Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.10.2022 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.2.2022 Ioana Bodea on bukarestilainen nainen, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria. Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.1.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 1.2.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 5.11.2021 Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin…
Romaniassa ihmisten asenteet koiria kohtaan ovat vielä vallan erilaiset kuin meillä Suomessa. Koira saatetaan hylätä monestakin syystä. Kurittomaksi kasvanut nuori pentu on saattanut tuhota omistajan omaisuutta tai vanhan vahdin kuulo on käynyt heikoksi. Vapaana kulkenut narttu on pyöräyttänyt kotiin pentueellisen…
Sterilointiterveisiä Romaniasta! Luana’s Dream Foundationin tiimin toimesta steriloitiin viime viikonloppuna 5.-6.2. yhteensä 109 koiraa. Suurin osa näistä koirista on omistettuja, mutta lisäksi steriloitiin 35 koiraa catch-spay-release -metodilla. Catch-spay-release -metodilla koirat otetaan kiinni kadulta, steriloidaan, ja palautetaan omalle elinalueelleen, oman laumansa…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.11.2021 Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.11.2021 Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 6.11.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One…
Eräänä syksyisenä iltana lähellä Bukarestia nuori kulkukoira totesi nähneensä tarpeeksi kiertolaiselämää, ja parkkeerasi itsensä iäkkään rouvan pihamaalle. Seuraavana aamuna rouva harkitsi ajavansa koiran pois, sillä hän ei kokenut itse olevansa tarpeeksi vetreässä kunnossa kasvattamaan nuorta koirankoltiaista. Eläinten ystävänä hänen sydämensä…
Yhden koiran sterilointi parantaa aina juuri kyseisen koiran elämänlaatua ja luo valoa tulevaan. Lisäksi sterilointien avulla voidaan tukea kestävän kehityksen mukaista eläinsuojelutyötä, ja pyrkiä helpottamaan kulkukoiraongelmaa eettisellä, humaanilla ja tehokkaalla tavalla. Steriloinnit ovatkin todella ainoa kestävä ja tehokas tapa hallita…
Saimme jälleen lämmittäviä terveisiä pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltamme, eläinsuojelija Anda Popesculta! Hän pyörittää Happy Dogs Moreni -nimistä löytökoiratarhaa ja pitää yhdessä paikallisten eläinlääkäreiden kanssa yllä jatkuvaa sterilointiprojektia Romanian Morenissa. Kuvan nuoret miehet halusivat taata koirilleen mahdollisimman hyvän alun elämään, ja toivat ne…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 21.4.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One…
Tukemamme sterilointitoiminta Romaniassa jatkuu vuoden ympäri, ja lokakuussa yhteistyötahomme ovat jälleen saaneet sterilointien osalta paljon aikaan! Yhteensä Romaniassa steriloitiin yhteistyötahojemme toimesta, Rescueyhdistys Kulkurit ry:n tukemana, 309 koiraa – 276 narttua ja 33 urosta. ❤ Suurin osa sterilointityöhön ohjatuista…
Luana’s Dream Foundation -säätiö ja Kulkurit ovat tehneet yhteistyötä sterilointien parissa vuodesta 2019. Kulkurien ja säätiön välisenä yhteyshenkilönä toimiva Alexandra Tanasescu kirjoittaa meille kuukausittain kuulumisia sterilointiprojekteista. Tältä syksyltä yksi hieno esimerkki sterilointien tärkeydestä Alexandran kertomasta vapaasti suomennettuna menee näin: “Yksi…
Oman onnensa nojaan hylätyt Sterilointityömme Romaniassa on myös keino auttaa kovaa työtä yhteistyötarhoillamme tekeviä yhteistyökumppaneitamme. Yhteistyötarhamme ovat jatkuvasti ääriään myöten täynnä ja paikallisten ihmisten tietäessä, että tarhaa ylläpitävät eläinrakkaat ihmiset, on todella tavallista että tarhojen läheisyyteen tai suoraan niihin dumpataan…
Eläinsuojelija Anda Popescu pitää pystyssä Happy Dogs Moreni -nimistä löytökoiratarhaa ja pitää yhdessä paikallisten eläinlääkäreiden kanssa yllä jatkuvaa sterilointiprojektia Romanian Morenissa. Anda lähetti meille jälleen terveisiä erään onnekkaan pienen Lola-koiran tarinan muodossa. Paikallinen koirien ystävä pelasti pikkuruisen narttukoiran harhailemasta kadulta…
Pentujen hylkääminen koiratarhoille osana ongelmaa – Cosoban koiratarhan videot Kaduille, pelloille sekä metsiin oman onnensa nojaan jätettyjen koirien lisäksi Romaniassa toimiville koiratarhoille hylätään todella paljon ei-toivottuja pentuja – niitä, joiden syntymisen olisi voinut ehkäistä sterilointitoiminnan avulla. Pentuja hylätään ilman emoa.…
Mitä jos… …me pienet ihmiset yhdessä pystyisimme mielettömän suuriin tekoihin? Lokakuussa keräsimme kahden viikon 11.-24.10. ajan varoja sterilointityöhömme Romaniassa Mitä jos… -keräyksen muodossa Facebook-, tili- ja Mobile Pay -lahjoitusten kautta. Kahden viikon aikana keräsimme yhdessä upea 8 801 euron summan,…
Romanian yhteistyökumppaneillamme on suuria tarhoja, joissa apua tarvitsevat eläimet asuvat ja viettävät aikaansa tunnollisten eläinsuojelijoiden huolehtiessa niiden hyvinvoinnista. Kulkurien aktiivit vierailevat toisinaan paikan päällä Romaniassa ja pääsevät näkemään, millainen tilanne tarhoilla milloinkin on ja minkälaisissa oloissa koirat siellä asustelevat.…
On jälleen aika nostaa esille syyskuun tähtihetket sterilointien osalta! Vuonna 2021 syyskuu on ollut sterilointien osalta merkityksellinen, sillä yhteistyökumppanimme Romaniassa ovat steriloineet viime kuussa yhteensä eniten koiria verrattuna vuoden muihin kuukausiin. Syyskuussa koiria steriloitiin yhteensä huikeat 608 – 494 narttua…
Voiko kenenkään elämän arvoa mitata rahassa? Romaniassa elää arviolta 3-5 miljoonaa koiraa, joista suurin osa on kodittomia. Ulkopuolinen apu on tarpeen, sillä Romanian poliittisten päättäjien keinot koirakannan vähentämiseen ovat epäinhimillisiä, brutaaleja ja kaiken lisäksi kestämättömiä pitkällä aikavälillä. Rescueyhdistys Kulkurit ry…
Yhdistyksemme pääasiallinen tavoite on vähentää katukoirien määrää kestävästi Romaniassa. Steriloinnit ovat ainoa eettinen sekä pitkällä aikavälillä kestävä tapa vähentää koirien määrää. Ennaltaehkäisevä sterilointityö vähentää uusien pentueiden määrää tulevaisuudessa ja turvaa narttujen terveyden – jatkuvat raskaudet ovat kuormittavia sekä vahingollisia Romanian…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 14.6.2021 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken…
Valloittava Rocca on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 20.4.2021 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa.…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.5.2021 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät…
On jälleen aika kurkata edellisen kuukauden sterilointitoimintamme tähtihetkiin kohdemaassanne Romaniassa! ✨ Elokuussa yhteistyökumppanimme ovat jälleen steriloineet huikean määrän koiria sekä kissoja – yhteensä jopa 202 eläintä! Anda Popescun johdolla Happy Dogs Moreni -yhdistys steriloi elokuussa yhteensä 50 koiraa.…
Päivän lahjavinkki: Kulkureiden eettinen lahjakortti. Eettinen lahjakortti on oiva lahja hänelle, jolla on jo kaikkea. Eettisen lahjakortin hinta on 30€ ja se sisältää yhden kodittoman koiran steriloinnin Romaniassa. Tällä lahjakortilla ilahdutat varmasti lahjan saajaa – ja pelastat tuhansia! Hanki eettinen…
Sterilointitoiminnan tukeminen Romaniassa on tärkein vaikutusmahdollisuutemme silloin, kun haluamme vähentää koirapoppulaatioiden määrää kestävästi pitkällä aikavälillä. Steriloinneilla voimme vaikuttaa positiivisesti koirien terveyteen sekä ehkäistä ei-toivottujen pentueiden syntymistä huonoihin oloihin. Apumme kohdistuu luonnollisesti katukoirapopulaatioihin suunnattuihin sterilointeihin. Lisäksi yhteistyötahomme tarjoavat apua vähävaraisille lemmikeiden…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.7.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.5.2021 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät…
Heinäkuussa sterilointitoiminta Romaniassa on ollut jälleen aktiivista sekä tavoitteidemme mukaista! Yhteistyötahomme ovat olleet kiireisiä heinäkuussa järjestäessään sterilointikampanjoita. Esimerkiksi Sache Vet Clinic järjesti sterilointipäivän Romanian Tulceassa heinäkuun aikana. Sen aikana yhteistyökumppanimme onnistui steriloimaan uskomattomat 55 koiraa. Paws Care Vetin…
Moni ei ehkä tiedä, että omistetut koirat ovat suurin syy Romanian koiraongelmaan. Steriloimattomat, omistetut koirat liikkuvat vapaina kaduilla ja pariutuvat siellä omistajan huomaamatta. Lisää ei-toivottuja pentuja syntyy ja usein myös emä tulee sen myötä hylätyksi perheestään. Mutta steriloimattomuus ja tietämättömyys…
On jälleen aika kertoa kuukauden sterilointikuulumiset Romaniasta! Kesäkuuhun mennessä vuotta 2021 on ehtinyt kulua jo puolet. Tänä aikana yhteistyökumppanimme Romaniassa ovat steriloineet yhteensä 1990 eläintä – 1896 koiraa sekä 94 kissaa. Rescueyhdistys Kulkurit ry on ohjannut varoja näihin sterilointeihin yhteensä…
Esittelyssä Kulkurien sterilointiyhteistyökumppanit! Vâlcean piirikunnassa sijaitsee yksi Romanian ankeimmista kunnallisista koiratarhoista. Koirat ovat ahtautuneena pieniin tiloihin, suunnittelemattomia pentueita syntyy ja kuolee jatkuvasti kurjissa oloissa. Olot ovat lohduttomia. Vâlceassa asuu ja työskentelee myös Maria Cristinana tunnettu eläinsuojelija. Hän tekee vapaaehtoistyötä useammalla…
Esittelyssä Kulkurien sterilointiyhteistyökumppanit! Constanțassa, Romanian rannikolla, asuva eläinrakas Cristina “Cristy” Radulescu kertoo aloittaneensa työn kodittomien koirien parissa jo teininä. Alkuun hän pelasti koiria läheisiltä kaduilta, mutta koska lapsuuden kotiin ei saanut eläimiä tuoda sisälle, vasta aikuisena hän pääsi panostamaan eläinsuojelutyöhön…
Esittelyssä Kulkurien sterilointiyhteistyökumppanit! Doina Vella on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n sterilointitoiminnan tärkeä yhteistyötaho. Yhteistyö Doina Vellan kanssa on jatkunut jo vuodesta 2013 eteenpäin. Tämä yksityinen eläinsuojelija tekee tiivistä yhteistyötä Kulkurien ja Almavet-klinikan kanssa Bukarestissa, Romaniassa. Doina Vella järjestää usein sterilointikampanjoita sekä…
Eettinen lahjakortti ilahduttaa lahjan saajaa ja auttaa heitä joilla ei ole ääntä. Eettinen lahjakortti on ihana lahja niin syntymäpäiväksi kuin nimipäiväksikin. Eettinen lahjakortti maksaa 30€ ja sillä steriloidaan yksi koditon koira Romaniassa. Steriloimalla yhden koiran voimme pelastaa tuhansia muita, vielä…
Esittelyssä Kulkurien sterilointiyhteistyökumppanit! Sache Vet Clinic on perustettu vuonna 2016 avuksi niille ihmisille ja elämille, jotka ovat apua vailla. Klinikka tarjoaa ilmaisia sterilointeja, hoitoa ja toimenpiteitä kodittomille sekä sellaisille omistetuille eläimille, jotka eivät taloudellisen tilanteen vuoksi muuten saisi tarvitsemaansa hoitoa.…
Luana’s Dream Foundation eli Fundaţia Visul Luanei on vuonna 2015 perustettu säätiö, joka kattaa monta osa-aluetta rescue-kentällä. Säätiö työskentelee niin loukkaantuneiden ja apua tarvitsevien villieläinten kuin muutenkin luonnon ja sen kasviston parissa sekä kodittomien ja vähävaraisten perheiden koirien ja kissojen…
Esittelyssä Kulkurien sterilointiyhteistyökumppanit! OneVet-klinikka on yksi Kulkurien pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista. Yhteistyö on jatkunut Kulkurien perustamisesta asti, vuodesta 2012 lähtien. Aluksi yhteistyö perustui adoptiotoimintaan sekä eläinlääkäreiden hoitotoimenpiteiden tukemiseen. Sterilointiyhteistyö on tullut toimintaan mukaan OneVetin kanssa matkan varrella ja jatkaa edelleen kehittymistään. Bukarestin…
Esittelyssä Kulkurien sterilointiyhteistyökumppanit! Mitrenin kylässä sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä Carpen tarha on ollut yksi Kulkurien kärkihankkeista. Tarha rakennettiin suureksi osaksi lahjoitusvaroin ja kokonaisuudessaan varainkeruu- ja rakennusprojekti kesti reilut 3 vuotta. Carpe-projektiin on alusta asti kuulunut kiinteästi ennaltaehkäisevä eläinsuojelutyö, jolla…
Sterilointityömme Romaniassa tukeutuu pääsääntöisesti saatuihin lahjoituksiin sekä yhteistyöhön useiden eläinsuojelijoiden sekä yhteistyötahojen kanssa. Steriloinneilla pyrimme vaikuttamaan kestävästi sekä pitkällä tähtäimellä siihen, että katukoirapopulaatioita Romaniassa saadaan vähennettyä sekä ehkäistyä. Lisäksi sterilointitoiminta edistää eläinten terveyttä ja tukee vähävaraisten perheiden lemmikkien avunsaantia. Yhden…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 27.1.2021 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tarha…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 27.1.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä…
Tänään 24.4. juhlitaan Valtakunnallista Koiranpäivää! Vaikka juhlapäivä onkin valtakunnallinen, ei se silti estä meitä muistamasta maailman kodittomia koiria. Mitäpä jos tänään yhdessä nelijalkaisten ystävienne kanssa muistaisitte jonkin läheisenne – tai omaa – juhlapäivää ja hankkisitte lahjaksi Eettisen Lahjakortin? Eettinen Lahjakortti…
Vain Romaniassa on arviolta 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Mitä hyötyä on siis yhden koiran steriloimisesta? Miten siitä muka on mitään hyötyä kokonaiskuvan kannalta? Yksi steriloimaton narttukoira jälkeläisineen voivat pahimmassa mahdollisessa tilanteessa synnyttää maailmaan elämänsä aikana jopa 67 000 koiraa. Paitsi…
Meidän toiveemme oli auttaa. Vaikuttaa. Tuoda toivoa toisen koronakevään runtelemaan Romaniaan. Maaliskuussa halusimme lähettää tukemme Romaniaan ja tehdä sen, mitä täältä käsin pystymme jokakeväisen pentusesongin pysäyttämiseksi: taata, että sterilointityö paikan päällä voi jatkua. Tavoitteemme oli kahdessa viikossa kerätä varat sadan…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 12.1.2021 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta…
Valloittava Carinae on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 16.1.2021 Carpen tarha, lähellä…
Pentujen kuuluu elää huoletonta elämää. Pentujen kuuluu leikkiä, syödä ja nukkua. Pentujen kuuluu saada hyvää, ravinnerikasta ruokaa. Pentujen kuuluu kasvaa emonsa hoivassa. Pentujen kuuluu saada positiivisia kokemuksia maailmasta. Pentujen kuuluu olla turvassa. Koiranpennut eivät kuulu tarhalle. Pysäytetään pentusesonki – nyt.…
Rescueyhdistys Kulkurit toivottaa upeaa naistenpäivää 8.3.2021! Tänään haluamme muistaa erityisesti Romaniassa elävien narttukoirien sekä niiden pentujen elämää. Haluamme muistaa ja muistuttaa siitä, kuinka terve ja onnellinen narttukoiran tiineys ei ole aina itsestäänselvyys. Muistamalla toivomme voivamme vaikuttaa siihen, että Romaniassa narttukoirien…
Tänään, 1. maaliskuuta Romaniassa vietetään Mărțișoria. Mărțișor on kevään alkamisen juhla ja ystäviä ja rakkaita muistetaan yleensä punavalkoisella, letitetyllä narukoristeella. Korun uskotaan antavan voimaa ja terveyttä tulevalle vuodelle. Vaikka kevät on valon, ilon ja toivon aikaa pimeyden alkaessa väistyä ja…
Perustiedot ja tausta 31.1.2021 Käpy sisaruksineen on yksi lukemattomista pennuista, jotka on hylätty Cosoban tarhalle One Rescue Associationin hoiviin. Käpy jätettiin pahvilaatikossa tarhan portille marraskuun 2020 alussa, jolloin pennut olivat reilun kuukauden ikäisiä. Niin pienillä pennuilla on suunnilleen 50/50…
Elve on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 13.1.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri,…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 9.10.2020 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.11.2020 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua…
Vuonna 2020 Rescueyhdistys Kulkurit ry steriloi jälleen tuhansia eläimiä – yhdessä teidän kanssanne. Kuten usein korostamme, haluamme suunnitella tavoitteitamme niin, että toimintamme kantaa vielä vuosienkin päähän. Eläinten sterilointi Romaniassa on siten keskiössä, kun kerromme kaikista tärkeimmistä tehtävistämme eläinten puolesta. Sterilointityömme…
Vain Romaniassa on arviolta 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Mitä hyötyä on siis yhden koiran steriloimisesta? Miten siitä muka on mitään hyötyä kokonaiskuvan kannalta? Yksi steriloimaton narttukoira jälkeläisineen voivat pahimmassa mahdollisessa tilanteessa synnyttää maailmaan elämänsä aikana jopa 67 000 koiraa. Paitsi…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.9.2020 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa…
Cappuccino on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.9.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri,…
Shaki on saapunut Suomeen kotihoitoon ja saanut jo useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 24.10.2020…
Viikonlopun 20.-22.11. #kolmeneuronhaaste:en alkaessa kysyimme, uskotteko te, että on edes mahdollista ylittää vuoden 2019 haasteen tulos. Syksyllä 2019 haasteen avulla keräsimme viikonlopun aikana kokonaiset 4812 euroa Romanian sterilointikassaan. No, mitä luulette? Onnistuimmeko? Te lähditte taas kerran mukaan haasteeseen mielettömällä joukkovoimalla.…
Priss on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 23.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja…
Nixie on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 2.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha on Mitrenin kylässä, jossa se tarjoaa turvapaikan noin 100:lle koiralle. Carpella…
Ciuci on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 23.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha on Mitrenin kylässä, jossa se tarjoaa turvapaikan noin 100:lle koiralle. Carpella…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.9.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.9.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 31.7.2020 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä,…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.9.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien…
“Lahjoitin 30 euroa sterilointeihin. Miten tiedän, että rahat oikeasti menevät yhden romanialaisen koiran sterilointiin?” Yhdistykselle tulee tasaisin väliajoin kysymyksiä koskien lahjoitusvarojen käyttöä. On hyvä olla tarkkana siitä, mihin rahat menevät. On tärkeää, että ne menevät oikeaan osoitteeseen auttamaan juuri…
Rescueyhdistys Kulkurit ry on aloittanut toimintansa toukokuussa 2012. Yhdistyksen tavoitteena on vaikuttaa kohdemaansa Romanian eläinsuojeluun monitahoisesti ja usealla sektorilla. Merkittävimpinä toimialueina ovat steriloinnit, valistus ja adoptiotoiminta. Näitä pääkohtia tukevat lukuiset muut toiminnot, kuten tapahtumien ja kohdennettujen keräysten järjestäminen, kohdemaassa valistuskampanjoiden…
Huhtikuussa Red Panda Romanian vapaaehtoiset toimittivat Almavet-yhteistyöklinikallemme steriloitavaksi 4 koiraa ja 4 kissaa. Sterilointien hiipumiseen huhtikuussa on ollut syynä uusien pentujen paljous- eläinsuojelijoilla on aina keväisin Romaniassa kädet täynnä työtä kadulle syntyvien pentujen ja niiden hoitamisen kanssa. Steriloinneilla uusia, kaduille…
Almavet-klinikalla on käynyt kuhina helmi- ja maaliskuussa, kun Red Pandan vapaaehtoiset ovat jälleen toimittaneet useita eläimiä steriloitavaksi klinikalle. Sekä helmikuun että maaliskuun aikana klinikalle toimitettiin 13 koiraa ja 5 kissaa steriloitaviksi. Tällä hetkellä steriloituja eläimiä vuoden alusta on tässä projektissa…
Red Panda Romanian kanssa yhteistyössä järjestämässämme sterilointiprojektissa on jälleen operoitu huikea määrä eläimiä! Syyskuun aikana koiria steriloitiin ja kastroitiin 19 eläimen verran, ja vastaava luku oli elokuussa 18 eläintä. Red Panda Romania aloittaa marraskuussa myös kissojen steriloinnin projektissamme, sillä kulkukoiraongelman…
Asociatia A Doua Sansan aikaansaavat eläinsuojelijat ovat jälleen toimittaneet huiman määrän koiria ja kissoja Praxis-klinikalle steriloitavaksi! Yhteensä eläimiä steriloitiin ja kastroitiin klinikalla Kulkurien projektissa kesäkuun alusta syyskuun puoleen väliin seuraavasti: 83 narttukoiraa, 23 uroskoiraa, 67 narttukissaa, ja 28 uroskissaa. Projektimme…
Kesäkuussa Red Panda Romanian toimesta steriloitiin Almavet-klinikalla yhteensä 17 narttukoiraa. Yhdeksän näistä koirista oli kadulla eläviä ja kaduille palautettuja koiria. Kuusi koirista oli yksityisten vähävaraisten ihmisten koiria, ja kaksi koirista olivat kodittomia, kotihoidossa Romaniassa olevia koiria. Heinäkuussa puolestaan steriloitiin tilillemme…
Maaliskuun alusta toukokuun loppuun steriloitiin Asociatia A Doua Sansan toimesta Praxis-klinikalla jälleen huikea määrä eläimiä! Yhteensä koiria operoitiin 77 eläintä, joista 63 oli narttukkoiria ja 14 uroksia. Kissoja steriloitiin yhteensä 34; 30 narttua ja 4 urosta. Yhteensä toukokuun loppuun mennessä…
Rescueyhdistys Kulkurit ry järjesti tiistaina 12.11.2013 yhteistyössä Romania Animal Rescuen (RAR) kanssa yhden päivän sterilointiprojektin eläinsuojelija Victorian tarhalla Ciocanestin kylän liepeillä. Projektissa steriloitiin ja kastroitiin yhden päivän aikana kaikki tarhalla olevat steriloimattomat ja kastroimattomat aikuiset koirat, yhteensä 71 eläintä. Projekti…
Yhteistyökumppanimme Red Panda Romania on steriloinut ja kastroinut jälleen lisää koiria! Alkuvuonna 2014 steriloitiin ja kastroitiin 14.4 mennessä yhteensä 62 eläintä yhteistyöklinikallamme Almavetissa. Red Panda auttaa Kulkureiden kanssa yhteistyössä myös vähävaraisia paikallisia ihmisiä steriloimaan koiriaan, jotta lisää pentuja ei pääse…
Sterilointien merkitys kulkukoirapopulaatioiden hallitsemisessa Steriloinnit ovat olleet viimeaikoina paljon esillä. Suomessa steriloinneista puhuttaessa on yleisesti nostettu esiin sterilointien terveysvaikutukset ja koiran elämänlaadun parantaminen. Nämä ovat molemmat painavia syitä siihen miksi koirat tulisi steriloida tai kastroida. Katukoirien kohdalla steriloinneilla on kuitenkin vieläkin suurempi…
Rakveren tarhalla on tällä hetkellä 6 steriloimatonta narttua ja 10 kastroimatonta urosta. Tilanne on lohduton, sillä tarhalla ei ole varaa leikkauttaa edes kissoja, saati koiria, joiden kulut ovat suuremmat. Tarha on itse pitänyt sterilontikampanjakeräystä jo jonkun aikaa, saldo on tähän mennessä…