Blogiarkistot

Kodin saanut koira: KASSU (ent. Casimir, Cow-Team), Suomessa

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.3.2023 Ihana Casimir, tuttavallisemmin Kassu, saapui Suomeen jo vuonna 2017. Kassu ehti asustella omassa kodissaan viisi ja puoli vuotta, kunnes perhe joutui luopumaan Kassusta

Share

Enkelikoira: JAWA

  Perustiedot ja tausta 14.11.2022 Jawa on ollut aiemmin kotikoira, mutta omistajan muuttaessa ulkomaille elokuussa 2017, toi hän koiran OneVetin tarhalla, jättäen sinne etsimään uutta kotiaan. Ensimmäisen viikon tarhalla oli Jawa kauhuissaan, mutta on nyt jo rentoutunut ja sopeutunut tarhaelämään.

Share

Enkelikoira: BERNARD (nyk. Pablo)

  Perustiedot ja tausta Bernard asui Glinan tarhalle vievälle peltotien varrella olevassa talossa. Talon asukkaat eivät halunneet pitää Bernardia ja heittivät pojan kylmästi kadulle. Bernard ei kuitenkaan tiennyt mihin muualle entisen kotinsa edustalta lähtisi, joten jäi talon lähettyville. Aktiivimme Veera,

Share

Enkelikoira: SEBASTIAN

  Perustiedot ja tausta Yhdistyksen aktiivit vierailivat Rosiorin kunnallisella tarhalla tammikuussa 2017 ja tapasivat jo sivulla olevia koiria, sekä saivat uusia tuttavuuksia. Koirat tarhalle tulevat rankkureiden toimesta, eikä koirien taustoista tiedetä ennen tuloa mitään. Useimmat koirat ovat hylättyjä perheenjäseniä, jotka ovat

Share

Enkelikoira: NEROE, ERITYISADOPTIO

  Perustiedot ja tausta 19.2.2020 Neroe on tällä hetkellä eläinsuojelija Luiza Mandrun luona ja odottaa siellä mahdollisuuttaan päästä omaa kotiin. Neroen tarina alkaa jo vuodesta 2013, jolloin Luiza on ensimmäisen kerran nähnyt Neroen. Se oli kodittoman miehen koira, joka piti

Share

Enkelikoira: RITZ Nyk. Beni

  Perustiedot ja tausta   Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Bukarestista. Tarha sijaitsee vuokramaalla, valtavan pellon keskellä, jossa ei ole talvisin suojaa lunta ja hyytävää pakkasta vastaan, eikä kesällä suojaa polttavaa aurinkoa ja kuivuutta vastaan.

Share

Kodin saanut koira: ROONA

Perustiedot ja tausta (12.06.2019) K.u.kurien yhteistyötarhaa Carpea pyörittävä Carmen Mandescu sai tutultaan soiton koirasta, joka oli hylätty metsään ja kovin hädissään jouduttuaan kodistaan oman onnensa nojaan. Roona liikuskeli metsän laidalla lähellä asustusta ja rankkurit oli jo soitettu hakemaan se pois.

Share

Kodin saanut koira: KIARA C

  Perustiedot ja tausta 29.10.2018 Kiara C on tavattu harhailemasta Bukarestin lentokentän läheisyydestä loppuvuodesta 2017. Kiaran nisät roikkuivat, mutta maitoa niistä ei tullut, eikä pentuja ollut lähistöllä tai enään hengissä. Toinen silmä Kiaralla oli pahasti tulehtunut, joka vaati välitöntä leikkausta

Share

Kodin saanut koira: ETTA (nyk. Kia)

Perustiedot ja tausta 1.11.2018 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen alueensa kodittomia kissoja ja koiria. Hän asuu vanhan äitinsä kanssa erittäin alkeellisessa omakotitalossa, joka on täynnä heidän pelastamiaan eläimiä. Etta päätyi puolisentoista vuotta sitten Mihaelan luokse, kun

Share

Enkelikoira: CIP (nyk. Kip)

  4.7.2018 Perustiedot ja tausta: Yhteistyökumppanimme Carmen Mandescu oli löytänyt pienen Cipin haahuilemasta yksinään bussista. Koiralla on siru, mutta siruun merkattu numero ja yhteystiedot eivät johtaneet mihinkään. Cip oli luultavasti hylätty bussiin, kun entinen omistaja ei halunnut enään huolehtia koirasta.

Share

Kodin saanut koira: IVAN

  Perustiedot ja tausta 24.8.2018 Ivan oli tuotu Glinan tarhalle loppuvuodesta 2016 ja laitettu tyhjään häkkiin, niin ettei kukaan tarhalla käyvä eläinsuojelija tiennyt asiasta. Ivanilla oli vakava peräsuoliprolapsi (peräsuoli noin 10cm ulkona), joka leikattiin hätänä samana päivänä kun koira löytyi

Share

Kodin saanut koira: FANA

    21.6.2018 Perustiedot ja tausta Romaniassa on mahdollista se, että kun lähdet kauppaan ostamaan leipää ja maitoa, tulet näiden kanssa takaisin kotiin ja mukanasi on jotain ylimääräistä, mitä ei ostoslistalla ollut – koditon koiranpentu. OneVet klinikan työntekijä otti kodittoman

Share

Kodin saanut koira: CORRADINA (Cow-Team)

  Perustiedot ja tausta OneVet on yksi Kulkurien yhteistyötarhoista ja on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Heillä on myös Cosoban kylän lähellä oleva hoitola. Hoitolan ulkopuolella on peltoja, jossa paikalliset käyvät ajoittain laiduntamassa lehmiään. Näin tapahtui myös eräänä päivänä,

Share

Kodin saanut koira: ARMAN

  Perustiedot ja taustat: OneVet Cosobassa on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista ja tarhaa pitävät lääkäripariskunta Dr. Adina ja Dragos Vladut. Tarhalla on lähemmäs 300 koiraa. Osa koirista on muiden eläinsuojelijoiden, jotka ovat tulleet hoitoon tai odottamaan matkaa toiseen maahan uutta elämää

Share

Kodin saanut koira: BONDI (Bond-pentue) nyk. Manu

    Perustiedot ja tausta: BOND-pentue hylättiin pahvilaatikossa Glinan tarhan portin eteen elokuun lopulla. Ne olivat vain muutaman viikon ikäisiä, joilla ei olleet silmätkään vielä auenneet. Hoitoa ja huolenpitoa seitsemän pientä koiralasta tarvitsivat siis pikaisesti. Jokaisella eläinsuojelijalla on kädet täynnä

Share

Kodin saanut koira: LIVIA, Suomessa

    Perustiedot ja tausta Atomi, Porto ja Livia on löydetty moottoritien laidasta vain muutaman viikon ikäisinä. Pentueen emosta tai isästä ei ole mitään tietoa ja pentueen löytänyt eläinsuojelija ei voinut jättää pieniä vilkkaan tien varteen oman onnensa nojaan. Pentue

Share

Kodin saanut koira: REMO

    Perustiedot ja tausta OneVetin Cosoban tarha sijaitsee n. ½ tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ja tarhaa ylläpitää eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut. Tarhalla on useampi sata koiraa, joista osa on OneVetin omia ja osa muiden eläinsuojelijoiden koiria, jotka ovat

Share

Kodin saanut koira: ALONSO

  Perustiedot ja tausta Rosiori de Vede on pieni kaupunki, jossa on kunnallinen tarha ja eläinsuojelija Cornelia Stan huolehtii yksin useasta sadasta koirasta omalla vapaa-ajallaan ja järjestää myös sterilointi tapahtumia tarhan vieressä olevassa talossa. Tarhalla on joitakin kaupungin työntekijöitä Cornelian

Share

Kodin saanut koira: BUTTON

Perustiedot ja tausta 20.5.2016 Button on Mihailestin kunnalliselta tarhalta, josta eläinsuojelija Alina Murgu on hakenut omalle Asociatia Suflete Dragin tarhalleen Sintestiin.  Romaniassa useimmat kunnalliset tarhat ovat tarhoja, jossa koirista huolehditaan juuri sen verran kun on pakollista ja useimmiten on samaan häkkiin

Share

Kodin saanut koira: AUDREY

    Perustiedot ja tausta Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä

Share

Enkelikoira: BOTIC

  1.9.2016 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Bukarestista. Tarha sijaitsee vuokramaalla, valtavan pellon keskellä, jossa ei ole talvisin suojaa lunta ja hyytävää pakkasta vastaan, eikä kesällä suojaa polttavaa aurinkoa ja kuivuutta vastaan. Tarhan alueella on

Share

Kodin saanut koira: ODEA

  17.5.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä.

Share

Kodin saanut koira: LIAM

  18.5.2017 OneVet eläinlääkäriklinikka on perustettu  vuonna 2005 ja klinikan omistaa eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut. Eläinlääkäri toiminnan ohessa, he auttavat kodittomia koiria ja useat näistä pääsevät etsimään kotejaan Kulkurien sivulle, kuten tämä Liam pienokainen. Liamin löysi Adina. Pieni pentu oli

Share

Kodin saanut koira: CAMINO

  11.5.2017 Rosiorin tarha on kaupungin omistuksessa ja siten kunnallinen koiratarha. Romaniassa on kunnallisissa tarhoissa satoja ja joskus jopa tuhansia koiria, jotka jäävät ilman hoitoa ja ruokaa ja loppujen lopuksi kuolevat joko nälkään, tauteihin tai vaihtoehtoisesti koirat lopetetaan. Lopetus ei

Share

Kodin saanut koira: BEAUTI

  20.2.2017 Yhdistyksen aktiivit vierailivat Rosiorin kunnallisella tarhalla tammikuussa 2017 ja tapasivat jo sivulla olevia koiria, sekä myös uusia tuttavuuksia. Tosin ihan uusi tuttavuus ei Beauti ole, koska on tuotu noin 2 vuotta sitten tarhalla. Koirat tulevat tarhalle rankkureiden toimesta,

Share

Kodin saanut koira: TERICA

  15.8.2016 Rosiorin kunnallisella tarhalla on aina ahdistava olotila, niin ihmisellä kuin koirillakin. Tällä kertaa sitä lisää polttavan kuuma aurinko ja korvia huumaava haukunta, kun koirien kopit on sijoitettu vieri vieritysten pihan rakennustöiden ajaksi. Koirien stressi on täällä käsin kosketeltavaa

Share

Kodin saanut koira: TIMCA

  23.3.2016 Aktiivimme Romanian matka maaliskuussa ajottui Rosiorin 7. sterilointiprojektiin ja myös käyntiin Rosiorin kunnalliselle tarhalle, jossa on satoja koiria. Osa koirista asustaa kopissa ulkona noin metrin mittaisessa ketjussa ja osa koirista tarhan häkeissä. Syy tällaiseen järjestelyyn on se, että

Share

Kodin saanut koira: FREIJA

  22.02.2016 Eräs hyväsydäminen ihminen oli löytänyt Freija- emon ja tämän lähes vastasyntyneet pennut. Hän otti koirat mukaansa ja toimitti eläinlääkärin klinikalle, jossa koiraperhe vietti kuukauden päivät ja josta he siirrettiin Glinan kylässä sijaitsevalle tarhalle, jossa toimii Asociatia A Doua

Share

Kodin saanut koira: TIMBA

  3.1.2017 Mihaela Soare on yksi Kulkurien yhteistyökumppaneista. Mihaela asuu äitinsä kanssa Romaniassa Târgovișten kaupungissa ja auttaa mahdollisuuksiensa mukaan oman kaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria. Nämä onnekkaat eläimet, jotka pääsevät Mihaelan ja tämän äidin luokse odottamaan adoptiota, saavat elää kodinomaisessa

Share

Kodin saanut koira: NALAN

  3.1.2017 Mihaela Soare on yksi Kulkurien yhteistyökumppaneista. Mihaela asuu äitinsä kanssa Romaniassa Târgovișten kaupungissa ja auttaa mahdollisuuksiensa mukaan oman kaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria. Nämä onnekkaat eläimet, jotka pääsevät Mihaelan ja tämän äidin luokse odottamaan adoptiota, saavat elää kodinomaisessa

Share

Enkelikoira: CURT (Cow-Team)

  11.11.2016 OneVet on yksi Kulkurien yhteistyötarhoista ja on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Heillä on myös Cosoban kylän lähellä oleva hoitola. Hoitolan ulkopuolella on peltoja, jossa paikalliset käyvät ajoittain laiduntamassa lehmiään. Näin tapahtui myös eräänä päivänä, mutta lehmien

Share

Kodin saanut koira: GLENDA nyk. Asta

  17.5.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä.

Share

Kodin saanut koira: ZANIA nyk. Niki

  26.9.2016 Rosiorissa on yksi tarha koirille ja se on kunnallinen koiratarha. Tarhaa ylläpitää Rosiorin kaupunki ja tarhalla työskentelee kaupungin työntekijät, jotka eivät juurikaan koiria hoida, vaan hoito ja huolenpito jää eläinsuojelija Cornelia Stanille. Tarhalla on useampi sata koiraa, rankkureiden

Share

Kodin saanut koira: BEMBI

  5.10.2016 Bembi on löydetty metsästä, missä oli etsimässä ruokaa.  Löytäjä tarjosi koiralle ruokaa ja toimitti koiran Onevetin tarhalle, joka on yksi Kulkureiden yhteistyötahomme ja näin Bembille tarjoutui uusi mahdollisuus ja toivo omasta kodista. Bembi on hyvin ihmisrakas ja sosiaalinen koira,

Share

Kodin saanut koira: ANTTON (Pörrötrio)

  6.12.2016 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko

Share

Kodin saanut koira: ZELMO

  30.10.2016 Luiza Mandru on romanialainen eläinsuojelija, joka asuu maaseudulla Grădiştean kylässä miehensä kanssa. He ovat yhdessä auttaneet satoja eläimiä vuosikymmenten ajan ja Luiza on yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista. Zelmo on löytynyt kadulta, Mandrujen kotikylästä. Luizan ollessa ulkona, oli hän

Share

Enkelikoira: LADY LIVI

  27.5.2016 OneVet on yhteistyökumppanimme jo useamman vuoden ajalta ja heillä on viime vuodesta alkaen uudet tarhatilat, jossa koirat tällä hetkellä asustavat. Dr. Adina OneVetista ottaa siipiensä suojaan myös muualta tulevia koiria, kuten Rosioirin kunnalliselta tarhalta, josta Lady Livi on

Share

Kodin saanut koira: ASTRO (nyk. Taavi)

    6.9.2016 Kulkurien yhteistyötarhaa Asociatia A Doua Sansaa ylläpitävä Carmen Mandescu oli jokin aikaa sitten ystävänsä luona kyläilemässä ja sattumalta huomasi tämän talon lähellä yksinäisen koiran. Onneksi Carmen lähti katsomaan tarkemmin, sillä tämä koira osoittautui vasta koiralapseksi, eikä sen

Share

Kodin saanut koira: YAKA nyk. Taika

  14.10.2016 Yakalla on samanlainen tarina kuin niin monella koiralla Romaniassa. Koira on löydetty tienreunnasta juoksentelemasta, noin muutama kuukausi sitten. Kuinka kauan Yaka on ollut kadulla, ei tiedetä, mutta todennäköisesti on elänyt jonkinlaista katuelämää jo hyvin pienestä pennusta lähtien, koska

Share

Kodin saanut koira: DINO (nyk. Luca)

  1.9.2016 Rosiorin kunnallinen tarha on poikkeuksellinen siinä mielessä, että siellä ei koiria ihmisen toimesta tapeta ja siellä on eläinsuojelija Cornelia Stan pitämässä koirien puolia. Vaikka tarha onkin poikkeus monesta muista kunnallisista tarhoista, on Rosiorissakin ongelmana rankkurit, jotka hakevat jopa

Share

Kodin saanut koira: PICA

  30.7.2016 Rosiorissa on yksi tarha koirille ja se on kunnallinen koiratarha. Tarhaa ylläpitää Rosiorin kaupunki ja tarhalla työskentelee kaupungin työntekijät, jotka eivät juurikaan koiria hoida, vaan hoito ja huolenpito jää eläinsuojelija Cornelia Stanille. Tarhalla on useampi sata koiraa, rankkureiden

Share

Kodin saanut koira: EVA C (nyk. Ava)

  23.8.2016 Eva C on löytynyt Onevetin työntekijän matkatessa tarhalta klinikalle ja tällä hetkellä Eva C  on Cosoban tarhalla Romaniassa. Tapasimme suloisia pieniä aikuisia koiria viime matkallamme Romaniassa. Yksi näistä on Eva C, joka on hellyttävä ja kiltti. Se tulee

Share

Kodin saanut koira: BUNNY GIRL

  12.6.2016 Bunny Girl on hylätty noin 6 viikon ikäisenä. Sen oli ollut todella peloissaan ja sen oli kuultu itkevän kovasti. Bunnyn iho oli täynnä loisia ja paljon karvattomia kohtia, mutta onnekseen oli se hylätty sellaisen kotioven kohdalle, jossa asui

Share

Kodin saanut koira: BECKY

  27.5.2016 Sintesti on pieni kylä Romaniassa, jossa pitää tarhaa eläinsuojelija Alina Murgu.  Asociatia Suflete Dragi yhdistys on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista ja tällä tarhalla kotiaan odottaa siro äitikoira Becky. Beckyn matka tarhalle alkoi, kun eräs hyväsydäminen ohikulkija oli huomannut Beckyn

Share

Kodin saanut koira: BRITTA

13.1.2015 Tällä hetkellä Britta asustaa Glinan tarhalla. Britta on kadulta pelastettu yhdessä kahden muun sisarensa kanssa, heidän ollessaan ihan pieniä pentuja. Ikävä kyllä, nämä kaksi muuta sisarusta eivät selviytyneet hoidosta ja huolenpidosta huolimatta, mutta Britta piti tiukasti elämästä kiinni ja odottaa nyt vain

Share

Kodin saanut koira: ATHEA

  ATHEA arvioitu syntymäaika 8/2015 narttu steriloidaan Romaniassa (Sintesti)           3.4.2016 Romaniassa on hyvin varovaisenkin arvion mukaan reilu kaksimiljoonaa koditonta koiraa. Eläinsuojelutilanne on Romaniassa erittäin huono ja hyvin pieni osa koirista saavat kohdalleen ystävällisen ihmisen, joka huolehtisi

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.