17.04.2017 Pikkuiset pennut Buubu, Puca ja Pufilica löytyivät Luizan kotikylältä Gradisteasta Joulukuussa emänsä kanssa pentujen ollessa vielä hyvin hyvin pieniä. Mies joka oli löytänyt pennut ja niiden emän ei voinut niitä pitää, eikä hänellä...
HoboDog
Kodin saanut koira: LOTTAN
03.04.2017 Eräs nainen oli soittanut yhteistyökumppanimmelle Adinalle, että pellolle on jätetty kolme pientä koiraa. Kun Adina pääsi paikalle aikuinen uros koira oli tullut heti onnellisena vastaan. Kun sille oli annettu ruokaa, se oli yhtäkkiä...
Kodin saanut koira: MAHERA (Teollisuusalue-pentue)
11.12.2016 Romaniassa hylätään koiria milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, kaduille, minne tahansa. Emme tiedä, mihin tämä nelikko äitineen oli alunperin hylätty, mutta jossain välissä he olivat päätyneet eräälle...
Kodin saanut koira: CAMOMILLE
6.3.2017 Tammikuussa vierailimme Rosiori De Veden kunnallisella koiratarhalla, ainoa kunnallinen, jonka kanssa Rescueyhdistys Kulkurit ry tekee yhteistyötä. Rosiorin tarha eroaa useammasta muusta kunnalliselta tarhalta Romaniassa siinä, että...
Kodin saanut koira: PADDINGTON
6.2.2017 Tammikuussa vierailimme Rosiori De Veden kunnallisella koiratarhalla, ainoa kunnallinen, jonka kanssa Rescueyhdistys Kulkurit ry tekee yhteistyötä. Rosiorin tarha eroaa useammasta muusta kunnalliselta tarhalta Romaniassa siinä, että...
Kodin saanut koira: KERTTU
27.3.2017 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi....
Kodin saanut koira: BUFFY GIRL
22.4.2017 Romaniassa, Targovisten kaupungissa, asuva lämminsydäminen Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän...
Kodin saanut koira: BANANA
25.03.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia, sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Maaliskuussa 2017 Romanian matka...
Kodin saanut koira: BENI
26.02.2017 Romaniassa on arviolta noin 2-5 miljoonaa kulkukoiraa. Osa näistä koirista päätyy kunnallisille tarhoille. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian kunnalliset koiratarhat eli koirat kuolisivat...
Kodin saanut koira: ROMANA (nyk. Luna)
7.2.2017 Romanan tarina on surullisen tyypillinen romanialaisen koiran tarina. Romanalla oli joskus koti, mutta valitettavan usein romanialaiset hylkäävät koiransa heppoisin perustein ja näin ollen koirat jäävät yksin kadulle, ilman hoivaa...
kodin saanut koira: BARNEY
24.3.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan perustajista, Dr....
Kodin saanut koira: VANJA (V-Team) (Nyk. Ronja)
23.5.2016 Koiraongelma on suuri Romaniassa. Joka päivä koiria hylätään niin metsiin, tien pientareelle kuin pelloille. Niitä hylätään myös kauppojen pihoille, metroasemien läheisyyteen ja mihin nyt sopivasti voi pysäyttää auton tarpeeksi kauan...
Kodin saanut koira: KODAY
3.3.2017 Rosiori de Vede on kaupunki Romaniassa. Siellä sijaitsee koiratarha, jota hallinnoi kaupunki ja työntekijöinä pääosin rankkureita, jotka eivät ole koirien asialla, joten tunnelma on siellä käydessä aina raskas ja koskettaa syvältä...
Kodin saanut koira: HIPSU
13.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: EINARI
15.3.2017 Einarin hymy leveni muutamalla sentillä kun se pääsi kulkureiden adoptio-ohjelmaan odottamaan ikioman loppuelämän kodin löytymistä. Einari elelee Rosiorin kunnallisella tarhalla lyhyen ketjun päässä, vierellään pieni...
Kodin saanut koira: MAMA JOLIN
27.2.2017 Mama Jolin on noin 1,5 vuotta nuori tyttö, joka on iästään huolimatta jo saanut yhden pentueen. Pentujen kohtalosta meillä ei ole tietoa, mutta on mahdollista, että he ovat menehtyneet. Mama Jolin etsii nyt sitä loppuelämän...
Kodin saanut koira: HANS
06.01.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten...
Kodin saanut koira: DINO ELIAS
30.10.2016 Dino Eliaksen onnekas tarina alkaa siitä, kun yhdistyksen lentokummina toiminut romanialainen nainen, Diana, kysyi, voisimmeko auttaa yhtä koiraa. Hän oli ruokkinut sitä kauppakeskuksen parkkialueella pari viikkoa. Vastaavia avunpyyntöjä...
Kodin saanut koira: XENJA (Lucky three)
07.02.2017 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani,...
Kodin saanut koira: TEAPA
26.02.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen....
Kodin saanut koira: LILIE
14.2.2017 Kaunis Lilie on noin kaksivuotias nuori tyttökoira, jonka romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on löytynyt kadulta harhailemasta syyskuussa 2016. Lilie asustaa Onevetin klinikan tarhalla Cosobassa ja odottaa nyt oman...
Kodin saanut koira: CASIMIR (Cow-Team)
11.11.2016 OneVet on yksi Kulkurien yhteistyötarhoista ja on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Heillä on myös Cosoban kylän lähellä oleva hoitola. Hoitolan ulkopuolella on peltoja, jossa paikalliset käyvät...
Kodin saanut koira: ANABEL
12.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden selviytymismahdollisuudet ovat...
Kodin saanut koira: XANIA (Lucky three), (nyk. Zelda)
07.02.2017 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani,...
Kodin saanut koira: KENAY
3.3.2017 Rosiori de Vede on kaupunki Romaniassa. Siellä sijaitsee koiratarha, jota hallinnoi kaupunki ja työntekijöinä pääosin rankkureita, jotka eivät ole koirien asialla, joten tunnelma on siellä käydessä aina raskas ja koskettaa syvältä...
Kodin saanut koira: MISS PENNY (nyk. Penny)
02.01.2017 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani,...
Kodin saanut koira: INARI
16.3.2017 Rosiori de Veden kunnallinen koiratarha majoittaa noin kolmesataa koiraa. Osa asuu isossa katoksessa, jossa rankkurit pesevät lattiaa jatkuvasti vesiletkuilla, jolloin koirat eivät pääse koskaan kuivamaan tassujaan. Meteli...
Kodin saanut koira: NOMI
15.02.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin saanut koira: OMPPU
12.02.2017 Pörröinen ja valkea tupsukorva Omppu löydettiin Onevetin hoitolan läheisestä metsästä eksyneen oloisena, joten luultavasti se oli hylätty sinne juuri hetki ennen löytymistä. Omppu poimittiin metsästä turvaan Kulkurien...
Kodin saanut koira: ELLIOT
17.1.2017 Elliot on yksi onnekkaista. Se pelastettiin viime talvena lumen keskeltä pahoin kylmettyneenä ja sen vuoksi lähes jo menehtyneenä. Elliot oli vasta pieni pentu kun se oli jätetty selviytymään itsekseen keskelle pakkasia. Oli...
Kodin saanut koira: FLOR (nyk. Leia)
01.02.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten...
Kodin saanut koira: XARA (Lucky three)
07.02.2017 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani,...
Kodin saanut koira: ICEY
23.02.2017 Icey päätyi Asociatia A Doua Sansan ylläpitämälle Glinan tarhalle viime syksynä. Yhteistyökumppanimme ja A Doua Sansan toisen perustajajäsenen, Carmen Mandescun, tuttava toi Iceyn sinne samaan aikaan Sarmin ja...
Kodin saanut koira: OLAVI
20.2.2017 Olavi on noin 3-4 vuotias upea ja kiltti poika, joka pääsi nyt Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan. Olavi asustaa Rosiorin kunnallisella tarhalla ulkona noin metrin mittaisen narun päässä, vierellään pieni koppi....
Kodin saanut koira: MARCELLA
13.5.2016 Yksi Kulkurien tärkeistä yhteistyökumppaneista Romaniassa on eläinlääkäriklinikka OneVet. Jokainen koira joka saa uuden elämän Suomessa tekee välipysähdyksen OneVetissa, jossa se tutkitaan ennen lentoa. Onevetilla on klinikka Bukarestissa...
Kodin saanut koira: PINKY
5.2.2017 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela on löytänyt Pinkyn läheiseltä marketti alueelta, johon se on hylätty. Muutamaa päivää...
Kodin saanut koira: ANIA (Kristalin pennut)
20.2.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 Romanian...
Kodin saanut koira: PETICEL
19.12.2016 Romaniassa asuu kaduilla varovaisen arvion mukaan yli miljoona koditonta koiraa ja tähän joukkoon mahtuu niin isoja kuin pieniäkin koiria pennuista vanhuksiin. Kulkurien yhteistyökumppanin ja eläinsuojelijan Carmen Mandescun...
Kodin saanut koira: CHANELA
14.2.2017 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani, Mihaela Soare,...
Kodin saanut koira: ZANDRA (nyk. Sansa)
6.11.2016 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi....
Kodin saanut koira: ANNE
05.02.2017 Väsymätön ja periksiantamaton Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa, Tårgovisten alueen, kodittomia koiria ja kissoja. Herttainen Anne on tullut Mihaelalle noin kaksi viikkoa sitten bussiasemalta, johon se oli...
Kodin saanut koira: LITTLE NEMO
20.2.2017 Little Nemo on noin 3-4 vuotias poika joka etsii kotiaan Rosiorin kunnalliselta tarhalta käsin, ulkona lyhyen ketjun päässä. Rosiorin kunnallinen tarha on karu paikka, mutta onneksi sinnikäs romanialainen eläinsuojelija Cornelia...
Kodin saanut koira: TOTORO
14.12.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koira: ONNELI
04.02.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 Romanian matka...
Kodin saanut koira: BLONDA
5.11.2016 Romaniassa koiria hylätään joka päivä, milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, tienreunaan, oikeastaan ihan minne vaan. Jos koirilla on oikein paljon onnea, ne hylätään suoraan eläinlääkäriasemalle tai paikallisen...
Kodin saanut koira: ALLI (nyk. Lily)
13.2.2017 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi....
Kodin saanut koira: LEEA
16.2.2017 Leea on suloinen noin 3-vuotias tyttökoira, jonka romanialainen eläinsuojelija Mihaela Soare on löytänyt yksin pellon reunalta harhailemasta. Mihaela otti ystävällisen ja reippaan Leean suojiinsa ja nyt tyttö etsii omaa...
Kodin saanut koira: MISKA (Teollisuusalue-pentue)
11.12.2016 Romaniassa hylätään koiria milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, kaduille, minne tahansa. Emme tiedä, mihin tämä nelikko äitineen oli alunperin hylätty, mutta jossain välissä he olivat päätyneet eräälle...
Kodin saanut koira: MAYA M (Teollisuusalue-pentue)
11.12.2016 Romaniassa hylätään koiria milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, kaduille, minne tahansa. Emme tiedä, mihin tämä nelikko äitineen oli alunperin hylätty, mutta jossain välissä he olivat päätyneet eräälle...
Kodin saanut koira: LORDI
30.12.2016 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten...
Kodin saanut koira: PIXI
28.1.2017 Romaniassa, niinkuin kaikkialla maailmassa, teetetään pentuja vaikka kodittomia on enemmän kuin voimme koteja tarjota. Pixi on yksi tällaisen toiminnan tulos. Kun koiria on kodissa liikaa, niin silloin kohtalona on joutua kadulle ja...
Kodin saanut koira: MYMMELI
23.1.2017 Yhteistyöklinikkamme OneVetin henkilökunta sai jälleen hiljattain yhteydenoton Bukarestissa toimivasta pentutehtaasta. Samaisesta pentutehtaasta on adoptio-ohjelmaamme päätynyt useita kääpiökoiranarttuja, joiden "ura"...
Kodin saanut koira: NOEL
08.01.2017 Väsymätön ja periksiantamaton Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa, Tårgovisten alueen, kodittomia koiria ja kissoja. Mihaelan äiti oli löytänyt suloisen Noelin kadulta kolmisen viikkoa sitten hyvin laihassa,...
Kodin saanut koira: HUPI
18.12.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: SARMI
27.12.2016 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Toisen perustajan, Carmen Mandescun, tuttava oli löytänyt tämän ihastuttavan koirapojan, Sarmin,...
Kodin saanut koira: NALAN
3.1.2017 Mihaela Soare on yksi Kulkurien yhteistyökumppaneista. Mihaela asuu äitinsä kanssa Romaniassa Târgovișten kaupungissa ja auttaa mahdollisuuksiensa mukaan oman kaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria. Nämä onnekkaat eläimet, jotka...
Enkelikoira: RIEMU
14.11.2016 Riemu on yksi lukemattomista Romanian kodittomista koirista. Yksi niistä, jotka ovat nähneet elämän karun puolen ja ansaitsisivat parempaa. Toisaalta Riemu on kuitenkin erittäin onnekas koira, sillä kunnallisen tarhan sijaan se...
Enkelikoira: CURT (Cow-Team)
11.11.2016 OneVet on yksi Kulkurien yhteistyötarhoista ja on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Heillä on myös Cosoban kylän lähellä oleva hoitola. Hoitolan ulkopuolella on peltoja, jossa paikalliset käyvät...
Kodin saanut koira: AMA
14.11.2016 Ama on upea amstaffi/pittbull-tyyppinen tyttö, jonka katse sulattaa sydämen kuin sydämen. Tämän kaunottaren taustoista ei tiedetä muuta kuin, että se on hylätty Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin Cosoban tarhan eteen syksyllä...
Kodin saanut koira: MILKY WAY
22.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: GILDO
13.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: CARAMIA
29.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: COMET (nyk. Metca)
10.12.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koira: ZUZU
15.12.2016 Romaniassa on arviolta kahdesta viiteen miljoonaa koditonta koiraa. Pentuja, aikuisia, vanhoja koiria. Pieniä, keskikokoisia, suuria. Kaikenvärisiä ja luonteisia. Ja siitä huolimatta Romaniassa, kuten monissa muissakin maissa,...
Kodin saanut koira: CAMRON
27.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: CASHMIR (nyk. Fanny)
29.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: HOPEY
28.11.2016 Clinica Veterinara Onevet on romanialaisen eläinlääkäripariskunnan, Dr. Adina ja Dragos Vladutin unelma. Paikka jossa ammattitaitoinen ja osaava, eläinrakas tiimi huolehtii ja hoitaa eläimiä. Onevet sai alkunsa pienehköstä klinikasta...
Kodin saanut koira: WALI (nyk. Iines)
06.11.2016 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien...
Kodin saanut koira: OMAR
07.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin saanut koira: ELVAR (Team Mayors)
12.11.2016 Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon....
Kodin saanut koira: LION
7.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: LUKE
19.10.2016 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kaupungin rankkurit ”siivoavat” katuja säännöllisesti ja koirat...
Kodin saanut koira: KAZE
12.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden...
Kodin saanut koira: UNU
08.11.2016 Herttainen ja lempeä Unu on löydetty noin kuukausi sitten Mitrenin kylän kadulta hylättynä. Unun onneksi, sen löysi Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan...
Kodin saanut koira: ANTTON (Pörrötrio)
6.12.2016 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: YOONA (nyk. Jekku)
18.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: BRIA
29.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin saanut koira: MISHU
21.11.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koira: YOIKO (nyk. Yoko)
06.11.2016 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet...
Kodin saanut koira: LOTUS
16.7.2016 Romanian eläinsuojelutilanne on edelleen yksi Euroopan kehnoimmista. Viimeaikoina on ollut havaittavissa pientä muutosta ihmisten ajattelutavassa ja kiinnostukseen olla osaa muutosta kohti parempaa huomista. Paikalliset eläinsuojelijat...
Kodin saanut koira: TOMPPA
28.9.2016 Târgovișten kaupungissa, Romaniassa, asuu yksi Kulkurien luotettavista yhteistyökumppaneista ja ystävistä, Mihaela Soare, äitinsä kanssa. Mihaela auttaa niin hylättyjä koiria kuin kissoja ja heidän talossaan asuu aina eläimiä jotka hän...
Kodin saanut koira: HILMA M
1.10.2016 Romaniassa eläinsuojelutilanne on melko epätoivoinen edelleen. Kodittomia koiria syntyy yhä suuria määriä, ja vaikka sterilointien tärkeys on alkanut valjeta osalle kansasta, ne ovat suurimmalle osalle edelleen suuri mysteeri. Targovisten...
Kodin saanut koira: KICKI
15.10.2016 Romaniassa eläinsuojelutilanne on melko epätoivoinen edelleen. Kodittomia koiria syntyy yhä suuria määriä ja vaikka sterilointien tärkeys on alkanut valjeta osalle kansasta, ne ovat suurimmalle osalle edelleen suuri mysteeri....
Kodin saanut koira: BLISSE (nyk. Sisu)
5.10.2016 Romaniassa on arvion mukaan 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Suurin osa koirista ovat steriloimattomia ja tästä syystä koiria syntyy hallitsemattomasti tasasin välein. Pennut jotka syntyvät omistetulle koiralle hylätään pian syntymän...
Kodin saanut koira: PITICOT
4.9.2016 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. OneVetissa...
Kodin saanut koira: VIDA
24.6.2015 Vida löydettiin eräästä kaupasta noin neljä viikkoa sitten. Romanian kesälämpö on jo korkealla ja tämä fiksu tyttö oli hakeutunut kauppaan sillä siellä oli viileää. Ulos Vida ei sit enää halunnutkaan. Kulkurien pitkäaikainen...
Kodin saanut koira: WILLY (nyk. Kaarna)
18.9.2016 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kaupungin rankkurit ”siivoavat” katuja säännöllisesti ja koirat...
Kodin saanut koira: FLEUR (nyk. Villa)
12.7.2015 Fleur kuuluu 12 pennun laumaan joka tuotiin Kulkurien yhteistyökumppanin Asociatia A Doua Sansan Glinan kylässä sijaitsevalle tarhalle erään miehen toimesta. Siitä miten mies oli saanut pennut haltuunsa, ei ole tietoa. Positiivista...
Kodin saanut koira: BRUNJO
14.5.2016 Yksi Kulkurien pitkäaikaisista yhteistyötahoista Romaniassa on Asociatia Suflete Dragi, jota luotsaa Alina Murgu äitinsä Anda Murgun tuella. Suflete Dragin tarhalla Sintestissä odottaa monia koiria sitä, että se oma koti löytyisi. Osa...
Kodin saanut koira: ALUNA (nyk. Luna)
7.3.2016 Romaniassa on kevät aluillaan ja tämä tietää paitsi luonnon heräämistä talvihorroksesta myös lisääntyvää koirien hylkäämistä. Kevään ensimmäinen erä pentuja alkaa syntyä ja hylättyjä koiria näkyy taas entistä enemmän tien...
Kodin saanut koira: NIKO
28.7.2016 Heinäkuun 7. päivä kävimme Rosiori De Veden kunnallisella koiratarhalla. Tämä kyseinen tarha on ainoa kunnallinen tarha jonka kanssa Kulkureilla on jatkuvaa yhteistyötä. Kyseessä on "no-kill-shelter", eli siellä koiria ei lopeteta tietyn...
Kodin saanut koira: SILVIA M
2.6.2016 Targovisten kaupungissa Romaniassa eläinsuojelutilanne on myös huono. Kodittomia, hylättyjä eläimiä näkyy paljon kaduilla ja koirarankkurit liikkuvat säännöllisesti eri alueilla ottaen kiinni koiria keinolla millä hyvänsä. Tulee tunne,...
Kodin saanut koira: MOUNTY (M-team)
2.3.2015 Mounty on löydetty sisaruksiensa kanssa lumimyrskyn keskeltä viime vuoden lokakuussa. Kuudesta pienestä pennusta vain neljä selvisi koettelemuksistaan ja näistä neljästä Minimax ja Mounty pääsivät Kulkurien adoptio-ohjelmaan....
Kodin saanut koira: LETY (Team Miniones, nyk. Bambu)
22.7.2016 Kesäkuussa 2016 eräs Gradistean kylässä asuva nainen löysi 4 pientä pentua hylättyinä tien varresta. Nainen tiesi, ettei hän voi jättää pentuja siihen sillä näillä ei olisi mahdollisuutta selvitä. Omaan kotiinsa hän ei voinut näitä ottaa...
Kodin saanut koira: ERNA (Team Miniones, nyk. Lempi)
22.7.2016 Kesäkuussa 2016 eräs Gradistean kylässä asuva nainen löysi 4 pientä pentua hylättyinä tien varresta. Nainen tiesi, ettei hän voi jättää pentuja siihen sillä näillä ei olisi mahdollisuutta selvitä. Omaan kotiinsa hän ei voinut näitä ottaa...
Kodin saanut koira: ALOK (Team Miniones, nyk. Arvi Esteri)
22.7.2016 Kesäkuussa 2016 eräs Gradistean kylässä asuva nainen löysi 4 pientä pentua hylättyinä tien varresta. Nainen tiesi, ettei hän voi jättää pentuja siihen sillä näillä ei olisi mahdollisuutta selvitä. Omaan kotiinsa hän ei voinut näitä ottaa...
Kodin saanut koira: MR LINK
19.3.2016 Târgovișten kaupungissa, Romaniassa, asuu yksi Kulkurien luotettavista yhteistyökumppaneista ja ystävistä, Mihaela Soare, äitinsä kanssa. Mihaela auttaa niin hylättyjä koiria kuin kissoja ja heidän talossaan asuu aina eläimiä jotka...
Kodin saanut koira: COSO
23.7.2015 Clinica Veterinara Onevet on yksi Kulkurien yhteistyökumppani Romaniassa. Onevetilla on Bukarestissa sijaitseva klinikka sekä noin 20 minuutin ajomatkan päässä myös hoitola (pension). Aiemmin Onevetin hoitola sijaitsi paljon...
Kodin saanut koira: RANDY
19.11.2015 Marraskuussa 2015 Kulkurien edustajat kävivät jälleen Romaniassa. Tällä kertaa reissusuunnitelmaan kuului myös vierailu Rosiori de Veden kaupungissa, jossa oli Kulkurien massasterilointi-, ja avustusprojektin kuudennen...
Enkelikoira: HECTOR S
5.11.2015 Anda ja Alina Murgu ovat äiti-tytär kaksikko jotka luotsaavat eläinsuojeluyhdistystä Asociatia Suflete Dragia Romaniassa. Alina Murgu on vastuuhenkilö Suflete Dragin uudella, Sintestin tarhalla. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä...
Kodin saanut koira: VIMMA (V-Team)
23.5.2016 Koiraongelma on suuri Romaniassa. Joka päivä koiria hylätään niin metsiin, tien pientareelle kuin pelloille. Niitä hylätään myös kauppojen pihoille, metroasemien läheisyyteen ja mihin nyt sopivasti voi pysäyttää auton tarpeeksi kauan...
Kodin saanut koira: MICUTA
26.5.2016 Clinica Veterinara Onevet on yksi Kulkurien suurimista yhteistyötahoista Romaniassa. Onevetin eläinklääkäriklinikan on perustanut eläinlääkäripariskunta Adina ja Dragos Vladut vuonna 2005. Jokainen koira joka adoptoidaan Suomeen Kulkurien...
Kodin saanut koira: HUGO
4.2.2016 Rosiori De Vede on kaupunki, noin 120km Bukarestista lounaaseen. Sieltä löytyy myös kunnallinen koiratarha. Tätä voidaan myös kutsua maan päälliseksi helvetiksi. Tarhalla on töissä kaupungin palkkaamat työntekijät, jotka myös...
Kodin saanut koira: GIA
30.9.2015 Romaniassa on satoja jopa tuhansia kodittomia koiria. Osa näistä koirista on hylätty kaduille tai pellolle entisen omistajan toimesta, syy voi olla mikä vaan taivaan ja maan välillä. Joskus syyksi riittää se, että koira on kantanut...
Kodin saanut koira: RIVER
3.4.2016 Romaniassa eläinsuojelutilanne on erittäin heikko, eikä eläimiä todellakaan kohdella kunnioitettavasti tai hyvin. Enemmin elää ajatus siitä, että eläimeen on täysin ok purkaa kaikki paha olo mitä ihminen sisällään kantaa....
Kodin saanut koira: DARLENE (nyk. Dara)
2.4.2016 Romaniassa eläinsuojelutilanne on melko epätoivoinen edelleen. Kodittomia koiria syntyy yhä suuria määriä, ja vaikka sterilointien tärkeys on alkanut valjeta osalle kansasta, ne ovat suurimmalle osalle edelleen suuri mysteeri....
Kodin saanut koira: MARIAM (M-pennut)
12.7.2015 Mariam on kaunis neitokainen joka asustaa Glinan kylässä tarhassa jota ylläpitää Kulkurien yhteistyökumppani Asociatia A Doua Sansa. Tarhan työntekijä Mariana oli löytänyt kahdeksan heikossa kunnossa olevaa pentua Glinan pellolta...
Kodin saanut koira : RAJA
28.11.2015 Silloin tällöin Romaniassakin ilmestyy hylättyjä koiria, jotka vaikuttavat olevan puhdasrotuisia. Näistä iso osa ovat voimakasluonteisten, alunperin taistelukoiriksi nimitettyjen rotujen edustajia. Valitettavasti Romaniassakin...
Kodin saanut koira: GINI
30.9.2015 Romaniassa on satoja jopa tuhansia kodittomia koiria. Osa näistä koirista on hylätty kaduille tai pellolle entisen omistajan toimesta, syy voi olla mikä vaan taivaan ja maan välillä. Joskus syyksi riittää se, että koira on kantanut...
Kodin saanut koira: SNOOPER (S-team)
2.1.2016 Syyskuun tienoilla 2015 Romaniaan tuli jälleen uusi koiraperhe kun S-teamiläiset syntyivät tähän maailmaan. Kodittomiksi koiriksi. Kulkurien yhteistyökumppanin, romanialaisen eläinsuojeluyhdistyksen Asociatia A Doua Sansan porukan...
Kodin saanut koira: FLASH
FLASH * Narttu * Arvioitu syntymävuosi 2013 * Steriloidaan * Romaniassa 4.11.2015 Kulkurien edustajat ovat parhaillaan Romaniassa tapaamassa yhteistyökumppaneitamme sekä lukuisia koiria, niin ohjelmassa jo olevia kuin...
Kodin saanut koira: BONNIE M (nyk. MAGDA)
28.12.2015 Târgovișten kaupungissa asuu romanialainen eläinsuojelija Mihaela Soare, iäkkäämmän äitinsä kanssa, pienehkössä omakotitalossa. Taloon kuuluu myös pieni aidattu piha, jossa heidän luonaan asuvat koirat saavat turvallisesti...
Kodin saanut koira: MOUSY (nyk. SAVARINA)
8.1.2016 Mousy otettiin kaduilta turvaan Kulkurien yhteistyökumppanin Asociatia Suflete Dragin Sintestin tarhalle ollessaan noin parin kuukauden ikäinen. Nyt suloinen pentu pääsee Kulkurien sivuille suoraan varattuna sillä Mousy varasti...
Kodin saanut koira: ODIN
ODIN * Uros * Arvioitu syntymävuosi noin 2011-2012 * Kastroitu * Romaniassa 25.11.2015 Kulkurien edustajat kävivät marraskuussa Romaniassa tapaamassa yhteistyökumppaneita ja lukuisia koira, niin vanhoja tuttuja kuin...
Kodin saanut koira: SPIFFY (S-Team)
SPIFFY • Narttu • Arvioitu syntymäaika 9/2015 • Romaniassa 4.1.2016 Syyskuun tienoilla 2015 Romaniaan tuli jälleen uusi koiraperhe kun S-teamiläiset syntyivät tähän maailmaan. Kodittomiksi koiriksi. Kulkurien...
Kodin saanut koira: HAMMER
28.11.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koira: PIFA
PIFA * Narttu * Arvioitu syntymäaika 7/2015 * Romaniassa 19.11.2015 Pifa ja Pif löydettiin Rosiori De Veden kaupungista Rosiorin massasterilointi-, ja avustusprojektin talon läheltä, hylättyinä roskiksesta,...
Kodin saanut koira: PIF
PIF * Uros * Arvioitu syntymäaika 7/2015 * Romaniassa 19.11.2015 Pif ja Pifa löydettiin Rosiori De Veden kaupungista Rosiorin massasterilointi-, ja avustusprojektin talon läheltä, hylättyinä roskiksesta, noin...
Kodin saanut koira: TONY S
TONY S * Uros * Arvioitu syntymävuosi n. 2006-2007 * Kastroidaan * Romaniassa 4.11.2015 Asociatia Suflete Dragi on Alina ja Anda Murgun luotsaama eläinsuojeluyhdistys Romaniassa. Yhdistys on Kulkurien...
Kodin saanut koira: ROXANNA
ROXANNA * Narttu * Arvioitu syntymäaika 5/2015 * Steriloitu * Romaniassa 23.9.2015 Tämä nuori neitokainen löydettiin kävelevän Romanian katuja kodittomana koirana, oman onnensa nojassa. Roxannen talteenottanut...
Kodin saanut koira: SANDRA M
SANDRA M * narttu * arvioitu syntymävuosi noin 2013 * steriloidaan * Romaniassa 11.10.2015 Mihaela Soare on romanialainen eläinsuojelija joka on omistanut elämänsä auttaakseen kodittomia eläimiä. Pääosin Mihaela...
Kodin saanut koira: MARIMAR (M-pennut) (Nyk. Caro)
MARIMAR * narttu * arvioitu syntymäaika noin 3/2015 * Romaniassa 12.7.2015 Marimar on kaunis neitokainen joka asustaa Glinan kylässä tarhassa jota ylläpitää Kulkurien yhteistyökumppani Asociatia A Doua Sansa....
Kodin saanut koira: AKY
AKY * uros * arvioitu syntymävuosi 2006-2007 * kastroitu * Romaniassa 29.7.2015 Romaniassa on eläinten onneksi myös olemassa paikallisia eläinsuojelijoita. Nämä henkilöt tekevät yleensä kaikkensa näiden...
Kodin saanut koira: NOVA
NOVA * narttu * arvioitu syntymäaika 1/2015 * steriloitu * Romaniassa 11.8.2015 Nova löydettiin noin parin kuukauden ikäisenä Kulkurien yhteistyökumppanin Asociatia A Doua Sansan ylläpitämän Glinan tarhan lähettyviltä....
Kodin saanut koira: EVA
EVA * narttu * arvioitu syntymävuosi 2010 * steriloitu * Romaniassa 30.7.2015 Eläinsuojelija Mihaela Soare on yksi Kulkurien luotettavista yhteistyökumppaneista Romaniassa. Mihaela asuu Târgovișten kaupungissa, noin 80km...
Kodin saanut koira: MARKUS
MARKUS * uros * noin 10kk * kastroitu * Romaniassa 29.6.2015 Markus on elämäniloinen nuorimies, joka rakastaa muita koiria. Markus asustaa tällä hetkellä eläinsuojelija Lavinia Ionin mini-shelterillä, jakaen häkkiä...
Enkelikoira: MARIO (M-pennut)
MARIO * uros * arvioitu syntymäaika noin 3/2015 * Romaniassa 12.7.2015 Mario on komea nuorimies joka asustaa Glinan kylässä tarhassa jota ylläpitää Kulkurien yhteistyökumppani Asociatia A Doua Sansa. Tarhan...
Kodin saanut koira: ROZA M
ROZA M * narttu * arvioitu syntymäaika noin 7/2014 * steriloitu * Romaniassa 11.8.2015 Roza M, pieni tyttö joka sai toisen mahdollisuuden onnelliseen elämään. Roza ihmetteli maailman menoa pienen kylän laidalla, tien...