Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perutiedot ja tausta 7.12.2022 Yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista Romaniassa on Clinica Veterinara OneVet. Jokainen koira joka saapuu Suomeen meidän avulla, kulkee…
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.4.2021 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken…
Perustiedot ja tausta Kissojen eläinsuojelullinen tilanne Virossa on hyvin samantyyppinen kuin Suomessa. Myös Virossa hylätään paljon kissoja ja liian monta koditonta kissaa joudutaan myös lopettamaan vuosittain. Virossa on kuitenkin edetty harppauksin eläinsuojelutyön saralla sekä paikallisten eläinsuojelijoiden kovan työn…
Perustiedot ja tausta Kaksi kissaa Nuutti ja Reino majailevat tällä hetkellä Kulkurien kotihoitopaikassa kun edellisessä kodissaan koitui liian stressaavaksi tilanne, pienten lasten kanssa. Tarpeiden tekeminen vääriin paikkoihin oli viesti siitä, että kodissa olevat pienet lapset aiheuttivat hieman ahdistusta,…
25.8.2018 Ihana pieni Cosmina saapui tänään omaan kotiin. 31.5.2018 Onnekas Cosmina valikoitui kymmenien kissojen joukosta ja on varattu rakastavaan kotiin Suomeen. Yhteyshenkilö: Salla Honkapää
3.2.2018 Perustiedot ja tausta Onevetin klinikka on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt eläin on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. OneVetissa adoptio-ohjelman koirat ja kissat rokotetaan, mikrosirutetaan ja testataan sekä ulko- että sisäloishäädetään. Niille tehdään myös EU-lemmikkieläinpassi. Lisäksi…
Perustiedot ja tausta 2014 Rufus ja sen sisarukset: Vertti, Eemeli ja Karpo syntyivät kotihoitopaikassa Kemiössä 15.8.2014. Poikien emo Lissu, nuori virolainen kissa, jonka paikalliset elänsuojelijat pelastivat huonoista oloista. Lissu tuotiin Suomeen sen ollessa viimeisillään tiineenä. Lissun ja toisen kissaemon Emmen…
Perustiedot ja tausta Rescueyhdistys Kulkurit työskentelee aktiivisesti kissojen eläinsuojelullisen tilanteen edistämiseksi niin Suomessa kuin Romaniassakin. Kissatoimintamme pääpaino on auttaa Suomalaisia hylättyjä kissoja tekemällä yhteistyötä muiden eäinsuojelujärjestöjen kanssa. Tavoitteemme on järjestää erilaisia kampanjoita ja tempauksia sekä itsenäisesti että yhteistyössä…
19.11.2017 Sir Oliver Hopehill pääsi lentämään Suomeen ja omaan kotiinsa, lauantaina, 18.11.2017. 11.10.2017 Satunnaisesti Rescueyhdistys Kulkurit ry:n kautta omaan kotiin löytää myös kissa. Näin kävi myös romanialaisen eläinsuojelijan Ioana Bodean Oliver kissalle. Oliver oli puuttuva palanen eräässä perheessä ja haastattelujen…
26.4.2017 Lukuisten hylättyjen koirien ohella elää Romaniassa vähintäänkin yhtä monta koditonta kissaa. Ongelmat kissojen osalta ovat varsin tutut. Ne elävät vapaina leikkaamattomina ja synnyttävät uusia ja taas uusia pentuja, joita kukaan ei halua. Vaikka Kulkurien adoptiotoiminta on nykyisin keskittynyt…
Stefan eli kotoisammin “Steffe” on syntynyt Tallinnan kaduille joulukuussa 2012, josta poika poimittiin talteen kahden siskonsa kanssa noin kahden kuukauden ikäisenä. Emo on entinen kotikissa, joka vihdoin saatiin sekin talteen tehtyään kadulle sitä ennen jo monet pennut. Pennusta huomaa, että…
KATU * n.1 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Katu on todella ihana kissa! Se on erittäin ihmisrakas ja lempeä nuori tyttö. Katu elää tällä hetkellä Rakveren tarhalla häkissä, mikä ei tälle sosiaaliselle ja ihmisrakkaalle tytölle sovi alkuunkaan. Kun…
13.8.2016 Lucky on varattu omaan kotiinsa Suomeen. 21.9.2016 Kulkurilento toi tänään mukanaan monen monta koiraa Suomeen. Mutta mikä tärkeintä, se toi mukanaan myös yhden kissan, Luckyn. Onnea matkaanne, Lucky ja perhe.
AKTILIST * n. 5 kk (syyskuussa 2013) * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Aktilist on löytynyt Rakveren kaupungista Näituse-kadulta ilman emoaan veljensä Pojan kanssa toukokuun lopulla 2013. Pennut olivat silloin vain noin kuukauden ikäiset. Veljekset ovat varttuneet hoitokodissa, mikä on mahdollistanut…
POJA * n. 5 kk (syyskuussa 2013) * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Poja on löytynyt Rakveren kaupungista Näituse-kadulta ilman emoaan veljensä Aktilistin kanssa toukokuun lopulla 2013. Pennut olivat silloin vain noin kuukauden ikäiset. Veljekset ovat varttuneet hoitokodissa, mikä on mahdollistanut niille…
Perustiedot ja tausta 20.6.2015 Säihky on lähtöisin pirkanmaalaisen maataon pihapiiristä vapaana elävästä kissapopulaatiosta. Se pimittiin talteen Kulkurien toimesta syyskuussa 2014 veljensä Sakun kanssa. Sisaruksilla ei ollut paljoakaan kokemuksia ihmisistä, joten hoitopaikassa niiden kanssa aloitettiin aivan alusta. Nyt, kun sisarukset…
PIRRE * n. 2 v * naaras * steriloitu * Suomessa Pirre on vanhan ihmisen pihapiiristä Hämeestä loukutettu, noin kahden vuoden ikäinen tyttökissa. Vaikka Pirrellä ei ole ollut liikoja ihmistuttavuuksia pentuiässä, se rakastaa silityksiä ja rapsutuksia. Pirre…
MÖRKÖ * n. 2 v * uros * kastroitu * Suomessa Tämä suomalainen komea herra on Mörkö. Se loukutettiin viime joulukuussa Hämeessä ja pelastettiin varmalta lopetukselta. Tämän kuluneen vuoden aikana Mörkö on ottanut suuren harppauksen eteenpäin…
MIIRA * n. 3 v * naaras * steriloitu * Suomessa Miira on superhyper sosiaalinen kissaneiti. Se tykkää kaikesta mahdollista touhuamisesta ihmisen kanssa ja seuraa ympäristöä valppaana. Miira rakastaa ihmisseuraa ja huomiota. Se ei niinkään välitä toisista…
HARMULI * n. 3 v * naaras * steriloitu * Suomessa Harmuli on suomalainen, sosiaalinen ja seurallinen neiti, joka rrrrrrakastaa leikkimistä! Ei ole olemassa sellaista hetkeä, kun neiti ei innostuisi leluista ja leikkittäjistä. Vaikka Harmuli tykkää ihmisseurasta,…
BERRY * n. 4-5 v * naaras (steriloitu) * Virossa. Berryn tarina ei ole siitä onnellisimmasta päästä, Berry on löytynyt teollisuusalueelta Tallinnasta siten että koirat olivat purreet sitä pahasti takajalkaan. Niin pahasti että lopulta jalka meni osittain kuolioon ja täytyi…
ISLA * n. 6kk * naaras * steriloitu * Romaniassa 5.1.2015 Isla on varattu omaan rakastavaan kotiinsa Suomeen. 11.1.2015 Isla saapui omaan kotiin 9.1.2015. Islan adoptiota hoiti Salla.
TANELI * n. 1v * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Taneli on rohkea, utelias, aktiivinen ja leikkisä poikakissa. Se viihtyy sylissä ja tulee toimeen lasten kanssa. Taneli on löydetty sisarustensa kanssa noin kuukauden ikäisenä 1.8.2013 Rakveren kaupungista. Se matkasi ensin Suomeen kotihoitoon…
VEERA * n. 9 kk * naaras * Tallinna, Viro. Veera on nyt noin 9-kuukauden ikäinen nuori ja luottavainen tyttökissa. Se tuli kotihoitoon Suomeen jo keväällä Tallinnasta, mutta joutui pitkälle lääkekuurille sitkeän suolistoloisen takia. Loinen on kuitenkin nyt selätetty lopullisesti…
CHARLOTTA * n. 8 kk (elokuussa 2013) * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Charlotta on äärimmäisen kaunis tyttökissa, joka etsii omaa ikuisuuskotiaan pääkaupunkiseudulla. Kotihoitoon tullessaan neiti oli alussa niin arka, ettei uskaltanut tulla sohvan takaa pois ensimmäiseen pariin viikkoon. Hoitokodissa se…
GOLUBOI * n. 1,5v / s. 7.4.2013 * uros * kastroitu * Suomessa Goluboin ja sisarusten tarina alkoi jo tammikuussa 2013, jolloin Tallinnasta tuli avunpyyntö emolle ja pennuille, jossa ne majailivat purku-uhan alaisessa hylätyssä rakennuksessa. Juuri…
TEUVO * n. 1,5 v * uros * Suomessa Teuvo on kokovalkoinen nuorimies ja asustelee hoitokodissa Lahdessa, jonne hän matkasi Rakveren tarhalta. Poika on luonteeltaan aika rauhallinen, mutta tykkää kyllä välillä leikkiä hippaa muiden kisujen kanssa. Teuvo tulee hyvin toimeen…
ABIGAIL * n. 4 kk * naaras * Tallinna, Viro. Huolehtivaa ja rakastavaa loppuelämänkotia etsii Abigail. Sisaruksia on yhteensä viisi, mutta muut ovat löytäneet omat kotinsa. Pentujen emo löytyi Tallinnan keskikaupungista hylättynä ja hoitoon pääsystä seuraavana päivänä se synnytti…
LUANGEL * synt. 16.8.2014 * uros * Suomessa 4.11.2014 Luangel syntyi 16. elokuuta ja oli ainoa eloon jäänyt pentu. Niinpä semo Emme on saanut keskittää kaiken hoivaamisensa ainoakaiselle pojalleen. Luangel sai nimensä sen syntymäyönään menehtyneen…
ASTRID * n. 4 kk * naaras * Suomessa Huolehtivaa ja rakastavaa loppuelämänkotia etsii kolme pientä kissanpentua. Sisaruksia on yhteensä viisi, mutta kaksi pennuista, Frans ja Aada, ovat jo matkannut omiin koteihinsa. Pentujen emo löytyi Tallinnan…
LISSU * n. 1 v * naaras (steriloidaan) * Tallinna, Viro. Kotia etsii pörröinen ja pitkäkarvainen vuoden vanha tyttö Lissu. Lissu on pentuna emonsa kanssa omistajan ulosjättämä ja hylkäämä kissa, ja se ehti tehdä ulos ensimmäisen pentueensa ennenkuin pääsi turvaan. Pennuista…
VENNI * n. 3 kk * uros * suomalainen Venni, Venla ja Venja ovat suloinen ja äärimmäisen kaunis sisarkolmikko. Kaikki pennut ovat kesyjä, leikkisiä ja seurallisia. Venja on puolipitkäkarvainen, sosiaalinen tyttö, joka hakeutuu aina ihmisen lähelle rapsutuksien toivossa. Venni on kiltti…
TIRPPA * 2 kk (luovutusikä 3kk) * naaras * suomalainen Tirppa on virkeä ja leikkisä pieni pentukissa. Se nauttii rapsutuksista ja silittelystä ja osoittaa rakkauttaan voimaakkasti kehräten. Hoitokodissa Tirppa on päässyt tutustumaan muihin kissoihin ja nähnyt myös koiria. Tytöstä…
SILVIA * n. 6 kk * naaras * suomalainen Silvia on upean näköinen, lempeä nuori neitikissa. Se rakastaa olla sylissä ja usein nukahtaa siihen tasaisen kehräyksen tuudittamana. Silvia on sosiaalinen ja tulee toimeen kaikkien hoitokodin kissojen kanssa. On neiti…
VIIVI * 3 kk * naaras * suomalainen Viivi ja Viili ovat kauniit siskokset, jotka etsivät rakastavaa kotia joko yhdessä tai erikseen. Tytöt ovat saaneet kasvaa emon hoivassa terveiksi, sosiaaliksi ja rohkeiksi pikkukissoiksi. Viivi on siskoksista rauhallisempi ja se…
MUSTU * n. 6-7 v * naaras (steriloitu) * suomalainen Mustu on hellyydenkipeä neitokainen. Siinä on ripaus persialaista, mikä näkyy ulkonäössä hieman lyttänähkönä nenänä ja Mustulla on myös pidempi karva. Neiti tulee toimeen niin kissojen kuin koirienkin kanssa ja on…
* KARPO * 10vk (luovutusikä 12vk) * uros * suomalainen Rufus, Vertti, Eemeli ja Karpo ovat leikkisät ja herttaiset veljekset. Poikien emo, Lissu, on nuori virolainen kissa, jonka paikalliset elänsuojelijat pelastivat huonoista oloista. Lissu tuotiin Suomeen sen ollessa viimeisillään…
* VERTTI * 10vk (luovutusikä 12vk) * uros * suomalainen Rufus, Vertti, Eemeli ja Karpo ovat leikkisät ja herttaiset veljekset. Poikien emo, Lissu, on nuori virolainen kissa, jonka paikalliset elänsuojelijat pelastivat huonoista oloista. Lissu tuotiin Suomeen sen ollessa viimeisillään…
* EEMELI * 10vk (luovutusikä 12vk) * uros * suomalainen Rufus, Vertti, Eemeli ja Karpo ovat leikkisät ja herttaiset veljekset. Poikien emo, Lissu, on nuori virolainen kissa, jonka paikalliset elänsuojelijat pelastivat huonoista oloista. Lissu tuotiin Suomeen sen ollessa viimeisillään…
EMME * n. 2-3.v * naaras * steriloidaan * Tallinna, Viro Emme on saapunut Virosta Suomeen heinäkuussa kotihoitoon. Emmen taustasta ja ajasta kotihoidossa voi lukea enemmän täältä. 16.elokuuta Emme synnytti kolme pentua, joista valitettavasti vain yksi syntyi elävänä. Liekö…
* VENLA * 3 kk * naaras * suomalainen Venni, Venla ja Venja ovat suloinen ja äärimmäisen kaunis sisarkolmikko. Kaikki pennut ovat kesyjä, leikkisiä ja seurallisia. Venja on puolipitkäkarvainen, sosiaalinen tyttö, joka hakeutuu aina ihmisen lähelle rapsutuksien toivossa. Venni on…
VIILI * 3 kk * naaras * suomalainen Viivi ja Viili ovat kauniit siskokset, jotka etsivät rakastavaa kotia joko yhdessä tai erikseen. Tytöt ovat saaneet kasvaa emon hoivassa terveiksi, sosiaaliksi ja rohkeiksi pikkukissoiksi. Viivi on siskoksista rauhallisempi ja se…
* SINNA * n. 2 v * naaras (steriloitu) * suomalainen Sinna on todella suloinen ja kaunis kissaneiti. Ja mikä parasta, sillä on valloittava luonne! Sinna on leikkisä, seurallinen ja kiltti. Se on utelias, mutta samaan aikaan pohdiskeleva. Uusiin paikkoihin…
AGNES * n.4 kk * naaras * Tallinna, Viro Huolehtivaa ja rakastavaa loppuelämänkotia etsii kolme pientä kissanpentua. Sisaruksia on yhteensä viisi, mutta kaksi pennuista, Frans ja Aada, ovat jo matkannut omiin koteihinsa. Pentujen emo löytyi Tallinnan keskikaupungista hylättynä ja…
* VENJA * n. 3 kk * naaras * suomalainen Venni, Venla ja Venja ovat suloinen ja äärimmäisen kaunis sisarkolmikko. Kaikki pennut ovat kesyjä, leikkisiä ja seurallisia. Venja on puolipitkäkarvainen, sosiaalinen tyttö, joka hakeutuu aina ihmisen lähelle rapsutuksien toivossa. Venni on…
* MARMORI * n. 1 v * uros (kastroitu) * suomalainen Marmori on todella ihmisrakas ja seurallinen poika. Se tulee hyvin toimeen toisten kissojen kanssa, vaikka aluksi saattaakin hieman sähistä uusille tuttavuuksille. Kunhan hoitokoti ehtii hieman tutustua poikaan, päivitetään sivuille…
LUMIKKI * 3 kk * naaras * suomalainen Lumikki sai oman kodin 3.10.2014 Varaajana toimi Millie
SILIA * n. 4kk * naaras * Tallinna, Viro Simeon ja Silia ovat suloiset, neljän kuukauden ikäiset sisarukset. Pennuilla on ollut onni kasvaa emon hellässä hoivassa terveiksi, touhukkaiksi ja uteliaiksi pikkukisuiksi. Kauniit ja solakat piirteensä Simeon ja Silia ovat perineet…
SIMEON * n. 4kk * uros * Tallinna, Viro Simeon ja Silia ovat suloiset, neljän kuukauden ikäiset sisarukset. Pennuilla on ollut onni kasvaa emon hellässä hoivassa terveiksi, touhukkaiksi ja uteliaiksi pikkukisuiksi. Kauniit ja solakat piirteensä Simeon ja Silia ovat perineet…
ULJANA * n. 1 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Uljana on komeasta nimestään huolimatta nuori neitikissa, joka saatiin tarhalle turvaan, kun se odotti ensimmäisiä pentujaan. Se kasvatti neljä pentua, jotka ovat jo saaneet kodin. Luonteeltaan Uljana on erittäin ystävällinen,…
MIKO * n. 4 v * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Mustavalkoinen hurmaavaluonteinen Miko tarvitsee kodin, joka ei välitä sen pienestä puutteesta, siltä nimittäin puuttuu toinen etutassu. Miko on tullut tarhalle sellaisena ja voitu vain arvella, että se on ehkä…
KELLI * n. 6 kk * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Kelli on pieni ja ystävällinen, noin puolen vuoden ikäinen juttelevainen kissanpentu. Se on löydetty yöllä yksin kadulta, jossa se hakeutui itse koiraa ulkoiluttaneen ihmisen luokse etsimään suojaa. Luultavasti on…
EMA LOTTA * n. 3 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Lotta on arviolta kolmevuotias, erittäin ystävällinen tyttökissa, joka odottaa omaa kotia kotihoidossa Espoossa. Lotta kaipaa ihmisen läheisyyttä, mutta on luonteeltaan rauhallinen. Lotta tulee toimeen muiden kissojen kanssa, joten…
USKO* n. 4 v * uros (kastroitu) * suomalainen Usko syntyi maaseudulle kesällä 2010. Se sai onnekkaasti hyvän kodin aivan pentuna ja on elänyt neljä vuotta hyvää kissan elämää palvelutalossa asuvan vireän omistajansa kanssa. Usko ulkoilee nykyisessä kodissaan päivittäin, se…
FRANS * 3 kk * uros * Tallinna, Viro. Hyvää ja huolehtivaa, loppuelämän sisäkissakotia etsii viisi pientä kolmen kuukauden ikäistä maatiaiskisua. Pentujen emo oli hylätty keskikaupungille Tallinnassa. Siellä se kerjäsi ruokaa ja oli hyvin nälkäinen, kun se pääsi talteen huolehtivien ihmisten toimesta. Hoitoon…
LIISI KETTUNEN * n. 5 kk * naaras * Tallinna, Viro. Liisi Kettunen on aivan ihana neiti. Se rakastaa sylissä kehräämistä, leikkimistä, rapsutuksia ja herkullista ruokaa. Liisi haluaa olla lähellä ihmistä ja nukahtaa yöllä mahan, selän tai tyynyn päälle tuhisemaan. Liisi-neiti tykkää…
TONDU * n. 2 vuotta * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro Tondu on sosiaalinen, utelias ja rapsutuksia rakastava herrasmies. Tondulla on leikattu vasemmasta korvasta kasvain ja sen vuoksi siltä puuttuu toinen korva. Pieni kauneusvirhe ei tee herrasta kuitenkaan yhtään…
* GLUSHA * n. 2,5 vuotta * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro Glusha on arka emokissa, joka etsii kissakokenutta ja rauhallista kotia. Glusha on pelastettu Tallinnan kaduilta ja neljä kuukautta sitten se synnytti viisi pentua, joista Abigail, Astrid ja Agnes…
PULLA * n. 7 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Pulla on noin 7-vuotias steriloitu pikimusta kissarouva. Luokseni kotihoitoon Pulla tuli, kun edellinen omistaja joutui terveytensä heiketessä ystävästään luopumaan. Pulla on ollut samassa kodissa pennusta lähtien, likkaa on pidetty hyvänä…
MINNI * n. 10-12 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Minni on sympaattinen, vanhempi rouvaskissa, joka ei tee itsestään numeroa ja sopisi loistavasti esimerkiksi jollekin vanhemmalle pariskunnalle uuteen kotiin. Minni on aika paksussa kunnossa, mutta eläväinen ja lempeä muori. Minni odottaa…
SIMSKU * 3kk * uros * Tallinna, Viro Kolme leikkisää, seurallista ja uteliasta kissanpentua etsii turvallista ja rakastaa kotia. Näillä kolmen kuukauden ikäisillä pennuilla on ollut onni kasvaa emon hoivassa ja kaikki ovat täysin terveitä. Pennuista kaksi on poikia ja…
PABLO * n. 2 v * uros (kastroitu) * Tallinna, Viro. Pablo rääpäle, herkkä mammanpoika, sylipusukisu, hoitomamin rakas rusinavarvas, taikakissa. Noin parivuotias kisu. Aina mukana kaikissa arjen askareissa, roikkuu kaulalla, öisin nukkuu samalla tyynyllä tassulla kiinni pidellen, poski vasten poskea,…
SHARAH * n. 4 kk * naaras * Tallinna, Viro. Viisi pientä pehmeää pikkukisua on vailla rakastavaa perhettä. Pikkuiset kehräävät ja rakastavat paijauksia, ovat luonteeltaan kilttejä ja viihtyvät sylissä sekä tulevat itsekin syliin hakemaan rapsutuksia. Hyvin ihmisrakkaita, kotikissan hyvin hoitamia pentuja.…
SIRU * n. 5 v * Tallinna, Viro. * Suomessa. * naaras (steriloitu) Tämä kissa on Siru. Sirun tarina on melko tavallinen, se ehti tehdä useat pennut hylättyyn rakennukseen Tallinnassa, ennenkuin se saatiin talteen. Sirua ruokittiin sitä ennen siellä pitkään…
AADA * 3 kk * naaras * Tallinna, Viro. Hyvää ja huolehtivaa, loppuelämän sisäkissakotia etsii viisi pientä kolmen kuukauden ikäistä maatiaiskisua. Pentujen emo oli hylätty keskikaupungille Tallinnassa. Siellä se kerjäsi ruokaa ja oli hyvin nälkäinen, kun se pääsi talteen huolehtivien ihmisten toimesta. Hoitoon…
SHIRLEY * n. 4 kk * naaras * Tallinna, Viro. Viisi pientä pehmeää pikkukisua on vailla rakastavaa perhettä. Pikkuiset kehräävät ja rakastavat paijauksia, ovat luonteeltaan kilttejä ja viihtyvät sylissä sekä tulevat itsekin syliin hakemaan rapsutuksia. Hyvin ihmisrakkaita, kotikissan hyvin hoitamia pentuja.…
RAISA * n. 3,5 kk * naaras * Tallinna, Viro. Viisi pientä pehmeää pikkukisua on vailla rakastavaa perhettä. Pikkuiset kehräävät ja rakastavat paijauksia, ovat luonteeltaan kilttejä ja viihtyvät sylissä sekä tulevat itsekin syliin hakemaan rapsutuksia. Hyvin ihmisrakkaita, kotikissan hyvin hoitamia pentuja.…
STINA * n. 3,5 kk * naaras * Tallinna, Viro. Viisi pientä pehmeää pikkukisua on vailla rakastavaa perhettä. Pikkuiset kehräävät ja rakastavat paijauksia, ovat luonteeltaan kilttejä ja viihtyvät sylissä sekä tulevat itsekin syliin hakemaan rapsutuksia. Hyvin ihmisrakkaita, kotikissan hyvin hoitamia pentuja.…
MERCEDES * n. 3 kk * naaras * Tallinna, Viro. Syksyn väreissä pieni kolmikuukautinen kissalapsi Mercedes on kuin auringon nousu.. se nähdessään sama ilo valtaa kuin kauniina kesäisenä aamuna. Pikkutyttö on iloinen, utelias ja kekseliäs. Hyvin viisas, määrätietoinen tyttöpentu ja todella upean…
VELI * n. 3,5 kk * uros * Tallinna, Viro. Viisi pientä pehmeää pikkukisua on vailla rakastavaa perhettä. Pikkuiset kehräävät ja rakastavat paijauksia, ovat luonteeltaan kilttejä ja viihtyvät sylissä sekä tulevat itsekin syliin hakemaan rapsutuksia. Hyvin ihmisrakkaita, kotikissan hyvin hoitamia pentuja.…
PONTSHIK * n. 3 kk * uros * Tallinna, Viro. Punavalkoinen poika Pontshik on tulossa Suomeen kotihoitoon juhannuksen jälkeen. Pontshik ja sisarensa Liisi Kettunen etsivät mielellään yhteistä tai valmiiksi kissakaverilla varustettua kotia. Sisarukset ovat nyt kesäkuussa noin kolmen kuukauden ikäisiä,…
VOVA * n 8 kk (marraskuussa 2013) * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Vova on noin kahdeksan kuukauden ikäinen mustavalkoinen nuori poikakissa, joka odottaa kotia Rakveren tarhalla Virossa. Vova haluaisi olla paljon ihmisen kanssa ja odottaa aina huomiota, katsoo niin kauniisti…
EUGEN * n. 1 v * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Eugen löydettiin 21.2.2014 Rakveren kaupungin liepeiltä ladosta, minne se oli tehnyt itselleen pesän ja missä se asusteli. Sen turkki oli löytöhetkellä kovin takkuinen ja poika oli nälkiintynyt. Eugen oli…
VÄINÖ * alle 1 v * uros (kastroitu) * suomalainen. Moi, mun nimi on Väinö. Mä oon tämmönen komea persikanvärinen nuorimies ja asustelen hoitokodissa Lahdessa. Täällä on ihan kivaa, mutta kyllä mä ihan omankin kodin haluasin joku päivä. Mä tykkään…
PTITSKA * n 10 kk * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Ptitska, suomeksi Lintunen, pieni ja siro, raidallinen, hyvin viisas tyttökissa, ikää sillä on noin 10 kuukauden verran. Lintunen on todella kiva kissalapsi ja pienen ujostelun jälkeen se alkaa luottaa uuteen tuttavuuteen…
CASPER * n. 5 v * uros (kastroitu) * Tallinna, Viro. Casperin tarina voi järkyttää, noin kolme vuotta sitten Kasside Turvakoduun otettiin yhteyttä kissasta, jonka naapuri oli pyytänyt viedä metsään kuolemaan. Turvakodu lupasi ottaa kissan vastaan ja veivät sen suoraan…
MISHA * n. 6 kk * naaras * suomalainen. Sievä Misha on suomalainen löytökissa. Se on seurallinen ja utelias kissanalku, joka rrrakastaa ihmisiä, vaikkakin pienten lasten vauhti hiukan arveluttaa. Neidin lempipuuhiin kuuluu selvästi sylissä torkkuminen ja hoitotädin ”auttaminen” erilaisissa askareissa.…
STUTI * n. 6 kk * naaras (steriloitu) * suomalainen. Stuti on noin puolivuotias, kiltti tyttökissa. Stuti tykkää toisista kissoista ja leikkikavereista ja etsii kotia ensisijaisesti toisen kissan kaverina. Stuti on ollut vähän aikaa myös hoitopaikassa, missä oli koiria ja…
POJU * n. 10 kk * uros (kastroitu) * suomalainen. Poju on huippukissa! Se tykkää ihmisistä, kissoista ja koirista, kaikista paljon ja tasapuolisesti 🙂 Se tulee siis aivan loistavasti toimeen kaikenlaisten kissojen kanssa ja nuorten kissojen kanssa se myös tykkää…
JACKIE * 9 kk * naaras (steriloitu) * suomalainen. Jackie on kaunis ja hellyyttävä kehruukone. Se tykkää osallistua kaikkiin puuhasteluihin ja osoittaa kiintymystään puskemalla, kehräämällä ja kimakasti naukumalla. Leikkiminen on Jackien mielestä maailman paras juttu ja se jaksaisi hyppiä, saalistaa,…
HERMANNI * n. 5 kk * uros * Tallinna, Viro. Hermanni ja Nuutti -veljekset ovat kilttejä ja helposti käsiteltäviä kissanalkuja. Ruokahalu pojilla on kunnossa ja ovat muutenkin hyvin aktiivisia ja sosiaalisia ja eivät kovin pitkään aristele uusia tuttavuuksia, vaan heti ovat jaloissa kiehnäämässä ja kaipaavat rapsutusta…
NUUTTI * n. 5 kk * uros * Tallinna, Viro. Hermanni ja Nuutti -veljekset ovat kilttejä ja helposti käsiteltäviä kissanalkuja. Ruokahalu pojilla on kunnossa ja ovat muutenkin hyvin aktiivisia ja sosiaalisia ja eivät kovin pitkään aristele uusia tuttavuuksia, vaan heti ovat jaloissa kiehnäämässä ja kaipaavat rapsutusta…
NENO * n. 1 v * uros (kastroidaan) * suomalainen. Neno on noin vuoden ikäinen, todella sosiaalinen ja ihastuttava poika. Se rakastaa ihmisiä, hellyyttä ja seurustelua ja olisi kaikessa tekemisessä mielellään mukana 🙂 Neno tulee toimeen toisten kissojen kanssa sekä…
ITI * n 2 v * naaras (steriloitu) * Suomessa. Kauniit tytöt Iti ja Eti ovat löytäjänsä mukaan löytyneet ihan kadulta ja kun kukaan ei ole tyttösiä kaipaillut, toi hän ne Viron tarhalle joulukuussa ikiomaa kotiaan etsimään. Tytöissä on samaa…
LISBETH * n. 4-5 kk * naaras * Rakvere, Viro. Lisbeth, oi Lisbeth. Verraton isokorvakakara. Varmasti ok myös koirakotiin. Voi olla, että luulee olevansa hieman itsekin koira, nousee nimittäin syliin ja yrittää nuolla ihmisen kuonoa! Mikä Lisbethin ammatti ihmisenä olisikaan,…
KIKKI * n. 2-3 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Kikki on todella kaunis ja hyväluonteinen tyttö. Se odottaa omaa kotiaan Rakveren tarhalla häkissä eläen. Kun Kikki näkee ihmisen, se painautuu häkkiään vasten ja pyytää rapsutuksia ja huomiota, Kikki…
SUUSI * n. 1,5 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Suusi on erittäin huomionkipeä kissa. Se on jo toista kertaa Rakveren tarhalla odottamassa kotia. Ensimmäisellä kerralla se oli tarhalla pentujensa kanssa ja sai sen jälkeen Virosta kodin, mutta valitettavasti…
MURU * n.10 kk * naaras (steriloitu) * suomalainen. Muru on otettu kiinni erään bensa-aseman takaa Kotkan lähistöllä sen ollessa vasta n.2 kk ikäinen. Sitä on yritetty kesyttää monia kuukausia, mutta Muru on edelleen aika arka. Sitä saa koskea satunnaisesti,…
VENLA * n. 4 kk * naaras * Tallinna, Viro. Venla on nyt huhtikuussa noin neljän kuukauden ikäinen harmaa pieni tyttö. Venla on sisaruksista vähän reppanampi ja oikein tärisee kun se ensimmäistä kertaa nostetaan kopasta tutustumaan uuteen ympäristöönsä. Venla tuntuu…
LYTTIS * n. 3 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Lyttis on saanut nimensä hassusta ulkonäöstään. Sillä on hieman lytympi naama ja se taitaakin olla exotic rodultaan. Lyttis on peräisin paikasta, missä sillä teetettiin paljon pentuja, mutta sen hyvinvointiin ei…
RISJA * n. 3 v * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Risja on löydetty satamasta keskellä kylmää talvea. Risja juoksi luokse maukkuen ja pyytäen mukaan, näkyi heti, että oli entinen kotikissa ja oli hyvässä kunnossa. Risja on nyt noin 3-vuotias ja rauhallinen…
MARJUKA * aikuinen * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Pyöreäposkinen Marjuka oli tullut Rakveren tarhalle tammikuussa 2014. Nyt se on saapunut kotihoitoon Suomeen ja lisätietoja saamme tytöstä, kunhan hoitokoti ensin hieman häneen tutustuu. Marjuka sai oman kodin 17.4.2014. Varaajana toimi…
LYYLI * n. 8 kk * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Piskuinen Lyyli joutui odottamaan kadulla pääsyä hoitopaikkaan Tallinnassa noin puolivuotiaaksi asti. Niin on tämä viirupöksy nyt käynyt kanssamme väsytystaistelua aiheesta uskaltaako antaa koskettaa vai ei 🙂 Nyt on edetty…
JALO * n. 8 kk * uros (kastroitu) * suomalainen. Jalo on ujo, mutta äärettömän komea poika. Se siis tarvitsee kodin, missä sen kesyttämiseen jaksetaan panostaa. Jalo suhtautuu rauhallisiin lapsiin pelottomammin kuin aikuiseen ihmiseen, ja sen kotihoitopaikassa asuva kouluikäinen lapsi…
AIZA * n 1,5 v * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Aizan elämä ei ole ollut helppo. Aiza päätyi laitapuolen kulkijoiden kissaksi, joka sitten tuli tiineeksi ja synnytti kolme pentua. Niistä yksi poika kuoli, mutta tytöt jäivät henkiin. Heti pian…
TIITI * n. 2-3 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Tiiti on erittäin ystävällinen ja seurallinen neiti. Se rakastaa ihmisiä ja ihmisten kanssa seurustelua. Luonteeltaan Tiiti on rauhallinen ja kiltti. Tiiti tulee toimeen toisten kissojen kanssa mutta koska se on…
MATAMI * n. 3 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Matami on saanut nimensä ihanan löllykkämäisestä olemuksestaan ja luonteestaan. Matamilla on hieman ylipainoa, mikä tulevan kodin pitää ottaa huomioon ja pyrkiä saamaan painoa alas. Luonteeltaan Matami on rauhallinen ja hellyydenkipeä,…
PÄTU * n. 1-2 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Mustavalkoinen Pätu on tullut Rakveren tarhalle 31.5.2013. Onnekkaalle Pätulle on jo koti odottamassa Suomessa. Kotiaetsivä kissa luovutetaan uuteen kotiin asianmukaisesti loishäädettynä, eläinlääkärin tarkastamana ja rokotettuna. Se on tunnistemerkitty mikrosirulla,…
HERRA KARVINEN * n. 4 v * uros (kastroitu) * suomalainen. Herra Karvinen on suomalainen leikattu poikakissa, joka tuli yhdistykselle etsimään uutta kotia sen entisen omistajan kuoltua. Karvinen on erittäin ihmisrakas, lempeä ja hellyydenkipeä poika. Ikää sillä on arviolta nelisen…
SISSI * n. 8 kk * naaras (steriloitu) * suomalainen. Sissi on supersosiaalinen tyttö, joka rrakastaa kaikkia ihmisiä. Se juoksee ihmistä vastaan kun tämä tulee kotiin ja kaipaa paljon hellyyttä! Sissi sopii kotiin, missä sillä on riittävästi rapsuttelijoita koska niitä…
BENJAMIN *n. 10 kk *uros (kastroitu) *suomalainen 22.2.2014 Komea Benjamin on myös omaa rakasta kotia etsivän kissan Alicen sisar. Benjamin on luonteeltaan kiltti hymypoika ja tulee toimeen niin toisten kissojen kuin koirienkin kanssa. Benjamin on sosiaalinen ja…
SINI PIKKUNEN * n. 6 kk * naaras * Suomessa. Sini eli ” Pieni ” tai ” Pikkunen ” on sirorakenteinen noin puolivuotias tyttökisu. Pikkunen on aivan mainio katti. Aluksi tyttö on hieman ujo, ja lähtee karkuun jos sitä lähestyy.…
ALICE *n. 10 kk *naaras (steriloitu) *suomalainen 22.2.2014 Kaunis Alice on myös omaa rakasta kotia etsivän kissan Benjaminin sisar. Alice on ihanaluonteinen kissa ja tulee toimeen niin toisten kissojen kuin koirienkin kanssa. Luonteeltaan Alice on sosiaalinen ja…
JOEL TAMSALU * n. 8 kk * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Joel Tamsalu on nuori, alle vuoden vanha kissaherra, joka etsii kotia Rakveren tarhalta käsin. Joel on löytynyt nimensä mukaisesti Tamsalun kylästä, vanhasta talosta toisten kissojen kanssa 19.12.2013. Tarhalta…
MARADONNA * 4-vuotias * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Maradonna tyttönen on syntynyt keväällä 2009 ja odottanut omaa kotia hoitokodissa Tallinnassa jo nuoresta likasta lähtien. Veli Maradona on jo saanut oman kodin. Maradonnaa on käyty katsomassa joitakin kertoja, mutta tyttö…
JUSSI * n. 10 kk * uros (kastroitu) * Tallinna, Viro Jussi on kiltti ja suloinen siamilaismix, joka on elänyt Tallinnassa omistajansa ainoana kissana. Tietoa siitä, miten Jussi tulee muiden kissojen kanssa toimeen ei ole. Nuorena kissana Jussi mahdollisesti saattaisi…
LYSTI * n. 6 kk (joulukuussa 2013) * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Lysti on syntynyt noin heinäkuussa 2013, se on pieni musta tyttö, mahan alla on vähän valkeaakin puolikuun muodossa. Lysti etsii kotia hoitopaikassa, jossa sillä on seuranaan kaksi koiraa, ja…
GINNY * 7 kk (elokuussa 2012) * naaras (steriloitu) * Virossa. Ginny on löydetty kolmen sisarensa kanssa 1.8. Ginny on tytöistä ainoa, jolla on hieman pidempi karva ja Ginnystä tulee isompana varmasti varsinainen kaunotar. Ginny ei ole heti ensimmäisenä tulossa vierasta…
EMIL * n. 7 kk * uros (kastroitu) * Tallinna, Viro. Sisarukset Emil ja Ida syntyivät Tallinnaan autonrenkaan sisään kesällä 2013. Emo jäi kuitenkin ilmeisesti auton alle ruoanhakureissuillaan ja pennut pääsivät ihmisten ruokintaan noin kuukauden ikäisinä. Ruokinta on ollut ilmeisen…
IDA * n. 7 kk * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Sisarukset Emil ja Ida syntyivät Tallinnaan autonrenkaan sisään kesällä 2013. Emo jäi kuitenkin ilmeisesti auton alle ruoanhakureissuillaan ja pennut pääsivät ihmisten ruokintaan noin kuukauden ikäisinä. Ruokinta on ollut ilmeisen…
LEILA NOOR * n. 1-2 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Leila on rauhallinen ja sävyisä nuori tyttökissa, ulkonäöltään ehkä aika tavallinen, mutta todella miellyttävä luonne, vähän kaino ja hiljainenkin. Muutenkin kovin viisaan tuntuinen tyttö. Leila pitää silittelystä vaikka…
LIISI * n. 2,5 v * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Liisillä on ollut aina koti, sitten perhe päätti ettei tarvitse Liisiä enää, eikä päästänyt sitä enää sisälle. Virossa käy niin usein kun pentu ohittaa suloisen pentuiän ja niin nytkin…
VILI * 8 v * uros (kastroitu) * suomalainen. Vili on komea ja rauhallinen kissaherra, joka etsii uutta kotia, mieluiten aikuisen pariskunnan luota. Viihtyy aikuisten ja ikäihmisten parissa. Viihtyy paljon myöskin omissa oloissaan, mutta hellyydenpuuskia tälläkin kissaherralla on, silloin kelpaa niin rapsutukset kuin pusutkin.…
JAKOB * n. 4 kk (joulukuussa 2013) * uros * Tallinna, Viro. Kissapojat Joel ja Jakob ovat noin neljän kuukauden ikäinen, mustavalkoinen veljeskaksikko. Kovia pusuttelijoita ja kehruukoneita ja keskenään parhaat leikki-ja painikaverit, nukkuvat poski poskea vasten. Pentuja oli kaikkiaan neljä,…
JOEL * n. 4 kk (joulukuussa 2013) * uros * Tallinna, Viro. Kissapojat Joel ja Jakob ovat noin neljän kuukauden ikäinen, mustavalkoinen veljeskaksikko. Kovia pusuttelijoita ja kehruukoneita ja keskenään parhaat leikki-ja painikaverit, nukkuvat poski poskea vasten. Pentuja oli kaikkiaan neljä,…
AAPELI * n. 6 kk * uros (kastroitu) * suomalainen. Veljekset Aamos (harmaa-valkoinen) ja Aapeli (koko harmaa) ovat syntyneet loppukesästä Pirkanmaan syrjäkylällä vanhan maatalon pihaan. Veljekset saatiin loukotettua Kulkurien toimesta joulukuun alussa ja ne ovat nyt kotihoidossa Toijalassa. Kotihoidossa pojat…
MERIKARVIAN OSSI * s. 1.8.2013 / 4 kk * uros * suomalainen. Kissanpentu Ossi on todella komea klassisella harmaaraitaisella turkillaan. Se on muutenkin kivan luonteen omaava ja hurmurityyppiä. Tästä tulee isona varmasti sellainen isokokoinen leveänaamainen nallukkakissa, kunhan saa nauttia säännöllisistä…
NOOMI * n. 4-5 kk * naaras * Tallinna, Viro. Noomi on arviolta vajaan viiden kuukauden ikäinen musta tyttö. Se on pahnanpohjimmainen neljän pennun sisarusparvesta Joel, Jakob ja Joona, joista kaikki muut ovat jo päässeet tai varatut omiin koteihinsa. Siinä,…
MERIKARVIAN SÄIHKYSILMÄ * s. 12.8.2013 / 4 kk * naaras * suomalainen. Säihkysilmä on valloittava pentu. Sillä on aina hieman hämmästynyt ilme, koska silmien kohdalle mustaan turkkiin on eksynyt keltaiset “räiskeet”. Se on rauhallinen ja hieman ujo luonteeltaan, mutta toisten…
MATTEO * n. 6 kk * uros * Tallinna, Viro. Matteo on noin puolivuotias siamilainen kissapoika, väriltään se on kaunis punanaamio ja silmät ovat siniset. Matteo on leikkisä pentu, joka leikin lomassa mielellään kieriskelee myös rapsuteltavana. Juttua siltä riittää pikkukissan äänellä…
BRUNO * s. 4.8.2013 / 4 kk * uros * Tallinna, Viro. Bruno on neljän kuukauden ikäinen poikakissanpentu. Bruno on tullut Suomeen etsimään omaa pysyvää kotiaan siskonsa Cissyn kanssa. Molemmilla on pitkä karva, mutta Bruno on tullut enemmän emoonsa, joka…
MURU * n. 1 v * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Muru on nuori tyttökissa, joka on bongattu bussipysäkiltä nuohoamassa odottajien jalkoja hellyydenpulassaan. Kukaan ei tunnustanut kissaa omakseen, joten se lähti Irinan mukaan. Pian steriloinnin yhteydessä huomattiin, että se olisi saanut…
AAMOS * n. 5-6 kk * uros (kastroidaan) * suomalainen. Veljekset Aamos (harmaa-valkoinen) ja Aapeli (koko harmaa) ovat syntyneet loppukesästä Pirkanmaan syrjäkylällä vanhan maatalon pihaan. Veljekset saatiin loukotettua Kulkurien toimesta joulukuun alussa ja ne ovat…
JOONA * n. 4 kk * uros * Tallinna, Viro. Piskuinen poikapentu Joona on saapunut Helsinkiin kotihoitoon joulukuun lopulla. Se oli ensimmäiset muutamat päivät saavuttuaan arka, mutta nyt jo omatoimisesti hyppää syliin saamaan silityksiä. Joona on rohkea ja utelias sekä…
JEFRY * n. 8 kk * uros (kastroitu) * Tallinna, Viro. Jefry on komea nuori kollinalku, paksut posket, pitkät viikset ja kaiken kruunaa tyylikäs harmaa raitapaita vitivalkealla puhtaalla kaulurilla. Luonteeltaan Jefry on kiltti ja hellyydenkipeä hyrisijä, oikein leikkisä nuori kaveri.…
MERIKARVIAN ONERVA * s. 1.8.2013 / 4 kk * naaras * suomalainen. Raitatyttö Onerva on tempperamenttisempi kuin velipoika Ossi ja vielä ihmisten läsnäollessa aika arka ja varautunut. Se sähisee varmuuden vuoksi kaikelle uudelle, mutta enää se ei pure ja kynsi niinkuin aluksi.…
MERIKARVIAN TELLERVO * s. 12.8.2013 / 4 kk * naaras * suomalainen. Tämä tyttö on sosiaalinen, reipas ja rohkea, muttei kuitenkaan mikään häsläri tai päällepäsmäri. Se ei hätkähdä oikein mistään ja antaa vieraidenkin lasten ottaa syliin ja leikittää itseään. Ulkonäkö…
RÕSNIK * n. 6 kk * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Rõsnik on reipas noin puolivuotias poikakissan pentu. Rõsnik on hyvin lempeäluonteinen poika ja kehrää alati, Rakveren tarhalla se tulee toimeen hyvin myös toisten kissojen kanssa, eikä pelkää koiriakaan. Turkissa…
SANI AURINKOINEN os. Matosalmi * n. 2-4 v * naaras (steriloitu) * suomalainen. Minä olen kaunis, omanarvoni tunteva aurinkoinen tiikeri. Ihmisistä, jotka minua täällä hoitaa tykkään oikein kovasti ja palkitsen heidän hoitotoimensa kehräämällä ja puskemalla kuin viimeistä päivää. En millään…
CISSY * s. 4.8.2013 / 4 kk * naaras * Tallinna, Viro. Kotia etsivä Cissy on juuri täyttänyt neljä kuukautta. Sillä on pitkä karva ja väriltään se on musta, kaulan alla piilossa on myös vähän vaaleampaa väritystä. Cissy on hyvin…
LUUKAS * n. 5 kk (marraskuussa 2013) * uros * Tallinna, Viro. Luukas on valkoinen poikakissan pentu, ikää sillä on noin viiden kuukauden verran. Luukas on hyvin kiltti kissalapsi ja pienen ujostelun jälkeen se alkaa luottaa uuteen tuttavuuteen nopeasti, ensitervehdysten…
EMILIA * n. 3 v * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Emilia on kiltti ja ihmisrakas, arviolta alle viisivuotias steriloitu tyttökissa. Turkki on hienon kolmivärinen, persikkaa, harmaata ja valkoista. Hienointa Emiliassa taitaa kuitenkin olla luonne, Emilia on hyvin ystävällinen ja luottavainen…
TIMMI * n. 6 kk (lokakuussa 2013) * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Timmi on hiukan poikamaisesta nimestään huolimatta nuori ja hyvin kaunis tyttökissa. Timmi on löytynyt kesällä hylättynä itäisestä Virosta erään luostarin liepeiltä, kaupan täti otti sen hoiviinsa kauppaan…
KUZJAKA * s. 7.4.2013 / 6 kk * uros * Tallinna, Viro. Näiden sisarusten tarina alkoi jo tammikuussa 2013, jolloin Tallinnasta tuli avunpyyntö emolle ja pennuille, jotka majailivat purku-uhan alaisessa hylätyssä rakennuksessa. Juuri ennen kuin ne saatiin talteen, emo oli kuitenkin…
FELICIA * n. 2 v * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Felicia on nuorena otettu kadulta talteen, kun se löytyi siellä itkemästä kovaa yksikseen. Nyt Felicia on jo noin parivuotias nuori neiti. Sen turkki on upean kiiltävän musta ja rinnassa…
NOKKY * s. 15.7.2013 / 4 kk * naaras * Tallinna, Viro. Sisarukset Alazani ja Nokky ovat syntyneet 15.7.2013. Tarkan päivän tiedämme, koska Irina poimi juuri synnyttäneen äidin pois laitapuolenkulkijoilta, jotka olivat menossa viemään äidin ja lapset metsään jättääkseen perheen…
ALAZANI * s. 15.7.2013 / 4 kk * naaras * Tallinna, Viro. Sisarukset Alazani ja Nokky ovat syntyneet 15.7.2013. Tarkan päivän tiedämme, koska Irina poimi juuri synnyttäneen äidin pois laitapuolenkulkijoilta, jotka olivat menossa viemään äidin ja lapset metsään jättääkseen perheen…
HALLIKE * 2-3 v * uros (kastroitu) * Virossa. Siniharmaa Hallike on ystävällinen, huomionkipeä, leikkisä ja kiltti kissapoika. Hallikeen iäksi on arvioitu pari-kolme vuotta. Tämä kissa suorastaan rakastaa ihmisiä, tulee itse vapaaehtoisesti syliin paijattavaksi ja tykkää turkin harjaamisesta, kehräys kuuluu heti. Sydämellinen ja…
JAAN * s. 19.5.2012 / 1 v 3 kk * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Karl ja veljensä Jaan ovat tarhalla toukokuussa 2012 syntynyt aktiivinen kaksikko. Veljekset ovat rohkeita ja leikkisiä kaveruksia, joiden kanssa ei aika tule varmasti pitkäksi. Pojat…
VLADIMIR * s. 5.2013 * uros * Tallinna, Viro. Pikkuinen musta poika Vladimir etsii uutta kotia kotihoitopaikassa Helsingissä. Vladimir on löydetty Tallinnasta keskikaupungilta yksikseen roskiksien takaa parkumasta noin parikuisena. Ohikulkijat olivat kuuroja, kunnes vihdoin eräs ohikulkija otti pennun mukaansa. Vladimir…
ROBI * n. 3 v * uros (kastroitu) * Rakvere, Viro. Robi on mielettömän kaunis poika, upea turkki ja jäätävän kauniit siniset silmät. Robi oli jo saanut kerran kodin tarhalta, mutta palautunut, koska lapset olivat kiusanneet (kuulemma vika ei olisi ollut Robissa).…
JONDALAR * s. 5.2013 / 4 kk * uros * Tallinna, Viro. Sisarukset Ayla ja Jondalar ovat noin neljän kuukauden ikäisiä harmaaraidallisia kissanpentuja. Näitä kahta sisarusta ei heti meinaa toisistaan erottaa, raitapaitoja ovat kuten emonsakin. Aylalla on paksumpi musta juova…
ONNI * 4-5 kk (lokakuussa 2013) * uros * Tallinna, Viro. Kultaraidallinen pikkupoika Onni on varsinainen velmu, joka viihtyy sylissä istumassa tai olkapäällä kehräämässä ja on todella kultainen paitsi raidoiltaan myös luonteeltaan. Onni oppii luottamaan nopeasti omiin ihmisiin, sillä sen…
AMADEUS * s. 5.2013 / 5 kk (lokakuussa 2013) * uros * Tallinna, Viro. Amadeus on hyvin kaunis, vajaa puolivuotias pörröinen pentukissa. Amadeus on löydetty Tallinnan keskikaupungilta, roskisten takaa piilottelemasta. Samasta paikasta kuin hoitopaikkansa jo ihastuttanut ja varaama Vladimir, mutta vain…
ANSELMI * n. 2 kk (syyskuussa 2013) * uros * suomalainen. Anselmi on löytynyt noin viiden viikon ikäisenä Hämeen seuduilta maalaismaisemista. Vanhempi mies, jolta Anselmi haettiin oli saanut sen naapureilta, jotka taas olivat poimineet sen tieltä yksin talsimasta. Anselmi puskee…
TRISHA * s. 14.4.2013 / 5 kk * naaras * Tallinna, Viro. Tämä kaunis sisaruskolmikko Trisha, Sonja ja Sim on syntynyt erään luostarin omalle kissalle eräänä huhtikuisena sunnuntaina 2013. Luostarin asukit luulivat kissan olevan valmiiksi steriloitu, kun se muutti heille syksyllä asumaan.…
AMEE * 3 kk (lokakuussa 2013) * naaras * suomalainen. Amee on loukutettu Hämeestä erään talon pihapiiristä, jonka vanhus ei enää kyennyt kissoista huolehtimaan. Ameen lisäksi talteen saatiin kaksi isompaa kissaa, jotka ovat tulossa kotia etsimään, kunhan ne ensin ovat totutelleet hetken sisäkissan elämään. Amee on varattu jo omaan…
SONJA * s. 14.4.2013 / 5 kk * naaras * Tallinna, Viro. Tämä kaunis sisaruskolmikko Trisha, Sonja ja Sim on syntynyt erään luostarin omalle kissalle eräänä huhtikuisena sunnuntaina 2013. Luostarin asukit luulivat kissan olevan steriloitu, kun se muutti heille syksyllä asumaan.…
TUPSU * s. 5.2013 / 4 kk * uros * Tallinna, Viro. Pieni kylä Tallinnan lähellä, lopputiine valkoinen kissaemo heitetty autosta ulos. Kissaemo tuli itse omakotitalon pihalle pyytämään apua ja pääsikin näin sisätiloihin synnyttämään pennut, aika oli toukokuun alku 2013.…
MASKA * s. 7.4.2013 / 5 kk * naaras * Tallinna, Viro. Maskan ja sisarusten tarina alkoi jo tammikuussa 2013, jolloin Tallinnasta tuli avunpyyntö emolle ja pennuille, jossa ne majailivat purku-uhan alaisessa hylätyssä rakennuksessa. Juuri ennen kuin ne saatiin talteen,…
RUUSU * n. 2 v * naaras (steriloitu) * Suomessa. Ruusu on kotiaetsivän Willie-pennun emo. Ruusu on ihmisläheinen, avoin ja kehrääväinen emokissa, nuori vielä itsekin. Väritys on erikoisen kaunis harmaa-creme. Ruusu on terve ja sisäsiisti, hyvinhoidettu. Hoitokodissa Tallinnassa se on tottunut pieneen kissaystävälliseen…
WILLIE * s. 31.1.2013/8 kk * uros (kastroitu) * Suomessa. Pikkukissa Willie on pieni, suloinen ja ihanan seurallinen, untuvaturkkinen kissanpentu. Willie on syntynyt tammikuun lopussa 2013 ja on kasvanut kodissa, mutta jäi nuoren emonsa kanssa kodittomaksi isäntäväen menettäessä asuntonsa. Willie on vielä Ruusu-kissaemon esiliinan nauhoissa…
PUPU * n. 2 v * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Kotia etsivä Pupu on nuori, kaunis tumman kilpikonnanvärinen steriloitu tyttökissa. Pupu-tyttö löydettiin, kun se oli viime vuoden marraskuussa tehnyt pennut Tallinnassa erään 1. kerroksen asunnon parvekkeen paljaalle lattialle. Asunnon…
NEIDI * n. 4 kk * naaras * Rakvere, Viro. Neidi on noin neljän kuukauden ikäinen pikkukissa, joka odottaa kotia Rakveren tarhalla Virossa. Neidi on löytynyt 1.7. Rakveren kaupungista Kastani puistotieltä yksin tallustelemasta. Miten Neidi oli sinne yksin joutunut, sitä…
SINDI * n. 1 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Sindi on tullut Rakveren tarhalle 26.5.2013 melkoisen surkeassa kunnossa, laihana ja valkea turkki likaisena. Sindin korvia on lisäksi leikelty ilmeisesti saksilla pyöreämmäksi. Sindi ei silti arastele ihmisiä, vaan on…
LILI * n. 1 v * naaras (steriloitu) * Rakvere, Viro. Lili on noin yksivuotias monivärinen tyttökissa Rakveren tarhalla. Aivan ihana! Alkuun hieman arka, mutta tosi utelias. Rentoutuu nopeasti ja nauttii rapsutuksista. Ei käy kiinni vaikka olisi aihettakin, meinaan kokeiltiin sitäkin..…
MIINA * n. 3 kk * naaras * Suomessa. Miina on noin kolmen kuukauden ikäinen pikkukissa Rakveren tarhalla. Väritykseltään Miina on tumma kilpikonna. Miina on veljensä Miinen kanssa tulossa Suomeen kotihoitoon 1.12. Miina sai oman kodin Harmo-kissan kaverina Helsingistä joulukuussa…
PUMPULI * s. 5.2013 / 4 kk * naaras * Tallinna, Viro. Pieni kylä Tallinnan lähellä, lopputiine valkoinen kissaemo heitetty autosta ulos. Kissaemo tuli itse omakotitalon pihalle pyytämään apua ja pääsikin näin sisätiloihin synnyttämään pennut, aika oli toukokuun alku 2013.…
RUBY * n. 4 kk (heinäkuu 2013) * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Neljä keskenkasvuista pentua löytyi torin porttien vierestä pahvilaatikosta Tallinnassa eräänä päivänä toripäivän päätteeksi toukokuussa. Todennäköisesti ne eivät olleet menneet torilla kaupaksi, sillä yllättävää kyllä tämänkokoiset pennut alkavat…
ROBERTO * n. 4 kk (heinäkuu 2013) * uros (kastroitu) * Tallinna, Viro. Neljä keskenkasvuista pentua löytyi torin porttien vierestä pahvilaatikosta Tallinnassa eräänä päivänä toripäivän päätteeksi toukokuussa. Todennäköisesti ne eivät olleet menneet torilla kaupaksi, sillä yllättävää kyllä tämänkokoiset pennut alkavat…
JAMES * n. 3-5 v * uros (kastroitu) * Suomessa. James on valtavan sosiaalinen ja seurallinen iso punainen kollipoika. Iäksi arvioimme muutaman vuoden, korkeintaan 5 vuotta. James juttelee paljon, tulee syliin, puskee jopa hyppypuskumalliin ja rakastaa silitystä ja rapsuttelua. Harjaaminen on kanssa…
MORRIS * 7 kk * uros (kastroitu) * Suomessa. Tämä pörrökasa on Morris. Morriksella on ikää noin seitsemän kuukauden verran ja se on otettu Tallinnassa ulkoa kiinni vasta vähän aikaa sitten. Morris on mustavalkoinen. Morriksella on myös musta ja…
ETI * n. 2 v * naaras (steriloitu) * Virossa. Kauniit tytöt Iti ja Eti ovat löytäjänsä mukaan löytyneet ihan kadulta ja kun kukaan ei ole tyttösiä kaipaillut, toi hän ne Viron tarhalle joulukuussa 2012 ikiomaa kotiaan etsimään. Tytöissä on…
MILLIE * n. 3 v * naaras (steriloitu) * Tallinna, Viro. Tämä musta kaunotar on Millie. Millie on ollut Suomessa kotihoidossa nyt viikon verran ja sinä aikana on käynyt ilmi, että Millie on enemmän rauhaa rakastava, kuin hulinassa viihtyvä kissa,…