IMAGE * arvioitu syntymävuosi 2012-2013 * narttu * steriloitu * Romaniassa 31.12.2015 Herttainen Image on löydetty Bukarestin kaupungista suuren marketin pihalta. Tällä kauniilla tytöllä oli juoksuaika, jonka vuoksi poikakoira...
pieni koira
Kodin saanut koira: MINI BOXER
27.3.2015 Pienen, arvonsa tuntevan Mini Boxerin on ottanut suojiinsa Kulkurien yhteistyökumppani, OneVet klinikan hyväsydäminen Dr. Adina. Mini Boxerin taustasta ei juurikaan ole tietoa, mutta jo pidemmän aikaa se on asustellut klinikalla....
Kodin saanut koira: UBITU
UBITU uros arvioitu syntymäaika 2012-2013 kastroidaan Romaniassa 27.1.2016 Asociatia Suflete Dragi on kahden naisen, äidin ja tyttären ylläpitämä yhdistys. Kulkurien tukemana äiti Anda Murgu ja tytär Alina Murgu...
Kodin saanut koira: ZORO
26.11.2015 Ihastuttava pikkukoira Zoro on alunperin asunut kunnallisella tarhalla, mutta on yhtenä onnekkaana päässyt asumaan ja odottamaan omaa kotiaan Bukarestin kaupungissa sijaitsevaan Onevetin koirahoitolaan. Hoitolassa Zoro asustelee...
Kodin saanut koira: TINKER
18.11.2015 Clinica Veterinaria OneVet on eläinklinikka, jonka kautta kaikki eläimemme tulevat Suomeen. Siellä ne saavat rokotukset ja ne testataan tautien varalta sekä mikrosirutetaan ja iän salliessa myös steriloidaan ja kastroidaan....
Kodin saanut koira: HAMMER
28.11.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koirat: SUNSET (nyk. Salli)
25.11.2015 Clinica Veterinaria OneVet on Kulkurien yhteistyöeläinklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptoidut koirat tulevat Suomeen. Siellä ne saavat rokotukset ja ne testataan tautien varalta sekä mikrosirutetaan ja iän salliessa...
Kodin saanut koira: SAVANNAH
29.11.2015 Clinica Veterinara OneVet on Kulkurien tärkeä yhteityökumppani Romaniassa. Kaikki koirat jotka tulevat Kulkurien ohjelmasta Suomeen, kulkevat OneVetin kautta. OneVetin on perustanut tehokas ja ammattitaitoinen...
Kodin saanut koira: IIDA
13.11.2015 Suloinen Iida löytyi hautausmaalta kolmen pienen pentunsa kera hylättynä noin 2 kuukautta sitten. Iida sai luultavasti saanut lähtöpassit siksi että tuli tiineeksi. Pennut on jo varattu omiin koteihinsa ja nyt pikkuneiti...
Kodin saanut koira: MINI (Disney girls)
MINI * Arvioitu syntymäaika 07-08/2015 * narttu * Romaniassa 18.11.2015 Siskokset Mini, Daisy ja Winy hylättiin eläinklinikka Onevetin tarhan porteille pahvilaatikossa. Heidät löytänyt työntekijä toimitti tytöt Onevetin...
Kodin saanut koira: HANSEL
HANSEL * uros * arvioitu syntymävuosi 2013 * kastroidaan * Romaniassa 26.10.2015 Asociatia Suflete Dragi yhdistys on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista Romaniassa. Suflete Dragia vetää sitkeä ja ahkera...
Kodin saanut koira: YASMIN
YASMIN * arvioitu syntymävuosi 2005-2008 * narttu * steriloitu * Romaniassa 06.12.2015 Yasmin on rauhallinen ja ystävällinen pieni koiramummo, jolla on joskus ollut omistaja. Ihanan Yasminen omistaja piti rouvaa kiinni ketjussa...
Kodin saanut koira: FUZZY
FUZZY * n. 1-2 v. * narttu * steriloidaan * Romaniassa 15.10.2015 Carmen Mandescu on Romanialainen eläinsuojelija, jonka ystävä löysi Fuzzyn vuoristoalueelta ja vei kotiinsa turvaan. Carmenin ystävällä on kotonaan jo...
Kodin saanut koira: GAMI
GAMI Arvioitu syntymäaika 2013 narttu steriloitu Romaniassa 13.12.2015 Sintestin tarhalla asuu pieni suloinen koira-tyttö nimeltään Gami. Siellä se elää 5-6 muun koiran kanssa samassa laumassa. Jos toinen koira...
Kodin saanut koira: CAESAR
26.11.2015 Iloinen ja lempeä Caesar on päässyt kadulta odottamaan omaa kotiaan Bukarestissa sijaitsevaan Onevetin koirahoitolaan. Kiltti Caesar tulee todella hienosti toimeen toisten koirien kanssa ja tällä hetkellä pikkumies asuu toisen...
Kodin saanut koira: SANDRA M
SANDRA M * narttu * arvioitu syntymävuosi noin 2013 * steriloidaan * Romaniassa 11.10.2015 Mihaela Soare on romanialainen eläinsuojelija joka on omistanut elämänsä auttaakseen kodittomia eläimiä. Pääosin Mihaela...
Kodin saanut koira: BLANCA
BLANCA * narttu * noin 2-vuotias * steriloitu * Romaniassa 24.5.2015 Blanca pääsi Kulkurien yhteistyökumppanin Mihaela Soaren luokse turvaan. Mihaela löysi Blancan hylättynä eräältä markkina alueelta minne Blanca oli...
Kodin saanut koira: FIELDIE (nyk. Sara)
FIELDIE * narttu * arvioitu syntymäaika 2013 * steriloidaan * Romaniassa 18.5.2015 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 km Romanian pääkaupungista Bukarestista.Toisen pääyhteistyökumppanimme, Asociatia A Doua...
Kodin saanut koira: SHEILA BUNNY
SHEILA BUNNY * syntymäaika 12/2014 * narttu * steriloitu * Romaniassa 4.6.2015 Tällä koiralla on siis hetken ollut koti, jossa on voinut tuntea oman ihmisen ja tutun ympäristön. Hetkessä kaikki muuttuu, kun...
Kodin saanut koira: MIHA
12.11.2015 Kaunis Miha tuotiin kadulta paikallisten lasten toimesta kaupungissa pidettävään sterilointitapahtumaan. Miha jäi väliaikaisesti asumaan ja odottamaan omaa kotiaan tähän vaaleanpunaiseen rakennukseen, jossa muun muassa RAR- tiimi...
Kodin saanut koira: HIELDIE
HIELDIE * narttu * syntynyt arviolta 5/13- 11/13 * steriloidaan * Romaniassa 18.5.2015 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 km Romanian pääkaupungista Bukarestista.Toisen pääyhteistyökumppanimme, Asociatia A Doua...
Kodin saanut koira: FANNI (ent.Chloe)
FANNI * narttu * arvioitu syntymävuosi 2010 * Steriloitu * Suomessa 21.1.2013 Buzaun kylässä, 110 kilometrin päässä Bukarestista, sijaitsi kunnallinen koiratarha, jossa olot olivat, kuten lähes kaikilla romanialaisilla...
Kodin saanut koira: BONITA
BONITA * noin 2-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 7.9.2015 Romanialainen kadulle syntynyt tai sinne hylätty koira tietää, mitä on olla roska. Miltä tuntuu, kun heitetään pois, ei ole paikkaa minne mennä, tai...
Kodin saanut koira: SUZY
SUZY * Noin 2-vuotias * Narttu * Steriloitu * Romaniassa 15.7.2015 Kulkureiden aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia...
Kodin saanut koira: CERI
CERI * Noin 2-vuotias * Uros * Kastroidaan * Romaniassa 27.9.2015 Kulkureiden aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia...
Kodin saanut koira: VALI (nyk. Orvokki)
VALI * noin 13-14 -vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 22.9.2015 Tämän ihastuttavan mummokoiran, Valin, tarina on hyvin tyypillinen romanialaisen koiran tarina: Valin taustasta tai historiasta ei ole mitään...
Kodin saanut koira: LINO VENTURA
LINO VENTURA * arviotu syntymäaika 5/2015 * uros * Romaniassa 20.8.2015 Lino Venturan löysi eläinsuojelija Carmen Mandescun ystävä Bukarestista muutama viikko sitten, oli yö ja pieni Lino itki...
Kodin saanut koira: JAZZ (J-Team)
JAZZ * uros * syntynyt 1.6.2015 * Romaniassa 1.9.2015 J-Teamin pennut syntyivät 1.6.2015 yhteistyökumppanimme, eläinsuojeluyhdistys A Doua Sansan yhden vapaaehtoistyöntekijän naapurin pihamaalle. Pihan omistajaperhe piti...
Kodin saanut koira: WIKI
29.10.2015 Kaunis pieni Wiki löydettiin noin kaksi viikkoa sitten pellolta yksin rähjäisessä kunnossa. Pikkuinen oli todella takkuinen sekä yltä päältä lian peitossa. Ihmisten lähestyessä Wikiä se vain kyyhötti paikallaan, mutta pienen ajan...
Kodin saanut koira: PAX (nyk. Helli)
PAX * narttu * arvioitu syntymävuosi noin 2011-2012 * steriloidaan * Romaniassa 7.1.2015 Pienikokoisen Paxin löysi yksi Carmen Mandescun ystävistä, muutama viikko sitten . Pax oli tuolloin yksin kadulla ja erittäin...
Kodin saanut koira: CHRISTOPHER
CHRISTOPHER * arvioitu syntymävuosi 2014 * uros * kastroidaan * Romaniassa 19.10.2015 Nuori ja ahkera romanialainen eläisuojelija Alina Murgu oli löytänyt hellyyttävän Christopherin 16.10 aamulla bensa-asemalta yksin...
Kodin saanut koira: JOY (J-Team)
JOY * narttu * syntynyt 1.6.2015 * Romaniassa 1.9.2015 J-Teamin pennut syntyivät 1.6.2015 yhteistyökumppanimme, eläinsuojeluyhdistys A Doua Sansan yhden vapaaehtoistyöntekijän naapurin pihamaalle. Pihan...
Kodin saanut koira: JORDAN (J-Team)
JORDAN * uros * syntynyt 1.6.2015 * Romaniassa 1.9.2015 J-Teamin pennut syntyivät 1.6.2015 yhteistyökumppanimme, eläinsuojeluyhdistys A Doua Sansan yhden vapaaehtoistyöntekijän naapurin pihamaalle. Pihan...
Kodin saanut koira: PEDRO
PEDRO * arvioitu syntymäaika 6/2015 * uros * Romaniassa 22.9.2015 Rosiorin kunnallinen tarha Romaniassa ei poikkeaisi muista tappotarhoista, ellei eläinsuojelija Cornelia Stan tekisi uutterasti töitä...
Enkelikoira: TRUST
TRUST * noin 3-4 vuotta * uros * kastroidaan * Romaniassa 13.09.2015 Romanialaisessa kylässä nimeltä Grădiştea asuu Kulkurien yhteistyökumppani ja pitkäaikainen eläinsuojelija nimeltään Luiza Madru. Hänen kylän lähellä...
Kodin saanut koira: SISI C
SISI C * syntymäaika 6.4.2015 * narttu * Romaniassa 19.8.2015 Sisi C:een tausta on hieman toisenlainen kuin yleensä adoptio-ohjelmassa olevilla, sillä se, että Sisin syntymäaika on tiedossa, niin myös se, että...
Kodin saanut koira: MISS GIGI
MISS GIGI * 1,5-2 vuotta (arvioitu synt. aika 2012-2013) * narttu * steriloitu * Suomessa. 20.11.2014 Onevet-hoitolan Dr. Adina oli pelastanut Romaniasta huonoista oloista kolme koiraa, joista Miss Gigi päätyi etsimään...
Kodin saanut koira: BONITO
BONITO * noin 8kk * uros * kastroitu * Romaniassa 26.8.2015 Romanialainen kadulle syntynyt tai sinne hylätty koira tietää, mitä on olla roska. Miltä tuntuu, kun heitetään pois, ei ole paikkaa minne mennä, tai ketään,...
Kodin saanut koira: KUNO (nyk.Tito)
KUNO * arvioitu syntymävuosi 2012 * uros * kastroitu * Romaniassa. 05.06.2015 Pienikokoinen Kuno on löydetty harhailemasta kadulta, joka on rankkureiden päivittäisessä valvonnassa. Asociatia a Doua Sansan vapaaehtoisilla...
Kodin saanut koira: SAMUEL
SAMUEL * noin 7-8 -vuotias * uros * kastroidaan * Romaniassa 21.9.2015 Tämä pieni Samuel-herra on ollut äärettömän onnekas, sillä se löydettiin harhailemasta autotieltä läheltä Kulkurien yhteistyötahon OneVetin hoitolaa....
Kodin saanut koira: TOOTSIE
TOOTSIE * Arvioitu syntymäaika 06/15 * Narttu * Romaniassa 27.9.2015 Rescueyhdistys Kulkurit ry:n aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen...
Kodin saanut koira: TINKY
TINKY * Arvioitu syntymäaika 06/15 * Narttu * Romaniassa 27.9.2015 Rescueyhdistys Kulkurit ry:n aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista...
Kodin saanut koira: JULIAN (J-Team)
JULIAN * uros * syntynyt 1.6.2015 * Romaniassa 1.9.2015 J-Teamin pennut syntyivät 1.6.2015 yhteistyökumppanimme, eläinsuojeluyhdistys A Doua Sansan yhden vapaaehtoistyöntekijän naapurin pihamaalle. Pihan...
Kodin saanut koira: NONJA
NONJA * arvioitu syntymäaika 5/2015 * narttu * Romaniassa 19.09.2015 Nonja on yksi monista Romanialaisista -ei toivotuista- koiranpennuista, joita tänäkin kesänä on syntynyt kadun varsille ja pelloille lukemattomia...
Kodin saanut koira: TELLU, Suomessa
TELLU * n. 3 vuotta * narttu * steriloitu * Suomessa 17.09.2013 Kaunis Tellu kuuluu onnelliseen viisikkoon, jota kutsumme nimellä "Petrosanin pikkaraiset". Nämä pikkukoirat on pelastanut kunnalliselta...
Kodin saanut koira: DINTISOR
DINTISOR * n. 2-vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 29.12.2014 Niin surullisen monella sama tarina ja siltikin on jokainen oma ihana persoonansa. Niin myös tämä Asociatia Suflete Dragin tarhalla asusteleva nuori uros...
Kodin saanut koira: CROCO
04.08.2015 Croco on löydetty Bukarestin kadulta vaeltelemasta oikea takajalta murtuneena. Nyt takajalka on leikattu ja toimenpiteessä operoitu metalli pysyykin Crocon jalassa sen loppuelämän ajan. Tämä ei kuitenkaan haittaa Crocon...
Kodin saanut koira: LILLA
LILLA * noin 3-4 vuotta * narttu * steriloitu * Romaniassa 13.08.2015 Lilla on pelastettu Oltenitan kaupungin kunnalliselta tarhalta ja neiti asustaa nyt Sintestin tarhalla, jota ylläpitää eläinsuojelijoiden Anda ja Alina...
Kodin saanut koira: DOLY
DOLY * noin 2-3 vuotta * narttu * steriloitu * Romaniassa 30.06.2015 Dolylla on ollut oma koti vanhan naisen luona, joka valitettavasti menehtyi ja tämän vuoksi vanhuksen lapsenlapsi soitti dog catcherit, eli koirarankkurit,...
Kodin saanut koira: AISHA
AISHA * arvioitu syntymäaika 4/2015 * narttu * Romaniassa 1.7.2015 Luiza Mandru on yksi yhteistyökumppaneitamme Romaniassa, jonka hoivissa on tällä hetkellä useita pentuja ja jokaisesta koirasta on Luizalla hätä ja...
Kodin saanut koira: CICA (nyk. Elsa)
CICA * arvioitu syntymäaika 4/2015 * narttu * Suomessa 28.8.2015 Cican tarina on tyypillinen romanialaisen pennun tarina: se on löydetty pienenä pentuna kadulta harhailemasta yhdessä äitinsä kanssa. Todennäköisesti...
Kodin saanut koira: LAKE
LAKE * arvioitu syntymäaika 8/2014 * uros * Romaniassa 26.11.14 Lake on bukarestilaiselle kadulle syntynyt koira. Se ei ole nukkunut pehmeässä sängyssä ja tuntenut oloaan turvalliseksi rennon ja levänneen Mora -...
Kodin saanut koira: ADELE (ent. Adela)
ADELA * arvioitu syntymäaika 9/2014 * narttu * Romaniassa 3.12.2014 Ei ole lottovoitto syntyä Romaniaan. Ei etenkään eläimenä, eikä varsinkaan koirana. Elämä kadulla on täynnä vaaroja ja vain harva selviää niistä tai on...
Kodin saanut koira: PIXIE
PIXIE * arvioitu syntymäaika 1/2015 * narttu * steriloidaan * Romaniassa 20.08.2015 Pixie on löydetty harhailemasta Bukarestista puistosta. Pikkuinen oli luultavasti hylätty, koska vaikutti olevan hyvin hämmentynyt ja hieman...
Kodin saanut koira: CARMIN
CARMIN * noin 2 vuotta * uros * kastroitu * Suomessa 23.03.2015 Carmin asuu tällä hetkellä Bukarestissa Onevetin koirahoitolassa ja siitä saamme kiittää paikallista eläintensuojelijaa Carmen Mandescua, joka pelasti tämän...
Kodin saanut koira: FREDY
FREDY * Noin 1-2 vuotias * Uros * Kastroitu * Romaniassa 7.7.2015 Romaniassa hylätään päivittäin lukuisia koiria, syystä tai toisesta. Koira arvostus on maassa täysin toisenlainen kuin meillä Suomessa, joten eläin...
Kodin saanut koira: ALBERT (nyk. Luka)
ALBERT * uros * syntynyt arviolta v. 2013 * kastroitu * Romaniassa 24.7.2015 Luiza Mandru on romanialainen eläinsuojelija ja Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani: Keväisin ja kesäisin Luizan piha täyttyy...
Kodin saanut koira: MINI-GIMPY
MINI-GIMPY * arvioitu syntymäaika 01.01.2014 * narttu * steriloitu * Romaniassa 07.06.2015 Mini-Gimpy löydettiin 29.05.2015 Rosiori De Veden kaupungista, tehdasalueelta hylättynä, samana päivänä kuin Kulkurit järjestivät...
Kodin saanut koira: HELMERI
HELMERI * noin 8 vuotta * uros * kastroidaan * Romaniassa 28.07.2015 Helmeri on yksi monesta sadasta Rosiorin kunnallisella tarhalla olevasta koirasta. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian...
Kodin saanut koira: SNOW WHITE (nyk. Neri)
SNOW WHITE * narttu * n.1-2-vuotias * steriloidaan * Romaniassa 7.5.2015 Rosiori deVede on kaupunki joka sijaitsee noin 120km Bukarestista lounaaseen. Kaupungista löytyy myös kunnallinen tarha. Koiria tarhassa on...
Kodin saanut koira: OSCAR
OSCAR * noin 1 vuotta * uros * kastroidaan * Romaniassa 20.07.2015 Onevet on Bukarestissa sijaitseva eläinklinikka ja Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani. Onevetin klinikalla työskentelevä Dr. Adina on löytänyt Oscarin...
Kodin saanut koira: KIRBY
KIRBY * noin 2 vuotta * uros * kastroitu * Romaniassa 29.07.2015 Kirby on yksi monesta sadasta Rosiorin kunnallisella tarhalla olevasta koirasta. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian kunnalliset...
Kodin saanut koira: TITO
TITO * noin 1 vuotta * uros * kastroidaan * Romaniassa 28.07.2015 Tito on yksi monesta sadasta Rosiorin kunnallisella tarhalla olevasta koirasta. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian kunnalliset...
Kodin saanut koira: ROSEL
ROSEL * arvioitu syntymäaika 3/2015 * narttu * Romaniassa 29.6.2015 Kevät on jo takanapäin, mutta kevään tuomat pennut näkyvät Luiza Mandrun kotona, jossa on peräti 25 pentua. Luiza Mandru on romanialaisnainen,...
Kodin saanut koira: NESS (nyk. Nuutti)
NESS * arvioitu syntymäaika 3/2015 * uros * Romaniassa 29.6.2015 Kevät on jo takanapäin, mutta kevään tuomat pennut näkyvät Luiza Mandrun kotona, joita on peräti 25 pentua. Luiza Mandru on romanialaisnainen, jonka...
Kodin saanut koira: KARA
KARA * noin 1,5 v. * narttu * steriloitu * Romaniassa 5.7.2015 Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla vapaaehtoisena työskentelevä Cornelia Stan, joka peräänantamattomalla...
Kodin saanut koira: NICOLETTE (nyk. Nicole)
NICOLETTE * narttu * n. 4 v. * steriloitu * Suomessa 13.2.2015 Nicolettea voi kenties pitää hieman onnekkaampana kuin monia muita kodittomia koiria Romaniassa. Nicolette on tuotu suoraan Onevetin hoitolaan omistajan toimesta....
Kodin saanut koira: GEMMA
GEMMA * n. 2 - 3v. * narttu * steriloitu * Romaniassa 2.6.2015 29.5.2015 Rosiori de Vedessä steriloitiin kaupungin koiria. Massasterilointiprojektilla oli vaikutusta Gemman elämään kahdellakin tavalla. Hänet oli...
Kodin saanut koira: BARKY
BARKY * uros * noin 2-3-vuotias * kastroitu * Romaniassa 15.5.2015 Barky on pienikokoinen koira joka oli näkynyt eläinsuojelija Alina Murgun huoneiston edustalla noin kolmen viikon ajan. Paikalliset Dog Catcherit, eli...
Kodin saanut koira: Mr. BOBO
Mr. BOBO * yli 10v * uros * Romaniassa 9.4.2015 Bobon elämä muuttui radikaalisti 4 kuukautta sitten, kun hänen omistajansa kuoli. Bobo on niitä koiria, jotka luultavasti ovat saaneet nauttia kodin lämmöstä ja...
Kodin saanut koira: SELINA
SELINA * narttu * syntymäaika 1.1.2015 * steriloitu * Romaniassa 3.6.2015 Selina löytyi pahvilaatikosta Pian ja Libbyn kanssa eräältä Rosiori De Vede kaupungissa olevalta tehdasalueelta. Tämä kolmikko tuotiin Rosiori De...
Enkelikoira: GOGU
GOGU * Arvioitu syntymäaika n. 1.9.2014 * uros * Romaniassa 12.1.15 Romaniassa, Frumusanin kylässä Anda ja Alina Murgun hoivissa tällä hetkellä elelevä Gogu on yksi pentu monien, monien pentujen joukossa. Se on...
Kodin saanut koira: JR
JR * noin 2 vuotta * kastroitu * uros * Romaniassa 10.03.2015 JR asustaa tällä hetkellä Onevetin koirahoitolassa Bukarestissa. Hoitolan lämminsydäminen eläinlääkäri Adina oli vieraillut Rosiorin kunnallisella tarhalla...
Kodin saanut koira: PICNIC
PICNIC * n. 11/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa 27.6.2015 Romaniassa OneVetin klinikan eläinlääkäri Adina Vladut löysi Picnicin pellolla asuvasta koiralaumasta, joista vain tämä, pienen pieni tirriäinen tuli ihmisen...
Kodin saanut koira: SISSY (nyk. Salli)
SISSY * n. 4v * narttu * steriloitu * Romaniassa 29.3.2015 Sissy on romanialaisen eläinsuojelijan Mihaela Soaren luona odottamassa uutta kotia. Sissy on luonteeltaan todella rauhallinen. Sen herkkä olemus ja mieli ei...
Kodin saanut koira: SASIA (nyk. Sara)
SASIA * narttu * n. 8-vuotias * steriloidaan * Romaniassa 28.12.2014 Sasia on löydetty kadulta, josta hänet on otettu turvaan Anda Murgun hoiviin. Ikää Sasialla on noin 8 vuotta mutta neiti on vuosistaan huolimatta...
Kodin saanut koira: MORTY
MORTY * uros * noin 7v * kastroitu * Romaniassa 27.4.2015 Mortyn tarina alkoi kuten niin monen muunkin kodittoman koiran tarina Romaniassa. Morty löytyi kadulta kahden muun koiran kanssa. Näistä kahdesta Mary Jane löytyy...
Kodin saanut koira: PIA
PIA * arvioitu syntymäaika 01.06.2014 * narttu * steriloitu * Romaniassa 02.06.2015 Kulkurit järjestivät toukokuussa alkavan sterilointikampanjan Romaniassa, Rosiori De Veden kaupungissa. Samaan aikaan eräs nainen oli löytänyt...
Kodin saanut koira: DORA GIRL
DORA GIRL * arvioitu syntymäaika 10/2014 * narttu * ei steriloitu * Suomessa 9.3.2015 Dora Girl löydettiin autotien varresta Romaniassa viime joulukuussa. Se oli monien muiden kodittomien pentujen tapaan hylätty tien pientareelle...
Kodin saanut koira: FRISKEY
FRISKEY * Noin 1-vuotias * Uros * Kastroidaan * Romaniassa 25.4.2015 Romanian kaduilla elää jatkuvasti tuhansia kodittomia koiria. Suhtautuminen ja arvostus eläintä kohtaan on maassa täysin erilainen kuin meillä...
Kodin saanut koira: LANCELOT
LANCELOT * noin 5 vuotta * uros * kastroidaan * Romaniassa 07.05.2015 Lancelot asustaa tällä hetkellä Rosiorin kunnallisella tarhalla, jonka vastuuhenkilönä, sinnikkäiden neuvotteluiden jälkeen, toimii Kulkureiden...
Kodin saanut koira: GIOIA
GIOIA * arvioitu syntymäaika 6/2014 * narttu * Romaniassa. 20.8.2014 Romanian kadulle syntyneiden koiranpentujen määrä on lukematon. Toisinaan pienille pennuille käy suuressa maailmassa kurjasti, mutta toisinaan...
Kodin saanut koira : MUGUREL
MUGUREL * n. 2-3v * uros * kastroidaan 10.2.2015 Romaniassa koiran asema ei ole aina hääppöinen. Tämän tietävät hyvin myös Anda ja Alina Murgu, uuttera eläinsuojelijakaksikko ja toinen Kulkureiden...
Kodin saanut koira: ACANA
ACANA * arvioitu syntymäaika v 2012 * narttu * Romaniassa 20.4.2015 Acana on varattu omaan kotiin Suomeen. 2.4.2015 Acana lensi tänään Suomeen omaan kotiinsa. Koirakaverikseen se saa myös Kulkurien avulla...
Kodin saanut koira: ALEILA (nyk. Leia, “Lettu”), Suomessa
ALEILA * arvioitu syntymäaika v. 2012 - 2013 * narttu * steriloitu * Suomessa 22.2.2015 Romaniassa kulkukoirien määrää on koetettu hillitä monin eri keinoin, joista suosituin lienee koirien kerääminen...
Kodin saanut koira: MIKE, Suomessa
MIKE * uros * syntynyt arviolta v. 2013 * kastroidaan * SUOMESSA 12.3.2015 Romaniassa lemmikkikoiran häätämiseen kodistaan ei tarvita useinkaan kovin kummoista syytä. Se voi olla haukahtaminen, liian innokas leikki tai...
Kodin saanut koira: PENNY S
PENNY S * narttu * n. 3-vuotias * steriloidaan * Romaniassa 28.12.2014 Penny S löydettiin keskeltä vilkasta autotietä, muiden koirien ympäröimänä. Eläinsuojelija Alina Murgu yritti huokutella Penny S:ää luokseen mutta...
Kodin saanut koira: SNUFFY
SNUFFY * uros * noin 4v * kastroidaan * Romaniassa 16.3.2015 Snuffy pääsi yhteistyökumppanimme ja aktiivisen eläinsuojelijan Mihaela Soaren luokse turvaan seurattuaan Mihaelan äitiä kauppareissulta kotiporteille saakka....
Kodin saanut koira: VEVE
VEVE * n.1-v * narttu * steriloitu * Romaniassa 13.12.2014 Eläinsuojelija Alina Murgu löysi tämän, hylätyn pienokaisen, kadulla. Veve on arvioltaan hieman päälle 1-v ja painaa tällä hetkellä n.5,2kg. Veve vietiin...
Kodin saanut koira: ZUZAN (nyk. Zuzu)
ZUZAN * n. 5 v. * narttu * steriloitu * Suomessa 10.2.2015 Zuzan on löydetty Bukarestin kadulta ja on tällä hetkellä eläinsuojelija Anda Murgun luona Frumusanin kylässä. Zuzan on ilonen ja leikkisä koira eikä juurikaan hauku....
Kodin saanut koira: DANY
DANY * uros * arviotu syntymäaika 6/2014 * Romaniassa 13.1.2015 Dany on kaunis pieni poikapentu, joka kasvaa arvion mukaan vielä jonkun verran. Arvio on kuitenkin, että Danyn koko tulee pysymään melko pienenä,...
Kodin saanut koira: ANITA
ANITA * narttu * n. 3-4 kk * Romaniassa 26.2.2015 Tammikuun alkupuolella yksityinen eläinsuojelija ja yhteistyökumppanimme Luiza Mandru, kävi rokotuttamassa koiria toisen yhteistyökumppanimme, OneVet...
Kodin saanut koira: FELICIA (ent. GULIA)
GULIA * narttu * 7-8-vuotias * steriloitu * Romaniassa 14.2.2015 Gulian kova onni kääntyi marraskuussa, kun yhteistyökumppanimme Onevet-klinikan Dr. Adina löysi tämän pienen koiran hortoilemasta yksinään kylässä nimeltä...
Kodin saanut koira: TONI
TONI * uros * syntynyt arviolta 2014 * kastroidaan * Romaniassa 12.3.15 Romaniassa lemmikkikoiran häätämiseen kodistaan ei tarvita useinkaan kovin kummoista syytä. Se voi olla haukahtaminen, liian innokas leikki tai...
Kodin saanut koira: ZUZI, nykyinen Susi
ZUZI * arvioitu syntymäaika 10/2014 * narttu * Romaniassa 27.1.2015 Eräänä talvisena -18 asteen pakkaspäivänä löysi romanialaisen eläinsuojelijan, yhteistyökumppanimme Carmen Mandescun ystävä pienen koiranpennun ulkoa...
Kodin saanut koira: TOTO M
TOTO M * n. 2 v. * uros * kastroidaan * Romaniassa 7.1.2015 Kadulla koditon koira, jälleen. Eläinsuojelija Mihaela Soarelle tämä on tuttuakin tutumpi näky Romanian kaduilla. Mihaela otti Toto koiran suojiinsa ja...
Kodin saanut koira: JOLIE M (Nyk. Elsa)
JOLIE M * narttu * n.2-v * steriloitu * Romaniassa 12.2.2015 Jolie M oli tuotu pentunsa kanssa pienelle yksityiselle tarhalle turvaan ja yhteistyökumppanimme, eläinsuojelija Mihaela Soare, sai tästä tiedon....
Kodin saanut koira: HIPPO (nyk.Sisu)
HIPPO * uros * arvioitu synt.aika 10/2015 * Romaniassa 1.2.2015 Hippon löysivät yhteistyökumppanimme Suflete Dragin, Anda ja Alina Murgu, Jilavan tarhan takana kulkevalta tieltä. Alina Murgu otti Hipon mukaansa...
Kodin saanut koira: TINYONE (nyk. Sulo)
TINYONE * uros * arvioitu synt.aika 10/2014 * Romaniassa 30.1.2015 Tinyone sisaruksineen löytyi hylättynä metroaseman sisäänkäynnin vierestä. Löytäjänä toimi yhteistyökumpanimme Suflete Dragin Alina Murgu. Muut...
Kodin saanut koira: MISS VIOLA
MISS VIOLA * narttu * noin 1,5-3-vuotias * steriloidaan * Romaniassa 7.1.2015 Sinä päivänä Viola oli ihmeissään. Se ei ymmärtänyt, miksi se heitettiin autosta ja jätettiin yksin. Kaksi päivää se istui odottaen...
Kodin saanut koira: IRINA
IRINA * Syntynyt 08/2014 * Narttu * Romaniassa 29.1.2015 Yksi Kulkureiden yhteistyötahoista Romaniassa on OneVet-klinikka, jonka työntekijät käyvät mm. viikoittain hoitamassa koiria kunnallisella Rosiorin...
Kodin saanut koira: TORTY (nyk. Toivo)
TORTY (nyk. Toivo) * n. 5-vuotias * uros * kastroitu * lähtöisin Romaniasta 6.6.2014 Kun Kulkurien aktiivit vierailivat eläinsuojelija Roxana Deissiman ylläpitämällä koiratarhalla Romaniassa lokakuussa 2013, he tapasivat hyvin...
Kodin saanut koira: TINTIN
TINTIN * n. 1,5-2-vuotias * uros * kastroitu * Suomessa 13.12.2014 Romanian tulevan talven ensimmäinen lumisade. Kerralla maahan sataa useita senttejä lunta ja on kylmä. Tuuleekin kovasti. Kaduilla asuvat koirat etsivät...
Kodin saanut koira: OLENNA
OLENNA * narttu * n. 3-v * steriloitu * Romaniassa 24.1.2015 Onevet-klinikan eläinlääkäri Adina oli ajelemassa Giurgiun kaupungista Bukarestiin, kun hän huomasi Olennan tien varressa. Tämä pieni suloinen kaunotar on yksi...
Kodin saanut koira: BUSTER C
BUSTER C * uros * n. 3 kk (arvioitu syntymäaika 06/14) * Romaniassa 14.8.14 Pienen pienen Busterin ja siskonsa Shelbyn kohtalo näytti suoraan sanoen surkealta. Ne olivat todella nuoria, kodittomia ja suojattomia...
Kodin saanut koira: LEENA
LEENA * n.1-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 26.12.2014 Leena hakeutui itse eläinsuojelijan Luiza Mandrun luokse, kun Luiza oli odottamassa joululahjalähetystä tien varressa. Leena osoittautui erittäin...
Kodin saanut koira: SALTY A (nyk. Tefra)
SALTY A (nyk. Tefra) * arvioitu syntymäaika 8/2014 * narttu * Romaniassa 27.11.14 Salty on bukarestilaiselle kadulle syntynyt koira. Se ei ole nukkunut pehmeässä sängyssä ja tuntenut oloaan turvalliseksi rennon ja...
Kodin saanut koira: ANISIA
ANISIA * arvioitu syntymäaika 9/2014 * narttu * Romaniassa 3.12.2014 Ei ole lottovoitto syntyä Romaniaan. Ei etenkään eläimenä, eikä varsinkaan koirana. Elämä kadulla on täynnä vaaroja ja vain harva selviää niistä tai...
Kodin saanut koira: DAISY (Disney girls)
18.11.2015 Siskokset Daisy, Mini ja Winy hylättiin eläinklinikka Onevetin tarhan porteille pahvilaatikossa. Heidät löytänyt työntekijä toimitti tytöt Onevetin hoitolaan turvaan. Nyt siskokset ovat kasvaneet ja vahvistuneet siten että ovat...
Kodin saanut koira: LIINA
LIINA * syntynyt 20.8.2014 * narttu * Romaniassa 4.12.2014 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa…...
Kodin saanut koira: BLACKY
BLACKY * Noin 2-vuotias * Uros * Kastroitu * Romaniassa 29.10.2014 Blacky löydettiin heinäkuussa 2014 harhailemasta yksinään metsän laitamilla. Se oli löytöhetkellä nälkäinen ja janoinen ja sen pitkä turkki...
Kodin saanut koira: OZ
OZ *arvioitu syntymäaika 6/2014 *Uros *Romaniassa 09.10.2014 Hylätyt koirat ovat Romaniassa arkipäivää. Syyt hylkäämiselle ovat usein mitättömiä, ja eläimistä hankkiudutaan eroon kuin roskista. Pentujen jättäminen...
Kodin saanut koira: LEONESSA (nyk. Nessa)
LEONESSA * noin 2-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 24.10.2014 Romanialainen eläinsuojelija Mihaela Soare löysi Leonessaksi nimeämänsä koiran noin kolme viikkoa sitten juoksentelemasta paikallisen supermarketin...
Kodin saanut koira: TINA A
TINA A * 2-3 v. * narttu * steriloidaan * Romaniassa 28.12.2014 Kunnallinen tarha Romaniassa tarkoittaa samaa kuin kuolemantarha. Niiden tarkoitus on lopettaa koiran elämä mahdollisimman nopeasti ja kivuliaasti. Oman...
Kodin saanut koira: MINA A
MINA A * n. 2-3 v. * narttu * steriloidaan * Romaniassa 28.12.2014 Kunnallinen tarha Romaniassa tarkoittaa samaa kuin kuolemantarha. Niiden tarkoitus on lopettaa koiran elämä mahdollisimman nopeasti ja kivuliaasti. Oman...
Kodin saanut koira: PATRY
PATRY * syntynyt arviolta 1.8.2014 * narttu * Romaniassa 15.11.14 Kaksi luottoavustajaamme Romaniasta löysivät tämän kaunottaren ollessaan matkalla Glinan tarhalle. He ottivat koiran mukaansa, nimesivät sen ja...
Kodin saanut koira: TELLA (Nyk. Kenna)
TELLA * Arvioiutu syntymäaika 07/2014 * Narttu * Romaniassa 14.10.2014 Tella löydettiin syyskuussa 2014 metsästä yhdessä emänsä Goldien kanssa. Molemmat koirat olivat nälkiintyneitä ja pääsivät onneksensa...
Kodin saanut koira: LYN
LYN * n. 3-vuotias * narttu * steriloitu * Suomessa. 12.6.2014 Lynin tarina – siltä osin kun me siitä tiedämme – alkoi sinä päivänä kun Asociatia A Doua Sansa -järjestön Carmen ja Onevet-eläinlääkäriaseman eläintenhoitaja...
Kodin saanut koira: SOFIE
SOFIE *05/2014 *narttu *Suomessa 08.10.2014 Pikkuinen Sofie odottaa omaa kotiaan yhteistyökumppanimme Luiza Mandrun luona. Sofie on löydetty yhdessä sisarensa kanssa metsän laidasta roskakasan keskeltä. Pennut olivat...
Kodin saanut koira: LIZA
LIZA * n. 3-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 24.6.2014 Liza on yksi niistä onnekkaista koirista Romaniassa, jotka on pelastettu varmalta kuolemalta kunnalliselta tappotarhalta. Ystävällinen ja sympaattinen...
Kodin saanut koira: SHAKIRA
SHAKIRA * n. 2v * narttu * steriloitu * Romaniassa 6.11.2014 Mihaela Soare toimii vapaaehtoisena eläinsuojelijana Romaniassa. Tämä työ ei ole heppoa, ja vaikka Mihaela asuu melko pienessä kylässä, Targovistessa,...
Kodin saanut koira: GOLDIE
GOLDIE * Noin 2 vuotias * Narttu * Steriloidaan * Romaniassa 13.10.2014 Goldie on löytynyt syyskuussa 2014 metsästä yhdessä pienen pentunsa Tellan kanssa. Molemmat pikku-koirat olivat löydettäessä nälissään ja...
Kodin saanut koira: ZANA
ZANA * Noin 1-vuotias * Narttu * Steriloidaan * Romaniassa 21.10.2014 Zana tavattiin ensimmäisen kerran käyskentelemässä ruokakaupan edustalla, missä se kerjäsi ruokaa kaupan asiakkailta. Zanan onneksi Romanialainen...
Kotia etsivä koira: PRINCESS FREYA
* arvioitu syntymäaika 7/2014 * narttu * Romaniassa 24.10.2014 Princess Freya löydettiin romanialaisen eläinsuojelija Roxana Deissiman ystävän toimesta tallin kupeesta nälkäisenä ja aliravittuna....
Kodin saanut koira: MINUNA
MINUNA * n. 3 v * narttu * steriloidaan 2.9.2014 Minuna on kärsinyt katukoiran kurjan kohtalon. Kuinka kauan se on joutunut Bukarestin katuja tallaamaan ja viettämään jokaisen hetkensä vain pysyäkseen hengissä,...
Kodin saanut koira: SABRINA A (nyk. SIRU)
SABRINA * n. 3v. * narttu * steriloidaan * Suomessa! 2.9.2014 Sabrina on löydetty Romanian karuilta kaduilta. Luultavasti pieni koira oli syystä tai toisesta hylätty, yksi syy voisi olla Sabrinaa tiiviisti seurannut pentu....
Kodin saanut koira: ZINA A
ZINA * arvioitu syntymäaika 3/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa 20.10.2014 Romaniassa hylätään koiria koko ajan: pentuja, nuoria, vanhoja, terveitä ja sairaita.. Ja joka puolelle. Tuolla tarkoitus...
Kodin saanut koira: RONY
RONY * arvioitu syntymäaika 6/2014 * uros * Romaniassa. 23.8.2014 Pienen Rony-pennun on löytänyt romanialaisen eläinsuojelija Luiza Mandrun aviomies, joka työmatkallaan huomasi metsän reunassa ison tien varressa pienen...
Kodin saanut koira: LADY X
LADY X * n. 1,5 v * narttu * steriloitu 09.09.2014 Romanian kunnallisia tarhoja ei oikein voi kutsua edes tarhoiksi. Ne ovat lähinnä säilytyslaitoksia, joihin koirat tuodaan, työnnetään häkkeihin ja jätetään olemaan....
Kodin saanut koira: SCUMPA
SCUMPA * n. 2-3 v. * narttu 09.09.2014 Nyt jo hyvin hurmaava Scumpa on löydetty Bukarestin kadulta elokuussa 2014 surkeassa kunnossa. Neidin turkki oli sikaripunkin aiheuttaman demodexin vuoksi lähes kokonaan poissa ja...
Kodin saanut koira: BOLTA
BOLTA * n. 2-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 4.9.2014 Kaunis Bolta on pelastettu romanialaisesta pentutehtaasta heinäkuussa 2014. Tätä nyt noin 2-vuotiasta narttua on siis aiemmin käytetty surutta...
Kodin saanut koira: ROSALINDA
ROSALINDA * noin 2-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 8.9.2014 Romanialainen eläinsuojelija Mihaela Soare oli seurannut jo pidemmän aikaa vaaleaa, pientä narttukoiraa, joka liikkui hänen kotikulmillaan välillä kadoten...
Kodin saanut koira: ELLY
ELLY * noin 2-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 13.9.2014 Ellyn omistajat muuttivat ja jättivät koiran naapurilleen, joka ei lopulta ollut kiinnostunut huolehtimaan Ellystä, vaan jätti sen vaeltelemaan päiviksi...
Kodin saanut koira: LEI
LEI * arvioitu syntymäaika 06/2014 * uros 26.09.2014 Toisinaan onni on, ettei Romaniassa koiran ja sen haltijan välillä ole useinkaan tunnesidettä. Ainakin se oli tämän koiranpennun onni, sillä n. 2 kk sitten,...
Kodin saanut koira: RICKY A
RICKY * n. 3v * uros * kastroidaan * Romaniassa 2.9.2014 Väsymätön eläinsuojelija Alina Murgu kulkee jatkuvasti Frumusanin ja Jilavan väliä. Frumusanin kylässä sijaitsee Alinan äidin Andan koti ja Jilavan kylässä...
Kodin saanut koira: SHELBY (nyk. TAIKA)
SHELBY * narttu * n. 3 kk (arvioitu syntymäaika 06/14) * Romaniassa 14.8.14 Pienen pienen Shelbyn ja veljensä Busterin kohtalo näytti suoraan sanoen surkealta. Ne olivat todella nuoria, kodittomia ja suojattomia ja...
Kodin saanut koira: OICA nyk. Oiva
OICA * noin 2-vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa. HUOM! Saapuu Suomeen 11.9.2014. 2.9.2014 Pikkuinen Oica-niminen uroskoira on löytynyt Romaniasta Rosiorin alueelta harhailemassa hylättynä maantiellä. Onevet-hoitolan sydämellinen...
Kodin saanut koira: ZARINA
ZARINA * n. 1-2-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 24.8.2014 Kun katsoo pientä Zarinaa, on vaikea ymmärtää, miksi se on hylätty ja jätetty pärjäämään oman onnensa nojaan Targovisten kaupungin kaduille? Normaalisti...
Kodin saanut koira: PACO
PACO * noin 1-2-vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 24.8.2014 Vain aavistuksen kissaa suurempi Paco löytyi yhdessä Zarina-koiran kanssa hylättynä Targovisten kaupungista ruokakaupan kulmalta. Se, miksi pienet koirat oli...
Kodin saanut koira: CHICO (ent.Dodo G)
DODO G * n. 2v * uros * kastroidaan * Romaniassa 16.9.2014 Dodo on onnekas siinä määrin, että elokuun alussa, juuri ennen dog catchersien paikalletuloa, Dodo pelastettiin Romanian kaduilta. Dodon pelasti...
Kodin saanut koira: MUM LILLIE (nyk. Milli)
MUM LILLIE * noin 3-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa. Tulossa Suomeen 11.9. 29.8.2014 Eläinsuojelija Cornelia Stan sai soiton liittyen pieneen koiraan ja sen pentuun, jotka asuivat väkivaltaisen miehen pihapiirissä...
Kodin saanut koira: KUKA
KUKA * ikä noin 3 vuotta * narttu * steriloitu * Suomessa. 8.8.2014 Romaniassa koiria löytyy päivittäin teiden kupeista. Osa koirista elää niin kutsuttuina yhteisökoirina, ja lähialueiden ihmiset ruokkivat niitä sekä...
Kodin saanut koira: BIANCA
BIANCA * 2-3-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 8.8.2014 Elokuun alussa Targovistessa toimiva eläinsuojelija Mihaela Soare löysi portiltaan pikkuruisen koiran. Ei se ollut ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen kerta, kun Mihaelan...
Kodin saanut koira: CAPUCCINO
CAPUCCINO * n. 2-3v. * narttu * steriloitu 13.8.2014 Eläinsuojelija Alina Murgu löysi pienen koiraemon kahden pentunsa kanssa Romanian kaduilta heinäkuussa 2014. Tämä on jokapäiväistä Romaniassa, eikä se enää...
Kodin saanut koira: LINDA
* narttu * n. 5 kk (30.7.14) * steriloidaan * Romaniassa 30.7.14 Linda löydettiin löydettiin emonsa Nikitan kanssa tien varresta Giovanni Razvanin toimesta. Giovannin huomio kiinnittyi hämmentyneeseen koirapariin, joka ei...
Kodin saanut koira: LITTLE MISS HONEY
LITTLE MISS HONEY * n. 3-4v * narttu * steriloitu * Romaniassa 15.7.2014 Little Miss Honey on varmasti joskus asunut omassa kodissa. Honey ei jännitä ihimstä yhtään ja viihtyy paremmin kuin hyvin sylissä. Jostain syystä...
Kodin saanut koira: HAY (nyk. Kaapo)
HAY * noin 2-vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 15.5.2014 Hayn elämä aiemmin ei ollut helppoa, mukavaa eikä turvallista. Hay oli joko hylätty tai syntynyt kadulle, josta rankkurit nappasivat hänet Palladyn...
Kodin saanut koira: MARON (nyk. Vieno)
MARON * arvioitu syntymäaika 1/2009 * narttu * steriloitu * Romaniassa 13.11.2013 Maron eli suoranaista helvettiä kunnallisella Cornetun tappotarhalla Romaniassa, kunnes hänet pelastettiin ja vietiin turvaan...
Kodin saanut: ADINA (nyk. Sissi)
ADINA * n. 1-1,5v * narttu * steriloitu * Romaniassa 4.11.2012 Adina asuu tällä hetkellä suuressa laumassa OneVet -eläinlääkäriaseman hoitolassa, joka ei selvästi ole tämän tytön paikka. Vaikka Adina tulee hyvin toisten...
Kodin saanut koira: BUSTER
BUSTER * arvioitu syntymäaika 9/13 * uros * Romaniassa 03.12.2013 Buster on sivuillamme kotia etsivän Beatricen pentu. Buster asuu emonsa kanssa Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinan tarhalla Romaniassa. Molemmat...
Kodin saanut koira: SATINE
SATINE * n. 3-3,5-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 27.07.2014 Muhkeaturkkinen Satine pelastettiin Oltenitan kammottavalta kunnalliselta tarhalta kesäkuussa, mistä lähtien se on elellyt yhteistyökumppanimme Andan...
Kodin saanut koira: KIWI
KIWI * n. 2-2,5-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 27.07.2014 Mustavalkoinen pikkuneiti Kiwi kuuluu niihin onnekkaisiin, jotka pelastettiin Oltenitan kurjalta kunnalliselta tarhalta kesäkuussa. Siitä lähtien se on...
Kodin saanut: SCRAT nyk. Ardilla Loca “Dilla”
SCRAT nyk. Ardilla Loca "Dilla" * n. 4 v. * Steriloitu narttu * Suomessa 17.06.2013 Scrat-tyttönen on nyt asustellut eläinlääkäriasema Onevetin tiloissa n. kuukauden. Tämä n. 4 vuotias neitokainen on löytynyt...
Kodin saanut koira: AURU
AURU * n. 1 v. * uros * kastroitu * Romaniassa 12.5.2014 Aurun tähänastinen elämä on jokseenkin hämäränpeitossa, sillä tiedämme vain, että Auru on löytynyt yksinään vaeltelemasta todennäköisesti hylättynä. Tämä...
Kodin saanut koira: KINDER
KINDER * noin 7-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 27.6.2014 Näätkö sinä lempeyden ja kaipuun omasta kodista tämän ihanan vanhemman rouvan silmissä? Eläinsuojelija Anda Murgu näki ja pelasti likaisen ja rähjääntyneen...
Kodin saanut koira: GICU (nyk. Zimba)
GICU * n. 5-vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 12.6.2014 Gicu on noin 5-vuotias kastroitu uros, joka asustaa tällä hetkellä romanialaisella Onevet-eläinklinikalla. Gicu on ollut onnenpoika, sillä sen harhaillessa...
Kodin saanut koira: CARRIE
CARRIE * n. 4v * narttu * steriloidaan * Romaniassa 21.6.2014 Carrien elämän alkupuolesta ei ole tietoa. Pieni tyttönen on selvinnyt kuin ihmeen kaupalla, kuten niin moni muukin joutuu selviytymään, Romanian ankarilla...
Kodin saanut koira: RUNNY
RUNNY * n. 8-10v. * narttu * Romaniassa 26.6.2014 Roxana Deissima tekee väsymättömänä raskasta ja vaativaa eläinsuojelutyötä Romaniassa. Hänellä on pelastettuja koiria sekä kotonaan että ylläpitämällään...
Kodin saanut koira: SCORPION, Suomessa
SCORPION * noin 2-vuotias * uros * kastroitu * Suomessa 17.03.2014 On käsittämätöntä, miten paljon ja minkälaisia koiria Romaniassa hylätään surutta kaduille. Bukarestilainen eläinsuojelija Carmen Mandescu löysi tämän...
Enkelikoira: ADAM
ADAM * arvioitu syntymäaika 1/2004 * uros * Suomessa Yksi miljoonasta - Lyhytkin elämä on arvokas - Adamin onnellinen tarina 16.6.2014 Viime vuonna, alkusyksystä, Bukarestin vilkkailta kaduilta löydettiin pieni...
Kodin saanut koira: TROMBET
TROMBET * uros * kastroidaan * noin 2-3-vuotias * Romaniassa 15.03.2014 Pekingese-tyyppinen Trombet löytyi seikkailemassa bukarestilaisen Hornbach-tavaratalon parkkipaikalla, kun aktiivimme kävivät Romanian-reissullaan...
Kodin saanut koira: PUHVI
PUHVI * arvioitu syntymävuosi 2009 * uros * kastroitu * Romaniassa 13.11.2013 Cornetun kunnallinen koiratarha on yksi pahamaineisimmista Romaniassa. Tappotarha-listalle oikeutetusti päässyttä tarhaa ei haluaisi edes...
Kodin saanut koira: BOND (nyk. Bondi)
BOND * n.3-vuotias * uros * kastroidaan * Romaniassa 11.4.2014 Bondin tarina alkaa dramaattisesti, sillä helmikuisena päivänä 2014 tämä pieni poika joutui auton töytäisemäksi Targovistessä, Romaniassa. Bond vaelsi verisenä...
Kodin saanut koira: NOSPEL
NOSPEL * arvioitu syntymäaika 2001 * uros * Virossa 19.11.2013 Nospel on huostaanotettu joukolta kodittomia alkoholisteja, jotka asuttivat autioita taloja milloin missäkin saivat rauhassa asustaa. Ilmeisesti he...
Kodin saanut koira: LILLYA
LILLYA *narttu *steriloitu *Suomessa *noin 5-vuotias 19.03.2014 Tämä pikkiriikkinen tyttökoira koki saman kohtalon kuin moni romanialainen lajitoverinsa; elettyään kotikoirana, se oli jostain käsittämättömästä syystä hylätty...
Kodin saanut koira: YONA
YONA * narttu * steriloitu * noin 5-vuotias * Romaniassa 30.03.2014 Pikkuinen Yona on lähtöjään Rosiorin kaupungin kunnalliselta tarhalta. Se pelastettiin sieltä helmikuussa, ja on siitä asti ollut bukarestilaisen eläinklinikan...
Kodin saanut koira: FIFI
FIFI * n. 1v * narttu * steriloitu 13.02.2014 Tämä pieni, persoonallinen nuori lady on nimeltään Fifi. Fifi on löydetty Glinan kylästä n. kuukausi sitten ja jää vain arvailujen varaan, mikä on Fifin hylkäämisen syy....
Kodin saanut koira: CHOCO
CHOCO * n. 3-4-vuotias * uros 03.01.2014 Tämä komea nuorimies on nimeltään Choco. Choco on päätynyt Anda Murgun tarhalle, Andan tyttären Alinan löytämänä. Alina oli ollut palaamassa kotiin äitinsä tarhalta, kun hän oli...
Kodin saanut koira: CHARLENE ( nyk. Zara)
CHARLENE * n. 3-4 v * sterloitu narttu 13.01.2014 Tecucin kaupungissa Galatin läänissä on kunnallinen koiratarha, jolla Romania Animal Rescue- organisaation, RARin, eläinlääkärit ovat käyneet suorittamassa...
Kodin saanut koira: GALINO
GALINO * arvioitu syntymäaika 2/2013 * narttu * steriloitu * Suomessa 5.3.2014 Onevet-eläinklinikan lääkäri Dr. Adina ja hoitaja Irina ajelivat pienen kylän läpi, kun he havaitsivat tien varressa lyllertävän pienen...
Kodin saanut koira: MONA
MONA * n. 5-6 vuotta * narttu * steriloitu * Suomessa 7.3.2014 Mona on noin 6-vuotias steriloitu tyttökoira. Se päätyi Kulkurien adoptio-ohjelmaan Bukarestin kaduilta, kun se juoksi lumimyrskyssä romanialaisen eläinlääkärin...
Kodin saanut koira: VALENTINA
VALENTINA * n. 2v. * narttu * steriloidaan * Romaniassa 5.11.2013 Valentina löytyi Kulkurien aktiivien reissulla heidän ajaessaan Nobody's Dogsin tarhalta kohti Bukarestia. Edellä ajanut eläinsuojelija Alina Stan...
Kodin saanut koira: JULIA
JULIA * arvioitu syntymäaika 01/2013 * narttu * steriloitu * Suomessa 5.11.2013 OneVetin työntekijät Adina ja Irina löysivät Julian kadulta matkallaan Bukarestista Giurgiuun. Nyt Julia on turvassa OneVetin hoitolassa...
Kodin saanut koira: ARISTO
ARISTO * n. 2-vuotias * uros * kastroidaan * Romaniassa 31.08.2013 Aristo on löytynyt pellolle hylättynä lähellä Frumusanin kylää Romaniassa. Tällä hetkellä se on eläinsuojelija Anda Murgun luona ja toivoo löytävänsä oman kodin...
Kodin saanut koira: ERIC
ERIC * n. 4 vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 24.11.2013 Ihana, pörröinen pieni Eric-herra löytyi syyskuussa, niin kuin moni muu kohtalotoverinsa, hylättynä Bukarestin kaduilta. Ericin löysi Romanialainen eläinsuojelija...
Kotia etsivä koira: MISS DAISY
DAISY * n. 3 vuotta * narttu * steriloitu * Romaniassa. 11.2.2014 Daisy on noin 3-vuotias pikkuinen terhakka koiraneiti, joka asustaa tällä hetkellä Anda Murgun uudella tarhalla Jilavassa. Romaniassa joillakin koirilla on...
Kodin saanut koira: BLANCHE BOY
BLANCHE BOY * n. 3-vuotias * uros * kastroitu 14.11.2013 Pieni pörröinen Blanche Boy löytyi takkuisena ja likaisena kadulta, jonne se oli hylätty niin monen muun kohtalotoverinsa kanssa. Eläinsuojelija Carmen Mandescu...
Kodin saanut: ROMINA
ROMINA * n. 3 v * narttu * steriloidaan * Romaniassa 28.12.2013 Romina elää tällä hetkellä Romaniassa Glinan tarhalla. Sen tarina on surullisen samanlainen kuin monien muiden tarhoille päätyneiden koirien. Romina on löydetty...
Kodin saanut koira: ANGELICA (nyk. Kirppu)
ANGELICA * n. 10 v. * narttu 16.11.2013 Tämä jo vanhempaan ikään ehtinyt rouvaskoira on nimeltään Angelica. One Vet-eläinlääkäriklinikan Dr Adina Vladut oli löytänyt Angelican ja tämän pennun Amelden kadulta...
Kodin saanut koira: CHILI (ent. Elysia)
ELYSIA * n. 3kk * narttu * Romaniassa 23.4.2013 Tämä pienen koiran selviytymistarina alkaa hyvin järkyttävällä tavalla, kun huhtikuun loppupuolella Bukarestin lähettyviltä roska-astiasta löydettiin vain noin...
Kodin saanut: MAIRA
MAIRA * noin 2-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 27.1.2014 Hylätyt koirat ovat Romaniassa arkipäivää. Koiria otetaan hetken mielijohteesta ja kun niihin kyllästytään, ne jätetään oman onnensa nojaan.. Syyt...
Kodin saanut koira: MIKKI
MIKKI * arvioitu syntymävuosi 2004 * uros * kastroitu * Suomessa 22.1.2014 Mikin suuri elämänmuutos tapahtui Tallinnassa, Virossa, alkutalvesta. Mikin omistaja kuoli, joten se jäi yksin, vailla huolenpitoa. Se joutui...
Kodin saanut koira: ROCKY
ROCKY * noin 5-vuotias * uros * kastroidaan * Romaniassa 30.12.2013 Pienen Rockyn pelastuminen on todellinen ihme. Romanialainen eläinsuojelija Alina Murgu löysi sen makaamasta keskellä tietä marraskuun 2013 alussa. Ohi ajaneet...
Kodin saanut koira: EMY
EMY * arvioitu syntymäaika 7/2012 * narttu * steriloitu * Romaniassa HISTORIAA: Emy on löydetty kadulta marraskuussa 2012. Emy oli vain 2kk ikäinen. Emy yritti selvitä karussa katukoiran maailmassa yhdessä toisen, vähän...
Kodin saanut: ROXY
ROXY * arvioitu syntymäaika 09/2013 * narttu 31.12.2013 Pentuja syntyy Romaniassa vuosittain valtavat määrät. Usein pennun kohtalona on joko syntyä kadulle, tai joutua hylätyksi hyvin nuorella iällä. Tämän pienen...
Kodin saanut koira: SABACA
SABACA * arvioitu syntymävuosi 2011 * narttu * steriloitu * Romaniassa 7.12.2013 Pieni musta hahmo poukkoilee tien laidasta laitaan. Liikenne on vilkasta, autot väistelevät viime hetkillä ja yksi joutuu tekemään jopa...
Kodin saanut koira: MESSI
MESSI * 2-3v. * uros * kastroitu * Suomessa 18.9.2013 Hylätyt koirat ovat Romaniassa arkipäivää. Koiria otetaan hetken mielijohteesta ja kun niihin kyllästytään, ne jätetään oman onnensa nojaan. Näin alkaa myös pienen Messin...
Kodin saanut koira: DESDEMONA (Triple-D)
DESDEMONA * arvioitu syntymäaika 4/2013 * narttu * steriloitu * Romaniassa 24.7.2013 Bukarestiin vastikään rakennettu Dog Rescue Shelter pyrkii pelastamaan, hoitamaan ja auttamaan apua tarvitsevia kulkukoiria parhaansa...
Kodin saanut: TERRA
TERRA * arvioitu syntymävuosi 2009 * narttu * steriloitu * Romaniassa 5.11.2013 Terra on yksi niistä onnekkaista, jonka eläinsuojelija Cornelia Stan on onnistunut pelastamaan Rosiorin kunnalliselta tappotarhalta. Terra...
Kodin saanut: GOLDIE
GOLDIE * n 7 vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 8.12.2013 Pieni herrasmies Goldie löytyi Romanialaisen eläinsuojelija Mihaela Soaren toimesta yhdeltä kunnalliselta tarhalta, jota myös tappotarhaksi kutsutaan. Mihaela ei...
Kodin saanut: VIVIAN (erityisadoptio)
VIVIAN * narttu * noin 6 v. * steriloitu * Romaniassa 11.12.2013 Vivian on pelastettu koirakeräilijältä Rosiorin kaupungista Romaniassa. Vivian kärsii kuivasilmäisyydestä ja tulee vaatimaan päivittäistä silmien kosteutusta...
Kodin saanut: PUFFELI
PUFFELI * arvioitu syntymäaika 08/2013 * uros 14.11.2013 Romaniassa on ihan tavallinen ja jokapäiväinen tilanne, että aivan pieniä pentuja löytyy kadulta. Pahvilaatikoissa, muovipusseissa, vaeltelemasta tai...
Kodin saanut: SUFFELI
SUFFELI * arvioitu syntymäaika 08/2013 * narttu 14.11.2013 Romaniassa on ihan tavallinen ja jokapäiväinen tilanne, että aivan pieniä pentuja löytyy kadulta. Pahvilaatikoissa, muovipusseissa, vaeltelemasta tai...
Enkelikoira: MINI ZORRO
MINI ZORRO * n. 1,5-2-vuotias * uros * ei kastroitu * Romaniassa 1.12.2013 Mini Zorro on nimensä mukaisesti pikkuruinen, noin 5 kilon painoinen nuori uros. Se on luonteeltaan aktiivinen, reipas ja iloinen. Zorro tykkää...
Kodin saanut: FANE
FANE * n. 1 v * Uros, kastroitu 01.10.2013 Nuori herra Fane on löydetty kuukausia sitten Targovisten kaduilta harhailemasta yksinään. Fanella kävi varsinainen onnekantamoinen, sillä hänet löysi romanialainen...
Kodin saanut: BOMBITA
BOMBITA * narttu * steriloitu * n. 7v * Romaniassa 1.11.2013 Bombita ja siskonsa Bubba päätyivät romanialaisen eläinsuojelija Roxana Deissiman hoiviin, kun heidän ihmisperheensä mies kuoli. Nainen halusi myydä talon ja...
Kodin saanut: DONDO
DONDO * n. 2-3v * uros * kastroitu * Romaniassa 5.11.2013 Dondo on pelastanut eläinsuojelija Cornelia Stan, joka huomasi naapureidensa kohtelevan koiraansa, Dondoa, kaltoin. Onneksi taitava karkuri Dondo pääsi...
Kodin saanut: BUBICO
BUBICO * 1-vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 21.11.2013 Bubico on pelastettu eräältä lukuisista julkisista koiratarhoista, joissa eläimet kyhjöttävät ahtaissa häkeissä ja ajan saatossa hiljalleen hiipuvat pois...
Kodin saanut: TIMMY
TIMMY * noin 4-vuotias * uros * kastroitu * kotihoidossa Suomessa 16.06.2013 Persoonallisen ulkonäön omaava Timmy on pelastettu eräältä lukuisista julkisista koiratarhoista, joissa eläimet kyhjöttävät ahtaissa häkeissä ja ajan...
Kodin saanut koira: CASSANDRA
CASSANDRA * arvioitu syntymäaika 1/2013 * narttu * steriloitu * Romaniassa 13.11.2013 OneVetin eläinlääkäri Dr. Adina löysi tämän sympaattisen pienen tytön kadulta ja otti hänet turvaan OneVetin tiloihin....
Kodin saanut: GIMPY
GIMPY * arvioitu syntymäaika: 1/2013 * narttu * steriloitu * Suomessa 18.10.2013 OneVet-eläinlääkäriasemalla työskentelevät Dr. Adina ja Irina löysivät Gimpyn pellolta 1.10.2013. Gimpy korjattiin talteen ja se asustaa nyt...
Kotia etsivä: FERRY
FERRY * n. 3v * uros * kastroitu * Romaniassa 23.7.2013 Ferry on aivan hellyyttävä pieni koirapoika, joka asustaa Bukarestissa sijaitsevalla uudenkarhealla koiratarhalla, Dog Rescue Shelterillä, jonne se oli tuotu...
Kodin saanut: SHINNY
SHINNY * n. 2 v * Steriloitu narttu * Romaniassa 01.04.2013 Ensikontakti Shinnyyn tapahtui Andalla vieraillessamme 17.3.2013. Shinny olisi varmasti jäänyt hyvin helposti huomaamatta suuressa ja eloisassa...
Kodin saanut: BETTY
BETTY * n. 1 v. * steriloitu narttu * Romaniassa, tulossa kotihoitoon Suomeen 28.9.2013 17.09.2013 Petrosanin pikkaraiset on pelastanut kunnalliselta kuolemantarhalta Petrosanissa toimiva eläinsuojelija Viorica...
Kodin saanut: ALICE
ALICE * alle 2-vuotias * steriloitu narttu * Romaniassa 21.08.2013 Ystävämme, eläinsuojelija Giovanni Razvan tapasi Bukarestissa kukkakaupan kulmalla pienikokoisen koiran, jota ei aiemmin ollut siellä nähnyt. Giovanni...
Kodin saanut: MOSHU
MOSHU * noin 1-1,5-vuotias * kastroitu uros * Romaniassa 26.08.2013 Romaniassa sterilointikampanjoita aktiivisesti suorittavat Ana-Lucia ja Irina tapasivat Moshun kiertäessään steriloimassa Bercenin kylän koiria....
Kodin saanut: EMIL
EMIL * n. 1v. * uros 10.01.2013 Yhteistyökumppaniimme Anda Murguun otettiin yhteyttä kun Bukarestin liepeillä asuva vanha rouva ei enää pärjännyt yksin koiralaumansa kanssa. Rouva Ioana on erittäin köyhä,...
Kodin saanut: TINYTA
TINYTA * n. 4-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 28.08.2013 Eläinsuojelija Mihaela Soare löysi tämän pikkukoiran kerälle käpertyneenä erään marketin edestä. Ihmiset sanoivat, että se oli hylätty kaupan kulmille aivan...
Kodin saanut: RAMONA
RAMONA * n. 3v * narttu * steriloitu * Romaniassa 19.4.2013 Ramona ja hänen siskonsa Monica oli heitetty autosta erään museon pihaan. Siskokset päättivät jäädä alueelle monien muiden koirien tavoin, sillä museon...
Kodin saanut: MONICA
MONICA * n. 3v * narttu * steriloitu * Romaniassa 19.4.2013 Monica ja hänen siskonsa Ramona oli heitetty autosta erään museon pihaan. Siskokset päättivät jäädä alueelle monien muiden koirien tavoin, sillä museon...
Kodin saanut: LINDA
LINDA * n. 7-8 kk * narttu * steriloidaan * Romaniassa 26.08.2013 Haluatko karvaisen ystävän, joka katsoo sinua palvoen, seuraa tiiviisti kintereilläsi ja rakastaa huomiotasi yli kaiken? Elämässäsi on aikaa koiralle, joka...
Kodin saanut: MISS DIOR
MISS DIOR * n. 4-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 12.06.2013 Romaniassa sterilointikampanjoita aktiivisesti suorittavat Ana-Lucia ja Irina olivat tavanneet tämän pikkumurun ja sen kanssa asuneen toisen pienen mustan...
Kodin saanut: STEFAN
STEFAN * n. 1v. * uros * kastroidaan * Romaniassa 17.01.2013 Yhteistyökumppaniimme Anda Murguun otettiin yhteyttä kun Bukarestin liepeillä asuva vanha rouva ei enää pärjännyt yksin koiralaumansa kanssa. Rouva Ioana on...
Kodin saanut: NUKI
NUKI * n. 4-5v * uros * kastroidaan * Virossa 22.5.2013 Nyt tuntuu Virossa putkahtelevan "takkukoiria" joka kulman takaa. Nuki päätyi tarhalle, kun sen vanha omistaja joutui hoitokotiin. Eipä ollut vanha rouva jaksanut...
Kodin saanut: BILBO
BILBO * 3-4-vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa Bilbo asustaa tällä hetkellä romanialaisen eläinsuojelija Giovanni Razvanin yksityisessä koirasuojassa odottamassa adoptointia ja omaa kotia. Bilbo on kotoisin vanhalta...
Kodin saanut: DOLL (nyk. Dolli)
DOLL * 4,5kk (23.7.2013) * narttu * Romaniassa 23.7.2013 Onevetin hoitolan puolella käy vilske ja vilinä. Onevetin työntekijät tuovat koiran toisensa jälkeen näytille, kuvattavaksi ja punnittavaksi. Tahti on kova...
Kodin saanut: CHRISTINA (nyk. Ginna)
CHRISTINA * n. 3-vuotias * steriloitu narttu * Romaniassa 20.06.2013 Yhteistyökumppaniimme Anda Murguun otettiin yhteyttä, kun Bukarestin liepeillä asuva vanha rouva ei enää pärjännyt yksin koiralaumansa kanssa. Rouva...
RIINA
RIINA * n. 3v * narttu * steriloitu * Suomessa HISTORIAA: Joka viikko Rakveren tarhalle tuodaan tai haetaan useita koiria. On pientä, on suurta, narttua ja urosta. Kaiken ikäistä ja näköistä on tarhalla nähty...
Kodin saanut: MAMY
MAMY * noin 4-5-vuotias * steriloitu narttu * Suomessa * HUOM. Mamy lentää Suomeen kotihoitoon 20.7.! 16.06.2013 Eläinsuojelija Carmen Mandescun äiti löysi Mamyn vaeltelemasta Bukarestin kaduilta toukokuun puolivälissä. Siitä saakka...
Kodin saanut: URSU
URSU * n. 1v 1kk (03/13) * Uros * Romaniassa. 07.01.2013 Yhteistyökumppanimme Anda Murguun otettiin yhteyttä kun Bukarestin liepeillä asuva vanha rouva ei enää pärjännyt yksin koiralaumansa kanssa. Rouva Ioana on...
Kodin saanut: LOLA
LOLA * 2-3 vuotias * Steriloitu narttu * Romaniassa. 26.05.2013 Lolan tarina alkaa kadulta, kuten niin monen muunkin Romanialaisen katukoiran tarina. Lolan elämän alusta ei ole kenlläkään tietoa, mutta n. viikko sitten...
Kodin saanut: LAYLA
LAYLA * n. 8kk (7/2013) * narttu * steriloitu * Suomessa 3.5.2013 Eläinsuojelija Anda Murgun ystävä löysi valkoisen, aivan pienen pennun joulukuussa kadulta. Pentu oli lähes paleltunut kuoliaaksi sekä pahasti...
Kodin saanut: TAKKU
TAKKU * n. 4-5v * uros * kastroidaan * Virossa 9.4.2013 Vaalea pieni takkukoira huutelee häkistään kiihkeästi Rakveren tarhalla. Sen turkki on aivan hirveässä kunnossa, mutta tarhan työntekijät eivät voi ajella sitä pois...
Kodin saanut: LILY
LILY * noin 2,5 kk * narttu * Romaniassa * HUOM. koska Lilystä on tullut niin paljon kyselyitä, emme ota toistaiseksi niitä enempää vastaan. Kiitos! 7.5.2013 Glinan tarhan uusin tulokas on Lily, tällä hetkellä noin 3 kg:n painoinen...
Kodin saanut: LIZZY (nyk. Peppi)
LIZZY * n. 1-vuotias * steriloitu narttu * Romaniassa 17.06.2013 Onko elämässäsi kompaktin ja aktiivisen koiran mentävä kolo? Sellaisen, joka on luonteeltaan vilkas ja iloinen säteillen hyvää energiaa kaikkialle...
Kodin saanut: LANCEL (nyk. Nöpö)
LANCEL * n. 2-3 v * narttu * steriloitu * Suomessa 22.3.2013 Lancel on löydetty kadulta kuljeksimasta, ja Lancelin onneksi se pääsi eläinlääkäriasema OneVetin hoitolaan turvaan. Lancel on todella ystävällinen tyttö. Lancel on...
Kodin saanut : PUFFIN (nyk. Muru)
PUFFIN * narttu * 6-7 kk * steriloidaan * Romaniassa 24.5.13 Romanialaisen eläinsuojeluyhdistyksen Salvati Cainii Adapost Devan vapaaehtoinen Christina löysi toukokuun puolivälissä marketin parkkipaikalta pienen,...
Kodin saanut: CHICA
CHICA * n. 6-7-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 23.5.2013 Karkeakarvaisen Chican tarina on surullinen. Se löytyi pahvilaatikosta sidottuna tolppaan erään kerrostalon edestä Bukarestissa pari viikkoa sitten....
Kodin saanut: MUFFY
MUFFY * n. 8-9kk * narttu * Romaniassa 2.11.2012 Tämä muhkeaturkkinen, hyvin suloinen pieni karvapallo on nimeltään Muffy. Muffy on sosiaalinen ja iloinen koiranalku, joka tykkää leikkiä niin toisten...
Kodin saanut: MOLLY (nyk. Lulu)
MOLLY * 1,5-2-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa. 22.12.2012 Molly löydettiin vain muutama päivä sitten hylättynä. Tämä pieni, erittäin kaunis koira oli jätetty pahvilaatikossa Bukarestin kadulle kylmään talveen ja...
Kodin saanut: FIFI
FIFI * n. 1-2v * narttu * steriloitu * Romaniassa 6.4.2013 Eläinsuojelija Anda Murgun ystävä Romanialaisesta Gaestin kylästä pelastaa välillä kylänsä kulkukoiria. Fifi on yksi heistä. Fifin taustasta ei ole enempää...
Kodin saanut: MAMA
MAMA * n. 2-3 v. * narttu * steriloitu * Suomessa. 7.11.2012 Pienikokoinen ja omaa tahtoa omaava Mama asuu Romanialaisen yhteistyökumppanimme, eläinsuojelija Anda Murgun luona yli sadan koiran kanssa. Mamalla oli joskus...
Kodin saanut: COOKIE
COOKIE * narttu * s. 1.1.13 * Romaniassa 11.04.2013 Viime vuoden loppupuolella, juuri ennen vuoden vaihdetta, eräs eläinrakas, vanha rouva näki Bukarestin kaduilla elävän kaltoinkohdellun, pienikokoisen mutt hieman...
Kodin saanut: BISCUIT (nyk. Mocca)
BISCUIT * uros * s. 1.1.13 * Romaniassa 11.04.2013 Viime vuoden loppupuolella, juuri ennen vuoden vaihdetta, eräs eläinrakas, vanha rouva näki Bukarestin kaduilla elävän kaltoinkohdellun, pienikokoisen mutta hieman...
Kodin saanut: ADRIAN (nyk. Aapo)
ADRIAN * n. 1 v 2 kk (4/2013) * uros * kastroidaan * Romaniassa 1.1.2013 Yhteistyökumppaniimme Anda Murguun otettiin yhteyttä kun Bukarestin liepeillä asuva vanha rouva ei enää pärjännyt yksin koiralaumansa kanssa. Rouva Ioana...
Kodin saanut: JUNIOR (nyk. Jaro)
JUNIOR * noin 8 kk * uros * kastroitu * Romaniassa Junior on tällä hetkellä Bukarestissa, Romaniassa, paikallisen eläinklinikan hoitolassa. Hoitolan omistava Dr. Adina on äärimmäisen lämminsydäminen ihminen, ja oli ottanut...
Kodin saanut: RAKETA
RAKETA * 3 vuotta * narttu * steriloitu * Romaniassa 5.1.2013 Rauhallinen Raketa löydettiin Bukarestilaiselta asuinalueelta pentuineen asumassa pienessä maakuopassa. Pennuille saatiin kodit ja näin Raketa jäi...
Kodin saanut: NINIO (nyk. Nisse)
NINIO * noin 1-vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 10.3.2013 Pikkuruinen Ninio on tällä hetkellä Bukarestissa paikallisen eläinlääkäri Adinan hoivissa perheen kakkosasunnossa pääkaupungin ulkopuolella. Romaniassa koirien...
Kodin saanut: DARIA (nyk. Tara)
DARIA * noin 2-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa Daria on tällä hetkellä Bukarestissa, Romaniassa, paikallisen eläinklinikan hoitolassa. Hoitolan omistava Dr. Adina on äärimmäisen lämminsydäminen ihminen, ja oli...
Kodin saanut koira: HAPPY
HAPPY * 2-vuotias * Uros (kastroitu) 28.8.2013 Kotia etsii pienikokoinen uros Happy, joka on iältään arviolta 2-vuotias tai hieman alle. Happy painaa noin 7 kg ja on säkäkorkeudeltaan noin 30-35 cm....
Kodin saanut: FLORIN
FLORIN * noin 6-vuotias * uros * kastroidaan * Romaniassa Yhteistyökumppaniimme Anda Murguun otettiin yhteyttä, kun Bukarestin liepeillä asuva vanha rouva ei enää pärjännyt yksin koiralaumansa kanssa. Rouva Ioana on erittäin...
Kodin saanut: HERA (Minnan pentu)
HERA * n. 3kk * narttu * Romaniassa Asociatia A Doua Sansan Carmen löysi ja pelasti Minna-äidin ja tämän neljä pentua erään kehätien varrelta isojen rekkojen keskeltä 150 km päässä Bukarestista. Pentuja oli ollut...
Kodin saanut: TZUKY (nyk. Topi)
TZUKY * n. 2,5 kk * uros * Romaniassa * saapuu Suomeen 5.4.2013 Erään romanialaiseneläinsuojelijan mies oli löytänyt metsästä ruokaa etsineen pienen nartun ja sen neljä pientä pentua, joista vasta yksi oli avannut silmänsä....
Kodin saanut: ANUK (nyk. Roope)
ANUK * n. 2,5 kk * uros * Romaniassa * saapuu Suomeen 5.4.2013 Erään romanialaisen eläinsuojelijan mies oli löytänyt metsästä ruokaa etsineen pienen nartun ja sen neljä pientä pentua, joista vasta yksi oli avannut silmänsä....
Kodin saanut: NANA
NANA * n. 2,5 kk * narttu * Romaniassa * saapuu Suomeen 5.4.2013 Erään romanialaiseneläinsuojelijan mies oli löytänyt metsästä ruokaa etsineen pienen nartun ja sen neljä pientä pentua, joista vasta yksi oli avannut silmänsä....
Kodin saanut: SOPHIE
SOPHIE * noin 1-vuotias * narttu * Romaniassa Sophie on tällä hetkellä Bukarestissa, Romaniassa, paikallisen eläinsuojelija Alexandra Saraun huomassa. Alexandra oli löytänyt pikkuneidin kotikulmiltaan tammikuun 2013...
Kodin saanut: MIRELA (nyk. Muru)
MIRELA * n. 1-vuotias * narttu * steriloitu * Suomessa. 2.1.2013 Yhteistyökumppaniimme Anda Murguun otettiin yhteyttä, kun Bukarestin liepeillä asuva vanha rouva ei enää pärjännyt yksin koiralaumansa kanssa. Rouva Ioana on...
Kodin saanut: MISSY (nyk. Ivy) (Minnan pentu)
MISSY * n. 4kk (3/2013) * narttu * Romaniassa Asociatia A Doua Sansan Carmen löysi ja pelasti Minna-äidin ja tämän neljä pentua erään kehätien varrelta isojen rekkojen keskeltä 150 km päässä Bukarestista. Pentuja...
Kodin saanut: ZOLA (Minnan pentu)
ZOLA * narttu * n. 3 kk * Suomessa 28.01.2013 Asociatia A Doua Sansan Carmen löysi ja pelasti Minna-äidin ja tämän neljä pentua erään kehätien varrelta isojen rekkojen keskeltä n. 150 km...
Kodin saanut: ARTHUR (Minnan pentu)
ARTHUR * Uros * n. 3 kk * Suomessa 28.01.2013 Asociatia A Doua Sansan Carmen löysi ja pelasti Minna-äidin ja tämän neljä pentua erään kehätien varrelta isojen rekkojen keskeltä n. 150 km päässä Bukarestista. Pentuja oli...
Kodin saanut: MARIA
MARIA * n. 3 v. * Steriloitu narttu * Romaniassa. Yhteistyökumppanimme Anda Murguun otettiin yhteyttä kun Bukarestin liepeillä asuva vanha rouva ei enää pärjännyt yksin koiralaumansa kanssa. Rouva Ioana on erittäin köyhä,...
Kodin saanut : RENEE
RENEE * 5-6v * narttu * steriloitu * Romaniassa. Iloinen ja leikkisä Renee asustaa Romanialaisen yhteistyökumppanimme Anda Murgun luona noin sadan muun koiran kanssa. Renee on pieni koirarouva joka nauttii juoksemisesta...
Kodin saanut: FANICA
FANICA * n. 3-vuotias * steriloitu narttu * Romaniassa Yhteistyökumppaniimme Anda Murguun otettiin yhteyttä, kun Bukarestin liepeillä asuva vanha rouva ei enää pärjännyt yksin koiralaumansa kanssa. Rouva Ioana on...
Kodin saanut : SWIMM (nyk. Siru)
SWIMM * n.1.v * narttu * Romaniassa. Swimmin löysi Romanian alkutalven keskeltä Bukarestia ympäröivän kehätien varrelta vaeltamasta romanialaisen eläinsuojelija, yhteistyökumppanimme Anda Murgun tytär Alina, ollessaan...
Kodin saanut koira: NICKY
NICKY * arvioitu syntymävuosi 2010 * uros * kastroitu * Romaniassa 27.11.2013 Eläinsuojelija Mihaela Soare tekee raskasta ja tärkeää työtä Romanian kulkukoirien auttamiseksi. Mihaela pelastaa ja tarjoaa suojan niin...
Kodin saanut: GEORGY (nyk. Sirius)
GEORGY * n. 8kk * narttu * steriloitu * Romaniassa Georgy on löydetty Romanian kadulta noin 2 kuukautta sitten yhdessä Emyn kanssa. Carmen Mandescu, Asociata A Doua Sansan toinen perustajajäsen sekä hänen ystävänsä...
Kodin saanut: LADY SNOOPY
LADY SNOOPY * 1,5-vuotias * steriloitu narttu * Romaniassa Snoopy on pikkuinen, noin puolitoistavuotias narttu, joka painaa 6-7 kg. Se on sosiaalinen tyttö, joka tykkää ihmisistä, ja tulee toimeen muiden koirien, niin...
Kodin saanut: TONY
TONY * n. 5-6kk * uros * kastroitu * Romaniassa Reipas pikikuonoinen Tony on 5-6 kuukauden ikäinen nuorukainen, joka asuu Bukarestissa eläinsuojelija Giovanni Razvanin yksityisessä koirasuojassa muiden Giovannin kadulta...
Kodin saanut: BOBO
BOBO * n. 2 v * uros * kastroitu * Romaniassa. Bobo ja tämän sisko haettiin erään eläinsuojelijan toimesta yhdeltä Romanian kunnalliselta tarhalta, jossa sisarusten tulevaisuus ei olisi näyttänyt kovin valoisalta. Sisko...
Kodin saanut: SALSA
SALSA * n. 7kk * narttu * steriloidaan ennen Suomeen tuloa * Romaniassa Salsa on saaut kodin Tanskasta. Salsa on varattu Tanskaan. Salsa on iloinen ja sosiaalinen pieni koiran alku. Salsa tulee hienosti muiden koirien kanssa...
Kodin saanut: ZAHRA
ZAHRA * n 2 v * narttu * steriloitu * Romaniassa. Ystävällinen Zahra asuu eläinsuojelija Anda Murgun luona. Ensimmäisen vuoden Zahra asui Honey-siskonsa kanssa erään miehen pihalla. Mies ei kyennyt kunnolla huolehtimaan...
Kodin saanut: SNOOPY
SNOOPY * n. 1.5 vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa. Koditon Snoopy –koira elää tällä hetkellä Bukarestilaisen eläinlääkäriasema OneVetin hoitolassa. Suloinen, töpöhäntäinen Snoopy on pienikokoinen omaa kotia etsivä...