24.8.2016 Romaniassa syntyy joka päivä pentuja, joilla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä, eikä niillä ole ketään, joka pitäisi niistä huolta. Toisinaan pennuilla käy tuuri, ja joku paikallinen eläinsuojelija löytää ne ja ottaa huostaansa,...
rescuet
Kodin saanut koira: ISRA
15.8.2016 Aurinko oli jo laskenut mailleen juhannusviikon torstaina kuluvan vuoden kesäkuussa, kun Kulkurien Romaniassa asuva Veera sai soiton Carpen perustajalta Carmen Mandesulta. Carmen oli saanut tiedon pienestä pennusta, joka oli...
Kodin saanut koira: NIKO
28.7.2016 Heinäkuun 7. päivä kävimme Rosiori De Veden kunnallisella koiratarhalla. Tämä kyseinen tarha on ainoa kunnallinen tarha jonka kanssa Kulkureilla on jatkuvaa yhteistyötä. Kyseessä on "no-kill-shelter", eli siellä koiria ei lopeteta tietyn...
Kodin saanut koira: EVA C (nyk. Ava)
23.8.2016 Eva C on löytynyt Onevetin työntekijän matkatessa tarhalta klinikalle ja tällä hetkellä Eva C on Cosoban tarhalla Romaniassa. Tapasimme suloisia pieniä aikuisia koiria viime matkallamme Romaniassa. Yksi näistä on Eva C, joka on...
Kodin saanut koira: COLTULET
13.8.2016 Kulkurien aktiivit vierailivat Romaniassa Rosiorin kunnallisella koiratarhalla heinäkuussa paikallisen eläinsuojelija Cornelia Stanin kanssa. Kunnallisella tarhalla koirien olot eroavat huomattavasti eläinsuojelijoiden tarhoista....
Kodin saanut koira: SMARTIE
06.04.2015 Toisinaan koiralla ei ole tarinaa, ei mitään dramaattisia käänteitä, mitään ihmeellistä tai erikoista. Niin on myös tämän alunperin nimettömän uroskoiran kohdalla. Asociatia Suflete Dragin Alina Murgu löysi tämän aikuisen...
Kodin saanut koira: YOLITA (nyk. Neiti Näpsä)
24.8.2016 Romaniassa syntyy joka päivä pentuja, joilla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä, eikä niillä ole ketään, joka pitäisi niistä huolta. Toisinaan pennuilla käy tuuri, ja joku paikallinen eläinsuojelija löytää ne ja ottaa...
Kodin saanut koira: NEKKU
8.9.2016 Romaniassa hylätään koiria milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, kaduille, minne tahansa. Rankkureiden käsiin jouduttuaan ne päätyvät kunnallisille tarhoille. Niissä ne sitten elävät monen koiran häkeissä. Noin...
Kodin saanut koira: DANTE
10.6.2016 Erään kylän pelloilla lähellä Bukarestia elää koiralauma. Laumassa on steriloimattomia koiria jotka lisääntyvät jokaisesta juoksusta. Yksi näistä narttukoirista on Mariana, joka on tiettävästi synnyttänyt jo kolmet pentueet vuoden...
Kodin saanut koira: LENA (nyk. Hilla)
7.8.2016 Rosiori de Veden koiratarhan desibelit nousevat huimiin lukemiin, kun koirat kuulevat Cornelia Stanin auton ajavan portista. Koirat tempovat ketjuissaan ja nousevat häkin seiniä vasten toivottaakseen Cornelian tervetulleeksi ja...
Kodin saanut koira: BRENA (Team Black)
26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa...
Kodin saanut koira: FIGO
14.8.2016 Kulkureilla on useampi yhteistyötaho Romaniassa, ja yksi niistä on Mihai Girgorie, josta nyt saamme muutaman koiran adoptio-ohjelmaamme. Mihailla on tällä hetkellä kaksi tarhaa, uusi rakenteilla oleva tarha on nimeltään M.G....
Kodin saanut koira: ADE
4.4.2016 OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kylässä. Siellä asuuu koiria useista eri lähtökohdista ja olosuhteista. Eräänä päivänä jokin aika sitten saksalaisnainen päätti...
Kodin saanut koira: ALON
15.08.2016 Rosiori de Veden kaupungin koirien ainoa toivon kipinä paremmasta huomisesta on uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan. Toukokuussa syntymäpäivänään Cornelia ajoi maantietä pitkin ja samalla hetkellä suloinen Alon käveli hylättynä...
Kodin saanut koira: LOCA
23.8.2016 Loca on kotoisin pentutehtaasta jossa sitä on käytetty pennutuskoneena mutta koska romanialaisen omistajansa mukaan se oli huono emo, se sai lähtöpassit toisen koiran Focan kanssa. Onneksi ne hylättiin Adinan hoiviin, eikä kadulle,...
Kodin saanut koira: MOLLY SILVER
31.7.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu...
Kodin saanut koira: SONIC
28.7.2016 OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kylässä. Siellä asuu koiria useista eri lähtökohdista ja olosuhteista. Sonicin menneisyydestä tiedetään, että omistaja hylkäsi tytön...
Kodin saanut koira: GINNO
23.07.2016 Ginno päätyi yhteistyökumppanimme Luiza Mandrun hoteisiin, koska sen edellinen omistaja oli hylännyt sen metsään, luultavasti siksi että Ginno oli leikittänyt kanoja leikkikavereiden puutteessa. Se ei suinkaan satuttanut niitä mutta...
Kodin saanut koira: BOGU (nyk. Boogie)
6.6.2016 Eläinsuojelija Ioana Bodean mies löysi Bogun läheltä Pitestin kaupunkia. Löytöhetkellä koira oli aika heikossa kunnossa, sillä oli paljon punkkeja sekä sen turkki oli ihan likainen ja takkuinen. Se on varmasti kerennyt jonkin aikaa elää...
Kodin saanut koira: NOIR
01.04.2016 OneVet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Onevetissa työskentelevä,...
Kodin saanut koira: TAAVI
15.07.2016 Târgovișten kaupungissa asuva eläinsuojelija Mihaela Soare pelasti suloisen Taavin kunnalliselta tappotarhalta ja nyt Taavi kaipaa oman kodin turvaa ja huolenpitoa Mihaelan luona. Luonteeltaan Taavi on hyvin ystävällinen, lempeä,...
Kodin saanut koira: LETY (Team Miniones, nyk. Bambu)
22.7.2016 Kesäkuussa 2016 eräs Gradistean kylässä asuva nainen löysi 4 pientä pentua hylättyinä tien varresta. Nainen tiesi, ettei hän voi jättää pentuja siihen sillä näillä ei olisi mahdollisuutta selvitä. Omaan kotiinsa hän ei voinut näitä ottaa...
Kodin saanut koira: ERNA (Team Miniones, nyk. Lempi)
22.7.2016 Kesäkuussa 2016 eräs Gradistean kylässä asuva nainen löysi 4 pientä pentua hylättyinä tien varresta. Nainen tiesi, ettei hän voi jättää pentuja siihen sillä näillä ei olisi mahdollisuutta selvitä. Omaan kotiinsa hän ei voinut näitä ottaa...
Kodin saanut koira: ALOK (Team Miniones, nyk. Arvi Esteri)
22.7.2016 Kesäkuussa 2016 eräs Gradistean kylässä asuva nainen löysi 4 pientä pentua hylättyinä tien varresta. Nainen tiesi, ettei hän voi jättää pentuja siihen sillä näillä ei olisi mahdollisuutta selvitä. Omaan kotiinsa hän ei voinut näitä ottaa...
Kodin saanut koira: BLIND BLACKY
23.7.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300...
Kodin saanut koira: NIGHT
25.7.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Heinäkuussa Romanian matka kohdistui...
Kodin saanut koira: LILYA (nyk. Lilja)
23.3.2016 Romaniassa hylätään vuosittain tuhansia ja taas tuhansia koiria. Romaniassa voi kauppareissulla ostaa koiranpennun, joka on myytävänä marketin yhteydessä olevan eläinkaupan lasiterraariossa. Kun pentu lakkaa olemasta ihana...
Kodin saanut koira: BOMBUR (Team Black) (nyk. Bomber)
26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa...
Kodin saanut koira: PAELLA
26.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa...
Kodin saanut koira: HEMPPA
20.4.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa Romanian matka kohdistui...
Kodin saanut koira: SIMONA
2.8.2016 Rosiorin kunnallinen koiratarha sijaitsee 120 km pääkaupungista Bukarestista lounaaseen Rosiori de Veden kaupungissa, ja siellä on koiria pari sataa. Osa koirista asustaa kopeissa ulkona noin metrin mittaisessa ketjussa ja osa koirista...
Kodin saanut koira: EMI
4.1.2016 Romanialaisen Save&Care Dog Rescuen eläisuojelija Corina Stroescu löysi pahoin haavoittuneen Emin kadulta 22.12.2015 ja toimitti sen välittömästi hoitoon eläinlääkäriin. On todennäköistä, että Emin haavat ovat tulleet kadulla...
Kodin saanut koira: IZI
14.7.2015 Izi on löydetty ihan pienenä veljensä kanssa metsästä, läheltä Bukarestia. Izin veljellä oli jalka murtunut ja toistaiseksi ei ole vielä adoptioon tulossa. Se kuinka veljekset olivat päätyneet metsään ja kuinka jalka oli murtunut,...
Kodin saanut koira: BRO
5.4.2016 Sitä ei varmasti tiedetä mikä näiden veljesten, Bron ja veljensä Roon, tarina alusta lähtien on, mutta luultavasti niillä on ollut joskus koti, josta ne ovat syystä tai toisesta päätyneet Romanian kaduille. Kadulta rankkureiden toimesta ne...
Kodin saanut koira: ELMERI (E-Team)
13.6.2016 Kevät on raskasta aikaa eläinsuojelijoille. Kodittomia, puolustuskyvyttömiä pieniä pentuja löytyy tienvarsilta ja pelloilta lähes päivittäin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät kaikkensa auttaakseen pentuja resurssiensa puitteissa...
Kodin saanut koira: CARU (nyk. Darla)
26.3.2016 Rosiori de Veden kunnallinen tarha on puitteiltaan äärimmäisen surullinen. Tarhalla asuu miltei kolmesataa koiraa ja rankkurit tuovat niitä joka päivä lisää. Paikallinen eläinsuojelija Cornelia Stan tekee tarhalla epäinhimillisen...
Kodin saanut koira: CLOVER (nyk. Essi)
13.6.2016 Clover löydettiin Clinica Veterinara Onevetin hoitolan läheltä toisen narttukoiran kanssa. Ne ovat mitä ilmeisemmin tarkoituksella hylätty lähelle hoitolaa jotta joku Onevetin työntekijöistä poimisi ne mukaansa. Toisen nartun nisissä oli...
Enkelikoira: GOLDOR
31.7.2016 Joka kesä Romania täyttyy nuorista pennuista, jotka ovat syntyneet keväällä tai kesän alussa. Osa näistä pennuista syntyy suoraan kadulle, osa hylätään sinne. Pentujen mahdollisuudet selviytyä ovat hyvin pienet, mutta osalla...
Kodin saanut koira: BALLERI
22.7.2015 Balleri on elänyt aiemmin romanialaisen tanssinopettajan koirana, mutta syystä tai toisesta omistaja on hylännyt sen. Romaniassa koirien hylkääminen on valitettavan tavallista, mutta onneksi maassa asuu myös joukko eläinten...
Kodin saanut koira: VANILJA (nyk. Lumo)
27.5.2016 Kesän kynnyksellä Romania on täynnä nuoria, keväällä syntyneitä pentuja. Vain harva niistä selviää aikuiseksi ja jo muutaman kuukauden ikäiseksi päästäkseen pentu tarvitsee paljon onnea. Romanialaisen eläinsuojelijan...
Kodin saanut koira: LUPISOR
18.4.2016 Ioana Bodea on Romaniassa toimiva eläinsuojelija ja toimii vapaaehtoistyöntekijänä OneVetin tarhalla. Lupisorin Ioana sai otettua pois Palladyn kunnalliselta tarhalta 4.12.2015 ja hetken Luopisor asui muualla, mutta nyt koira on...
Kodin saanut koira: BUNNY GIRL
12.6.2016 Bunny Girl on hylätty noin 6 viikon ikäisenä. Sen oli ollut todella peloissaan ja sen oli kuultu itkevän kovasti. Bunnyn iho oli täynnä loisia ja paljon karvattomia kohtia, mutta onnekseen oli se hylätty sellaisen kotioven...
Kodin saanut koira: OFF ROAD
19.05.2016 Ihana pienikokoinen tyttökoira, nimeltään Off Road, on pelastettu maaliskuun puolessa välissä, jolloin neidin koko elämä oli todella pienestä kiinni. Off Road odottaa tällä hetkellä omaa kotiaan OneVetin koirahoitolassa. OneVet on...
Kodin saanut koira: BIBI-O
30.3.2016 OneVet Cabinet Veterinaria, tuttavallisemmin OneVet, on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. OneVet ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kaupungissa Bukarestin ulkopuolella. Cosoban koiratarhalla elelee myös koiria. jotka ovat...
Kodin saanut koira: MOKKA
27.5.2016 Kesän kynnyksellä Romania on täynnä nuoria, keväällä syntyneitä pentuja. Vain harva niistä selviää aikuiseksi ja jo muutaman kuukauden ikäiseksi päästäkseen pentu tarvitsee paljon onnea. Romanialaisen eläinsuojelijan...
Kodin saanut koira: BECKY
27.5.2016 Sintesti on pieni kylä Romaniassa, jossa pitää tarhaa eläinsuojelija Alina Murgu. Asociatia Suflete Dragi yhdistys on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista ja tällä tarhalla kotiaan odottaa siro äitikoira Becky. Beckyn matka...
Kodin saanut koira: BIFUR (Team Black)
26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa...
Kodin saanut koira: VALIA
12.8.2015 Romanian kaduilla elää valtava määrä kulkukoiria. Monet niistä ovat hylättyjä aikuisia, joilla on joskus ollut oma koti. Näiden koirien ainoa mahdollisuus parempaan elämään ovat paikalliset eläinsuojelijat, jotka väsymättä...
Kodin saanut koira: BIJOU
16.12.2015 Iloinen ja herttainen Bijou on pelastettu Oltenitan kunnalliselta tarhalta noin viisi kuukautta sitten. Siitä lähtien tämä ihana poika on odottanut omaa kotiaan Sintestin tarhalla, jota ylläpitää Kulkurien toinen...
Kodin saanut koira: TOMI
23.3.2015 Eläinlääkäri Adina Vladutin ystävä oli löytänyt Tomin sekä tämän siskonsa Casian ja tuonut heidät eläinklinikalle Onevetiin, jossa he tällä hetkellä asustavat. Sympaattista Tomia aluksi jännittää vieraat ihmiset , mutta reipastuu...
Enkelikoira: BIRI (B- team)
15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Biri, Bora, Biti, Boo, Berry ja Bibi näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri...
Kodin saanut koira: INDIANU
12.6.2016 Ioana Bodea on romanialainen eläinystävä, joka tekee arvokasta, mutta raskasta vapaaehtoistyötä paikallisten kodittomien koirien parissa. Ioana sosiaalistaa, kuntouttaa ja rapsuttelee koiria Cabinet Veterinar OneVetin ylläpitämällä...
Kodin saanut koira: RAMON (The Ramones)
25.5.2016 Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria, joilla ei ole omaa kotia. Niistä suuri osa on syntynyt jonkun kotona tai takapihalla lemmikkikoiran pennuiksi, sillä romanialaiset lemmikkikoirat saavat useimmiten liikkua hyvin vapaasti...
Kodin saanut koira: HARLEY BOY (nyk. HARRI)
10.2.2016 Harleyn tarina on kovin erilainen ja se onkin hieman poikkeuksellinen kauttamme kotia etsivä koira. Harley on rodultaan rottweiler, eikä se ole koskaan joutunut elämään kadulla tai maistamaan tarhaeloa. Se saa asua omassa kodissaan...
Kodin saanut koira: TOFU
11.05.2016 Asociatia Suflete Dragi yhdistys on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista Romaniassa. Suflete Dragia vetää sitkeä ja ahkera nuori nainen nimeltä Alina Murgu yhdessä äitinsä Anda Murgun kanssa. Alina ja Anda ovat monelle tuttuja,...
Kodin saanut koira: IDALEA (nyk. Ida)
23.3.2016 Kun Kulkurien aktiivit marraskuussa olivat menossa ostamaan yhteistyökumppaneidensa tarhoille ruokaa, heidän tielleen osui pieni, noin neljän kuukauden ikäinen pentu, joka yksinään katseli ympärilleen. Kaupasta tultuaan aktiivit...
Kodin saanut koira: ISOLDA (nyk. Aada)
17.5.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria...
Kodin saanut koira: SUMU
24.5.2016 Aktiivimme Veera, joka asuu tällä hetkellä Romaniassa, joutuu kohtaamaan sen saman arjen, jota kaikki eläinsuojelijat Romaniassa. Romanian kaduilla elävät koirat, aikuisia ja pentuja joiden kohtalo koskettaa. Sumun tarina alkaa...
Kodin saanut koira: FA (nyk. Nuppu)
27.5.2016 Fa on kotoisin pentutehtaasta jossa sitä on käytetty pennutuskoneena mutta koska romanialaisen omistajansa mukaan se oli huono emo, se sai lähtöpassit. Nyt tämä suloinen koiraneiti viettää aikaansa Onevetin eläinlääkärin Adina Vladutin...
Kodin saanut koira: SIRI
24.4.2016 Vuoden 2016 alkupuolella päätyi Rosiorin kaupungin koiratarhalle Mama Judyksi nimetty emokoira pienten pentujensa kanssa. Tämä kunnallinen tarha on karu paikka, eikä sovellu millään muotoa kasvuympäristöksi pienille pennuille. Niinpä...
Enkelikoira: CUCANA
6.4.2016 Romaniassa suuri osa kaduilla elävistä kodittomista koirista päätyy kunnallisille koiratarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia, mutta yhteistä niillä on se, että niissä on aivan liikaa koiria ja niistä koirilla on häviävän...
Kodin saanut koira: BALIN (Team Black)
26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa...
Kodin saanut koira: DASCO
23.11.2015 Rosiorin kunnallinen tarha on raskas ja surullinen paikka eläinsuojelijalle, ja sitä se on monin verroin koiralle. Eläinsuojelija Cornelia Stan tekee voitavansa, ja enemmänkin, näiden koirien eteen. Vaikka tilanne tarhalla tuntuu...
Kodin saanut koira: BABYDOLL
31.5.2016 Romaniassa koiria hylätään tienvarsille, pelloille ja metsiin joka päivä. Myös useat pennut joutuvat oman onnensa nojaan sisarustensa ja emonsa kanssa ihmisten hylätessä ne. Osa koirista kuitenkin saa toisen mahdollisuuden, esimerkiksi...
Kodin saanut koira: BUBBLE
31.5.2016 Romaniassa koiria hylätään tienvarsille, pelloille ja metsiin joka päivä. Myös useat pennut joutuvat oman onnensa nojaan sisarustensa ja emonsa kanssa ihmisten hylätessä ne. Osa koirista kuitenkin saa toisen mahdollisuuden, esimerkiksi...
Kodin saanut koira: LITTLE STAR
10.5.2016 Little Star on kaunis ja siro koiraneiti, joka etsii omaa kotiaan Alina ja Anda Murgujen Suflete Dragi -tarhalla Romaniassa. Koira on löytynyt kadulta, mutta tarkempaa tietoa sen aiemmista vaiheista ei ole. Nyt sillä on...
Kodin saanut koira: FAINE
14.04.2016 Herttainen Faine on pelastettu Bragadirun kunnalliselta tarhalta ja tällä hetkellä se odottaa omaa loppuelämän kotiaan Onevetin koirahoitolassa. Faine on sairastanut penikkataudin, mutta se on saanut siihen tarvittavat hoidot,...
Kodin saanut koira: LINDY
23.2.2016 Asociatia Suflete Dragi yhdistys on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista Romaniassa ja tällä Sintestissä sijaitsevalla tarhalla, on Lindy ollut nyt 10 kk. Tullessaan tarhalle, kärsi Lindy iho-ongelmista, mutta nyt on terve ja...
Kodin saanut koira: AKELA
15.5.2016 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Vain hyvin pieni osa näistä koirista on niin onnekkaita, että päätyy...
Kodin saanut koira: SODA
19.5.2016 Kulkurien yksi pääyhteistyökumppaneista, Asociatia Suflete Dragin tarha sijaitsee Sintestin kylässä Romaniassa. Tarhan koirista huolehtii Alina Murgu yhdessä äitinsä Anda Murgun kanssa. Tarhan koiramäärä vaihtelee 150-250 välillä ja niitä...
Kodin saanut koira: ATASHA (Nyk.Tinka) (Irman pennut)
22.02.2016 Luiza oli nähnyt Irman (pentujen emon) ensimmäisen kerran tammikuun puolivälin jälkeen kotinsa läheisessä kylässä. Luiza näki tytön muutamaan kertaan, mutta se katosi joka kerta ennen kuin Luiza ehti lähelle. Tällöin hänelle...
Kodin saanut koira: MINNIE MOUSE (nyk. Raija)
10.5.2016 Kulkurien yksi pääyhteistyökumppaneista, Asociatia Suflete Dragin tarha sijaitsee Sintestin kylässä Romaniassa. Tarhan koirista huolehtii Alina Murgu yhdessä äitinsä Anda Murgun kanssa. Tarhan koiramäärä vaihtelee 150-250 välillä ja niitä...
Kodin saanut koira: LITTLE TOTO
30.3.2016 Toto löydettiin sateisena päivänä maaliskuun alussa 2016 Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin Cosobassa sijaitsevan tarhan edestä. Toto oli löydettäessä lähes puolikuollut ja erittäin huonossa kunnossa ja sillä todettiin vakava...
Kodin saanut koira: TOBYAS
28.5.2016 Tobyas on löydetty äitinsä Bageran kanssa, läheltä Sintestissä olevaa Suflete Dragin tarhaa, jonne tämä pieni perhe on nyt tuotu turvaan ja odottamaan omia kotejaan. Tobyas on normaali pentu, joka pyörii ja häärää siellä missä...
Kodin saanut koira: ZIPPER
11.05.2016 Asociatia Suflete Dragi yhdistys on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista Romaniassa. Suflete Dragia vetää sitkeä ja ahkera nuori nainen nimeltä Alina Murgu yhdessä äitinsä Anda Murgun kanssa. Alina ja Anda ovat monelle...
Kodin saanut koira: WANDA
3.6.2016 Târgovișten kaupungissa Romaniassa asuu yksi Kulkurien yhteistyökumppaneista, eläinsuojelija Mihaela Soare. Hän asuu omakotitalossa äitinsä kanssa ja he tekevät kaikkensa kaupungin kulkukoirien hyväksi. Heidän hoidossaan on jatkuvasti noin...
Enkelikoira: MEGA
7.1.2016 Mega löydettiin ja vietiin turvaan yhteistyökumpppanimme Asociatia Suflete Dragin tarhalle paikallisen supermarketin, Mega Imagen, pihalta. Mega hengaili kaupan parkkipaikalla tyttöystävänsä, sittemmin Imageksi nimetyn koiraneidin...
Kodin saanut koira: AURO
27.4.2016 Târgovișten kaupungissa Romaniassa asuu yksi Kulkurien yhteistyökumppaneista, eläinsuojelija Mihaela Soare. Hän asuu omakotitalossa äitinsä kanssa ja he tekevät kaikkensa kaupungin kulkukoirien hyväksi. Heidän hoidossaan on jatkuvasti...
Kodin saanut koira: RAKSHA (nyk. Cookie)
15.5.2016 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Vain hyvin pieni osa näistä koirista on niin onnekkaita, että...
Kodin saanut koira: PUPPY ARGOS
25.5.2016 Pienen Argos- pojan kotimatka alkoi, kun se tänään varattiin omaan kotiin. 10.6.2016 Puppy Argos saapui viime yönä Suomeen ja aloittaa nyt elämänsä onnellisena suomalaisena perheenjäsenenä ja lemmikkinä. Onnea matkaanne,...
Kodin saanut koira: MYRTTI
05.04.2016 OneVet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Onevetissa työskentelevä,...
Kodin saanut koira: INDIANA
25.3.2016 Kulkuri-aktiivit vierailivat jälleen maaliskuussa Romaniassa yhteistyökumppaneidemme luona. Matkalla tavattiin jo ennestään adoptio-ohjelmassa olevia koiria, sekä tutustuttiin uusiin potenttiaalisiin kotia etsiviin karvakorviin....
Kodin saanut koira: BOUBA
31.5.2016 Romaniassa koiria hylätään tienvarsille, pelloille ja metsiin joka päivä. Myös useat pennut joutuvat oman onnensa nojaan sisarustensa ja emonsa kanssa ihmisten hylätessä ne. Osa koirista kuitenkin saa toisen mahdollisuuden, esimerkiksi...
Kodin saanut koira: CARLA MAE
30.7.2015 Carla Mae asustaa OneVet -klinikalla, joka on yksi yhteistyötahomme Romaniassa. Carlan taustasta tiedetään sen verran, että Carla on otettu kadulta pois ja sain kodin noin kolme vuotta sitten. Muutama viikko sitten omistaja toi...
Kodin saanut koira: BISCOTTI
06.05.2016 Ihana karvapallero Biscotti on löydetty hylättynä viime vuoden marraskuussa Bukarestista eläinsuojelija Alina Murgun toimesta. Tällä hetkellä Biscotti odottaa omaa kotiaan Alinan kodissa. Ihmisiä kohtaan pikkuinen Biscotti on kiltti ja...
Kodin saanut koira: BRITTA
13.1.2015 Tällä hetkellä Britta asustaa Glinan tarhalla. Britta on kadulta pelastettu yhdessä kahden muun sisarensa kanssa, heidän ollessaan ihan pieniä pentuja. Ikävä kyllä, nämä kaksi muuta sisarusta eivät selviytyneet hoidosta ja huolenpidosta...
Kodin saanut koira: DAICY
24.4.2014 Kulkureiden aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Maaliskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: CRISTINEL
23.3.2016 Aktiivimme Romanian matka maaliskuussa ajottui Rosiorin 7. sterilointiprojektiin ja myös käyntiin Rosiorin kunnalliselle tarhalle, jossa on satoja koiria. Osa koirista asustaa kopissa ulkona noin metrin mittaisessa ketjussa ja osa...
Kodin saanut koira: ALMA DEAR
6.11.2015 Alman tarina on hyvin tavallinen romanialaisen koiran tarina: Se on löytynyt pentuna kadulta kodittomana. Onneksi Alman löytänyt henkilö oli eläinten ystävä ja toimitti sen Kulkurien yhteistyökumppanin Luiza Mandrun ja hänen...
Kodin saanut koira: ZAHRA
25.3.2016 Sisarukset Zahra ja Tresor ovat otettu kadulta turvaan Suflete Dragin tarhalle Sintestiin, jossa pääsevät kasvamaan turvallisemmassa ympäristössä ja saavat tarvittavat rokotukset, mitä ilman on mahdollisuudet selvitä erittäin...
Kodin saanut koira: FULBITA
26.03.2016 Ihastuttava Fulbita odottaa omaa kotiaan Sintestin tarhalla, jota ylläpitää Kulkurien toinen pääyhteistyökumppani, yhdistys nimeltään Asociatia Suflete Dragi. Suloinen Fulbita on luonteeltaan sosiaalinen ja leikkisä niin ihmisiä...
Kodin saanut koira: PEANUT
25.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa...
Kodin saanut koira: CARA A
CARA A * arvioitu syntymäaika 11/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa. 9.3.2015 Cara A löydettiin autotien varresta Romaniassa viime joulukuussa. Se oli monien muiden kodittomien pentujen tapaan hylätty tien pientareelle...
Kodin saanut koira: MARTINA
08.02.2015 Martina on n. 3-4-vuotias steriloitu narttu yhteistyökumppanimme Asociatia A Doua Sansan Glinan tarhalla. Kukaan ei muista milloin ja miten Martina on tarhalle päätynyt, mutta lokakuussa Kulkurien aktiivit vierailivat myös Glinan...
Kodin saanut koira: DORRO
Ö 15.5.2016 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet, joka toimii myös Kulkurien TRACES-lähtöpisteenä. Lisäksi OneVetilla on hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa....
Kodin saanut koira: LEXI
06.01.2015 Joskus koiralla on takanaan jo pidempi taival kiertolaiselämää, ennen kuin se pääsee turvaan tarhalle. 6.12.2014 Glinan tarhalle johtavalta tieltä löytyi hoikka, paimenkoiramainen, iäkkäämpi narttu, jonka olemuksessa eletty elämä jo...
Kodin saanut koira: PUJA
13.4.2016 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Pienen pienen Puja-pennun tarina olisi voinut päättyä ikävästi, sillä se...
Kodin saanut koira: OLIVETTO
4.12.2015 Heinäkuussa 2015 aktiivimme tapasivat Oliverton ja Orlyn, jotka tulivat uusina koirina adoptio-ohjelmaamme. Silloin vielä heidän veljensä Olivetto oli sen verran arka, ettei adoptio ollut ajankohtaista, mutta nyt on jo reippaampi,...
Kodin saanut koira: CINA
23.3.2016 Romaniassa useat kadulla elävät koirat kärsivät taudeista sekä vammautuvat monesta eristä syystä. Harvat koirat saavat rokotuksia ja hoitoa, eivätkä näin ollen selviydy, vaan kokevat hitaan ja kivuliaan kuoleman. Jotkut koirat...
Kodin saanut koira: EDDY
18.4.2016 Vuoden 2016 alkupuolella päätyi Rosiorin kaupungin koiratarhalle emokoira Mama Judyksi nimetty emokoira pienten pentujensa kanssa. Tämä kunnallinen tarha on karu paikka eikä sovellu millään muotoa kasvuympäristöksi pienille...
Kodin saanut koira: MONIN
23.3.2016 Monin on herttainen nuori narttukoira, joka asuu tällä hetkellä Romanian Sintestissä Alina ja Anda Murgujen omistamalla Suflete Dragi -tarhalla. Pienikokoinen Monin on löydetty kadulta harhailemasta syksyllä 2015. Löytöhetkellä Monin oli...
Kodin saanut koira: RAIN
06.04.2015 Asociatia A Doua Sansan ylläpitämää Glinan tarhaa ympäröi peltoalue, jolta toisinaan löytyy sinne hylättyjä koiria. Rain on löytynyt tällaiselta peltoalueelta n. 2-vuotta sitten ja päätynyt Glinan tarhalle odottelemaan omaa...
Kodin saanut koira: GOFI (nyk. Dallas)
14.8.2015 Romanialainen eläinsuojelija pääsee harvoin kodistaan kotiin ilman, että hänellä on paluumatkalla mukanaan hylätty koira. Pääsiäisen aikaan Asociatia A Doua Sansan Glinan tarhan liepeille hylättiin viiden koiran pentue. Asociatia A...
Kodin saanut koira: TRESOR (nyk. Jalo)
25.3.2016 Sisarukset Tresor ja Zahra ovat otettu kadulta turvaan Suflete Dragin tarhalle Sintestiin, jossa pääsevät kasvamaan turvallisemmassa ympäristössä ja saavat tarvittavat rokotukset, mitä ilman, on mahdollisuudet selvitä erittäin...
Kodin saanut koira: JURI
28.1.2016 Olimme tammikuussa 2016 Romaniassa ja matkamme yksi kohteista oli Rosiori de Veden kaupunki. Rosiorissa on vain yksi eläinsuojelija Cornelia Stan, joka tekee pitkää päivää, huolehtien kunnallisen tarhan koirista, koittaen saada...
Kodin saanut koira: OLGA
3.12.2015 Asociatia A Doua Sansa on Ioanan ja Carmenin, kahden sinnikkään romanialaisen eläinsuojelijan ylläpitämä yhdistys. Yhdistyksellä on Glinan kylässä koiratarha, jossa asuu noin 350 koditonta koiraa. Olgan omistaja oli ilmestynyt...
Kodin saanut koira: NUTELLA
21.03.2016 Pieni ystävällinen tyttökoira nimeltään Nutella on löydetty muutamia viikkoja sitten hylättynä Bukarestin kaupungista. Tällä hetkellä neiti odottaa omaa kotiaan Sintestin tarhalla, jota ylläpitää Kulkurien toinen...
Kodin saanut koira: LEX
02.03.2016 Lempeä ja ystävällinen pieni poikakoira, nimeltään Lex odottaa tällä hetkellä omaa kotiaan Târgovișten kaupungissa paikallisen eläinsuojelijan Mihaela Soaren luona. Suloinen Lex on luonteeltaan todella kiltti, hyväntahtoinen sekä...
Kodin saanut koira: MISS NELLY
26.9.2015 Luiza Mandru on hyväsydäminen romanialainen eläinsuojelija ja Kulkurien luotettava yhteistyökumppani. Luizan ja hänen aviomiehensä omistamassa talossa Gradistea nimisessä kylässä asuu noin 50 koiraa ja 20 kissaa kerrallaan....
Kodin saanut koira: MARCUS
6.11.2015 Doina Vellan ja Marcuksen ensikohtaaminen tapahtui syyskuussa 2015, Doinan matkatessa Romaniassa esitellen seurueelleen maan kehnoa eläinsuojelun tilaa ja koirien kurjia oloja kaduilla. Doina Vella toimii aktiivisesti sekä...
Kodin saanut koira: CARLOS
CARLOS * arvioitu syntymäaika 07-08/2013 * uros * kastroidaan * Romaniassa 7.4.2014 Carlos on löydetty kahden sisaruksensa, myös kotia etsivien Carolan ja Carlan, kanssa Bucarestin kadulta. Eläinsuojelija Anda Murgun...
Kodin saanut koira: MAMA JUDY
3.4.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa Romanian matka kohdistui...
Kodin saanut koira: GRISU
17.01.2016 Lempeä ja ystävällinen Grisu on pelastettu hyvin laihassa kunnossa kunnalliselta tarhalta. Nyt pikkuinen voi jo paremmin ja se odottaa omaa kotiaan Bukarestissa sijaitsevassa Onevetin koirahoitolassa. Luonteeltaan Grisu on...
Kodin saanut koira: MR. DONNY
20.2.2015 Mr. Donnyn tarina on osittain tuntematon. Bragadirun kunnalliselle tarhalle Donny oli päätynyt, tavalla tai toisella. Jokin asia Mr. Donnyssa teki sen, että Donny on yksi niistä onnekkaista jotka saa mahdollisuuden uuteen elämään....
Kodin saanut koira: MATTHEO
5.8.2015 Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria, joilla ei koskaan ole ollut omaa kotia tai ihmistä. Tilanteen helpottamiseksi tehdään jatkuvasti Kulkurien toimesta töitä esimerkiksi erilaisin sterilointiprojektein, jotta...
Kodin saanut koira: WOLFI
WOLFI arvioitu syntymäaika 2/2015 narttu steriloitu Romaniassa, Rosiorissa 31.3.2016 Rosiori De Vede on kaupunki, noin 120km Bukarestista lounaaseen. Sieltä löytyy myös kunnallinen koiratarha, jota voidaan...
Kodin saanut koira: ATHEA
ATHEA arvioitu syntymäaika 8/2015 narttu steriloidaan Romaniassa (Sintesti) 3.4.2016 Romaniassa on hyvin varovaisenkin arvion mukaan reilu kaksimiljoonaa koditonta koiraa. Eläinsuojelutilanne on Romaniassa...
Kodin saanut koira: DALMI
DALMI * noin 3-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 17.3.2015 Upea Dalmi on hylätty Kulkurien yhteistyökumppanin Asociatia Suflete Dragin tarhalle yhdessä toisen koiran kanssa ja tällä hetkellä se asuu Suflete...
Kodin saanut koira: LEILANI
15.02.2016 Ihastuttava tyttökoira nimeltään Leilani on yksi sadoista koirista, jotka odottavat omaa kotiaan, Rosiori De Veden kunnallisella tarhalla. Luonteeltaan kaunis Leilani on iloinen, touhukas, ystävällinen ja leikkisä. Kun Kulkurien...
Kodin saanut koira: ZINDY
23.02.2016 Zindy, kuten niin moni muukin kohtalotoveri, oli koditon. Se vaelsi pitkin Romanialaisia katuja etsien ruokaa ja suojaa. Kerran se sitten tapasi itsensä kaltaisen, vain erinäköisen ja liittyi tämän seuraan. Sen jälkeen yhdessä ja...
Kodin saanut koira: FROSTY
18.7.2015 Kunnalliselta tarhalta Bragadirusta, noin 6 vuotta sitten tullut Frosty on viettänyt pitkän ajan Asociatia A Doua Sansan Glinan tarhalla. Frostyn elämässä on ollut monta kylmää talvea ja kuumaa kesää, mutta lempeyttä tuiskut ja...
Kodin saanut koira: THEO
27.9.2015 Rescueyhdistys Kulkurit ry:n aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Syyskuussa...
Kodin saanut koira: ELZA
5.2.2016 Eläinsuojeluyhdistys Asociatia Suflete Dragi on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista Romaniassa. Suflete Dragia vetää sitkeä ja ahkera nuori nainen nimeltä Alina Murgu yhdessä äitinsä Anda Murgun kanssa. Heidän ylläpitämällään...
Kodin saanut koira: GEORGEO
2.2.2016 Romaniassa, Rosiori de Veden kunnallisella koiratarhalla elää satoja koiria. Kulkurit ovat käynnistäneet tarhalle jatkuvan massasterilointi- ja avustusprojektin, jonka myötä kaupungin kodittomien koirien määrään pystytään...
Kodin saanut koira: LADY BLANCA
17.9.2015 Asociatia Suflete Dragi on kahden naisen, äidin ja tyttären ylläpitämä yhdistys. Kulkurien tukemana äiti Anda Murgu ja tytär Alina Murgu ostivat maata, jolle pystytettiin Sintestin tarha. Tarhalla asuu Murgujen...
Kodin saanut koira: ANYA
ANYA * narttu * syntynyt arviolta 11/2015 * Roxana Deissima, Romania 1.3.2016 Pennut Anya, Baxter, Libbie ja kaksi muuta pentua löytyivät joulukuussa Roxana Deissiman, Kulkurien yhteistyökumppanin, romanialaisen...
Kodin saanut koira: BAXTER
BAXTER * uros * syntynyt arviolta 11/2015 * Roxana Deissima, Romania 1.3.2016 Pennut Baxter, Anya, Libbie ja kaksi muuta pentua löytyivät joulukuussa Roxana Deissiman, Kulkurien yhteistyökumppanin, romanialaisen...
Kodin saanut koira: AURORE
AURORE * Arvioitu syntymäaika 8/2014 * narttu * steriloitu *Romaniassa. 24.2.2016 Aurore on todella kaunis nuori koiraneiti, joka odottaa oman kotinsa löytymistä Alina ja Anda Murgun tarhalla Sintestissä...
Kodin saanut koira: ANGEL
27.112015 Angelin löytötarina ei ole kovinkaan erikoinen, vaan hyvinkin tavallinen tarina pienen pennun elämästä Romaniassa, - kadulta poimittu. Ainoa asia mikä tarinassa on erikoista, on se, että Angelilla oli uskomaton onni...
Kodin saanut koira: MOUSIKA
25.1.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: VALERIE (nyk. Didi)
11.12.2015 Valerie on hylätty pellolle neljän pentunsa kanssa Romanian Valceassa. Valerien ja pentujen onneksi ne löysi rankkureiden sijaan eläinrakas henkilö, joka toimitti koirat Kulkurien yhteistyökumppanin Asociatia Suflete Dragin...
Kodin saanut koira: KODANA
3.2.2016 Rosiori De Veden kaupungissa on yksi Romanian pahamaineisista kunnallisista tarhoista. Siellä asuvilla koirilla on asiat kuitenkin keskimääräistä paremmin, sillä Kulkurien yhteistyökumppani Cornelia Stan työskentelee koirien...
Kodin saanut koira: LIBBIE
1.3.2016 Pennut Libbie, Anya, Baxter ja kaksi muuta pentua löytyivät joulukuussa Roxana Deissiman, Kulkurien yhteistyökumppanin, romanialaisen eläinsuojelijan, ystävän Cristina Radun toimesta erittäin vilkkaasti liikennöidyn tien varresta....
Kodin saanut koira: STRUPPI (nykyisin Nuutti)
11.01.2016 Lempeä ja kiltti pikkukoira Struppi on alunperin pelastettu kunnalliselta tarhalta ja se on yhtenä onnekkaana päässyt asumaan ja odottamaan omaa kotiaan Bukarestin kaupungissa sijaitsevaan Onevetin koirahoitolaan. Hoitolassa...
Kodin saanut koira: LARRY
LARRY * Arvioitu syntymäaika 5/2015 * Uros * Kastroidaan * Romaniassa. 16.12.2015 Larry on reipas mutta rauhallinen nuori uroskoira Romaniasta. Larry on löytynyt kadulta emon ja sisarustensa kanssa pian synymänsä...
Kodin saanut koira: BELLADONNA
3.12.2015 Yhteistyökunppanimme, eläinsuojelia Luiza Mandru löysi Belladonna -pennun elokuussa 2015 porttinsa takaa, jonne joku oli sen hylännyt. Pienen jalassa oli verta vuotava haava, eikä koira noussut jaloilleen. Myöhemmin selvisi, että...
Kodin saanut koira: RAIE
24.09.2015 Pikkuinen hurmuri Raie on löydetty Bukarestin kadulta todella nälkiintyneenä ja huonossa kunnossa. Tällä hetkellä poika kuitenkin voi hyvin ja odottelee omaa kotiaan Onevetin koirahoitolan tiloissa. Raie on ajoittain hoitolan...
Kodin saanut koira: SARMA
SARMA * arvioitu syntymävuosi 2011-2012 * uros * kastroitu * Romaniassa. 14.01.2015 Sarma on saanut nimensä karkean karvapeitteensä ansiosta. Nyt oltuaan yhteistyötahomme Anda Murgun Jilavan tarhalla toukokuusta lähtien...
Kodin saanut koira: TAMBUREL
11.12.2015 Kun ajattelemme Romanialaista koditonta koiraa, mieleemme nousee ensimmäisenä kuva kadulla vaeltavasta, sinne julmasti hylätystä koirasta. Valitettavasti kuva ei ole väärä, vaan karua paikallista todellisuutta. Suhtautuminen...
Kodin saanut koira: CALLIE
CALLIE arvioitu syntymäaika noin v. 2013 narttu steriloidaan Romaniassa 24.2.2016 Asociatia Suflete Dragin eläinsuojelijat Anda ja Alina Murgu hakevat säännöllisesti kunnallisilta koiratarhoilta yksittäisiä...
Kodin saanut koira: GREY
GREY * narttu * arvioitu syntymäaika v. 2011 * steriloidaan * Romaniassa 21.7.2015 Anda ja Alina Murgu ovat romanialaiset äiti ja tytär. Andalla on juridiikan alan koulutus ja Alina on valmistunut yliopistosta. Molemmat...
Kodin saanut koira: IMAGE
IMAGE * arvioitu syntymävuosi 2012-2013 * narttu * steriloitu * Romaniassa 31.12.2015 Herttainen Image on löydetty Bukarestin kaupungista suuren marketin pihalta. Tällä kauniilla tytöllä oli juoksuaika, jonka vuoksi poikakoira...
Kodin saanut koira: JESSI
JESSI * noin 8-9 -vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 18.3.2015 Jessi on äärettömän onnekas koira, sillä se on yksi harvoista, jotka on saatu pelastettua kunnalliselta tappotarhalta. Nyt Jessi asustaa Kulkurien...
Kodin saanut koira: SISI
SISI * arvioitu syntymävuosi 2011-2012 * narttu * steriloidaan * Romaniassa (Sintesti) 28.07.2015 Koiria päätyy yhteistyötarhoillemme välillä huimaa vauhtia ja kaikkien taustatarinaa tai löytöpaikkaa on täysin mahdotonta muistaa. Sisi on...
Kodin saanut koira: SHADY
SHADY * arvioitu syntymäaika noin 11/2014 * narttu * steriloitu * Romaniassa 6.11.2015 Tämä kerrassaan hurmaava, suurikorvainen nuori koira, Shady, on löydetty kadulta yhdessä sisarensa kanssa toukokuussa 2015....
Kodin saanut koira: UBITU
UBITU uros arvioitu syntymäaika 2012-2013 kastroidaan Romaniassa 27.1.2016 Asociatia Suflete Dragi on kahden naisen, äidin ja tyttären ylläpitämä yhdistys. Kulkurien tukemana äiti Anda Murgu ja tytär Alina Murgu...
Kodin saanut koira: VULGA
23.11.2015 Emme osaa kertoa Vulgan kulkurielämän vauhdikkaista ja vaarallisista tilanteista ennen sen päätymistä yhteistyökumppanimme, eläinsuojeluyhdistys Asociatia A Doua Sansan Glinan tarhalle. Vulga yksi niin monista. Se on noukittu...
Kodin saanut koira: RYOS
RYOS * Arvioitu syntymäaika 04/2014 * uros * kastroidaan * Romaniassa. 06.04.2015 Ryos on löydetty pentuna kadulta yksinään kuljeskelemasta. Löytäjänä oli Kulkurien lentokumminakin toiminut Gaby Tudorache, joka on...
Kodin saanut koira: CIUFA
CIUFA * n. 1 v. * narttu * steriloitu * Romaniassa 16.8.2015 Eläinsuojelijat Anda ja Alina Murgu ovat Kulkureiden yhteistyökumppaneita, jotka uutteralla työllään pyrkivät antamaan paremman elämän Romanian hylätyille...
Kodin saanut koira: ALAYA
ALAYA * arvioitu syntymäaika 2010/2011 * narttu * steriloidaan * Romaniassa 20.11.2015 Alayan tarina on tyypillinen romanialaisen koiran tarina: Alayalla on todennäköisesti ollut joskus koti, mutta siitä huolimatta se oli...
Kodin saanut koira: ZORO
26.11.2015 Ihastuttava pikkukoira Zoro on alunperin asunut kunnallisella tarhalla, mutta on yhtenä onnekkaana päässyt asumaan ja odottamaan omaa kotiaan Bukarestin kaupungissa sijaitsevaan Onevetin koirahoitolaan. Hoitolassa Zoro asustelee...
Kodin saanut koira: TINKER
18.11.2015 Clinica Veterinaria OneVet on eläinklinikka, jonka kautta kaikki eläimemme tulevat Suomeen. Siellä ne saavat rokotukset ja ne testataan tautien varalta sekä mikrosirutetaan ja iän salliessa myös steriloidaan ja kastroidaan....
Kodin saanut koira: LIANDA
LIANDA * 1-1,5 -vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 29.6.2015 Liandalla on ollut onnea matkassa, sillä se on pelastettu Odain kunnalliselta tappotarhalta. Tällä hetkellä Lianda asustaa Asociata Suflete Dragin...
Kodin saanut koira: HAMMER
28.11.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koira: AFFI
AFFI * n. 1 v. * narttu * steriloitu * Romaniassa 3.9.2015 Rosiorin kunnallisella tarhalla työskentelee uutterasti eläinsuojelija Cornelia Stan, koittaen saada koirien oloja kaiken puolin inhimillisemmäksi, rankkureiden...
Enkelikoira: LUPU
LUPU * arvioitu syntymävuosi on 2005 * uros * kastroitu * Romaniassa (Sintesti) 8.11.2015 Lupu on saksanpaimenkoira, joka on löydetty kehätien varrelta Jilavan läheltä. Tarkempaa tietoa Lupun taustasta ei tiedetä miksi...
Kodin saanut koira: TIBY (Team-Blue) (Nyk. Luka)
25.06.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen...
Kodin saanut koira: TATE
TATE * narttu * syntynyt arviolta v. 2012 * steriloitu * Romaniassa 21.9.2015 Romaniassa on varovaistenkin arvioiden mukaan noin kaksi miljoonaa koditonta koiraa. Vain hyvin, hyvin pieni osa päätyy sellaisen ihmisen...
Kodin saanut koira: GABIA (nyk. Gabi)
23.11.2015 Gabia on tavallisen näköinen, suloinen pentu Romaniassa. Gabian elämän alkutaival on ollut suomalaisittain ajateltuna dramaattinen, sillä se oli hylätty roskikseen. Romaniassa tämä on arkipäivää, sillä siellä koiria kohdellaan...
Kodin saanut koira: HOMER
19.7.2015 Yhteistyötahomme eläinklinikka OneVetissa työskentelevä Dr. Adina tutustui Homeriin, ajaessaan kotipihaansa ja auton oven avautuessa oli Homer jo saman tien Adinan autossa. Etsinnöistä huolimatta, ei Homerille löytynyt...
Kodin saanut koira: PEAKY
6.11.2015 Peaky on hurjan kaunis ja herkkä koiraneitonen Romaniasta. Eläinsuojelijat Alina ja Anda Murgu löysivät Peakyn Oltenitan kunnalliselta tarhalta koiran ollessa vielä pieni pentu. Jos koira olisi jäänyt Oltenitaan, olisi sen...
Kodin saanut koira: JESS
JESS * arvioitu syntymäaika 5/2015 * narttu * Romaniassa 14.10.2015 Tämä suloinen pentu, Jess, on löydetty vaeltelemasta Romanialaisesta vuoristokaupungista nimeltä TG Ocna, joka sijaitsee 300 kilometrin päässä...
Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2016
Näin uuden vuoden kynnyksellä on aika pysähtyä hetkeksi katsomaan taaksemme jäänyttä vuotta. Edellisten vuosien tapaan vuosi 2015 oli Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle vauhdikas ja toiminnantäyteinen. Jatkoimme ennakkoluulotonta ja intensiivistä...
Kodin saanut koira: HARVEY
HARVEY * arvioitu syntymäaika 5/2015 * uros * Romaniassa 7.10.2015 Romanian kaduilla elää todella suuri määrä koiria, joista vain murto osa pääsee paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin ja sitä kautta mahdollisesti...
Kodin saanut koira: JOSEPHINE
JOSEPHINE * narttu * syntynyt arviolta 5/2014 * steriloidaan * Romaniassa 17.11.2015 Rosiorin kunnallisen tarhan haukun kumun kuulee kauas. Lähestyttäessä tarhaa satojen koirien haukku tuntuu luissa ja ytimissä. Kun...
Kodin saanut koira: YASMIN
YASMIN * arvioitu syntymävuosi 2005-2008 * narttu * steriloitu * Romaniassa 06.12.2015 Yasmin on rauhallinen ja ystävällinen pieni koiramummo, jolla on joskus ollut omistaja. Ihanan Yasminen omistaja piti rouvaa kiinni ketjussa...
Kodin saanut koira: FUZZY
FUZZY * n. 1-2 v. * narttu * steriloidaan * Romaniassa 15.10.2015 Carmen Mandescu on Romanialainen eläinsuojelija, jonka ystävä löysi Fuzzyn vuoristoalueelta ja vei kotiinsa turvaan. Carmenin ystävällä on kotonaan jo...
Kodin saanut koira: GAMI
GAMI Arvioitu syntymäaika 2013 narttu steriloitu Romaniassa 13.12.2015 Sintestin tarhalla asuu pieni suloinen koira-tyttö nimeltään Gami. Siellä se elää 5-6 muun koiran kanssa samassa laumassa. Jos toinen koira...
Kodin saanut: SPAGHETTI
SPAGHETTI * narttu * arvioitu syntymävuosi 2013 * steriloitu * Romaniassa. 06.04.2015 Bukarestin kaduilta löytyy koiria. Isoja, pieni, pentuja, aikuisia, kaiken värisiä ja näköisiä. Niiden kohtalona on joko päätyä...
Kodin saanut koira: LILA
LILA * arvioitu syntymäaika 09/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa 06.04.2015 Koska yhteistyökumppanimme Asociatia A Doua Sansan Glinan tarha sijaitsee keskellä peltoa pikkutien varressa, löytyvät monet tarhaa asuttavat...
Kodin saanut koira: CAYENNE (nyk. Isla)
CAYENNE * noin 8kk * narttu * streriloidaan * Romaniassa 27.2.2015 Cayenne eli hylätyssä talonrähjässä Bukarestissa, kirjaimellisesti keskellä roskia. Kuten niin moni muu romanialainen koira, syntyi myös Cayenne...
Kodin saanut koira: SORI
SORI * noin 8-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 17.6.2015 Sori on löydetty hylättynä romanialaisen kylän reunamilta ja toimitettu eläisuojelija Lavinia Ionin pienelle tarhalle turvaan. Sori oli löydettäessä...
Kodin saanut koira: LEO
LEO * arvioitu syntymävuosi 2014 * uros * kastroitu * Romaniassa 24.7.2015 Aktiivimme tapasivat Leon Rosiori de Vedessä järjestettävässä massasterilointitapahtumassa, jonka yhteistyöosapuolina toimivat Kulkurit,...
Kodin saanut koira: BOO (B- team) (nyk. Allu)
BOO * uros * arvioitu syntymäaika 2/2015 * Romaniassa 15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Boo, Berry, Biti, Biri, Bibi ja Bora näkivät päivänvalon. Glinassa,...
Kodin saanut koira: DIE
29.11.2015 Die on onnekas koira romanialaisen mittapuun mukaan, sillä se pelastettiin rankkurien kynsistä Onevet-klinkan ihanan työntekijän Gabyn toimesta. Se löytyi sisarensa Reyan kanssa parkkipaikalta jätettynä oman onnensa nojaan....
Kodin saanut koira: REYA
29.11.2015 Reya on onnekas koira romanialaisen mittapuun mukaan, sillä se pelastettiin rankkurien kynsistä Onevet-klinikan ihanan työntekijän Gabyn toimesta. Se löytyi veljensä Dien kanssa parkkipaikalta jätettynä oman onnensa nojaan....
Kodin saanut koira: CAESAR
26.11.2015 Iloinen ja lempeä Caesar on päässyt kadulta odottamaan omaa kotiaan Bukarestissa sijaitsevaan Onevetin koirahoitolaan. Kiltti Caesar tulee todella hienosti toimeen toisten koirien kanssa ja tällä hetkellä pikkumies asuu toisen...
Kodin saanut koira: VIVA
VIVA * arvioitu syntymäaika 11/2014 * uros * kastroitu * Romaniassa 24.11.2015 Rosiorin kunnallisen tarhan haukun kumun kuulee kauas. Lähestyttäessä tarhaa satojen koirien haukku tuntuu luissa ja ytimissä. Kun näköyhteys...
Kodin saanut koira: MANGUSTI
MANGUSTI * arvioitu synt.aika 05/2013 * narttu * steriloitu * Romaniassa. 18.3.2015 Mangusti on reipas pikkulikka, joka asustelee Anda ja Alina Murgujen tarhalla Romaniassa Bukarestin lähellä. Magusti on tullut tarhalle...
Kodin saanut koira: GINZA (G- team)
GINZA * narttu * syntynyt arviolta 2/2015 * Romaniassa 18.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja...
Kodin saanut koira: MOXY (nyk. Maj)
MOXY * narttu * syntynyt arviolta v 2012 * steriloitu * Romaniassa 21.9.2015 Clinica Veterinaria OneVet on romanialainen eläinklinikka ja Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. OneVetissä on hoidossa myös...
Kodin saanut koira: FIELDIE (nyk. Sara)
FIELDIE * narttu * arvioitu syntymäaika 2013 * steriloidaan * Romaniassa 18.5.2015 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 km Romanian pääkaupungista Bukarestista.Toisen pääyhteistyökumppanimme, Asociatia A Doua...
Kodin saanut koira: SHEILA BUNNY
SHEILA BUNNY * syntymäaika 12/2014 * narttu * steriloitu * Romaniassa 4.6.2015 Tällä koiralla on siis hetken ollut koti, jossa on voinut tuntea oman ihmisen ja tutun ympäristön. Hetkessä kaikki muuttuu, kun...
Kodin saanut koira: NAOMI
NAOMI * narttu * syntynyt arviolta 6/2015 * Romaniassa 21.9.2015 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne...
Kodin saanut koira: PIC
PIC * arvioitu syntymäaika 20.5.2015 * uros * Romaniassa 27.8.2015 Romanialainen elänisuojelija Carmen Mandescu tekee palkkatyönsä ohella niin paljon eläinsuojelutyötä kuin mahdollista. Välillä jopa enemmän, kuin...
Kodin saanut koira: HIELDIE
HIELDIE * narttu * syntynyt arviolta 5/13- 11/13 * steriloidaan * Romaniassa 18.5.2015 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 km Romanian pääkaupungista Bukarestista.Toisen pääyhteistyökumppanimme, Asociatia A Doua...
Kodin saanut koira: SPOTIE
SPOTIE * uros * arvioitu syntymäaika 7/2014 * kastroidaan * Romaniassa 16.7.2015 Sintestin tarhan ylläpitäjä, Asociata Suflete Dragi on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Sen ovat perustaneet äiti Anda Murgu ja...
Kodin saanut koira: ADY
ADY * n. 2v * uros * kastroitu * Romaniassa 25.4.2015 Eläimiä hylätään Romaniassa tuon tuosta ja kodittomia, kadulla eläviä koiria on lukematon määrä. Koirien kohtelu ja huolenpito on usein huonoa ja jopa väkivaltaista...
Kodin saanut koira: BONITA
BONITA * noin 2-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 7.9.2015 Romanialainen kadulle syntynyt tai sinne hylätty koira tietää, mitä on olla roska. Miltä tuntuu, kun heitetään pois, ei ole paikkaa minne mennä, tai...
Kodin saanut koira: CHARLIE A
CHARLIE A * noin 2v. * uros * kastroidaan * Romaniassa 27.3.2015 Kulkurit vierailivat maaliskuun alussa Asociatia Suflete Dragin Jilavan tarhalla tervehtimässä jo adoptiossa olevia tuttuja koiria ja samalla tutustumassa...
Kodin saanut koira: ANIA (Team Ania)
ANIA * narttu * syntynyt arviolta 2011-2012 * steriloidaan * Suomessa 13.7.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja...
Kodin saanut koira: KALINA
KALINA * Arvioitu syntymäaika 04/15 * Narttu * Romaniassa 27.9.2015 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Madru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen...
Kodin saanut koira: BUBE
BUBE * Noin 3-vuotias * Uros * Kastroitu * Romaniassa 27.9.2015 Kulkureiden aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia...
Kodin saanut koira: VALI (nyk. Orvokki)
VALI * noin 13-14 -vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 22.9.2015 Tämän ihastuttavan mummokoiran, Valin, tarina on hyvin tyypillinen romanialaisen koiran tarina: Valin taustasta tai historiasta ei ole mitään...
Kodin saanut koira: ALBITZA
ALBITZA * narttu * arvioitu syntymäaika noin 6/2014 * steriloitu * Romaniassa 10.6.2015 Albitza on aiemmin viettänyt aikaansa juna-asemalla ja eläinsuojelija Cornelia Stan on käynyt siellä ruokkimassa Albitzaa. Eräänä...
Kodin saanut koira: ALTON (A-team)
ALTON * arvioitu syntymäaika 01/2015 * uros * kastroitu * Saapui Suomeen kotihoitoon 9.7 24.06.2015 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla,...
Kodin saanut koira: OANNA
OANNA * narttu * arvioitu syntymävuosi 2010-2011 * steriloitu * Romaniassa 22.3.2015 Kaunis Oanna pääsi mukaan Kulkurien adoptointiohjelmaan aktiivien tavattuaan tytön maaliskuun Romanian reissullaan. Oanna odottaa omaa...
Kodin saanut koira: LINO VENTURA
LINO VENTURA * arviotu syntymäaika 5/2015 * uros * Romaniassa 20.8.2015 Lino Venturan löysi eläinsuojelija Carmen Mandescun ystävä Bukarestista muutama viikko sitten, oli yö ja pieni Lino itki...
Kodin saanut koira: JONAS
JONAS * n. 1,5 - 2v * uros * kastroitu * Romaniassa 15.5.2015 Asociatia Suflete Dragi on yksi Kulkureiden pääyhteistyökumppaneista. Vielä tällä hetkellä koiria on Jilavan tarhalla, jossa myöskin Jonas on, kunnes Anda ja Alina...
Kodin saanut koira: JAZZ (J-Team)
JAZZ * uros * syntynyt 1.6.2015 * Romaniassa 1.9.2015 J-Teamin pennut syntyivät 1.6.2015 yhteistyökumppanimme, eläinsuojeluyhdistys A Doua Sansan yhden vapaaehtoistyöntekijän naapurin pihamaalle. Pihan omistajaperhe piti...
Kodin saanut koira: WIKI
29.10.2015 Kaunis pieni Wiki löydettiin noin kaksi viikkoa sitten pellolta yksin rähjäisessä kunnossa. Pikkuinen oli todella takkuinen sekä yltä päältä lian peitossa. Ihmisten lähestyessä Wikiä se vain kyyhötti paikallaan, mutta pienen ajan...
Kodin saanut koira: TAMMY
TAMMY * narttu * syntynyt arviolta 6/15 * Romaniassa 11.9.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus...
Kodin saanut koira: NURA
NURA * noin 3-4 vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 17.3.2015 Nuran tarina on hyvin tyypillinen romanialaisen koiran tarina: Se on hylätty Kulkurien yhteistyökumppanin Asociatia Suflete Dragin tarhalle. Ei ole...
Kodin saanut koira: STUU
STUU * arvioitu syntymävuosi 2013 * uros * kastroidaan * Romaniassa 24.10.2015 Valloittava pikkuinen Stuu herra odottaa omaa kotiaan Sintestin tarhalla, jota ylläpitää Kulkurien toinen pääyhteistyökumppani, yhdistys nimeltään...
Kodin saanut koira: PAX (nyk. Helli)
PAX * narttu * arvioitu syntymävuosi noin 2011-2012 * steriloidaan * Romaniassa 7.1.2015 Pienikokoisen Paxin löysi yksi Carmen Mandescun ystävistä, muutama viikko sitten . Pax oli tuolloin yksin kadulla ja erittäin...
Kodin saanut koira: DAVYNA
DAVYNA * narttu * syntynyt arviolta 6/15 * Romaniassa 21.9.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus...
Kodin saanut koira: JOY (J-Team)
JOY * narttu * syntynyt 1.6.2015 * Romaniassa 1.9.2015 J-Teamin pennut syntyivät 1.6.2015 yhteistyökumppanimme, eläinsuojeluyhdistys A Doua Sansan yhden vapaaehtoistyöntekijän naapurin pihamaalle. Pihan...
Kodin saanut koira: HALLA (H-team)
HALLA * narttu * syntynyt arviolta 3/2015 * Romaniassa 27.7.2015 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Tarha sijaitsee...
Kodin saanut koira: JORDAN (J-Team)
JORDAN * uros * syntynyt 1.6.2015 * Romaniassa 1.9.2015 J-Teamin pennut syntyivät 1.6.2015 yhteistyökumppanimme, eläinsuojeluyhdistys A Doua Sansan yhden vapaaehtoistyöntekijän naapurin pihamaalle. Pihan...
Kodin saanut koira: PEDRO
PEDRO * arvioitu syntymäaika 6/2015 * uros * Romaniassa 22.9.2015 Rosiorin kunnallinen tarha Romaniassa ei poikkeaisi muista tappotarhoista, ellei eläinsuojelija Cornelia Stan tekisi uutterasti töitä...
Kodin saanut koira: MAARO
MAARO * noin 1,5-v. * narttu * steriloidaan * Romaniassa 21.3.2015 Kulkurit vierailivat Jilavan tarhalla tervehtimässä jo adoptiossa olevia koiriamme, sekä tutustumassa uusiin kotia etsiviin koiriin. Maaro pääsi...
Enkelikoira: TRUST
TRUST * noin 3-4 vuotta * uros * kastroidaan * Romaniassa 13.09.2015 Romanialaisessa kylässä nimeltä Grădiştea asuu Kulkurien yhteistyökumppani ja pitkäaikainen eläinsuojelija nimeltään Luiza Madru. Hänen kylän lähellä...
Kodin saanut koira: SUNNIE
SUNNIE * narttu * syntynyt arviolta 5/15 * Romaniassa 17.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus...
Kodin saanut koira: GEISHA (G- team)
GEISHA * narttu * syntynyt arviolta 2/2015 * Romaniassa 18.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja...
Kodin saanut koira: SISI C
SISI C * syntymäaika 6.4.2015 * narttu * Romaniassa 19.8.2015 Sisi C:een tausta on hieman toisenlainen kuin yleensä adoptio-ohjelmassa olevilla, sillä se, että Sisin syntymäaika on tiedossa, niin myös se, että...
Kodin saanut koira: ELSE
ELSE * Arvioitu syntymäaika 07/14 * Narttu * Steriloitu * Romaniassa 19.3.2015 Kulkureiden aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista...
Kodin saanut koira: CELESTE
CELESTE * narttu * noin 3-vuotias * steriloitu * Romaniassa 12.8.2015 Tämä ihastuttava tyttö, Celeste, on pelastettu Bragadirun kunnalliselta tappotarhalta 1,5 vuotta sitten ja siitä asti se on odottanut oman kodin...
Kodin saanut koira: HIENO
HIENO * arvioitu syntymäaika 3/2015 * uros * kastroitu * Romaniassa 21.9.2015 Kulkurien aktiivit vierailivat Kulkurien yhteistyötahon OneVet-klinikan hoitolassa 10.9.2015 ja tapasivat siellä ihastuttavan ujopiimän...
Kodin saanut koira: HECTOR (H-team)
HECTOR * uros * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa 27.7.2015 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Tarha sijaitsee...
Kodin saanut koira: MUSCATA
MUSCATA * narttu * arvioitu syntymäaika v. 2012 * steriloidaan * Romaniassa 27.9.2015 Cornelia Stan on romanialainen eläinsuojelija, jonka sinnikkyyden ja sitoutuneisuuden avulla Rosiorin kylän kunnallisen tarhan karmeita oloja...
Kodin saanut koira: BONITO
BONITO * noin 8kk * uros * kastroitu * Romaniassa 26.8.2015 Romanialainen kadulle syntynyt tai sinne hylätty koira tietää, mitä on olla roska. Miltä tuntuu, kun heitetään pois, ei ole paikkaa minne mennä, tai ketään,...
Kodin saanut koira: KUNO (nyk.Tito)
KUNO * arvioitu syntymävuosi 2012 * uros * kastroitu * Romaniassa. 05.06.2015 Pienikokoinen Kuno on löydetty harhailemasta kadulta, joka on rankkureiden päivittäisessä valvonnassa. Asociatia a Doua Sansan vapaaehtoisilla...
Kodin saanut koira: TIMI
TIMI * noin 7-8 -vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 4.5.2015 Timi on yksi monesta sadasta Rosiorin kunnallisella tarhalla olevasta koirasta. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian...
Kodin saanut koira: SAMUEL
SAMUEL * noin 7-8 -vuotias * uros * kastroidaan * Romaniassa 21.9.2015 Tämä pieni Samuel-herra on ollut äärettömän onnekas, sillä se löydettiin harhailemasta autotieltä läheltä Kulkurien yhteistyötahon OneVetin hoitolaa....
Kodin saanut koira: PONGO
PONGO * noin 2-vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 18.9.2015 Pongo tuotiin Asociatia Suflete Dragin Jilavan tarhalle 8.9. eli juuri samana päivänä, kun Kulkurien aktiivit vierailivat tarhalla. Pongo oli löydetty...
Kodin saanut koira: NADINA (Team June) (nyk. Heluna)
NADINA *narttu * arvioitu syntymäaika 5/15 * Romaniassa 17.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus...
Kodin saanut koira: SAMI
SAMI * noin 3-4-vuotias * uros * kastroidaan * Romaniassa 18.3.2015 Upea Sami on ollut äärettömän onnekas, sillä se on pelastettu Cornetun kunnalliselta tappotarhalta. Nyt Sami asustaa Kulkurien yhteistyökumppanin...
Kodin saanut koira: LIISU
LIISU * n. 2v * narttu * steriloitu * Romaniassa 1.7.2015 Kulkureiden toinen pääyhteistyökumppani Romaniassa on Anda ja Alina Murgun ylläpitämä yhdistys Asociatia Suflete Dragi (Kind Souls). Heidän hoivissaan elää...
Kodin saanut koira: MARKUS
MARKUS * uros * noin 10kk * kastroitu * Romaniassa 29.6.2015 Markus on elämäniloinen nuorimies, joka rakastaa muita koiria. Markus asustaa tällä hetkellä eläinsuojelija Lavinia Ionin mini-shelterillä, jakaen häkkiä...
Kodin saanut koira: LADY BLUE
LADY BLUE * narttu * n. 3-4 vuotta * steriloitu * Romaniassa 20.3.2015 Maaliskuun Romanian reissullaan yhdistyksen aktiivit vierailivat yhteistyökumppanimme Suflete Dragin tilapäisellä tarhalla Jilavassa. Suflete...
Kodin saanut koira: JULIAN (J-Team)
JULIAN * uros * syntynyt 1.6.2015 * Romaniassa 1.9.2015 J-Teamin pennut syntyivät 1.6.2015 yhteistyökumppanimme, eläinsuojeluyhdistys A Doua Sansan yhden vapaaehtoistyöntekijän naapurin pihamaalle. Pihan...
Rosiori de Vede -massasterilointiprojektin uusi tukija: LUSH
Kulkurit ovat saaneet Rosiori de Vede -massasterilointi- ja avustusprojektin tukijoihin jälleen uuden nimen: LUSH Finland. Käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa myyvä ketju LUSH Finland lahjoitti Charity Pot-kampanjansa kautta projektillemme 500...
Kodin saanut koira: NONJA
NONJA * arvioitu syntymäaika 5/2015 * narttu * Romaniassa 19.09.2015 Nonja on yksi monista Romanialaisista -ei toivotuista- koiranpennuista, joita tänäkin kesänä on syntynyt kadun varsille ja pelloille lukemattomia...
Kodin saanut koira: TELLU, Suomessa
TELLU * n. 3 vuotta * narttu * steriloitu * Suomessa 17.09.2013 Kaunis Tellu kuuluu onnelliseen viisikkoon, jota kutsumme nimellä "Petrosanin pikkaraiset". Nämä pikkukoirat on pelastanut kunnalliselta...
Kodin saanut koira: DINTISOR
DINTISOR * n. 2-vuotias * uros * kastroitu * Romaniassa 29.12.2014 Niin surullisen monella sama tarina ja siltikin on jokainen oma ihana persoonansa. Niin myös tämä Asociatia Suflete Dragin tarhalla asusteleva nuori uros...
Kodin saanut koira: CROCO
04.08.2015 Croco on löydetty Bukarestin kadulta vaeltelemasta oikea takajalta murtuneena. Nyt takajalka on leikattu ja toimenpiteessä operoitu metalli pysyykin Crocon jalassa sen loppuelämän ajan. Tämä ei kuitenkaan haittaa Crocon...
Kodin saanut koira: LILLA
LILLA * noin 3-4 vuotta * narttu * steriloitu * Romaniassa 13.08.2015 Lilla on pelastettu Oltenitan kaupungin kunnalliselta tarhalta ja neiti asustaa nyt Sintestin tarhalla, jota ylläpitää eläinsuojelijoiden Anda ja Alina...
Kodin saanut koira: PISCOT (Team June)
PISCOT * uros * arvioitu syntymäaika 5/2015 * Romaniassa 16.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset....
Kodin saanut koira: FRITS (Team June)
FRITS * uros * syntynyt arviolta 5/15 * Romaniassa 16.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy...
Kodin saanut koira: RIEN (Team June)
RIEN * uros * arvioitu syntymäaika 5/15 * Romaniassa 16.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy...
Kodin saanut koira: DINKA (Team June)
DINKA * narttu * arvioitu syntymäaika 5/15 * Romaniassa 17.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus...
Kodin saanut koira: TEONDRA (Team June)
TEONDRA * narttu * syntynyt arviolta 5/15 * Romaniassa 11.9.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus...
Kodin saanut koira: VANIL
VANIL * arvioitu syntymäaika 07/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa. 06.04.2015 Vanil on löytynyt veljineen ja siskoineen hylätyn talon liepeiltä Bukarestista. Sisko Caynne, veljet Chili ja Pepper, sekä äiti Pisa...
Kodin saanut koira: JILLY
JILLY * arvioitu syntymäaika 02/2015 * narttu * Romaniassa. 05.06.2015 Toisinaan Romaniassa, jossa katukoiria on hurjat määrät, ei tarhan pitäjä muista koiran taustaa. Tällainen on Jackon, Jillyn ja Jonesin...
Kodin saanut koira: DITA
DITA * arvioitu syntymäaika 6/2015 * narttu * Romaniassa 11.9.2015 Mihaela Soare on romanialainen eläinsuojelija ja Kulkurien yhteistyökumppani. Mihaelan pelastamat eläimet asuvat sisällä Mihaelan talossa...
Kodin saanut koira: CICA (nyk. Elsa)
CICA * arvioitu syntymäaika 4/2015 * narttu * Suomessa 28.8.2015 Cican tarina on tyypillinen romanialaisen pennun tarina: se on löydetty pienenä pentuna kadulta harhailemasta yhdessä äitinsä kanssa. Todennäköisesti...
Kodin saanut koira: GLORY (G- team)
GLORY * narttu * arvioitu syntymäaika 2/2015 * Romaniassa 18.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat...
Kodin saanut koira: INDIA
INDIA * narttu * arvioitu syntymäaika 5/15 * Romaniassa 17.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus...
Kodin saanut koira: WIEBE (Team June)
WIEBE * uros * syntynyt arviolta 5/15 * Romaniassa 16.8.2015 Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy...
Kodin saanut koira: BITI (B- team)
BITI * uros * arvioitu syntymäaika 2/2015 * Romaniassa 15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Biti, Boo, Berry, Biri, Bibi ja Bora näkivät päivänvalon. Glinassa,...
Kodin saanut koira: JUPITER
JUPITER * arvioitu syntymäaika 09/2014 * narttu * steriloitu * Romaniassa. 29.06.2015 Usein koiria hylätään Romaniassa samoihin paikkoihin. Kun löytää yhden, löytää toisenkin myöhemmin samasta paikasta....
Kodin saanut koira: LADY DINA
LADY DINA * narttu * n. 4-5v. * steriloitu * Romaniassa 12.1.2015 Dina on yksi onnekkaista. Se saatiin pelastettua Bukarestin lähellä sijaitsevalta kunnalliselta tarhalta ja varmalta kuolemalta noin puoli vuotta sitten....
Kodin saanut koira: BAMBU
BAMBU * noin 5-vuotias * uros * kastroidaan * Romaniassa 4.5.2015 Bambu on yksi monesta sadasta Rosiorin kunnallisella tarhalla olevasta koirasta. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian...
Kodin saanut koira: NEPTUNE
NEPTUNE * arvioitu syntymäaika 09/2014 * narttu * steriloitu * Suomessa 29.06.2015 Usein koiria hylätään Romaniassa samoihin paikkoihin. Kun löytää yhden, löytää toisenkin myöhemmin samasta paikasta. Yhteistyökumppanimme...
Kodin saanut koira: ALBERT (nyk. Luka)
ALBERT * uros * syntynyt arviolta v. 2013 * kastroitu * Romaniassa 24.7.2015 Luiza Mandru on romanialainen eläinsuojelija ja Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani: Keväisin ja kesäisin Luizan piha täyttyy...
Kodin saanut koira: GRETTA (Team Ania)
GRETTA * narttu * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa 24.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja...
Kodin saanut koira: COCOLINO
COCOLINO * uros * arvioitu syntymäaika 7/14 * kastroidaan * Romaniassa 29.6. 2015 Sintestin tarha syntyi tahdonvoimalla ja yhteistyöllä. Sintesti on Asociata Suflete Drafin perustajien Anda ja Alina Murgun...
Kodin saanut koira: RINA (Team Ania)
RINA * narttu * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa 24.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja...
Kodin saanut koira: SATURN
SATURN * arvioitu syntymäaika 09/2014 * narttu * steriloidaan 29.06.2015 Usein koiria hylätään Romaniassa samoihin paikkoihin. Kun löytää yhden, löytää toisenkin myöhemmin samasta paikasta....
Kodin saanut koira: ARIN (Team Blue)
ARIN * uros * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Suomessa 7.7.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat...
Akaan seutu: Salla Honkapää auttaa hädänalaisia eläimiä. Rescueyhdistys Kulkurien puheenjohtaja sai tunnustusta työstään presidentiltäkin
Akaan seutu julkaisi verkossa 14.7.2015 artikkelin koskien Kulkurien puheenjohtajaa ja adoptiotoiminnasta vastaavaa Salla Honkapäätä. Salla kertoo löytäneen intohimonsa - hädässä olevien eläinten auttamisen - vieraillessaan Viron koiratarhalla,...
Kodin saanut koira: OSCAR
OSCAR * noin 1 vuotta * uros * kastroidaan * Romaniassa 20.07.2015 Onevet on Bukarestissa sijaitseva eläinklinikka ja Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani. Onevetin klinikalla työskentelevä Dr. Adina on löytänyt Oscarin...
Kodin saanut koira: PUDDIN
PUDDIN * noin 2-3 vuotta * narttu * steriloitu * Romaniassa 29.07.2015 Puddin on yksi monesta sadasta Rosiorin kunnallisella tarhalla olevasta koirasta. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian...
Kodin saanut koira: ROSEL
ROSEL * arvioitu syntymäaika 3/2015 * narttu * Romaniassa 29.6.2015 Kevät on jo takanapäin, mutta kevään tuomat pennut näkyvät Luiza Mandrun kotona, jossa on peräti 25 pentua. Luiza Mandru on romanialaisnainen,...
Kodin saanut koira: NESS (nyk. Nuutti)
NESS * arvioitu syntymäaika 3/2015 * uros * Romaniassa 29.6.2015 Kevät on jo takanapäin, mutta kevään tuomat pennut näkyvät Luiza Mandrun kotona, joita on peräti 25 pentua. Luiza Mandru on romanialaisnainen, jonka...
Kodin saanut koira: SATO (Team Blue)
SATO * arvioitu syntymäaika 03/2015 * uros 21.06.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat...
Kodin saanut koira: LUPA A
LUPA A * noin 4-5 v. * narttu * steriloitu * Romaniassa 22.3.2015 Kulkurit vierailivat Asociatia Suflete Dragin Jilavan tarhalla tervehtimässä jo adoptiossa olevia koiriamme, sekä tutustumassa uusiin kotia etsiviin...
Kodin saanut koira: RORY (Team Blue)
RORY * uros * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa 15.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja...
Kodin saanut koira: DASHA (Team Blue) (nyk. Martta)
DASHA * narttu * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa 20.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja...
Kodin saanut koira: JACKO (nyk. Lemmy)
JACKO * arvioitu syntymäaika 02/2015 * uros 05.06.2015 Toisinaan Romaniassa, jossa katukoiria on hurjat määrät, ei tarhan pitäjä muista koiran taustaa. Tällainen on Jackon, Jillyn ja Jonesin tarinan...
Kodin saanut koira: KARA
KARA * noin 1,5 v. * narttu * steriloitu * Romaniassa 5.7.2015 Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla vapaaehtoisena työskentelevä Cornelia Stan, joka peräänantamattomalla...
Kodin saanut koira: ARIA nyk. Neela
ARIA * narttu * syntynyt arviolta 3/15 * SUOMESSA 6.6.2015 Mihaela Soare on Kulkurien luottoyhteistyökumppani Romaniassa. Mihaela on täysin omistautunut koirilleen ja hoitaa lisäksi samassa taloudessa...
Kodin saanut koira: KIRA
KIRA * noin 7-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 7.5.2015 Kira tarina on romanialaisittain erittäin tavallinen: Se löydettiin hylätystä talosta erittäin huonossa kunnossa kaksi vuotta sitten. Kiran jalka oli...
Kodin saanut koira: NICOLETTE (nyk. Nicole)
NICOLETTE * narttu * n. 4 v. * steriloitu * Suomessa 13.2.2015 Nicolettea voi kenties pitää hieman onnekkaampana kuin monia muita kodittomia koiria Romaniassa. Nicolette on tuotu suoraan Onevetin hoitolaan omistajan toimesta....
Enkelikoira: RAMSES
RAMSES 05.06.2015 Nuori mies Ramses on löytynyt Alina ja Anda Murgun Jilavan tarhan lähistölllä olevan kaupan työntekijöiden toimesta. Koska työntekijät tiesivät lähistöllä olevan tarhan,...
Kodin saanut koira: BONJA
BONJA * narttu * n. 3-vuotias * steriloitu * Romaniassa 12.5.2015 Toukokuun Romanian reissulla aktiivimme tapasivat yhteistyökumppanimme Suflete Dragi yhdistyksen Jilavan tarhalla vaaleanruskean valkotassuisen nuoren...
Kodin saanut koira: CUBA (C- team)
CUBA * narttu * syntynyt 25.12.2014 * Romaniassa 8.4.2015 Epätoivottujen pentujen vähentämiseen Romanian kaduilta on olemassa eettinen, toimiva ja kustannustehokas keino. Kun narttu steriloidaan, pentuja ei...
Enkelikoira: BYRON
BYRON * uros * arvioitu syntymäaika v. 2011-2012 * kastroidaan * Romaniassa 28.4.2015 Roxana Deissima on romanialainen eläinsuojelija sekä Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2013. Eläinsuojelijan työ ei liene...
Kodin saanut koira: BARKY
BARKY * uros * noin 2-3-vuotias * kastroitu * Romaniassa 15.5.2015 Barky on pienikokoinen koira joka oli näkynyt eläinsuojelija Alina Murgun huoneiston edustalla noin kolmen viikon ajan. Paikalliset Dog Catcherit, eli...
Kodin saanut koira: SPOTY
SPOTY * noin 2v. * uros * kastroidaan * Romaniassa 23.3.2015 Lempeällä ja hyväntahtoisella, hauskan näköisellä Spotylla oli enemmän kuin onni matkassa, kun Asociatia Suflete Dragin eläinsuojelija Alina Murgu löysi tämän...
Kodin saanut koira: Mr. BOBO
Mr. BOBO * yli 10v * uros * Romaniassa 9.4.2015 Bobon elämä muuttui radikaalisti 4 kuukautta sitten, kun hänen omistajansa kuoli. Bobo on niitä koiria, jotka luultavasti ovat saaneet nauttia kodin lämmöstä ja...
Kodin saanut koira: PINKA
PINKA * 3-4 vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 28.1.2015 Pinkan tarina on romanialaisittain arkipäivää: Se on joko syntynyt kadulle tai hylätty sinne jossain vaiheessa turhana. Kadulta Pinkan on napannut...
Kodin saanut koira: PICNIC
PICNIC * n. 11/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa 27.6.2015 Romaniassa OneVetin klinikan eläinlääkäri Adina Vladut löysi Picnicin pellolla asuvasta koiralaumasta, joista vain tämä, pienen pieni tirriäinen tuli ihmisen...
Kodin saanut koira: SISSY (nyk. Salli)
SISSY * n. 4v * narttu * steriloitu * Romaniassa 29.3.2015 Sissy on romanialaisen eläinsuojelijan Mihaela Soaren luona odottamassa uutta kotia. Sissy on luonteeltaan todella rauhallinen. Sen herkkä olemus ja mieli ei...
Kodin saanut koira: ATIS (Team Blue)
ATIS * uros * arvioitu synt.aika 3/2015 * Romaniassa 23.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat...
Kodin saanut koira: SETTA (Team Ania)
SETTA * narttu * arvioitu syntymäaika 3/2015 * Romaniassa 24.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja...
Kodin saanut koira: CAPPUCCINE
CAPPUCCINE * Noin 2-3 vuotias * Narttu * Steriloitu * Romaniassa 18.6.2015 Romanian kaduilla elää satoja tuhansia koiria. Kaduille ne ovat joutuneet erinäisistä syistä. Valtaosalla on joskus ollut oma koti, josta ne on...
Kodin saanut koira: SASIA (nyk. Sara)
SASIA * narttu * n. 8-vuotias * steriloidaan * Romaniassa 28.12.2014 Sasia on löydetty kadulta, josta hänet on otettu turvaan Anda Murgun hoiviin. Ikää Sasialla on noin 8 vuotta mutta neiti on vuosistaan huolimatta...
Kodin saanut koira: NAZCA
NAZCA * narttu * noin 2-3v * steriloitu 10.1.2015 Tämä sympaattinen ja ystävällinen pandamainen koiraneiti, pelastettiin Oltenitan kunnalliselta tarhalta, kesäkuussa 2014. Se oli Nazcan pelastus. On olemassa...
Kodin saanut koira: CORINA (nyk.Cindy)
CORINA * narttu * n. 1-v * steriloitu * Romaniassa 13.2.2015 Yhteistyökumppanimme Onevetin eläinlääkäri, Dr. Adina, sai puhelun kollegaltaan Dr. Corinalta 2-3 kuukautta sitten. Dr. Corina pyysi puhelussa Dr. Adinaa...
Kodin saanut koira: AVAYA
AVAYA * narttu * n. 2-3 v. * steriloidaan * Romaniassa 30.12.2014 Avaya kuului Romaniassa perheeseen, joka valtasi talon. Avaya eli pihalla ketjussa, huonokuntoisen kopin vieressä. Kun poliisit ja talonomistaja tulivat...
Kodin saanut koira: GRIZZLY
GRIZZLY * Arvioitu syntymäaika 11/2014 * uros * Romaniassa. 02.03.2015 Veljekset, kuin karhut, George ja Grizzly on löydetty ylittämästä liikennöityä tietä Bukarestin laitamilla tammikuussa. Pennut oli huomannut...
Kodin saanut koira: ELIZA
ELIZA * arvioitu syntymäaika 01/2015 * narttu * Romaniassa 20.4.2015 Eläinsuojelija Luiza Mandru löysi Elizan reilu kuukausi sitten kirjaimellisesti keskeltä tietä. Pikkuinen oli täysin hukassa ja poukkoili...
Kodin saanut koira: DORA GIRL
DORA GIRL * arvioitu syntymäaika 10/2014 * narttu * ei steriloitu * Suomessa 9.3.2015 Dora Girl löydettiin autotien varresta Romaniassa viime joulukuussa. Se oli monien muiden kodittomien pentujen tapaan hylätty tien pientareelle...
Kodin saanut koira: CHLOE (C- team)
CHLOE * narttu * syntynyt 25.12.2014 * Romaniassa 8.4.2015 Epätoivottujen pentujen vähentämiseen Romanian kaduilta on olemassa eettinen, toimiva ja kustannustehokas keino. Kun narttu steriloidaan, pentuja ei...
Kodin saanut koira: CORASON
CORASON * narttu * arvioitu syntymäaika 2013 * steriloitu * Romaniassa 1.5.2015 Luottoyhteistyökumppanimme Mihaela Soare noukki suloisen Corasonin hoiviinsa ja nyt se on varattu omaan kotiin Suomeen. 30.5.2015 Corason on...
Kodin saanut koira: OREO
OREO * uros * arvioitu syntymäaika v. 2014 * kastroidaan * Romaniassa 28.4.2015 Kulkurien yhteistyökumppanin, romanialaisen eläinsuojelija Roxana Deissiman tien laidalta löytämä iloinen koirapoika on varattu omaan kotiin...
Kodin saanut koira: RUSKA
RUSKA * uros * syntynyt arviolta 2012-2013 * kastroitu * Romaniassa 7.5.2015 Aktiivimme vierailivat Romaniassa maaliskuussa ja matkallaan he vierailivat myös Rosiorin kunnallisella tarhalla. Koirat tarhalla ovat...
Kodin saanut koira: COSTAS
COSTAS * uros * synt. 10/2014 *Romaniassa 8.1.2015 Costas on yksi kahdesta veljeksestä. Pojat syntyivät noin 23.10.2014 ja he tulevat todennäköisesti kasvamaan isoiksi, komeiksi herrasmiehiksi. He ovat molemmat...
Kodin saanut koira: HOPEFUL (nyk.Nana)
HOPEFUL * narttu * noin 4-5v * steriloitu * Romaniassa 13.1.2015 Hopeful oli joutunut Oltenitan kunnalliselle tarhalle. Näistä paikoista koirat eivät yleensä pääse enää pois vaan ne brutaalisesti tapetaan. Sen takia...
Kodin saanut koira: ALINA
ALINA * narttu * arvioitu syntymäaika 12/2014 * Romaniassa 18.3.2015 Maaliskuun Romanian reissulla aktiivimme pääsi tutustumaan yhteistyökumppanimme Suflete Dragi yhdistyksen tarhalla Jilavassa pentuun nimeltä Alina. Alina on...
Kodin saanut koira: CINDY M (nyk. Saga)
CINDY M * narttu * synt. n. 10/2014 * ei steriloitu * Romaniassa (Tulossa Suomeen 7.3) 13.2.2015 Cindy M on toimitettu turvaan äitinsä, Jolie M:n ja kahden sisaruksen kanssa pienelle yksityiselle tarhalle. Yksi pennuista...
Kodin saanut koira: NERO
NERO * uros * ikäarvio 7-8 vuotta * kastroidaan * Romaniassa 27.12.2014 Tämä lempeä jättiläinen asustaa tällä hetkellä, eläinsuojelija Anda Murgun koiratarhan pihalla, vapaana muiden koirien parissa. Nerolla on kokoa...
Kodin saanut koira: MALCOLM (nyk. Maco)
MALCOLM * n. 5-7 v * uros * kastroitu * Romaniassa 5.11.2014 Malcolm asustaa Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinan tarhalla. Tarhalla olo voi tuntua kovin kurjalta asialta ja sitä se onkin. Vapaaehtoisten...
Kodin saanut koira: ACANA
ACANA * arvioitu syntymäaika v 2012 * narttu * Romaniassa 20.4.2015 Acana on varattu omaan kotiin Suomeen. 2.4.2015 Acana lensi tänään Suomeen omaan kotiinsa. Koirakaverikseen se saa myös Kulkurien avulla...
Kodin saanut koira: HAPPY C
HAPPY C * n. 1,5 v. * uros * kastroitu * Suomessa 9.4.2015 Tällä hetkellä Happy C on Rosiorista siirretty Onevet klinikalle. Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla vapaaehtoisena...
Kodin saanut koira: PENNY S
PENNY S * narttu * n. 3-vuotias * steriloidaan * Romaniassa 28.12.2014 Penny S löydettiin keskeltä vilkasta autotietä, muiden koirien ympäröimänä. Eläinsuojelija Alina Murgu yritti huokutella Penny S:ää luokseen mutta...
Kodin saanut koira: VEVE
VEVE * n.1-v * narttu * steriloitu * Romaniassa 13.12.2014 Eläinsuojelija Alina Murgu löysi tämän, hylätyn pienokaisen, kadulla. Veve on arvioltaan hieman päälle 1-v ja painaa tällä hetkellä n.5,2kg. Veve vietiin...
Kodn saanut koira: TINO (Gradistean kuusikko)
TINO * Arvioitu syntymäaika 12/2014 * uros 02.03.2015 Gradistean pienessä kylässä vaikuttava yhteistyökumppanimme Luiza Mandru sai kuulla kylänsä laidalla olevasta paikasta, tyhjillään olevasta tontista, jonne on...
Kodin saanut koira: TAO (Gradistean kuusikko)
TAO * Arvioitu syntymäaika 12/2014 * uros 02.03.2015 Gradistean pienessä kylässä vaikuttava yhteistyökumppanimme Luiza Mandru sai kuulla kylänsä laidalla olevasta paikasta, tyhjillään olevasta tontista, jonne on...
Kodin saanut koira: GINA A
GINA A * arvioitu syntymäaika 11/2014 * narttu * Romaniassa 30.1.2015 Gina löydettiin neljän sisaruksensa kanssa joulukuussa 2014 erään koulun piha-alueelta, metsän kupeesta. Oli jo kylmä ja pienet, vasta...
Kodin saanut koira: FRAM
FRAM * arvioitu syntymäaika 09/2013 * uros * kastroidaan 06.04.2015 Nuori mies Framin elämä on nuoresta iästä huolimatta ollut jo kerran katkolla. Rouva, jonka pihalla Fram oli ketjussa elellyt, oli päättäny...
Kodin saanut koira: GEORGE
GEORGE * Arvioitu syntymäaika 11/2014 * uros 02.03.2015 Veljekset, kuin karhut, George ja Grizzly on löydetty ylittämästä liikennöityä tietä Bukarestin laitamilla tammikuussa. Pennut oli huomannut Asociatia A Doua...
Kodin saanut koira: ZUZAN (nyk. Zuzu)
ZUZAN * n. 5 v. * narttu * steriloitu * Suomessa 10.2.2015 Zuzan on löydetty Bukarestin kadulta ja on tällä hetkellä eläinsuojelija Anda Murgun luona Frumusanin kylässä. Zuzan on ilonen ja leikkisä koira eikä juurikaan hauku....
Kodin saanut koira: PERLA
PERLA * narttu * n.4kk * Romaniassa 26.2.2015 Pieni Perla koki saman kohtalon kuin moni muukin pentu Romaniassa. Perla hylättiin kylmästi erään kaupan pihalle. Tuotiin sinne, jätettiin yksin eikä taakse katsottu....
Kodin saanut koira: ARINA
ARINA * noin 1-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 17.3.2015 Arina tarina on hyvin tyypillinen romanialaisen koiran tarina: Sen omistaja halusi päästä siitä eroon ja hylkäsi sen. Arinan onneksi Kulkurien...
Kodin saanut koira: CAFELU
CAFELU * arvioitu syntymäaika 10/2014 * narttu 08.02.2015 Pentujen tarinat Romaniassa ovat usein samankaltaisia, joku löytää pienet pennut ilman emoa kadulta ja yrittää saada ne turvaan joko kotiinsa tai...
Kodin saanut koira: INDY
INDY * arvioitu syntymäaika 10/2014 * uros * Romaniassa 8.3.2015 Indy on tällä hetkellä Glinan tarhalla Indyn matka Glinan tarhalle alkoi, kun Ioana Diaconu sai puhelun kahdesta pennusta, Indystä ja Indianasta. Indylle...
Kodin saanut koira: DANY
DANY * uros * arviotu syntymäaika 6/2014 * Romaniassa 13.1.2015 Dany on kaunis pieni poikapentu, joka kasvaa arvion mukaan vielä jonkun verran. Arvio on kuitenkin, että Danyn koko tulee pysymään melko pienenä,...
Kodin saanut koira: JHOANNA
JHOANNA * n. 6v * narttu * steriloitu * Romaniassa Romanian Targovistessa asuva eläinsuojelija Miahela Soare poimii suojaan oman asuinalueensa kulkukoiria. Mihaela hoitaa koirat kuntoon ja valmiiksi adoptointia varten....
Kodin saanut koira: ANITA
ANITA * narttu * n. 3-4 kk * Romaniassa 26.2.2015 Tammikuun alkupuolella yksityinen eläinsuojelija ja yhteistyökumppanimme Luiza Mandru, kävi rokotuttamassa koiria toisen yhteistyökumppanimme, OneVet...
Kodin saanut koira: WALDO (ent. GOLDIE A)
GOLDIE A * arvioitu syntymäaika 11/2014 * uros * Romaniassa 30.1.2015 Goldie löydettiin neljän sisaruksensa kanssa joulukuussa 2014 erään koulun piha-alueelta, metsän kupeesta. Oli jo kylmä ja pienet, vasta noin...
Kodin saanut koira: MARGICA ( nyk. Bella)
MARGICA * arvioitu syntymäaika 10/2014 * narttu 08.02.2015 Pentujen tarinat Romaniassa ovat usein samankaltaisia, joku löytää pienet pennut ilman emoa kadulta ja yrittää saada ne turvaan joko kotiinsa tai...
Kodin saanut koira: MICI
MICI *Noin 1-vuotias *Uros *Kastroidaan *Romaniassa 16.1.2015 Yksi Kulkureiden pääyhteistyökumppaneista Romaniassa on Anda ja Alina Murgun ylläpitämä yhdistys Asociatia Suflete Dragi (Kind Souls), Heidän hoivissaan elää...
Kodin saanut koira: MOCA
MOCA * noin 3-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 26.1.2014 Romanian kaduilla elää lukuisia kodittomia koiria. Maassa suhtautuminen eläimiin on täysin erilainen kuin meillä Suomessa. Suurin osa paikallisesta...
Kodin saanut koira: TOTO M
TOTO M * n. 2 v. * uros * kastroidaan * Romaniassa 7.1.2015 Kadulla koditon koira, jälleen. Eläinsuojelija Mihaela Soarelle tämä on tuttuakin tutumpi näky Romanian kaduilla. Mihaela otti Toto koiran suojiinsa ja...
Kodin saanut koira: QUINTUS (nyk. Kamu)
QUINTUS * uros * synt. 10/2014 *Romaniassa 8.1.2015 Quintus on yksi kahdesta veljeksestä. Pojat syntyivät noin 23.10.2014 ja he tulevat todennäköisesti kasvamaan isoiksi, komeiksi herrasmiehiksi. He ovat molemmat...
Kodin saanut koira: TINYONE (nyk. Sulo)
TINYONE * uros * arvioitu synt.aika 10/2014 * Romaniassa 30.1.2015 Tinyone sisaruksineen löytyi hylättynä metroaseman sisäänkäynnin vierestä. Löytäjänä toimi yhteistyökumpanimme Suflete Dragin Alina Murgu. Muut...
Kodin saanut koira: MISS VIOLA
MISS VIOLA * narttu * noin 1,5-3-vuotias * steriloidaan * Romaniassa 7.1.2015 Sinä päivänä Viola oli ihmeissään. Se ei ymmärtänyt, miksi se heitettiin autosta ja jätettiin yksin. Kaksi päivää se istui odottaen...
Kodin saanut koira: IRINA
IRINA * Syntynyt 08/2014 * Narttu * Romaniassa 29.1.2015 Yksi Kulkureiden yhteistyötahoista Romaniassa on OneVet-klinikka, jonka työntekijät käyvät mm. viikoittain hoitamassa koiria kunnallisella Rosiorin...
Kodin saanut koira: MELA SUGISOMELA (nyk. Mila)
MELA SUGISOMELA * narttu * n.1v. * steriloidaan * Romaniassa 12.1.2015 Mela Sugisomela on mitä mainioin kettutyttö. Nimi voi vaikuttaa hiukan eksoottiselta, mutta sillä on tarinansa. Kerrottakoon, että tyttö tykkäsi...
Kodin saanut koira: TINTIN
TINTIN * n. 1,5-2-vuotias * uros * kastroitu * Suomessa 13.12.2014 Romanian tulevan talven ensimmäinen lumisade. Kerralla maahan sataa useita senttejä lunta ja on kylmä. Tuuleekin kovasti. Kaduilla asuvat koirat etsivät...
Kodin saanut koira: OLENNA
OLENNA * narttu * n. 3-v * steriloitu * Romaniassa 24.1.2015 Onevet-klinikan eläinlääkäri Adina oli ajelemassa Giurgiun kaupungista Bukarestiin, kun hän huomasi Olennan tien varressa. Tämä pieni suloinen kaunotar on yksi...
Kodin saanut koira: LEENA
LEENA * n.1-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 26.12.2014 Leena hakeutui itse eläinsuojelijan Luiza Mandrun luokse, kun Luiza oli odottamassa joululahjalähetystä tien varressa. Leena osoittautui erittäin...
Kodin saanut koira: ONIX
Onix * Arvioitu syntymäaika noin 2012 * uros * kastroitu * Romaniassa 28.9.14 Onix on hylätty niinkuin niin hirvittävän moni muukin romanialaiskoira. Tämä ystävällinen ja sosiaalinen veijari hylättiin lähelle rautateitä kahden...
Enkelikoira: LOUISA
LOUISA * n. 2-vuotias * narttu * steriloitu * Romaniassa 21.12.2014 Louisalle kantautui ihania uutisia, häntä odottaa oma koti Suomessa 🙂 27.1.2015 Ikäviä uutisia Romaniasta, Louisa menehtyi penikkatautiin. ...
Kodin saanut koira: BACCHUS
BACCHUS * arvioitu syntymäaika 10/2014 * uros 14.01.2015 Bacchus-pennulla kävi tuuri, kun sattui päätymään juuri yhteistyötahomme A Doua Sansan Glinan tarhalle johtavan tien varteen 28.12.2014. Yhdistyksen Carmen...
Kodin saanut koira: SOPHIA A
SOPHIA A * Noin 1-vuotias * Narttu *Steriloitu *Romaniassa 8.12.21014 Romaniassa hylätään päivittäin lukuisia koiria, syystä tai toisesta. Koira arvostus on maassa täysin toisenlainen kuin meillä Suomessa, joten...
Kodin saanut koira: LIINA
LIINA * syntynyt 20.8.2014 * narttu * Romaniassa 4.12.2014 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa…...
Kodin saanut koira: BLACKY
BLACKY * Noin 2-vuotias * Uros * Kastroitu * Romaniassa 29.10.2014 Blacky löydettiin heinäkuussa 2014 harhailemasta yksinään metsän laitamilla. Se oli löytöhetkellä nälkäinen ja janoinen ja sen pitkä turkki...
Kodin saanut koira: BOUNTI
BOUNTI * arvioitu syntymäaika 08/14 * uros * kastroidaan * Romaniassa 14.12.2014 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä...
Kodin saanut koira: TWIX
TWIX * arvioitu syntymäaika 08/14 * uros * kastroidaan * Romaniassa 14.12.2014 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä...
Kodin saanut koira: MARK
MARK * arvioitu syntymävuosi 2013 * uros * kastroitu 17.11.2014 Usein koirat päätyvät tarhalle muiden ihmisten ilmoitusten perusteella. Eräs rouva oli kiinnittänyt huomiota bussipysäkillä pyörivään Markiin ja ilmoittanut...
Kodin saanut koira: LITTLE TAIL
LITTLE TAIL * arvioitu syntymäaika 08/2014 * uros 21.11.2014 Little Tail on saanut nimensä töpöhäntänsä mukaan. Tämä nuori hurmuri on löydetty yhdessä kahden muun pennun kanssa kadulta, joka on Romanialaisittain...
Kodin saanut koira: BAMBAM (nyk. Rupla)
BAMBAM * arvioitu syntymäaika 08/2014 * uros 17.11.2014 Pentuja löytyy Romanian kaduilta päivittäin. Koska kaduilla on suuria vaaroja, myös aikuisille koirille, niitä pentuja, jotka päätyvät tarhalle voi kutsua...
Kodin saanut koira: LEONESSA (nyk. Nessa)
LEONESSA * noin 2-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa 24.10.2014 Romanialainen eläinsuojelija Mihaela Soare löysi Leonessaksi nimeämänsä koiran noin kolme viikkoa sitten juoksentelemasta paikallisen supermarketin...
Kodin saanut koira: TINA A
TINA A * 2-3 v. * narttu * steriloidaan * Romaniassa 28.12.2014 Kunnallinen tarha Romaniassa tarkoittaa samaa kuin kuolemantarha. Niiden tarkoitus on lopettaa koiran elämä mahdollisimman nopeasti ja kivuliaasti. Oman...
Kodin saanut koira: TELLA (Nyk. Kenna)
TELLA * Arvioiutu syntymäaika 07/2014 * Narttu * Romaniassa 14.10.2014 Tella löydettiin syyskuussa 2014 metsästä yhdessä emänsä Goldien kanssa. Molemmat koirat olivat nälkiintyneitä ja pääsivät onneksensa...
Kodin saanut koira: VANILLI
VANILLI * arvioitu syntymäaika 07/2014 * narttu 22.11.2014 Pentuja päätyy tarhoille Romaniassa jatkuvasti. Tarkkoja tarinoita harvemmin on, mutta kaava on yleinen. Pentujen emo on joko hylätty tiineyden...
Kodin saanut koira: AMOS
AMOS "THE OLD GUY" * n. 10v * uros * Romaniassa 25.9.2014 Amoksen tarina on melkoinen. Amos hylättiin mini-shelteriä Bukarestissa yhdessä Roxana Deissiman kanssa pitävän Lavinia Ionin kotikulmille. Lavinia...
Kodin saanut koira: SHAKIRA
SHAKIRA * n. 2v * narttu * steriloitu * Romaniassa 6.11.2014 Mihaela Soare toimii vapaaehtoisena eläinsuojelijana Romaniassa. Tämä työ ei ole heppoa, ja vaikka Mihaela asuu melko pienessä kylässä, Targovistessa,...
Kodin saanut koira: ZINA A
ZINA * arvioitu syntymäaika 3/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa 20.10.2014 Romaniassa hylätään koiria koko ajan: pentuja, nuoria, vanhoja, terveitä ja sairaita.. Ja joka puolelle. Tuolla tarkoitus...
Kodin saanut koira: TZUCA
TZUCA * noin 11-12v. * narttu * steriloitu * Romaniassa 5.10.2014 Tässä poseeraa herttainen säihkysilmä Tzuca. Tämä harmaa, surkean näköinen vanha rouva, löydettiin 21.9.2014 Constantan kylästä, Romaniasta. Suflete Dragi...