Blogiarkistot

Enkelikoira: ASENKA (nyk. Laila)

  24.3.2017 Eläinsuojelutilanne Romaniassa on lohduton. Kaduilla ja tarhoilla elää varovaistenkin arvioiden mukaan 2-3 miljoonaa koiraa. Kun Romaniaan vuonna 2013 tuli voimaan koirien tappolaki, Asenka otettiin turvaan kadulta, jottei se joudu rankkureiden käsiin. Sen löysi bukarestilaisen eläinklinikan ja Kulkurien yhteistyökumppanin

Share

Varattu koira: MALINOWSKI (Antropologit)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.7.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja

Share

Varattu koira: SEVERUS

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.10.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten

Share

Enkelikoira: ANNABELLA

  Perustiedot ja tausta 4/2017 Annabella on pelastettu Mihailestin kunnalliselta tarhalta Cosoban tarhalle huhtikuussa 2017. Siitä, onko Annabella aikaisemmin ollut jonkun ihmisen oma koira vai kenties viettänyt koko elämänsä kovaa katukoiran elämää ennen päätymistään rankkureiden kynsiin ja kunnalliselle tarhalle, ei

Share

Enkelikoira: NAVY

NAVY * arvioitu syntymäaika 08/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa         18.8.2016 Tapasimme tämän koiran Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungin läheisen bensa-aseman pihalla viime viikolla. Kammottavan laihan ja uskomattoman ystävällisen spk-mix nartun. Se oli hylätty sinne

Share

Varattu koira: KIRSI KITSCHKIANDIS (The Weirdos)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.5.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin

Share

Varattu koira: FLORENTINA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustat 2.4.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: ELSIE

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 8.3.2023 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka

Share

Varattu koira: YUCI

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 15.11.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Kotia etsivä koira: VENUS, ERITYISADOPTIO

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustat 14.11.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: RINGO STARR (The Beatles)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta:  5.6.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi

Share

Kotia etsivä koira: CRAIULUI

  Perustiedot ja tausta 7.11.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä

Share

Kodin saanut koira: LUMME (Monan pennut) (nyk. Hilma)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 08.07.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu

Share

Kodin saanut koira: VAPPU

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen,  oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.04.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012

Share

Kodin saanut koira: NIELLA (nyk. Muska)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.9.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä

Share

Kodin saanut koira: NILA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustat 2.9.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten

Share

Kotia etsivä koira: VIS

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.10.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen

Share

Kotia etsivä koira: ESJA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.10.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Varattu koira: LAKU

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa  22.10.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä

Share

Varattu koira: LELLU

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 28.8.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen

Share

Kotia etsivä koira: GEORGE HARRISON (The Beatles)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta:  21.10.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Kotia etsivä koira: PAUL McCARTNEY (The Beatles)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta:  21.10.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Kotia etsivä koira: ARTOIS

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 17.10.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten

Share

Enkelikoira: TAAWI, (ent. ALEJANDRO)

  10.5.2017 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu katto, osasta seinät ja lattia, on niihin jatkuva jono. Kunnallisen

Share

Kodin saanut koira: BRUNO CRUSTUS

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 15.8.2023 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tarha

Share

Varattu koira: HEMULI

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.06.2023 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä

Share

Kotia etsivä koira: UNNA (Kreisipennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta  10.10.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä

Share

Kotia etsivä koira: ULPU (Kreisipennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta  10.10.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä

Share

Kotia etsivä koira: UUVE (Kreisipennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta  10.10.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä

Share

Kotia etsivä koira: RUMBA (Tanssipennut), SUOMESSA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.10.2023 Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä

Share

Kotia etsivä koira: LOOTUS (Monan pennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 08.07.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu

Share

Varattu koira: NATYA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.10.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Varattu koira: SASU

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.7.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kotia etsivä koira: FĂT-FRUMOS

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa  5.10.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä

Share

Varattu koira: TATU

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.7.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kotia etsivä koira: ILEANA COSÂNZEANA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa  5.10.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä

Share

Kodin saanut koira: USVA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.7.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee

Share

Kotia etsivä koira: SAMRA (Suomessa)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustat: 29.9.2023 Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on

Share

Kodin saanut koira: JOHN LENNON (The Beatles) (nyk. Dicesuke)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 25.9.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: PILVI

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 19.07.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä

Share

Kodin saanut koira: TEUVO

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 24.06.2023 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit

Share

Kodin saanut koira: NELLI NUUDELIPÄÄ (Nyk. Nellinoora)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 23.9.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: LILJA (Monan pennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 08.07.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu

Share

Kodin saanut koira: OIWA (Pörröpennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.8.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: ANSA (Pörröpennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.8.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Enkelikoira: TILIA

Perustiedot Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon

Share

Kodin saanut koira: LIZA DALBY

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 3.7.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja

Share

Kodin saanut koira: AVELIA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.7.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen

Share

Varattu koira: NALLU

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustat 7.9.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten

Share

Varattu koira: PHANTOM

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 28.3.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän

Share

Kotia etsivä koira: RUDOLPH

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 31.8.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One

Share

Kotia etsivä koira: RIITU

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 30.8.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä

Share

Kodin saanut koira: WILHELMINA (nyk. Mina)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.6.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kotia etsivä koira: KOOKOS

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 15.8.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman

Share

Enkelikoira: MAURI

25.10.2016 Syksy on saapunut Romaniaankin paahtavan kuuman, pitkän kesän jälkeen. Lokakuun 18. päivä Rosiorin kunnallisella tarhalla vieraillessamme oli vielä aurinkoista, vaikka ilmassa tuntui jo saapuva talvi kylmänä tuulena. En voinut olla ajattelematta saapuvaa kylmää jaksoa ja sitä, miten kaikki nuo

Share

Kodin saanut koira: TÖPÖ

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.4.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: AVA GARDNER (nyk. Selma)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 12.2.2023 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen

Share

Kodin saanut koira: ADALIA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.6.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen

Share

Kotia etsivä koira: BREEZY (Team October)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.8.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kotia etsivä koira: SYLVIA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 3.8.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten

Share

Kodin saanut koira: TAATELI

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.07.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu

Share

Kodin saanut koira: LYLY

  Perustiedot ja tausta 21.6.2023 Koirarakkaan ihmisen on vaikea vierailla Romaniassa. Kodittomia, ihmisrakkaita koiria on joka puolella ja niitä on hyvin vaikea olla auttamatta. Muutama vuosi sitten eräs saksalaisnainen vieraili kunnallisella tarhalla Romaniassa. Nähtyään koirien epäinhimilliset elinolot naisen oli pakko

Share

Kodin saanut koira: PYRY

  Perustiedot ja tausta 21.6.2023 Koirarakkaan ihmisen on vaikea vierailla Romaniassa. Kodittomia, ihmisrakkaita koiria on joka puolella ja niitä on hyvin vaikea olla auttamatta. Muutama vuosi sitten eräs saksalaisnainen vieraili kunnallisella tarhalla Romaniassa. Nähtyään koirien epäinhimilliset elinolot naisen oli pakko

Share

Kotia etsivä koira: MAMI MONA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 08.07.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu

Share

Kotia etsivä koira: JUHANI

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 1.3.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: CANDELA (nyk. Helga)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: HASSELPÄHKINÄ (nyk. Esteri)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 16.05.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: LANA (Team Turtles) (ent. Donatella)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 20.9.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: MUSTIKKA (nyk. Mimmi)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.7.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: NILS (ent. Mao) (Suomessa)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 20.7.2023 Romaniassa on kulkukoiria joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoonia. Määrä on käsittämätön. Kulkukoirien elämä on todella rankkaa ja täynnä vaaroja joka päivä. Niitä pyydystetään

Share

Kotia etsivä koira: ERIC NORTHMAN

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 16.07.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän

Share

Enkelikoira: RUSKO

  Perustiedot ja tausta 17.3.2019 Rusko, hellyyttävä tummasilmäinen natiainen, asustaa Cosoban tarhalla (One Rescue Association) Bukarestin lähistöllä yli 200 muun koiran kanssa. Rusko on yksi lukemattomista ei-toivotuista koiranpennuista, jotka ovat tulleet hylätyiksi kuluvan talven aikana Romaniassa. Rusko on myös yksi

Share

Kotia etsivä koira: SAVU

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.7.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee

Share

Kotia etsivä koira: DOUGLAS (Antropologit)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.7.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja

Share

Enkelikoira: LOLAI

  Perustiedot ja taustat (päivitetty 2.1.2020) Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen lisäksi, että Carpessa ollaan tähdätty siihen, että koirat saavat parhaan

Share

Kotia etsivä koira: BEEA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 3.7.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kotia etsivä koira: HANIPÖÖ

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen,  luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 3.7.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen

Share

Kotia etsivä koira: TINASI (molossilapset)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 29.6.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja

Share

Kotia etsivä koira: MIRAN (Sonian pennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.6.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten

Share

Kotia etsivä koira: HAIDUC S (Sonian pennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.6.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu

Share

Kotia etsivä koira: HARA (Sonian pennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.6.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten

Share

Kotia etsivä koira: HIMMELI (Joulupentue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.12.2022 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit

Share

Kotia etsivä koira: GRUILI

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.01.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja

Share

Kodin saanut koira: LOPS-LOPS (nyk. Vesta)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 17.6.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: MAIJA MALYUCHENKO (The Weirdos)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.9.2022 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin

Share

Kodin saanut koira: GÖSTA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 27.3.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: DENEBIN (Tähtöset) (nyk. Ajla)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen,  oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 05.04.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia

Share

Kodin saanut koira: FAZERINA (nyk. Helmi)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 07.05.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: HERRA HUU

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 3.2.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen

Share

Enkelikoira: ZIGGY

  13.01.2014 Ziggy on tällä hetkellä Romaniassa, Carmen Mandescun omistamassa “tyhjässä” asunnossa ja asuttaakin asuntoa muutaman muun koiran kanssa. Noin neljä kuukautta sitten, kun Carmen oli menossa äitinsä kanssa talolleen ruokkimaan koiria, he näkivät mustan pienen uroskoiran harhailevan lähellä asuntoa.

Share

Kodin saanut koira: MALLU (ent. Malima) (Suomessa)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 28.3.2023 Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on

Share

Kodin saanut koira: LEENA LONLY (nyk. Leena)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 19.2.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään

Share

Kodin saanut koira: KASSU (ent. Casimir, Cow-Team), Suomessa

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.3.2023 Ihana Casimir, tuttavallisemmin Kassu, saapui Suomeen jo vuonna 2017. Kassu ehti asustella omassa kodissaan viisi ja puoli vuotta, kunnes perhe joutui luopumaan Kassusta

Share

Kotia etsivä koira: WEASLEY (team Gryffindor)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 21.5.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän

Share

Kodin saanut koira: MR SHELBY

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 12.2.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu

Share

Kotia etsivä koira: DANCER

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.10.2022 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken

Share

Kotia etsivä koira: ANTTI APPLEBY (The Weirdos)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.5.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin

Share

Kodin saanut koira: NALA (ent. Puka) Suomessa

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 2.5.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän

Share

Kodin saanut koira: SLEEPY BOY (Enedinan pennut) (nyk. Boris)(Suomessa)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 30.4.2023 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen

Share

Kodin saanut koira: CIOBI (nyk. Rufus)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 27.12.2022 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela

Share

Kodin saanut koira: BOUNTY (Team October) (nyk. Tilda)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 21.2.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kotia etsivä koira: SIRRAH (Tähtöset)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen,  oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 12.04.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia

Share

Kodin saanut koira: MANU (Team Mitreni) (ent. LEE)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adotioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 3.4.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä

Share

Kotia etsivä koira: SAAGA

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 23.3.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin 1,5

Share

Kodin saanut koira: ALVAMALVA, ERITYISADOPTIO

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 12.3.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän

Share

Kodin saanut koira: LUIGI (Luppakorvat) (Suomessa)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 8.2.2023 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tarha on

Share

Kotia etsivä koira: KAURA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 9.3.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: BETTE

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 9.3.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: GHOST (Halloween-pennut) (nyk. Nala)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 20.10.2022 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit

Share

Kodin saanut koira: LUMINOS (nyk. Mirella)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 3.10.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: SHYANNE (nyk. Hiisku)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 4.3.2023 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee

Share

Kodin saanut koira: BOCELLI

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.10.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman

Share

Varattu koira: ULLA-MAIJA

Ulla-Maija on ihastuttanut monet, eikä siitä tällä hetkellä oteta enempää kyselyjä vastaan. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 1.11.2022 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: TERESA (Peacepuppies) (nyk. Kerttu)

  Teresa on herättänyt valtavasti kiinnostusta, eikä siitä oteta tällä hetkellä uusia hakemuksia vastaan. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.1.2023 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman

Share

Kodin saanut koira: GIJA

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 29.10.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: MAIREAD (Peacepuppies)

Mairead on herättänyt valtavasti kiinnostusta, eikä siitä oteta tällä hetkellä uusia hakemuksia vastaan. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.1.2023 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia

Share

Enkelikoira: ZAFIR (nyk. Alpo)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   19.7.2021 Alpo (ent. Zafir) on hyvin todennäköisesti puhdasrotuinen greyhound eli englanninvinttikoira ja se on hankittu metsästyskäyttöön Romaniassa. Alpoa oli treenattu jäniksen metsästykseen, mutta päästettäessä ns. harjoitusjänis läheltä

Share

Kodin saanut koira: CHARMY

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 28.2.2023 Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana ja on Kulkurien pitkäaikaisimpia

Share

Kodin saanut koira: MOCHI (ent. Rontzi)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessiin, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.1.2023 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on

Share

Kodin saanut koira: TREAT (Halloween-pennut) (nyk. Tilda)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.1.2023 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit

Share

Kodin saanut koira: MIRANDA S (Sonian pennut) (nyk. Vârcolac)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 12.2.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä

Share

Kotia etsivä koira: SIR ROOSTY

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 19.2.2023 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan

Share

Enkelikoira: LILITH (nyk. Lilli)

  17.6.2022 “Niin vain koitti viimeinen aamu, kun heilutit häntääsi vimmatusti ja työnsit nenäsi poskeani vasten, kun näit, että heräsin. Viimeiset juustopalat, jotka olivat herkkuasi. Viimeinen yhteinen metsälenkki. Viimeiset kierimiset lätäköissä, joita rakastit.. Kiitos rakas, kun olit, vaikka yhteinen aikamme

Share

Kodin saanut koira: KIEV (nyk. Oiva)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 16.11.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: LADY PRINCESS (nyk. Mirabel)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 15.1.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen

Share

Kodin saanut koira: SALLI-GAATTORI (nyk. Siiri)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 24.10.2022 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina

Share

Kodin saanut koira: NEITH

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.10.2022 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen

Share

Kodin saanut koira: ROCKY BALBOA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.10.2022 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten

Share

Kodin saanut koira: CUZA (Suomessa)

  20.10.2022 Perustiedot ja taustat Cuza heitettiin Carpen tarhan aidan yli tammikuussa 2018. Se oli alusta asti ponteva ja vahva pentu, mutta ilman rokotesuojaa se sairastui silti parvoon. Cuza sai kuitenkin tarhalla ollessaan hyvää hoitoa ja toivuttuaan se palasi tarhalle

Share

Enkelikoira: VERLA (Suomessa)

    Perustiedot ja tausta 14.12.2022 Nyt jo 6-vuotias Verla saapui Suomeen jo vuonna 2017 ollessaan alle vuoden ikäinen. Valitettavasti kaikki ei aina mene, kuten on suunniteltu – Verla on joutui vaihtamaan kotia itsestään riippumattomista syistä keväällä 2019. Verla sijoitettiin

Share

Kotia etsivä koira: MR TYSON, ERITYISADOPTIO

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 12.12.2022 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken

Share

Kodin saanut koira: AX, Suomessa

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. HUOM, Ax ja Kirah adoptoidaan vain yhteiseen kotiin.   Perustiedot ja tausta 8.10.2022 Taustaa Ioana Bodea on bukarestilainen nainen, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja

Share

Enkelikoira: PEKKO

  Perustiedot ja tausta 30.11.2022 Romanian eläinsuojelu- ja kulkukoiratilanne on lohduton. On normaalia hylätä kotikoiriakin milloin pellon ja milloin tien laitaan, pahvilaatikossa tai pahimmassa tapauksessa suljetussa pussissa. Joillekin koirille osuu kuitenkin onni kohdalle ja ne pääsevät kadulta tarhalle jonkun eläinsuojelijan

Share

Kodin saanut koira: TUISKU (Pittipennut) (nyk. Timo)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.10.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: KULKURI (nyk. Taavi)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 30.8.2022 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä

Share

Kodin saanut koira: ALHO (nyk. Vilho)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 12.6.2022 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit

Share

Kodin saanut koira: MINAN (nyk. Ebba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 21.8.2022 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka

Share

Kodin saanut koira: URSUK

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 2.10.2022 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista.

Share

Kodin saanut koira: KAIHO (nyk. Alba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 24.5.2022 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on

Share

Kodin saanut koira: SORIE

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.6.2022 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän

Share

Kodin saanut koira: COSMIC (Spacepuppies)

  Cosmic on ihastuttanut monet kotiehdokkaat, eikä siitä oteta tällähetkellä enempää kyselyjä vastaan Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 28.9.2022 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut

Share

Kodin saanut koira: MATCHA (Tea Puppies) (nyk. Paris)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.9.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman

Share

Enkelikoira: JAWA

  Perustiedot ja tausta 14.11.2022 Jawa on ollut aiemmin kotikoira, mutta omistajan muuttaessa ulkomaille elokuussa 2017, toi hän koiran OneVetin tarhalla, jättäen sinne etsimään uutta kotiaan. Ensimmäisen viikon tarhalla oli Jawa kauhuissaan, mutta on nyt jo rentoutunut ja sopeutunut tarhaelämään.

Share

Enkelikoira: ZERAINA (Team Mayors) (ny. Zeraina)

    Perustiedot ja taustat Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon. Vieraillessaan OneVetissa marraskuussa 2016, esiteltiin Kulkurien aktiiveille eräässä häkissä asuvat kahdeksan pentua. Ne

Share

Kodin saanut koira: ENEDINA (nyk. Dina)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 20.6.2022 Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana

Share

Enkelikoira: LUCKY BRUNO (nyk. Bruno)

  Perustiedot ja tausta 9.1.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Vuonna 2015 pariskunta vuokrasi

Share

Enkelikoira: MADDIE (nyk. Manta)

  Perustiedot 1.6.2017 Romaniassa on kunnallisia koiratarhoja, jotka poikkeavat valtavasti eläinsuojelijoiden pitämistä tarhoista. Näillä kunnallisilla tarhoilla koirista ei huolehdita millään tavalla, niiden ainoa tarkoitus on säilöä koiria kunnes niitä kohtaa surullinen ja tuskainen loppu. Maddie on kotoisin tällaiselta kunnalliselta tarhalta,

Share

Kodin saanut koira: REINE (nyk.Riia)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.6.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: VOITTO (nyk. Koda)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 17.6.2022 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja

Share

Kodin saanut koira: CHAI (Tea Puppies) (nyk. Kami)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.6.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman

Share

Kotia etsivä koira: BEMMIS

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. 26.8.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko

Share

Kodin saanut koira: GARY SPERA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 14.7.2022 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet

Share

Kodin saanut koira: THE GRAIN ( Grain Puppies) (nyk. Reino)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta: 27.4.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi

Share

Kotia etsivä koira: PAISLEE (P-team)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 21.4.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten

Share

Kodin saanut koira: AULIKKI (nyk. Liinu)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.6.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman