löytökoirat

Enkelikoira: LADY NALA

Enkelikoira: LADY NALA

2010
narttu
steriloitu
cm/kg
Suomessa

    24.9.2015 Lady Nalan tarina alkaa joulukuusta 2013, jolloin Kulkurit kuulivat ensimmäisen kerran yhteistyötahomme Deissima Roxanan kautta Bukarestissa kadulla elävästä saksanseisojanartusta.  Tämä narttu istui päivisin kaupan edessä...

lue lisää
Kotia etsivä koira: TILICA, Suomessa

Kotia etsivä koira: TILICA, Suomessa

Tilica on ystävällinen ja iloinen seniori mummu.
2013-2014
narttu
steriloitu
30cm/10kg
Suomessa (Pirkkala)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 19.03.2024...

lue lisää
Enkelikoira: HILMA

Enkelikoira: HILMA

2008
narttu
steriloidaan
cm/kg
Romaniassa (Sintesti)

  22.3.2016 Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta...

lue lisää
Enkelikoira: BEDELIA

Enkelikoira: BEDELIA

Bedelia on seniori-ikäinen kultainen rouvakoira, joka on elänyt koko elämänsä koiratarhalla. Avoimen ja ystävällisen luonteensa säilyttänyt Bedelia ilahtuu aina ihmisistä ja kaipaakin elämäänsä ensimmäistä ihan omaa ihmistä. Bedelialle etsitään kotia rauhallisesta ympäristöstä ja koirakokeneesta kodista.
2015
narttu
steriloitu
50 cm/22 kg
Romaniassa
One Rescue Association

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 3.2.2024 Adina...

lue lisää
Kotia etsivä koira: SELJA (ent. Schatzi) (Suomessa)

Kotia etsivä koira: SELJA (ent. Schatzi) (Suomessa)

Ujo Selja etsii rauhallista aikuiskotia, jossa on kokemusta aroista koirista, aidattu piha ja vähintään yksi koirakaveri.
5/2016
narttu
steriloitu
45 cm / 20 kg
Suomessa (Tampere)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta26.2.2024Mihai Grigorie on romanialainen...

lue lisää
Kodin saanut koira: KERTTU (ent. Viky)

Kodin saanut koira: KERTTU (ent. Viky)

2012
narttu
steriloitu
45-50 cm/17 kg
Suomessa (Vantaa)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.12.2023...

lue lisää
Kotia etsivä koira: VILMA VALLATON

Kotia etsivä koira: VILMA VALLATON

Vilma Vallaton valloittaa hyväntuulisella energiallaan! Tämä taskuraketti etsii kotia, jossa omataan koirakokemuksen lisäksi aktiivinen elämäntyyli ja reippaasti huumorintajua.
2021
narttu
steriloitu
40 cm/13 kg
Romaniassa
MG Rescue

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta  13.2.2024 Mihai...

lue lisää
Kodin saanut koira: FLORENTINA (nyk. Rauha Florentina)

Kodin saanut koira: FLORENTINA (nyk. Rauha Florentina)

2016
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustat Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva,...

lue lisää
Kotia etsivä koira: HEIKKI-HERRA

Kotia etsivä koira: HEIKKI-HERRA

Heikki-herra on valloittava, sosiaalinen ja avoin nuori koira, joka odottaa elämänsä seikkailuja oman ihmisensä kanssa! Heikki-herra sopii monenlaiseen kotiin, huumorintajusta ja aktiivisuudesta ei ole Heikin kanssa haittaa.
7/2022
uros
kastroitu
53cm/20kg
Romaniassa
One Rescue Association

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta  11.2.2024 Adina...

lue lisää
Enkelikoira: KATA (ent. Gabbana/Kapa)

Enkelikoira: KATA (ent. Gabbana/Kapa)

2013
Narttu
Steriloitu
cm/kg
Suomessa

Perustiedot ja tausta 30.10.2016 Onni ei ole myötäinen jokaiselle, vaikka kaikki sen ansaitsee. Kata tyttönen tuli toisen kerran uudelleensijoitukseen. Tällä kertaa tyttö kerkesi kuluttaa toisen kotinsa sohvaa vajaa puolitoista vuotta, ennen kuin...

lue lisää
Kotia etsivä koira: VELIPOIKA

Kotia etsivä koira: VELIPOIKA

Velipoika on innokas, avoin ja reipas nuori herra, joka etsii aktiivista, huumorintajuista ja sitoutunutta kotia. Velipojasta tulisi oiva kaveri monelaiseen menoon ja touhuun!
1/2023
uros
kastroitu
60 cm/30 kg
Romaniassa
Happy Dogs Moreni

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.2.2024 Happy Dogs...

lue lisää
Kodin saanut koira: ESJA

Kodin saanut koira: ESJA

2011-2012
Narttu
Steriloidaan
Romaniassa: One Rescue Association, (Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.10.2023...

lue lisää
Enkelikoira: AURORA BLACK

Enkelikoira: AURORA BLACK

2/2017
Narttu
steriloitu
Romania (MG Rescue )

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta M.G. Rescue...

lue lisää
Enkelikoira: RIKI (ent. RICKY A)

Enkelikoira: RIKI (ent. RICKY A)

cm/kg

  RICKY * n. 3v * uros * kastroidaan * Romaniassa         2.9.2014 Väsymätön eläinsuojelija Alina Murgu kulkee jatkuvasti Frumusanin ja Jilavan väliä. Frumusanin kylässä sijaitsee Alinan äidin Andan koti ja Jilavan kylässä...

lue lisää
Kodin saanut koira: ARTOIS (nyk. Arttu)

Kodin saanut koira: ARTOIS (nyk. Arttu)

6/2023
uros
ei kastroitu
cm/kg
Romania (Ioana Bodea, Cosoba)

Perustiedot ja tausta 17.10.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten...

lue lisää
Kotia etsivä koira: BEN (ent. Bic) (Suomessa)

Kotia etsivä koira: BEN (ent. Bic) (Suomessa)

Ben tykkään kavereista, hän etsii tositarkoituksella omaa koirakaverillista kotia.
06/2020
uros
kastroitu
42cm/13kg
Suomesssa kotihoidossa, kotoisin Carpe, Romania

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.2.2024 Carpen tarha lähellä...

lue lisää
Enkelikoira: FILO (ent. JUNIOR)

Enkelikoira: FILO (ent. JUNIOR)

  JUNIOR  * arvioitu syntymäaika 05/2013 * uros * Romaniassa.         1.8.13 Pienen, hieman onnettomien tähtien alla syntyneen koirapojan elämä muuttui kertaheitolla, kun Bukarestilainen eläinsuojelija Mihai Grigorie löysi...

lue lisää
Kotia etsivä koira: KALLE KALLENDEERUS (The Weirdos)

Kotia etsivä koira: KALLE KALLENDEERUS (The Weirdos)

06/2021
uros
kastroitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 28.12.2023...

lue lisää
Kodin saanut koira: SEVERUS

Kodin saanut koira: SEVERUS

noin 2017-2018
uros
kastroitu
Romania (Ioana Bodea, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.10.2023...

lue lisää
Kotia etsivä koira: KAURA

Kotia etsivä koira: KAURA

Kaunis, herkkä Kaura etsii aikuisperhettä, jossa on jo ennestään kokemusta ujosta ja epävarmasta koirasta.
1/2021
narttu
steriloitu
50 cm / 17 kg
Romaniassa (One rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.12.2023 Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: NATYA

Kodin saanut koira: NATYA

3/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.10.2023...

lue lisää
Kodin saanut koira: LEXOR

Kodin saanut koira: LEXOR

2018
Uros
Kastroidaan
Romania (Ioana Bodea, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 21.10.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen...

lue lisää
Kotia etsivä koira: SIRRAH (Tähtöset)

Kotia etsivä koira: SIRRAH (Tähtöset)

Sirrah on hurmaava, hieman tottumaton neiti, joka on kovin kiinnostunut ihmisistä ja nauttii rapsutuksista.
12/2021
narttu
steriloitu
45-50 cm/ 15kg
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Happy Dogs Moreni

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen,  oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.12.2023 Happy...

lue lisää
Kotia etsivä koira: KUOMA

Kotia etsivä koira: KUOMA

Pidättyväinen Kuoma etsii osaavaa aikuiskotia jossa voisi avautua ja rohkaistua
n. 2015
Uros
Ei kastroitu
50cm/25kg
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.3.2024 Mihai Grigorie on romanialainen...

lue lisää
Varattu koira: EDLA

Varattu koira: EDLA

Edla on rauhallinen rouva, joka etsii loppuelämän kotia rauhalliselta seudulta ja koirakokeneesta taloudesta.
2016
narttu
steriloitu
n. 35-40 cm ja 7 kg
Romaniassa ( One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 2.12.2023 Adina...

lue lisää
Kotia etsivä koira: MANUEL C

Kotia etsivä koira: MANUEL C

Suloinen, mutta tottumaton Manuel C tarvitsee tulevassa kodissaan reippaan koirakaverin, josta ottaa mallia ja totutella ihmisten kanssa eloon.
06/2020
uros
kastroidaan
50 cm / 17 kg
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 28.11.2023 Carpe on lähellä Mitrenin kylää...

lue lisää
Enkelikoira: NAVY

Enkelikoira: NAVY

NAVY * arvioitu syntymäaika 08/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa         18.8.2016 Tapasimme tämän koiran Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungin läheisen bensa-aseman pihalla viime viikolla. Kammottavan laihan ja...

lue lisää
Enkelikoira: SNOW

Enkelikoira: SNOW

SNOW * arvioitu syntymäaika 9/2013 * narttu * steriloitu SUOMESSA         2.7.2014 Snow on yksi niistä onnekkaista koirista Romaniassa, jotka on pelastettu varmalta kuolemalta kunnalliselta tappotarhalta. Snow on steriloitu ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: WOOPSY (Suomessa)

Kodin saanut koira: WOOPSY (Suomessa)

08/22
narttu
steriloitu
Suomessa (Tampere)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 29.10.2023...

lue lisää

Kodin saanut koira: MUMMELIN (nyk. Muru)

n. 2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.11.2023...

lue lisää
Kotia etsivä koira: JASON (Enedinan pennut)

Kotia etsivä koira: JASON (Enedinan pennut)

Komea Jason innostuu ihmisistä, mutta ei muista koirista eikä kissoista. Jasonille etsinnässä siis tositarkoituksella koti, jossa hän saisi olla talouden ainoa eläin.
12/2020
uros
kastroidaan
50 cm / 20 kg
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.11.2023 Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu...

lue lisää
Enkelikoira: TURRE, (ent. BOGART)

Enkelikoira: TURRE, (ent. BOGART)

2008-2009
uros
kastroitu
Romaniassa

    14.11.2014 Bogartin tarina, siltä osin kuin se on tiedossa, alkaa vuoden 2014 toukokuulta. Rescueyhdistys Kulkurien Johanna, Katja ja Kata vierailivat Romanian matkallaan toukokuun lopulla myös Bragadirun kunnallisella tarhalla....

lue lisää
Kodin saanut koira: USVA

Kodin saanut koira: USVA

3/2023
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.7.2023...

lue lisää
Kodin saanut koira: TEUVO

Kodin saanut koira: TEUVO

01/2022
uros
kastroitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 24.06.2023...

lue lisää
Kodin saanut koira: NELLI NUUDELIPÄÄ (Nyk. Nellinoora)

Kodin saanut koira: NELLI NUUDELIPÄÄ (Nyk. Nellinoora)

02/2022
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 23.9.2023...

lue lisää
Enkelikoira: TILIA

Enkelikoira: TILIA

02/2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Onevet)

Perustiedot Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...

lue lisää
Kodin saanut koira: VAIANA (nyk. Viivi)

Kodin saanut koira: VAIANA (nyk. Viivi)

6/2022
Narttu
Steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 19.9.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen...

lue lisää
Kotia etsivä koira: SCARLETTA

Kotia etsivä koira: SCARLETTA

2019
narttu
steriloitu
cm/kg
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta Ioana Bodea on...

lue lisää
Enkelikoira: DONI

Enkelikoira: DONI

DONI * noin 3-4 -vuotias * uros * Romaniassa           10.9.2014 Doni on romanialaisittain äärettömän onnekas koira, sillä se on pelastettu Bragadirun kunnalliselta tappotarhalta yhdessä häkkitoverinsa Amigon kanssa. Tällä...

lue lisää
Enkelikoira: MAURI

Enkelikoira: MAURI

n. 2008
uros
kastroitu
Romaniassa (Rosiori de Vede)

25.10.2016 Syksy on saapunut Romaniaankin paahtavan kuuman, pitkän kesän jälkeen. Lokakuun 18. päivä Rosiorin kunnallisella tarhalla vieraillessamme oli vielä aurinkoista, vaikka ilmassa tuntui jo saapuva talvi kylmänä tuulena. En voinut olla...

lue lisää
Kodin saanut koira: JIMI (nyk. Eevert)

Kodin saanut koira: JIMI (nyk. Eevert)

11/2022
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Carpe on lähellä Mitrenin kylää...

lue lisää
Enkelikoira: LILA

Enkelikoira: LILA

LILA * arvioitu syntymäaika 09/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa             06.04.2015 Koska yhteistyökumppanimme Asociatia A Doua Sansan Glinan tarha sijaitsee keskellä peltoa pikkutien varressa, löytyvät...

lue lisää
Kodin saanut koira: CANDELA (nyk. Helga)

Kodin saanut koira: CANDELA (nyk. Helga)

2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta Adina...

lue lisää
Enkelikoira: FLYNN (Unelmatiimi) (nyk. Hugo)

Enkelikoira: FLYNN (Unelmatiimi) (nyk. Hugo)

3/2020
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Associaton)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 8.10.2020 One Rescue Association ja heidän...

lue lisää
Kodin saanut koira: KAYLA M

Kodin saanut koira: KAYLA M

07/2022
narrtu
steriloitu
Romaniassa (Mihaela Soare)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perutiedot ja tausta 31.10.2023...

lue lisää
Enkelikoira: LOLAI

Enkelikoira: LOLAI

01/2011
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja taustat (päivitetty 2.1.2020) Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen...

lue lisää
Kodin saanut koira: KETTUTYTTÖ, ERITYISADOPTIO

Kodin saanut koira: KETTUTYTTÖ, ERITYISADOPTIO

11/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.9.2023...

lue lisää
Kotia etsivä koira: AMLA (Gingerin pennut)

Kotia etsivä koira: AMLA (Gingerin pennut)

10/2021
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 30.6.2023...

lue lisää
Kotia etsivä koira: PAPA BEAR, ERITYISADOPTIO

Kotia etsivä koira: PAPA BEAR, ERITYISADOPTIO

Hymyilevä seniori-ikään päässyt Papa Bear etsii omaa kotiaan jossa viettää arvokasta pappakoiran eloa
2015
uros
kastroitu
cm/kg
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.3.2024 Mihai Grigorie on romanialainen...

lue lisää
Kotia etsivä koira: TINASI (molossilapset)

Kotia etsivä koira: TINASI (molossilapset)

10/2021
Narttu
Ei steriloitu
cm/kg
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 5.12.2023...

lue lisää
Kodin saanut koira: MAIJA MALYUCHENKO (The Weirdos)

Kodin saanut koira: MAIJA MALYUCHENKO (The Weirdos)

06/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.9.2022...

lue lisää

Kodin saanut koira: GÖSTA

n. 2018
Uros
kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 27.3.2023...

lue lisää
Kodin saanut koira: DENEBIN (Tähtöset) (nyk. Ajla)

Kodin saanut koira: DENEBIN (Tähtöset) (nyk. Ajla)

12/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen,  oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 05.04.2023...

lue lisää
Kodin saanut koira: POME (nyk. Omppu)

Kodin saanut koira: POME (nyk. Omppu)

2021
uros
kastroitu
Romaniassa ( M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 16.6.2023...

lue lisää

Kodin saanut koira: MALLU (ent. Malima) (Suomessa)

3/2020
narttu
steriloitu
Suomessa (Tampere)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 28.3.2023...

lue lisää

Kodin saanut koira: KASSU (ent. Casimir, Cow-Team), Suomessa

n. 6/2016
uros
kastroitu
Suomessa (Nurmijärvi)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.3.2023...

lue lisää
Kotia etsivä koira: DANCER

Kotia etsivä koira: DANCER

2019
uros
kastroidaan
cm/kg
Romaniassa (Ioana Bodea)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.10.2022 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden...

lue lisää
Enkelikoira: SAMIRA

Enkelikoira: SAMIRA

2014
narttu
steriloitu
Romaniassa

  01.10.2015 Samiran alku elämälle oli valitettavan rankka. Romanialainen eläisuojelija Doina Vella löysi Samiran ja tämän siskon Anaissin kanssa roskakuopasta eräästä kylästä Bukarestin lähistöltä. Pennut olivat vain noin viikon ikäisiä...

lue lisää
Kodin saanut koira: NALA (ent. Puka) Suomessa

Kodin saanut koira: NALA (ent. Puka) Suomessa

8.3.2016
narttu
steriloitu
Suomessa (Tampere)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 2.5.2023...

lue lisää
Kodin saanut koira: BOUNTY (Team October) (nyk. Tilda)

Kodin saanut koira: BOUNTY (Team October) (nyk. Tilda)

9-10/2020
narttu
steriloidaan
Romania (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 21.2.2022 Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: MINNI (ent. Vimpula) (Suomessa)

Kodin saanut koira: MINNI (ent. Vimpula) (Suomessa)

1.10.2021
narttu
steriloitu
Suomessa (Tuusula)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 20.4.2023...

lue lisää
Enkelikoira: HILE (Grey Family)

Enkelikoira: HILE (Grey Family)

11-12/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Associaton)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.10.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: VIENO (Suomessa)

Kodin saanut koira: VIENO (Suomessa)

11-12/2021
narttu
steriloitu
Suomessa (Espoo)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.12.2022 Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: EVIE

Kodin saanut koira: EVIE

2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 17.3.2023...

lue lisää
Kodin saanut koira: GIJA

Kodin saanut koira: GIJA

n. 2012
Narttu
Steriloitu
Romaniassa: One Rescue Association, (Cosoba)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 29.10.2022...

lue lisää
Kodin saanut koira: GIJA

Kodin saanut koira: GIJA

n. 2012
Narttu
Steriloitu
Romaniassa: One Rescue Association, (Cosoba)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 29.10.2022...

lue lisää
Kodin saanut koira: KURANES

Kodin saanut koira: KURANES

1/2021
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.3.2023   Adina...

lue lisää
Enkelikoira: ZAFIR (nyk. Alpo)

Enkelikoira: ZAFIR (nyk. Alpo)

4/2015
uros
kastroitu
Suomessa

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   19.7.2021 Alpo (ent. Zafir) on...

lue lisää
Enkelikoira: TUUVE (ent. Devika)

Enkelikoira: TUUVE (ent. Devika)

2014
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Glina)

  17.6.2014 Ihastuttava Devika oli hylätty Glinan kylässä bussipysäkille sen ollessa noin 4 kuukauden ikäinen. Devikan onneksi romanialainen eläinsuojelija löysi sen ja toimitti pennun turvaan Glinan tarhalle. Paikalliset ihmiset osasivat...

lue lisää
Enkelikoira: MOIRA

Enkelikoira: MOIRA

2010
narttu
steriloitu
Romaniassa (Glina)

  26.3.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria...

lue lisää
Enkelikoira: LILITH (nyk. Lilli)

Enkelikoira: LILITH (nyk. Lilli)

02/2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Onevet)

  17.6.2022 "Niin vain koitti viimeinen aamu, kun heilutit häntääsi vimmatusti ja työnsit nenäsi poskeani vasten, kun näit, että heräsin. Viimeiset juustopalat, jotka olivat herkkuasi. Viimeinen yhteinen metsälenkki. Viimeiset kierimiset...

lue lisää
Kodin saanut koira: KVARTSI (Lucky Stone Puppies)

Kodin saanut koira: KVARTSI (Lucky Stone Puppies)

3/2020
narttu
steriloitu
Suomessa (Helsinki)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 27.10.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: KIEV (nyk. Oiva)

Kodin saanut koira: KIEV (nyk. Oiva)

2012-2014
Uros
kastroitu
Romaniassa: One Rescue Association, (Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 16.11.2022...

lue lisää
Kodin saanut koira: ROCKY BALBOA

Kodin saanut koira: ROCKY BALBOA

2016
uros
kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea/Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.10.2022...

lue lisää
Kotia etsivä koira: ALDWIN (A-Team) (Suomessa)

Kotia etsivä koira: ALDWIN (A-Team) (Suomessa)

1/2015
uros
Kastroitu
Suomessa (Eurajoki)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.1.2023 Aldwin on kokenut elämänsä aikana...

lue lisää
Enkelikoira: LOLLY

Enkelikoira: LOLLY

LOLLY * noin 2-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa       Varautukaa ihastumaan järjettömästi: romanialaisessa eläinsuojelujärjestö Asociatia A Doua Sansassa vaikuttavan Carmenin sisko oli löytänyt tämän pikkuneidin...

lue lisää
Kodin saanut koira: OLLIE (Suomessa)

Kodin saanut koira: OLLIE (Suomessa)

n. 4/2020
uros
kastroitu
Suomessa (Pk-seutu)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.11.2022 Carpe on...

lue lisää
Kodin saanut koira: CUZA (Suomessa)

Kodin saanut koira: CUZA (Suomessa)

11/2017
uros
kastroitu
Suomessa (Somero)

  20.10.2022 Perustiedot ja taustat Cuza heitettiin Carpen tarhan aidan yli tammikuussa 2018. Se oli alusta asti ponteva ja vahva pentu, mutta ilman rokotesuojaa se sairastui silti parvoon. Cuza sai kuitenkin tarhalla ollessaan hyvää hoitoa ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: KIRAH, Suomessa

Kodin saanut koira: KIRAH, Suomessa

2014
narttu
steriloitu
Suomessa (Jyväskylä)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. HUOM, Ax ja Kirah adoptoidaan vain yhteiseen kotiin.  ...

lue lisää
Kodin saanut koira: TUISKU (Pittipennut) (nyk. Timo)

Kodin saanut koira: TUISKU (Pittipennut) (nyk. Timo)

05/2021
uros
kastroitu
Suomessa (Turku)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.10.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: ALHO (nyk. Vilho)

Kodin saanut koira: ALHO (nyk. Vilho)

n. 2020
Uros
kastroitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 12.6.2022 Mihai Grigorie on...

lue lisää
Kodin saanut koira: MINAN (nyk. Ebba)

Kodin saanut koira: MINAN (nyk. Ebba)

03/2022
Narttu
Steriloitu
Romaniassa (Mihaela Soare)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 21.8.2022...

lue lisää
Kodin saanut koira: URSUK

Kodin saanut koira: URSUK

2019-2020
Uros
Kastroitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 2.10.2022 Mihai Grigorie on romanialainen...

lue lisää
Kodin saanut koira: KAIHO (nyk. Alba)

Kodin saanut koira: KAIHO (nyk. Alba)

2018-2019
Narttu
Steriloitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 24.5.2022 Mihai Grigorie on romanialainen...

lue lisää
Kodin saanut koira: SORIE

Kodin saanut koira: SORIE

2010-2012
Narttu
Steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.6.2022...

lue lisää
Enkelikoira: JAWA

Enkelikoira: JAWA

2012
uros
kastroitu
Romaniassa (Onevet)

  Perustiedot ja tausta 14.11.2022 Jawa on ollut aiemmin kotikoira, mutta omistajan muuttaessa ulkomaille elokuussa 2017, toi hän koiran OneVetin tarhalla, jättäen sinne etsimään uutta kotiaan. Ensimmäisen viikon tarhalla oli Jawa kauhuissaan,...

lue lisää
Enkelikoira: ZERAINA (Team Mayors) (ny. Zeraina)

Enkelikoira: ZERAINA (Team Mayors) (ny. Zeraina)

08/2016
narttu
steriloitu
Suomessa (Marttila)

    Perustiedot ja taustat Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon....

lue lisää
Enkelikoira: MADDIE (nyk. Manta)

Enkelikoira: MADDIE (nyk. Manta)

2012
narttu
steriloitu
Romaniassa (OneVet)

  Perustiedot 1.6.2017 Romaniassa on kunnallisia koiratarhoja, jotka poikkeavat valtavasti eläinsuojelijoiden pitämistä tarhoista. Näillä kunnallisilla tarhoilla koirista ei huolehdita millään tavalla, niiden ainoa tarkoitus on säilöä koiria...

lue lisää
Kodin saanut koira: VOITTO (nyk. Koda)

Kodin saanut koira: VOITTO (nyk. Koda)

2016-2017
Uros
Kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 17.6.2022...

lue lisää
Kotia etsivä koira: BEMMIS

Kotia etsivä koira: BEMMIS

2020-2021
Uros
Kastroitu
50cm/25kg
Romaniassa (Ioana Bodea)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. 22.2.2024 Ioana Bodea on...

lue lisää
Kodin saanut koira: MR DARCY

Kodin saanut koira: MR DARCY

3/2021
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 29.9.2022 Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: THE GRAIN ( Grain Puppies) (nyk. Reino)

Kodin saanut koira: THE GRAIN ( Grain Puppies) (nyk. Reino)

10/2020
Uros
Kastroitu
Romaniassa: One Rescue Association, (Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta:...

lue lisää
Kodin saanut koira: TULLIKOIRA (nyk. Rauna)

Kodin saanut koira: TULLIKOIRA (nyk. Rauna)

4/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 31.5.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: Taco B (molossilapset)

Kodin saanut koira: Taco B (molossilapset)

10/2021
Uros
Ei kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 17.6.2022...

lue lisää
Kodin saanut koira: KORALLI (Tehdaspentue) (nyk. Isla)

Kodin saanut koira: KORALLI (Tehdaspentue) (nyk. Isla)

10/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 2.12.2021 Adina...

lue lisää
Enkelikoira: TAOTAO (nyk. Helmi)

Enkelikoira: TAOTAO (nyk. Helmi)

1/2012
Narttu
Steriloidaan
Romaniassa (Sintesti)

10.5.2016 Kadulta löytynyt keskikokoinen narttukoira on nimensä mukaisesti hellyttävän pandamainen ilmestys. Lempeäilmeinen mustalaikukas Taotao on todella kiltti ja antaa käsitellä itseään hyvin. 15 kg/45 cm kokoinen narttu on hieman hienohelma;...

lue lisää
Kodin saanut koira: PICASSO (nyk. Yoda)

Kodin saanut koira: PICASSO (nyk. Yoda)

2017
uros
kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.8.2022 Ioana...

lue lisää
Kodin saanut koira: ANDY (ent. Tenho)

Kodin saanut koira: ANDY (ent. Tenho)

1.8.2012
uros
kastroitu
Suomessa (Helsinki)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 1.7.2022...

lue lisää
Kodin saanut koira: ELLA (ent. Gabriela) SUOMESSA

Kodin saanut koira: ELLA (ent. Gabriela) SUOMESSA

08/2013
narttu
steriloitu
Suomessa (Espoo)

  12.8.2022 Ella on herättänyt niin paljon mielenkiintoa, ettei siitä oteta enempää kyselyjä!   Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran...

lue lisää
Kodin saanut koira: PULMU (nyk. Taiga)

Kodin saanut koira: PULMU (nyk. Taiga)

06/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 28.7.2022...

lue lisää
Enkelikoira: BERNARD (nyk. Pablo)

Enkelikoira: BERNARD (nyk. Pablo)

7/2015
uros
kastroitu
Romaniassa (Veera Nuri)

  Perustiedot ja tausta Bernard asui Glinan tarhalle vievälle peltotien varrella olevassa talossa. Talon asukkaat eivät halunneet pitää Bernardia ja heittivät pojan kylmästi kadulle. Bernard ei kuitenkaan tiennyt mihin muualle entisen kotinsa...

lue lisää
Kodin saanut koira: CAPELLA (Tähtipentue) (nyk Carlos)

Kodin saanut koira: CAPELLA (Tähtipentue) (nyk Carlos)

10/2021
uros
kastroidaan
Romaniassa (Carpe)

Capella on saanut hurjan määrän kyselyjä, eikä enää ota niitä vastaan. Kiitos mielenkiinnosta häntä kohtaan ja tsemppiä oman rescuen etsintään! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen...

lue lisää
Kodin saanut koira: MORINO (nyk. Freija)

Kodin saanut koira: MORINO (nyk. Freija)

3/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.7.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: MAGNA M (nyk Mirkku)

Kodin saanut koira: MAGNA M (nyk Mirkku)

2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot 20.6.2022 Carpe on...

lue lisää
Kodin saanut koira: BIBI (B- team) (nyk. Sola)

Kodin saanut koira: BIBI (B- team) (nyk. Sola)

2/2015
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Glina)

  15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Bibi, Bora, Biti, Boo, Berry ja Biri näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri...

lue lisää
Enkelikoira: MAURI

Enkelikoira: MAURI

n. 2008
uros
kastroitu
Romaniassa (Rosiori de Vede)

25.10.2016 Syksy on saapunut Romaniaankin paahtavan kuuman, pitkän kesän jälkeen. Lokakuun 18. päivä Rosiorin kunnallisella tarhalla vieraillessamme oli vielä aurinkoista, vaikka ilmassa tuntui jo saapuva talvi kylmänä tuulena. En voinut olla...

lue lisää
Kodin saanut koira: MOSU RADU

Kodin saanut koira: MOSU RADU

2012
uros
kastroitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta...

lue lisää
Kodin saanut koira: BAMELA

Kodin saanut koira: BAMELA

2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.1.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Enkelikoira: MELINDA (nykyisin Mellu)

Enkelikoira: MELINDA (nykyisin Mellu)

2007-2009
narttu
steriloitu
Romaniassa

  23.11.2015 Ihastuttava Melinda on päätynyt asumaan Grădiştean kylään, hyväsydämisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun luokse, jäätyään auton alle. Vastoin kaikkia odotuksia ihmiset, jotka olivat todistamassa tätä tapahtumaa, eivät auttaneet...

lue lisää
Enkelikoira: IRMA

Enkelikoira: IRMA

2011
narttu
steriloitu
Suomessa (Helsinki)

  22.5.2022 Saimme Irman omistajalta surullisia uutisia. Irma on siirtynyt enkelikoiraksi vanhuuden vaivojen myötä 11.5.2022. Viimeisenä yhteisenä päivänä Irma sai nauttia omistajan kanssa pellolla istuskelusta ja nakkien sekä jäätelön...

lue lisää
Kodin saanut koira: SIRIUS

Kodin saanut koira: SIRIUS

3/2018
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta Adina Vladut on...

lue lisää
Kodin saanut koira: EDITH (Runotytöt)

Kodin saanut koira: EDITH (Runotytöt)

9/2020
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Carpe)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 30.10.2021 Carpe on lähellä Mitrenin kylää...

lue lisää
Kodin saanut koira: SIMU

Kodin saanut koira: SIMU

n. 2016-2017
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.11.2021 Romaniassa on yli kaksi...

lue lisää
Kodin saanut koira: ALLAS

Kodin saanut koira: ALLAS

n. 2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 1.2.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: ZEUZ

Kodin saanut koira: ZEUZ

06/2021
uros
kastroitu
Romaniassa (Mihaela Soare)

  Zeuz on saanut valtavasti kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Perustiedot ja taustaa: 23.11.2021 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee...

lue lisää
Enkelikoira: NÖPÖNENÄ

Enkelikoira: NÖPÖNENÄ

1/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta...

lue lisää
Kodin saanut koira: ULJAS

Kodin saanut koira: ULJAS

10/2021
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Kiitos mielenkiinnosta Uljasta kohtaan! Hän on saanut niin paljon yhteydenottoja, että uusi koti tulee taatusti löytymään niiden joukosta.  Tsemppiä oman rescuen etsintään!   Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin...

lue lisää
Kodin saanut koira: ROIHU

Kodin saanut koira: ROIHU

06/2018
uros
kastroidaan
Romania (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 17.11.2021 Carpen...

lue lisää
Enkelikoira: LOTA (nyk. Pyry)

Enkelikoira: LOTA (nyk. Pyry)

  LOTA * n. 2-3 v * uros * kastroitu * Romaniassa.     03.07.2014 Saapuessamme OneVet eläinlääkäriaseman hoitolan isolle sisäpihalle meidät ympäröi välittömästi koirapaljous, toiset pysyttelevät kauempana, mutta rohkeimmat tuppaavat...

lue lisää
Enkelikoira: DODO

Enkelikoira: DODO

      *  DODO *  n. 4-5 v * kastroitu           25.03.2013 Buzaun kylässä, 110 kilometrin päässä Bukarestista, sijaitsi kunnallinen koiratarha, jossa olot olivat, kuten lähes kaikilla romanialaisilla...

lue lisää
Koiraenkeli: KEPPO (ent. DAISY DIAMOND)

Koiraenkeli: KEPPO (ent. DAISY DIAMOND)

DAISY DIAMOND * n.4 v. * steriloitu narttu * Romaniassa.         31.3.2013 Tapasin Daisyn ensimmäistä kertaa lokakuussa 2012 Romanian matkallamme. Kiinnitin silloin jo huomiota lempeyttä huokuvaan koiraan, joka tuntui...

lue lisää
Kodin saanut koira: BEANA

Kodin saanut koira: BEANA

06/2021
narttu
steriloitu
Suomessa

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 27.3.2022 Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: SAARNI

Kodin saanut koira: SAARNI

4/2020
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 8.11.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Enkelikoira: FRUMUSICA (nyk. Mustika)

Enkelikoira: FRUMUSICA (nyk. Mustika)

FRUMUSICA * n. 3-vuotias * steriloitu narttu * Romaniassa.       08.10.2012 Frumusica on päätynyt yhteistyökumppanimme Anda Murgun luokse Glinan tarhalta, vain 2-3 kuukauden ikäisenä pikkupentuna. Frumusica oli tuolloin hyvin...

lue lisää
Kodin saanut koira: NATALIS

Kodin saanut koira: NATALIS

12/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.11.2021 Carpen tarha, lähellä romanialaista...

lue lisää
Kodin saanut koira: JANNI (Radiopentue), (nyk. DOBBY)

Kodin saanut koira: JANNI (Radiopentue), (nyk. DOBBY)

08/2021
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.2.2022 Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu...

lue lisää
Kodin saanut koira: BONFIRE (Team October)

Kodin saanut koira: BONFIRE (Team October)

9-10/2020
uros
kastroidaan
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 8.11.2021 Adina...

lue lisää
Enkelikoira: ESMERALDA (nyk. Essi)

Enkelikoira: ESMERALDA (nyk. Essi)

2010
narttu
steriloitu
Romaniassa

  Perustiedot ja tausta Esmeralda on ujon oloinen nuori koira, mutta araksi häntä ei voi sanoa. Ennemmin hän on hiljainen, kiltti ja ystävällinen tyttö. Vaikka Esmeralda selvästi oudoksuu sylittelyä, antaa hän silti hienosti käsitellä itseään....

lue lisää
Kodin saanut koira: KUURA (pittipennut)

Kodin saanut koira: KUURA (pittipennut)

05/2021
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 14.1.2022 Adina Vladut on...

lue lisää
Kodin saanut koira: GOJI, ERITYISADOPTIO

Kodin saanut koira: GOJI, ERITYISADOPTIO

n. 2019
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 31.1.2022 Adina Vladut on...

lue lisää
Kodin saanut koira: TOIVONEN (Tehdaspentue)

Kodin saanut koira: TOIVONEN (Tehdaspentue)

10/2020
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 19.11.2021 Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: MAX M

Kodin saanut koira: MAX M

03/2021
uros
kastroitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kuvaukseen adoptioprosessistamme, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.01.2022...

lue lisää
Kodin saanut koira: AINUT (nyk. DANTE)

Kodin saanut koira: AINUT (nyk. DANTE)

3/2021
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Associaton)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta...

lue lisää
Kodin saanut koira: LYLA

Kodin saanut koira: LYLA

2016
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.1.2022 Carpen tarha sijaitsee tunnin...

lue lisää
Kodin saanut koira: ELEONOORA (Nyk. Padmé)

Kodin saanut koira: ELEONOORA (Nyk. Padmé)

noin 12/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Eleonoora on herättänyt paljon kiinnostusta, eikä siitä oteta tällä hetkellä enempää kyselyitä vastaan!   Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen...

lue lisää
Kodin saanut koira: MANGROVE (Tehdaspentue), (nyk. Kasha)

Kodin saanut koira: MANGROVE (Tehdaspentue), (nyk. Kasha)

10/2020
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 2.12.2021 Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: MINNE

Kodin saanut koira: MINNE

07/2021
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.1.2022 Carpe on lähellä Mitrenin kylää...

lue lisää
Kodin saanut koira: ARIELLE (Suomessa) (nyk. Tilda)

Kodin saanut koira: ARIELLE (Suomessa) (nyk. Tilda)

2017-2018
narttu
steriloitu
Suomessa

  Ariellesta ei tällä hetkellä oteta enempää kyselyitä vastaan. Kiitos kaikille kiinnostuneille! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle,...

lue lisää
Kodin saanut koira: SEILA

Kodin saanut koira: SEILA

02/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adotioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.11.2021...

lue lisää
Kodin saanut koira: HALO

Kodin saanut koira: HALO

n.2018
uros
kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 5.11.2021 Carpen tarha lähellä romanialaista...

lue lisää
Enkelikoira: RALPHA

Enkelikoira: RALPHA

  RALPHA * n. 2-3 vuotta * uros * kastroidaan * Romaniassa         7.9.2015 Koiria hylätään jatkuvasti Romanian kaduille. Toisia kohtaa onni ja tulevat hyväsydämisen ihmisen löytämäksi. Näin kävi Ralphalle, joka on löydetty...

lue lisää
Enkelikoira: BRIANA (nyk. Vilma)

Enkelikoira: BRIANA (nyk. Vilma)

  BRIANA * Arvioitu syntymäaika v. 2011 * narttu * steriloitu * Romaniassa         8.1.2015 Toinen pääyhteistyökumppaneistamme on Asociatia A Doua Sansa ja sen johtohahmo Carmen Mandescu. Briana on elänyt miltei koko ikänsä...

lue lisää
Kodin saanut koira: ELIJAH (Merlepojut)

Kodin saanut koira: ELIJAH (Merlepojut)

8/2021
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Mihaela Soare)

Elijah on herättänyt paljon mielenkiintoa ja kotitarjouksia on tullut useita, eikä uusia ehdokkaita enää oteta. Kiitos mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran...

lue lisää
Kodin saanut koira: DAIMI

Kodin saanut koira: DAIMI

2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 31.10.2021 Carpen tarha sijaitsee...

lue lisää
Kodin saanut koira: GITA (nyk. Papu)

Kodin saanut koira: GITA (nyk. Papu)

2/2021
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.11.2021...

lue lisää
Kodin saanut koira: KISA (nyk. Hilma)

Kodin saanut koira: KISA (nyk. Hilma)

2/2021
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.11.2021 Carpen...

lue lisää
Kodin saanut koira: VARIA

Kodin saanut koira: VARIA

n. 2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.11.2021 Carpen...

lue lisää
Kodin saanut koira: TOMU

Kodin saanut koira: TOMU

8/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 6.11.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: LEMPINEN (Tehdaspentue)

Kodin saanut koira: LEMPINEN (Tehdaspentue)

10/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 19.11.2021 Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: FRIIDA

Kodin saanut koira: FRIIDA

9-10/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 1.11.2021 Adina...

lue lisää
Enkelikoira: FLORICO (nyk. Rico)

Enkelikoira: FLORICO (nyk. Rico)

2010
uros
kastroitu
Romaniassa

  13.1.2022 Rakas pikkuhukkamme Rico Florico nukkui ikiuneen 22.11.2021 omalla pedillään koko perheen ympäröimänä.  Matkasi katukoirasta kotikoiraksi opetti meille enemmän kuin ikinä olisimme osanneet kuvitella.  Kiitos, kun tulit luoksemme. ...

lue lisää
Kodin saanut koira: AARO

Kodin saanut koira: AARO

10/2021
uros
ei kastroitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kuvaukseen adoptioprosessistamme, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.01.2022...

lue lisää
Kodin saanut koira: TIPPY (The Black Ones)

Kodin saanut koira: TIPPY (The Black Ones)

4-5/2021
uros
kastroidaan
Romaniassa (Luiza Mandru)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 8.1.2022...

lue lisää
Kodin saanut koira: UCA

Kodin saanut koira: UCA

n. 03/2021
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.11.2021...

lue lisää
Enkelikoira: FERICIRE (nyk. Alma)

Enkelikoira: FERICIRE (nyk. Alma)

  FERICIRE * n. 7v * narttu * steriloitu * Romaniassa       16.3.2014 Bragadiru 24.2.2014: Romanialainen eläinsuojelijaystävämme pääsi Bragadirun kaupungissa, vankilan yhteydessä olevalle tarhalle, jonne ulkopuolisilla ei...

lue lisää
Enkelikoira: NALA (Roskapennut)

Enkelikoira: NALA (Roskapennut)

NALA * arvioitu syntymäaika 1.3.2014 * narttu * Romaniassa         23.5.2014 Tämän ns."roskapentueen" elämän alkutaival oli hiuskarvan varassa, sillä maaliskuussa 2014 ne kyhjöttivät Bukarestissa kaatopaikan lähellä ilman emoaan...

lue lisää
Kodin saanut koira: SENJA

Kodin saanut koira: SENJA

2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.10.2021 Adina Vladut...

lue lisää
Enkelikoira: ETOILE

Enkelikoira: ETOILE

2009
narttu
steriloitu
Romaniassa (Sintesti)

19.5.2016 Etoile on odottanut tarhalla kauan. Jopa niin kauan, ettei kukaan enää edes muista mistä ja milloin se on tarhalle tullut. Etoilen taustasta tiedetään vain, että se oli vuosia Asociatia Suflete Dragin entisellä Frumusanin tarhalla ja nyt...

lue lisää
Kodin saanut koira: JOAKIM (nyk. VEXI VAUHTIVEIKKO)

Kodin saanut koira: JOAKIM (nyk. VEXI VAUHTIVEIKKO)

2019
uros
kastroidaan
Romaniassa (Carpe)

Joakim on hurmannut monta ja kotitarjouksia on useita. Joakimista ei enää oteta kyselyitä vastaan, kiitos kiinnostuneille! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle,...

lue lisää
Kodin saanut koira: AIMO

Kodin saanut koira: AIMO

n. 01/2020
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta  31.10.2021 One Rescue...

lue lisää
Kodin saanut koira: DENVER

Kodin saanut koira: DENVER

2017-2018
uros
kastroidaan
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.8.2021 Carpen...

lue lisää
Kodin saanut koira: CATLIN

Kodin saanut koira: CATLIN

2015
narttu
steriloitu
Ioana Bodea (Cosoba) Romania

    Perustiedot ja tausta 4.11.2021 Ioana Bodea on bukarestilainen nainen, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria. Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja hän on miehensä...

lue lisää
Kodin saanut koira: HAZEL (nyk. Helli)

Kodin saanut koira: HAZEL (nyk. Helli)

4/2017
narttu
steriloitu
Suomessa (Helsinki)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 15.11.2021...

lue lisää
Kodin saanut koira: SAFIRA (nyk. Hilla)

Kodin saanut koira: SAFIRA (nyk. Hilla)

n. 06/2021
narttu
ei steriloitu
Romania (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 17.11.2021 Carpen...

lue lisää
Kodin saanut koira: CHARMI  (Cow Team)

Kodin saanut koira: CHARMI (Cow Team)

6/2016
Uros
Kastroitu
Suomessa (Rovaniemi)

  Perustiedot ja taustat15.11.2021 OneVet on yksi Kulkurien yhteistyötarhoista ja on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Heillä on myös Cosoban kylän lähellä oleva hoitola. Hoitolan ulkopuolella on peltoja, jossa...

lue lisää
Kodin saanut koira: CEZAR

Kodin saanut koira: CEZAR

2019
uros
kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea/Cosoba)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 3.9.2021 Ioana Bodea on romanialainen pitkän...

lue lisää
Kodin saanut koira: CLAUS (C-tiimi) (nyk. Solo)

Kodin saanut koira: CLAUS (C-tiimi) (nyk. Solo)

6/2021
uros
ei kastroitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 27.11.2021 Romaniassa on yli kaksi miljoonaa...

lue lisää
Kodin saanut koira: SOLO

Kodin saanut koira: SOLO

2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

Perustiedot ja tausta 28.8.2021 Solo löydettiin alkuvuodesta 2021 puistosta Bukarestissa, eikä kukaan kaivannut sitä. Se oli luultavimmin ollut ennen omistettu koira, mutta hylätty sittemmin tuntemattomasta syystä. Solon löytänyt eläinsuojelija...

lue lisää
Kodin saanut koira: CLAARA (C-tiimi)

Kodin saanut koira: CLAARA (C-tiimi)

6/2021
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

Suloinen Claara on herättänyt paljon mielenkiintoa ja kotiehdokkaita on jo useita. Koti löytynee näiden ehdokkaiden parista, joten enempää kyselyitä ei oteta vastaan. Kiitos mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme...

lue lisää
Kodin saanut koira: LAHJA

Kodin saanut koira: LAHJA

n. 2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 21.4.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Enkelikoira: IVANNA (Kristalin pennut)

Enkelikoira: IVANNA (Kristalin pennut)

11/2016
Narttu
Steriloitu
Suomessa, Varsinais-Suomi

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 10.1.2021 Kulkurien aktiivit...

lue lisää
Kodin saanut koira: FANTTI (ERITYISADOPTIO)

Kodin saanut koira: FANTTI (ERITYISADOPTIO)

1/2019
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 19.4.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri,...

lue lisää
Kodin saanut koira: MISS NINA

Kodin saanut koira: MISS NINA

2014
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Luiza Mandru)

Perustiedot ja tausta 27.1.2020 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät...

lue lisää
Kodin saanut koira: ESTELLA (nyk. Minni)

Kodin saanut koira: ESTELLA (nyk. Minni)

2019-2020
narttu
ei steriloitu
Romaniasssa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adotioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 25.10.2021...

lue lisää
Enkelikoira: ZITZA (nyk. Siiri)

Enkelikoira: ZITZA (nyk. Siiri)

  ZITZA * n. 3 v * Steriloitu narttu          21.11.2012 Yhteistyökumppanimme Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinan tarhalla asuttaa häkkiään Zitza, n. 3-vuotias steriloitu narttukoira. Zitza on elänyt Glinalla...

lue lisää
Enkelikoira: ALADIN (nyk. Raaka-Arska)

Enkelikoira: ALADIN (nyk. Raaka-Arska)

2006
uros
kastroitu
Romaniassa (Onevet)

  31.03.2016 Suloinen papparainen Aladin odottaa tällä hetkellä omaa kotiaan Onevetin koirahoitolassa, joka sijaitsee Cosobassa noin 30 km päässä Bukarestin kaupungista. Dr.Adina, toinen Onevetin perustajista on löytänyt Aladinin sateisena...

lue lisää
Kodin saanut koira: BUCEGI

Kodin saanut koira: BUCEGI

n. 2015
uros
kastroitu
Romaniassa (Carpe)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.8.2021...

lue lisää
Kodin saanut koira: ESME

Kodin saanut koira: ESME

2010
narttu
steriloidaan
Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.8.2021 One Rescue Associationin tarha...

lue lisää
Kodin saanut koira: HILE (Grey Family)

Kodin saanut koira: HILE (Grey Family)

11-12/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Associaton)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.10.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: FEDOR (Katinkan pennut) (nyk. Noki)

Kodin saanut koira: FEDOR (Katinkan pennut) (nyk. Noki)

5/2021
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea / OR)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 30.10.2021 Ioana Bodea...

lue lisää
Kodin saanut koira: ZAFIR (nyk. Alpo)

Kodin saanut koira: ZAFIR (nyk. Alpo)

4/2015
uros
kastroitu
Suomessa

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   19.7.2021 Alpo (ent. Zafir) on...

lue lisää
Kodin saanut koira: TOSCANA (nyk. Hassu)

Kodin saanut koira: TOSCANA (nyk. Hassu)

2017-2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 14.6.2021 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden...

lue lisää
Kodin saanut koira: ROCCA (nyk. Hurma)

Kodin saanut koira: ROCCA (nyk. Hurma)

n. 2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea)

Valloittava Rocca on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan...

lue lisää
Kodin saanut koira: AMARANTH (Grain puppies)

Kodin saanut koira: AMARANTH (Grain puppies)

9-10/2020
narttu
steriloidaan
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.5.2021 Vaikka...

lue lisää
Kodin saanut koira: VALO (Nyk. Cabo)

Kodin saanut koira: VALO (Nyk. Cabo)

n. 2017
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 13.5.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: PIKKU-NATALIA (nyk. Nala)

Kodin saanut koira: PIKKU-NATALIA (nyk. Nala)

3/2021
narttu
Ei steriloitu
Ioana Bodea (Cosoba) Romania

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.7.2021 Ioana...

lue lisää
Enkelikoira: SEBASTIAN

Enkelikoira: SEBASTIAN

2010 - 2011
uros
kastroidaan
Romaniassa (Rosiori)

  Perustiedot ja tausta Yhdistyksen aktiivit vierailivat Rosiorin kunnallisella tarhalla tammikuussa 2017 ja tapasivat jo sivulla olevia koiria, sekä saivat uusia tuttavuuksia. Koirat tarhalle tulevat rankkureiden toimesta, eikä koirien...

lue lisää
Kodin saanut koira: JANEL

Kodin saanut koira: JANEL

03/2020
Uros
Kastroitu
Romaniassa (Carpe)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta (päivitetty 17.8.2021) Romaniassa lähellä Mitrenin...

lue lisää
Enkelikoira: ELLA

Enkelikoira: ELLA

ELLA * n.6 v * steriloitu narttu * Romaniassa.         24.3.2013 Voi Ella Ella! Mikä mainio matami onkaan Glinan tarhan yhtä häkkiä asuttava hyvin tavallinen, hyvin massaan sulautuva, hyvin keskikokoinen koira. Ellaa ei ehkä voi...

lue lisää
Kodin saanut koira: IISA

Kodin saanut koira: IISA

2019-2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kuvaukseen adoptioprosessistamme, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 6.9.2021...

lue lisää
Kodin saanut koira: MIILA (ent. Maite)

Kodin saanut koira: MIILA (ent. Maite)

2017
narttu
steriloitu
Suomessa (Tampere)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustat 2.9.2021 Romaniassa, kylässä nimeltä...

lue lisää
Enkelikoira: DEGETICA

Enkelikoira: DEGETICA

  DEGETICA * n.4-5 kk * narttu * Romaniassa.         Degetica ja Tommy ovat sisarukset jotka heitettiin yhteistyökumppanimme Anda Murgun aidan yli naapurien romanien toimesta. Onneksi pennut selvisivät pudotuksesta, voivat...

lue lisää
Kodin saanut koira: ETIENNE

Kodin saanut koira: ETIENNE

9/2020
narttu
steriloidaan
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen,  luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 22.8.2021 One...

lue lisää
Enkelikoira: ARMI

Enkelikoira: ARMI

7/2013
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Rosiori)

  Perustiedot 16.3.2017 Armi on todella iloinen ja menevä tyyppi joka odottaa oman kodin löytymistä Rosiorin kunnallisella tarhalla. Armi, kuten muutkin Rosiorin koirat ovat lyhyen ketjun päässä vierellään koppi sään suojana. Kunnallinen tarha...

lue lisää
Kodin saanut koira: CREMALINA (nyk. Alma)

Kodin saanut koira: CREMALINA (nyk. Alma)

2014-2015
narttu
steriloitu
Romaniassa (M.G rescue)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: Romaniassa...

lue lisää
Kodin saanut koira: AGI

Kodin saanut koira: AGI

2014-2015
narttu
steriloitu
Romaniassa (M.G rescue)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: Romaniassa...

lue lisää
Kodin saanut koira: BAC (nyk. Pasi)

Kodin saanut koira: BAC (nyk. Pasi)

06/2020
uros
kastroitu
Romaniassa (Carpe)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 11.5.2021 Carpen tarha lähellä...

lue lisää
Kodin saanut koira: TEFF (Grain puppies) (nyk. Sansa)

Kodin saanut koira: TEFF (Grain puppies) (nyk. Sansa)

9-10/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.5.2021 Vaikka...

lue lisää
Kodin saanut koira: PUGSLEY (nyk. Rex)

Kodin saanut koira: PUGSLEY (nyk. Rex)

2018
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Pugsley on aiheuttanut runsaasti kiinnostusta eikä siitä tällä hetkellä oteta enää hakemuksia vastaan. Kiitos kaikille! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen...

lue lisää
Kodin saanut koira: PUUHA-PETE, ERITYISADOPTIO

Kodin saanut koira: PUUHA-PETE, ERITYISADOPTIO

2013
uros
kastroitu
Suomessa (Espoo)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 10.5.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Enkelikoira: BENY

Enkelikoira: BENY

2015
uros
kastroitu
Suomessa (Pirkanmaa)

  Perustiedot 29.11.2018 Beny on tyypillinen terrieri. Sillä on vahva mielipide asioista ja se haluaa osallistua ihan kaikkeen mitä kotona tapahtuu. Kotioloissa Beny on todellinen hurmuri, jonka seurassa ei koskaan ole tylsää. Se seuraa...

lue lisää
Enkelikoira: RATA (ent. Louise)

Enkelikoira: RATA (ent. Louise)

LOUISE * n. 6v * narttu * Romaniassa           29.1.2015 Romaniassa toimivan eläinsuojelujärjestön GIA - Group Initiative for Animals:in Dana Stoica löysi tämän pienen tyttösen Romanian kaduilta muutama kuukausi sitten ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: SIMA (Suomessa) (nyk. Lumina)

Kodin saanut koira: SIMA (Suomessa) (nyk. Lumina)

2019
narttu
steriloitu
Suomessa (Tampere)

  Sima on saanut paljon kotitarjouksia ja oma koti löytyy varmasti tästä joukosta, joten Siman postilaatikko sulkeutuu! Eli enempää kotitarjouksia ei voida ottaa vastaan. Perustiedot ja tausta 16.6.2021 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä...

lue lisää
Enkelikoira: GRACEY (nyk. Nasu-Orvokki)

Enkelikoira: GRACEY (nyk. Nasu-Orvokki)

2014-2015
narttu
steriloidaan
Romaniassa (M.G rescue)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: Romaniassa...

lue lisää
Enkelikoira: MEZCAL (nyk. Metzgo) (Shadow Puppies)

Enkelikoira: MEZCAL (nyk. Metzgo) (Shadow Puppies)

8-9/2018
Narttu
Steriloidaan
Romania (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 3.2.2019 Romaniassa syntyy paljon ei-toivottuja pentuja. Koska perheillä ei ole varaa pitää pennuista huolta, ne hylätään johonkin heti kun pennut pystyvät edes jotenkin selviytymään ilman emoaan. Syyskuussa 2018 kävi...

lue lisää
Kodin saanut koira: LADY C, nykyisin Rut

Kodin saanut koira: LADY C, nykyisin Rut

2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 17.03.2021 Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun perustama yhdistys ja lähellä Bukarestia sijaitsee myös Carpen tarha. Carmen Mandescu on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena...

lue lisää
Kodin saanut koira: WHITE LORD

Kodin saanut koira: WHITE LORD

10/2019
uros
kastroitu
Ioana Bodea (Cosoba) Romania

  Kiitos kaikille White Lordista kiinnostuneille! Nyt poika on saanut niin monta kotiehdokasta, että koti varmasti löytyy tästä joukosta, joten uusia tarjouksia en enää ota vastaan. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme...

lue lisää
Kodin saanut koira: AURORA BLACK

Kodin saanut koira: AURORA BLACK

2/2017
Narttu
steriloitu
Romania (MG Rescue )

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta M.G. Rescue...

lue lisää
Kodin saanut koira: MAISIE, Erityisadoptio (nyk. Maisa)

Kodin saanut koira: MAISIE, Erityisadoptio (nyk. Maisa)

2014
Narttu
Steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

Perustiedot ja tausta 19.10.2020 One Rescue Association ja heidän Cosoban kylässä ylläpitämä tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Yhdistyksen takana on eläinlääkäri Adina Vladut, joka yhdessä miehensä kanssa myös ovat Onevet klinikan...

lue lisää
Kodin saanut koira: TOSCA

Kodin saanut koira: TOSCA

2012
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

Perustiedot ja tausta  Päivitetty 23.3.2021 Carmen Mandescu on yksi Kulkurien pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista. Carmen on romanialainen pitkän linjan eläinsuojelija, joka ylläpitää Carpen tarhaa Mitrenin kylässä. Tarhalla asuu jatkuvasti...

lue lisää
Enkelikoira: SULI

Enkelikoira: SULI

2014
uros
kastroitu
Romaniassa (OneVet)

  Perustiedot ja taustat 19.2.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen...

lue lisää
Kodin saanut koira: ALANI (Lucky puppies) (nyk. Alice)

Kodin saanut koira: ALANI (Lucky puppies) (nyk. Alice)

03/2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 16.5.2021 Lucky Puppies koostuu yhdeksästä pennusta jotka löydettiin romanialaisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun ja hänen miehensä toimesta, heidän kotikylänsä eräältä pellolta jonne ihmiset tuovat roskansa. Pennuista...

lue lisää
Enkelikoira: VIENA

Enkelikoira: VIENA

2011
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 14.8.2019 Carmen Mandescun Carpen tarha on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Ennen Carpen tarhaa Carmenilla oli vuosia tarha Glinan kylässä lähellä Bukarestia. Glinan tarhan lähistöllä ja varsinkin läheisen kylän...

lue lisää
Kodin saanut koira: LEONIE (nyk. Lelle)

Kodin saanut koira: LEONIE (nyk. Lelle)

2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 8.5.2021 Anda Popescu on kodittomien eläinten...

lue lisää
Kodin saanut koira: NANALINA (nyk. Viena)

Kodin saanut koira: NANALINA (nyk. Viena)

2018-2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (M.G rescue)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 27.1.2021 Mihai Grigorie on...

lue lisää
Kodin saanut koira: BOLT (nyk. Alma)

Kodin saanut koira: BOLT (nyk. Alma)

n.2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 27.1.2021...

lue lisää
Kodin saanut koira: GEPETTO

Kodin saanut koira: GEPETTO

Noin 2009-2011
uros
kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea/OR)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 04.03.2021 Ioana...

lue lisää
Enkelikoira: PAKSU-ALEX

Enkelikoira: PAKSU-ALEX

2012
uros
kastroitu
Romaniassa (Rosiori)

  Perustiedot ja taustat Rosiori De Veden kaupungin koiratarha on paikka jonne yksikään eläinrakas ihminen ei haluaisi joutua. Se on paikka jossa omaa kotiaan ja ihmisen kosketusta odottaa satoja koiria, häkkiin suljettuina  tai lyhyeen...

lue lisää
Enkelikoira: ANDREW

Enkelikoira: ANDREW

2014
uros
kastroitu
Romaniassa

  18.7.2015 OneVet eläinklinikka on yksi yhteityötahomme Romaniassa. Äskettäin on OneVet muuttanut tilavampiin tiloihin, mikä on iloinen asia, sekä henkilökunnalle, että lukuisalle koiramäärälle joita on OneVetissa lähemmäs toistasataa....

lue lisää
Enkelikoira: LITTLE IVA (Alma)

Enkelikoira: LITTLE IVA (Alma)

1/2016
Narttu
ei steriloitu
Romania (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 14.6.2016 Romaniassa pentuja löytyy hyvin usein milloin mistäkin, eikä Ivan ja hänen siskonsa Perlan tarina ole poikkeus. Iva on n. 6 kk ikäinen tyttönen. Romanialainen perhe  oli löytänyt muutaman päivän ikäiset lähes...

lue lisää
Enkelikoira: RED HEAD (nyk. Redi)

Enkelikoira: RED HEAD (nyk. Redi)

2008
uros
kastroitu
Romaniassa (Sintesti)

  Perustiedot ja tausta 18.4.2021 Asociata Suflete Dragi yhdistys on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Suflete Dragilla on Sintestin kylässä oma pitkälle Kulkurien SUFLETE DRAGI- FOR GOOD-keräyskampanjan voimin rakennettu yksityinen...

lue lisää
Kodin saanut koira: KAI (nyk. Leo)

Kodin saanut koira: KAI (nyk. Leo)

3/2020
uros
kastroitu
Helsinki, Suomi

  Leo on herättänyt niin paljon kiinnostusta, ettei lisää kotitarjouksia voida ottaa vastaan! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle,...

lue lisää
Kodin saanut koira: MALIMA

Kodin saanut koira: MALIMA

3/2020
narttu
steriloitu
Suomessa (Toijala)

  Malima on saanut monta hyvää kotitarjousta, joten toistaiseksi en ota uusia kyselyjä vastaan! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle,...

lue lisää
Kodin saanut koira: MIRANDA

Kodin saanut koira: MIRANDA

7/2018
Narttu
Steriloitu
Romania (Carpe)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustat 11.9.2020 Carpen tarha on Bukarestin ulkopuolelle...

lue lisää
Kodin saanut koira: MALY

Kodin saanut koira: MALY

2016 -2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 22.12.2020 Ioana Bodea on romanialainen...

lue lisää
Kodin saanut koira: GREYA

Kodin saanut koira: GREYA

2010-2011
narttu
steriloitu
Romania (Happy Dogs Moreni)

  Perustiedot ja tausta 12.3.2021 Morenin löytöeläintarhaa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ylläpitää Happy Dogs Moreni- yhdistys. Sen johtohahmo on Anda Popescu, jolla on hyvin länsimaalainen ajattelutapa eläinsuojeluasioissa....

lue lisää
Kodin saanut koira: FRIDAH

Kodin saanut koira: FRIDAH

2018-2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta  28.2.2021 Ioana Bodea on pitkän linjan...

lue lisää
Kodin saanut koira: CLEO (Suomessa)

Kodin saanut koira: CLEO (Suomessa)

10/2017
narttu
steriloitu
Suomessa (Tuusula)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta (päivitetty...

lue lisää
Enkelikoira: STAAR (Madelinen pennut)

Enkelikoira: STAAR (Madelinen pennut)

7/2018
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

Perustiedot ja tausta 22.2.2021 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät...

lue lisää
Kodin saanut koira: MAGURA, nyk. HERTTA

Kodin saanut koira: MAGURA, nyk. HERTTA

02/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea)

  Magura on herättänyt paljon kiinnostusta, eikä siitä oteta tällä hetkellä enempää kyselyitä vastaan. ********* Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle,...

lue lisää
Kodin saanut koira: ARIANA (nyk. Nana)

Kodin saanut koira: ARIANA (nyk. Nana)

2014-2015
narttu
steriloidaan
Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa...

lue lisää
Kodin saanut koira: HERAION (nyk. Kida)

Kodin saanut koira: HERAION (nyk. Kida)

n. 2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 12.1.2021 Ioana Bodea on yksi...

lue lisää
Kodin saanut koira: CARINAE (nyk. Sylvi)

Kodin saanut koira: CARINAE (nyk. Sylvi)

03/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Valloittava Carinae on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin...

lue lisää
Kodin saanut koira: ROSCOE

Kodin saanut koira: ROSCOE

2018
uros
kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 12.04.2020) Ioana Bodea on romanialainen eläinsuojelija, joka on omistanut elämänsä kodittomien koirien auttamiselle. Ioana toimii oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä Cosoban koiratarhalla, jossa...

lue lisää
Varattu koira: MÄNTY (Team Treasure)(nyk Manu)

Varattu koira: MÄNTY (Team Treasure)(nyk Manu)

11/2020
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 3.3.2021...

lue lisää
Kodin saanut koira: KUUSI (Team Treasure)(Nyk. Ninni)

Kodin saanut koira: KUUSI (Team Treasure)(Nyk. Ninni)

11/2021
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Kuusi on saanut huikean määrän yhteydenottoja ja oma koti tulee löytymään näiden joukosta. Hän ei siis enää ota uusia hakemuksia vastaan. Kiitos mielenkiinnosta ja tsemppiä oman rescuen etsintään! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi...

lue lisää
Enkelikoira: IGORI

Enkelikoira: IGORI

2009
uros
kastroitu
Romaniassa (Luiza Mandru, yksityinen tarha)

  Perustiedot ja tausta: Eläinsuojelija Luiza Mandru pitää miehensä kanssa kotonaan useita koiria ja he myös ovat sijoittaneet joitakin koiria yksityiselle tarhalle, jossa myös Igori on. Äskettäin on tarha muuttanut toisiin tiloihin, mutta...

lue lisää
Enkelikoira: NEROE, ERITYISADOPTIO

Enkelikoira: NEROE, ERITYISADOPTIO

1/2012
uros
kastroitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 19.2.2020 Neroe on tällä hetkellä eläinsuojelija Luiza Mandrun luona ja odottaa siellä mahdollisuuttaan päästä omaa kotiin. Neroen tarina alkaa jo vuodesta 2013, jolloin Luiza on ensimmäisen kerran nähnyt Neroen. Se oli...

lue lisää
Kodin saanut koira: KÄPY

Kodin saanut koira: KÄPY

09/2020
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot ja tausta  31.1.2021 Käpy sisaruksineen on yksi lukemattomista pennuista, jotka on hylätty Cosoban tarhalle One Rescue Associationin hoiviin. Käpy jätettiin pahvilaatikossa tarhan portille marraskuun 2020 alussa, jolloin pennut...

lue lisää
Kodin saanut koira: ELVE (nyk. Elli)

Kodin saanut koira: ELVE (nyk. Elli)

6-7/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Elve on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin...

lue lisää
Kodin saanut koira: HARU

Kodin saanut koira: HARU

n. 2016
uros
kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea/Cosoba)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 9.10.2020 Ioana Bodea on yksi...

lue lisää
Kodin saanut koira: JUNO (kesäheilat) (nyk. Lumi)

Kodin saanut koira: JUNO (kesäheilat) (nyk. Lumi)

04/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta...

lue lisää
Kodin saanut koira: SYBILLE

Kodin saanut koira: SYBILLE

8/2019
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.8.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa...

lue lisää
Enkelikoira: OTTOLIC

Enkelikoira: OTTOLIC

2017-2018
uros
kastroidaan
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 21.1.2021 Romanian eläinsuojelullinen...

lue lisää
Kodin saanut koira: BLACK BINGO

Kodin saanut koira: BLACK BINGO

01/2019
uros
kastroitu
Suomessa (Helsinki)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta (päivitetty...

lue lisää
Kodin saanut koira: GIIA (nyk. Gerda Linnea)

Kodin saanut koira: GIIA (nyk. Gerda Linnea)

5/2016
narttu
Steriloitu
Suomessa (Eurajoki)

  Perustiedot ja tausta  2.1.2021 Giia päätyi pentuna Rosiorin kunnalliselle tarhalle siskonsa Gittan kanssa alkuvuodesta 2017. Rosiorin kunnallista tarhaa pyörittää Cornelia Stan ja hänen uutteran työnsä ansiosta koirat saavat tarhalle...

lue lisää
Kodin saanut koira: HULDA (ent. Sosetica), Suomessa

Kodin saanut koira: HULDA (ent. Sosetica), Suomessa

10/2014
narttu
steriloitu
Suomessa (Kotka)

  HUOM. Tutustuthan huolellisesti koiran tietoihin ja adoptioprosessiin ennen yhteydenottoa. Perustiedot ja tausta 14.12.2020 Huldan elämä alkoi Romaniassa, jossa se syntyi arviolta syksyllä 2014. Se pelastui kadulta sisarustensa kanssa ja sai...

lue lisää
Enkelikoira: VALDURA (nyk. Lilly)

Enkelikoira: VALDURA (nyk. Lilly)

6/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

Perustiedot ja tausta 27.1.2020 Anda Popescu on romanialainen eläinsuojelija, joka työskentelee eläintenhoitajana. Hän luotsaa Happy Dogs Moreni -yhdistystä, joka perustettiin vuonna 2004 järjestämään sterilointikampanjoita, jotka jatkuvat...

lue lisää
Kodin saanut koira: TOHTORI SYKERÖ

Kodin saanut koira: TOHTORI SYKERÖ

n. 6/2018
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 17.1.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: WADL (Teckel Family) (nyk. Pasi)

Kodin saanut koira: WADL (Teckel Family) (nyk. Pasi)

6/2020
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  WADL on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan...

lue lisää
Kodin saanut koira: ORVILLE (Armeijapojat) (nyk. Choco)

Kodin saanut koira: ORVILLE (Armeijapojat) (nyk. Choco)

n.2/2020
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 2.1.2020 Adina Vladut on...

lue lisää
Kodin saanut koira: LUBU

Kodin saanut koira: LUBU

2/2017
uros
kastroitu
Romaniassa Onevet

  Perustiedot ja tausta 4.11.2020 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen koiria...

lue lisää
Enkelikoira: KENT (nyk.Valto)

Enkelikoira: KENT (nyk.Valto)

2007
uros
kastroitu
Romaniassa (Glina)

  Perustiedot ja tausta 28.07.2015 Pääsääntöisesti kaduilta löytyvät koirat Bukarestissa ovat pieniä tai keskikokoisia. Toisinaan kadulta löytyy kuitenkin myös isompia yksilöitä. Asociatia a Doua Sansan Carmen törmäsi tähän valkoiseen...

lue lisää
Kodin saanut koira: NEITI ELLE

Kodin saanut koira: NEITI ELLE

2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 25.8.2020 Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: BRUNI (nyk. Moss)

Kodin saanut koira: BRUNI (nyk. Moss)

9/2017
uros
kastroitu
Romaniassa (M.G rescue)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.9.2020 Mihai Grigorie on...

lue lisää
Kodin saanut koira: CAPPUCCINO (Kahvisiskot) (nyk. Frappe)

Kodin saanut koira: CAPPUCCINO (Kahvisiskot) (nyk. Frappe)

06/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Cappuccino on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme...

lue lisää
Kodin saanut koira: DILI

Kodin saanut koira: DILI

2017
narttu
Steriloitu
Suomessa (Pukkila)

  Perustiedot ja tausta Päivitetty 16.9.2020 Romaniassa kodittomia koiria on todella paljon. Suurimmalla osalla on joskus ollut omistaja, joka on syystä tai toisesta hylännyt ne. Suurin osa päätyy teiden varsille ja pelloille, mutta pieni...

lue lisää
Kodin saanut koira: SHAKI

Kodin saanut koira: SHAKI

5-6/2020
uros
kastroitu
Uusimaa

  Shaki on saapunut Suomeen kotihoitoon ja saanut jo useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme...

lue lisää
Kodin saanut koira: AATOS

Kodin saanut koira: AATOS

2014
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

Perustiedot ja tausta 1.3.2020 Romaniassa arvioidaan olevan jopa 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Maan eläinsuojelullinen tilanne on Euroopan huonoimpia. Korruptoituneessa, köyhässä maassa monilla ihmisilläkin elämä on rankkaa ja on selvää, että...

lue lisää
Kodin saanut koira: JUSTINA

Kodin saanut koira: JUSTINA

2015
narttu
steriloitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  HUOM. Tutustuthan huolellisesti koiran tietoihin ja adoptioprosessiin ennen yhteydenottoa.   Perustiedot ja tausta 1.12.2020 M. G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on...

lue lisää
Enkelikoira: MAXINA

Enkelikoira: MAXINA

2012
narttu
steriloitu
Romaniassa ( One Rescue association, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 15.1.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: ENKE, ERITYISADOPTIO

Kodin saanut koira: ENKE, ERITYISADOPTIO

2017 - 2018
uros
kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

Perustiedot ja tausta 29.11.2020 Ioana Bodea on romanialainen eläinsuojelija, joka on omistanut elämänsä kodittomien koirien auttamiselle. Ioana toimii oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä Cosoban koiratarhalla, jossa hänellä on...

lue lisää
Kodin saanut koira: PRISS (nyk. Lulu)

Kodin saanut koira: PRISS (nyk. Lulu)

05/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Priss on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen...

lue lisää
Kodin saanut koira: NIXIE

Kodin saanut koira: NIXIE

05/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Nixie on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen...

lue lisää
Kodin saanut koira: CARRIE B (nyk. Kiara)

Kodin saanut koira: CARRIE B (nyk. Kiara)

5/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 2.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: CIUCI (nyk. Cora)

Kodin saanut koira: CIUCI (nyk. Cora)

06/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Ciuci on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan...

lue lisää
Kodin saanut koira: BREE (nyk. Arya)

Kodin saanut koira: BREE (nyk. Arya)

05/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: ELDAR

Kodin saanut koira: ELDAR

2018
uros
kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 8.10.2020 Ioana Bodea on romanialainen...

lue lisää
Kodin saanut koira: CRIO

Kodin saanut koira: CRIO

2015
uros
kastroitu
Romaniassa ( Happy Dogs Moreni)

  Perustiedot ja tausta 9.2.2020 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee  hänen johtamansa Happy Dogs Moreni –   löytökoiratarha....

lue lisää
Kodin saanut koira: DUNKER (Teckel Family) (nyk. Gösta)

Kodin saanut koira: DUNKER (Teckel Family) (nyk. Gösta)

6/2020
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.8.2020 Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: ALOHA

Kodin saanut koira: ALOHA

2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 14.11.2020 Carpe on lähellä Mitrenin kylää...

lue lisää
Kodin saanut koira: HETTA

Kodin saanut koira: HETTA

4/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa: 30.4.2020 Adina Vladut on...

lue lisää
Kodin saanut koira: FRED

Kodin saanut koira: FRED

2010-2011
uros
kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 2.1.2020) Fred on alunperin löytynyt Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun entisen yhteistyökumppanin Ioanan kotikadulta Bukarestista. Se oli vastikään hylätty sinne ja joku oli jo ehtinyt soittaa...

lue lisää
Kodin saanut koira: DIEGO (ent. Deeqo, Team Beaglemix)

Kodin saanut koira: DIEGO (ent. Deeqo, Team Beaglemix)

12/2016
uros
Kastroitu
Suomessa (Pirkanmaa )

  Diegolle ei oteta vastaan uusia kyselyitä tällä hetkellä. Diegolla on erittäin varteenotettava kotikysely meneillään.   Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran...

lue lisää
Kodin saanut koira: DALIS (Lucky Puppies) (nyk. Mailis)

Kodin saanut koira: DALIS (Lucky Puppies) (nyk. Mailis)

03/2017
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja taustat: Päivitetty 19.2.2020 Lucky Puppies koostuu yhdeksästä pennusta jotka löydettiin romanialaisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun ja hänen miehensä toimesta, heidän kotikylänsä eräältä pellolta jonne ihmiset tuovat...

lue lisää
Kodin saanut koira: ELLE

Kodin saanut koira: ELLE

09/2019
narttu
steriloitu
Suomessa (Porvoo)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta (Päivitetty 27.10.2020) Carpen tarha lähellä...

lue lisää
Kodin saanut koira: LYDDE

Kodin saanut koira: LYDDE

2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot ja tausta 15.1.2020 Koirarakkaan ihmisen on vaikea vierailla Romaniassa. Kodittomia, ihmisrakkaita koiria on joka puolella ja niitä on hyvin vaikea olla auttamatta. Muutama vuosi sitten eräs saksalaisnainen vieraili kunnallisella...

lue lisää
Kodin saanut koira: BAICY (nyk. Luna)

Kodin saanut koira: BAICY (nyk. Luna)

4/2020
narttu
steriloitu
Romania (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 25.8.2020 Carpen...

lue lisää
Kodin saanut koira: MOCHA (Kahvisiskot)

Kodin saanut koira: MOCHA (Kahvisiskot)

06/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.9.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka...

lue lisää
Kodin saanut koira: INDRA

Kodin saanut koira: INDRA

02/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 30.6.2020 Carpen tarha on lähellä...

lue lisää
Kodin saanut koira: JUNA (Powerpuff Girls) (nyk. Noppa)

Kodin saanut koira: JUNA (Powerpuff Girls) (nyk. Noppa)

02/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.9.2020...

lue lisää
Enkelikoira: Mr. SCOOBY

Enkelikoira: Mr. SCOOBY

2007-2008
uros
kastroitu
Romaniassa (Glina)

  Päivitykset 10/2020 Scoobyn perheeltä saimme kuulla, että tämä kultainen papparainen on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Lämmin osanottomme vielä ja kiitos kaikesta mitä Scoobylle annoitte. Nyt ne saavat taas olla yhdessä, Avian kanssa <3 ....

lue lisää
Enkelikoira: RALPH (nyk. Roki)

Enkelikoira: RALPH (nyk. Roki)

RALPH * arvioitu syntymäaika 15.11.2014 * uros * Romaniassa Päivitys 23.10.2020 Saimme suru-uutisen, Roki on nyt juoksemassa vapaana satenkaarisillalla. Otamme osaa perheen suureen suruun. Kiitos, että annoitte Rokille kodin! Rokin oma perhe kertoo...

lue lisää
Kodin saanut koira: NELDA (nyk. Florence)

Kodin saanut koira: NELDA (nyk. Florence)

2015
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot 27.12.2019 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: SAINT LUCA

Kodin saanut koira: SAINT LUCA

2012-2013
uros
Kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea)

    Perustiedot ja taustaa: 4.6.2020 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan...

lue lisää
Enkelikoira: LOLA (ent. Little Perla)

Enkelikoira: LOLA (ent. Little Perla)

1/2016
Narttu
steriloitu
Suomessa

  Perustiedot ja taustat Romaniassa pentuja löytyy hyvin usein milloin mistäkin, eikä Perlan ja hänen siskonsa Ivan tarina ole poikkeus.  Romanialainen perhe  oli löytänyt muutaman päivän ikäiset lähes jäätyneet pennut metsän reunasta ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: LAVI

Kodin saanut koira: LAVI

2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (M. G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessiin, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 25.6.2020 Suloinen...

lue lisää
Kodin saanut koira: CORVIN (Madelinen pennut)

Kodin saanut koira: CORVIN (Madelinen pennut)

7/2018
uros
Kastroidaan
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 17.2.2020 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät...

lue lisää
Kodin saanut koira: SHINE (Madelinen pennut)

Kodin saanut koira: SHINE (Madelinen pennut)

7/2018
uros
Kastroidaan
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 17.2.2020 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät...

lue lisää
Kodin saanut koira: PITA (nyk. HERTTA)

Kodin saanut koira: PITA (nyk. HERTTA)

Noin 2015-2016
Narttu
Steriloitu
Romaniassa (Sache Vet Clinic)

  Perustiedot ja tausta 9.2.2020 Sache Vet Clinic on Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani sterilointien rintamalla. Sache Vet Clinic sijaitsee Etelä-Romaniassa, Tartasestissa, Dumbovitassa. Alue on Bukarestin lähiö, jossa korostuvat...

lue lisää
Kodin saanut koira: MEGHAN (nyk. NYYTI) (Collection puppies)

Kodin saanut koira: MEGHAN (nyk. NYYTI) (Collection puppies)

04/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

      Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta...

lue lisää
Kodin saanut koira: TONKI

Kodin saanut koira: TONKI

02/2020
uros
kastroitu
Romaniassa (Carpe)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 30.6.2020 Carpen tarha on lähellä...

lue lisää
Kodin saanut koira: BONKY (Possupennut)

Kodin saanut koira: BONKY (Possupennut)

02/2020
uros
kastroitu
Romaniassa (Carpe)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa: 14.6.2020 Carpen tarha lähellä...

lue lisää
Kodin saanut koira: LADY TAIGA

Kodin saanut koira: LADY TAIGA

04/2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea)

    Perustiedot ja taustaa 13.4.2020 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan...

lue lisää
Kodin saanut koira: BATTY (nyk. Batsy)

Kodin saanut koira: BATTY (nyk. Batsy)

02/2020
narttu
steriloidaan
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.9.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri,...

lue lisää
Kodin saanut koira: SHEEA

Kodin saanut koira: SHEEA

2010
narttu
steriloidaan
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija...

lue lisää
Kodin saanut koira: TUOHI (nyk. Nunnu) (koripennut)

Kodin saanut koira: TUOHI (nyk. Nunnu) (koripennut)

11/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

      Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Päivitykset: 6.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri,...

lue lisää
Kodin saanut koira: FLYNN (Unelmatiimi) (nyk. Hugo)

Kodin saanut koira: FLYNN (Unelmatiimi) (nyk. Hugo)

3/2020
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Associaton)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 8.10.2020 One Rescue Association ja heidän...

lue lisää
Enkelikoira: SERA

Enkelikoira: SERA

  SERA * 2,5-3-vuotias * Narttu, steriloitu * Romaniassa.         6.10.2020 "Miten sinusta kertoisin? Siitä, millaisen jäljen jätit tähän maailmaan, elämäämme, sydämeeni? Miten kärsivällisesti opetit minulle pysähtymistä,...

lue lisää
Kodin saanut koira: BYRON (ent. TOBY) (SUOMESSA)

Kodin saanut koira: BYRON (ent. TOBY) (SUOMESSA)

3/2017
uros
kastroitu
Suomessa (Lieto)

  Perustiedot ja tausta 13.9.2020 Tobyn ja sen sisarusten Bobby Brownin, Goldiettan ja Blaken tarina on hyvin tyypillinen romanialaisen pentueen tarina eli nämä neljä pentua on löydetty hylättynä Romanian kadulle. Niiden taustasta ja...

lue lisää
Enkelikoira: MINI (nyk. Hertta)

Enkelikoira: MINI (nyk. Hertta)

7/2013
narttu
Steriloitu
Romaniassa

    Perustiedot ja tausta 24.07.2013 Mini löytyi kolmen muun koiran kanssa tien varteen hylättynä Câmpinan kaupungista, noin 100 km Bukarestista pohjoiseen heinäkuun alussa. Vaikutti siltä, että samaa sukua oleva nelikko oli heitetty...

lue lisää
Kodin saanut koira: DITTE (nyk. Pipsa)

Kodin saanut koira: DITTE (nyk. Pipsa)

2017
narttu
steriloitu
Ioana Bodea (Cosoba) Romania

  Perustiedot ja tausta 7.4.2020 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinrakas nainen, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria. Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja hän on miehensä...

lue lisää
Kodin saanut koira: ANGICA (Possupennut) (nyk. Aida)

Kodin saanut koira: ANGICA (Possupennut) (nyk. Aida)

02/2020
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa: 17.6.2020 Carpen tarha lähellä...

lue lisää
Kodin saanut koira: HILLA

Kodin saanut koira: HILLA

11/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa: 18.5.2020 Adina Vladut on...

lue lisää
Kodin saanut koira: MUURAIN (nyk. Oona)

Kodin saanut koira: MUURAIN (nyk. Oona)

6/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

Kiitos mielenkiinnosta Muurain-pentua kohtaan! Muurain on saanut hurjan määrän kyselyjä ja tuleva koti tulee löytymään näiden joukosta. Tsemppiä oman rescue-koiran etsimiseen! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin...

lue lisää
Kodin saanut koira: RESSU (ent. Espresso, Ostaripennut)

Kodin saanut koira: RESSU (ent. Espresso, Ostaripennut)

Noin 7/2012
Uros
Kastroitu
Suomessa (Rusko)

  Perustiedot ja tausta 17.5.2020 Jotta voimme kertoa teille Ressun tarinan, joudumme palamaan ajassa taaksepäin lokakuuhun, vuonna 2012. Tuolloin kolme Kulkurien aktiivia olivat Romaniassa vierailulla ja liikkuivat eräänä päivänä erään...

lue lisää
Enkelikoira: LUMP (Teckel Family)

Enkelikoira: LUMP (Teckel Family)

6/2020
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

    LUMP on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen...

lue lisää
Enkelikoira: HEXL (Teckel Family)

Enkelikoira: HEXL (Teckel Family)

6/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.8.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri,...

lue lisää
Enkelikoira: MOXIE (Teckel Family)

Enkelikoira: MOXIE (Teckel Family)

6/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Associaton)

Moxie on herättänyt paljon kiinnostusta, ja tällä hetkellä hänestä ei oteta enempää kyselyitä vastaan. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen...

lue lisää
Kodin saanut koira: MAXY (Suomessa)

Kodin saanut koira: MAXY (Suomessa)

2009
uros
kastroitu
Suomessa (Helsinki)

5.1.2020 Perustiedot ja tausta: Maxy saapui One Rescue tarhalle huhtikuussa 2017 Mihailestin kunnalliselta koiratarhalta, josta eläinsuojelija Ioana Bodea haki koiran pois. Maxy matkasi Suomeen 2018 vuoden joulukuussa, mutta etsii nyt uudelleen...

lue lisää
Kodin saanut koira: PAMUK

Kodin saanut koira: PAMUK

2/2020
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Pamukille on tullut lyhyessä ajassa niin monta kyselyä, että hänestä ei oteta enempää kyselyitä vastaan.   Perustiedot ja taustaa: 17.6.2020 Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen...

lue lisää
Kodin saanut koira: URECHE

Kodin saanut koira: URECHE

2011-2012
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)

  Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue...

lue lisää
Kodin saanut koira: FIELD

Kodin saanut koira: FIELD

4/2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot ja tausta 5.9.2020 Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa eli ongelma on käsittämättömän suuri. Se on tulosta kaupungistumista edistäneistä poliittisista päätöksistä yhdistyneenä muun muassa suuriin yhteiskunnallisiin...

lue lisää
Kodin saanut koira: HURI

Kodin saanut koira: HURI

4/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Perustiedot ja taustaa: 19.4.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012...

lue lisää
Kodin saanut koira: FREDDIE (nyk. Touko)

Kodin saanut koira: FREDDIE (nyk. Touko)

02/2019
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Perustiedot ja taustaa 8.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien...

lue lisää
Kodin saanut koira: PÄRE (koripennut)

Kodin saanut koira: PÄRE (koripennut)

11/2019
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Päivitykset: 6.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen...

lue lisää
Kodin saanut koira: VIOLET

Kodin saanut koira: VIOLET

4/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)

  Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue...

lue lisää
Kodin saanut koira: BEN J

Kodin saanut koira: BEN J

09/2018
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

Perustiedot ja tausta Päivitetty 23.1.2020 Veljekset Ben J ja Jerry B syntyivät Romaniaan, maahan jossa kodittomia koiria on miljoonia. Ben ja Jerry olivat sikäli onnekkaita, että ne saivat olla elämänsä alkutaipaleen omistettuja koiria. Ne eivät...

lue lisää
Kodin saanut koira: LUNANA

Kodin saanut koira: LUNANA

2013
narttu
steriloitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 23.1.2020) Mihai Gregorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän...

lue lisää
Kodin saanut koira: DIAMANTA

Kodin saanut koira: DIAMANTA

6/2018
Narttu
steriloitu
Romania/ One Rescue Association

Perustiedot ja tausta Päivitetty 4.2.2020 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen...

lue lisää
Kodin saanut koira: TOFY

Kodin saanut koira: TOFY

3/2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

Perustiedot ja tausta Päivitetty 24.1.2020 Anda Popescu on romanialainen eläinsuojelija, eläinoikeuksien aktiivinen puolesta puhuja sekä Happy Dogs Moreni – koiratarhan ylläpitäjä. Koiratarhalla on noin 120 koiraa, joista jokainen on steriloitu tai...

lue lisää
Kodin saanut koira: SIEDA (Superstars-pennut)

Kodin saanut koira: SIEDA (Superstars-pennut)

12/2018
narttu
steriloitu
Romaniassa ( Carpe)

  Perustiedot ja tausta 29.1.2020 Carpe on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carpen tarhan toiminnassa noudatetaan Kulkurien ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: UZI nykyisin AIDA, Suomessa

Kodin saanut koira: UZI nykyisin AIDA, Suomessa

11/2015
narttu
steriloitu
Suomessa (Vihti)

  Perustiedot ja tausta06.07.2020Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Aktiivimme olivat...

lue lisää
Kodin saanut koira: GOLDIETTA

Kodin saanut koira: GOLDIETTA

3/2017
Narttu
Steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 4.2.2020 Bobbyn ja sen sisarusten Tobyn, Goldiettan ja Blaken tarina on hyvin tyypillinen romanialaisen pentueen tarina eli nämä neljä pentua on löydetty hylättynä Romanian kadulle. Niiden taustasta ja menneisyydestä ei...

lue lisää
Enkelikoira: UNIA (ent. CHICCA)

Enkelikoira: UNIA (ent. CHICCA)

CHICCA * 5-6 v. * steriloitu narttu * Romaniassa.         11.11.2013 Romanian kammottavan tilanteen keskellä olemme saaneet olla mukana monissa pienissä auttamisprojekteissa uusien yhteistyötahojen kanssa heidän taistellessaan...

lue lisää
Kodin saanut koira: LAURA

Kodin saanut koira: LAURA

n. 11/2019
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Carpe)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.6.2020 Carpe on lähellä Mitrenin kylää...

lue lisää
Kodin saanut koira: HILJA (nyk. Eve)

Kodin saanut koira: HILJA (nyk. Eve)

06/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Perustiedot ja taustaa: 23.12.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien...

lue lisää
Kodin saanut koira: KAINO

Kodin saanut koira: KAINO

06/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

Perustiedot ja taustaa: 23.12.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen...

lue lisää
Kodin saanut koira: BIBO (nyk. Simba)

Kodin saanut koira: BIBO (nyk. Simba)

07/2018
uros
kastroitu
Romania (Mihaela Soare)

    Perustiedot ja taustaa: 11.2.2020 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on...

lue lisää
Kodin saanut koira: GOLDEN JOY (nyk. Rölli)

Kodin saanut koira: GOLDEN JOY (nyk. Rölli)

08/2019
uros
kastroitu
Romaniassa (M.G rescue)

    Perustiedot ja tausta: 27.1.2020 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista....

lue lisää
Kodin saanut koira: MAGGIE SIMPSON

Kodin saanut koira: MAGGIE SIMPSON

5/2019
Narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 10.2.2020) Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat...

lue lisää
Kodin saanut koira: OCHISOR BOY (nyk. Aarre)

Kodin saanut koira: OCHISOR BOY (nyk. Aarre)

2014
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 2.1.2020) Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen....

lue lisää
Kodin saanut koira: LOLAI

Kodin saanut koira: LOLAI

01/2011
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja taustat (päivitetty 2.1.2020) Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen...

lue lisää
Kodin saanut koira: CHIPI

Kodin saanut koira: CHIPI

2014-2015
uros
kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 24.7.2019) Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä...

lue lisää
Kodin saanut koira: MIRELLE (nyk. Lemon)

Kodin saanut koira: MIRELLE (nyk. Lemon)

2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea/Onevet)

  Perustiedot ja tausta 8.8.2020 Ioana Bodea on erittäin eläinrakas, kovasti työtä tekevä henkilö jolla on kultainen sydän. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät...

lue lisää
Kodin saanut koira: JONNE (ent. Gizly)

Kodin saanut koira: JONNE (ent. Gizly)

08/2016
uros
Kastroitu
Suomessa (Tampere/Mikkeli)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessista,  luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta...

lue lisää
Kodin saanut koira: LIAN (nyk. Dicha)

Kodin saanut koira: LIAN (nyk. Dicha)

10/2014
Uros
Kastroitu
Romaniasa (M. G. Rescue)

  HUOM. Tutustuthan huolellisesti koiran tietoihin ja adoptioprosessiin ennen yhteydenottoa.   Perustiedot ja taustat 16.1.2020 M. G. Rescue  on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on...

lue lisää
Kodin saanut koira: BALINA

Kodin saanut koira: BALINA

2012
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

Perustiedot ja tausta 19.2.2020 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee  hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla...

lue lisää
Enkelikoira: MISTER BEBE

Enkelikoira: MISTER BEBE

2013
uros
kastroitu
Romaniassa (OneVet, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 20.10.2019 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina Vladut, joka huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä,...

lue lisää
Kodin saanut koira: SUNDAE (nyk.Luna)

Kodin saanut koira: SUNDAE (nyk.Luna)

2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Perustiedot ja tausta Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys ja Kulkurien yhteistyökumppani. Morenin tarha sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ja siellä majailee noin 100...

lue lisää
Kodin saanut koira: FIORINA (nyk. Fiona)

Kodin saanut koira: FIORINA (nyk. Fiona)

2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Perustiedot ja tausta 18.7.2020 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei...

lue lisää
Kodin saanut koira: HILKA (nyk. Hilda)

Kodin saanut koira: HILKA (nyk. Hilda)

05/2019
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (M.G rescue)

    Perustiedot ja tausta: 10.12.2019 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän...

lue lisää
Kodin saanut koira: DIIO

Kodin saanut koira: DIIO

09/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

    Perustiedot ja tausta: 25.1.2020 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää,...

lue lisää
Kodin saanut koira: NEITI EMILIA

Kodin saanut koira: NEITI EMILIA

4/2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Perustiedot ja taustaa 30.4.2020 Carpen tarhaa, joka sijaitsee Bukarestin lähettyvillä, ylläpitää Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Carmen Mandescun vuonna 2016 perustama Carpe-yhdistys. Carpen tarhasta on haluttu tehdä...

lue lisää
Kodin saanut koira: PAULINE (nyk. Bau)

Kodin saanut koira: PAULINE (nyk. Bau)

2015
narttu
steriloitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Perustiedot ja tausta 4.7.2020 Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa eli ongelma on käsittämättömän suuri. Se on tulosta kaupungistumista edistäneistä poliittisista päätöksistä yhdistyneenä muun muassa suuriin yhteiskunnallisiin...

lue lisää
Kodin saanut koira: CHIPY

Kodin saanut koira: CHIPY

2014
uros
kastroitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 24.1.2020) Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa eli ongelma on käsittämättömän suuri. Se on tulosta kaupungistumista edistäneistä poliittisista päätöksistä yhdistyneenä muun muassa suuriin...

lue lisää
Kodin saanut koira: LIAM LIGHTFOOT (nyk. Into)

Kodin saanut koira: LIAM LIGHTFOOT (nyk. Into)

2017-2018
uros
kastroitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

  Perustiedot ja tausta Mihai Gregorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa...

lue lisää
Kodin saanut koira: IGORYOK (Kristalin pennut) (Suomessa)

Kodin saanut koira: IGORYOK (Kristalin pennut) (Suomessa)

11/2016
Uros
Kastroitu
Suomessa (Tuusula)

  Perustiedot ja tausta Päivitetty 18.4.2020 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan....

lue lisää
Kodin saanut koira: FETTUCCINI

Kodin saanut koira: FETTUCCINI

09/2019
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Perustiedot ja taustaa: 8.4.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien...

lue lisää
Kodin saanut koira: MANUELA (Possupennut)

Kodin saanut koira: MANUELA (Possupennut)

02/2020
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Perustiedot ja taustaa: 15.6.2020 Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on...

lue lisää
Kodin saanut koira: MAXI (Suomessa)

Kodin saanut koira: MAXI (Suomessa)

3/2015
uros
kastroitu
Suomessa (Pohjois-Pohjanmaa)

Perustiedot ja tausta 7.5.2020 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Vain hyvin pieni osa näistä koirista on niin onnekkaita,...

lue lisää
Kodin saanut koira: DIIA

Kodin saanut koira: DIIA

09/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

    Perustiedot ja tausta: 25.1.2020 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää,...

lue lisää
Kodin saanut koira: KATLA, Vuoristopennut (nyk. Manu)

Kodin saanut koira: KATLA, Vuoristopennut (nyk. Manu)

11/2019
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

Perustiedot ja tausta 6.3.2020 Romaniassa arvioidaan olevan jopa 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Maan eläinsuojelullinen tilanne on Euroopan huonoimpia. Korruptoituneessa, köyhässä maassa monilla ihmisilläkin elämä on rankkaa ja on selvää, että...

lue lisää
Kodin saanut koira: LORD BOLLE

Kodin saanut koira: LORD BOLLE

2016
uros
kastroidaan
Romaniassa (M.G.Rescue)

  Perustiedot ja tausta 10.2.2020 Mihai Gregorie on romanialainen eläinlääkäri, jonka eläinrakkaus ulottuu kaikkiin apua tarvitseviin eläimiin. Voidakseen tehdä eläinsuojelutyötä paremmin, hänen perustamallaan yhteisöllä, M. G. Rescuella on...

lue lisää
Kodin saanut koira: ALESSIO

Kodin saanut koira: ALESSIO

11/2019
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Assosiation)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 11.04.2020) Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen....

lue lisää
Kodin saanut koira: KAARNA (koripennut)

Kodin saanut koira: KAARNA (koripennut)

11/2019
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Päivitykset: 6.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen...

lue lisää
Kodin saanut koira: NEKO (ent. Leanne)

Kodin saanut koira: NEKO (ent. Leanne)

03/2018
narttu
steriloitu
Suomessa (Tuusula)

  Perustiedot ja tausta 22.4.2020 Romaniassa suurin osa kodittomista koirista hylätään kaduille. Omistettuja koiria ei ole leikattu ja niinpä ei-toivottuja pentuja syntyy jatkuvasti. Pennuista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään...

lue lisää
Enkelikoira: MAMA ROSA

Enkelikoira: MAMA ROSA

  MAMA ROSA * n. 7v * narttu * steriloitu * Romaniassa         15.4.2020 ”Vuoden 2014 alku. Jo hieman kypsempään ikään ehtinyt koditon, keskikokoinen ja ylipainoinen koira päätyy koiratarhalle Romaniassa. Mistä sillekin...

lue lisää
Kodin saanut koira: PAJU (koripennut)

Kodin saanut koira: PAJU (koripennut)

11/2019
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Päivitykset: 6.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen...

lue lisää
Kodin saanut koira: MAEVE

Kodin saanut koira: MAEVE

9/2014
narttu
steriloitu
Suomessa (Joensuu)

Perustiedot ja tausta 24.2.2020 Romaniassa syntyy päivittäin lukemattomia uusia koiranpentuja. Suuri osa niistä syntyy kaduille ja pelloille tai ne hylätään sinne emon omistajan toimesta. Näiden pentujen selviytymismahdollisuudet ovat pienet ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: BAZI

Kodin saanut koira: BAZI

03/2019
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

      Perustiedot ja taustaa: 2.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012...

lue lisää
Enkelikoira: REIMA (Ent. Brahma)

Enkelikoira: REIMA (Ent. Brahma)

2011
uros
kastroidaan ennen Suomeen tuloa
Romaniassa (Rosiori)

  Perustiedot ja taustat 18.3.2017 Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla elää tällä hetkellä noin 350 koiraa. Loppuvuodesta 2014 Kulkurit käynnistivät kaupunkiin jatkuvan massasterilointi ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: POPPY FLOWER, ERITYISADOPTIO

Kodin saanut koira: POPPY FLOWER, ERITYISADOPTIO

1/2018
Narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 3.11.2019 Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun perustama yhdistys ja lähellä Bukarestia sijaitsee myös Carpen tarha. Carmen Mandescu on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena...

lue lisää
Kodin saanut koira: MISS CISSY

Kodin saanut koira: MISS CISSY

5-6 /2018
narttu
steriloitu
Romania (One Rescue Association, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 28.12.2019 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen koiria...

lue lisää
Kodin saanut koira: ABRA (Suomessa)

Kodin saanut koira: ABRA (Suomessa)

9/2018
narttu
steriloitu
Suomessa (Järvenpää)

  Perustiedot (päivitetty 25.12.2020) Romaniassa, lähellä Bukarestia sijaitsee Carpen tarha, joka on rakennettu Carpe-yhdistyksen perustajan Carmen Mandescun ja Kulkureiden kanssa yhteistyössä. Carmen Mandescu on pitkäaikainen romanialainen...

lue lisää
Enkelikoira: CUDO

Enkelikoira: CUDO

2004
uros
kastroitu
(Romaniassa) Carpe

  Perustiedot ja tausta 22.3.2019 Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka huolehtisivat...

lue lisää
Kodin saanut koira: DOMINO

Kodin saanut koira: DOMINO

n. 2017/2018
narttu
steriloitu
Romania (One Rescue Association, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 22.11.2019 Vuoden 2019 syyskuussa aktiivimme Essi, Marjukka ja Nina tekivät reissun Romaniaan. Reissut Romaniaan ovat aina henkisesti raskaita, mutta tällä kertaa aktiivien reissusta tuli ehkäpä vielä normaaliakin...

lue lisää
Kodin saanut koira: ALLIS (nyk. Sälli)

Kodin saanut koira: ALLIS (nyk. Sälli)

11/2018
narttu
steriloitu
Suomessa (Helsinki)

Perustiedot ja tausta 30.12.2019 Romaniassa arvioidaan olevan jopa 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Maan eläinsuojelullinen tilanne on Euroopan huonoimpia. Korruptoituneessa, köyhässä maassa monilla ihmisilläkin elämä on rankkaa ja on selvää, että...

lue lisää
Enkelikoira: HARY (Adventure Team), nyk. Ragnar

Enkelikoira: HARY (Adventure Team), nyk. Ragnar

2-6/2015
Uros
kastroitu
Romaniassa (Roxana Deissima)

      Perustiedot ja taustat Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien...

lue lisää
Kodin saanut koira: ADDIE

Kodin saanut koira: ADDIE

2011
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

      Perustiedot ja taustat (päivitetty 27.1.2020) Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs...

lue lisää
Kodin saanut koira: STRIP (nyk Lucky)

Kodin saanut koira: STRIP (nyk Lucky)

7/2019
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Luiza Manrdu)

HUOM. Tutustuthan huolellisesti koiran tietoihin ja adoptioprosessiin ennen yhteydenottoa.   Perustiedot ja tausta 26.1.2020 Grădiştean kylässä asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan...

lue lisää
Kodin saanut koira: IAN

Kodin saanut koira: IAN

05/2017
uros
kastroitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

Perustiedot ja tausta 7.11.2020 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys ja Kulkurien yhteistyökumppani. Morenin tarha sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ja siellä majailee noin 100...

lue lisää
Kodin saanut koira: MORO (nyk Marvin)

Kodin saanut koira: MORO (nyk Marvin)

9/2019
Uros
ei kastroitu
Romania (M.G. Rescue)

  Perustiedot ja tausta 24.1.2020 Mihai Gregorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista....

lue lisää
Kodin saanut koira: SCARFACE (nyk. Nipsu)

Kodin saanut koira: SCARFACE (nyk. Nipsu)

9/2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)

  Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue...

lue lisää
Kodin saanut koira: ILA (nyk. Bailey)

Kodin saanut koira: ILA (nyk. Bailey)

02/2019
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Perustiedot ja taustat 14.11.2019 Carpen tarhaa, joka sijaitsee Bukarestin lähettyvillä, ylläpitää Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Carmen Mandescun vuonna 2016 perustama Carpe-yhdistys. Carpen tarhasta on haluttu tehdä...

lue lisää
Kodin saanut koira: JAFFA (PARVOPENNUT) (nyk. Bigi)

Kodin saanut koira: JAFFA (PARVOPENNUT) (nyk. Bigi)

07/2019
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Perustiedot ja tausta: 23.11.2019 2019 syyskuussa kolme aktiiviamme tekivät matkan Romaniaan. Matkalla Cosoban tarhalle aktiivimme kohtasivat tehdasalueella koiraperheen, joista kolme olivat pentuja ja kaksi aikuisia. Ne elivät...

lue lisää
Kodin saanut koira: SILMU

Kodin saanut koira: SILMU

05/2019
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa: 18.5.2020 Adina Vladut on...

lue lisää
Kodin saanut koira: DASTAN

Kodin saanut koira: DASTAN

2014
uros
kastroitu
Romaniassa (Roxana Deissima)

Perustiedot ja tausta 27.11.2018 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten rankkureiden,...

lue lisää
Kodin saanut koira: LALAE

Kodin saanut koira: LALAE

2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 14.10.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: TUC (PARVOPENNUT) (nyk. Koda)

Kodin saanut koira: TUC (PARVOPENNUT) (nyk. Koda)

07/2019
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

    Perustiedot ja tausta: 23.11.2019 2019 syyskuussa kolme aktiiviamme tekivät matkan Romaniaan. Matkalla Cosoban tarhalle aktiivimme kohtasivat tehdasalueella koiraperheen, joista kolme olivat pentuja ja kaksi aikuisia. Ne elivät...

lue lisää
Kodin saanut koira: ANI (Stellinan pennut) (nyk. Salmi)

Kodin saanut koira: ANI (Stellinan pennut) (nyk. Salmi)

6/2019
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 11.1.2020 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat...

lue lisää
Kodin saanut koira: OLARAY (Superstars-pennut)

Kodin saanut koira: OLARAY (Superstars-pennut)

12/2018
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 17.5.2019 Carpe on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carpen tarhan toiminnassa noudatetaan Kulkurien ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: LEVIS

Kodin saanut koira: LEVIS

2/2019
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Carpe)

Perustiedot ja tausta 22.10.2019 Romaniassa lähellä Mitrenin kylää on Carpen tarha. Carpe on romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha, jota on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Carpella on noin 150 koiraa sekä yksi sika,...

lue lisää
Kodin saanut koira: TINOS (Stellinan pennut)

Kodin saanut koira: TINOS (Stellinan pennut)

6/2019
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 6.11.2019 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat...

lue lisää
Kodin saanut koira: CAPRIOARA (nyk. Hilma)

Kodin saanut koira: CAPRIOARA (nyk. Hilma)

3/2019
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Ioana Bodea/Cosoba)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 5.10.) Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan...

lue lisää
Kodin saanut koira: LOTTY (nyk. Lätty)

Kodin saanut koira: LOTTY (nyk. Lätty)

08/2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

    Perustiedot ja taustat 2.11.2019 Carpen tarhaa, joka sijaitsee Bukarestin lähettyvillä, ylläpitää Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Carmen Mandescun vuonna 2016 perustama Carpe-yhdistys. Carpen tarhasta on haluttu tehdä...

lue lisää
Kodin saanut koira: SANDU (ent. Mayor)

Kodin saanut koira: SANDU (ent. Mayor)

12/2014
Uros
Kastroitu
Suomessa (Kotka)

  Perustiedot ja tausta 18.12.2019 Mayor, Tancu ja Lady Rosu -pennut ovat löytyneet Romanian kaduilta erään liikerakennuksen pihalta helmikuussa 2015. Nämä kolme ihastuttavaa pentua olivat erittäin onnekkaita, sillä ne löysi OneVet-klinikan...

lue lisää
Kodin saanut koira: SOREANCA (Field puppies) (Nyk. Sera)

Kodin saanut koira: SOREANCA (Field puppies) (Nyk. Sera)

5/2018
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

Perustiedot ja tausta 2.7.2019Romaniassa suurin osa kodittomista koirista hylätään kaduille. Omistettuja koiria ei ole leikattu ja niinpä ei-toivottuja pentuja syntyy jatkuvasti. Pennuista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään kadunvarteen...

lue lisää
Kodin saanut koira: TESSALIA

Kodin saanut koira: TESSALIA

noin 2013
narttu
steriloitu
Romania (Ioana Bodea/Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 27.9.2019 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Vuodesta 1997 hän on pyrkinyt järjestämään sterilointeja kaduilla...

lue lisää
Enkelikoira: MURPHY (nyk. Nero)

Enkelikoira: MURPHY (nyk. Nero)

Noin 2013
Uros
Kastroitu
Romaniassa (Mihaela Soare)

  Päivitys 7.12.2019 Nero on siirtynyt Enkelikoiraksi. Neron perheelle lämmin osanottomme ja suuri kiitos kaikesta mitä Neron eteen teitte <3 . Perheen muistokirjoitus: "Loputtomat muistot ja ihanat hetket. Mieleeni jää meidän yhteiset...

lue lisää
Enkelikoira: SHORTY (nyk. Pätkis)

Enkelikoira: SHORTY (nyk. Pätkis)

Noin 2011
Uros
Kastroitu
Suomessa

  Päivitys 7.12.2019 Pätkis on siirtynyt Enkelikoiriin. Suuri kiitos perheelle, joka antoi Pätkikselle kaiken mahdollisen ja lämmin osanottomme <3 . Perheen kirjoittama muistokirjoitus: "Pätkis, pieni suuri koira.                   ...

lue lisää
Kodin saanut koira: BUBULINA (nyk. Hupsu)

Kodin saanut koira: BUBULINA (nyk. Hupsu)

9/2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot ja tausta 27.9.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti...

lue lisää
Kodin saanut koira: PIKKU PETUNIA

Kodin saanut koira: PIKKU PETUNIA

2015-2016
narttu
steriloitu
Suomessa (Toijala)

Perustiedot ja tausta 14.10.2019 Petunia löydettiin Bukarestista rakennustontilta hylättynä pentujensa kanssa kesäkuun alussa 2019. Petunia ja sen pennut saivat turvapaikan One Rescue Associationin tarhalta Cosobasta ja ne viettivät kesän siellä...

lue lisää
Kodin saanut koira: LARRY (ent. GHEORGHE)

Kodin saanut koira: LARRY (ent. GHEORGHE)

2015
uros
kastroitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

    Perustiedot 11.9.2019 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha....

lue lisää
Enkelikoira: TARAH

Enkelikoira: TARAH

2009
narttu
steriloitu
Suomessa (Tampereen seutu)

  Perustiedot ja tausta 26.2.21018 Alun perin Tarah on tullut Kulkurien adoptio-ohjelmaan keväällä 2017. Tällöin Tarah asui Glinan tarhalla Romaniassa. Tarahin elämä olisi voinut päättyä myös hyvin toisella tavalla, sillä Glinalle Tarah päätyi...

lue lisää
Kodin saanut koira: MILANDA

Kodin saanut koira: MILANDA

4/2017
Narttu
steriloitu
Romania/ One Rescue Association

Perustiedot ja tausta 12.3.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen...

lue lisää
Kodin saanut koira: ZAZOU

Kodin saanut koira: ZAZOU

03/2017
uros
kastroitu
Romaniassa (Roxana Deissima)

Perustiedot ja taustat 27.03.2019 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: BOBBY BROWN

Kodin saanut koira: BOBBY BROWN

3/2017
Uros
kastroidaan
Romania (Ioana Bodea)

Perustiedot ja tausta 7.10.2019 Bobbyn ja sen sisarusten Tobyn, Goldiettan ja Blaken tarina on hyvin tyypillinen romanialaisen pentueen tarina eli nämä neljä pentua on löydetty hylättynä Romanian kadulle. Niiden taustasta ja menneisyydestä ei...

lue lisää
Kodin saanut koira: BELLA B (nyk. Ilona)

Kodin saanut koira: BELLA B (nyk. Ilona)

noin 7/2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 23.11.2019 Ioana Bodea on romanialainen eläinsuojelija, joka on omistanut elämänsä kodittomien koirien auttamiselle. Ioana toimii oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä Cosoban koiratarhalla, jossa hänellä on...

lue lisää
Kodin saanut koira: ENO (Stellinan pennut) (nyk. Sulo)

Kodin saanut koira: ENO (Stellinan pennut) (nyk. Sulo)

6/2019
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 21.11.2019 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat...

lue lisää
Kodin saanut koira: DARZ (Stellinan pennut) (Nyk. Lucky)

Kodin saanut koira: DARZ (Stellinan pennut) (Nyk. Lucky)

6/2019
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

Darz on saanut monta kotitarjousta ja tuleva perhe löytyy varmasti näiden joukosta. Emme siis ota enää vastaan uusia kyselyjä Darzille, kiitos mielenkiinnosta ja toivottavasti jokin toinen koiristamme kiinnostaa. Perustiedot ja tausta 21.11.2019...

lue lisää
Kodin saanut koira: ZAMINA (nyk. Ninni)

Kodin saanut koira: ZAMINA (nyk. Ninni)

2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 14.8.2019 Romaniassa kodittomia koiria on todella paljon. Suurin osa on hylätty kaduille ja teiden varsille kodeista, kun omistaja ei ole enää halunnut tai voinut pitää niitä kotonaan. Toisinaan omistaja on niin...

lue lisää
Kodin saanut koira: TAFI (ent.Taffy P) (Suomessa)

Kodin saanut koira: TAFI (ent.Taffy P) (Suomessa)

2014
Narttu
Steriloitu
Suomessa (Pk-seutu)

  Perustiedot ja tausta Päivitetty 16.10.2019 Tafi on lähtöisin Romaniasta ja se tuli Kulkurien adoptio-ohjelman kautta Suomeen omaan kotiin. Romanialainen eläinsuojelija Roxana Deissima löysi Tafin erään kerrostalon takaa Bukarestissa. Siellä...

lue lisää
ENKELIKOIRA: EDDIE (ent Gilson)

ENKELIKOIRA: EDDIE (ent Gilson)

06/2018
uros
Kastroitu
Suomessa (Kanta-Häme)

  Perustiedot ja tausta Päivitetty 20.10.2019 Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka...

lue lisää
Kodin saanut koira: PUPPY LEVI

Kodin saanut koira: PUPPY LEVI

2/2019
uros
kastroitu
Suomessa (Vantaa)

  Perustiedot ja tausta 09.10.2019 Roxana Deissima on romanialainen eläinsuojelija, joka on toiminut kulkukoirien hyväksi jo yli kymmenen vuoden ajan. Kaikki alkoi kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien,...

lue lisää
Kodin saanut koira: BOTGA (nyk. Doris)

Kodin saanut koira: BOTGA (nyk. Doris)

5/2017
narttu
steriloitu
Suomessa (Turku)

  Perustiedot ja tausta 12.9.2019 Botgan eli suominimeltään Doriksen tarina alkoi vuoden 2017 toukokuussa Romaniassa. Sen elämän alkuvaiheista ei ole tietoa, mutta jossain vaiheessa se oli tuotu lukemattomien kevätpentujen tavoin Onevetin...

lue lisää
Kodin saanut koira: NOAH (nyk. Mateo)

Kodin saanut koira: NOAH (nyk. Mateo)

4/2019
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

26.8.2019 Perustiedot ja tausta One Rescue Associationin tarha sijaitsee Romaniassa, Cosobassa ja siellä majaa pitää noin 350 koditonta koiraa, joista huolehtii Dr. Adina henkilökuntansa kanssa. Yksi heistä on myös eläinlääkärinä toimiva Andra....

lue lisää
Kodin saanut koira: ALASKA (nyk. Aura)

Kodin saanut koira: ALASKA (nyk. Aura)

01/2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Perustiedot ja tausta (26.5.2019) Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys ja Kulkurien yhteistyökumppani. Morenin tarha sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ja siellä majailee...

lue lisää
Kodin saanut  koira: LILY

Kodin saanut koira: LILY

6/2019
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Lily on saanut monta kotitarjousta ja tuleva perhe löytyy varmasti näiden joukosta. Emme siis ota enää vastaan uusia kyselyjä Lilylle, kiitos mielenkiinnosta ja toivottavasti jokin toinen koiristamme kiinnostaa. Perustiedot ja tausta...

lue lisää
Enkelikoira: NOORA

Enkelikoira: NOORA

2010
narttu
steriloitu
Romaniassa (Onevet/ Ioana Bodea)

  Perustiedot ja tausta(päivitetty 1.10.2019)Mihailestin kunnallinen koiratarha Romaniassa on tyypillinen lajissaan: se säilöö kodittomia koiria välittämättä lainkaan niiden hyvinvoinnista. Siksi romanialaiset eläinsuojelijat käyvät siellä...

lue lisää
Kodin saanut koira: PRETTYE (nyk. Lilli)

Kodin saanut koira: PRETTYE (nyk. Lilli)

2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (Ioana Bodea)

Perustiedot ja tausta Päivitetty 22.9.2019 Ioana Bodea on romanialainen eläinsuojelija, joka on omistanut elämänsä kodittomien koirien auttamiselle. Hän toimii oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä Cosoban koiratarhalla, jossa Ioanalla on...

lue lisää
Kodin saanut koira: TANON, ERITYISADOPTIO (nyk. Ivar)

Kodin saanut koira: TANON, ERITYISADOPTIO (nyk. Ivar)

11/2017
uros
kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea / One Rescue)

  Perustiedot ja tausta 1.8.2019 Yhteistyökumppanimme Ioana Bodea on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheensä kanssa omistanut kaiken vapaa-aikansa auttaakseen eläimiä. Ioana on toiminut oman päivätyönsä...

lue lisää
Kodin saanut koira: GIGI-STAR (Superstars-pennut) nyk. DINHO

Kodin saanut koira: GIGI-STAR (Superstars-pennut) nyk. DINHO

12/2018
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 27.8.2019 Carpe on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carpen tarhan toiminnassa noudatetaan Kulkurien ja...

lue lisää
Enkelikoira: RANSU (ent. Ungurasu)

Enkelikoira: RANSU (ent. Ungurasu)

UNGURASU *Ransu* * n. 6-vuotias (synt. 1/2008) * uros * kastroitu * Romaniassa       28.6.2014 Komean Ungurasun tähänastinen elämä on ollut ristiriitaisen kaksijakoinen; onnekas siinä mielessä, että sillä on ollut koti – tai ainakin...

lue lisää
Enkelikoira: BUBU

Enkelikoira: BUBU

BUBU * 3v * uros * kastroitu * Romaniassa       Tarvitsetko elämääsi huumoria ja touhuamista, koiraa joka nukkuu peiton alla vaikka puoleen päivään, ottaa aurinkoa kesällä, mutta on innokas ja kestävä liikkuja metsäretkillä,...

lue lisää
Kodin saanut koira: CIDA  (Peltotytöt)

Kodin saanut koira: CIDA (Peltotytöt)

9/2018
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Cosoba/ Ioana Bodea)

          Perustiedot ja tausta 18.05.2019 Romanian kodittomien koirien määrää on mahdoton tietää, mutta niitä arvioidaan olevan kahdesta jopa viiteen miljoonaan. Suurin osa niistä on kodistaan kadulle hylättyjä...

lue lisää
Kodin saanut koira: KENO

Kodin saanut koira: KENO

7/2019
uros
ei kastroitu
Romaniassa (One Rescue Associaton)

  Perustiedot ja tausta 27.9.2019 Onevetin Cosoban koirasuoja on Kulkureiden yhteistyökumppanin One Rescue Associationin ja Adina Vladutin johtama tarha, jolla on jatkuvasti noin 400 koiraa hoidossa ja odottamassa uutta kotia. Adinan pääpaikka...

lue lisää
Kodin saanut koira: ROWENA

Kodin saanut koira: ROWENA

11/2017
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot ja tausta 21.5.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina...

lue lisää
Enkelikoira: MAX BOY

Enkelikoira: MAX BOY

2013
uros
kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  26.7.2018 Perustiedot ja taustat: Max Boylla on ollut oma ihminen, mutta vuonna 2015 sen omistaja kuitenkin päätti hylätä Max Boyn kadulle. Syytä, miksi näin teki, emme voi käsittää. Maxilla oli kuitenkin onnea ja se pääsi turvaan...

lue lisää
Kodin saanut koira: ANDRA (nyk. Andi)

Kodin saanut koira: ANDRA (nyk. Andi)

04/2019
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

Perustiedot ja tausta One Rescue Associationin tarha sijaitsee Romaniassa, Cosobassa ja siellä majaa pitää noin 350 koditonta koiraa, joista huolehtii Dr. Adina henkilökuntansa kanssa. Yksi heistä on myös eläinääkärinä toimiva Andra, ja hänen...

lue lisää
Kodin saanut koira: KENSI (Suomessa kotihoidossa)

Kodin saanut koira: KENSI (Suomessa kotihoidossa)

8/2017
narttu
Steriloitu
Suomessa (Järvenpää)

  Perustiedot ja tausta 6.8.2019 Kensin tarina alkoi vuoden 2017 elokuussa kun tuntemattomaksi jäänyt emokoira synnytti ei-toivotut pennut. Pennut hylättiin M. G. Rescue-tarhan tarhan portille niiden ollessa vain ihmisen kämmenen kokoisia. M....

lue lisää
Kodin saanut koira: REBE

Kodin saanut koira: REBE

2011
uros
kastroitu
Romaniassa (Onevet)

  Perustiedot ja tausta 09.06.2019 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. Lisäksi OneVetilla on hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa. Eläinlääkäriklinikka...

lue lisää
Kodin saanut koira: MUSKI

Kodin saanut koira: MUSKI

2014
uros
Kastroitu
Romaniassa (Carpe)

Perustiedot ja tausta 29.10.2018 Romanian kaduilla elää valtava määrä kodittomia koiria. Suuri osa niistä on hylätty kodistaan ja siksi niiden selviytymismahdollisuudet ovat pienet. Ihmisrakkaat ja sosiaaliset koirat ovat helppo kohde rankkureille...

lue lisää
Kodin saanut koira: PUPPY LINO

Kodin saanut koira: PUPPY LINO

2/2019
uros
Ei kastroitu
Romaniassa (Roxana Deissima)

Perustiedot ja tausta: 20.6.2019 Roxana Deissima on toiminut Romaniassa aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten rankkureiden toimesta...

lue lisää
Kodin saanut koira: PULU (nyk. POLO)

Kodin saanut koira: PULU (nyk. POLO)

6/2018
uros
kastroitu
Romania (Mihaela Soare)

  Perustiedot ja tausta: 5.7.2019 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän...

lue lisää
Kodin saanut koira: TEDY

Kodin saanut koira: TEDY

2012
uros
kastroitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Perustiedot 29.5.2019 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla...

lue lisää
Kodin saanut koira: CALYPSO

Kodin saanut koira: CALYPSO

2013
narttu
steriloitu
Romaniassa ( One Rescue association, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 31.7.2019 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen koiria...

lue lisää
Enkelikoira: CAFELUTA (nyk.Mocca)

Enkelikoira: CAFELUTA (nyk.Mocca)

05/2008
narttu
steriloitu
Romaniassa

20.1.2015 Cafeluta on noin 6-vuotias koira jonka lempeä katse ja olemus porautuu syvälle muistiin. Cafeluta löydettiin eräältä bussiasemalta ja oli löydettäessä noin 2-vuotias, elämäniloa täynnä, energiapakkaus. Siitä on nyt noin neljä vuotta....

lue lisää
Kodin saanut koira: NEVA

Kodin saanut koira: NEVA

4/2019
uros
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  27.8.2019 Perustiedot ja tausta One Rescue Associationin tarha sijaitsee Romaniassa, Cosobassa ja siellä majaa pitää noin 350 koditonta koiraa, joista huolehtii Dr. Adina henkilökuntansa kanssa. Yksi heistä on myös eläinlääkärinä toimiva...

lue lisää
Kodin saanut koira: AUNI

Kodin saanut koira: AUNI

12/2017
Narttu
Steriloitu
Romania (One Rescue Association, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 17.5.2019 Auni asuu romanialaisen eläinlääkärin Adina Vladutin perustamalla koiratarhalla Cosobassa, noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Koko parikymmenvuotisen eläinlääkärin uransa aikana Adina on samalla...

lue lisää
Enkelikoira: SALAMA (Nyk. Nutella)

Enkelikoira: SALAMA (Nyk. Nutella)

2015
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Rosiori)

  10.8.2016 Salaman tarina on surullinen, joskaan ei kovin erikoinen Romanialaisen koiran kohtalo. Kesällä 2015 Salaman ollessa vielä pieni pentu, päätyi se tuntemattomasta syystä Rosiorin kaupunkin kunnalliselle koiratarhalle. Sillä kävi...

lue lisää
Kodin saanut koira: CAIUS

Kodin saanut koira: CAIUS

2014
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot 10.5.2019 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: BEYONCE (Superstars-pennut)

Kodin saanut koira: BEYONCE (Superstars-pennut)

12/2018
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 17.5.2019 Carpe on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carpen tarhan toiminnassa noudatetaan Kulkurien ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: SHEILA-STAR (Superstars- pennut)

Kodin saanut koira: SHEILA-STAR (Superstars- pennut)

12/2018
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 17.5.2019 Carpe on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carpen tarhan toiminnassa noudatetaan Kulkurien ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: MISS RUBY

Kodin saanut koira: MISS RUBY

2014
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 10.11.2019 Romaniassa Grădiştean kylässä asuu hyväsydäminen eläinsuojelija Luiza Mandru. Luiza on toiminut eläinsuojelijana yli vuosikymmenen ajan laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: MCCOY (nyk. Ismo)

Kodin saanut koira: MCCOY (nyk. Ismo)

4/2016
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot ja tausta 13.10.2019 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat....

lue lisää
Enkeli koira: LAZEN (Bond-pentue) (SUOMESSA, RANTSILA)

Enkeli koira: LAZEN (Bond-pentue) (SUOMESSA, RANTSILA)

8/2017
uros
ei kastroitu
Suomessa

  Perustiedot ja tausta: BOND-pentue hylättiin pahvilaatikossa Glinan tarhan portin eteen elokuun lopulla 2017. Ne olivat vain muutaman viikon ikäisiä, joilla ei olleet silmätkään vielä auenneet. Hoitoa ja huolenpitoa seitsemän pientä...

lue lisää
Kodin saanut koira: DYLAN

Kodin saanut koira: DYLAN

9/2014
uros
kastroitu
Suomessa (Espoo)

Perustiedot ja tausta Päivitetty 1.7.2019 Romaniassa syntyy päivittäin uusia koiranpentuja. Suuri osa niistä syntyy kaduille ja pelloille tai ne hylätään sinne emon omistajan toimesta. Näiden pentujen selviytymismahdollisuudet ovat pienet ja suurin...

lue lisää
Kodin saanut koira: MANNA

Kodin saanut koira: MANNA

6/2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

Perustiedot ja tausta: 23.7.2019 Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun perustama yhdistys ja lähellä Bukarestia sijaitsee myös Carpen tarha. Carmen Mandescu on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä...

lue lisää
Kodin saanut koira: ROONA

Kodin saanut koira: ROONA

10/2010
narttu
streriloidaan
Romaniassa (Carpe)

Perustiedot ja tausta (12.06.2019) K.u.kurien yhteistyötarhaa Carpea pyörittävä Carmen Mandescu sai tutultaan soiton koirasta, joka oli hylätty metsään ja kovin hädissään jouduttuaan kodistaan oman onnensa nojaan. Roona liikuskeli metsän laidalla...

lue lisää
Kodin saanut koira: MOHINI

Kodin saanut koira: MOHINI

2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot 10.6.2019 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: PIPA

Kodin saanut koira: PIPA

2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot 21.5.2019 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: GAMIA (Temmellystiimi)

Kodin saanut koira: GAMIA (Temmellystiimi)

11/2018
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 9.6.2019 Carpe on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carpen tarhan toiminnassa noudatetaan Kulkurien ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: CLARICE (nyk. Savu)

Kodin saanut koira: CLARICE (nyk. Savu)

05/2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)

  Perustiedot ja tausta Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...

lue lisää
Kodin saanut koira: WHOOPI

Kodin saanut koira: WHOOPI

2/2019
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (M. G. Rescue)

Perustiedot ja tausta 3.6.2019 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tarha on vielä...

lue lisää
Kodin saanut koira: FIGOR (nyk. Nasse)

Kodin saanut koira: FIGOR (nyk. Nasse)

2016-2017
uros
kastroitu
Romaniassa ( M.G. Rescue)

  Perustiedot ja tausta M.G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on useita erilaisia eläimiä. Mihai on toiminut kodittomien eläinten kanssa pitkään ja tehnyt yhteistyötä...

lue lisää
Kodin saanut koira: KALLA

Kodin saanut koira: KALLA

1/2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (Roxana Deissima)

  Perustiedot ja tausta 06.04.2019 Roxana Deissima on toiminut eläinsuojelina vuodesta 2007 alkaen. Roxana oli jo pitempään ruokkinut koiria kotikulmillaan, kunnes paikalliset rankkurit veivät yhden koirista. Roxana lähti hakemaan koiraa...

lue lisää
Enkelikoira: STATLER

Enkelikoira: STATLER

2005-2006
uros
kastroitu
Romaniassa (Glina)

  Perustiedot ja tausta 26.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa...

lue lisää
Enkelikoira: TOLSTOI

Enkelikoira: TOLSTOI

2007
uros
ei kastroitu
Romaniassa (kotihoidossa)

  1.7.2019 Hurmaava pieni Tolstoi ehti nauttia vuoden onnellista kotikoiran elämää. Se sai elää rakastettuna perheenjäsenenä ja kokea kaiken sen, mistä oli jäänyt paitsi koko aiemman elämänsä ajan. Suuri kiitos ja lämmin osaanotto Tolstoin...

lue lisää
Kodin saanut koira: JAY-Z  nyt. Jalo (Superstars-pennut)

Kodin saanut koira: JAY-Z nyt. Jalo (Superstars-pennut)

12/2018
uros
ei kastroitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 17.5.2019 Carpe on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carpen tarhan toiminnassa noudatetaan Kulkurien ja...

lue lisää
Kodin saanut koira: LYYTI, ERITYISADOPTIO (Suomessa)

Kodin saanut koira: LYYTI, ERITYISADOPTIO (Suomessa)

2015
narttu
steriloitu
Suomessa ( Helsinki)

  Perustiedot ja tausta 7.6.2019 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017...

lue lisää
Kodin saanut koira: GAVRILUTA (nyk. Nuppu)

Kodin saanut koira: GAVRILUTA (nyk. Nuppu)

11-12/2018
Narttu
Ei steriloitu
Romania (One Rescue Association, Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 26.4.2019 Gavriluta-koiralapsonen asuu romanialaisen eläinlääkärin Adina Vladutin perustamalla koiratarhalla Cosobassa, noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Koko parikymmenvuotisen eläinlääkärin uransa aikana...

lue lisää
Kodin saanut koira: DEMI (Team Ania) (nyk. Nafila)

Kodin saanut koira: DEMI (Team Ania) (nyk. Nafila)

3/2015
narttu
steriloitu
Suomessa

6.6.2019 31.5.2019 Nafila matkusti uuteen kotiinsa ja kuulumiset kertovat, että hyvin menee. Onnea Nafila ja perhe. 26.5.2019 Demi sai Suomeen elokuussa 2015 saapuessaan nimekseen Nafila. Se on miltei neljä vuotta elänyt rakastetun perheenjäsenen...

lue lisää
Kodin saanut koira: SABRINE (Suomessa)

Kodin saanut koira: SABRINE (Suomessa)

2015
narttu
steriloitu
Suomessa

  Perustiedot ja tausta 8.10.2016 Romanian kulkukoiraongelman yksi syy on hylätyt entiset lemmikit. On hyvin tavallista että kun koiraan kyllästytään, se on kasvanut pentuajan ohi, tulee tiineeksi tai innostuu kaivamaan kukkapenkkiä, siitä...

lue lisää
Enkelikoira: MOLDA

Enkelikoira: MOLDA

2013-2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (Roxana Deissima)

      Perustiedot ja taustat 16.10.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli...

lue lisää
Kodin saanut koira: LUPPA

Kodin saanut koira: LUPPA

2011
uros
kastroitu
Romaniassa (Ioana Bodea/OR)

  Perustiedot ja tausta 7.2.2019 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista,...

lue lisää
Kodin saanut koira: CHRISSIE

Kodin saanut koira: CHRISSIE

1/2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue...

lue lisää
Kodin saanut koira: ABIGAIL

Kodin saanut koira: ABIGAIL

2008
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

Perustiedot ja tausta 6.1.2019 Kaunis vanha saksanpaimenkoiranarttu Abigail tuli Kulkureille tutuksi elokuussa 2018, kun aktiiviemme ollessa vierailulla One Rescue Associationin Cosoban tarhalla, sen portille hylättiin koira. Niin tapahtuu harva se...

lue lisää
Kodin saanut koira: CORAL  (Peltotytöt)

Kodin saanut koira: CORAL (Peltotytöt)

9/2018
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Cosoba/ Ioana Bodea)

        Perustiedot ja tausta 20.03.2019 Romanian kodittomien koirien määrää on mahdoton tietää, mutta niitä arvioidaan olevan kahdesta jopa viiteen miljoonaan. Suurin osa niistä on kodistaan kadulle hylättyjä leikkaamattomia...

lue lisää
Kodin saanut koira: MENAKA (nyk. Vera)

Kodin saanut koira: MENAKA (nyk. Vera)

2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot 4.5.2019 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina Vladut,...

lue lisää
Kodin saanut koira: KIKO (nyk. Nessa)

Kodin saanut koira: KIKO (nyk. Nessa)

11/2018
Narttu
Ei steriloitu
Romania (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 14.3.2019 Kiko asuu kolmen sisaruksensa Aikon, Daikin ja Harukin kanssa romanialaisen eläinsuojelijapariskunnan Luiza ja Stefan Mandrun suojissa odottamassa omaa kotiaan. Mandrut ovat ostaneet maaseudulta talon...

lue lisää
Kodin saanut koira: CINDI

Kodin saanut koira: CINDI

01/2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja taustat 9.4.2018 Cindin ja Cicilian tarina alkaa neljä vuotta sitten, kun ne haettiin tehtaan pihapiiristä tehtaan omistajan ilmoittaessa tappavansa pennut ellei niitä halua kukaan. Niinpä Kulkurien yhteistyökumppani Carmen...

lue lisää
Kodin saanut koira: HONEY

Kodin saanut koira: HONEY

2015-2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

  Perustiedot 2.11.2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla...

lue lisää
Kodin saanut koira: SORANA

Kodin saanut koira: SORANA

2008
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 20.10.2018) Romanialainen eläinsuojelija Carmen Mandescu on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Carmen on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle ja hänen avullaan monet karvakorvat ovat...

lue lisää
Kodin saanut koira: BIG BEN

Kodin saanut koira: BIG BEN

2012
uros
kastroitu
Romaniassa (Carpe)

Perustiedot ja tausta 29.10.2018 Romaniassa eläintuntemus on vielä hyvin alkutekijöissä. Erityisesti maaseudulla ymmärrys eläinten hyvinvoinnista on usein puutteellinen ja monet omistetut koirat elävät kurjissa oloissa. Big Ben on juuri tällainen...

lue lisää
Enkelikoira: NALINA, SUOMESSA

Enkelikoira: NALINA, SUOMESSA

05/2015
narttu
steriloitu
Suomessa/Rovaniemi

  Perustiedot ja tausta (Päivitetty 11.3.2019) Nalina ja 24 muuta pentua tuotiin Rosiorin De Veden kaupungista Onevetin koirahoitolaan, koska ne olivat sairastuneet parvoon. Valitettavasti vain pieni osa pennuista selviytyi tästä...

lue lisää
Kodin saanut koira: KIARA C

Kodin saanut koira: KIARA C

2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 29.10.2018 Kiara C on tavattu harhailemasta Bukarestin lentokentän läheisyydestä loppuvuodesta 2017. Kiaran nisät roikkuivat, mutta maitoa niistä ei tullut, eikä pentuja ollut lähistöllä tai enään hengissä. Toinen silmä...

lue lisää
Kodin saanut koira: BEIJING (Shadow puppies)

Kodin saanut koira: BEIJING (Shadow puppies)

08-09/2018
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 3.2.2019 Romaniassa syntyy paljon ei-toivottuja pentuja. Koska perheillä ei ole varaa pitää pennuista huolta, ne hylätään johonkin heti kun pennut pystyvät edes jotenkin selviytymään ilman emoaan. Syyskuussa 2018 kävi...

lue lisää
Kodin saanut koira: CATALINE (Field puppies) (nyk. Lumi)

Kodin saanut koira: CATALINE (Field puppies) (nyk. Lumi)

6/2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

Perustiedot ja tausta 28.3.2019 Romaniassa suurin osa kodittomista koirista hylätään kaduille. Omistettuja koiria ei ole leikattu ja niinpä ei-toivottuja pentuja syntyy jatkuvasti. Pennuista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään kadunvarteen...

lue lisää
Kodin saanut koira: REGGAE (nyk. Bobby)

Kodin saanut koira: REGGAE (nyk. Bobby)

2017
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)

  Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue...

lue lisää
Kodin saanut koira: KOBE

Kodin saanut koira: KOBE

1/2016
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot ja tausta 06.04.2019 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää pari sataa koditonta koiraa....

lue lisää
Kodin saanut koira: MEERI

Kodin saanut koira: MEERI

02/2017
narttu
steriloitu
Suomessa (Lohja)

  Perustiedot ja tausta 06.04.2019 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat....

lue lisää
Enkelikoira: WINONA

Enkelikoira: WINONA

2006
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja taustat 23.11.2018 Suklaasilmäisen Winonan tarina alkaa pahamaineiselta Mihailestin kunnalliselta tarhalta, josta kovinkaan moni koiran ei pääse elävänä ulos. Winonalla kävi kuitenkin äärimmäisen hyvä tuuri, sillä yksi...

lue lisää
Kodin saanut koira: CLARABELLE

Kodin saanut koira: CLARABELLE

2013-2014
narttu
steriloidaan
Romaniassa (Carpe)

Perustiedot ja tausta 13.7.2018 Romanian kaduilla elää valtava määrä kodittomia koiria. Suuri osa niistä on hylätty kodistaan ja siksi niiden selviytymismahdollisuudet ovat pienet. Ihmisrakkaat ja sosiaaliset koirat ovat helppo kohde rankkureille...

lue lisää
Kodin saanut koira: TANCU

Kodin saanut koira: TANCU

9/2014
uros
kastroitu
Suomessa (Helsinki)

Perustiedot 16.2.2019 Tancu on asunut kotihoidossa nyt noin kaksi kuukautta. Koko sen ajan Tancu on ollut äärettömän helppo hoitolainen. Se on luonteeltaan loputtoman kiltti ja kultainen ja yrittää aina olla ihmisille mieliksi. Tancu on sujahtanut...

lue lisää
Kodin saanut koira: RELY

Kodin saanut koira: RELY

2015
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 7.1.2019 Elämä kodittomana koirana Romaniassa ei ole helppoa. Suurin osa kaduille päätyneistä koirista ovat sinne hylättyjä. Omistetuille koirille syntyy pentuja, joista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään oman...

lue lisää
Kodin saanut koira: CICILIA

Kodin saanut koira: CICILIA

01/2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja taustat 9.4.2018 Cindin ja Cicilian tarina alkaa neljä vuotta sitten, kun ne haettiin tehtaan pihapiiristä tehtaan omistajan ilmoittaessa tappavansa pennut ellei niitä halua kukaan. Niinpä Kulkurien yhteistyökumppani Carmen...

lue lisää
Kodin saanut koira: SHANA

Kodin saanut koira: SHANA

2011
narttu
steriloitu
Romaniassa (Moreni)

Perustiedot ja tausta: 26.10. 2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee  hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla...

lue lisää
Kodin saanut koira: KORY (Adventure Team), (nyk. Kovu)

Kodin saanut koira: KORY (Adventure Team), (nyk. Kovu)

2-6/2015
Uros
kastroitu
Romaniassa (Roxana Deissima)

Perustiedot ja taustat Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten...

lue lisää
Kodin saanut koira: FOX (nyk. Viljami)

Kodin saanut koira: FOX (nyk. Viljami)

2013
uros
kastroitu
Suomessa (Helsinki)

Perustiedot ja tausta 19.3.2019 Fox, nykyisin Viljami, saapui Suomeen kotihoitoon keväällä 2015. Aika nopeasti kävi selväksi, että kotihoitopaikasta tulisi sille myös koti ja niin kävikin. Nyt kuitenkin yhdellä perheenjäsenistä on todettu vakava...

lue lisää
Kodin saanut koira: DANUT (Aseman pennut) (nyk. MERRI)

Kodin saanut koira: DANUT (Aseman pennut) (nyk. MERRI)

1/2018
uros
ei kastroida
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta29.12.2018Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat...

lue lisää
Kodin saanut koira: ASHLEY (nyk. Tihku)

Kodin saanut koira: ASHLEY (nyk. Tihku)

4/2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Happy Dogs Moreni)

Perustiedot ja tausta 23.11.2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee  hänen johtamansa Happy Dogs Moreni- löytökoiratarha. Tarhalla...

lue lisää
Kodin saanut koira: VINHA

Kodin saanut koira: VINHA

8/2018
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot ja tausta 1.2.2019 Romanian kodittomien koirien määrää on mahdoton tietää, mutta niitä arvioidaan olevan kahdesta jopa viiteen miljoonaan. Suurin osa niistä on kodistaan kadulle hylättyjä leikkaamattomia koiria ja näiden...

lue lisää
Kodin saanut koira: MYBORDIE (nyk. Mytty)

Kodin saanut koira: MYBORDIE (nyk. Mytty)

2014
narttu
steriloitu
Romaniassa (One Rescue Association)

  Perustiedot 10.12.2018 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina...

lue lisää
Kodin saanut koira: AMAIA

Kodin saanut koira: AMAIA

06/2018
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Carpe)

  Perustiedot ja tausta 7.1.2019 Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka huolehtisivat...

lue lisää
Kodin saanut koira: NERI (Road Puppies)

Kodin saanut koira: NERI (Road Puppies)

04/2017
uros
kastroitu
Romaniassa (Onevet)

  Perustiedot ja taustat Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain...

lue lisää
Kodin saanut koira: THE COP (nyk.Mauno)

Kodin saanut koira: THE COP (nyk.Mauno)

12/2017
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)

  Perustiedot ja tausta 8.12.2018 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti...

lue lisää
Kodin saanut koira: SANNI

Kodin saanut koira: SANNI

9/2018
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (M.G. Rescue)

Perustiedot ja tausta 24.1.2019   M.G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on useita erilaisia eläimiä. Mihai on toiminut kodittomien eläinten kanssa pitkään ja tehnyt yhteistyötä...

lue lisää
Kodin saanut koira: WINTER nyk. Veeti (Vinttariviisikko)

Kodin saanut koira: WINTER nyk. Veeti (Vinttariviisikko)

3/2018
uros
kastroitu
Suomessa (Helsinki)

  Perustiedot ja tausta 30.10.2018 One Rescue Association on Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, eläinlääkäri Adina Vladutin vuonna 2017 perustama yhdistys, joka ylläpitää Cosobassa sijaitsevaa koiratarhaa. Cosoban tarhalla asuu noin...

lue lisää
Kodin saanut koira: CALLAIA nyk. Martta (Happy Team)

Kodin saanut koira: CALLAIA nyk. Martta (Happy Team)

10/2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (Onevet)

Perustiedot ja tausta 30.10.2018 Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Happy Teamiin ajateltiin aluksi...

lue lisää
Kodin saanut koira: FAUSTINA (nyk. Hulda)

Kodin saanut koira: FAUSTINA (nyk. Hulda)

7/2018
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (Luiza Mandru)

  Perustiedot ja tausta 21.1.2019 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat...

lue lisää
Enkelikoira: PERTTI (nyk. Nero)

Enkelikoira: PERTTI (nyk. Nero)

2009
uros
kastroidaan
Romaniassa (OneVet)

  TAUSTAA JA PERUSTIEDOT OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää koiratarhaa Cosoban kylässä. Loppuvuodesta 2015 eräs saksalaisnainen päätti tyhjentää kokonaisen kunnallisen tarhan, joissa olot olivat kaikin...

lue lisää
Kodin saanut koira: MILENA

Kodin saanut koira: MILENA

2016-2017
narttu
steriloitu
Romaniassa (Carpe)

Perustiedot ja taustat Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen lisäksi, että Carpessa ollaan...

lue lisää
Kodin saanut koira: ELLI (E-Team)

Kodin saanut koira: ELLI (E-Team)

2/2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Onevet)

Perustiedot ja tausta 3.11.2018 Kevät on raskasta aikaa eläinsuojelijoille. Kodittomia, puolustuskyvyttömiä pieniä pentuja löytyy tienvarsilta ja pelloilta lähes päivittäin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät kaikkensa auttaakseen pentuja...

lue lisää
Kodin saanut koira: JACK THE ROOSTER

Kodin saanut koira: JACK THE ROOSTER

2015
uros
kastroitu
Romaniassa (One Rescue Association)

Perustiedot ja tausta Päivitetty 19.10.2018 Jack The Rooster hylättiin keväällä 2018 suoraan omasta kodista One Rescue Associationin tarhalle Bukarestin ulkouolella, koska se oli jahdannut edellisessä kodissaan kanoja ja saanut jonkun niistä...

lue lisää
Kodin saanut koira: HERRA TATTI (Nyk. Bamsse)

Kodin saanut koira: HERRA TATTI (Nyk. Bamsse)

2016
uros
kastroitu
Romaniassa (OR)

  Perustiedot ja tausta 9.12.2018 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien...

lue lisää
Kodin saanut koira: VERONIQUE  (Vinttaripentue)

Kodin saanut koira: VERONIQUE (Vinttaripentue)

11/2016
narttu
steriloitu
Romaniassa (Onevet)

Perustiedot ja taustat Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...

lue lisää
Kodin saanut koira: RUU

Kodin saanut koira: RUU

8/2018
narttu
ei steriloitu
Romaniassa (One Rescue Assciation/Cosoba)

  13.2 Ruu on herättänyt runsaasti mielenkiintoa, eikä siitä toistaiseksi oteta enempää kotikyselyjä. Perustiedot ja tausta 7.2.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Adina...

lue lisää