Perustiedot ja tausta M.G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on useita erilaisia eläimiä. Mihai on toiminut kodittomien eläinten kanssa pitkään ja tehnyt yhteistyötä...
Kulkurit
Kodin saanut koira: TARMO
Perustiedot ja tausta 16.5.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää...
Kodin saanut koira: KALLA
Perustiedot ja tausta 06.04.2019 Roxana Deissima on toiminut eläinsuojelina vuodesta 2007 alkaen. Roxana oli jo pitempään ruokkinut koiria kotikulmillaan, kunnes paikalliset rankkurit veivät yhden koirista. Roxana lähti hakemaan koiraa...
Enkelikoira: STATLER
Perustiedot ja tausta 26.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa...
Enkelikoira: MARTINICO
Perustiedot ja tausta 20.3.2017 Martinicon on nyt aika jättää ikävä menneisyys taakseen ja se pääsee etsimään omaa, sitoutunutta ja rakastavaa loppuelämän kotiaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan. Martinico on noin 4-5 vuotias kastroitu...
Enkelikoira: MICAH ( Nyk. Mika)
HUOM. Tutustuthan huolellisesti koiran tietoihin ja adoptioprosessiin ennen yhteydenottoa. Perustiedot ja taustat 24.4.2021 Onevetin Cosoban koirasuoja on Kulkureiden yhteistyökumppanin One Rescue Associationin ja Adina Vladutin johtama...
Enkelikoira: TOLSTOI
1.7.2019 Hurmaava pieni Tolstoi ehti nauttia vuoden onnellista kotikoiran elämää. Se sai elää rakastettuna perheenjäsenenä ja kokea kaiken sen, mistä oli jäänyt paitsi koko aiemman elämänsä ajan. Suuri kiitos ja lämmin osaanotto Tolstoin...
Kodin saanut koira: LYYTI, ERITYISADOPTIO (Suomessa)
Perustiedot ja tausta 7.6.2019 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017...
Kodin saanut koira: SANZIANA (Field puppies), SUOMESSA
Perustiedot ja tausta 5.6.2019 Sanziana on ollut kotihoidossa Pohjois-Savossa 13.4.2019 alkaen. Sen tarina ennen Suomeen tuloa on Romaniassa tavanomainen. Romaniassa suurin osa kodittomista koirista hylätään kaduille. Omistettuja koiria ei ole...
Enkelikoira: DADI
Perustiedot ja tausta26.5.2019One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina Vladut, joka huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä,...
Kodin saanut koira: DUMBO
Perustiedot ja tausta: Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Adina Vladut tekee eläinlääkärin työnsä lisäksi eläinsuojelutyötä ja on perustanut Cosobaan, noin puolen tunnin matkan päähän...
Kodin saanut koira: TIMY (nyk. Timppa)
Perustiedot ja tausta 9.3.2019 Romanian valtavan kulkukoira-ongelman johdosta päätyy myös pentuja milloin minnekin, ja niiden selviytyminen kaduilla, pelloilla, kylillä omin nokkinensa on aina ihme. Timy on löydetty hylättynä yhdessä niin...
Kodin saanut koira: FLIPPERI
Perustiedot ja tausta Päivitetty 20.3.2019 Romaniassa eläinsuojelutilanne on Euroopan heikoimpia. Moni eläin juotuu hylätyksi, kaltoinkohdelluksi tai sitä ei kukaan edes huomaa vaan se on vaan joku "asia" joka kuuluu siihen harmaaseen...
Kodin saanut koira: JESSY
Perustiedot ja tausta Päivitetty 9.6.2019 Jessy on alunperin muuttanut Suomeen Virosta kesällä 2012, jolloin se adoptoitiin ensimmäiseen omaan kotiinsa. Elämäntilanne muuttui ja omistaja päätti suru puserossa antaa Jessyn etsiä...
Kodin saanut koira: LITTLE CHARLIE (Nyk. Jali)
Perustiedot ja tausta 25.5.2019 Jali, tarhanimeltään Little Charlie, on ollut helmi-maaliskuun vaihteesta lähtien kotihoidossa Vantaalla. Jali tuli Suomeen heinäkuussa vuonna 2017 aluksi kotihoitoon ja sitten marraskuusta lähtien omaan...
Kodin saanut koira: AGATHA
Perustiedot ja tausta 22.6.2018 Romaniassa, maassa, jossa on varovaistenkin arvioiden mukaan 2-3 miljoonaa koditonta koiraa, asuvat myös näiden koirien turva, eläinsuojelijat. He auttavat parhaansa mukaan kaduilla eläviä koiria viemällä...
Kodin saanut koira: DEMI (Team Ania) (nyk. Nafila)
6.6.2019 31.5.2019 Nafila matkusti uuteen kotiinsa ja kuulumiset kertovat, että hyvin menee. Onnea Nafila ja perhe. 26.5.2019 Demi sai Suomeen elokuussa 2015 saapuessaan nimekseen Nafila. Se on miltei neljä vuotta elänyt rakastetun perheenjäsenen...
Kodin saanut koira: SABRINE (Suomessa)
Perustiedot ja tausta 8.10.2016 Romanian kulkukoiraongelman yksi syy on hylätyt entiset lemmikit. On hyvin tavallista että kun koiraan kyllästytään, se on kasvanut pentuajan ohi, tulee tiineeksi tai innostuu kaivamaan kukkapenkkiä, siitä...
Enkelikoira: MOLDA
Perustiedot ja taustat 16.10.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli...
Kodin saanut koira: JAZZY (nyk. Ukko)
Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue...
Kodin saanut koira: RUSKO
Perustiedot ja tausta 17.3.2019 Rusko, hellyyttävä tummasilmäinen natiainen, asustaa Cosoban tarhalla (One Rescue Association) Bukarestin lähistöllä yli 200 muun koiran kanssa. Rusko on yksi lukemattomista ei-toivotuista koiranpennuista,...
Kodin saanut koira: ARDITA (nyk. Tipu)
Perustiedot ja tausta 25.4.2019 Romaniassa valtavan kokoisen kulkukoira-ongelman poistamiseksi ei ole vielä pystytty tekemään mitään tehokasta, kattavaa ratkaisua. Kun ongelmaa yritetään sterilointien sijaan poistaa pyydystämällä koiria kiinni,...
Toimintakertomus 2018
Rescueyhdistys Kulkurit Ry TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Rescueyhdistys Kulkurit ry on aatteellinen, ja osa-aikaista toiminnanjohtajaa lukuun ottamatta, vapaaehtoisvoimin toimiva yhdistys. Vuonna 2012 perustettu yhdistys toimii kestävän...
Toimintasuunnitelma 2019
Rescueyhdistys Kulkurit Ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Rescueyhdistys Kulkurit on aloittanut toimintansa toukokuussa 2012. Yhdistyksen tavoitteena on vaikuttaa kohdemaansa eläinsuojelulliseen tilanteseen kestävällä ja monitahoisella tavalla....
Kodin saanut koira: Ophelia (nyk.Penny)
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 9.12.218) Ioana Bodea on yksityinen eläinsuojelija joka on perinyt eläinrakkautensa omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Ioana toimii vapaaehtoisena työntekijänä One Rescue Associationin tarhalla, Cosobassa,...
Kodin saanut koira: ABIGAIL
Perustiedot ja tausta 6.1.2019 Kaunis vanha saksanpaimenkoiranarttu Abigail tuli Kulkureille tutuksi elokuussa 2018, kun aktiiviemme ollessa vierailulla One Rescue Associationin Cosoban tarhalla, sen portille hylättiin koira. Niin tapahtuu harva se...
Kodin saanut koira: LURI
Perustiedot ja tausta 17.3.2019 Kaunis Luri on yksi lukemattomista kuluvan talven aikana ei-toivottuina hylätyiksi tulleista koiranpennuista Romaniassa. Luri on kuitenkin onnentyttö, sillä se on päätynyt turvaan Bukarestin lähistölle Cosoban...
Kodin saanut koira: CORAL (Peltotytöt)
Perustiedot ja tausta 20.03.2019 Romanian kodittomien koirien määrää on mahdoton tietää, mutta niitä arvioidaan olevan kahdesta jopa viiteen miljoonaan. Suurin osa niistä on kodistaan kadulle hylättyjä leikkaamattomia...
Kodin saanut koira: MENAKA (nyk. Vera)
Perustiedot 4.5.2019 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina Vladut,...
Kodin saanut koira: AIKO
Perustiedot ja tausta 11.3.2019 Aiko kuuluu pentueeseen, jonka Luiza Mandru löysi vilkkaalta asemalta ja otti hoiviinsa. Pentujen emo oli myrkytetty. Luiza ja hänen miehensä Stefan ovat ostaneet maaseudulta talon voidakseen auttaa niin...
Kodin saanut koira: ROXIA (nyk. Lilli)
Perustiedot ja tausta Päivitetty 24.2.2019 Marraskuussa Kulkurien aktiivit käyvivät jälleen Romaniassa ja tapasivat siellä myös pienen Roxian. Roxia on tällä hetkellä kotihoidossa, Ioana Bodean ystävän luona. Roxia on otettu talteen eräältä...
Kodin saanut koira: CINDI
Perustiedot ja taustat 9.4.2018 Cindin ja Cicilian tarina alkaa neljä vuotta sitten, kun ne haettiin tehtaan pihapiiristä tehtaan omistajan ilmoittaessa tappavansa pennut ellei niitä halua kukaan. Niinpä Kulkurien yhteistyökumppani Carmen...
Kodin saanut koira: HONEY
Perustiedot 2.11.2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla...
Rescueyhdistys Kulkurit ry rekrytoi: koirien yhteyshenkilöitä haussa
Haluatko olla mukana jatkuvasti kehittyvässä ja kasvavassa yhdistyksessä yhdessä 51 muun aktiivitoimijan kanssa? Nyt tarjolla on vapaaehtoistyöpaikka kestävän eläinsuojelutyön parissa. Adoptiotoiminta on yksi näkyvimpiä toimintamme muotoja. Vuonna...
Carpe Diem – last call!
Tällä viikolla olemme yhdessä Kulkurien taipaleen merkittävimmistä taitekohdista, kun starttaamme kolmevuotisen Carpe-projektin viimeisen varsinaisen varainkeruukampanjan ja saatamme tämän uskomattoman projektin päätökseensä. Carpe Diemissä...
Kodin saanut koira: INKA
Perustiedot ja tausta 29.4. 2019 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja.Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän...
Kodin saanut koira: KIARA C
Perustiedot ja tausta 29.10.2018 Kiara C on tavattu harhailemasta Bukarestin lentokentän läheisyydestä loppuvuodesta 2017. Kiaran nisät roikkuivat, mutta maitoa niistä ei tullut, eikä pentuja ollut lähistöllä tai enään hengissä. Toinen silmä...
Kodin saanut koira: BEIJING (Shadow puppies)
Perustiedot ja tausta 3.2.2019 Romaniassa syntyy paljon ei-toivottuja pentuja. Koska perheillä ei ole varaa pitää pennuista huolta, ne hylätään johonkin heti kun pennut pystyvät edes jotenkin selviytymään ilman emoaan. Syyskuussa 2018 kävi...
Kodin saanut koira: CATALINE (Field puppies) (nyk. Lumi)
Perustiedot ja tausta 28.3.2019 Romaniassa suurin osa kodittomista koirista hylätään kaduille. Omistettuja koiria ei ole leikattu ja niinpä ei-toivottuja pentuja syntyy jatkuvasti. Pennuista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään kadunvarteen...
Kodin saanut koira: LILLYFEE
Perustiedot ja tausta 22.3.2019 M.G.Rescue on Romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on useita erilaisia eläimiä. Mihai on toiminut kodittomien eläinten kanssa pitkään ja tehnyt yhteistyötä...
Kodin saanut koira: NILO
Perustiedot ja tausta 28.3.2019 One Rescue Association yhdistykseen kuuluvaa Cosoban tarhaa ylläpitää eläinlääkäri Adina Vladutin miehensä Dragosin kanssa. Tarhalla asuu vaihtelevasti noin 350 koiraa, jotka odottavat oman kodin löytymistä. ...
Kodin saanut koira: APEROL (Shadow Puppies)
Perustiedot ja tausta 3.2.2019 Romaniassa syntyy paljon ei-toivottuja pentuja. Koska perheillä ei ole varaa pitää pennuista huolta, ne hylätään johonkin heti kun pennut pystyvät edes jotenkin selviytymään ilman emoaan. Syyskuussa 2018 kävi juuri...
Kodin saanut koira: TINTTARA (nyk. Haru)
Perustiedot ja tausta 26.3.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina...
Kodin saanut koira: YANSA (nyk. Sunika)
Perustiedot ja tausta 31.1.2019 Romanian kodittomien koirien määrää on mahdoton tietää, mutta niitä arvioidaan olevan kahdesta jopa viiteen miljoonaan. Suurin osa niistä on kodistaan kadulle hylättyjä leikkaamattomia koiria ja näiden...
Kodin saanut koira: PERRO
Perustiedot ja tausta23.11.2018Vuonna 2013 romanialaisen Mitrenin kylän laitamille alkoi rakentua romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteistyönä Carpen tarha. Sen tarkoituksena on auttaa alueensa kodittomia koiria...
Enkelikoira: WINONA
Perustiedot ja taustat 23.11.2018 Suklaasilmäisen Winonan tarina alkaa pahamaineiselta Mihailestin kunnalliselta tarhalta, josta kovinkaan moni koiran ei pääse elävänä ulos. Winonalla kävi kuitenkin äärimmäisen hyvä tuuri, sillä yksi...
Kodin saanut koira: AMARETTO (Shadow puppies)
Perustiedot ja tausta 3.2.2019 Romaniassa syntyy paljon ei-toivottuja pentuja. Koska perheillä ei ole varaa pitää pennuista huolta, ne hylätään johonkin heti kun pennut pystyvät edes jotenkin selviytymään ilman emoaan. Syyskuussa 2018 kävi...
Kodin saanut koira: CLARABELLE
Perustiedot ja tausta 13.7.2018 Romanian kaduilla elää valtava määrä kodittomia koiria. Suuri osa niistä on hylätty kodistaan ja siksi niiden selviytymismahdollisuudet ovat pienet. Ihmisrakkaat ja sosiaaliset koirat ovat helppo kohde rankkureille...
Kodin saanut koira: TANCU
Perustiedot 16.2.2019 Tancu on asunut kotihoidossa nyt noin kaksi kuukautta. Koko sen ajan Tancu on ollut äärettömän helppo hoitolainen. Se on luonteeltaan loputtoman kiltti ja kultainen ja yrittää aina olla ihmisille mieliksi. Tancu on sujahtanut...
Kodin saanut koira: RELY
Perustiedot ja tausta 7.1.2019 Elämä kodittomana koirana Romaniassa ei ole helppoa. Suurin osa kaduille päätyneistä koirista ovat sinne hylättyjä. Omistetuille koirille syntyy pentuja, joista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään oman...
Kodin saanut koira: CICILIA
Perustiedot ja taustat 9.4.2018 Cindin ja Cicilian tarina alkaa neljä vuotta sitten, kun ne haettiin tehtaan pihapiiristä tehtaan omistajan ilmoittaessa tappavansa pennut ellei niitä halua kukaan. Niinpä Kulkurien yhteistyökumppani Carmen...
Kodin saanut koira: KORY (Adventure Team), (nyk. Kovu)
Perustiedot ja taustat Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten...
Kodin saanut koira: FOX (nyk. Viljami)
Perustiedot ja tausta 19.3.2019 Fox, nykyisin Viljami, saapui Suomeen kotihoitoon keväällä 2015. Aika nopeasti kävi selväksi, että kotihoitopaikasta tulisi sille myös koti ja niin kävikin. Nyt kuitenkin yhdellä perheenjäsenistä on todettu vakava...
Kodin saanut koira: AMADEUS
Perustiedot ja tausta 21.10.2018 Anda Popescu on romanialainen eläinsuojelija, eläinoikeuksien aktiivinen puolesta puhuja sekä Happy Dogs Moreni – koiratarhan ylläpitäjä. Koiratarhalla on vajaa 150 koiraa, joista jokainen on steriloitu tai...
Kodin saanut koira: KAMARI
Perustiedot ja tausta 1.1.2019 Romaniassa on miljoonia kodittomia koiria, joista suurin osa on kotiensa sinne hylkäämiä sekä niiden jälkeläisiä. Koirilla ei kaduilla ole juurikaan suojaa ja monen kohtalona onkin kuolla sinne vailla kokemusta...
Kodin saanut koira: BINITA
Perustiedot ja tausta 29.11.2018 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti...
Enkelikoira: BIEGGO
Perustiedot ja tausta 1.10.2019 Bieggo tuli loppuvuodesta 2018 Veeraa vastaan läheisellä peltotiellä, kun Veera oli kävelemässä kauppaan. Bieggo ihmetteli Veeraa pientareella ja oli kiinnostunut, mutta jännittynyt. Veeran paluumatkalla...
Kodin saanut koira: MYBORDIE (nyk. Mytty)
Perustiedot 10.12.2018 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina...
Kodin saanut koira: MAKYA (nyk. Elsa)
Perustiedot ja tausta 6.1.2019 Romaniassa on useita miljoonia kodittomia koiria, joista suurin osa on hylätty kodeistaan sekä näiden jälkeläisiä. Maassa on kuitenkin useita hyväsydämisiä eläinsuojelijoita, jotka tekevät kaikkensa näiden...
Kodin saanut koira: AMAIA
Perustiedot ja tausta 7.1.2019 Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka huolehtisivat...
Kodin saanut koira: NERI (Road Puppies)
Perustiedot ja taustat Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain...
Kodin saanut koira: THE COP (nyk.Mauno)
Perustiedot ja tausta 8.12.2018 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti...
Kodin saanut koira: WINTER nyk. Veeti (Vinttariviisikko)
Perustiedot ja tausta 30.10.2018 One Rescue Association on Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, eläinlääkäri Adina Vladutin vuonna 2017 perustama yhdistys, joka ylläpitää Cosobassa sijaitsevaa koiratarhaa. Cosoban tarhalla asuu noin...
Kodin saanut koira: LIANNA
Perustiedot ja tausta 21.2.2018 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee eläinlääkäri Adina...
Kodin saanut koira: SUMATRA (nyk. Suma)
Perustiedot ja tausta (päivitetty 12.10.2018) Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys ja Kulkurien yhteistyökumppani. Morenin tarha sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ja siellä...
Kodin saanut koira: ALI
. Perustiedot 5.1.2019 Persoonallisen näköinen Ali jää varmasti mieleen. Se mitä ehkä jää uupumaan jalkojen pituudessa, korvataan komeaakin komeammalla kuonolla ja tämän mustan pötkylän tepsutellessa ja leikkiessä pihalla, tuntuu se olevan vänkyrä...
Kodin saanut koira: FAUSTINA (nyk. Hulda)
Perustiedot ja tausta 21.1.2019 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat...
Enkelikoira: PERTTI (nyk. Nero)
TAUSTAA JA PERUSTIEDOT OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää koiratarhaa Cosoban kylässä. Loppuvuodesta 2015 eräs saksalaisnainen päätti tyhjentää kokonaisen kunnallisen tarhan, joissa olot olivat kaikin...
Kodin saanut koira: MILENA
Perustiedot ja taustat Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen lisäksi, että Carpessa ollaan...
Kodin saanut koira: ELLI (E-Team)
Perustiedot ja tausta 3.11.2018 Kevät on raskasta aikaa eläinsuojelijoille. Kodittomia, puolustuskyvyttömiä pieniä pentuja löytyy tienvarsilta ja pelloilta lähes päivittäin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät kaikkensa auttaakseen pentuja...
Kodin saanut koira: SCARLETT (nyk. LOTTA)
Perustiedot ja tausta 18.7.2018 Kulkurit vieraili ensimmäistä kertaa Rosiori De Veden kunnallisella koiratarhalla vuonna 2014. Tämä vierailu loi pohjaa Kulkurien ja kunnallisella tarhalla vapaaehtoisesti työskentelevälle Cornelia Stanin...
Kodin saanut koira: MONTANA (nyk. Matilda)
Perustiedot ja tausta Päivitetty 2.12.2018 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on Montanan löytänyt oman kotinsa lähistöltä aivan yksin ja kovin peloissaan. Kulkurien aktiivit tapasivat Montanan Onevetin klinikalla. Montana on tavannut kissoja...
Kodin saanut koira: JACK THE ROOSTER
Perustiedot ja tausta Päivitetty 19.10.2018 Jack The Rooster hylättiin keväällä 2018 suoraan omasta kodista One Rescue Associationin tarhalle Bukarestin ulkouolella, koska se oli jahdannut edellisessä kodissaan kanoja ja saanut jonkun niistä...
Kodin saanut koira: VERONIQUE (Vinttaripentue)
Perustiedot ja taustat Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: POLINA
Perustiedot ja tausta 23.11.2018 Vuonna 2013 romanialaisen Mitrenin kylän laitamille alkoi rakentua romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteistyönä Carpen tarha. Sen tarkoituksena on auttaa alueensa kodittomia koiria...
Kodin saanut koira: CLOPOTICA
Perustiedot ja tausta 9.2.2019 Ioana Bodea on romanialainen nainen joka toimii vapaaehtoisena eläinsuojelijana oman palkkatyönsä ohella. Hän pelastaa mm. koiria kaduilta ja joskus myös kunnallisilta tarhoilta. Ioanan maine on kirinyt myös...
Kodin saanut koira: NASU
Nasu on herättänyt runsaasti kiinnostusta, joten siitä ei oteta enempää kyselyitä. Perustiedot ja tausta 7.2.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Adina Vladut tekee...
Kodin saanut koira : ALKA
Perustiedot ja tausta 2.3.2019 Alka on saapunut omaan kotiin oman ihmisensä luokse! Kotionnea hurjasti! <3 3.2.2019 Alka neidin kodinetsintä päättyi tänään ja hänet varattiin ikiomaan kotiin. 16.1.2019 Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen...
Kodin saanut koira: GALUSCA
Perustiedot ja tausta 16.1.2019 Yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista on Clinica Veterinara Onevet , jonka kautta jokainen yhdistyksemme kautta adoptoitu koira saapuu. Onevetilla on eläinlääkäriklinikka Bukarestin keskustassa mutta...
Enkelikoira: MICUZA
Perustiedot ja tausta 30.11.2018 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti...
Enkelikoira: ZERA (Team Mayors)
9.11.2016 Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon. Vieraillessaan...
Enkelikoira: DAIZI (nyk. Lumina)
* Noin 5-6 vuotias * Narttu * Steriloitu * Romaniassa 2.2.2015 Lokakuussa 2014 yhteistyöklinikkamme Onevetin henkilökunta sai jälleen yhteydenoton Bukarestissa toimivasta pentutehtaasta. Sieltä oltiin laittamassa...
Kodin saanut koira: TRICKA
Perustiedot ja tausta 30.10.2018 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys ja Kulkurien yhteistyökumppani. Morenin tarha sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ja siellä majailee noin 100...
Koiraenkeli: PEPITA (nykyisin Penni)
PEPITA * noin 1 vuotta * narttu * steriloitu * Romaniassa 19.09.2015 Pepita odottaa omaa kotiaan Onevetin koirahoitolassa, joka on yksi Kulkurien keskeisin yhteistyötaho. Pepita on todella iloinen ja kiltti...
Kodin saanut koira: LORETE
Perustiedot ja tausta 15.6.2018 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet...
Kodin saanut koira: DANIA
Perustiedot ja tausta 26.1.2019 One Rescue Association yhdistykseen kuuluvaa Cosoban tarhaa ylläpitää eläinlääkäri Adina Vladutin miehensä Dragosin kanssa. Tarhalla asuu vaihtelevasti noin 350 koiraa, jotka odottavat oman kodin löytymistä. ...
Kodin saanut koira: SONERA
Perustiedot ja tausta 21.10.2018 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan...
Kodin saanut koira: MARGARETA
Perustiedot ja tausta 28.10.2018 Ioana Bodea on romanialainen eläinsuojelija joka tekee kaikkensa eläinten hyvinvoinnin eteen. Kun hänen ystävänsä yhtenä päivänä soitti ja kertoi rankkureiden ottaneen kiinni kokonaisen koiralauman jota hän...
Kodin saanut koira: NILA
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 27.12.2018) Romanialainen Carpe yhdistys on yksi Kulkurien pääyhteistyötahoista ja yhdessä olemme nyt parisen vuotta rakentaneet uutta Carpen koiratarhaa Mitrenin kylään Romaniaan. Carpe-projekti on saanut tukea...
Kodin saanut koira: ELVIIRA (nyk. Hilla)
Perustiedot ja tausta 21.1.2019 Kodittomien koirien tilanne Romaniassa on todella surullinen. Arvion mukaan kodittomia on tällä hetkellä noin 5 miljoonaa ja luku kasvaa sterilointiprojekteista huolimatta, sillä koiria hylätään jatkuvasti...
Kodin saanut koira: SAIMI
Perustiedot ja tausta 21.1.2019 One Rescue Association yhdistykseen kuuluvaa Cosoban tarhaa ylläpitää eläinlääkäri Adina Vladutin miehensä Dragosin kanssa. Tarhalla asuu vaihtelevasti noin 350 koiraa, jotka odottavat oman kodin löytymistä. ...
Kodin saanut koira: AZARA (nyk. Myrtti)
Perustiedot ja taustat 05.10.2018 Carpen tarhalla työskentelevä aktiivimme Veera tapasi Azaran monta kertaa lähellä sijaitsevalla tiellä. Monista yrityksistä huolimatta Azara ei antanut ottaa itseään kiinni, joten Veeralle ei jäänyt muita...
Enkelikoira: EEBEN (ent. BOBIN)
15.4.2015 Eläinklinikka OneVet on yksi yhteistyökumppanimme Romaniassa, jossa asustaa useampia koiria ja yksi niistä on melkeinpä pantteria muistuttava upea Bobin. Bobinin sisarukset Radu ja Magda ovat jo Suomessa asuneet kesästä 2014...
Kodin saanut koira: AMI
Perustiedot 6.11.2018 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina Vladut, joka...
Kodin saanut koira: BLUEBELL
Perustiedot ja tausta 30.10.2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha....
Kodin saanut koira: CAVA
Perustiedot ja tausta 29.10.2018 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle. Ihmisten omistamille, leikkaamattomille koirille...
Kodin saanut koira: ROGER (Bond-pentue)
Perustiedot ja tausta: 8.9.2018 BOND-pentue, James, Roger, Valerie, Bondi, Fatima, Lazen ja Daniel hylättiin pahvilaatikossa Glinan tarhan portin eteen elokuun lopulla 2017. Ne olivat vain muutaman viikon ikäisiä, joilla ei olleet...
Kodin saanut koira: NENA (nyk. Meea)
Perustiedot ja tausta 28.3.2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha....
Kodin saanut koira: NALLE
Perustiedot ja tausta 19.08.2018 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden...
Kodin saanut koira: ODELE (Black family)
Nykytilanne kotihoidossa 16.10.2018 Odele palaa etsimään itselleen uutta kotia. Odele on herttainen ja kultainen nuori tyttö. Se on vielä hieman epävarma ja tarvitsee ihmiseltään tukea kaiken uuden opetteluun ja ihmettelyyn. Vieraita ihmisiä Odele...
Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2019
Tänään on jälleen vuoden ensimmäinen päivä. On aika summata kulunut vuosi ja katsoa eteenpäin, piirtää ääriviivoja alkaneen vuoden varalle, suunnitella, visioida ja vähän myös unelmoida. Vuosi 2018 oli Kulkurien kuudes toimintavuosi. Toiminta on...
Kodin saanut koira: BRIMA
Perustiedot ja taustat Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen...
Kodin saanut koira: KASSANDRA
Perustiedot ja tausta 15.10.2018 Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli...
Kodin koira: PITI (Ophelian pennut)
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 19.10.2018) Ioana Bodea on yksityinen eläinsuojelija joka on perinyt eläinrakkautensa omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Ioana toimii vapaaehtoisena työntekijänä One Rescue Associationin...
Kodin saanut koira: NADIA
Perustiedot ja tausta 27.10.2018 Ioana Bodea on erittäin eläinrakas, kovasti työtä tekevä henkilö jolla on kultainen sydän. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät...
Kodin saanut koira: VICTOR
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 22.10.2018) Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien...
Enkelikoira: LOUIS (nyk. Osku)
Perustiedot ja tausta 22.4.2018 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Suuri osa...
Enkelikoira: LULUZITA
Perustiedot ja tausta21.12.2018One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina Vladut, joka huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä,...
Päivitys vastineeseen 28.12.2018
Kulkurien vastine Helsingin Uutisten artikkeliin raskaana olevaa naista purreesta Romaniasta adoptoidusta koirasta ja läänineläinlääkäri Sari Haikan haastattelusta julkaistiin 22.12.2018. Olemme saaneet lisätietoa tapahtumasta ja sen kulusta. Tämän...
Kodin saanut koira: VENUS (Vinttaripentue)
Perustiedot ja taustat Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: NANTO (Road Puppies)
Perustiedot ja taustat Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain hyvin...
Kodin saanut koira: VEETU (Vinttaripentue)
Perustiedot ja taustat Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: NOONA (Black Family)
Perustiedot 4.11.2018 Noona palaa itsestään riippumattomista syistä etsimään uutta kotia. Noona on herttainen ja kiltti nuori tyttö, joka on vielä hieman epävarma monessa tilanteessa ja tarvitsee ihmiseltään paljon tukea ja apua jännittävien...
Kodin saanut koira: DEALY
Perustiedot ja taustat 06.03.2017 Ihana pörrökasa Dealy on tullut Onevetiin kolmisen vuotta sitten, jolloin se oli hyvin arka ja reagoi erilaisiin ahdistaviin tilanteisiin puremalla. Cosobassa sijaitsevalle uudelle Onevetin koirahoitolalle...
Kodin saanut koira: MINI BOBITA
Perustiedot ja tausta Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin...
Kodin saanut koira: BRISTOL
Perustiedot 20.10.2018 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina Vladut, joka...
Kodin saanut koira: VENNE (Vinttaripentue)
Perustiedot ja taustat (18.11.2018) Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin koira: KIDDI (Ophelian pennut)
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 19.10.2018) Ioana Bodea on yksityinen eläinsuojelija joka on perinyt eläinrakkautensa omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Ioana toimii vapaaehtoisena työntekijänä One Rescue Associationin tarhalla, Cosobassa,...
Kodin saanut koira: ANGELA (nyk. Luna)
Perustiedot ja tausta 08.12.2018 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina...
Kodin saanut koira: COSMIINA (nyk. Sylvi)
28 Perustiedot ja tausta 7.11.2018 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat...
Kodin saanut koira: TINNI
Perustiedot ja tausta 17.12.2018 Sterilointiprojektit Romaniassa ovat kestävää eläinsuojelutyötä parhaimmillaan, sillä steriloimalla olemme askeleen lähempänä todellista muutosta: pienempää koiramäärää ja parempaa koirien Romaniaa. Kulkurit muun...
Kodin saanut koira: DANA (nyk. Helka)
Perustiedot ja tausta 18.11.2018 Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsee Rosiorin kunnallinen koiratarha. Kunnallisella tarhalla olosuhteet ovat sanoinkuvaamattoman hirvittävät. Yhdessä vajaan 4 neliön häkissä saattaa olla yli kymmenen koiraa, eikä...
Kodin saanut koira: LYDIA (nyk. Nova)
Perustiedot ja tausta 4.11.2018 Lydia on yksi Romanian arviolta useasta miljoonasta kodittomasta koirasta. Sen tarinan alkumetrit ovat tuntemattomat ja sellaiseksi ne myös hyvin todennäkösesti jäävät. Se saapui Kulkurien...
Kodin saanut koira: ETTA (nyk. Kia)
Perustiedot ja tausta 1.11.2018 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen alueensa kodittomia kissoja ja koiria. Hän asuu vanhan äitinsä kanssa erittäin alkeellisessa omakotitalossa, joka on täynnä heidän...
Kodin saanut koira: CABOU
Perustiedot ja taustat 13.02.2018 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja...
Kodin saanut koira: ROAN
Perustiedot ja tausta 27.7.2018 Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsee Rosiorin kunnallinen koiratarha. Kunnallisella tarhalla olosuhteet ovat sanoinkuvaamattoman hirvittävät. Yhdessä vajaan 4 neliön häkissä saattaa olla yli kymmenen koiraa,...
Kodin saanut koira: PIPER (nyk. Linus)
Perustiedot ja tausta 5.12.2018 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee eläinlääkäri Adina...
Kodin saanut koira: LALEA
Perustiedot ja tausta 5.12.2018 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee eläinlääkäri Adina...
Kodin saanut koira: PIPPURI (nyk. Pablo) (Spice Team)
Perustiedot ja tausta 1.11.2018 Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka...
Kodin saanut koira: TILDA, SUOMESSA
Perustiedot 06.10.2018 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa...
Kodin saanut koira: ELEKTRA (nykyisin Freya)
Perustiedot ja taustat 12.05.2017 Herttainen tyttökoira Elektra löydettiin sähkölaitokselta, jonka mukaan neiti myös nimettiin. Tällä hetkellä Elektra odottaa omaa loppuelämän kotiaan Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Onevetin...
Kodin saanut koira: COOKY
Perustiedot ja tausta 9.8.2018 Romanian kaduilla elää valtava määrä kodittomia koiria. Suuri osa niistä on hylätty kodistaan ja siksi niiden selviytymismahdollisuudet ovat pienet. Ihmisrakkaat ja sosiaaliset koirat ovat helppo kohde...
Kodin saanut koira: ATAI
Perustiedot ja tausta 9.10.2018 Romaniassa suurin osa kodittomista koirista hylätään kaduille. Omistettuja koiria ei ole leikattu ja niinpä ei-toivottuja pentuja syntyy jatkuvasti. Pennuista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään...
Kodin saanut koira: BRISHA
Perustiedot ja tausta 23.9.2018 Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka huolehtisivat...
Kodin saanut koira: VASY
Perustiedot ja tausta 28.3.2018 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja...
Kodin saanut koira: DINBO (Chion pennut)
Perustiedot ja tausta 30.9.2018 Dinbo syntyi 7 pennun katraaseen erään ihmisen autotalliin, jonne emo Chio oli hakeutunut synnyttämään. Tämä romanialainen ei kuitenkaan suhtautunut suotuisasti tähän pieneen perheeseen ja koska oli olemassa...
Kodin saanut koira: BELLES (Team Smurf)
Perustiedot ja taustat (Päivitetty 19.10.2018) Yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista on Clinica Veterinara Onevet , jonka kautta jokainen yhdistyksemme kautta adoptoitu koira saapuu. Onevetilla on eläinlääkäriklinikka Bukarestin...
Kodin saanut koira: RISTO REIPAS (nyk. Oiva)
Perustiedot ja taustat 10.9.2018 Reipas Risto, kavereiden kesken Risto Reipas vetkuaa, hytkyy ja polkee Rosiorin kunnallisella tarhalla saadakseen sitä tervehtimään tulleiden Kulkurien aktiivien huomion varmasti itseensä. Risto tekee kaikki temput...
Kodin saanut koira: TAURIEL
Perustiedot ja tausta 5.9.2018 Ioana Bodea on yksityinen eläinsuojelija joka on omistanut kaiken vapaa-aikansa auttakseen eläimiä kotimaassaan Romaniassa. Eräänä päivänä hän näki pienen koiran joka suhtautui pienellä varauksella häneen,...
Kodin saanut koira: MAYZA (nyk. Maisa)
Perustiedot ja tausta 24.11.2018 Ioana Bodea on erittäin eläinrakas, kovasti työtä tekevä henkilö jolla on kultainen sydän. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät...
Kodin saanut koira: PENNY (ent. Ann)
Perustiedot ja tausta 24.11.2018 Ioana Bodea on erittäin eläinrakas, kovasti työtä tekevä henkilö jolla on kultainen sydän. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät...
Kodin saanut koira: SYMPHONY
Perustiedot ja taustat Symphony oltiin tuotu Rosiorin sterilointipäivään, mutta tämä niin surullinen ja tavanomainen tarina toistaa jälleen itseään ja Symphonya ei koskaan tultu hakemaan takaisin. Onevetin Cosoban tarhaa...
Kodin saanut koira: SIR ALFIE (Alfie, Pökö, Suomessa)
Parustiedot ja tausta 18.08.2016 Väsymätön ja periksiantamaton Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa, Tårgovisten alueen, kodittomia koiria ja kissoja. Sir Alfien Mihaela oli löytänyt markkina alueelta, kun Mihaela oli nähnyt...
Enkelikoira: HAIKU
Perustiedot ja tausta 11.10.2018 Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka...
Kodin saanut koira: YOSA
Perustiedot ja tausta Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun...
Kodin saanut koira: EMMY (Suomessa)
Perustiedot ja tausta 10.6.2016 Erään kylän pelloilla lähellä Bukarestia elää koiralauma. Laumassa on steriloimattomia koiria jotka lisääntyvät jokaisesta juoksusta. Yksi näistä narttukoirista on Mariana, joka on tiettävästi synnyttänyt jo...
Kodin saanut koira: OLIVERTO (nykyisin Hirmu)
Perustiedot ja tausta Romanian kaduille syntyy päivittäin lukuisia uusia koirapentueita, joita kukaan ei halua. Pentuja on kaikkialla ja vain pieni osa näistä pikkuisista päätyy paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin saaden mahdollisuuden...
Kodin saanut koira: MINI MO
Perustiedot ja tausta 8.11.2018 Romaniassa syntyy valtavat määrät pentuja niin omistetuille kuin hylätyillekin koirille, ja elämä kadulla on rankkaa. Romanialaisen Mitrenin kaupungin kunnantalon pihalla asui kahden pentunsa kanssa myös...
Kodin saanut koira: MOZI
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 14.9.2018) Mozin tarina on samankaltainen kuin monen muun romanialaisen koiran. Se on löytynyt kadulta pentuna, sen ollessa noin 9 kuukauden ikäinen. Kulkurien yhteistyökumppani monen vuoden takaa, Carmen...
Kodin saanut koira: ZAMBA
Perustiedot ja tausta 20.8.2017 Kulkurit vieraili ensimmäistä kertaa Rosiori De Veden kunnallisella koiratarhalla vuonna 2014. Tämä vierailu loi pohjaa Kulkurien ja kunnallisella tarhalla vapaaehtoisesti työskentelevälle Cornelia Stanin...
Kodin saanut koira: BRONDO
Perustiedot ja taustat 28.11.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten...
Kodin saanut koira: LISSA (Ophelian pennut)
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 19.10.2018) Ioana Bodea on yksityinen eläinsuojelija joka on perinyt eläinrakkautensa omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Ioana toimii vapaaehtoisena työntekijänä One Rescue Associationin tarhalla,...
Kodin saanut koira: MYY (nyk. Safi)
Perustiedot ja tausta 5.7.2018 Kulkurien monivuotinen yhteistyökumppani on Carmen Mandescu. Carmenin kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo monen vuoden ajan ja tukeneet, sekä ottaneet koiria adoptio-ohjelmaan Glinan tarhalta jota...
Kodin saanut koira: BELLANA (nyk. Bella)
6.11.2018 Perustiedot ja taustat Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha....
Kodin saanut koira: CECILIA (nyk. Kuura)
Perustiedot ja tausta 30.12.2018 Ioana Bodea on eläinrakas romanialainen, joka tekee kaikkensa kodittomien koirien eteen. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 naiset yhdistivät voimansa: he ryhtyivät...
Kodin saanut koira: LUCKY ONE (nyk. Norppa)
Perustiedot ja tausta 30.8.2018 Romaniassa on monia kunnallisia koiratarhoja jotka eroavat eläinsuojelijoiden pitämistä koiratarhoista valtavasti. Kunnallisten tarhojen oloja on toisinaan kuvattu keskitysleirimäisiksi ja niissä...
Kodin saanut koira: FULGI
Perustiedot ja taustat 3.9.2018 Ioana Bodea on ahkera ja uskomattoman eläinrakas vapaaehtoistyöntekijä, joka työskentelee One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa. Vuonna 2005 perustettu eläinlääkäriklinikka Onevet on yksi Kulkurien...
Kodin saanut koira: ZULU
Perustiedot ja tausta 3.8.2018 Romaniassa kodittomia koiria on todella paljon. Suurin osa elää kaduilla tai kunnallisilla tarhoilla, joissa niillä on pienet mahdollisuudet selvitä. Paikallisille eläinsuojelijoille työ on loputon ja tarhoille...
Kodin saanut koira: ADELINA
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 25.7.2018) Romanialainen Carpe yhdistys on yksi Kulkurien pääyhteistyötahoista ja yhdessä olemme nyt parisen vuotta rakentaneet uutta Carpen koiratarhaa Mitrenin kylään Romaniaan. Carpe-projekti on saanut...
Kodin saanut koira: ROTI (Ophelian pennut)
Perustiedot ja tausta 18.7.2018 Ioana Bodea on yksityinen eläinsuojelija joka on perinyt eläinrakkautensa omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Ioana toimii vapaaehtoisena työntekijänä One Rescue Associationin tarhalla, Cosobassa, jossa...
Kodin saanut koira: SAIDA (ent. Saisha)
Perustiedot ja taustat 17.9.2018 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen...
Kodin saanut koira: SANSA (ent. Sanja)
Perustiedot ja taustat 16.9.2018 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen luotettava...
Kodin saanut koira: LEROY (nyk. Hupi)
Perustiedot ja tausta 25.10.2018 Ioana Bodea on eläinrakas romanialainen, joka tekee kaikkensa kodittomien koirien eteen. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 naiset yhdistivät voimansa: he ryhtyivät...
Kodin saanut koira: CHICO
Perustiedot ja tausta 18.9.2018 Carpen tarha on Bukarestin ulkopuolelle rakentuva, Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkureille entuudestaan tuttu eläinsuojelija, jonka kanssa...
Kodin saanut koira: SORIN (nyk. Leon)
Perustiedot ja tausta 22.10.2018 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina...
Kodin saanut koira: PRINSESSA
Perustiedot ja tausta 10.10.2018 Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun perustama yhdistys, ja lähellä Bukarestia sijaitsee myös Carpen tarha. Carmen Mandescu on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena...
Kodin saanut koira: PIKKU LILI
Perustiedot ja tausta 02.09.2018 Ioana Bodea on ahkera ja uskomattoman eläinrakas vapaaehtoistyöntekijä, joka työskentelee One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa. Vuonna 2005 perustettu eläinlääkäriklinikka Onevet on yksi Kulkurien...
Kodin saanut koira: MEDELLIN
Perustiedot ja tausta Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun...
Kodin saanut koira: SHAY
Perustiedot ja tausta 15.7.2018 Romaniassa kodittomia koiria on todella paljon. Suurimmalla osalla on joskus ollut omistaja. Tällainen koditon koira on pienen pieni Shay. Sen aiemmat omistajat käyttivät sitä pennutukseen, mutta ilmeisesti...
Kodin saanut koira: IAGO
Perustiedot 15.10.2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha....
Kodin saanut koira: MINI HONEY (nyk Doris)
Perustiedot ja tausta 15.8.2018 Mini Honey on pieni pentu, joka löydettiin siskonsa kanssa Clinicenin kunnasta, Romaniassa. He päätyivät yksityisen eläinsuojelijan Ioana Bodean hellään huomaan. Valitettavasti sisko todettiin positiiviseksi...
Kodin saanut koira: PIHKA (ent. Gardita)
Perustiedot ja taustat 22.6.2018 Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Yksi näistä koirista on...
Kodin saanut koira: BONBO (Chion pennut)
Perustiedot ja tausta 30.9.2018 Bonbo syntyi 7 pennun katraaseen erään ihmisen autotalliin, jonne emo Chio oli hakeutunut synnyttämään. Tämä romanialainen ei kuitenkaan suhtautunut suotuisasti tähän pieneen perheeseen ja koska oli olemassa...
Kodin saanut koira: BETO
Perustiedot ja tausta 02.09.2018 Ioana Bodea on ahkera ja uskomattoman eläinrakas vapaaehtoistyöntekijä, joka työskentelee One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa. Vuonna 2005 perustettu eläinlääkäriklinikka Onevet on yksi Kulkurien...
Kodin saanut koira: NUBIS
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 1.8.2018) Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle....
Kodin saanut koira: JOJ (Ophelian pennut)
Perustiedot ja tausta 18.7.2018 Ioana Bodea on yksityinen eläinsuojelija joka on perinyt eläinrakkautensa omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Ioana toimii vapaaehtoisena työntekijänä One Rescue Associationin tarhalla, Cosobassa, jossa...
Kodin saanut koira: NERITA
Perustiedot ja tausta 11.10.2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni - löytökoiratarha....
Kodin saanut koira: MAGDA A
OneVet on yksi pitkäaikaisempia yhteistyökumppaneitamme ja Onevetin tarhalla Cosobassa asuu useampi sata koiraa. Tarhaa ylläpitää eläinlääkäripariskunta Adina ja Dragos Vladut. Magda on pienenä pentuna otettu suojaan ja toimitettu...
Kodin saanut koira: DIXI
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 12.8.2018) One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama romanialainen eläinsuojeluyhdistys. Adina omistaa miehensä, eläinlääkärin Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Adina on myös...
Kodin saanut koira: COSOBA GIRL (nyk. Nova)
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 1.8.2018) Cosoba Girl on yksi sadoista koirista jotka ovat One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa. Touko-kesäkuun vaihteessa kun Kulkurien aktiivit kävivät tarhalla he tapasivat kauniin Cosoba Girlin....
Kodin saanut koira: LEYLA
Perustiedot ja tausta 25.7.2018 Romaniassa suurin osa kodittomista koirista hylätään kaduille. Omistettuja koiria ei ole leikattu ja niinpä ei-toivottuja pentuja syntyy jatkuvasti. Pennuista ei ole varaa huolehtia ja niinpä ne hylätään...
Kodin saanut koira: KENYA (Chion pennut)
Perustiedot ja tausta 30.9.2018 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Roxanalla on usein 5-7 koiraa kotonaan, jotka ovat adoptiokelpoisia ja etsivät omaa kotiaan. Useimmiten koirat päätyvät Roxanalle...
Kodin saanut koira: WINNIE
Perustiedot ja tausta 21.7.2018 One Rescue Association on Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, eläinlääkäri Adina Vladutin vuonna 2017 perustama yhdistys, joka ylläpitää Cosobassa sijaitsevaa koiratarhaa. Cosoban tarhalla asuu noin...
Kodin saanut koira: WINDY (Vinttariviisikko)
Perustiedot ja tausta 21.7.2018 One Rescue Association on Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, eläinlääkäri Adina Vladutin vuonna 2017 perustama yhdistys, joka ylläpitää Cosobassa sijaitsevaa koiratarhaa. Cosoban tarhalla asuu noin...
Kodin saanut koira: WILDA (Vinttariviisikko)
Perustiedot ja tausta 21.7.2018 One Rescue Association on Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, eläinlääkäri Adina Vladutin vuonna 2017 perustama yhdistys, joka ylläpitää Cosobassa sijaitsevaa koiratarhaa. Cosoban tarhalla asuu noin...
Kodin saanut koira: WILLA (Vinttariviisikko)
Perustiedot ja tausta 21.7.2018 One Rescue Association on Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, eläinlääkäri Adina Vladutin vuonna 2017 perustama yhdistys, joka ylläpitää Cosobassa sijaitsevaa koiratarhaa. Cosoban tarhalla asuu noin...
Kodin saanut koira: FEE FEE
Perustiedot ja tausta Herttaisen Fee Feen tarina melko surullinen. Se heitettiin ulos autosta erään naisen pihalle. Monen mutkan kautta tämä nainen kuuli Carmen Mandescusta ja Carmen neuvoi naista viemään Fee Feen tutulle eläinklinikalle....
Kodin saanut koira: MELTON (Westie Ladyn pennut)
Perustiedot ja tausta 7.6.2018 Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen lisäksi, että...
Kodin saanut koira: MIO, SUOMESSA
Perustiedot 7.6.2018 Loppuvuodesta 2015 eräs saksalaisnainen päätti tyhjentää kokonaisen kunnallisen tarhan, joissa olot olivat kaikin puolin epäinhimilliset ja toimitti kaikki koirat, noin viisikymmentä, OneVetin Cosoban tarhalle. Siihen...
Kodin saanut koira: IANA
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 20.7.2018) One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama romanialainen eläinsuojeluyhdistys. Adina omistaa miehensä, eläinlääkäri Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Adina on myös...
Kodin saanut koira: PASPARTUU (nyk. Passi)
. Perustiedot ja tausta 29.7.2018 Romaniassa hylätään koiria päivittäin milloin mistäkin syystä; oli se sitten muutto uuteen asuntoon, narttukoiran tiineys, pennun kasvaminen aikuiseksi tai ihan vaan kyllästyminen koiraan. Paspartuulla on saattanut...
Kodin saanut koira: BIETA
Perustiedot ja taustat Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen...
Enkelikoira: CIP (nyk. Kip)
4.7.2018 Perustiedot ja tausta: Yhteistyökumppanimme Carmen Mandescu oli löytänyt pienen Cipin haahuilemasta yksinään bussista. Koiralla on siru, mutta siruun merkattu numero ja yhteystiedot eivät johtaneet mihinkään. Cip oli luultavasti...
Kodin saanut koira: CHIO
Perustiedot ja tausta 2.10.2018 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Roxanalla on usein 5-7 koiraa kotonaan, jotka ovat adoptiokelpoisia ja etsivät omaa kotiaan. Useimmiten koirat päätyvät Roxanalle...
Kodin saanut koira: GEORG (nyk. Nuka)
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 20.7.2018) One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama romanialainen eläinsuojeluyhdistys. Adina omistaa miehensä, eläinlääkäri Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Adina on myös...
Kodin saanut koira: TIA (nyk. Lyyti)
Perustiedot ja tausta 18.7.2018 Targovistessa asuu Kulkurien yhteistyökumppani monen vuoden takaa, Mihaela Soare äitinsä kanssa. Heidän lisäksi talossa asuu myös noin 15 koiraa ja kissoja. Heinäkuussa kävimme Romaniassa ja tällä kertaa...
Kodin saanut koira: MARLA
Perustiedot ja tausta 18.7.2018 Targovistessa asuu Kulkurien yhteistyökumppani monen vuoden takaa, Mihaela Soare äitinsä kanssa. Heidän lisäksi talossa asuu myös noin 15 koiraa ja kissoja. Heinäkuussa kävimme Romaniassa ja tällä...
Kodin saanut koira: ILJA
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 20.7.2018) Carpen yhdistyksen on perustanut vuoden 2016 keväällä Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan...
Kodin saanut koira: BAI
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 23.7.2018) Carpen yhdistyksen on perustanut vuoden 2016 keväällä Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan...
Kodin saanut koira: NEGRILA (Nero), SUOMESSA
Perustiedot ja tausta 17.5.2018 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista,...
Enkelikoira: BAROSA (nyk. Beea)
Perustiedot ja tausta 1.9.2015 Rosiorin kunnallinen tarha on yksi Kulkurien yhteistyötahoista Romaniassa. Kunnalliset tarhat Romaniassa ovat yleensä ahdistavia paikkoja joissa on aivan liian paljon koiria ahdattu samoihin häkkeihin. Paikalliset...
Kodin saanut koira: ALTHEA (Team Mavros)
Perustiedot ja tausta 28.3.2018 Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun rakenteilla oleva Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka...
Kodin saanut koira: MEYLA (Westie Ladyn pennut)
Perustiedot ja taustat Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen lisäksi, että...
Kodin saanut koira: BEATRICE
Perustiedot ja taustat Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin saanut koira: IVAN
Perustiedot ja tausta 24.8.2018 Ivan oli tuotu Glinan tarhalle loppuvuodesta 2016 ja laitettu tyhjään häkkiin, niin ettei kukaan tarhalla käyvä eläinsuojelija tiennyt asiasta. Ivanilla oli vakava peräsuoliprolapsi (peräsuoli noin 10cm...
Kodin saanut koira: TIM-ANTTI (nykyisin Lenni)
Perustiedot ja tausta Tim-Antilla ja Hestulla on ollut omistaja, mutta omistaja muutti toiseen kaupunkiin töiden perässä ja jätti tämän kaksikon entisen kotinsa pihalle. Omistajan isä toi hylätyt koirat Adinalle ja nyt hellyyttävä kaksikko...
Kodin saanut koira: CODRIN (Aseman pennut) (nyk. Rico)
Perustiedot ja tausta 15.6.2018 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat...
Kodin saanut koira: JADE
Perustiedot ja taustat 25.3.2018 Jade päätyi Kulkurien entisen yhteistyötarhan, Glinan tarhalle yhdessä toisen narttukoiran kanssa noin vuosi sitten. Koirat löydettiin tarhalle johtavalta tieltä ja molemmat olivat verisiä sekä täynnä...
Kodin saanut koira: BUFFO
Perustiedot ja tausta 8.7.2018 Carpen tarha on Bukarestin ulkopuolelle rakentuva, Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carpen tarhan rakentaminen on Kulkurien yksi kärkihankkeista. Lisää...
Kodin saanut koira: PENKA
Perustiedot ja tausta 26.6.2018 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa....
Kodin saanut koira: DARIN
Taustaa ja nykyhetki 22.8.2018 Romaniassa Grădiştean kylässä asuu hyväsydäminen ja ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut jo vuosia aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle....
Kodin saanut koira: AKIRA (Happy Team) (Ent. Lorena)
Perutiedot ja tausta (Päivitetty 12.8.2018) Yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista Romaniassa on Clinica Veterinara OneVet. Jokainen koira joka saapuu Suomeen meidän avulla, kulkee myös Onevetin kautta. Onevetin kanssa meillä on...
Kodin saanut koira: MELISE (Westie Ladyn pennut)
Melisestä ei oteta lisää kyselyitä vastaan tällä hetkellä! Perustiedot ja taustat Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee...
Kodin saanut koira: DARWIN
Perustiedot ja tausta 18.6.2018 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan...
Kodin saanut koira: GUEVARA (Nyk. Niilo) SUOMESSA
Perustiedot ja tausta 14.7.2018 M. G. Rescuen Mihai Grigorie on eläinsuojelun parissa jo pitkään toiminut romanialainen eläinlääkäri, jonka kanssa Kulkurit tekevät yhteistyötä sekä adoptioiden että sterilointien saralla. Noin kuukausi sitten...
Kodin saanut koira: MOUSIE
Perustiedot ja tausta 13.8.2018 Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka...
Kodin saanut koira: LUCIA
Perustiedot ja tausta 13.06.2018 Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteinen projekti. Carpen tarhaa rakennetaan parasta aikaa romanialaiseen Mitrenin kylään. Carpe on 150 kodittoman...
Kodin saanut koira: ROLF
Perustiedot Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia...
Kodin saanut koira: MERSIA (Westie Ladyn pennut)
Perustiedot ja tausta 7.6.2018 Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha nousee Mitrenin kylään, jossa se tulee tarjoamaan turvapaikan noin 150:lle koiralle. Sen lisäksi, että...
Kodin saanut koira: GAVRILUTZA (nyk. Nadja)
Perustiedot ja tausta 18.7.2018 Pienelle Gavrilutzalle kävi onni kun oma koti löytyi alta aikayksikön. Joskus näin voi käydä, jos etukäteen tiedämme kodista jossa sopiva koirapaikka on avoinna. Gavrilutza on löydetty keväällä kahden naisen...
Kodin saanut koira: OSKARI
Perustiedot ja tausta 7.7.2018 Kulkurien monivuotinen yhteistyökumppani on Carmen Mandescu. Carmenin kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo monen vuoden ajan ja tukeneet, sekä ottaneet koiria adoptio-ohjelmaan Glinan tarhalta jota ylläpitää...
Kodin saanut koira: TOIVO
Perustiedot 24.3.2018 Clinica Veterinara OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista ja se paikka, jonka kautta jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman kautta Suomeen adoptoitu koira lähtee kotimatkalleen. Onevetissa on...
Kodin saanut koira: MARISSA
Perustiedot ja tausta 25.3.2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla...
Kodin saanut koira: PHOEBE
Perustiedot ja tausta 25.3.2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla...
Kodin saanut koira: Netta (ent. Arrietty)
Taustaa ja nykyhetki 30.6.2018 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Suuri osa niistä syntyy koirille kuten Gwenna, jolla luultavasti on ollut omistaja, joka on...
Kodin saanut koira: HEMI (nyk. Manta)
Perustiedot ja tausta 10.7.2018 Carpen tarha on Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Carmen Mandescun ylläpitämä tarha, joka sijaitsee maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhaa rakennetaan vielä, mutta siellä asuu...
Kodin saanut koira: HESTU, nykyisin Lucifer
Perustiedot ja tausta Tim-Antilla ja Hestulla on ollut omistaja, mutta omistaja muutti toiseen kaupunkiin töiden perässä ja jätti tämän kaksikon entisen kotinsa pihalle. Omistajan isä toi hylätyt koirat Adinalle ja nyt hellyyttävä kaksikko...
Kodin saanut koira: ULISE
6.4.2018 Perustiedot ja tausta: Ioana Bodea on Romanialainen eläinsuojelija, joka on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koiratarhalla huolehtimassa siellä...
Kodin saanut koira: STELO (nyk. Stella)
Perustiedot ja tausta 7.6.2018 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle. Nämä kodittomat koirat lisääntyvät ja niin...
Kodin saanut koira: BRIDA
Perustiedot ja tausta 31.7.2018 Yksi Kulkurien pääasiallisista yhteistyökumppaneista Romaniassa on eläinsuojeluyhdistys Asociatia A Doua Sansa, joka vapaaehtoisvoimin hoitaa Glinan kylässä sijaitsevaa koiratarhaa. Yhdistyksen...
Kodin saanut koira: BIANCO
Perustiedot ja tausta 1.7.2018 Yksi suurimmista Kulkurien yhteistyötarhoista on eläinlääkäriklinikka OneVet. Klinikan omistaa Adina ja Dragos Vladut, eläinlääkäreitä molemmat. Bianco kuuluu nyt Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevaan niin sanottuun ...
Kodin saanut koira: MILOS (Team Mavros)
Perustiedot ja tausta 7.4.2018 Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun rakenteilla oleva Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka...
Kodin saanut koira: JUDI (Luban pennut)
Perustiedot ja tausta 21.4.2018 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle. Ihmisten omistamille, leikkaamattomille...
Kodin saanut koira: ARIANA (Team Noir)
Perustiedot ja tausta 16.6.2018 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja koiria, joista...
Enkelikoira: TEKNOLOGICA (nyk. Alma)
8.4.2015 Teknologica on tehdas Romaniassa, jonka lähistöltä koira on löydetty ja siitä myös Teknologica sai nimensä. Koiran menneisyydestä ei ole mitään tietoa. Kuinka on tehdasalueelle kulkeutunut tai kuinka kauan on kadulla jo ollut? Tällä...
Kodin saanut koira: DINA (nyk. Dino, Suomessa)
Perustiedot ja tausta 23.2.2014 Siskokset Dina, Dimma, Daisy ja Dalia päätyivät emonsa Leedin kanssa Rakveren tarhalle joulukuun alussa. Koirien omistajana oli ollut vanha rouva, joka ei enää kyennyt huolehtimaan koiristaan. Dina matkusti...
Enkelikoira: HERCULE
TAUSTAA JA PERUSTIEDOT Hercule pyydystettiin dog catcherien toimesta Jilavan kylässä. Sen kohtalo olisi voinut olla Romanialaiseen tapaan lohduton ja julma, mutta onneksi se päätyi yhteistyökumppanimme Asociatia Suflete Dragin tarhalle...
Kodin saanut koira: CENA, SUOMESSA
Perustiedot ja taustat 20.03.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin saanut koira: NEVILLE (Road Puppies)
Perustiedot ja taustat 27.09.2017 Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Koska tarha...
Kodin saanut koira: PAPA POTATO
Perustiedot ja tausta 28.2.2018 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr...
Kodin saanut koira: UNELMA
Perustiedot ja taustat 07.10.2016 Lempeä ja ystävällinen tyttökoira Unelma on löydetty kadulta Onevetin työntekijän toimesta. Unelma oli pyörinyt kyseisen henkilön asuinpaikan lähellä, kun hän oli ulkoiluttanut omia koiriaan. Tällä hetkellä...
Kodin saanut koira: PUPIC (Luban pennut)
Perustiedot ja tausta 21.4.2018 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle. Ihmisten omistamille, leikkaamattomille...
Kodin saanut koira: JALILA (Luban pennut)
Perustiedot ja tausta 21.4.2018 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle. Ihmisten omistamille, leikkaamattomille...
Kodin saanut koira: MEARA
Perustiedot ja tausta 1.12.2017 OneVet on Vladutin eläinlääkäripariskunnan ylläpitämä eläinlääkäriasema Bukarestissa. Muutama vuosi sitten he hankkivat suuren maa-alan Cosobasta, noin puolen tunnin ajomatkan päässä eläinklinikasta ja rouva...
Kodin saanut koira: FANA
21.6.2018 Perustiedot ja tausta Romaniassa on mahdollista se, että kun lähdet kauppaan ostamaan leipää ja maitoa, tulet näiden kanssa takaisin kotiin ja mukanasi on jotain ylimääräistä, mitä ei ostoslistalla ollut - koditon...
Kodin saanut koira: CORINNA
Perustiedot ja tausta 22.6.2018 Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Adinan ystävä oli löytänyt...
Kodin saanut koira: BRUNO MARS
Perustiedot ja tausta 21.6.32018 Mihai Grigorie on Romanialainen eläinsuojelija, jonka kanssa Kulkurit on tehnyt jo pidempään yhteistyötä sterilointien saralla. Hänen perustamallaan M.G. Rescuen tarhalla asuu ympärivuotisesti noin 80 koiraa joista...
Kodin saanut koira: PIKKU TASSU (nykyisin Doris)
Perustiedot ja tausta 03.04.2018 Pikku Tassulla on ollut aikaisemmin koti, se on elänyt omistettuna paikallisen miehen pihassa koiralaumassa. Omistaja kuitenkin kyllästyi koiriin ja hylkäsi ne oman onnensa nojaan kadulle. Samassa...
Kodin saanut koira: ALLU (ent. Alunitha)
Perustiedot ja tausta 1.12.2017 Paikalliset eläinsuojelijat tekevät parhaansa auttaakseen koiria ottamalla niitä suojiinsa saamaan mahdollisuuden uuteen kotiin sekä steriloimalla koiria ja vaikuttamalla ihmisten asenteisiin. Yksi...
Kodin saanut koira: BELA
Perustiedot ja tausta 7.6.2018 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle. Nämä kodittomat koirat lisääntyvät ja niin...
Kodin saanut koira: BILLY BOB
Perustiedot ja tausta 1.5.2018 Billy Bob löydettiin pikkuruisena pentuna yksin vaeltamasta Ciocanestin kaduilta, Dambovitan piirikunnassa. Kuten niin monen koiran kohdalla sen kohtalo oli myös tulla syntyä kodittomaksi koiraksi. Billy Bobin...
Kodin saanut koira: UZMA
Perustiedot ja tausta 22.4.2018 Carpen yhdistyksen on perustanut vuoden 2016 keväällä Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla,...
Kodin saanut koira: KITA
Perustiedot ja tausta 22.4.2018 Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle. Joskus koiralla käy onni, ja sen omistaja...
Kodin saanut koira: MODY
Perustiedot ja tausta 12.4.2018 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien...
Enkelikoira: MIMI (ent. Dona)
Perustiedot ja taustat 30.6.2018 Mimi on löydetty sisarustensa kanssa Bukarestin ulkopuolelta, maaseudulta, tien varresta aivan pieninä pentuina. 9.1.2015 Mimi lensi Suomeen ja omaan kotiinsa mutta 10.11.2017 Mimi tuli uudelleen kotia...
Kodin saanut koira: BETTIE
Perustiedot ja tausta 19.9.2017 OneVet on Vladutin eläinlääkäripariskunnan ylläpitämä eläinklinikka Bukarestin keskustassa. Klinikan toiminta laajentui ja pari vuotta sitten he ostivat Bukarestin ulkopuolelta, Cosoban pienestä kylästä ison tontin,...
Kodin saanut koira: VIVI (Team Corgimix) (nyk. Wilma)
Perustiedot ja tausta 17.6.2018 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä elokuussa 2016 Onevet klinikan hoitolan häkissä Cosobassa vieraillessamme siellä kyseiseen ajankohtaan. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea...
Kodin saanut koira: OSKAR (Nyk. Esko)
Perustiedot ja taustat 21.10.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli...
Kodin saanut koira: NEITI NIKITA
Perustiedot ja tausta Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla...
Kodin saanut koira: SUPER MARIO
Perustiedot ja tausta 07.01.2017 Onevetin entinen eläinlääkäri on löytänyt Marion elokuun loppupuolella kadulta ja koska hän ei voinut itse pitää koiraa, hän toi sen Onevetin tarhalle turvaan. Vuonna 2005 perustettu eläinlääkäriklinikka...
Kodin saanut koira: TEDDYE
Perustiedot ja tausta 21.2.2018 Teddye on hieman yli vuoden ikäinen uros, joka tulee Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään kotia. Alunperin Teddye on pentuna löydetty kadulta, josta se on pelastettu. Teddye on jo kokenut kotikoira, ja on asunut...
Kodin saanut koira: SUSI (ent. Judy)
Perustiedot ja tausta 12.3.2108 Tämä sympaattinen tyttöpentu oli löytynyt talvipakkasella harhailemasta pormestarin talon edestä. Sen karkeakarvainen kuono oli huurteessa. Etsikö se paikkaa, jossa lämmitellä edes hetken tai näkikö vilauksen...
Kodin saanut koira: VERNA
Perustiedot ja tausta 18.3.2018 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina...
Kodin saanut koira: JOSEFINA
Perustiedot ja tausta 4.3.2018 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr...
Kodin saanut koira: LUZ
Perustiedot ja tausta Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien...
Enkelikoira: BELLE M
8.11.2015 Luiza Mandru on hyväsydäminen romanialainen eläinsuojelija ja Kulkurien luotettava yhteistyökumppani. Luizan ja hänen aviomiehensä omistamassa talossa Gradistea nimisessä kylässä asuu noin 50 koiraa ja 20 kissaa kerrallaan....
Kodin saanut koira: ALARICE
Perustiedot ja taustat Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin saanut koira: JUSTIN
Perustiedot ja taustat 09.10.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun...
Kodin saanut koira: CAPPONE (nykyisin Flukè, Suomessa)
Perustiedot ja taustat 27.3.2016 Eräässä häkissä Glinan tarhalla Romaniassa, omaa mahdollisuutta onneen odotti koirakaveri nimeltään Cappone. Cappone on yksi niistä onnekkaista, joka pääsi elävänä pois Odain kunnalliselta tarhalta....
Kodin saanut koira: VALERIE B (Bond-pentue)
Perustiedot ja tausta: BOND-pentue hylättiin pahvilaatikossa Glinan tarhan portin eteen elokuun lopulla 2017. Ne olivat vain muutaman viikon ikäisiä, joilla ei olleet silmätkään vielä auenneet. Hoitoa ja huolenpitoa seitsemän pientä...
Kodin saanut koira: BABY PANDA (Nyk. Kuura)
Perustiedot ja tausta Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin...
Kodin saanut koira: HILDA
Perustiedot ja tausta 23.3.2018 Romanian teillä vaeltaa arviolta ainakin kahdesta kolmeen miljoonaa koditonta koiraa. Suurin osa niistä on hylätty sinne ihmisen toimesta leikkaamattomana, jolloin ne puolestaan lisääntyvät. Erityisesti...
Kodin saanut koira: MELINA (Happy Team)
Perutiedot ja tausta (Päivitetty 1.4.2918) Yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista Romaniassa on Clinica Veterinara OneVet. Jokainen koira joka saapuu Suomeen meidän avulla, kulkee myös Onevetin kautta. Onevetin kanssa meillä on...
Kodin saanut koira: BABS (nyk. Lilo)
Perustiedot ja tausta Päivitetty 27.3.2018 Sylikoirien sukuun kuuluva iloinen Babs asusti ennen Rosiori De Veden kunnallisella tarhalla lyhyessä ketjussa koirankopin edustalla, mutta nyt sen asuinpaikaksi on vaihtunut Onevetin tarha Cosobassa. Sen...
Kodin saanut koira: SAINT NICOLAS
Perustiedot ja tausta 15.02.2018 Vuonna 2005 perustettu eläinlääkäriklinikka Onevet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Onevetissa adoptio-ohjelman koirat rokotetaan, mikrosirutetaan ja testataan sekä ulko- että...
Kodin saanut koira: ALFRED (A-team)
Nykytilanne 28.1.2018 Alfred odottelee edelleen kotihoidossa sitä ikiomaa kotiaan. Alfredin kanssa on harjoiteltu erilaisia tilanteita ja on huomattu, että se stressaantuu herkästi kaupungin vilinässä. Niinpä Alfredille etsitään...
Kodin saanut koira: FLAVIAN (Team Mavros)
Perustiedot Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun rakenteilla oleva Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka huolehtisivat...
Kodin saanut koira: GALADRIEL (Team Hobbits) (nyk. Kamu)
Perustiedot ja tausta Romaniassa syntyy ympäri vuoden pentuja. Niitä syntyy pihoille, kaduille, metsiin, pelloille ja joskus myös suoraan koiratarhoille. Suurin osa Romaniassa syntyvistä pennuista ovat kodittomia jo syntyessään. Toinen,...
Kodin saanut koira: BILBO B (Team Hobbits)
Perustiedot ja tausta 16.3.2018 Romaniassa syntyy ympäri vuoden pentuja. Niitä syntyy pihoille, kaduille, metsiin, pelloille ja joskus myös suoraan koiratarhoille. Suurin osa Romaniassa syntyvistä pennuista ovat kodittomia jo syntyessään....
Kodin saanut koira: LETTY nyk. Lilli
perustiedot ja tausta 1.4.2018 Romaniassa Grădiştean kylässä asuu hyväsydäminen eläinsuojelija Luiza Mandru. Luiza on toiminut eläinsuojelijana yli vuosikymmenen ajan laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen...
Kodin saanut koira: BAGHERA
Perustiedot ja taustat 17.5.2018 Baghera on ollut tarhoilla jo niin kauan, ettei sen historiaa oikein kunnolla enää muisteta - jos se on nykyisillä hoitajilla edes tiedossa. Maailma jatkaa ympärillä kulkuaan Bagheran odotellessa - ja taas...
Kodin saanut koira: SORRO (nykyisin Markus, Suomessa)
Perustiedot ja taustat 06.08.2015 Kulkureiden Romanialaiset pääyhteistyökumppanit Anda ja Alina Murgu lunastavat säännöllisesti itselleen koiria kunnallisilta koiratarhoilta. Voisi luulla, että tarhalle päätyminen olisi katukoiralle...
Kodin saanut koira: APOLLO (Team Mavros)
Perustiedot Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun rakenteilla oleva Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka huolehtisivat...
Kodin saanut koira: HAMPULI
Perustiedot ja tausta 18.01.2018 Pikkuinen Hampuli on päätynyt Onevetin tarhalle Cosoban kunnantalon varapormestarin toimesta. Vuonna 2005 perustettu eläinlääkäriklinikka Onevet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Onevetissa...
Kodin saanut koira: PATATEL
Perustiedot ja tausta 26.02.2018 Komea pieni poika Patatel odottaa omaa kotiaan Onevetin koirahoitolassa Cosobassa, joka on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyö tahoista. Pikkuinen on löydetty hylättynä joulukuussa tarhan edestä kahden...
Kodin saanut koira: MATHILDE
Perustiedot ja tausta 22.11.2017 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä....
Kodin saanut koira: JEREMIA
Perustiedot ja tausta 12.3.2018 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr...
Kodin saanut koira: NEELA (Road Puppies), nyk. Nuppu
Perustiedot ja taustat 29.09.2017 Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Koska tarha...
Kodin saanut koira: JOHNNY COOL
Perustiedot ja taustat 08.12.2017 Târgovișten kaupungissa asuva eläinsuojelija Mihaela Soare poimi pikkuisen Johnnyn turvaan kadulta kolmisen viikkoa sitten ja nyt herra kaipaa oman kodin turvaa ja huolenpitoa Mihaelan luona. Mihaelan luona...
Kodin saanut koira: NEILA
Perustiedot ja tausta 25.01.2018 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa....
Kodin saanut koira: LUPPE
Perustiedot ja tausta Luppe asuuu OneVetissa, joka on yksi Kulkureiden yhteistyötahoista Romaniassa. Alun perin Luppe ilmaantui asustelemaan OneVetin koirasuojan lähettyville Cosoban kylään. Joka aamu Dr. Adinan saapuessa töihin, käyskenteli...
Kodin saanut koira: PEREGRIN (Team Hobbits)
Perustiedot ja tausta Romaniassa syntyy ympäri vuoden pentuja. Niitä syntyy pihoille, kaduille, metsiin, pelloille ja joskus myös suoraan koiratarhoille. Suurin osa Romaniassa syntyvistä pennuista ovat kodittomia jo syntyessään....
Kodin saanut koira: FRODO B (Team Hobbits)
Perustiedot ja tausta Romaniassa syntyy ympäri vuoden pentuja. Niitä syntyy pihoille, kaduille, metsiin, pelloille ja joskus myös suoraan koiratarhoille. Suurin osa Romaniassa syntyvistä pennuista ovat kodittomia jo syntyessään. Toinen,...
Kodin saanut koira: MERIADOC (Team Hobbits) (nyk. Albert)
Perustiedot ja tausta Romaniassa syntyy ympäri vuoden pentuja. Niitä syntyy pihoille, kaduille, metsiin, pelloille ja joskus myös suoraan koiratarhoille. Suurin osa Romaniassa syntyvistä pennuista ovat kodittomia jo syntyessään....
Kodin saanut koira: NEGRUZA nykyisin Nene
Perustiedot ja tausta 06.12.2017 Iona Bodea on löytänyt upean Negruzan hylättynä kylästä ja tällä hetkellä se etsii omaa loppuelämän kotiaan Onevetin klinikalla. Ioana Bodea on ahkera ja uskomattoman eläinrakas vapaaehtoistyöntekijä, joka...
Mihin Kulkureille lahjoittamani rahat menevät?
"Lahjoitin 30 euroa sterilointeihin. Miten tiedän, että rahat oikeasti menevät yhden romanialaisen koiran sterilointiin?" Yhdistykselle tulee tasaisin väliajoin kysymyksiä koskien lahjoitusvarojen käyttöä. On hyvä olla tarkkana siitä, mihin...
Enkelikoira: LEONID
Perustiedot ja tausta: 14.1.2018 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja...
Kodin saanut koira: CARRIE O
Perustiedot ja tausta 5.2.2018 Carrie O hylättiin yhdessä siskonsa kanssa suoraan Kulkurien yhdelle suurimman yhteistyötahon, Clinica Veterinara Onevetin tarhalle Cosoban kylässä. Tämä ei ole mitenkään tavatonta, sillä tarhalle on jo talven...
Kodin saanut koira: TIMJAMI (Spice Team)
Perustiedot ja tausta 18.4.2018 Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka...
Kodin saanut koira: SAHRAMI (Spice Team)
Perustiedot ja tausta 18.4.2018 Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka...
Kodin saanut koira: WASABI (Spice Team)
Perustiedot ja tausta 18.4.2018 Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka...
Kodin saanut koira: MUSKOTTI ( Spice Team)
Perustiedot ja tausta 18.4.2018 Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka...
Kodin saanut koira: KANELI (Spice Team)
Perustiedot ja tausta 18.4.2018 Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka...
Kodin saanut koira: FIDOX (Monster puppies)
Perustiedot ja tausta 25.3.2018 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät...
Kodin saanut koira: CALLI (Milky Puppies)
Perustiedot ja tausta 3.12.2017 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan synny pelloille tai metsään, vaan jonkun kotiin tai pihalle. Usein pentujen emon omistajalla ei ole halua tai varaa huolehtia...
Kodin saanut koira: DEA
Perustiedot ja taustat 12.02.2018 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten...
Enkelikoira: SUMMER (nyk. Sani)
19.4.2016 Romaniassa syntyy lukematon määrä ei toivottuja pentuja, joiden kohtalo ei yleensä ole kovin valoisa. Tuntemattomasta syystä myös pikkuinen Summer-tyttö löytyi 5 sisaruksensa kanssa hylättynä Rosiorin kaupungin kadulta....
Kodin saanut koira: BANEASA (nyk. Nova)
Perutiedot ja tausta 5.2.2018 Kun Kulkurit keväällä 2015 aloittivat yhteystyössä romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun kanssa Carpen koiratarhan rakentamisen, tavoitteena ja toiveissa oli tarha, jossa koirilla olisi olosuhteisiin...
Enkelikoira: BIANKA
Perustiedot ja tausta: 5.10.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi....
Kodin saanut koira: ALFREDA (Team Sirius)
Tausta Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista,...
Enkelikoira: CHRISTOPHER ROBIN “RISTO”
26.3.2016 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kauoungin koiratarhalla elää noin 350 koiraa. Osa koirista on kiinnitettyinä koppeihinsa puolentoista metrin pituisella kettingillä, osa elää...
Kodin saanut koira: AIMEE
Perustiedot ja tausta 27.01.2018 Kerrassaan ihastuttava Aimee on löydetty kadulta harhailesta 27.11.2017 Bukarestin lähettyviltä Ioana Bodean toimesta. Ioana on uskomattoman eläinrakas ja ahkera vapaaehtoistyöntekijä, joka työskentelee...
Kodin saanut koira: BERNA (nyk. Lexa)
Tausta ja perustiedot: Onevetin tarha on yksi Kulkureiden pitkäaikaisempia yhteistyötahoja ja tarhaa ylläpitää eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut. Tarhalla on jo useampi sata koiraa ja hiljattain tarhalle on eri teitä löytänyt...
Kodin saanut koira: CORRADINA (Cow-Team)
Perustiedot ja tausta OneVet on yksi Kulkurien yhteistyötarhoista ja on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Heillä on myös Cosoban kylän lähellä oleva hoitola. Hoitolan ulkopuolella on peltoja, jossa paikalliset...
Kodin saanut kissa: LUNA
3.2.2018 Perustiedot ja tausta Onevetin klinikka on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt eläin on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin...
Kodin saanut koira: BENTLEYH
Perustiedot ja tausta 8.4.2017 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5 h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha....
Kodin saanut koira: VELVET (Vinttaripentue)
Perustiedot ja taustat Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi....
Kodin saanut koira: LORU
Perustiedot ja tausta 2.4.2018 Onevetin klinikka ja klinikan omistajien, eläinlääkäripariskunnan Adina ja Dragos Vladutin ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka...
Kodin saanut koira: MARCEL
Perustiedot ja taustat: (20.2.2018) Marcel on 23.12.2017 lentänyt Suomeen kotihoitoon. kotihoitopaikka on Helsingissä ja sieltä poika etsii sitä omaa kotiaan. Marcel on oppinut nopeasti sisäsiistiksi, kulkee hihnassa ja nauttii...
Rescueyhdistykset kokoontuivat luomaan yhteisiä standardeja
Tärkeitä uutisia rescuekentältä! Rescueyhdistykset kokoontuivat Helsingissä 1.4.2018. Tapaamisen tavoitteena on luoda yhteisiä standardeja rescuetoiminnalle. Rescuetyötä tekevien yhdistysten välille on pyritty muodostamaan yhteistyöprojektia jo...
Kodin saanut koira: STELIAN (Happy Team)
Perustiedot ja tausta 27.2.2018 Yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista Romaniassa on Clinica Veterinara OneVet. Jokainen koira joka saapuu Suomeen meidän avulla, kulkee myös Onevetin kautta. Onevetin kanssa meillä on ollut...
Kodin saanut koira: MINI-JOY
Perustiedot ja tausta 05.03.2018 Pikkuisen Mini-Joyn elämän alku ei ole ollut helppo. Se on löydetty keskeltä autotietä. Neidin emo oli jäänyt auton alle ja Mini-Joy oli jäänyt kuolleen emonsa vierelle, josta se poimittiin turvaan. Tällä...
Kodin saanut koira: DAKOTA
Perustiedot ja tausta 25.3.2018 Anda Popescu on kodittomien eläinten hyväksi ammatikseenkin työtä tekevä nuori nainen. Morenissa, noin 1,5h ajomatkan päässä Bukarestista sijaitsee hänen johtamansa Happy Dogs Moreni-löytökoiratarha. Tarhalla...
Kodin saanut koira: TROY
Perustiedot ja taustat Paikalliset eläinsuojelijat tekevät Romaniassa parhaansa auttaakseen koiria ottamalla niitä suojiinsa ja saamaan siten mahdollisuuden uuteen kotiin. Tämän lisäksi he auttavat paikan päällä steriloimalla koiria ja...
Kodin saanut koira: LEAH
Perustiedot ja tausta 10.2.2018 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja...
Kodin saanut koira: KUUTTI
Kuutista EI oteta tällä hetkellä lisää kyselyitä vastaan. Tyttö on saanut kunnioitettavan määrän kyselyitä ja Kuutin loppuelämän koti löytynee näiden joukosta. Kiitos kaikille jo yhteyttä ottaneille! Perustiedot ja tausta 5.3.2018...
Kodin saanut koira: JEREMY
Perustiedot ja tausta 21.3.2018 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr...
Kodin saanut koira: JULIETTE, nykyinen LYYTI
Perustiedot ja tausta 19.2.2018 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr...
Kodin saanut koira: DAENERYS
Perustiedot ja tausta 25.1.2018 Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Myös paikalliset tietävät...
Kodin saanut koira: ARMAN
Perustiedot ja taustat: OneVet Cosobassa on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista ja tarhaa pitävät lääkäripariskunta Dr. Adina ja Dragos Vladut. Tarhalla on lähemmäs 300 koiraa. Osa koirista on muiden eläinsuojelijoiden, jotka ovat tulleet...
Kodin saanut koira: POTATO
Perustiedot ja tausta 05.03.2018 Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat....
Kodin saanut koira: FATIMA (Bond-pentue)
Perustiedot ja tausta 11.12.2017 BOND-pentueen tarina alkaa romanialaisittain hyvin tyypillisesti. Ne hylättiin pahvilaatikossa Glinan tarhan portin eteen elokuun lopulla. Ne olivat vain muutaman viikon ikäisiä, eivätkä niiden silmät olleet edes...
Kodin saanut koira: ATHENA (Team Mavros)
Perustiedot Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun rakenteilla oleva Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka huolehtisivat...
Kodin saanut koira: DJANGO
Perustiedot Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia...
Kodin saanut koira: ALYOSHA (Kristalin pennut)
Perustiedot ja taustat: Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017...
Kodin saanut koira: RUE
Perustiedot 15.2.2018 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja koiria, joista jokainen...
Kodin saanut koira: ALEKSIA
Perustiedot ja tausta (päivitetty 28.1.2018) Aleksian tarina alkaa keväästä 2016, jolloin sen steriloimaton emä synnytti kaksi pentua, Aleksian ja tämän veljen Austinin. Pesänsä emä teki erään talon pihalle, suojaan liikenteeltä. Talon...
Kodin saanut kissa: Anssi
Perustiedot ja tausta Rescueyhdistys Kulkurit työskentelee aktiivisesti kissojen eläinsuojelullisen tilanteen edistämiseksi niin Suomessa kuin Romaniassakin. Kissatoimintamme pääpaino on auttaa Suomalaisia hylättyjä kissoja tekemällä...
Kodin saanut koira: COBA
Perustiedot ja taustat 23.9.217 Rosiorin kunnallinen tarha sijaitsee pienessä Rosiori de Veden kaupungissa Romaniassa. Cornelia Stan on paikallinen eläinsuojelija, joka uutterasti huolehtii tarhan useasta sadasta koirasta. Osa koirista elää ketjun...
Kodin saanut koira: PETE (nyk. ROBERT)
21.2.2018 Perustiedot ja tausta: OneVet-klinikka on yksi Kulkurien pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista. Bukarestin keskustassa sijaitseva eläinlääkäriklinikka OneVet on perustettu vuonna 2005 ja sen omistaa eläinlääkäri-pariskunta Adina...
Kodin saanut koira: ROCO
Perustiedot ja tausta 3.3.2018 Roco on yksi niitä lukemattomista pennuista, jotka syntyvät Romaniassa ei-toivottuun elämään. Roco on hylätty tarhalle ja onnekkaana pääsi Onevetin suojiin odottelemaan omaa kotia Suomesta. Onevet on yksi...
Kodin saanut koira: MAIJA (nyk. Mindy), SUOMESSA
Perustiedot ja tausta 4.2.2018 Romaniassa on lukemattoman paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole...
Kodin saanut koira: OILI
Perustiedot ja tausta Romanian kaduille syntyy päivittäin lukuisia uusia koirapentueita, joita kukaan ei halua. Pentuja on kaikkialla ja vain pieni osa näistä pikkuisista päätyy paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin saaden mahdollisuuden...
Kodin saanut koira: MARONICA
Perustiedot ja tausta 27.11.2017 OneVet on Vladutin eläinlääkäripariskunnan ylläpitämä eläinlääkäriasema Bukarestissa. Muutama vuosi sitten he hankkivat suuren maa-alan Cosobasta, noin puolen tunnin ajomatkan päässä eläinklinikasta ja rouva...
Kodin saanut koira: KENDY (nyk. Kerttu)
Perustiedot ja tausta 31.1.2018 Kun kevät saapuu Romaniaan, eläinsuojelijan kurkkua kuristaa. Steriloimattomat ja kastroimattomat koirat löytävät toisensa ja lopputuloksena on pentujen suma. Suurin osa kuolee nuorena autojen alle, ihmisen...
Kodin saanut koira: RUUT (nyk. Unna)
Perustiedot ja tausta Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka...
Kodin saanut koira: JAMES B (Bond-pentue)
Perustiedot ja tausta BOND-pentueen tarina alkaa romanialaisittain hyvin tyypillisesti. Ne hylättiin pahvilaatikossa Glinan tarhan portin eteen elokuun lopulla. Ne olivat vain muutaman viikon ikäisiä, eivätkä niiden silmät olleet edes...
Kodin saanut koira: ZELDA (Team Mayors)
Perustiedot ja tausta (Päivitetty 20.12.17) Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarhalla elää jatkuvasti noin 400 koiraa. Vieraillessaan OneVetissa...
Kodin saanut koira: VELMER (Vinttaripentue)
Perustiedot ja taustat 31.03.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun...
Kodin saanut koira: LEIA O
Perustiedot ja tausta 5.2.2018 Leia O hylättiin yhdessä siskonsa kanssa suoraan Kulkurien yhdelle suurimman yhteistyötahon, Clinica Veterinara Onevetin tarhalle Cosoban kylässä. Tämä ei ole mitenkään tavatonta, sillä tarhalle on jo talven...
Kodin saanut koira: ANNABELLA
Perustiedot ja tausta 4/2017 Annabella on pelastettu Mihailestin kunnalliselta tarhalta Cosoban tarhalle huhtikuussa 2017. Siitä, onko Annabella aikaisemmin ollut jonkun ihmisen oma koira vai kenties viettänyt koko elämänsä kovaa katukoiran...
Kodin saanut koira: PRIMARITA
Perustiedot ja tausta: 22.1.2018 Romaniassa koiria ja pentuja hylätään jatkuvalla syötöllä eikä päivääkään kulu ilman, että näet kadulla tai pelloilla apua tarvitsevan koiran. Monet ihmiset ovat täysin välinpitämättömiä näitä koiria kohtaan,...
Kodin saanut koira: MERETE
Perustiedot ja taustat 23.09.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin...
Kodin saanut koira: BONDI (Bond-pentue) nyk. Manu
Perustiedot ja tausta: BOND-pentue hylättiin pahvilaatikossa Glinan tarhan portin eteen elokuun lopulla. Ne olivat vain muutaman viikon ikäisiä, joilla ei olleet silmätkään vielä auenneet. Hoitoa ja huolenpitoa seitsemän pientä...
Kodin saanut koira: VELMU (Vinttaripentue), SUOMESSA
Perustiedot ja taustat 31.03.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun...
Kodin saanut koira: JOJO
Perustiedot ja tausta 17.01.2018 Ihastuttavan Jojon tarina alkaa siitä, kun se hylättiin pellolle. Jojo pelkäsi valtavasti ihmisiä ja pyrki välttelemään niitä viimeiseen asti. Kylässä Jojo vieraili vain pakon edestä, kun nälän tunne voitti...
Kodin saanut koira: LILO
Perustiedot ja tausta Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta...
Kodin saanut koira: FLAVIA
Perustiedot ja taustat: Yksi Kulkurien pääasiallisista yhteistyökumppaneista Romaniassa on eläinsuojeluyhdistys Asociatia A Doua Sansa, joka vapaaehtoisvoimin hoitaa Glinan kylässä sijaitsevaa koiratarhaa. Yhdistyksen tarkoituksena on...
Kodin saanut koira: GICAR
Perustiedot ja tausta 21.01.2018 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa....
Kodin saanut koira: UNTO
Perustiedot ja tausta 25.01.2018 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa....
Kodin saanut koira: BELLAMY
Perustiedot 28.11.2017 Clinica Veterinara Onevet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista ja se paikka, jonka kautta jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman kautta Suomeen adoptoitu koira lähtee kotimatkalleen. Onevetissa on...
Kodin saanut koira: BASAY (Team Sirius)
Perustiedot Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: GABRI, nyk. Väinö
Perustiedot ja tausta M. G. Rescuen Mihai Grigorie on eläinsuojelun parissa jo pitkään toiminut romanialainen eläinlääkäri, jonka kanssa Kulkurit on tehnyt yhteistyötä ensi sijaisesti sterilointien saralla. Aktiivimme vieraillessa Mihain...
Kodin saanut koira: MARIIA
Perustiedot ja tausta 16.1.2018 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä...
Kodin saanut koira: AMAL (Lucky puppies)
Perustiedot ja taustat: 29.06.2017 Lucky Puppies koostuu yhdeksästä pennusta jotka löydettiin romanialaisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun ja hänen miehensä toimesta, heidän kotikylänsä eräältä pellolta jonne ihmiset tuovat roskansa....
Kodin saanut koira: JESSE R
Perustiedot ja taustat 15.01.2018 Jesse R, tutummin Jesse, tuli alkuunsa suoraan varattuna sivuillemme, mutta pari päivää ennen Suomeen tuloaan pojan varaus peruuntui. Nyt Jesse on kotihoidossa Espoossa ja etsii sieltä käsin omaa...
Kodin saanut koira: BOBY
Perustiedot ja tausta 29.10.2017 Herttaisella Bobylla on aikaisemmin ollut oma koti, mutta valitettavasti sen omistaja joutui hoivakotiin ja tämän tapahtuman myötä Boby siirtyi Onevetin tarhalle odottamaan omaa uutta loppuelämän kotiaan....
Kodin saanut koira: ORLY
Perustiedot ja tausta Romanian kaduille syntyy päivittäin lukuisia uusia koirapentueita, joita kukaan ei halua. Pentuja on kaikkialla ja vain pieni osa näistä pikkuisista päätyy paikallisten eläinsuojelijoiden hoiviin saaden mahdollisuuden...
Kodin saanut koira: ROLLE (ent. Maximillian), Suomessa
Taustaa: Maximillianin tarina on hieman erilainen kuin monen muun hylätyn koiran tarina Romaniassa, koska sillä on ollut ensimmäiset kaksi vuotta ikioma koti. Maximillianin omistaja kuitenkin hylkäsi sen puistoon jättämällä sen sidottuna kiinni...
Kodin saanut koira: TIGRE (nyk. RED)
TAUSTAA JA PERUSTIEDOT Upea, tiikerijuovainen Tigre on asustellut Asociatia Suflete Dragi -yhdistyksen Sintestin tarhalla noin vuoden päivät, aina siitä lähtien kun Alina Murgu löysi sen kotikatunsa läheltä ja nappasi pojan turvaan. Tigre on...
Kodin saanut koira: ELEANOR (nyk. NORI)
Perustiedot 27.2.2017 Romaniassa, Rosiori de Veden kunnallisella koiratarhalla elää miltei 300 koiraa. Rescueyhdistys Kulkurit ry on käynnistänyt kaupunkiin jatkuvan massasterilointi- ja avustusprojektin vuonna 2015, jonka myötä osa Rosiorin...
Kodin saanut koira: SPEEDY (Nyk. Onni)
Perustiedot ja tausta Yhdistyksen aktiivit vierailivat Rosiorin kunnallisella tarhalla tammikuussa 2017 ja tapasivat jo sivulla olevia koiria, sekä saivat uusia tuttavuuksia. Koirat tarhalle tulevat rankkureiden toimesta, eikä koirien...
Enkelikoira: CARLY
5.2.2016 Carlyn tarina on hyvin tyypillinen romanialaisen koiran tarina: Sen taustoista tai historiasta ei tiedetä muuta kuin, että se on löydetty kaupan parkkipaikalta vaeltelemasta yksinään. Carlyn onneksi sen löysi rankkureiden sijaan...
Kodin saanut koira: FRIDOLIN
Perustiedot ja tausta Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla elää tällä hetkellä noin 350 koiraa. Loppuvuodesta 2014 Kulkurit käynnistivät kaupunkiin jatkuvan massasterilointi ja...
Enkelikoira: KLARA B
Perustiedot ja taustat 08.11.2017 Kaunis ja upea Klara synnytti kevällä 2017 kuusi pentua, jotka kaikki valitettavasti menehtyivät parvoon. Neiti asui erään Iona Bodean naapurin pihalla, mutta naapuri ei halunnut enää Klaraa sinne, joten...
Kodin saanut koira: AMIGA (nyk. Bentley)
Perustiedot ja tausta: 20.12.2017 Romaniassa ei ole tavanomaista hylätä lemmikkiä kun siihen kyllästytään sen kasvaessa ohi pentuajan, tai esimerkiksi sen tiinehtyessä. Tämä on valitettavaa arkipäivää ja useimmiten näillä koirilla on...
Kodin saanut koira: BOBBI
Perustiedot ja taustat 24.10.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja...
Kodin saanut koira: NIKE
Perustiedot ja tausta 10.11.2017 Nike tytön tarina on hyvin tuttu ja surullinen, romaniassa päivittäin tapahtuva tapa päästä eroon koirastaan. Nike hylättiin metsään omistajansa toimesta. Nike onneksi löydettiin sieltä, kahden syntyneen pennun...
Kodin saanut koira: SHAMMY
Perustiedot ja taustat: 04.04.2017 Onevet-niminen eläinklinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat siellä oman kodin löytymistä. Koska tarha on...
Kodin saanut koira: DARLING
20.1.2017 Darling lensi tänään pitkän odotuksen jälkeen oman ihmisensä luokse. Omistajan mukaan Darling on hurmaava ja alku on sujunut mainiosti! <3 10.9.2017 Ihana, hurmaava Darling on varattu ikiomaan loppuelämän kotiinsa! <3 28.8.2017...
Kodin saanut koira: BERNICA (Milky Puppies)
Perustiedot ja tausta 3.12.2017 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan synny pelloille tai metsään, vaan jonkun kotiin tai pihalle. Usein pentujen emon omistajalla ei ole halua tai varaa huolehtia...
Kodin saanut koira: SUKI (Milky Puppies)
Perustiedot ja tausta 3.12.2017 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan synny pelloille tai metsään, vaan jonkun kotiin tai pihalle. Usein pentujen emon omistajalla ei ole halua tai varaa huolehtia...
Kodin saanut koira: THANOS (Team Mavros)
Perustiedot Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun rakenteilla oleva Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka huolehtisivat...
Kodin saanut koira: NANI (Team Mavros)
Perustiedot Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun rakenteilla oleva Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhan lähistöllä ei ole muita tarhoja tai tahoja, jotka huolehtisivat...
Kodin saanut koira: BOJATU (Nyk. Bobi)
Perustiedot ja taustat: 18.8.2016 Kulkureilla on pääyhteistyötarhojen lisäksi muutamia pienempiä yhteistyökumppaneita. Näistä yksi on Bukarestin ulkopuolella Gradistean kylässä asuva eläinsuojelija Luiza Mandru ja hänen miehensä. Yhdessä he ovat jo...
Kodin saanut koira: ROUVA BONNIE
TAUSTAA JA PERUSTIEDOT 21.6.2017 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria. Osa niistä on syntynyt kadulle. Osa on hylätty sinne ihmisen toimesta. Kadulta alkaa Bonnienkin tarina. Bonnie löytyi sieltä seitsemän kuukauden ikäisenä...
Kodin saanut koira: SUMI
Perustiedot ja taustat: 31.10.2017 Sumi on löydetty Romaniassa kadulta molemmat takajalat murtuneena. Todennäköisesti se on hylätty kadulle ja jäänyt auton alle. Sumin onneksi sen löysi eläinrakas ihminen, joka hoidatti sen jalat kuntoon ja...
Kodin saanut koira: BENNY C
Perustiedot ja taustat 13.08.2017 Sisarukset Benny ja Bella odottavat tällä hetkellä omaa kotiaan Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescun omistamassa tyhjässä asunnossa. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan...
Kodin saanut koira: FROZEN
Perustiedot ja taustat 20.08.2017 Ihana Frozen on uskomattoman onnekas, sillä paikallinen eläinsuojelija Ioana Bodea löysi sen tammikuussa tien varresta takajalka murtuneena, jolloin pikkumies oli luultavasti jäänyt auton alle. Ioana Bodea...
Enkelikoira: DARA
21.9.2015 Kulkureilla on Romaniassa kaksi yhdistysyhteistyökumppania, jotka ylläpitävät kumpikin tahoillaan tarhaa kodittomille koirille. Asociatia A Doua Sansa on näistä toinen. Kahden naisen, Carmenin ja Ioanan, ylläpitämällä yhdistyksellä...
Kodin saanut koira: WOLFIE
12.10.2018 Perustiedot ja tausta Wolfien elämään kuului ennen olla romanialainen omistettu koira. Siihen kuului pihan perällä ketjussa "vartointi", satunnainen ruoka ja vielä satunnaisempi huomio. Onneksi se hylättiin kodistaan kolmisen vuotta...
Kodin saanut koira: ADMINA (Team Sirius)
Perustiedot Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: CLYDE C
Perustiedot ja taustat 03.12.2017 Iona Bodea on löytänyt tämän upean kaksikon Bonnien ja Clyden hylättynä kadulta 27.07.2017. Syytä hylkäämiselle ei tiedetä. Ioana Bodea on ahkera ja uskomattoman eläinrakas vapaaehtoistyöntekijä, joka...
Kodin saanut koira: BONNIE B
Perustiedot ja tausta 03.12.2017 Iona Bodea on löytänyt tämän upean kaksikon Bonnien ja Clyden hylättynä kadulta 27.07.2017. Syytä hylkäämiselle ei tiedetä. Ioana Bodea on ahkera ja uskomattoman eläinrakas vapaaehtoistyöntekijä, joka...
Kodin saanut koira: TENLEY
Perustiedot 23.7.2017 OneVetin Cosoban tarha sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ja tarhaa ylläpitää eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut. Tarhalla on noin 200 koiraa, joista osa on OneVetin omia ja osa...
Enkelikoira: LADY SENNA
Perustiedot ja tausta 08.10.2017 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian...
Kodin saanut koira: MARINICA (nyk. Martti)
24.8.2016 Marinica on ihastuttava harmaanruskea uroskoira Sintestin tarhalta Romaniasta. Alina Murgu oli löytänyt koiran kesän 2016 alussa läheisen Vidran kylän poliisiasemalta, jossa koira oli mahdollisesti vietänyt jo jonkin aikaa. Tällä hetkellä...
Kodin saanut koira: MAYA B “Maikku”
Perustiedot ja taustat Alun perin Maya on tullut adoptio-ohjelmaamme kesällä 2014. Tällöin Kulkurien yhteistyökumppania Mihaela Sorae löysi Mayan paikalliselta koiratarhalta. Mihaelan käydessä tarhalla Mayan vaikutti kiltiltä ja nöyrältä...
Enkelikoira: KALEVI
Perustiedot ja taustat Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla elää tällä hetkellä noin 350 koiraa. Loppuvuodesta 2014 Kulkurit käynnistivät kaupunkiin jatkuvan massasterilointi ja...
Kodin saanut koira: RONA
RONA * noin 1,5-2v * narttu * steriloitu * Romaniassa 2.1.2015 Rona on elänyt parivuotisen elämänsä ketjussa. Sillä on ollut omistaja, mutta se ei ole saanut olla koira ja sen maailmankatsomus perustuu lyhyen ketjun päässä...
Kodin saanut koira: FENDI (F-Team), nyk. FLOKI
Nykytilanne Fendi, nykyinen Floki, palaa sivuille etsimään uutta kotia. Floki on herkkä ja herttainen nuorukainen, jolle moni asia tässä suuressa maailmassa on ihmeellistä ja toisinaan hieman jännittävääkin. Floki on äärettömän kiltti ja kultainen...
Kodin saanut koira: NOVANA (nyk. Ilo)
5.2.2107 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla...
Kodin saanut koira: REMO
Perustiedot ja tausta OneVetin Cosoban tarha sijaitsee n. ½ tunnin ajomatkan päässä Bukarestista ja tarhaa ylläpitää eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut. Tarhalla on useampi sata koiraa, joista osa on OneVetin omia ja osa...
Kodin saanut koira: BAIA
Perustiedot 28.11.2017 Clinica Veterinara Onevet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista ja se paikka, jonka kautta jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman kautta Suomeen adoptoitu koira lähtee kotimatkalleen. Onevetissa on...
Kodin saanut koira: LOIRI
Perustiedot ja taustat 26.02.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden...
Kodin saanut koira: PEGGY PRIMA
Perustiedot ja tausta 1.9.2017 Carpen tarha on Kulkurien ja Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Carmen Mandescun yhteinen voimainponnistus. Valmistuessaan se on noin 130 koiran turvapaikka ja puolimatkan krouvi matkalla kotiin....
Kodin saanut koira: TIPSUKKA (nyk. Riina)
Perustiedot ja tausta 23.12.2017 Tipsukka lensi tänään omaan kotiinsa ja sai uudeksi nimekseen Riina. Oikein ihanaa joulua koko perheelle <3 7.12.2017 Tipsukka on tänään varattu omaan kotiin. Onnea Tipsukkalle ja perheelle! 2.12.2017...
Kodin saanut koira: JACKY
Perustiedot ja tausta: 20.6.2016 Luiza Mandru on Kulkurien pitkä-aikainen ja luotettava yhteistyökumppani ja ystävä. Hänen ja hänen miehensä ansiosta sadoilla koirilla on ollut mahdollisuus päästä turvaan ja aloittaa uuden elämän, rakastettuina...
Kodin saanut koira: BAX
Perustiedot ja tausta Baxin alkutaival on hyvin tavallinen kodittoman koiran tarina Romaniassa. Bax oli ensin otettu perheenjäseneksi Romanialaiseen perheeseen ja jo kolmen viikon kuluttua, oli perhe heittänyt koiran oman...
Kodin saanut koira: DROPS (nyk. Wiley)
Perustiedot ja taustat 15.10.2017 M. G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on useita erilaisia eläimiä. Kulkurien kanssa Mihai tekee yhetistyötä niin adoptioiden...
Kodin saanut koira: RENO (The Ramones)
Perustiedot Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria, joilla ei ole omaa kotia. Niistä suuri osa on syntynyt jonkun kotona tai takapihalla lemmikkikoiran pennuiksi, sillä romanialaiset lemmikkikoirat saavat useimmiten liikkua hyvin vapaasti...
Kodin saanut koira: DORIAN
Perustiedot Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: CHOCOLITO
Perustiedot ja tausta: 21.11.2017 Pienen Chocolito pennun kohtalo oli joutua kunnalliselle koiratarhalle Targovistessa. Sieltä se pelastui Kulkurien luotettavan ja pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Mihaela Soaren avustuksella. Chocolito pääsi...
Kodin saanut koira: AMANDANI
Perustiedot ja tausta: 7.11.2017 Amandani pelastui kaduilta romanialaisen eläinsuojelija Mihaela Soaren toimesta. Amandani on pienikokoinen pentukoira, ikää arviolta vain noin 4kk. Amandani tulee jäämään myös aikuisena pieneksi koiraksi, max...
Kodin saanut koira: ANOUK
Perustiedot 1.12.2017 Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Myös Hammaslääkärityttönä tunnetun...
Kodin saanut koira: KRÜMEL
Perustiedot ja tausta 2.11.2017 M. G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on useita erilaisia eläimiä. Kulkurien kanssa Mihai tekee yhteistyötä niin adoptioiden kuin...
Kodin saanut koira: BETH
Perustiedot ja tausta Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300...
Kodin saanut koira: CUJO
Perustiedot ja tausta 27.11.2017 Romaniassa on varovaistenkin arvioiden mukaan 2-3 miljoonaa koditonta koiraa. Suuri osa niistä on sinne leikkaamattomana hylätty ja ne ovat saaneet pentuja. Koiria kerätään kunnallisiin tarhoihin, elleivät ne...
Kodin saanut koira: BORA (B- team)
15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Bora, Biti, Boo, Berry, Biri ja Bibi näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri...
Kodin saanut koira: ROMMI (nykyisin Roni)
Perustiedot ja taustat Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia, sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017...
Kodin saanut koira: SMALL PETE
Perustiedot ja tausta 29.11.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja...
Kodin saanut koira: PUMPKIN
Perustiedot Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa...
Kodin saanut koira: ANTO
Perustiedot 15.5.2017 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja koiria, joista jokainen...
Kodin saanut koira: DAISY (ent. Emmily)
Nykytilanne ja taustat: Daisy nyt kotihoidossa Tuusulassa, elokuun lopusta lähtien. Tullut Suomeen 2017 huhtikuussa. Tulee hyvin toimeen kotihoitopaikan koirien kanssa sekä isompien, että pienempien. Ikää neidillä vajaat kaksi vuotta....
Kodin saanut koira: KIND
Perustiedot ja taustat 08.10.2017 Ihastuttava Kind on hyvin onnekas, sillä paikallinen eläinsuojelija Ioana Bodea löysi sen 9.8 hylättynä Bukarestin keskustan kadulta. Ioana Bodea on ahkera ja uskomattoman eläinrakas vapaaehtoistyöntekijä,...
Kodin saanut koira: MARILYN
Perustiedot ja taustat 12.10.2017 Suloinen Marilyn etsii tällä hetkellä omaa loppuelämän kotiaan ahkeran ja eläinrakkaan Luiza Mandrun luona. Marilyn on löytynyt nuoren naisen toimesta metsän reunalta ja tämä nuori nainen toi sen Luizan...
Kodin saanut koira: WHITEY
Nykytilanne Herttainen Whitey on muuttanut ikiomaan kotiinsa. Suuret kiitokset Whiteystä huolehtineelle kotihoitajalle ja onnea Whiteylle ja koko perheelle! 12.8.2017 Whiteyn elämä kotihoidossa on alkanut mallikkaasti. Se on nopeasti...
Kodin saanut koira: ALONSO
Perustiedot ja tausta Rosiori de Vede on pieni kaupunki, jossa on kunnallinen tarha ja eläinsuojelija Cornelia Stan huolehtii yksin useasta sadasta koirasta omalla vapaa-ajallaan ja järjestää myös sterilointi tapahtumia tarhan vieressä...
Kodin saanut koira: ALISA (Team Sirius)
Perustiedot Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: ALECK (Lucky Puppies)
Perustiedot ja taustat Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat...
Kodin saanut koira: EBONY (Klaran tenavat)
Perustiedot ja tausta Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan...
Kodin saanut koira: ANIU
Perustiedot ja tausta Romaniassa Târgovișten kaupungissa, noin 80 kilometrin päästä Bukarestista asuu Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani Mihaela Soare. Mihaela tekee kaikkensa auttaakseen kaupunkinsa kodittomia koiria ja kissoja....
Kodin saanut koira: VILLY
Perustiedot ja taustat 20.09.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten...
Kodin saanut koira: PEEK (nyk. PEKI)
Perustiedot ja taustat 20.09.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten...
Kodin saanut koira: BIDAM (nyk. Toto)
Perustiedot 24.7.2016 Romanian eläinsuojelutilanne on edelleen yksi Euroopan kehnoimmista. Viimeaikoina on ollut havaittavissa pientä muutosta ihmisten ajattelutavassa ja kiinnostukseen olla osaa muutosta kohti parempaa huomista. Paikalliset...
Kodin saanut koira: PENNE (Black Family)
Perustiedot Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat siellä oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain hyvin...
Kodin saanut koira: ALEJANDRO
10.5.2017 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu...
Kodin saanut koira: BUTTON
Perustiedot ja tausta 20.5.2016 Button on Mihailestin kunnalliselta tarhalta, josta eläinsuojelija Alina Murgu on hakenut omalle Asociatia Suflete Dragin tarhalleen Sintestiin. Romaniassa useimmat kunnalliset tarhat ovat tarhoja, jossa koirista...
Kodin saanut koira: ILO (ent. Strafy), Suomessa
Perustiedot ja tausta: 6.3.2017 Rosiorin tarhan koirista huolehtii vapaaehtoisena työntekijänä Cornelia Stan, henkilö jota ilman näillä koirilla ei olisi mitään mahdollisuuksia eikä toivoa. Cornelian ansiosta Rosiorin kunnallinen tarha ei...
Kodin saanut kissa: SIR OLIVER HOPEHILL
19.11.2017 Sir Oliver Hopehill pääsi lentämään Suomeen ja omaan kotiinsa, lauantaina, 18.11.2017. 11.10.2017 Satunnaisesti Rescueyhdistys Kulkurit ry:n kautta omaan kotiin löytää myös kissa. Näin kävi myös romanialaisen eläinsuojelijan Ioana Bodean...
Kodin saanut koira: OONA (nyk. Minni)
Perustiedot ja taustat: 8.8.2017 Heinäkuussa 2017 oli aika suunnata Romaniaan ja yhteistyötarhoillemme. Hieman Bukarestin ulkopuolela, Cosoban kylässä, sijaitsee eläinlääkäriklinikan Onevetin ylläpitämä pensioni, eli koiratarha. Tarha on...
Kodin saanut koira: PAMELAN
Perustiedot: 28.06.2017 Yhteistyökumppanimme Luiza Mandru löysi tämän kaksikon, emon Pamelanin ja hänen pentunsa Mollin pellolta kotinsa lähettyviltä noin kuukausi sitten. Kukaan ei tiedä miten pieni emo koira oli päätynyt pentunsa kanssa...
Kodin saanut koira: RINA
Perustiedot ja taustat Pentujen emo Rena, piti olla steriloitu, koska oli tullut Glinan tarhalla kunnalliselta koiratarhalta. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Glinan tarha sai Renan lisäksi kolme uutta asukasta, Rinan, Ramin ja Ronin....
Kodin saanut koira: BABON
4.4.2016 OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kylässä. Siellä asuuu koiria useista eri lähtökohdista ja olosuhteista. Eräänä päivänä jokin aika sitten saksalaisnainen päätti...
Kodin saanut koira: BRANKO
Perustiedot ja tausta: 5.10.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi....
Kodin saanut koira: CIOMPU
Perustiedot: Ciompu on kolmijalkainen koira, joka on päätynyt Rosiorin kunnalliselle tarhalle ja on siirretty sieltä Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin tiloihin. Ciompun taustoista ei ole mitään tietoa, emmekä myöskään tiedä milloin ja...
Kodin saanut koira: LOHTU
Perustiedot ja taustat 24.09.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin...
Kodin saanut koira: DEXA (Delta-pentue), SUOMESSA
Perustiedot: 15.5.2017 DELTA-pentue, Doha, Dexa, Doxa, Delphi ja Deia, dumpattiin saarelle. Pienelle saarelle mustanmeren lähistölle, Danuba Delta nimiselle alueelle. Sattumalta Carpen perustajan, Carmen Mandescun ystävä löysi ne ja...
Kodin saanut koira: POK
Perustiedot ja taustat 20.09.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja...
Kodin saanut koira: KYMPPI
Perustiedot ja taustat 23.09.2017 Upean Kympin matka Kulkurien adoptio-ohjelmaan on ollut melkoista sattuman kauppaa. Kymppi saapui Cosoban kylästä toisen pikkukoiran kanssa syyskuun alkupuolella Onevetin tarhalle vierailulle. Muutaman...
Kodin saanut koira: ALBITA
Perustiedot ja tausta Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan...
Kodin saanut koira: TEDDY
Perustiedot ja tausta: Teddy on löydetty yhdessä toisen koiran kanssa tien varresta vuoden 2012 talvena. Onneksi eläinsuojelija Luiza Mandru sattui löytämään nämä kylmissään olevat koirat, sillä Romanian talvet paukkupakkasineen eivät...
Kodin saanut koira: LITTLE FOXY (nyk. Mushu)
Perustiedot ja tausta: 19.10.2017 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä...
Kodin saanut koira: HUGI
Perustiedot ja taustaa M. G. Rescue on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on useita eläimiä ja tämän lisäksi M. G. Rescue tekee yhteistyötä Kulkurien kanssa sterilointien saralla....
Kodin saanut koira: TILIA
Perustiedot Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: GEMMA G. nyk. EMMA
Perustiedot ja taustat: 28.7.2016 Kodittomien koirien tilanne Romaniassa on lohduton. Maassa arvellaan olevan 2-5 miljoonaa koditonta koiraa, ja kurjimpia kohtaloita näkyy teiden varsilla autojen alle jääneinä tai kadulla kaltoin kohdeltuina....
Kodin saanut koira: SHAKA (nyk. Samu)
Perustiedot ja tausta 19.9.2017 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä....
Kodin saanut koira: PIRATE (nyk. Hugo)
Perustiedot Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta...
Kodin saanut koira: NONNA
Perustiedot ja taustat: Heinäkuussa 2017 oli aika suunnata Romaniaan ja yhteistyötarhoillemme. Hieman Bukarestin ulkopuolella, Cosoban kylässä, sijaitsee eläinlääkäriklinikan Onevetin ylläpitämä pensioni, eli koiratarha. Tarha on yksityinen...
Kodin saanut koira: TRISTANE, SUOMESSA
14.9.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä...
Kodin saanut koira: QUAM
Perustiedot ja taustat 26.03.2017 Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Onevetin ahkera työntekijä Irina on vuosia sitten löytänyt Quamin talonsa edustalta ja tuonut sen tarhalle turvaan. Herra on siis asunut Onevetin hoitolassa jo...
Kodin saanut koira: MISS BRIA (Lucican Ponteva-pennut)
Perustiedot ja taustat: 18.5.2017 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria ja suurin osa niistä on hylätty kadulle ihmisen toimesta aikuisina tai jopa pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne...
Kodin saanut koira: TUX (Monster puppies)
1.8.2017 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa noin...
Kodin saanut koira: NIKA
Perustiedot Nika päätyi M. G. Rescuen Mihai Grigorien huomaan heinäkuun 2017 alussa, kun hän pyysi tuttuaan tuomaan yhden tietyn koiran turvaan Bragadirun kunnalliselta tarhalta, mutta tuttu toikin kaiken kaikkiaan viisi koiraa. Mihailla ei ollut...
Kodin saanut koira: AUDREY
Perustiedot ja tausta Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian...
Kodin saanut koira: NOROCELL
7.9.2016 Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta...
Kodin saanut koira: EDGAR
27.3.2017 Romaniassa elää hurja määrä kodittomia koiria. Suuri osa niistä on hylätty sinne kodista, kun koira on käynyt tarpeettomaksi tai siitä ei tullutkaan toivotun kaltainen. Näillä koirilla on häviävän pieni mahdollisuus selvitä...
Kodin saanut koira: GATSBY
Perustiedot Romaniassa suuri osa kaduilla elävistä kodittomista koirista päätyy rankkurien toimesta kunnallisille koiratarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia, mutta yhteistä niillä on se, että niissä on aivan liikaa koiria ja niistä koirilla...
Kodin saanut koira: SIERRA
Perustiedot Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo...
Kodin saanut koira: BOUNTY BOY
TAUSTAA JA PERUSTIEDOT 9.9.2017 Bountyn tarina alkaa hieman dramaattisesti. Se pelastettiin pari kuukautta sitten Bragadirun kunnalliselta tarhalta yhteistyökumppanimme eläinlääkäri ja -suojelija Mihai Grigorien toimesta. Bounty oli...
Kodin saanut koira: SHONI
Perustiedot ja tausta Romanialainen eläinsuojelija Carmen Mandescu on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Carmen on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle ja hänen avullaan useat karvakorvat ovat löytäneet kotinsa myös...
Kodin saanut koira: LARISA
Perustiedot ja taustat 22.09.2017 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista,...
Enkelikoira: KANYE
24.5.2016 Suflete Dragin Sintestin kylässä sijaitseva tarha on Alina Murgun ja Kulkurien yhteistyön aikaansaannos. Tarhalla asuu noin kaksisataa koiraa ja ne tulevat kaikista mahdollisista elin- ja olosuhteista. Osa niistä on kunnallisilta...
Kodin saanut koira: DURACELL (nyk. Wimma)
Perustiedot ja taustat: 25.7.2017 Duracell löydettiin hylättynä oman onnensa nojaan pienenä pentuna. Arvion mukaan tästä vikkeläjalkainen pienokainen aikuisena tulee olemaan noin 40cm korkuinen. Sillä on virtaa kuin pienessä kylässä ja...
Kodin saanut koira: COSMINA
Perustiedot ja taustat: Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen, yhdessä laaditun...
Kodin saanut koira: FLIPPER
Perustiedot ja tausta Flipperillä, kuten niin monella muullakin kodittomalla romanialaisella koiralla, on todennäköisesti ollut ennen oma koti. Heinäkuussa 2017 Flipper kulki Bukarestissa kadulla ja lähti siellä seuraamaan Kulkurien...
Kodin saanut koira: BARLEY (Sakke), Suomessa
TAUSTAA JA PERUSTIEDOT Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea löysi pikkuisen Barleyn keväällä kotinsa läheltä yksinään harhailemasta. Todennäköisesti pentu oli vastikään hylätty kadulle, mikä on valitettavan yleinen tapa Romaniassa...
Enkelikoira: PATE
PATE * arvioitu syntymäaika 01/2014 * uros 07.04.2014 Pentuja löytyy Romaniassa kaduilta taajaan tahtiin. Jos pennuilla on tuuria ne kohtaavat harhaillessaan hyvän ihmisen ja pääsevät turvaan, jos tuuria ei ole,...
Kodin saanut koira: CICERO
Perustiedot ja taustat 26.07.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli...
Kodin saanut koira: MINI-BELLA
Perustiedot ja taustat 13.08.2017 Sisarukset Benny ja Bella odottavat tällä hetkellä omaa kotiaan Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescun omistamassa tyhjässä asunnossa. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan...
Kodin saanut koira: RICIO (nykyisin Rico)
Perustiedot ja taustat Katu on julma koti. Sinne joutuneiden kohdalle on osuttava ihan erityinen onni, että yleensä selviää hengissä – puhumattakaan siitä, että vielä tulisi sieltä pelastetuksi. Ricio on yksi näistä hyvin harvoista...
Kodin saanut koira: SAHARA
Perustiedot Clinica Veterinara Onevet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista ja se paikka, jonka kautta jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman kautta Suomeen adoptoitu koira lähtee kotimatkalleen. Onevetissa on klinikkatilat...
Enkelikoira: BOTIC
1.9.2016 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Bukarestista. Tarha sijaitsee vuokramaalla, valtavan pellon keskellä, jossa ei ole talvisin suojaa lunta ja hyytävää pakkasta vastaan, eikä kesällä suojaa polttavaa...
Kodin saanut koira: MOUSEY
Perustiedot ja tausta Kuten moni ei-toivottu koiranpentu Romaniassa, Mousey oli hylätty pellolle oman onnensa nojaan. Onneksi eläinsuojelija Roxana Deissima huomasi tämän pikkuisen rääpäleen, ja pelasti sen tarhalleen syksyllä 2017. Pikku...
Kodin saanut koira: TIMOTHY
Perustiedot ja tausta Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsee Rosiorin kunnallinen koiratarha. Kunnallisella tarhalla olosuhteet ovat sanoinkuvaamattoman hirvittävät. Yhdessä vajaan 4 neliön häkissä saattaa olla yli kymmenen koiraa, eikä tappeluilta...
Kodin saanut koira: SONATA, nykyisin TESSU
19.02.2016 Ihana Sonata on löydetty hylättynä noin kaksi vuotta sitten. Tämä kaunis neiti on asunut aikaisemmin Jilavan tarhalla, mutta se on myöhemmin siirretty odottamaan omaa kotiaan Sintestin tarhalle, jota ylläpitää Kulkurien toinen...
Kodin saanut koira: PITARO
Perustiedot ja tausta Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsee Rosiorin kunnallinen koiratarha. Kunnallisella tarhalla olosuhteet ovat sanoinkuvaamattoman hirvittävät. Yhdessä vajaan 4 neliön häkissä saattaa olla yli kymmenen koiraa,...
Kodin saanut koira: TEXAS
Perustiedot Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: ELLANA
8.11.2015 Romaniassa toimii pieni määrä eläinsuojelijoita, jotka auttavat parhaansa mukaan kaduilla eläviä koiria. Yksi tällaisista eläinsuojelijoista on Kulkurien kanssa yhteistyötä tekevä Luiza Mandru, joka yhdessä miehensä kanssa auttaa...
Kodin saanut koira: OLIVIA
Perustiedot ja tausta Glinalla sijaitseva A Doua Sansan tarhalla on satoja koiria. Toisilla on jokin tarina löytöhetkestä tai tiedetään jonkun matkaa menneisyydestä, mutta suurimmalla osalla koirista tarinana on se yksi ja sama, hylätty ja...
Kodin saanut koira: FELICITA
12.5.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen....
Kodin saanut koira: MISS MORA (nyk. Minni)
Perustiedot ja taustaa 26.11.14 Miss Mora, lapsi vasta itsekin, tuli tiineeksi ensimmäisistä juoksuistaan ja sai vastuulleen itsensä lisäksi myös jälkikasvunsa. Miss Mora eli Bukarestin kaduilla kahden pentunsa, Laken ja Saltyn kanssa....
Kodin saanut koira: LITTLE CODY
Perustiedot ja tausta Romaniassa, Gradistean kylässä, kauniin järven rannalla sijaitsee hautausmaa, joka kätkee sisäänsä monta surullista tarinaa. Sinne haudatut ovat toivottavasti jo saaneet rauhan, mutta monille alueen koirille sen...
Kodin saanut koira: JONES
05.06.2015 Toisinaan Romaniassa, jossa katukoiria on hurjat määrät, ei tarhan pitäjä muista koiran taustaa. Tällainen on Jackon, Jillyn ja Jonesin tarinan alku. Nuoret pennut on löydetty jostakin jokin aika sitten ja ovat päätyneet Anda ja...
Kodin saanut koira: SAVANNA
Perustiedot Clinica Veterinara Onevet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista ja se paikka, jonka kautta jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman kautta Suomeen adoptoitu koira lähtee kotimatkalleen. Onevetissa on klinikkatilat...
Kodin saanut koira: YANG
16.9.2017 Vihdoinkin koitti päivä jolloin Yang pääsi muuttamaan pois koiratarhalta ja aloittamaan elämän kotioloissa. Yangia onni potkaisi, sillä tyttö pääsi Saksaan kotihoitoon ja etsii sieltä sitä omaa kotiaan. Onnellista elämää ihanalle...
Kodin saanut koira: TERRY (Lucky Puppies)
29.06.2017 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet...
Enkelikoira: NIMO
Perustiedot Romaniassa elää valtava määrä kodittomia koiria. Niitä on pelloilla, kadunvarsilla ja ennen kaikkea lähellä ihmisasutusta, sillä harva niistä pärjää omillaan ilman ihmistä. Suuri osa näistä koirista päätyy rankkureiden toimesta...
Kodin saanut koira: ARREN
Perustiedot Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Suuri osa niistä syntyy koirille kuten Gwenna, jolla luultavasti on ollut omistaja, joka on pitänyt siitä edes...
Kodin saanut koira: TUIKE
Perustiedot ja taustat Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Huhti...