Blogiarkistot

Kotia etsivä koira: ARONI (Gingerin pennut)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 3.7.2023 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu

Share

Kodin saanut koira: POME (nyk. Omppu)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 16.6.2023 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit

Share

Enkelikoira: ZIGGY

  13.01.2014 Ziggy on tällä hetkellä Romaniassa, Carmen Mandescun omistamassa “tyhjässä” asunnossa ja asuttaakin asuntoa muutaman muun koiran kanssa. Noin neljä kuukautta sitten, kun Carmen oli menossa äitinsä kanssa talolleen ruokkimaan koiria, he näkivät mustan pienen uroskoiran harhailevan lähellä asuntoa.

Share

Kodin saanut koira: NUUNUU

NuuNuu on saanut paljon yhteydenottoja ja hakemuksien osalta hänen postilaatikkonsa sulkeutuu. Kiitos kaikille kiinnostuneille! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta  4.3.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri,

Share

Kodin saanut koira: MOCHI (ent. Rontzi)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessiin, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.1.2023 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on

Share

Kodin saanut koira: NÖPPÖ (nyk. Selma)

  Nöppö on aiheuttanut runsaasti kiinnostusta, joten siitä ei oteta enää yhteydenottoja vastaan 🙂 Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 20.2.2023 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin

Share

Kodin saanut koira: KIEV (nyk. Oiva)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 16.11.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Enkelikoira: LOLLY

LOLLY * noin 2-vuotias * narttu * steriloidaan * Romaniassa       Varautukaa ihastumaan järjettömästi: romanialaisessa eläinsuojelujärjestö Asociatia A Doua Sansassa vaikuttavan Carmenin sisko oli löytänyt tämän pikkuneidin kotikulmiltaan Bukarestin lähiöstä. Suomalaisen on kovin vaikea ymmärtää, miten moisia kultamuruja

Share

Enkelikoira: ZERAINA (Team Mayors) (ny. Zeraina)

    Perustiedot ja taustat Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon. Vieraillessaan OneVetissa marraskuussa 2016, esiteltiin Kulkurien aktiiveille eräässä häkissä asuvat kahdeksan pentua. Ne

Share

Kodin saanut koira: KEPA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.9.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman

Share

Kodin saanut koira: JIINA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 24.4.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: ALTAIR (nyk Mars)

Altair on saanut hurjan määrän kyselyjä, eikä enää ota vastaan uusia. Kiitos mielenkiinnosta häntä kohtaan ja tsemppiä oman rescuen etsimiseen!   Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 16.7.2022 Carpe on lähellä Mitrenin

Share

Kodin saanut koira: ERIC (Nyk. Eddy) (Irman pennut) (Suomessa)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta Päivitetty 19.6.2022 Eddy, aiemmalta nimeltään Eric, matkusti Suomeen kotihoitoon 11/2016 ja sieltä lähes heti omaan kotiinsa, jossa se asuikin alkuvuoteen 2022 asti.  Sekä aiemmassa

Share

Kodin saanut koira: TRIS (nyk. Essi)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kuvaukseen adoptioprosessistamme, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.6.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Enkelikoira: DODO

      *  DODO *  n. 4-5 v * kastroitu           25.03.2013 Buzaun kylässä, 110 kilometrin päässä Bukarestista, sijaitsi kunnallinen koiratarha, jossa olot olivat, kuten lähes kaikilla romanialaisilla kunnallisilla tarhoilla, hyvin askeettiset ja muistuttivat lähinnä

Share

Varattu koira: BERTA (nyk. HILMA)

Bertasta on tullut useita yhteydenottoja ja näiden joukosta löytynee Bertalle oma koti. Emme vastaanota toistaiseksi Bertasta lisää tiedusteluita. Kiitos mielenkiinnosta! (25.3.)   Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Share

Enkelikoira: ESMERALDA (nyk. Essi)

  Perustiedot ja tausta Esmeralda on ujon oloinen nuori koira, mutta araksi häntä ei voi sanoa. Ennemmin hän on hiljainen, kiltti ja ystävällinen tyttö. Vaikka Esmeralda selvästi oudoksuu sylittelyä, antaa hän silti hienosti käsitellä itseään. Kotioloissa ujous luultavasti helpottaa ja

Share

Kodin saanut koira: GOJI, ERITYISADOPTIO

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 31.1.2022 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen

Share

Kodin saanut koira: ARIELLE (Suomessa) (nyk. Tilda)

  Ariellesta ei tällä hetkellä oteta enempää kyselyitä vastaan. Kiitos kaikille kiinnostuneille! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 20.3.2022 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut

Share

Enkelikoira: RALPHA

  RALPHA * n. 2-3 vuotta * uros * kastroidaan * Romaniassa         7.9.2015 Koiria hylätään jatkuvasti Romanian kaduille. Toisia kohtaa onni ja tulevat hyväsydämisen ihmisen löytämäksi. Näin kävi Ralphalle, joka on löydetty eläinsuojelija Alinan Murgun kodin

Share

Kodin saanut koira: SOPHIE

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kuvaukseen adoptioprosessistamme, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 30.10.2021 Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä

Share

Kodin saanut koira: TAKAI (The Black Ones)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 17.1.2022 Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana ja on Kulkurien pitkäaikaisimpia

Share

Kodin saanut koira: FIORA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen,  luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.1.2022 One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama yhdistys. Adina ja hänen miehensä pyörittävät yhdistyksen nimissä sekä koiratarhaa että OneVet-eläinklinikkaa Cosobassa. One Rescue Assocation on yksi

Share

Kodin saanut koira: DENVER

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.8.2021 Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä

Share

Enkelikoira: IVANNA (Kristalin pennut)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 10.1.2021 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 Romanian matka kohdistui mm. Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: BUDIMIR (Katinkan pennut) (nyk. Remy)

Perustiedot ja tausta 16.11.2021 Ioana Bodea on bukarestilainen nainen, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria. Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jota viimeistellään parhaillaan. Jotkut koirat ovat jo päässeet asumaan

Share

Enkelikoira: ALADIN (nyk. Raaka-Arska)

  31.03.2016 Suloinen papparainen Aladin odottaa tällä hetkellä omaa kotiaan Onevetin koirahoitolassa, joka sijaitsee Cosobassa noin 30 km päässä Bukarestin kaupungista. Dr.Adina, toinen Onevetin perustajista on löytänyt Aladinin sateisena yönä kadulta leipä suusssa. Rauhallinen Aladin jännittää vieraita ihmisiä jonkin verran

Share

Kodin saanut koira: BUCEGI

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.8.2021 Carpen tarha, lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka on rahoitettu pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä

Share

Kodin saanut koira: NEO (nyk. Onni)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kuvaukseen adoptioprosessistamme, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 18.9.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: AMARANTH (Grain puppies)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.5.2021 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät

Share

Kodin saanut koira: TRABI (nyk. Demi)

  Trabi on saanut monta hyvää kotitarjousta, joten nyt Trabin postilaatikko sulkeutuu! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.9.2021 Romanialaisen eläinlääkäri Adina Vladutin sydäntä lähellä ovat hänen kotimaansa kodittomat eläimet. Hän on perustanut Cosoban

Share

Kodin saanut koira: BIC (nyk. Ben) (Suomessa)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 11.5.2021 Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä

Share

Kodin saanut koira: LENNOX

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 5.9.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman

Share

Kodin saanut koira: MIILA (ent. Maite)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustat 2.9.2021 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien

Share

Enkelikoira: BUFI

BUFI * Noin 8-vuotias * Narttu * Steriloitu * Romaniassa * Suomeen kotihoitoon 13.6.       23.8.2021 “Jouduimme sanomaan Bufalle hyvästit perjantaina ja päästämään hänet sateenkaarisille. Yritimme kipulääkkeillä pitkittää hyvästejä mutta lääkkeet ei riittäneet pitämään kipuja pois. Bufa ehti

Share

Kodin saanut koira: ETIENNE

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen,  luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 22.8.2021 One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama yhdistys. Adina ja hänen miehensä pyörittävät yhdistyksen nimissä

Share

Kodin saanut koira: TEFF (Grain puppies) (nyk. Sansa)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.5.2021 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä, jotka tekevät

Share

Enkelikoira: BENY

  Perustiedot 29.11.2018 Beny on tyypillinen terrieri. Sillä on vahva mielipide asioista ja se haluaa osallistua ihan kaikkeen mitä kotona tapahtuu. Kotioloissa Beny on todellinen hurmuri, jonka seurassa ei koskaan ole tylsää. Se seuraa mielellään mukana oman ihmisensä askareissa ja

Share

Enkelikoira: RATA (ent. Louise)

LOUISE * n. 6v * narttu * Romaniassa           29.1.2015 Romaniassa toimivan eläinsuojelujärjestön GIA – Group Initiative for Animals:in Dana Stoica löysi tämän pienen tyttösen Romanian kaduilta muutama kuukausi sitten ja otti hänet turvaan. Danalla on

Share

Kodin saanut koira: PIITU

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja adoption kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 2.5.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien

Share

Kodin saanut koira: ARIELA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta (päivitetty 14.7.2021) Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen, mutta kaiken

Share

Kodin saanut koira: MONALISA (SUOMESSA)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosesiin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta (20.7.2021) Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina

Share

Kodin saanut koira: SINDY (Suomessa)

Sindy on aiheuttanut runsaasti kiinnostusta eikä siitä oteta enempää yhteydenottoja! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 14.6.2021 One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama yhdistys. Adina ja hänen miehensä pyörittävät yhdistyksen

Share

Kodin saanut koira: ALANI (Lucky puppies) (nyk. Alice)

  Perustiedot ja tausta 16.5.2021 Lucky Puppies koostuu yhdeksästä pennusta jotka löydettiin romanialaisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun ja hänen miehensä toimesta, heidän kotikylänsä eräältä pellolta jonne ihmiset tuovat roskansa. Pennuista osa ovat kokeneet ihmisen julmuuden, todennäköisesti ihan pieninä, sillä osalta on

Share

Kodin saanut koira: LUCAS (Super girl puppies) (nyk. Leo)

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 7.5.2021 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken

Share

Enkelikoira: ANDREW

  18.7.2015 OneVet eläinklinikka on yksi yhteityötahomme Romaniassa. Äskettäin on OneVet muuttanut tilavampiin tiloihin, mikä on iloinen asia, sekä henkilökunnalle, että lukuisalle koiramäärälle joita on OneVetissa lähemmäs toistasataa. Jokunen viikko sitten, on Andrew otettu OneVet eläinklinikalle ja uutena, nöyränä koirana

Share

Kodin saanut koira: HÖPÖ (Brownie Family) (nyk Hilla)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 16.2.2021 Onevetin Cosoban koirasuoja on Kulkureiden yhteistyökumppanin One Rescue Associationin ja Adina Vladutin johtama tarha, jolla on jatkuvasti noin 400

Share

Kodin saanut koira: ELVE (nyk. Elli)

  Elve on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 13.1.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri,

Share

Kodin saanut koira: JUNO (kesäheilat) (nyk. Lumi)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyvään adoptioprosessin kulkuun ja luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 10.11.2020 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua

Share

Kodin saanut koira: BLACK BINGO

  Tutustuthan ennen yhteydenottoa sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta (päivitetty 11.1.21) Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua

Share

Kodin saanut koira: LEMBI (nyk. Lempi)

  Lembi on herättänyt paljon kiinnostusta eikä siitä oteta enempää kyselyitä vastaan. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 1.2.2021 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka

Share

Kodin saanut koira: ERNO (nyk. Elmo)

Suloinen Erno on herättänyt paljon mielenkiintoa ja kotitarjouksia on tullut useita. Uusia kyselyitä ei ainakaan toistaiseksi oteta vastaan. Kiitos mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 16.10.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka

Share

Kodin saanut koira: ANTTONI (nyk. Kale)

  Hupsista vaan, Anttoni on saanut niin suuren määrän kiinnostuneita yhteyden ottoja, ettei yhteyhenkilö-parka pysty käsittelemään yhtään enempää.  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessiin, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 12.10.2020 Pikkuinen Anttoni-pallero odottaa omaa kotiaan M.G. Rescuen

Share

Kodin saanut koira: WADL (Teckel Family) (nyk. Pasi)

  WADL on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.8.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka

Share

Kodin saanut koira: BOLDEI (nyk. Bolde)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen,  luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 21.10.2020 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu

Share

Kodin saanut koira: DASH

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 25.10.2020 Romaniassa lähellä Mitrenin kylää on Carpen tarha. Carpe on romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha, jota on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa. Carpella on noin 100

Share

Kodin saanut koira: ZOLAH (nyk. Odessa)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt

Share

Kodin saanut koira: CAPPUCCINO (Kahvisiskot) (nyk. Frappe)

    Cappuccino on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.9.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri,

Share

Kodin saanut koira: SHAKI

  Shaki on saapunut Suomeen kotihoitoon ja saanut jo useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 24.10.2020

Share

Kodin saanut koira: LUCINDA

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.10.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: KYLLI (nyk. Tiuhti)

  Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan

Share

Kodin saanut koira: PRISS (nyk. Lulu)

    Priss on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 23.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja

Share

Kodin saanut koira: NIXIE

    Nixie on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja

Share

Kodin saanut koira: CARRIE B (nyk. Kiara)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 2.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha on Mitrenin kylässä, jossa se tarjoaa turvapaikan noin 100:lle koiralle. Carpella

Share

Kodin saanut koira: CIUCI (nyk. Cora)

  Ciuci on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 23.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen

Share

Kodin saanut koira: BREE (nyk. Arya)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.10.2020 Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha on Mitrenin kylässä, jossa se tarjoaa turvapaikan noin 100:lle koiralle. Carpella

Share

Kodin saanut koira: DUNKER (Teckel Family) (nyk. Gösta)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.8.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien

Share

Kodin saanut koira: FIOONA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin Perustiedot ja tausta Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan mikä

Share

Kodin saanut koira: NUR (nyk. Hugo)

      Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin Perustiedot ja tausta Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen

Share

Kodin saanut koira: DIEGO (ent. Deeqo, Team Beaglemix)

  Diegolle ei oteta vastaan uusia kyselyitä tällä hetkellä. Diegolla on erittäin varteenotettava kotikysely meneillään.   Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.   Perustiedot ja tausta 22.6.2020 Romaniassa on arviolta noin 2-5 miljoonaa kulkukoiraa. Osa

Share

Kodin saanut koira: DALIS (Lucky Puppies) (nyk. Mailis)

  Perustiedot ja taustat: Päivitetty 19.2.2020 Lucky Puppies koostuu yhdeksästä pennusta jotka löydettiin romanialaisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun ja hänen miehensä toimesta, heidän kotikylänsä eräältä pellolta jonne ihmiset tuovat roskansa. Pennuista osa ovat kokeneet ihmisen julmuuden, todennäköisesti ihan pieninä, sillä osalta

Share

Kodin saanut koira: MOCHA (Kahvisiskot)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 4.9.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman

Share

Kodin saanut koira: INDRA

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 30.6.2020 Carpen tarha on lähellä romanialaista Mitrenin kylää ja on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpella pyritään

Share

Kodin saanut koira: JUNA (Powerpuff Girls) (nyk. Noppa)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.9.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä

Share

Kodin saanut koira: LITTLE PITICU (nyk. Amos)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa

Share

Kodin saanut koira: SAINT LUCA

    Perustiedot ja taustaa: 4.6.2020 Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten

Share

Kodin saanut koira: DORAN (nyk. Milo) Collection Puppies)

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 27.7.2020 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu

Share

Kodin saanut koira: MEGHAN (nyk. NYYTI) (Collection puppies)

      Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 31.7.2020 Vaikka Romaniassa on käsittämätön määrä hylättyjä ja kodittomiksi syntyneitä koiria, jotka saavat osakseen huonoa kohtelua, maassa asuu myös paljon eläinten ystäviä,

Share

Kodin saanut koira: TONKI

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta: 30.6.2020 Carpen tarha on lähellä romanialaista Mitrenin kylää ja on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpella pyritään tarjoamaan

Share

Kodin saanut koira: BONKY (Possupennut)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa: 14.6.2020 Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä

Share

Kodin saanut koira: BATTY (nyk. Batsy)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 13.9.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: SHEEA

  Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa

Share

Kodin saanut koira: TUOHI (nyk. Nunnu) (koripennut)

      Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Päivitykset: 6.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman

Share

Enkelikoira: SERA

  SERA * 2,5-3-vuotias * Narttu, steriloitu * Romaniassa.         6.10.2020 “Miten sinusta kertoisin? Siitä, millaisen jäljen jätit tähän maailmaan, elämäämme, sydämeeni? Miten kärsivällisesti opetit minulle pysähtymistä, myötätuntoa, kunnioitusta ja rohkeutta iloita niistä pienimmistäkin hetkistä. Jo pitkään

Share

Enkelikoira: MINI (nyk. Hertta)

    Perustiedot ja tausta 24.07.2013 Mini löytyi kolmen muun koiran kanssa tien varteen hylättynä Câmpinan kaupungista, noin 100 km Bukarestista pohjoiseen heinäkuun alussa. Vaikutti siltä, että samaa sukua oleva nelikko oli heitetty autosta paikkaan, mistä romanialainen eläinsuojelija Sorina Rinciog

Share

Kodin saanut koira: ANGICA (Possupennut) (nyk. Aida)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa: 17.6.2020 Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä

Share

Kodin saanut koira: HILLA

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja taustaa: 18.5.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Enkelikoira: LUMP (Teckel Family)

    LUMP on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta! Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.8.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri,

Share

Enkelikoira: HEXL (Teckel Family)

    Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.8.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien

Share

Enkelikoira: MOXIE (Teckel Family)

Moxie on herättänyt paljon kiinnostusta, ja tällä hetkellä hänestä ei oteta enempää kyselyitä vastaan. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja tausta 26.8.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan.

Share

Kodin saanut koira: URECHE

  Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin

Share

Kodin saanut koira: FREDDIE (nyk. Touko)

    Perustiedot ja taustaa 8.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin

Share

Kodin saanut koira: PÄRE (koripennut)

    Päivitykset: 6.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin

Share

Kodin saanut koira: DOLORES (nyk.Muksu)

    Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen

Share

Kodin saanut koira: HILJA (nyk. Eve)

  Perustiedot ja taustaa: 23.12.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi.

Share

Kodin saanut koira: KAINO

Perustiedot ja taustaa: 23.12.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin

Share

Kodin saanut koira: BIBO (nyk. Simba)

    Perustiedot ja taustaa: 11.2.2020 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän pelastamiaan eläimiä. Eläimet ulkoilevat aidatulla pihalla, mutta tämän lisäksi

Share

Kodin saanut koira: GOLDEN JOY (nyk. Rölli)

    Perustiedot ja tausta: 27.1.2020 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa kun tarha on kokonaisuudessaan valmis, sieltä tulee löytymään eläinten majoittamisen lisäksi

Share

Kodin saanut koira: TAIMI (nyk. Aisling)

  Perustiedot ja tausta Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huoli ja mahdollisuuksien mukaan ne

Share

Kodin saanut koira: BLISS (nyk. Daisy)

    Perustiedot ja tausta: 13.1.2020 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa

Share

Kodin saanut koira: FIORINA (nyk. Fiona)

  Perustiedot ja tausta 18.7.2020 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että

Share

Kodin saanut koira: KITTY K (nyk. Lyyti)

  Suloinen Kitty K on ymmärrettävästi hurmannut suuren joukon ihmisiä, ja Kitty on herättänyt paljon mielenkiintoa. Tästä syystä emme toistaiseksi ota enempää kyselyitä vastaan Kittystä. Perustiedot ja tausta 29.4.2020 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen

Share

Enkelikoira: SAMPO

  Perustiedot ja tausta 13.7.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen

Share

Kodin saanut koira: HILKA (nyk. Hilda)

    Perustiedot ja tausta: 10.12.2019 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa kun tarha on kokonaisuudessaan valmis, sieltä tulee löytymään eläinten majoittamisen lisäksi

Share

Kodin saanut koira: DIIO

    Perustiedot ja tausta: 25.1.2020 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja

Share

Kodin saanut koira: FETTUCCINI

    Perustiedot ja taustaa: 8.4.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin

Share

Enkelikoira: STELLIINA

  Perustiedot ja tausta 27.4.2022 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa ja

Share

Kodin saanut koira: IHME

  Perustiedot ja tausta 28.1.2020 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin

Share

Kodin saanut koira: MANUELA (Possupennut)

    Perustiedot ja taustaa: 15.6.2020 Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huolta ja mahdollisuuksien

Share

Kodin saanut koira: MISS DANUTA (nyk. Hukka)

  Perustiedot ja tausta (päivitetty 5.5.2020) Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Hän auttaa

Share

Kodin saanut koira: DIIA

    Perustiedot ja tausta: 25.1.2020 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja

Share

Kodin saanut koira: KAARNA (koripennut)

    Päivitykset: 6.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin

Share

Kodin saanut koira: PAJU (koripennut)

    Päivitykset: 6.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin

Share

Kodin saanut koira: BAZI

      Perustiedot ja taustaa: 2.3.2020 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun

Share

Kodin saanut koira: JULIE (nyk. Java)

  Perustiedot ja tausta Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huoli ja mahdollisuuksien mukaan ne pääsevät

Share

Kodin saanut koira: DOMINO

  Perustiedot ja tausta 22.11.2019 Vuoden 2019 syyskuussa aktiivimme Essi, Marjukka ja Nina tekivät reissun Romaniaan. Reissut Romaniaan ovat aina henkisesti raskaita, mutta tällä kertaa aktiivien reissusta tuli ehkäpä vielä normaaliakin raskaampi. Matkalla Cosoban tarhalle aktiivimme törmäsivät tehdasalueella viiden koiran

Share

Kodin saanut koira: BENJI (nyk. Mindy)

  Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin

Share

Kodin saanut koira: GORGEOUS (nyk. Tupu)

  Gorgeous on herättänyt paljon kiinnostusta. Haastattelut ovat käynnissä, emmekä vastaanota uusia hakemuksia Gorgeousille.    Perustiedot ja tausta 24.11.2019 Dr Adina Vladut on romanialainen eläinlääkäri, jonka ura on kestänyt jo yli 20 vuotta. Adina omistaa yhdessä miehensä kanssa Onvet-klinikan, jonka

Share

Kodin saanut koira: SCARFACE (nyk. Nipsu)

  Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan

Share

Kodin saanut koira: ILA (nyk. Bailey)

    Perustiedot ja taustat 14.11.2019 Carpen tarhaa, joka sijaitsee Bukarestin lähettyvillä, ylläpitää Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Carmen Mandescun vuonna 2016 perustama Carpe-yhdistys. Carpen tarhasta on haluttu tehdä kotia etsiville koirille hyvä paikka elää ja odottaa oman kodin löytymistä. Carpen tarhalla

Share

Kodin saanut koira: JAFFA (PARVOPENNUT) (nyk. Bigi)

    Perustiedot ja tausta: 23.11.2019 2019 syyskuussa kolme aktiiviamme tekivät matkan Romaniaan. Matkalla Cosoban tarhalle aktiivimme kohtasivat tehdasalueella koiraperheen, joista kolme olivat pentuja ja kaksi aikuisia. Ne elivät tehdasalueen pihalla lähestulkoon oman onnensa nojassa. Tehdasalueelle työskentelevät miehet väittivät koiria

Share

Kodin saanut koira: TUC (PARVOPENNUT) (nyk. Koda)

    Perustiedot ja tausta: 23.11.2019 2019 syyskuussa kolme aktiiviamme tekivät matkan Romaniaan. Matkalla Cosoban tarhalle aktiivimme kohtasivat tehdasalueella koiraperheen, joista kolme olivat pentuja ja kaksi aikuisia. Ne elivät tehdasalueen pihalla lähestulkoon oman onnensa nojassa. Tehdasalueelle työskentelevät miehet väittivät koiria

Share

Kodin saanut koira: MAHIS, ERITYISADOPTIO (nykyisin Samu)

  Perustiedot ja tausta 02.04.2018 Ihastuttava Mahis on päätynyt asumaan Grădiştean kylään, hyväsydämisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun luokse, jäätyään auton alle. Luizan tuttava kertoi hänelle nähneensä auton alle jääneen koiran makaamassa tien laidalla Luizan kotitien varrella. Mahis makasi ojanpenkalla vasen takajalka

Share

Kodin saanut koira: TIKU

  Perustiedot ja tausta 7.10.2019   Onevetin Cosoban koirasuoja on Kulkureiden yhteistyökumppanin One Rescue Associationin ja Adina Vladutin johtama tarha, jolla on jatkuvasti noin 400 koiraa hoidossa ja odottamassa uutta kotia. Adinan pääpaikka on Bukarestissa, eläinlääkäriasema Clinica Veterinara OneVet, jonka

Share

Kodin saanut koira: LOTTY (nyk. Lätty)

    Perustiedot ja taustat 2.11.2019 Carpen tarhaa, joka sijaitsee Bukarestin lähettyvillä, ylläpitää Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Carmen Mandescun vuonna 2016 perustama Carpe-yhdistys. Carpen tarhasta on haluttu tehdä kotia etsiville koirille hyvä paikka elää ja odottaa oman kodin löytymistä. Siellä asustaa

Share

Kodin saanut koira: SANDU (ent. Mayor)

  Perustiedot ja tausta 18.12.2019 Mayor, Tancu ja Lady Rosu -pennut ovat löytyneet Romanian kaduilta erään liikerakennuksen pihalta helmikuussa 2015. Nämä kolme ihastuttavaa pentua olivat erittäin onnekkaita, sillä ne löysi OneVet-klinikan eläinlääkäri dr. Adina ja  toimitti pennut turvaan. Myöhemmin selvisi,

Share

Kodin saanut koira: SAD (nyk. Sansa)

  Perustiedot ja tausta Ioana Bodea on romanialainen eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Hän auttaa niin koiria,

Share

Kodin saanut koira: BUBULINA (nyk. Hupsu)

  Perustiedot ja tausta 27.9.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa

Share

Kodin saanut koira: OSSI (nyk. Hugo)

  Perustiedot ja tausta 27.9.2019 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tarha on vielä rakennusvaiheessa, mutta tarkoituksena on, että kun tarha on

Share

Kodin saanut koira: NELLIE

    Nellie on jälleen saanut monta kotitarjousta ja tuleva perhe löytyy varmasti näiden joukosta. Emme siis ota vastaan enää uusia kyselyitä Nellielle. Kiitos mielenkiinnosta!   Perustiedot ja tausta 14.9.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin

Share

Kodin saanut koira: TIN TIN (nyk. Timo)

  Perustiedot ja tausta 23.11.2019 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuu Mihaela Soare, joka tekee väsymättä töitä auttaakseen kaupunkinsa kodittomia koiria ja kissoja. Hän elää yhdessä äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä Mihaelan pelastamia eläimiä. Koirat elävät Mihaelan kotona kodinomaisessa ympäristössä, jossa

Share

Kodin saanut koira: CHACHA (nyk. Saimi)

    Perustiedot ja tausta Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huoli ja mahdollisuuksien mukaan

Share

Kodin saanut koira: TAFI (ent.Taffy P) (Suomessa)

  Perustiedot ja tausta Päivitetty 16.10.2019 Tafi on lähtöisin Romaniasta ja se tuli Kulkurien adoptio-ohjelman kautta Suomeen omaan kotiin. Romanialainen eläinsuojelija Roxana Deissima löysi Tafin erään kerrostalon takaa Bukarestissa. Siellä Tafi oli seurannut jokaista ihmistä ja selvästi se oli hieman

Share

Kodin saanut koira: TAKU (nyk. Tellervo)

Perustiedot ja tausta 7.10.2019 Onevetin Cosoban koirasuoja on Kulkureiden yhteistyökumppanin One Rescue Associationin ja Adina Vladutin johtama tarha, jolla on jatkuvasti noin 400 koiraa hoidossa ja odottamassa uutta kotia. Adinan pääpaikka on Bukarestissa, eläinlääkäriasema Clinica Veterinara OneVet, jonka kanssa teemme

Share

Enkelikoira: RANSU (ent. Ungurasu)

UNGURASU *Ransu* * n. 6-vuotias (synt. 1/2008) * uros * kastroitu * Romaniassa       28.6.2014 Komean Ungurasun tähänastinen elämä on ollut ristiriitaisen kaksijakoinen; onnekas siinä mielessä, että sillä on ollut koti – tai ainakin paikka, jossa siitä on

Share

Kodin saanut koira: RUUTI (nyk.Ruusa)

  Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan

Share

Kodin saanut koira: PETJA

  Perustiedot ja taustat: Päivitetty 30.5.2019 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 Romanian matka kohdistui mm. Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Cosobassa sijaitsevaan, Onevetin hoitolaan,  jonne pentu Petja oli otettu

Share

Kodin saanut koira: FLUFY (nyk. Fluffy)

    Perustiedot ja tausta Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin

Share

Kodin saanut koira: FEERY

  Perustiedot ja tausta 1.6.2019 Pieni ja iloinen Feery-poju asuu M.G. Rescuen tarhalla noin 30 kilometrin päässä Bukarestista. Tarhaa ylläpitävän yhteisön voimahahmo on eläinlääkäri Mihai Grigorie, jonka eläinrakkaus ulottuu kaikkiin apua tarvitseviin eläimiin. Tarhalla on koirien lisäksi muun muassa kissoja,

Share

Kodin saanut koira: PIKKU NALA (nyk. PIKU)

Perustiedot ja tausta 30.5.2019 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tarha on vielä rakennusvaiheessa, mutta tarkoituksena on, että kun tarha on valmis,

Share

Enkelikoira: TOLSTOI

  1.7.2019 Hurmaava pieni Tolstoi ehti nauttia vuoden onnellista kotikoiran elämää. Se sai elää rakastettuna perheenjäsenenä ja kokea kaiken sen, mistä oli jäänyt paitsi koko aiemman elämänsä ajan. Suuri kiitos ja lämmin osaanotto Tolstoin ihanalle perheelle. “Tolstoi nukkui pois marraskuussa 2018.

Share

Kodin saanut koira: LEO JR

Perustiedot ja tausta 23.5.2019 Romaniassa kulkukoiria on joidenkin arvioiden mukaan miljoonia. Kulkukoirat ovat kuin lainsuojattomia, niitä kohdellaan kuin roskaa ja pyydystetään kunnalliselle tarhalle julmilla tavoilla. Holtittomaan kulkukoirien lisääntymiseen on olemassa vain yksi keino, koirien steriloiminen. Sitä työtä ei tehdä niin

Share

Kodin saanut koira: SABRINE (Suomessa)

  Perustiedot ja tausta 8.10.2016 Romanian kulkukoiraongelman yksi syy on hylätyt entiset lemmikit. On hyvin tavallista että kun koiraan kyllästytään, se on kasvanut pentuajan ohi, tulee tiineeksi tai innostuu kaivamaan kukkapenkkiä, siitä hankkiudutaan eroon. Kun koiran tulee aika lähteä, yksi

Share

Enkelikoira: MOLDA

      Perustiedot ja taustat 16.10.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten rankkureiden, toimesta yhdelle Romanian kunnallisista tarhoista. Roxana

Share

Kodin saanut koira: ROXIA (nyk. Lilli)

  Perustiedot ja tausta Päivitetty 24.2.2019 Marraskuussa Kulkurien aktiivit käyvivät jälleen Romaniassa ja tapasivat siellä myös pienen Roxian. Roxia on tällä hetkellä kotihoidossa, Ioana Bodean ystävän luona. Roxia on otettu talteen eräältä pellolta, jossa se oli nähty kahden veljensä kanssa.

Share

Kodin saanut koira: CINDI

  Perustiedot ja taustat 9.4.2018 Cindin ja Cicilian tarina alkaa neljä vuotta sitten, kun ne haettiin tehtaan pihapiiristä tehtaan omistajan ilmoittaessa tappavansa pennut ellei niitä halua kukaan. Niinpä Kulkurien yhteistyökumppani Carmen Mandescu haki pennut silloiselle Glinan tarhalle sillä ehdolla, että

Share

Kodin saanut koira: PERRO

Perustiedot ja tausta23.11.2018Vuonna 2013 romanialaisen Mitrenin kylän laitamille alkoi rakentua romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteistyönä Carpen tarha. Sen tarkoituksena on auttaa alueensa kodittomia koiria steriloimalla niitä ja tarjoamalla jo olemassaoleville suojapaikan tarhallaan ja mahdollisuuksien mukaan mahdollisuuden adoptioon Kulkurien

Share

Kodin saanut koira: SHIMEKA (nyk. Sansa)

  Perustiedot ja tausta 7.2.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin

Share

Kodin saanut koira: NINNY

  Perustiedot ja tausta 17.2.2019 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin

Share

Kodin saanut koira: FOX (nyk. Viljami)

Perustiedot ja tausta 19.3.2019 Fox, nykyisin Viljami, saapui Suomeen kotihoitoon keväällä 2015. Aika nopeasti kävi selväksi, että kotihoitopaikasta tulisi sille myös koti ja niin kävikin. Nyt kuitenkin yhdellä perheenjäsenistä on todettu vakava koira-allergia, eikä perhe voi jatkaa Viljamin kanssa enää,

Share

Kodin saanut koira: MEIKO

Perustiedot ja tausta 9.3.2019 tämä pieni poika lennähti suomeen ja oman perheensä luokse. kotionnea! 5.2.2019 Meiko on varattu ikiomaan kotiinsa. Mihaela Soare on romanialainen eläinsuojelija joka asuu Targovistessa, ja hän majoitti Meikon ystävälleen, miehelle ketä pitää pientä yksityistä tarhaa. Miehen

Share

Kodin saanut koira : ALKA

Perustiedot ja tausta 2.3.2019 Alka on saapunut omaan kotiin oman ihmisensä luokse! Kotionnea hurjasti! <3 3.2.2019 Alka neidin kodinetsintä päättyi tänään ja hänet varattiin ikiomaan kotiin. 16.1.2019 Kulkurien yhteistyökumppanin Carmen Mandescun Carpen tarha sijaitsee rauhallisella maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä

Share

Koiraenkeli: PEPITA (nykyisin Penni)

PEPITA * noin 1 vuotta * narttu * steriloitu * Romaniassa             19.09.2015 Pepita odottaa omaa kotiaan Onevetin koirahoitolassa, joka on yksi Kulkurien keskeisin yhteistyötaho. Pepita on todella iloinen ja kiltti pikku söpöläinen. Neiti rakastaa

Share

Kodin saanut koira: HILMA J

Romaniassa on uskomattoman suuri vuosikymmeniä kestänyt kulkukoiraongelma, jolle ei ratkaisua näy, koska sen ratkaisemiseksi käytetyt keinot, kuten koirien kiinni ottaminen ja tappaminen mitä julmimmilla tavoilla, eivät tuo helpotusta ongelmaan. Kulkukoirat jatkavat lisääntymistään ja elävät kovaa elämäänsä kaduilla ja kujilla, pelloilla

Share

Kodin saanut koira: NALLE

  Perustiedot ja tausta 19.08.2018 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen. Cornelia käy säännöllisesti hoitamassa ja ruokkimassa koiria ja

Share

Kodin saanut koira: KASSANDRA

  Perustiedot ja tausta 15.10.2018 Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani  Carmen Mandescu keväällä 2016. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Yhteistyö Carmenin kanssa on

Share

Kodin saanut koira: VEETU (Vinttaripentue)

Perustiedot ja taustat Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan perustajista, Dr. Adina, on erityisen kunnostautunut kodittomien koirien auttajana ja OneVetin hoitolan

Share

Kodin saanut koira: DEALY

Perustiedot ja taustat 06.03.2017 Ihana pörrökasa Dealy on tullut Onevetiin kolmisen vuotta sitten, jolloin se oli hyvin arka ja reagoi erilaisiin ahdistaviin tilanteisiin puremalla. Cosobassa sijaitsevalle uudelle Onevetin koirahoitolalle siirtyminen on tehnyt todella hyvää Dealylle. Suloinen Dealy elää hoitolan etupihalla

Share

Kodin saanut koira: MINI BOBITA

Perustiedot ja tausta Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Vuonna 2005 perustettu klinikka on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Eräs nainen oli pelastanut Bobitan kadulta turvaan

Share

Kodin saanut koira: BONBON (nyk. Manta)

  Perustiedot 20.10.2018 One Rescue Associationin tarha Cosobassa on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Cosoba sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Siellä työskentelee väsymättä eläinlääkäri Adina Vladut, joka huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä. Kaikki kauttamme Suomeen

Share

Kodin saanut koira: ELEKTRA (nykyisin Freya)

  Perustiedot ja taustat 12.05.2017 Herttainen tyttökoira Elektra löydettiin sähkölaitokselta, jonka mukaan neiti myös nimettiin. Tällä hetkellä Elektra odottaa omaa loppuelämän kotiaan Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Onevetin koirahoitolassa Cosoban kylässä. Elektra on luonteeltaan todella sosiaalinen ja se nauttii kovasti ihmisen läheisyydestä.  Muun muassa

Share

Enkeliko