23.4.2016 OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kylässä. Siellä asuuu koiria useista eri lähtökohdista ja olosuhteista. Eräänä päivänä jokin aika sitten saksalaisnainen päätti...
Romania
Kodin saanut koira: SAMULI
Tausta 27.3.2017 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin...
Kodin saanut koira: POPPY (nyk. Ilo)
Perustiedot ja tausta 27.1.2016 Olimme tammikuussa 2016 Romaniassa ja matkamme yksi kohteista oli Rosiori de Veden kaupunki. Rosiorissa on vain yksi eläinsuojelija Cornelia Stan, joka tekee pitkää päivää, huolehtien kunnallisen...
Kodin saanut koira: KAYAK (nyk. Velho)
Perustiedot ja tausta Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää pari sataa koditonta koiraa....
Kodin saanut koira: AAMU nyk. UNI
Perustiedot ja tausta Eläinlääkäriasema OneVet on klinikka jonka kanssa teemme jatkuvasti yhteistyötä. Klinikan kautta kulkevat mm. kaikki Suomeen saapuvat koirat. Tämän lisäksi Onevet tarjoaa turvapaikan monelle kadulta...
Kodin saanut koira: MOLLI
08.06.2017 Yhteistyökumppanimme Luiza Mandru löysi tämän kaksikon, emon Pamelanin ja hänen pentunsa Mollin pellolta kotinsa lähettyviltä noin kuukausi sitten. Kukaan ei tiedä miten pieni emo koira oli päätynyt pentunsa kanssa kyseiselle...
Kodin saanut koira: ROSALIN
Perustiedot ja taustat: 26.7.2017 Nämä pikku neidit päätyivät yhteistyökumppanimme Luiza Mandrun huomaan siten, että Gradistean sterilointipäivään saapui nainen kahden narttukoiransa kanssa. Toisella näistä oli pennut, mutta hän ei voinut...
Kodin saanut koira: GARY (Garage-pennut)
Perustiedot ja taustat: 28.3.2016 Asociatia Suflete Dragin tarhalla Sintestin kylässä odottelee moni koira oman kodin löytymistä. Tarhalla on koiria pennuista senioreihin ja pienistä suuriin. Alina Murgu pyrkii säilyttämään tasapainon ja...
Kodin saanut koira: FLORINA
Perustiedot ja tausta Florinan alun tarina on lyhyt ja romanialaisittain onnekas. Florina on asunut Bukarestin lähettyvillä kadulla, ennen kuin Dr. Adina oli noukkinut koiran OneVetin hoitolaan Cosobaan. Cosobassa Florina vietti aikaa...
Kodin saanut koira: ROSARIA
01.04.2017 Glinan kylä sijaitsee hetken ajomatkan päässä Romanian pääkaupungin Bukarestin keskustasta. Tässä pienessä kylässä sijaitsee yhden Kulkurien pääyhteistyökumppanin, Asociatia A Doua Sansan tarha. Tarha on äärimmäisen...
Kodin saanut koira: KATIA (Kristalin pennut)
18.2.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 Romanian...
Kodin saanut koira: ADELINDA (Team Sirius)
Perustiedot Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: RAMADA (R-trio) (nyk. Lina)
29.6.2017 Ei ole ollenkaan tavatonta, että romanialaisen kodin koira saa lähtöpassit ja joutuu joko mullan alle tai taivasalle. Syynä voi olla ihan mikä tahansa sisälle pissaamisesta haukkumiseen. Koiran saamat pennut hylätään usein milloin...
Kodin saanut koira: FIINA (F-Team)
23.02.2016 Eräs eläinrakas ihminen löysi Freijan lähes vastasyntyneiden pentujensa kanssa ja toimitti perheen turvaan eläinlääkäriasemalle, jossa perhe oli majaillut noin kuukauden. Koska eläinlääkäriasemalla ei kuitenkaan ollut tiloja pitää...
Kodin saanut koira: LABUS (nykyisin Late), Suomessa
28.1.2016 Labuksen tarina, siitä saakka kun me tunnemme sen, alkaa huhtikuun alusta 2013. Tuolloin köyhä romanialainen löysi Labus-koiran pellolta, jonne se oli hylätty. Pojan tassussa oli iso haava, eikä sen löytäjä tiennyt miten...
Kodin saanut koira: SILVA
Perustiedot ja taustat Romaniassa on miljoonia kodittomia koiria. Niitä hylätään paljon esimerkiksi pelloille ja tien varsille, jossa ne sitten lisääntyvät, elävät ja kuolevat. Suurin osa niistä on oman onnensa nojassa koko elämänsä, joitain...
Kodin saanut koira: ASTERIX (Team Sirius)
24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: MEA FETITA
Perustiedot ja tausta: 14.12.2015 Romaniassa on arkea se, että paikalliset rankkurit, eli dogcatcherit, käyvät pyydystämässä kodittomia koiria epäinhimillisin ottein ja kuskaavat ne jotka selviävät kiinniotosta hengissä sitten kunnallisille...
Kodin saanut koira: ROZA, SUOMESSA
14.6.2014 Omaperäisen näköinen paimenkoiratyttö Roza on pelastettu tappotarhalta ja nyt Roza asustaa Glinan tarhalla. Roza jakaa häkkinsä sekä narttujen että urosten kanssa ja tuleekin kaikkien kanssa hyvin toimeen. Muut häkin koirat...
Kodin saanut koira: MIKADO
Perustiedot ja taustat: 17.8.2016 Asociatia Suflete Dragi on romanialainen eläinsuojeluyhdistys jota luotsaa taitavasti Alina Murgu. Eläinsuojelijan arki Romaniassa ei todellakaan ole helppoa, kaikkia ei voi pelastaa mutta sydän särkyy joka kerta...
Kodin saanut koira: FAITH
2.12.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koira: LINZI
20.12.2016 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: ADALIZ (Team Sirius)
Perustiedot Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: ESTER
15.5.2017 Mihailestin kunnallinen koiratarha Romaniassa on tyypillinen lajissaan: se säilöö kodittomia koiria investoimatta niiden hyvinvointiin millään tavalla. Siksi romanialaiset eläinsuojelijat käyvät siellä ajoittain ja ottavat mukaansa...
Kodin saanut koira: MRS. NANA (Suomessa)
31.10.2014 Syksyyn 2013 saakka Romaniassa eleli kaduilla ns.yhteisökoiria eli koiria, jotka eivät olleet virallisesti kenenkään omistuksessa, mutta joita lähialueen asukkaat ruokkivat ja katsoivat hieman niiden perään. Nämä yhteisökoirat...
Kodin saanut koira: MANDI
18.6.2017 Toukokuussa pitkäaikaiselle ja luotettavalle yhteistyökumppanillemme, Luiza Mandrulle, kerrottiin läheisellä pellolla olevasta pienestä narttukoirasta. Koira oli yrittänyt mennä talojen pihoille sillä seurauksella, että ihmiset...
Enkelikissa: MARU.
Perustiedot ja taustat 26.4.2017 Lukuisten hylättyjen koirien ohella elää Romaniassa vähintäänkin yhtä monta koditonta kissaa. Ongelmat kissojen osalta ovat varsin tutut. Ne elävät vapaina leikkaamattomina ja synnyttävät uusia ja taas uusia...
Kodin saanut koira: MARA B
04.04.2017 Romaniassa paikallinen eläinsuojelija Lavinia Ion löysi herttaisen Mara B:n kadulta hylättynä maaliskuussa. Onnekkaana Mara pääsi kotihoitoon odottamaan omaa kotiaan. Kotihoitajan mukaan ihastuttava Mara on kuin pieni prinsessa,...
Kodin saanut koira: FREDI
19.03.2017 Romaniassa on arviolta noin 2-5 miljoonaa kulkukoiraa. Osa näistä koirista päätyy kunnallisille tarhoille. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian kunnalliset koiratarhat eli koirat...
Kodin saanut koira: MILTON (Team Noir)
6.2.2017 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja koiria, joista jokainen odottaa...
Kodin saanut koira: RUBIE (The Ramones)
25.5.2016 Romanian kaduilla elää valtava määrä koiria, joilla ei ole omaa kotia. Niistä suuri osa on syntynyt jonkun kotona tai takapihalla lemmikkikoiran pennuiksi, sillä romanialaiset lemmikkikoirat saavat useimmiten liikkua hyvin vapaasti...
Kodin saanut koira: BOGI
16.3.2017 Rosiori de Veden kunnallinen koiratarha majoittaa noin kolmesataa koiraa. Osa asuu isossa katoksessa, jossa rankkurit pesevät lattiaa jatkuvasti vesiletkuilla, jolloin koirat eivät pääse koskaan kuivamaan tassujaan. Meteli...
Kodin saanut koira: BLONDE
26.3.2016 Romaniassa kodittomia koiria on joka puolella. Niitä on huoltoasemien pihoilla, markettien parkkipaikoilla ja tien varsilla. Niiden yleensä kovin lyhyt elämä on vailla minkäänlaisia edellytyksiä edes kohtuulaatuiseen elämään....
Kodin saanut koira: KINDU
Perustiedot 20.7.2017 Kindu on suloinen nuori tyttökoira, vasta noin 3kk. Nyt se on vielä pieni pentu, mutta tulee kasvamaan todennäköisesti keskikokoiseksi. Ulkomuodossa on paljon labradorinnoutajaa, ja oletamme sen kasvavan suurin piirtein siihen...
Kodin saanut koira: ARYAL
13.7.2017 Romanialaisen kodittoman koiran onni on kinni niin momesta onnekkaasta sattumasta, ettei niitä ole väliksi edes laskea. Pelkästään pentuajasta selviäminen vaatii jo niin paljon tuuria, että hengästyttää. Kodittomat koirat luetaan...
Kodin saanut koira: EPPU (E-Team)
13.6.2016 Kevät on raskasta aikaa eläinsuojelijoille. Kodittomia, puolustuskyvyttömiä pieniä pentuja löytyy tienvarsilta ja pelloilta lähes päivittäin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät kaikkensa auttaakseen pentuja resurssiensa puitteissa...
Kodin saanut koira: MARTTA
12.05.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Huhti -toukokuussa Romanian matka kohdistui...
Kodin saanut koira: DIAZ
20.01.2017 Aktiivinen eläinsuojelija Roxana pelasti herttaisen Diazin muutama kuukausi sitten kadulta, kun sitä yritettiin myrkyttää, jotta siitä päästäisiin eroon. Diaz oli saanut vastikään pennut ja se kerjäsi ja etsi ruokaa kylän kaupan...
Kodin saanut koira: ANNI (Lucican Ponteva-pennut)
18.5.2017 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria ja suurin osa niistä on hylätty kadulle ihmisen toimesta aikuisina tai jopa pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa...
Kodin saanut koira: TITTA (Lucican Ponteva-pennut)
18.5.2017 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria ja suurin osa niistä on hylätty kadulle ihmisen toimesta aikuisina tai jopa pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa...
Kodin saanut koira: FRAMI
27.11.2016 Romanian eläinsuojelutilanne on edelleen yksi Euroopan kehnoimmista. Viimeaikoina on ollut havaittavissa pientä muutosta ihmisten ajattelutavassa ja kiinnostusta olla osana muutosta kohti parempaa huomista. Paikalliset...
Kodin saanut koira: MINTTU (Lucky Puppies)
25.7.2017 Minttu lensi kotiinsa Suomeen, 23.7.2017. Minttu on myös kasvattanut itselleen melkoiset gasellin jalat joten on todennäköisempää, että tytöstä kasvaa kuitenkin korkeampi neitokainen kuin mikä ensimmäinen arvio oli. Paljon onnellisia...
Kodin saanut koira: FERRIS (Lucky Puppies)
29.06.2017 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet...
Kodin saanut koira: FREYJA, SUOMESSA
Freyja on saanut paljon todella potentiaalisia kotitarjouksia ja niiden joukosta varmasti löytyy neitokaisen tuleva perhe. Freyjasta ei siis tällä hetkellä oteta lisää kyselyitä vastaan! 06.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen...
Kodin saanut koira: DOROTHY
21.6.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: BRUCE (Team Sirius)
24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: ODEA
17.5.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria...
Kodin saanut koira: NODI
25.11.2015 Nodi on pelastettu Bragadirun kunnalliselta tarhalta kesällä 2014. Tällä hetkellä hän on Asociatia A Doua Sansan tarhalla Glinassa. Koiraa oli väitetty aggressiiviseksi, mitä se ei kuitenkaan ole. Pikemminkin alkuun alistuvainen...
Kodin saanut koira: LIAM
18.5.2017 OneVet eläinlääkäriklinikka on perustettu vuonna 2005 ja klinikan omistaa eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut. Eläinlääkäri toiminnan ohessa, he auttavat kodittomia koiria ja useat näistä pääsevät etsimään kotejaan...
Kodin saanut koira: STEVIE WONDER
30.6.2015 Carmen Mandescu on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja toinen Asociata A Doua Sansan perustajista. Asociata A Doua Sansa on romanialainen eläinsuojeluyhdistys ja se ylläpitää koiratarhaa Glinan kaupungissa. Sieltä löytyy...
Kodin saanut koira: VULPITEA (nyk. Vuppe)
26.3.2016 A Doua Sansa on romanialainen eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää tarhaa kodittomille koirille pienessä Glinan kylässä. Tarhalla asuu parisataa koiraa, joista hyvin moni on omistajansa kadulle hylkäämä. Vulpitean tarinasta ei...
Kodin saanut koira: HALLA H
27.3.2016 Kulkureiden aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Maaliskuussa 2016 Romanian matka...
Kodin saanut koira: BIG MOUTH
5.2.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 Romanian matka...
Kodin saanut koira: FARA
14.05.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin saanut koira: JOLLY JUMPER, SUOMESSA (nyk. Jolly)
03.07.2014 Anda Murgun Jilavan tarhalla yhdessä häkissä sattui ja tapahtui kokoajan. Tämä hurmaava tyyppi hyppi, pomppi, ääntelehti ja juoksi rallia ympäri häkkiä. Huomiomme kiinnittyikin tähän kaveriin aika nopeasti. Kun kyselimme...
Kodin saanut koira: PRETTY BETTY
21.05.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Huhti -toukokuussa Romanian matka kohdistui...
Kodin saanut koira: ADIIVA
1.8.2016 Adiiva heitettiin pienenä pentuna veljensä Pacolinon kanssa Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin hoitolan muurin yli pihalle. Tämä sisaruskaksikko oli ilmeisesti omistajalleen vain riesa, sillä hän hankkiutui niistä eroon, mutta sen...
Kodin saanut koira: ZIGGY
13.01.2014 Ziggy on tällä hetkellä Romaniassa, Carmen Mandescun omistamassa "tyhjässä" asunnossa ja asuttaakin asuntoa muutaman muun koiran kanssa. Noin neljä kuukautta sitten, kun Carmen oli menossa äitinsä kanssa talolleen ruokkimaan...
Kodin saanut koira: VENIAMIN (Vinttaripentue)
30.03.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: GITTA
05.03.2017 Romaniassa on arviolta noin 2-5 miljoonaa kulkukoiraa. Osa näistä koirista päätyy kunnallisille tarhoille. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian kunnalliset koiratarhat eli koirat...
Kodin saanut koira: SIHVO nyk. LEMMY (Lucican Ponteva-pennut)
18.5.2017 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria ja suurin osa niistä on hylätty kadulle ihmisen toimesta aikuisina tai jopa pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa...
Kodin saanut koira: DUFFY
7.4.2015 Duffyn tarina on jälleen kerran samanlainen kuin tuhansien muidenkin kodittomien kulkukoirien Romaniassa. Duffy löydettiin Bukarestista sen ollessa lähes pentu ja löytämisensä jälkeen se on elänyt ja asunut koko elämänsä A Doua...
Kodin saanut koira: CAMINO
11.5.2017 Rosiorin tarha on kaupungin omistuksessa ja siten kunnallinen koiratarha. Romaniassa on kunnallisissa tarhoissa satoja ja joskus jopa tuhansia koiria, jotka jäävät ilman hoitoa ja ruokaa ja loppujen lopuksi kuolevat joko nälkään,...
Kodin saanut koira: MALIK nyk. ONNI (Teollisuusalue-pentue)
11.12.2016 Romaniassa hylätään koiria milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, kaduille, minne tahansa. Emme tiedä, mihin tämä nelikko äitineen oli alunperin hylätty, mutta jossain välissä he olivat päätyneet eräälle...
Kodin saanut koira: POIKA
15.5.2017 Voi hyvänen aika, minkä ihanan Pojan aktiivimme löysivätkään toukokuisella matkallaan ankealta Rosiorin kunnalliselta tarhalta lyhyen ketjun päästä odottamasta! Siitä, kuinka kauan Poika on ketjun päässä elämäänsä elänyt ja mitä...
Kodin saanut koira: MISHA GIRL
4.6.2017 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria. Suurin osa niistä on ihmisten hylkäämiä. Se kun on valitettavan tavallinen tapa päästä eroon lemmikistä. Toukokuun alussa löytyi tällainen ihana karvakasa marketin eteen hylättynä....
Kodin saanut koira: ONYX (Klaran tenavat)
24.12.2016 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa...
Kodin saanut koira: LILIAN
31.3.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista valitettavan suuri osa päätyy rankkureiden toimesta kunnallisille tarhoille. Näillä tarhoilla koirien olot ovat äärimmäisen epäinhimilliset ja mahdollisuudet selvitä ovat hyvin...
Kodin saanut koira: CHILI
3.12.2015 Chili eli hylätyssä talonrähjässä Bukarestissa, kirjaimellisesti keskellä roskia. Kuten niin moni muu romanialainen koira, syntyi myös Chili kadulle oman onnensa nojaan. Pentueen onneksi niiden emo jäi henkiin ja auttoi pikkuisia...
Kodin saanut koira: LUMI
3.7.2017 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria. Kuntien palkkalistoilla olevat rankkurit pyydystävät niitä työkseen viedäkseen ne kunnallisille tarhoille. Monet eläinsuojelijat yrittävät pelastaa koiria heidän kynsistään ja...
Kodin saanut koira: GABRIELLE (Team Noir)
21.3.2017 OneVet on eläinlääkäriklinikka Romanian pääkaupungissa Bukarestissa ja Kulkurien pitkäaikainen luottoyhteistyökumppani. OneVetin ylläpitämällä ja Cosoban kylässä sijaitsevalla tarhalla on satoja koiria, joista jokainen odottaa...
Kodin saanut koira: ACHILLE
30.10.2016 Achille on kaunis, persoonallinen nuori koira. Se muistuttaa hieman Bambia; Hoikka kaveri pitkillä jaloilla. Eräänä aamuna Ioana Bodea, paikallinen eläinsuojelija, oli menossa töihin, kun hän tapasi tämän kaverin lähellä kotiaan....
Kodin saanut koira: DORAEM
26.3.2016 Kulkurit tekee säännöllisesti reissuja Romaniaan mm. tapaamaan yhteistyökumppaneita, sekä näiden koiria. Reissuilla päivitämme jo ohjelmassa olevien koirien tietoja, sekä valitsemme ja tutustumme ohjelmaan tuleviin koiriin....
Kodin saanut koira: NATALIA
07.06.2017 Mikä mahtaa olla tämän suloisen pikkukoiran tarina? Varmaankin sama kuin niin monilla kodittomilla koirilla. Natalialla on ehkä joskus ollut koti, mutta syystä tai toisesta neiti päätyi kadulle. Natalia löydettiin toukokuussa klinikan...
Kodin saanut koira: RUNO
17.03.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen....
Kodin saanut koira: DOORA A
24.4.2015 Kulkureiden aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Maaliskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: BEAUTI
20.2.2017 Yhdistyksen aktiivit vierailivat Rosiorin kunnallisella tarhalla tammikuussa 2017 ja tapasivat jo sivulla olevia koiria, sekä myös uusia tuttavuuksia. Tosin ihan uusi tuttavuus ei Beauti ole, koska on tuotu noin 2 vuotta sitten...
Enkelikoira: HELLÄ
17.03.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen....
Kodin saanut koira: MARYAM, SUOMESSA
7.11.2016 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. OneVetissa...
Kodin saanut koira: SOMA
19.11.2015 Romaniassa, Rosiori de Veden kunnallisella koiratarhalla elää satoja koiria. Rescueyhdistys Kulkurit ry on käynnistänyt kaupunkiin jatkuvan massasterilointi- ja avustusprojektin vuonna 2015, jonka myötä osa Rosiorin tarhan...
Kodin saanut koira: ATTILA (Team Sirius)
24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: MAUNO
21.05.2017 Mauno ja Tellervo päätyivät adoptio-ohjelmaamme siten, että pentujen emo oli löydetty 1.1.2017 huoltoasemalta. Kävi ilmi että neiti olikin tiineenä ja synnytti kaksi pentua. Emo ei toistaiseksi ainakaan tule ohjelmaan, sillä se on...
Kodin saanut koira: DARLA DEE
11.5.2017 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen alueensa kodittomia kissoja ja koiria. Hän asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän pelastamiaan eläimiä. Jo...
Kodin sanut koira: YALAN (nyk. Yalle)
24.8.2016 Yalanin tarinan alku: Romaniassa syntyy joka päivä pentuja, joilla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä, eikä niillä ole ketään, joka pitäisi niistä huolta. Toisinaan pennuilla käy tuuri, ja joku paikallinen eläinsuojelija...
Kodin saanut koira: CLEMENTINE
27.03.2016 Ihana Clementine on pelastettu Oltenitan kunnalliselta tarhalta ja nyt neiti odottaa omaa kotiaan Sintestin tarhalla, jota ylläpitää Kulkurien toinen pääyhteistyökumppani, yhdistys nimeltään Asociatia Suflete Dragi. Uusia ihmisiä...
Kodin saanut koira: JACOB
28.05.2017 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koira: MUNYECA ( nyk. Hertta)
8.5.2017 Munyecalla on joskus ollut koti, mutta tuntemattomasta syystä sen omistaja hylkäsi sen. Onneksi entinen omistaja hylkäsi tytön sentään Onevetin klinikalle, sillä nyt tyttö pääsee etsimään sitä ikiomaa, ja ehdottomasti koko...
Kodin saanut koira: IINA (Lucican Ponteva-pennut)
18.5.2017 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria ja suurin osa niistä on hylätty kadulle ihmisen toimesta aikuisina tai jopa pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa...
Kodin saanut koira: SOPA (Lucican Ponteva-pennut)
18.5.2017 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria ja suurin osa niistä on hylätty kadulle ihmisen toimesta aikuisina tai jopa pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa pennuista, joten ne hylätään joko emon kanssa...
Kodin saanut koira: EVELYN (nyk. Eve)
19.4.2016 Romaniassa syntyy lukematon määrä ei toivottuja pentuja, joiden kohtalo ei yleensä ole kovin valoisa. Tuntemattomasta syystä myös pikkuinen Evelyn-tyttö löytyi 5 sisaruksensa kanssa hylättynä Rosiorin kaupungin kadulta....
Kodin saanut koira: VLADUT (erityisadoptio) nyk. WALDO
VLADUT * n. 3 v. * uros * kastroitu * Romaniassa 13.6.2014 Vladut on hurmaavan persoonallinen, noin 3-vuotias koiraherra, joka elää tällä hetkellä Romaniassa, Onevet-klinikan huomassa. Aiemmin Vladut oli viettänyt...
Kodin saanut koira: TAMIR
14.5.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Huhti -toukokuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: TELLERVO
21.05.2017 Mauno ja Tellervo päätyivät adoptio-ohjelmaamme siten, että pentujen emo oli löydetty 1.1.2017 huoltoasemalta. Kävi ilmi että neiti olikin tiineenä ja synnytti kaksi pentua. Emo ei toistaiseksi ainakaan tule ohjelmaan, sillä se on...
Kodin saanut koira: BANJO
22.3.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta...
Kodin saanut koira: HERRA NOROCEL
01.05.2017 Herttainen pikkumies Herra Norocel on onnekas, sillä se on otettu talteen koirarankkureilta ja estetty näin sen joutuminen kunnalliselle tarhalle. Tällä hetkellä Norocel on ahkeran ja hyväsydämisen Luiza Mandrun luona Grădiştean...
Kodin saanut koira: KLARA
22.12.2016 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan...
Kodin saanut koira: ADONNA (Team Sirius)
24.5.2017 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: ZELIA (Team Mayors)
12.11.2016 Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon....
Kodin saanut koira: DRAGU nyk. Remu
18.3.2017 Rosiori de Vede on pieni kaupunki, jossa on kunnallinen tarha ja eläinsuojelija Cornelia Stan huolehtii yksin useasta sadasta koirasta omalla vapaa-ajallaan ja järjestää myös sterilointi tapahtumia tarhan vieressä olevassa talossa....
Kodin saanut koira: PUFFYMAN
28.5.2014 Puffymanin tarina on romanialaisittain melko poikkeuksellinen, sillä tämä pieni herra on asunut eläinsuojelija Mihaela Soaren luona jo viimeiset viisi vuotta. Mihaela on ajatellut, ettei kukaan haluaisi tälläistä kooltaan pientä,...
Kodin saanut koira: AVERY, nykyisin LILLI
17.05.2016 Suloinen Avery on pelastettu tammikuussa Odain kunnalliselta tarhalta. Tämän jälkeen neiti sairasti keuhkokuumeen ja scabieksen, mutta nyt Avery on kunnossa ja saanut tarvittavat hoidot. Hoitojen ajan Avery on ollut Romaniassa...
Kodin saanut koira: FANEC
10.2.2017 Romaniassa on mahdollista se, että kun lähdet kauppaan ostamaan leipää ja maitoa, tulet näiden kanssa takaisin kotiin ja mukanasi on jotain ylimääräistä, mitä ei ostoslistalla ollut – koditon koiranpentu. OneVet klinikan työntekijä otti...
Kodin saanut koira: DRACULA
23.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: DEO (Team Beaglemix)
16.03.2017 Romaniassa on arviolta noin 2-5 miljoonaa kulkukoiraa. Osa näistä koirista päätyy kunnallisille tarhoille. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian kunnalliset koiratarhat eli koirat kuolisivat...
Kodin saanut koira: AURA
20.3.2017 Oana Bodea on romanialainen eläinsuojelija, joka tekee paljon vapaaehtoistyötä OneVet- nimisen eläinklinikan ylläpitämällä koiratarhalla Cosobassa. Hän paitsi sosiaalistaa koiria sekä totuttaa niitä hihnaan, hänellä on tarhalla myös...
Kodin saanut koira: BRIE
5.5.2017 Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen alueensa kodittomia kissoja ja koiria. Hän asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän pelastamiaan eläimiä. Mihaelan luokse on...
Kodin saanut koira: TERICA
15.8.2016 Rosiorin kunnallisella tarhalla on aina ahdistava olotila, niin ihmisellä kuin koirillakin. Tällä kertaa sitä lisää polttavan kuuma aurinko ja korvia huumaava haukunta, kun koirien kopit on sijoitettu vieri vieritysten pihan...
Kodin saanut koira: TEPPO
2.3.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo...
Kodin saanut koira: SWEETIE nykyisin SEELA
03.03.2016 Suloinen Sweetie on löydetty tammikuun puolessa välissä hylättynä pellolta. Pikkuisen onneksi paikallinen eläinsuojelija huomasi sen ja kuljetti turvaan Onevetin koirahoitolaan, joka sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä...
Kodin saanut koira: PUFILICA (Nyk. Onni)
17.04.2017 Pikkuiset pennut: pojat Buubu ja Pufilica ja sekä Puca neiti löytyivät Luizan kotikylältä Gradisteasta Joulukuussa emänsä kanssa pentujen ollessa vielä hyvin hyvin pieniä. Mies joka oli löytänyt pennut ja niiden emän ei voinut niitä...
Kodin saanut koira: PUCA
17.04.2017 Pikkuiset pennut: pojat Buubu ja Pufilica sekä Puca neiti löytyivät Luizan kotikylältä Gradisteasta Joulukuussa emänsä kanssa pentujen ollessa vielä hyvin hyvin pieniä. Mies joka oli löytänyt pennut ja niiden emän ei voinut niitä pitää,...
Kodin saanut koira: NOORAN
03.04.2017 Eräs nainen oli soittanut yhteistyökumppanimmelle Adinalle, että pellolle on jätetty kolme pientä koiraa. Kun Adina pääsi paikalle aikuinen uros koira oli tullut heti onnellisena vastaan. Kun sille oli annettu ruokaa, se oli yhtäkkiä...
Kodin saanut koira: MIKA (nyk. Miisa)
20.4.2016 Yksi tärkeimmistä Kulkurien yhteistyökumppaneista Romaniassa on eläinlääkäriklinikka Onevet, jonka hoitolan tiloissa elää yli sata koditonta koiraa. Mika eleli kadulla erään liikkeen alla suojassa kahden pentunsa kanssa kun...
Kodin saanut koira: AMELIA
19.4.2016 Romaniassa syntyy lukematon määrä ei toivottuja pentuja, joiden kohtalo ei yleensä ole kovin valoisa. Tuntemattomasta syystä myös pikkuinen Amelia-tyttö löytyi 5 sisaruksensa kanssa hylättynä Rosiorin kaupungin kadulta....
Kodin saanut koira: MABEL (nyk. Maija)
3.3.2017 Helmikuun viimeisinä päivinä talvi on kukistumaisillaan Romaniassa ja lämpöasteet nousevat jo päiväsaikaan keväisiin lukemiin. Toisin oli vielä muutama viikko sitten, kun alkuvuosi koetteli Romaniaa ja sen ihmis- ja eläinasukkaita kovalla...
Kodin saanut koira: INKY, SUOMESSA
21.10.2016 Onevet on yhteistyökumppanimme jo useamman vuoden ajalta ja heillä on viime vuodesta alkaen uudet tarhatilat, jossa koirat tällä hetkellä asustavat. Dr. Adina Onevetista ottaa siipiensä suojaan myös muualta tulevia koiria, kuten ystävien...
Kodin saanut koira: TOPI
20.3.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta...
Kodin saanut koira: AYO
17.11.2015 Yhteistyökumppanimme, A Doua Sansa -yhdistyksen Carmen Mandescu löysi Ayon kesällä 2015 ruokakaupan parkkipaikalta. Koiralla oli panta kaulassaan ja kaikesta näki, että se oli todennäköisesti hylätty aivan äskettäin. Ayo oli...
Kodin saanut koira: RONJA
21.3.2017 Joskus onnenpotku voi olla ihan pienen pienestä kiinni. Varsinkin Rosiori de Veden kunnallisella koiratarhalla, missä noin 300 kodittoman koiran elämä pyörii betonilattian ja muutaman neliön ympärillä tai sitten metrin...
Kodin saanut koira: RASTA
2.12.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koira: MARIANA O
23.11.2016 Mariana O on romanialainen koira, joka on synnyttänyt lukuisia, lukuisia pentuja tähän maailmaan. Mariana on kokenut paljon surua, äitikoirana, koska monet pennuista ovat menehtyneet kaduilla mutta niitä pentuja jotka ovat selvinneet...
Kodin saanut koira: PAPA
21.7.2016 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. Lisäksi OneVetilla on hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa. Eläinlääkäriklinikka OneVet on perustettu...
Kodin saanut koira: GELLY
19.3.2017 Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla elää tällä hetkellä noin 350 koiraa. Loppuvuodesta 2014 Kulkurit käynnistivät kaupunkiin jatkuvan massasterilointi ja avustusprojektin. Projektin...
Enkelikoira: BERTIE (Oanas Stars)
22.3.2018 Bertie on siirtynyt sateenkaarisillalle oman perheensä ympäröimänä ja rakastamana. 26.2.2016 Myös kesäkuussa 2015 tähän maailmaan syntyi lukemattomia pentuja kaduille, kodittomiksi koiriksi. Eräs pentue löydettiin emonsa Stelan...
Enkelikoira: NELE
22.01.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja...
Kodin saanut koira: TIPIRICA
10.4.2017 Tipirica on elänyt viime vuodet Progresun juna-asemalla yhdessä emonsa (Mamica) kanssa. Siellä se oli alituisessa vaarassa joutua rankkurien saaliiksi tai pahantahtoisten ihmisten kaltoin kohtelemaksi. Ystävällinen rouva huomasi...
Kodin saanut koira: ENRIQUE
24.3.2017 Tämä koira on itse rakkaus. Rosiorin livevideollakin pitkään esiintynyt kokovartaloväkkärä Enrique on parivuotias, komea uros. Romaniassa on arviolta noin 2-5 miljoonaa kulkukoiraa. Osa näistä koirista päätyy kunnallisille tarhoille....
Kodin saanut koira: ZENNA (Team Mayors)
12.11.2016 Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon....
Kodin saanut koira: VERENA (Vinttaripentue)
31.03.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin saanut koira: LOTTAN
03.04.2017 Eräs nainen oli soittanut yhteistyökumppanimmelle Adinalle, että pellolle on jätetty kolme pientä koiraa. Kun Adina pääsi paikalle aikuinen uros koira oli tullut heti onnellisena vastaan. Kun sille oli annettu ruokaa, se oli yhtäkkiä...
Kodin saanut koira: MAHERA (Teollisuusalue-pentue)
11.12.2016 Romaniassa hylätään koiria milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, kaduille, minne tahansa. Emme tiedä, mihin tämä nelikko äitineen oli alunperin hylätty, mutta jossain välissä he olivat päätyneet eräälle...
Kodin saanut koira: RUBERT
17.8.2016 Heinäkuussa 2016 kävimme Romaniassa ja suuntasimme myös Rosiori De Veden kunnalliselle tarhalle jossa sitä omaa mahdollisuutta elämään odottaa noin 300 koiraa. Rosiorin tarhan koirista huolehtii vapaaehtoisena työntekijänä Cornelia Stan,...
Kodin saanut koira: TIMCA
23.3.2016 Aktiivimme Romanian matka maaliskuussa ajottui Rosiorin 7. sterilointiprojektiin ja myös käyntiin Rosiorin kunnalliselle tarhalle, jossa on satoja koiria. Osa koirista asustaa kopissa ulkona noin metrin mittaisessa ketjussa ja osa...
Kodin saanut koira: FLORICEL
24.3.2016 Kun ajattelemme romanialaista koditonta koiraa, mieleemme nousee ensimmäisenä kuva kadulla vaeltavasta, sinne hylätystä koirasta. Valitettavasti kuva ei ole väärä, vaan karua paikallista todellisuutta. Suhtautuminen koiriin ja...
Kodin saanut koira: BALU
29.7.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu...
Kodin saanut koira: BIG BENJAMIN
20.3.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Kaupunki on täynnä kodittomia koiria ja sen kunnallisella tarhalla elää jatkuvasti noin 350 koiraa. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta...
Kodin saanut koira: CINDA
12.8.2016 Toisinaan koiralla ei ole tarinaa, ei mitään dramaattisia käänteitä, mitään ihmeellistä tai erikoista. Niin on myös tämän alunperin nimettömän tyttökoiran kohdalla. Asociatia Suflete Dragin Alina Murgu löysi tämän aikuisen tyttökoiran...
Kodin saanut koira: BLESS
22.2.2014 Bless on nuori ja aktiivinen koiranalku Glinan tarhalla. Bless asui aikasemmin kadulla, parkkipaikan lähettyvillä, jossa eräs nainen sitä kävi ruokkimassa. Kun Romanian tilanne koirien kannalta ei yhtään näytä helpottavan, päätti...
Kodin saanut koira: PADDINGTON
6.2.2017 Tammikuussa vierailimme Rosiori De Veden kunnallisella koiratarhalla, ainoa kunnallinen, jonka kanssa Rescueyhdistys Kulkurit ry tekee yhteistyötä. Rosiorin tarha eroaa useammasta muusta kunnalliselta tarhalta Romaniassa siinä, että...
Kodin saanut koira: TROOPER (nyk. Roope)
25.3.2017 Romaniassa koirat ovat monelle kuin ilmaa. Tai sitten ihan maanvaiva. Niitä kohdellaan usein kuin roskaa ja monelle ihmiselle sterilointi on aivan vieras käsite. Kulkurit tekee kovasti työtä paikan päällä, muuttakseen romanialaisten...
Kodin saanut koira: KERTTU
27.3.2017 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi....
Kodin saanut koira: ANGY
9.6.2015 Se, että syntyy kadulle Romaniassa, koituu monen pennun kohtaloksi. Pienet vastustuskyvyttömät pennut ovat helppo saalis niin ilkeille ihmisille kuin muille koirille, villieläimille ja autoille. Romaniassa syntyy vuosittain tuhansia...
Kodin saanut koira: BUFFY GIRL
22.4.2017 Romaniassa, Targovisten kaupungissa, asuva lämminsydäminen Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa kodittomia koiria ja kissoja. Mihaela asuu vanhan äitinsä kanssa omakotitalossa, joka on täynnä heidän...
Kodin saanut koira: BANANA
25.03.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia, sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Maaliskuussa 2017 Romanian matka...
Enkelikoira: TOMY (nyk. Rufus)
3.1.2015 Gaby Tudorache on aktiivinen yksityinen eläinsuojelija Romaniassa ja Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Gabyn ystävä omistaa talon romanialaisittain varakkaalla alueella. Omistaja itse asuu pienessä asunnossa ja on...
kodin saanut koira: BARNEY
24.3.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan perustajista, Dr....
Kodin saanut koira: KODAY
3.3.2017 Rosiori de Vede on kaupunki Romaniassa. Siellä sijaitsee koiratarha, jota hallinnoi kaupunki ja työntekijöinä pääosin rankkureita, jotka eivät ole koirien asialla, joten tunnelma on siellä käydessä aina raskas ja koskettaa syvältä...
Kodin saanut koira: HIPSU
13.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: EEVERT (E-Team)
13.6.2016 Kevät on raskasta aikaa eläinsuojelijoille. Kodittomia, puolustuskyvyttömiä pieniä pentuja löytyy tienvarsilta ja pelloilta lähes päivittäin. Paikalliset eläinsuojelijat tekevät kaikkensa auttaakseen pentuja resurssiensa puitteissa...
Kodin saanut koira: SISKO
22.04.2016 Sisko ja Veikka löydettiin kadulta Onevetin työntekijöiden toimesta. Gabi, onevetin työntekijä seurasi näitä kahta jonkin aikaa, kunnes sai vihdoin sisarukset kiinni ja toimitti heidät turvaan. Nyt nämä kaksi ovat valmiita etsimään omia...
Enkelikoira: LARA C (nyk. SARA)
LARA C * n. 5v * narttu * steriloitu * Romaniassa 22.1.2015 Tällä hetkellä Lara C asustaa Onevetissä. Laran tarina alkaa viime kesältä, jolloin eläinsuojelijan Luizan kylällä asuva ihminen oli nähnyt, kuinka tien...
Kodin saanut koira: NATENA, Nyk. Nela
6.8.2016 Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla elää tällä hetkellä noin 350 koiraa. Loppuvuodesta 2014 Kulkurit käynnistivät kaupunkiin jatkuvan massasterilointi ja avustusprojektin, jonka...
Kodin saanut koira: TUULA (nyk. Mimosa)
21.04.2015 Carmen Mandescun, romanialaisen eläinsuojelijan ystävä löysi pienen Tuula-tytön kadulta Bukarestista. Kyseinen ystävä toimitti Tuulan Carmenille, mutta hänellä ei ollut tarjota oikeanlaista hoitopaikkaa Tuulalle. Näin tämä pieni...
Kodin saanut koira: CALLA
23.2.2015 Asociatia A Doua Sansa on toinen Kulkureiden pääyhteistyökumppaneista ja vapaaehtoinen eläinsuojeluyhdistys, joka pyörittää noin 200 koiran tarhaa pienessa Glinan kylässä Romaniassa. Tarhalla työskentelee perustajien Carmen...
Kodin saanut koira: EINARI
15.3.2017 Einarin hymy leveni muutamalla sentillä kun se pääsi kulkureiden adoptio-ohjelmaan odottamaan ikioman loppuelämän kodin löytymistä. Einari elelee Rosiorin kunnallisella tarhalla lyhyen ketjun päässä, vierellään pieni...
Kodin saanut koira: DINO ELIAS
30.10.2016 Dino Eliaksen onnekas tarina alkaa siitä, kun yhdistyksen lentokummina toiminut romanialainen nainen, Diana, kysyi, voisimmeko auttaa yhtä koiraa. Hän oli ruokkinut sitä kauppakeskuksen parkkialueella pari viikkoa. Vastaavia avunpyyntöjä...
Kodin saanut koira: XENJA (Lucky three)
07.02.2017 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani,...
Enkelikoira: DOCKY
DOCKY * Syntynyt 7.7.2007 * Uros * Kastroidaan * Romaniassa 29.6.2015 Puhuttaessa Romanian koirista, mieleen nousevat ensimmäisenä kadulla elävät kodittomat. Suurin osa näistäkin koirista tai niiden vanhemmista...
Kodin saanut koira: TEAPA
26.02.2017 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Ainoan toivon kipinän paremmasta huomisesta tuo uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan, joka on omistanut elämänsä näiden koirien auttamiseen....
Kodin saanut koira: MEICI
02.11.2016 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten...
Kodin saanut koira: SHEENA (nyk. Sere)
12.5.2016 Suflete Dragi/Kind Souls Association on romanialainen eläinsuojeluyhdistys jonka kanssa Kulkurit on tehnyt yhteistyötä jo pitkään. Suflete Dragin Alina Murgu luotsaa yhdistyksen Sintestin tarhaa äitinsä Anda Murgun avustuksella. Sintestiä...
Kodin saanut koira: LULUTA (Klaran tenavat)
24.12.2016 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan...
Kodin saanut koira: ELVIN (Team Mayors)
9.11.2016 Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon. Vieraillessaan...
Kodin saanut koira: CASIMIR (Cow-Team)
11.11.2016 OneVet on yksi Kulkurien yhteistyötarhoista ja on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Heillä on myös Cosoban kylän lähellä oleva hoitola. Hoitolan ulkopuolella on peltoja, jossa paikalliset käyvät...
Kodin saanut koira: SORU
25.3.2016 Aktiivimme Romanian matka maaliskuussa ajottui Rosiorin 7. sterilointiprojektiin ja myös käyntiin Rosiorin kunnalliselle tarhalle, jossa on satoja koiria. Osa koirista asustaa kopissa ulkona noin metrin mittaisessa ketjussa ja osa...
Kodin saanut koira: HAZEY
28.2.2017 Hazeyn emo Icey päätyi Asociatia A Doua Sansan ylläpitämälle Glinan tarhalle viime syksynä. Yhteistyökumppanimme ja A Doua Sansan toisen perustajajäsenen, Carmen Mandescun, tuttava toi Iceyn sinne samaan aikaan Sarmin ja Peticelin...
Kodin saanut koira: ANABEL
12.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden selviytymismahdollisuudet ovat...
Kodin saanut koira: XANIA (Lucky three), (nyk. Zelda)
07.02.2017 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani,...
Kodin saanut koira: YANO (nyk. Yada)
24.8.2016 Romaniassa syntyy joka päivä pentuja, joilla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä, eikä niillä ole ketään, joka pitäisi niistä huolta. Toisinaan pennuilla käy tuuri, ja joku paikallinen eläinsuojelija löytää ne ja ottaa huostaansa,...
Kodin saanut koira: KENAY
3.3.2017 Rosiori de Vede on kaupunki Romaniassa. Siellä sijaitsee koiratarha, jota hallinnoi kaupunki ja työntekijöinä pääosin rankkureita, jotka eivät ole koirien asialla, joten tunnelma on siellä käydessä aina raskas ja koskettaa syvältä...
Kodin saanut koira: ATOS
ATOS * Arvioitu syntymäaika 09/14 * Uros * Kastrotu * Romaniassa 26.3.2015 Kulkureiden aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa...
Kodin saanut koira: MISS PENNY (nyk. Penny)
02.01.2017 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani,...
Kodin saanut koira: INARI
16.3.2017 Rosiori de Veden kunnallinen koiratarha majoittaa noin kolmesataa koiraa. Osa asuu isossa katoksessa, jossa rankkurit pesevät lattiaa jatkuvasti vesiletkuilla, jolloin koirat eivät pääse koskaan kuivamaan tassujaan. Meteli...
Kodin saanut koira: TESSIE (Team Blue)
23.6.2015 Kevät on Romaniassa raskasta aikaa paikallisille eläinsuojelijoille. Kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja ja eläinsuojelijat tekevät parhaansa antaakseen pennuille mahdollisuuden hyvään ja tasapainoiseen...
Enkelikoira: NELLI (ent. Gently)
10.1.2017 Yleistä Herkkä Nelli etsii uutta kotia, koska elämä kerrostaloasunnossa vieraiden ihmisten aiheuttamien äänien ympäröimänä stressasi sitä aivan liikaa. Nelli on tavallaan helppo koira. Se on sisäsiisti, ei hauku sisällä, ei hauku...
Kodin saanut koira: NOMI
15.02.2017 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin saanut koira: OMPPU
12.02.2017 Pörröinen ja valkea tupsukorva Omppu löydettiin Onevetin hoitolan läheisestä metsästä eksyneen oloisena, joten luultavasti se oli hylätty sinne juuri hetki ennen löytymistä. Omppu poimittiin metsästä turvaan Kulkurien...
Kodin saanut koira: MINI-MURA
18.02.2017 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koira: TEXA (T-team)
28.2.2015 Eräänä kylmänä päivänä noin kolme kuukautta sitten yksi yhteistyökumppanimme Asociatia A Doua Sansan vapaaehtoisista löysi kuusi pientä pentua. Heille oli käynyt kuten tuhansille muillekin koirille Romaniassa, heidät oli hylätty. Pennut...
Kodin saanut koira: YINA (nyk. Nova)
4.4.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla...
Kodin saanut koira: BRIZA
5.3.2017 Onevetin klinikan tarhan (Cosoba) työntekijä oli löytänyt Brizan matkallaan töihin. Vikkelä ja suloinen pikkukoira asuu tällä hetkellä yhdessä kahden muun aikuisen ja kahden vastasyntyneen pennun kanssa. Vaalea narttukoita on noin 3-...
Kodin saanut koira: MR. BUDDY
15.8.2016 Kulkureilla on useampi yhteistyötaho Romaniassa, ja yksi uusimmista yhteistyökumppaneistamme on Mihai Girgorie. Mihailla on tällä hetkellä kaksi tarhaa, uusi rakenteilla oleva tarha on nimeltään M.G. Sanctuary. Tulevaisuudessa M.G....
Kodin saanut koira: ELLIOT
17.1.2017 Elliot on yksi onnekkaista. Se pelastettiin viime talvena lumen keskeltä pahoin kylmettyneenä ja sen vuoksi lähes jo menehtyneenä. Elliot oli vasta pieni pentu kun se oli jätetty selviytymään itsekseen keskelle pakkasia. Oli...
Kodin saanut koira: KARKKI, SUOMESSA
31.3.2016 Romaniassa syntyy lukematon määrä ei toivottuja pentuja, joiden kohtalo ei yleensä ole kovin valoisa. Karkin tapauksessa pentueen kolme pentua löytyi rakennustyömaalta Cosoban kylältä kolmisen kuukautta sitten ja ne pääsivät sieltä...
Kodin saanut koira: ZEA
9.11.2016 Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon. Vieraillessaan...
Enkelikoira: ZINA
ZINA * noin 7 vuotta * narttu * steriloitu * Romaniassa 30.06.2015 Târgovișten kaupungissa asuva eläinsuojelija Mihaela Soare löysi Zinan noin kaksi kuukautta sitten vaeltelemasta kadulta. Zina oli niin...
Kodin saanut koira: FLOR (nyk. Leia)
01.02.2017 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten...
Kodin saanut koira: XARA (Lucky three)
07.02.2017 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani,...
Kodin saanut koira: ICEY
23.02.2017 Icey päätyi Asociatia A Doua Sansan ylläpitämälle Glinan tarhalle viime syksynä. Yhteistyökumppanimme ja A Doua Sansan toisen perustajajäsenen, Carmen Mandescun, tuttava toi Iceyn sinne samaan aikaan Sarmin ja...
Kodin saanut koira: OLAVI
20.2.2017 Olavi on noin 3-4 vuotias upea ja kiltti poika, joka pääsi nyt Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan. Olavi asustaa Rosiorin kunnallisella tarhalla ulkona noin metrin mittaisen narun päässä, vierellään pieni koppi....
Kodin saanut koira: MARCELLA
13.5.2016 Yksi Kulkurien tärkeistä yhteistyökumppaneista Romaniassa on eläinlääkäriklinikka OneVet. Jokainen koira joka saa uuden elämän Suomessa tekee välipysähdyksen OneVetissa, jossa se tutkitaan ennen lentoa. Onevetilla on klinikka Bukarestissa...
Kodin saanut koira: REXI
5.4.2016 Rexi on onnekas koira romanialaisen mittapuun mukaan, sillä se pelastettiin rankkurien kynsistä Onevet-klinikan ihanan työntekijän Gabyn toimesta. Se löytyi sisarustensa Dien ja Reyan kanssa parkkipaikalta jätettynä oman onnensa...
Kodin saanut koira: BEKY
27.07.2016 Romaniassa koiria hylätään jatkuvasti, syy voi olla lapsen tulo perheeseen tai vaikkapa uusi sohva, syitä on monia. Suosittu dumppauspaikka Bukarestissa on kaupunkia kiertävä kehätie, jonka varrelle koiria jätetään. Yksi näistä...
Kodin saanut koira: ANIA (Kristalin pennut)
20.2.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 Romanian...
Kodin saanut koira: BEA
29.8.2016 Romanialaisen eläisnuojeluyhdistyksen, Asociatia A Doua Sansan tarha Glinan kylässä on kuulunut vuosien varrella tiiviisti Kulkurien avustuskohteisiin. Yksi Glinalla asuvista koirista on herttainen Bea, joka on alunperin päätynyt...
Kodin saanut koira: PETICEL
19.12.2016 Romaniassa asuu kaduilla varovaisen arvion mukaan yli miljoona koditonta koiraa ja tähän joukkoon mahtuu niin isoja kuin pieniäkin koiria pennuista vanhuksiin. Kulkurien yhteistyökumppanin ja eläinsuojelijan Carmen Mandescun...
Kodin saanut koira: ADELITA ( Ikea-pennut)
24.9.2016 Romaniassa on arvion mukaan 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Suurin osa koirista ovat steriloimattomia ja tästä syystä koiria syntyy hallitsemattomasti läpi vuoden. Pennut jotka syntyvät omistetulle koiralle hylätään pian syntymän...
Kodin saanut koira: CHANELA
14.2.2017 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani, Mihaela Soare,...
Kodin saanut koira: VALDI (Team Corgimix), SUOMESSA
20.8.2016 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä Onevet- klinikan hoitolan häkissä Cosoban kylässä vieraillessamme Romaniassa heinäkuussa. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan...
Kodin saanut koira: CHAIN
08.04.2016 Herttainen Chain odottaa omaa kotiaan Onevetin koirahoitolassa, joka on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyö tahoista. Chain nähtiin kadulla juoksemassa ketju roikkumassa sen perässä, jolloin Onevetin työntekijät kahden viikon...
Kodin saanut koira: ZANDRA (nyk. Sansa)
6.11.2016 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi....
Kodin saanut koira: ADRIEL (Ikea-pennut)
17.9.2016 Romaniassa on arvion mukaan 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Suurin osa koirista ovat steriloimattomia ja tästä syystä koiria syntyy hallitsemattomasti tasasin välein. Pennut jotka syntyvät omistetulle koiralle hylätään pian syntymän...
Kodin saanut koira: ISABEL (nyk.Iines)
21.11.2016 OneVetin tarhalla Cosobassa on satoja koiria, joista jokainen odottaa vuoroaan päästäkseen omaan kotiinsa. Moni niistä matkustaakin Suomeen ja moni viettää Suomessa jo lokoisaa kotikoiran elämää. OneVetin tarha on romanialaisittain hyvä,...
Kodin saanut koira: TIDA
18.11.2016 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa. Eläinlääkäriklinikka OneVet on...
Kodin saanut koira: LUZI
12.10.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: FALCON (F-Team) Nyk. Romeo
23.02.2016 Eräs hyväsydäminen ihminen oli löytänyt Freija- emon ja tämän lähes vastasyntyneet pennut. Hän otti koirat mukaansa ja toimitti eläinlääkärin klinikalle, jossa koiraperhe vietti kuukauden päivät ja josta heidät siirrettiin Glinan...
Kodin saanut koira: ANNE
05.02.2017 Väsymätön ja periksiantamaton Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa, Tårgovisten alueen, kodittomia koiria ja kissoja. Herttainen Anne on tullut Mihaelalle noin kaksi viikkoa sitten bussiasemalta, johon se oli...
Kodin saanut koira: VINSKI
11.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden...
Kodin saanut koira: ARSKA, SUOMESSA.
15.10.2016 Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla elää tällä hetkellä noin 350 koiraa. Loppuvuodesta 2014 Kulkurit käynnistivät kaupunkiin jatkuvan massasterilointi ja...
Kodin saanut koira: INDRIA
26.2.2017 Doina Vella on romanialainen eläinsuojelija ja Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Doina ja Kulkurit ovat yhdessä toteuttaneet ja tulevat toteuttamaan useita sterilointikampanjoita, joissa on yhteensä steriloitu ja kastroitu...
Kodin saanut koira: AUDI (nyk. Jallu)
7.4.2016 Audi on varattu omaan kotiinsa Suomeen ja hänen uusi nimensä on Jallu. Audin on löytänyt Asociatia A Doua Sansan perustajajäsenen, Carmen Mandescun, ystävä. Carmenin ystävä näki auton töytäisevän tätä pientä koiraa kadulla ja tästä...
Kodin saanut koira: MADAM PERDITA
15.2.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa vierailimme tuttuun...
Kodin saanut koira: BRODY (Nyk. Noki)
30.08.2016 Brody on hylätty parisen kuukautta sitten yhteystyökumppanimme Roxana Deissiman kotikylän kadulle. Brody oli löydettäessä hyvässä kunnossa ja näin ollen uskotaan että sillä on ollut oma koti ja siitä on huolehdittu. Roxanan isä huolehti...
Kodin saanut koira: CASIA nyk. Vida
24.3.2015 Eläinlääkäri Adina Vladutin ystävä oli löytänyt Casian sekä tämän veljensä Tomin, ja tuonut heidät eläinklinikalle Onevetiin, jossa he tällä hetkellä asustavat. Casia on uuden edessä rauhallinen, eikä ole erityisen arka....
Kodin saanut koira: ONNELI
04.02.2017 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa 2017 Romanian matka...
Kodin saanut koira: BLONDA
5.11.2016 Romaniassa koiria hylätään joka päivä, milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, tienreunaan, oikeastaan ihan minne vaan. Jos koirilla on oikein paljon onnea, ne hylätään suoraan eläinlääkäriasemalle tai paikallisen...
Kodin saanut koira: JACK
30.8.2016 Jackin tarina on hyvin tavallinen, arkipäivää romaniassa. Jack löydettiin muutama kuukausi sitten harhailemasta kadulta, vailla päämäärää, vailla omaa kotia. Fyysisen kunnon perusteella ei ole kauaakaan siitä, että Jackilla oli vielä...
Kodin saanut koira: ALLI (nyk. Lily)
13.2.2017 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi....
Janni Hussin ja Eva Louhivuoren kuulumisia Romaniasta
Fitnessmalli ja liikunta-alan yrittäjä Janni Hussi sekä muusikko Eva Louhivuori ovat tällä hetkellä Romaniassa Rescueyhdistys Kulkurit ry:n toiminnanjohtajan Salla Honkapään kanssa. Eva ja Janni tutustuvat sekä Sallan että paikallisten...
Kodin saanut koira: REGINA
30.11.2015 Kulkurien edustajat vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa 2015 Romanian matka...
Kodin saanut koira: MILOU.
8.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden selviytymismahdollisuudet ovat...
Kodin saanut koira: HYMY
15.8.2016 Tämä neiti löytyi harhailemasta Bukarestista heinäkuun helteillä. Kompaktin kokoinen ja mukava Hymy on tasapainoisen oloinen koira. Se on luonteeltaan iloinen ja sosiaalinen. Hymy rakastaa huomiota ja hakeutuu ihmisen lähelle. Hymyllä...
Kodin saanut koira: MISKA (Teollisuusalue-pentue)
11.12.2016 Romaniassa hylätään koiria milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, kaduille, minne tahansa. Emme tiedä, mihin tämä nelikko äitineen oli alunperin hylätty, mutta jossain välissä he olivat päätyneet eräälle...
Kodin saanut koira: MAYA M (Teollisuusalue-pentue)
11.12.2016 Romaniassa hylätään koiria milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, kaduille, minne tahansa. Emme tiedä, mihin tämä nelikko äitineen oli alunperin hylätty, mutta jossain välissä he olivat päätyneet eräälle...
Kodin saanut koira: MALLA (Klaran tenavat)
25.12.2016 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan...
Kodin saanut koira: SMOKY (Klaran tenavat)
23.12.2016 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa...
Kodin saanut koira: AUROORA
30.10.2016 Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan...
Kodin saanut koira: LORDI
30.12.2016 Roxana Deissima on toiminut aktiivisena eläinsuojelijana vuodesta 2007 alkaen. Kaikki alkoi siitä, kun Roxanan kotikulmillaan jo pidempään ruokkima koira joutui dog catchersien, eli paikallisten julmien ja väkivaltaisten...
Kodin saanut koira: VALMA (Olgan pentu, ent. Olea)
2.1.2016 Asociatia A Doua Sansa on Ioanan ja Carmenin, kahden sinnikkään romanialaisen eläinsuojelijan ylläpitämä yhdistys ja yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Yhdistyksellä on Glinan kylässä koiratarha, jossa asuu noin 350 koditonta...
Kodin saanut koira: PIXI
28.1.2017 Romaniassa, niinkuin kaikkialla maailmassa, teetetään pentuja vaikka kodittomia on enemmän kuin voimme koteja tarjota. Pixi on yksi tällaisen toiminnan tulos. Kun koiria on kodissa liikaa, niin silloin kohtalona on joutua kadulle ja...
Kodin saanut koira: MILAGROS
29.3.2016 Carmen Mandescu on pitkänlinjan eläinsuojelija Romaniassa. Hän on yksi perustajajäsenistä eräässä yhdistyksessä, mutta koska eläinsuojelutyö on myös elämäntapa hän tekee tätä vapaaehtoistyötä myös yksityisenä henkilönä. Tällä hetkellä...
Kodin saanut koira: MARNIE, Suomessa
30.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Suuri osa niistä syntyy koirille kuten Gwenna, jolla luultavasti on ollut omistaja, joka on pitänyt siitä edes...
Kodin saanut koira: LENNI
18.11.2016 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa. Eläinlääkäriklinikka OneVet on...
Enkelikoira: TURRE
3.9.2015 IVANAHelsinki on suomalainen muotialan tuotemerkki ja yritys. Nimen takaa löytyy muotisuunnittelija Paola Suhonen. Noin viisitoista vuotta sitten Paola matkasi Viroon ja adoptoi sieltä itselleen rescuekoiran, Affen, koiran. Affe...
Kodin saanut koira: SOFI
20.10.2016 Rosiori De Veden kaupungissa järjestettiin 13. sterilointipäivä 9.9. Matkalla sterilointipäivään Kulkurien aktiivit Veera ja Rosa löysivät ja ottivat mukaansa Okoil huoltoaseman pihasta neljä pentua ja kaksi aikuista koiraa,...
Kodin saanut koira: CERA
25.2.2016 Asociatia Suflete Dragi on kahden naisen, äidin ja tyttären ylläpitämä yhdistys. Kulkurien tukemana äiti Anda Murgu ja tytär Alina Murgu ostivat maata, jolle pystytettiin Sintestin tarha. Tarhalla asuu Murgujen talteenottamia...
Kodin saanut koira: TIGER
15.10.2016 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa. Eläinlääkäriklinikka OneVet on perustettu vuonna...
Kodin saanut koira: VADER
24.9.2016 Romaniassa kulttuuri on hyvin erilaista kuin Suomessa ja se näkyy selkeästi esimerkiksi siinä, miten siellä kohdellaan eläimiä. Kun omasta lemmikistään halutaan eroon syystä tai toisesta, se on helppo vain hylätä kadulle oman...
Kodin saanut koira: FREIJA
22.02.2016 Eräs hyväsydäminen ihminen oli löytänyt Freija- emon ja tämän lähes vastasyntyneet pennut. Hän otti koirat mukaansa ja toimitti eläinlääkärin klinikalle, jossa koiraperhe vietti kuukauden päivät ja josta he siirrettiin Glinan...
Kodin saanut koira: RASHA
12.12.2016 Romaniassa on arviolta kahdesta viiteen miljoonaa koditonta koiraa. Pentuja, aikuisia, vanhoja koiria. Pieniä, keskikokoisia, suuria. Kaikenvärisiä ja luonteisia. Ja siitä huolimatta Romaniassa, kuten monissa muissakin maissa,...
Kodin saanut koira: SAKKE (ent.Santos)
26.12.2014 Santos on sosiaalinen, iloinen pieni pentu. Painoa tällä hetkellä noin 3kg ja aikuisena arvioltaan noin 40cm/15kg. Muistathan että kyse on kuitenkin vain arviosta. Santos löydettiin siskonsa kanssa noin kuukausi sitten ja he...
Kodin saanut koira: CHICOLINA
1.12.2016 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. Eläinlääkäriklinikka OneVet on perustettu vuonna 2005 ja sen omistaa eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut. Heidän lisäkseen...
Kodin saanut koira: VIVIA
28.12.2016 Yksi Kulkurien luotettavista yhteistyökumppaneista jo monen vuoden takaa on Mihaela Soare. Romaniassa Târgovișten kaupungissa asuva Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa alueen kodittomia koiria ja kissoja.Mihaela...
Kodin saanut koira: GILBERT L
12.1.2017 Eräänä päivänä Kulkurien pitkäaikainen ja luotettava yhteistyökumppani ja ystävä Luiza Mandru kertoi meille kahdesta koirasta, jotka oleskelivat erään köyhän perheen asuttaman hylätyn talon pihalla. He pitivät koirista mutta näistä...
Kodin saanut koira: NOEL
08.01.2017 Väsymätön ja periksiantamaton Mihaela Soare tekee kaikkensa auttaakseen oman kaupunkinsa, Tårgovisten alueen, kodittomia koiria ja kissoja. Mihaelan äiti oli löytänyt suloisen Noelin kadulta kolmisen viikkoa sitten hyvin laihassa,...
Kodin saanut Koira: JARKKO
20.11.2016 Jarkko on löytynyt yhteistyökumppanimme Mihaelan Soaren toimesta metsästä vahingossa. Se oli tullut varoen kyyryssä luokse metsän reunassa olevalle pellolle jolle Mihaela meni jättämään ruokaa. Poika on kiltti ja kultainen, lempeä ja...
Kodin saanut koira: BRAN
3.12.2016 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. Eläinlääkäriklinikka OneVet on perustettu vuonna 2005 ja sen omistaa eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladut. Heidän...
Kodin saanut koira: HUPI
18.12.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: ALIDA (Irman pennut)
22.02.2016 Luiza oli nähnyt Irman (pentujen emon) ensimmäisen kerran tammikuun puolivälin jälkeen kotinsa läheisessä kylässä. Luiza näki tytön muutamaan kertaan, mutta se katosi joka kerta ennen kuin Luiza ehti lähelle. Tällöin hänelle...
Kodin saanut koira: NALAN
3.1.2017 Mihaela Soare on yksi Kulkurien yhteistyökumppaneista. Mihaela asuu äitinsä kanssa Romaniassa Târgovișten kaupungissa ja auttaa mahdollisuuksiensa mukaan oman kaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria. Nämä onnekkaat eläimet, jotka...
Enkelikoira: RIEMU
14.11.2016 Riemu on yksi lukemattomista Romanian kodittomista koirista. Yksi niistä, jotka ovat nähneet elämän karun puolen ja ansaitsisivat parempaa. Toisaalta Riemu on kuitenkin erittäin onnekas koira, sillä kunnallisen tarhan sijaan se...
Enkelikoira: CURT (Cow-Team)
11.11.2016 OneVet on yksi Kulkurien yhteistyötarhoista ja on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Heillä on myös Cosoban kylän lähellä oleva hoitola. Hoitolan ulkopuolella on peltoja, jossa paikalliset käyvät...
Kodin saanut koira: YOLANDA
24.8.2016 Romaniassa syntyy joka päivä pentuja, joilla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä, eikä niillä ole ketään, joka pitäisi niistä huolta. Toisinaan pennuilla käy tuuri, ja joku paikallinen eläinsuojelija löytää ne ja ottaa huostaansa,...
Kodin saanut koira: GLENDA nyk. Asta
17.5.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria...
Kodin saanut koira: AMA
14.11.2016 Ama on upea amstaffi/pittbull-tyyppinen tyttö, jonka katse sulattaa sydämen kuin sydämen. Tämän kaunottaren taustoista ei tiedetä muuta kuin, että se on hylätty Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin Cosoban tarhan eteen syksyllä...
Kodin saanut koira: LITTLE CASEY
15.6.2016 Romaniassa, Gradistean kylässä, kauniin järven rannalla sijaitsee hautausmaa, joka kätkee sisäänsä monta surullista tarinaa. Sinne haudatut ovat toivottavasti jo saaneet rauhan, mutta monille alueen koirille sen olemassa olo...
Kodin saanut koira: MILKY WAY
22.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: CHILI (C-team). SUOMESSA.
8.5.2015 Epätoivottujen pentujen vähentämiseen Romanian kaduilta on olemassa eettinen, toimiva ja kustannustehokas keino. Kun narttu steriloidaan, pentuja ei yksinkertaisesti enää synny. Tästä huolimatta tuhannet nartut synnyttävä tuhansia ja taas...
Kodin saanut koira: GILDO
13.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: CARAMIA
29.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: TIRRI
08.11.2016 Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kylässä. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon. Cosoban kylässä...
Kodin saanut koira: YUME
3.4.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla...
Kodin saanut koira: PACOLINO (nyk. Ozzy)
1.8.2016 Pacolino heitettiin pienenä pentuna siskonsa Adiivan kanssa Kulkurien yhteistyökumppanin Onevetin hoitolan muurin yli pihalle. Tämä sisaruskaksikko oli ilmeisesti omistajalleen vain riesa, sillä hän hankkiutui niistä eroon, mutta...
Kodin saanut koira: MAMELIE
4.12.2016 Glinan tarha sai alkunsa vuonna 2006, kun eräs vanha rouva Bukarestin lähettyvillä alkoi ruokkia muutamia hylättyjä koiria pellon laidassa. Alueelle kertyi pikku hiljaa lisää ja lisää koiria. Alue kävi ahtaaksi ja vaaralliseksi...
Kodin saanut koira: ZUZU
15.12.2016 Romaniassa on arviolta kahdesta viiteen miljoonaa koditonta koiraa. Pentuja, aikuisia, vanhoja koiria. Pieniä, keskikokoisia, suuria. Kaikenvärisiä ja luonteisia. Ja siitä huolimatta Romaniassa, kuten monissa muissakin maissa,...
Kodin saanut koira: CASHMIR (nyk. Fanny)
29.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: FLACA
23.5.2016 Minkälaisia katuja kulkukoira on menneisyydessään tassutellut, ei tiedä kukaan muu kuin se itse. Jokaisen koiran tarina on omanlaisensa ja mitä kaikkea se on elämässään joutunut kokemaan, jää meille ihmisille arvoitukseksi. Joskus tie on...
Kodin saanut koira: ZANIA nyk. Niki
26.9.2016 Rosiorissa on yksi tarha koirille ja se on kunnallinen koiratarha. Tarhaa ylläpitää Rosiorin kaupunki ja tarhalla työskentelee kaupungin työntekijät, jotka eivät juurikaan koiria hoida, vaan hoito ja huolenpito jää eläinsuojelija...
Kodin saanut koira: MARCELA
Perustiedot ja taustat: 15.3.2016 Clinica Veterinara OneVetin tiloissa Cosobassa oman kodin löytymistä odottaa monen muun koiran ohella myös Marcela. Marcelan tarina on romanialaisittain tavallinen. Pelloilla Chianjan kylässä oleskeli...
Enkelikoira: GICA
26.11.2016 Romanialaisen eläinsuojelijan on ymmärrettävästi usein vaikea luottaa ihmiseen, sillä niin paljon pahaa he ihmisen taholta ovat nähneet. Kulkurit ovat jo vuosia tehneet yhteistyötä Carmen Mandescun kanssa ja tämän myötä...
Kodin saanut koira: HOPEY
28.11.2016 Clinica Veterinara Onevet on romanialaisen eläinlääkäripariskunnan, Dr. Adina ja Dragos Vladutin unelma. Paikka jossa ammattitaitoinen ja osaava, eläinrakas tiimi huolehtii ja hoitaa eläimiä. Onevet sai alkunsa pienehköstä klinikasta...
Kodin saanut koira: WALI (nyk. Iines)
06.11.2016 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien...
Kodin saanut koira: HOKU (nyk.Hosuli)
25.01.2016 Iloinen pieni poikakoira nimeltään Hoku on yhtenä onnekkaana pelastettu kunnallisesta tarhalta. Nyt tämä ihana poika odottaa sitä oikeaa kotiaan Onevetin koirahoitolassa Bukarestin kaupungissa. Luonteeltaan Hoku on todella...
Kodin saanut koira: PIKKU-TÖPÖ
29.1.2016 Kulkurien aktiivit vierailivat Rosiorin kunnallisella tarhalla 13.1.2016 ja tapasivat siellä tämän ihastuttavan pienen koiran. Pikku-Töpöksi nimetyn koiran menneisyydestä ei ole mitään muuta tietoa kuin, että se oli joutunut tarhalle noin...
Kodin saanut koira: RUYA
29.8.2016 Romaniassa syntyy joka päivä pentuja, joilla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä, eikä niillä ole ketään, joka pitäisi niistä huolta. Toisinaan pennuilla käy tuuri, ja joku paikallinen eläinsuojelija löytää ne ja ottaa...
Kodin saanut koira: FREIDA
18.11.2016 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa. Eläinlääkäriklinikka OneVet on...
Enkelikoira: LADY URSULA
28.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa 2016 Romanian matka...
Kodin saanut koira: MILA (nyk. Minni)
12.6.2014 Milan tarinan alku on surulinen, mutta romanialaisittain valitettavan tavallinen. Tämä kaunis tyttö oli viety Bragadirun kunnalliselle tarhalle kadulta, mutta Mila oli äärimmäisen onnekas, sillä paikalliset eläisuojelijat...
Kodin saanut koira: BEMBI
5.10.2016 Bembi on löydetty metsästä, missä oli etsimässä ruokaa. Löytäjä tarjosi koiralle ruokaa ja toimitti koiran Onevetin tarhalle, joka on yksi Kulkureiden yhteistyötahomme ja näin Bembille tarjoutui uusi mahdollisuus ja toivo omasta...
Kodin saanut koira: TAR
15.11.2015 Tarin tarina on romanialaisittain yleinen. Se on päätynyt tarhalle monien mutkien kautta, eikä kukaan oikeastaan tiedä mistä, tai miten se päätyi turvaan. Tar on ollut Murguilla kauan ja asui aluksi Andan luona Frumusanissa....
Kodin saanut koira: OMAR
07.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen...
Kodin saanut koira: ELVAR (Team Mayors)
12.11.2016 Kulkurien Romanialaisen pääyhteistyökumppanin, OneVet-klinikan koiratarha sijaitsee Bukarestin lähistöllä, Cosoban kaupungissa. Tarha on tällä hetkellä täynnä hylättyjä koiria ja erityisesti pentuja on paljon....
Kodin saanut koira: LION
7.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: MAGIA
16.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Kodin saanut koira: LUKE
19.10.2016 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kaupungin rankkurit ”siivoavat” katuja säännöllisesti ja koirat...
Kodin saanut koira: KEPPONEN
31.3.2016 Romaniassa syntyy lukematon määrä ei toivottuja pentuja, joiden kohtalo ei yleensä ole kovin valoisa. Kepposen tapauksessa pentueen kolme pentua löytyi rakennustyömaalta Cosoban kylältä kolmisen kuukautta sitten ja ne pääsivät...
Kodin saanut koira: KAZE
12.11.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Osa niistä syntyy kaduille ja pelloille, osa omistettujen koirien seikkailujen seurauksena jonkun pihalle. Yhteistä näillä pennuilla on se, että niiden...
Kodin saanut koira: JESPER (Okoil-pennut)
11.11.2016 Aktiiviemme ollessa matkalla Rosioriin, he pysähtyivät paikallisella Okoi- huoltoasemalla. Siellä heidän silmiinsä osuivat pentue emonsa Kardemumman ja “tätinsä” Sofin kanssa. Pennut Kamomilla, Kasper, Jesper ja Joonatan olivat...
Kodin saanut koira: JOONATAN (Okoil-pennut)
11.11.2016 Aktiiviemme ollessa matkalla Rosioriin, he pysähtyivät paikallisella Okoi- huoltoasemalla. Siellä heidän silmiinsä osuivat pentue emonsa Kardemumman ja “tätinsä” Sofin kanssa. Pennut Kamomilla, Kasper, Jesper ja Joonatan olivat...
Kodin saanut koira: UNU
08.11.2016 Herttainen ja lempeä Unu on löydetty noin kuukausi sitten Mitrenin kylän kadulta hylättynä. Unun onneksi, sen löysi Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan...
Kodin saanut koira: ELVINA
18.11.2016 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa. Eläinlääkäriklinikka OneVet on...
Kodin saanut koira: ANTTON (Pörrötrio)
6.12.2016 Romaniassa on todella paljon kodittomia koiria. Suurin osa niistä ei suinkaan ole villiintyneitä tai edes syntyneet kadulle, vaan ne on hylätty sinne ihmisen toimesta pieninä pentuina. Ihmisillä ei ole varaa pitää huolta koiriensa...
Kodin saanut koira: YOONA (nyk. Jekku)
18.11.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira : ANICO
7.11.2016 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. OneVetissa...
Kodin saanut koira: REYO
8.8.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta kopeista...
Kodin saanut koira: MISHU
21.11.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300 koirasta....
Kodin saanut koira: ZELMO
30.10.2016 Luiza Mandru on romanialainen eläinsuojelija, joka asuu maaseudulla Grădiştean kylässä miehensä kanssa. He ovat yhdessä auttaneet satoja eläimiä vuosikymmenten ajan ja Luiza on yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista....
Kodin saanut koira: BAMBOO (nyk. Bambu), SUOMESSA
12.11.2012 Kolme sisarusta, Bambina, Bambino ja Bamboo hylättiin eräänä alkavan syksyn alkupäivinä pahvilaatikossa Anda ja Alina Murgun ylläpitämän tarhan portin taakse. Jos asiasta pitää miettiä jotain positiivista, on...
Kodin saanut koira: VEEA (Team Corgimix)
20.8.2016 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä Onevet- klinikan hoitolan häkissä Cosoban kylässä vieraillessamme Romaniassa heinäkuussa. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan...
Kodin saanut koira : CHURRO (Cow Team)
11.11.2016 OneVet on yksi Kulkurien yhteistyötarhoista ja on eläinlääkäri-pariskunta Adina ja Dragos Vladutin omistuksessa. Heillä on myös Cosoban kylän lähellä oleva hoitola. Hoitolan ulkopuolella on peltoja, jossa paikalliset käyvät ajoittain...
Kodin saanut koira: HATCHI
8.5.2016 Blessed is the person who has earned the love of an old dog- sanotaan. Koiran, joka on elänyt pitkän elämän ja seissyt uskollisena omistajansa vieressä soisi viettävän hyvän vanhuuden tutussa ympäristössä ja kun aika on, pääsevän pois...
Kodin saanut koira: VESSELI (Team Corgimix)
20.8.2016 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä Onevet- klinikan hoitolan häkissä Cosoban kylässä vieraillessamme Romaniassa heinäkuussa. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan...
Kodin saanut koira: MALU
19.10.2015 Malu on pieni ystävällinen tyttökoira, joka on löydetty hylättynä pienestä kylästä nimeltään Glina. Neiti kuljetettiin turvaan Glinan koiratarhalle, jota ylläpitää vapaaehtoinen eläinsuojeluyhdistys nimeltään Asociata A Doua...
Kodin saanut koira: ESSA
18.6.2016 Yksi Kulkurien pääasiallisista yhteistyökumppaneista Romaniassa on eläinsuojeluyhdistys Asociatia A Doua Sansa, joka vapaaehtoisvoimin hoitaa Glinan kylässä sijaitsevaa koiratarhaa. Yhdistyksen tarkoituksena on auttaa tarhalla olevia...
Kodin saanut koira: GLADYS
21.11.2016 Gladys päätyi adoptio-ohjelmaamme siten, että yhteistyökumppanimme Mihaela Soare oli taannoin käynyt taas vierailulla kunnallisella tarhalla ja tämä pieni neiti oli tuotu sinne vasta muutamaa päivää aiemmin. Mihaela näki kuinka pieni...
Kodin saanut koira: DANDELION
29.08.2016 Romaniassa koirien hylkääminen on valitettavan tavallista ja syitä hylkäämiseen on monia. Tämä kerrassaan ihastuttava kaksikko Dandelion ja Hyacinth hylättiin kodistaan Onevetin koirahoitolaan heinäkuun loppupuolella, koska ne...
Kodin saanut koira: DISCO (nyk.Alma)
19.08.2016 Heinäkuun loppupuolella Spay and Neuter Tour- 2016 sterilointikiertue suuntasi jo kolmannen kerran kohti Vidran kylää, joka sijaitsee Asociata Sulfete Dragin ylläpitämän Sintestin tarhan kupeessa. Sterilointipäivän myötä Alina...
Kodin saanut koira: MOON
29.02.2016 Suloinen Moon on päätynyt Kulkurien adoptio- ohjelmaan Grădiştean kylän Speranta- projektin kautta. Moon todettiin amerikkalaisen sydänmadon osalta positiiviseksi jokin aika sitten ja tämän myötä herra kuljetettiin Onevetin...
Kodin saanut koira: BERRY (B- team)
15.7.2015 Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Berry, Biti, Boo, Biri, Bibi ja Bora näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri...
Kodin saanut koira: ASTON
16.6.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria...
Kodin saanut koira: MAYEKA
7.11.2016 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. OneVetissa...
Kodin saanut koira: YOIKO (nyk. Yoko)
06.11.2016 Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet...
Kodin saanut koira: ASHA
25.2.2015 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Vain hyvin pieni osa näistä koirista on niin onnekkaita, että päätyy...
Kodin saanut koira: OREOZ
27.10.2016 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Bukarestista. Tarha sijaitsee vuokramaalla, valtavan pellon keskellä, jossa ei ole talvisin suojaa lunta ja hyytävää pakkasta vastaan, eikä kesällä suojaa polttavaa...
Kodin saanut koira: NEILIKKA
06.11.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Marraskuussa Romanian matka...
Enkelikoira: LADY LIVI
27.5.2016 OneVet on yhteistyökumppanimme jo useamman vuoden ajalta ja heillä on viime vuodesta alkaen uudet tarhatilat, jossa koirat tällä hetkellä asustavat. Dr. Adina OneVetista ottaa siipiensä suojaan myös muualta tulevia koiria, kuten...
Kodin saanut koira: MILLA
11.06.2016 OneVet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Onevetin hyväsydäminen...
Kodin saanut koira: CIOCARLIE
1.4.2016 Rosiorin kaupungissa, Romanian maaseudulla sijaitsee vaaleanpunainen talo. Kaupungissa, jonka katukoiraongelma on valtava ja jonka kauduilla ja koiratarhalla elää satoja hylättyjä koiria tämä talo edustaa toivoa paremmasta...
Kodin saanut koira: LOTUS
16.7.2016 Romanian eläinsuojelutilanne on edelleen yksi Euroopan kehnoimmista. Viimeaikoina on ollut havaittavissa pientä muutosta ihmisten ajattelutavassa ja kiinnostukseen olla osaa muutosta kohti parempaa huomista. Paikalliset eläinsuojelijat...
Kodin saanut koira: FIDELINA (Ikea-pennut)
21.09.201 Romaniassa on arvion mukaan 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Suurin osa koirista ovat steriloimattomia ja tästä syystä koiria syntyy hallitsemattomasti tasasin välein. Pennut jotka syntyvät omistetulle koiralle hylätään pian syntymän...
Kodin saanut koira: MAYAJ (nyk. Maya)
26.10.2016 Mayaj on noin 4 kuukautta vanha narttu joka on löydetty eräältä pellolta. Mayaj ei olisi varmaan kauan pärjännyt yksinään ja tämä pääsikin Mihaela Soaren avulla ensin hoitopaikkaan ja myöhemmin Mihaelan luokse odottamaan sitä omaa kotia....
Kodin saanut koira: HILMA M
1.10.2016 Romaniassa eläinsuojelutilanne on melko epätoivoinen edelleen. Kodittomia koiria syntyy yhä suuria määriä, ja vaikka sterilointien tärkeys on alkanut valjeta osalle kansasta, ne ovat suurimmalle osalle edelleen suuri mysteeri. Targovisten...
Kodin saanut koira: KICKI
15.10.2016 Romaniassa eläinsuojelutilanne on melko epätoivoinen edelleen. Kodittomia koiria syntyy yhä suuria määriä ja vaikka sterilointien tärkeys on alkanut valjeta osalle kansasta, ne ovat suurimmalle osalle edelleen suuri mysteeri....
Kodin saanut koira: ROGER RABBIT
26.10.2016 Romaniassa on arviolta noin 2-5 miljoonaa kulkukoiraa. Osa näistä koirista päätyy kunnallisille tarhoille. Rosiorin tarha olisi ihan samanlainen kuin kaikki muutkin Romanian kunnalliset koiratarhat eli koirat kuolisivat siellä...
Enkelikoira: BAGERA
11.05.2016 Kaunis tyttökoira, nimeltään Bagera, on löydetty Sintestin kylän laitamilta pentunsa kanssa. Pikkuiset kuljetettiin turvaan Sintestin tarhalle, jota ylläpitää Kulkurien toinen pääyhteistyökumppani, yhdistys nimeltään Asociatia...
Enkelikoira: MAUSICA
25.07.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Heinäkuussa Romanian matka kohdistui...
Kodin saanut koira: KISMET
04.04.2016 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Paikallisten rankkureiden ilon aihe on lattioiden pesun yhteydessä kastella vesiletkulla tahallaan myös koirat säästä huolimatta. Tämän vuoksi...
Kodin saanut koira: KARDEMUMMA
12.10.2016 Kardemumma eli Mama päätyi adoptio ohjelmaamme sattumalta. Romaniassa asuva aktiivimme Veera kertoo neidin tarinaa: "Kardemumma osui silmiimme sattumalta, kun oltiin matkalla Rosiorin sterkkapäivään 9.9. Okoil-huoltoaseman pihalta...
Kodin saanut koira: ASTRO (nyk. Taavi)
6.9.2016 Kulkurien yhteistyötarhaa Asociatia A Doua Sansaa ylläpitävä Carmen Mandescu oli jokin aikaa sitten ystävänsä luona kyläilemässä ja sattumalta huomasi tämän talon lähellä yksinäisen koiran. Onneksi Carmen lähti katsomaan...
Kodin saanut koira : BLACK MOUSE
9.11.2016 Yksi Kulkurien yhteiskumppaneista on Rosiorin kylässä sijaitseva Rosiorin kunnallinen tarha jolla nuori eläinsuojelija Cornelia Stan tekee jatkuvasti töitä parantaakseen koirien oloa ja lisätäkseen alueen ihmisten tietämystä ja...
Kodin saanut koira: RICH
12.10.2016 Rich on noin 6-vuotias sterkattu narttu joka etsii nyt omaa kotiaan Onevetin tarhalta käsin. Rich neiti kerättiin talteen kadulta kun oli seuraillut ihmisiä. Ollut hetken aluksi asunnossa kunnes tuotu tarhalle. Sisällä Rich oli...
Kodin saanut koira: RIO
7.9.2016 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Paikallisten rankkureiden ilon aihe on lattioiden pesun yhteydessä kastella vesiletkulla tahallaan myös koirat säästä huolimatta. Tämän vuoksi...
Kodin saanut koira: PAPRIKA
25.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa...
Kodin saanut koira: YAKA nyk. Taika
14.10.2016 Yakalla on samanlainen tarina kuin niin monella koiralla Romaniassa. Koira on löydetty tienreunnasta juoksentelemasta, noin muutama kuukausi sitten. Kuinka kauan Yaka on ollut kadulla, ei tiedetä, mutta todennäköisesti on elänyt...
Kodin saanut koira: KNUT nyk. Chili
27.9.2016 Glinan tarhalla, kotia odottavat suloisimmistakin suloisimmat pennut, Sigrid, Knut ja Cousteau. Tarhan työntekijä löysi 5 pientä koiranpentua keskeltä peltoa, kuumana kesäpäivänä. Mikäli koirilla ei olisi ollut näin suurta onnea...
Kodin saanut koira: THELMA
21.6.2016 Romanian kodittomille koirille päätyminen eläinsuojelijan hoiviin on aina lottovoitto. Koiria on kaduilla ja pelloilla niin valtavat määrät, että vain pieni osa saa ikinä mahdollisuutta parempaan elämään. Tällainen onni kohtasi...
Kodin saanut koira: AUSTIN
30.9.2016 Romanian kaduille syntyy päivittäin lukuisia uusia, ei-toivottuja koiranpentuja. Missä tahansa liikutkin, et voi kohtaamatta tiineinä olevia narttuja, emoja pentuineen tai myöskään sairaita tai auton alle jääneitä pikkuisia....
Kodin saanut koira: NESSIE
22.5.2016 Romaniassa löytyy yksityisten koiratarhojen ohella valitettavan moni kunnallinen tarha, joista yksi sijaitsee Rosiori De Veden kaupungissa. Täällä, Rosiorin kunnallisella tarhalla koirien tilanne on erittäin ikävä, koirarankkurit tuovat...
Kodin saanut koira: LENO
18.11.2016 Kulkureilla on useita yhteistyötahoja Romaniassa, ja yksi suurimmista on eläinlääkäriklinikka OneVet. OneVetilla on klinikan lisäksi hoitola Cosoban kylässä, jossa elää yli sata koditonta koiraa. Eläinlääkäriklinikka OneVet on...
Kodin saanut koira: MR GOLDIE
23.3.2016 Mr Goldie asusteli eräässä kylässä lähellä Bukarestia, kun se oli vaarassa joutua rankkureiden kynsiin. Onneksi eräs kylän nainen pelasti sen ja toimitti Asociatia Suflete Dragi-yhdistyksen Sintestin koiratarhalle. Siellä se nyt...
Kodin saanut koira: DARIUS (Dream Team)
23.6.2014 Romaniassa tuhansia pentuja syntyy kadulle päivittäin. Osa niistä jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille...
Kodin saanut koira: LUCKY BLACK (nyk. Hukka)
25.9.2016 Aktiivien vieraillessa Romaniassa he olivat menossa eläinsuojelija Mihaela Soaren luokse, kun he pysähtyivät matkallaan ison tien reunaan ruokkimaan lähettyvillä liikkuvia koiria. Paikalla näkyi kolme koiraa, joista yksi oli...
Kodin saanut koira: AMICO
20.11.2015 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Paikallisten rankkureiden ilon aihe on lattioiden pesun yhteydessä kastella vesiletkulla tahallaan myös koirat säästä huolimatta. Tämän vuoksi...
Kodin saanut koira: ALIA (nyk. Aila)
11.9.2016 Carpen yhdistyksen on perustanut vuoden 2016 keväällä Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu. Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka on ollut Kulkurien...
Kodin saanut koira: BIDI (nyk. Kidi)
30.10.2015 Romaniassa syntyy päivittäin lukuisia uusia, kodittomia koirapentueita. Emoja ja pentuja on kaikkialla, teidän varsilla, pelloilla, hylätyissä rakennuksissa… Vain hyvin pieni osa näistä koirista on niin onnekkaita, että päätyy...
Kodin saanut koira: BOREALE
5.9.2016 Niin monen, monen lajitoverinsa tapaan myös Boreale päätyi tuntemattomasta syystä harhailemaan vilkkaan kehätien varteen Bukarestin lähettyville Romaniaan. Oli todellinen vaara, että tämä pieni neiti olisi päättänyt päivänsä auton...
Kodin saanut koira: JOLLIE
23.3.2015 Jollie on hurmaavan kaunis tyttökoira, joka asuu Onevet-klinikalla ja etsii nyt omaa kotiaan Kulkureiden kautta. Clinica Veterinara OneVet, romanialainen eläinklinikka, on yksi Kulkurien yhteistyökumppaneista. Siellä hoidetaan,...
Kodin saanut koira: EVA D
12.10.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Syyskuussa Romanian matka kohdistui...
Kodin saanut koira: CHAPLIN
24.10.2016 Romaniassa on arvion mukaan 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Suurin osa koirista ovat steriloimattomia ja tästä syystä koiria syntyy hallitsemattomasti läpi vuoden. Pennut jotka syntyvät omistetulle koiralle hylätään pian syntymän...
Kodin saanut koira: LARAH
20.10.2016 Romaniassa eläinsuojelutilanne on melko epätoivoinen edelleen. Kodittomia koiria syntyy yhä suuria määriä ja vaikka sterilointien tärkeys on alkanut valjeta osalle kansasta, ne ovat suurimmalle osalle edelleen suuri mysteeri. Targovisten...
Kodin saanut koira: NILS
8.1.2015 Nils on Asociata A Doua Sansan ylläpitämän, Bukarestin Glinan kaupunginosassa sijaitsevan tarhan senioreita. A Doua Sansan Carmen Mandescu pelasti papan maaliskuussa 2014 Bragadirun tarhalta vain hetkeä ennen kuin se oli tarkoitus...
Kodin saanut koira: TWISTER
27.03.2016 Lempeä Twister on noin 2-3 vuotta sitten pelastettu kunnalliselta tarhalta, jolloin se tuotiin Sintestin tarhalla odottamaan omaa kotiaan. Twister on sairastanut penikkataudin, johon se on saanut tarvittavat hoidot....
Kodin saanut koira: PIKKU PRINSSI nyk.OLE
20.06.2016 Katu on julma koti. Sinne joutuneiden kohdalle on osuttava ihan erityinen onni, että yleensä selviää hengissä - puhumattakaan siitä, että vielä tulisi sieltä pelastetuksi. Tämä Bichon-mix, nimeltään Pikku Prinssi, noukittiin hurjassa...
Kodin saanut koira: ADELE
03.07.2014 Romaniassa suhtautuminen katukoiriin on moninaista. Siinä missä eläinsuojelijat ruokkivat koiria ja yrittävät saada niille suojaa ja turvaa, tavalliset ihmiset saattavat suhtautua koiriin joko välinpitämättömästi tai jopa...
Kodin saanut koira: ADANA (Cow-Team) (nyk. NITA)
3.10.2016 Romaniassa on paljon ihmisiä, joiden toimeentulo on täysin kiinni eläimistä. Aamuisin he vievät ainokaisen lehmänsä laiduntamaan ja iltaisin hakevat kotiin. Päivän mittaan hevonen toimii kulkuvälineenä ja sikaa lihotetaan, jotta...
Kodin saanut koira: PENA
3.7.2016 Târgovișten kaupungissa Romaniassa asuva Mihaela Sorae on yksi Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikaisista yhteistyökumppaneista. Mihaelan ja hänen äitinsä kotona asuu ympärivuotisesti noin parikymmentä kadulle hylättyä, nyt...
Kodin saanut koira: THERESA
26.8.2016 Eläinsuojeluyhdistys Asociatia Suflete Dragi on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista Romaniassa. Suflete Dragia vetää sitkeä ja ahkera nuori nainen nimeltä Alina Murgu yhdessä äitinsä Anda Murgun kanssa. Heidän...
Kodin saanut koira: MISTAKE
15.08.2016 Noin vuoden ikäinen Mistake päätyi Onevetin tarhalle ja adoptio-ohjelmaamme siten, että eräs tarhan miestyöntekijä löysi pojan kadulta matkallaan pensioniin. Mies luuli että koira nimeltä Aladin karannut tarhalta ja tästä syystä...
Kodin saanut koira: BLISSE (nyk. Sisu)
5.10.2016 Romaniassa on arvion mukaan 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Suurin osa koirista ovat steriloimattomia ja tästä syystä koiria syntyy hallitsemattomasti tasasin välein. Pennut jotka syntyvät omistetulle koiralle hylätään pian syntymän...
Kodin saanut koira: DINO (nyk. Luca)
1.9.2016 Rosiorin kunnallinen tarha on poikkeuksellinen siinä mielessä, että siellä ei koiria ihmisen toimesta tapeta ja siellä on eläinsuojelija Cornelia Stan pitämässä koirien puolia. Vaikka tarha onkin poikkeus monesta muista...
Kodin saanut koira: GEORGINA
1.9.2016 Romaniassa syntyy joka päivä pentuja, joilla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä, eikä niillä ole ketään, joka pitäisi niistä huolta. Toisinaan pennuilla käy tuuri, ja joku paikallinen eläinsuojelija löytää ne ja ottaa huostaansa,...
Kodin saanut koira: SHELDO
17.10.2016 Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yheistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan...
Kodin saanut koira: TYRA (Nyk. Tilda).
28.2.2015 Eräänä kylmänä päivänä noin kolme kuukautta sitten yksi yhteistyökumppanimme Asociatia A Doua Sansan vapaaehtoisista löysi viisi pientä pentua. Heille oli käynyt kuten tuhansille muillekin koirille Romaniassa, heidät oli hylätty....
Kodin saanut koira: COUSTEAU nyk. Noel
27.9.2016 Glinan tarhalla, kotia odottavat suloisimmistakin suloisimmat pennut, Sigrid ja Cousteau. Tarhan työntekijä löysi 5 pientä koiranpentua keskeltä peltoa, kuumana kesäpäivänä. Mikäli koirilla ei olisi ollut näin suurta onnea...
Kodin saanut koira: TARA
21.3.2016 Romaniassa metsästykseen kelpaamattomat koirat usein hävitetään tai jätetään oman onnensa nojaan.Tämän upean saksanseisojan, Taran, tarinaa ei tarkalleen tiedetä, mutta on hyvin mahdollista, että sen kohtalo on ollut juuri...
Kodin saanut koira: ELMO
12.09.2016 Romaniassa hylätään koiria milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, kaduille, minne tahansa. Rankkureiden käsiin jouduttuaan ne päätyvät kunnallisille tarhoille. Yleisesti, kunnan palkkaamat työntekijät eivät...
Kodin saanut koira: BLAKEY
24.09.2015 Komea pieni poika Blakey odottaa omaa kotiaan Onevetin koirahoitolassa, joka on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyö tahoista. Hoitolaan saavuttua Blakeyn oikea etujalka operoitiin, eikä se enää vaivaa pikkuista. Ihmiset...
Kodin saanut koira: GREGORE
1.8.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu katto,...
Kodin saanut koira: SOFICA (Speranta)
28.5.2016 Ystävämme ja yhteistyökumppanimme, eläinsuojelija Luiza Mandru asuu maaseudulla Gradistean kylässä Romaniassa, tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Luiza on pidemmän aikaa ollut tietoinen samassa kylässä asuvasta rouvasta nimeltä Nina ja...
Kodin saanut koira: MOALE
4.4.2016 OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kylässä. Siellä asuuu koiria useista eri lähtökohdista ja olosuhteista. Eräänä päivänä jokin aika sitten saksalaisnainen päätti...
Kodin saanut koira: SIGRID nyk. Sigi
27.9.2016 Glinan tarhalla, kotia odottavat suloisimmistakin suloisimmat pennut, Sigrid ja Cousteau. Tarhan työntekijä löysi 5 pientä koiranpentua keskeltä peltoa, kuumana kesäpäivänä. Mikäli koirilla ei olisi ollut näin suurta onnea...
Kodin saanut koira: MANU
12.9.2016 Suloinen Manu on elänyt lyhyen elämänsä kodittomana koirana Mitrenin kylässä. Se on kuitenkin ollut siinä mielessä onnekas, että se on saanut majailla eläinrakkaan pormestarin hyväksynnällä kaupungintalon pihamaalla...
Kodin saanut koira: BEEBO
21.9.2016 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Toisen perustajan, Carmen Mandescun, tuttava oli löytänyt tämän ihastuttavan koiraperheen, johon kuuluu emo ja...
Kodin saanut koira: MEEBO
20.9.2016 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Toisen perustajan, Carmen Mandescun, tuttava oli löytänyt tämän ihastuttavan koiraperheen, johon kuuluu emo ja...
Kodin saanut koira: FLOZIGA (nyk. Dali)
5.4.2016 OneVetin hoitolasta löytyy myös tämä ihana velikulta, Floziga. Sen ulkomuoto ja luonne tukevat toisiaan. Tämä ikäarvioltaan noin 2-vuotias valkoruskea iloinen pörrökasa tulee seurustelemaan ihmisen kanssa paiskatakseen ensitöikseen...
Kodin saanut koira: BOJAN
17.5.2016 Romanian kaduilla elävistä koirista suurin osa on aivan yhtä ihmisrakkaita ja kesyjä kuin kotioloissa kasvaneet koirat. Päätyminen kodittomaksi on niille todella pelottavaa ja hämmentävää ja monille niistä selviytyminen omillaan on...
Enkelikoira: HUMBLE
22.11.2015 Humblea ei ensin huomaa. Se katselee rauhallisena, ilmeettömin silmin kulkuamme Onevet-hoitolan suurella pihalla, missä lähes 300 koiraa odottaa huomiotamme. Koirat hyppivät, haukkuvat, kieppuvat ja vinkuvat. Meteli on kova ja...
Kodin saanut koira: ESTELLINE (Ikea pennut)
21.09.2016 Romaniassa on arvion mukaan 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Suurin osa koirista ovat steriloimattomia ja tästä syystä koiria syntyy hallitsemattomasti tasasin välein. Pennut jotka syntyvät omistetulle koiralle hylätään pian syntymän...
Kodin saanut koira: YAIME
24.8.2016 Romaniassa syntyy joka päivä pentuja, joilla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä, eikä niillä ole ketään, joka pitäisi niistä huolta. Toisinaan pennuilla käy tuuri, ja joku paikallinen eläinsuojelija löytää ne ja ottaa huostaansa,...
Kodin saanut koira: VALTON (Team Corgimix)
20.8.2016 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä Onevet- klinikan hoitolan häkissä Cosoban kylässä vieraillessamme Romaniassa heinäkuussa. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan...
Kodin saanut koira: SORINA (nyk. Siiri)
20.8.2016 Yksi Rescueyhdistys Kulkurien ry:n tärkeistä yhteistyökumppaneista on Clinica Veterinara OneVet. OneVet on eläinlääkäriklinikka Romaniassa. Heillä on klinikka Bukarestissa sekä hoitola hieman Bukarestin ulkopuolella, Cosobassa. OneVetin...
Kodin saanut koira: MELLIE (nyk. Elli)
4.9.2016 Romanialainen eläinsuojelija Mihaela Soare asuu Targovisten kylässä, jossa on arviolta noin 4000 koditonta koiraa. Mihaela asuu iäkkäämmän äitinsä kanssa pienehkössä omakotitalossa jossa on pieni aidattu piha. Koirat (ja kissat) jotka...
Kodin saanut koira: PITICOT
4.9.2016 Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. OneVetissa...
Kodin saanut koira: HILPPA
17.09.2016 Ihastuttava Hilppa odottaa omaa kotiaan Glinan tarhalla, jota ylläpitää vapaaehtoinen eläinsuojeluyhdistys nimeltään Asociata A Doua Sansa. Toisen yhdistyksen perustajan Carmen Mandescun kollega oli löytänyt tämän tämän suloisen...
Kodin saanut koira: STAN
31.7.2016 Rosiorin kunnallinen koiratarha sijaitsee 120 km pääkaupungista Bukarestista lounaaseen Rosiori de Veden kaupungissa, ja koiria tarhalla on pari sataa. Osa koirista asustaa kopeissa ulkona noin metrin mittaisessa ketjussa ja osa koirista...
Kodin saanut koira: LOKI (nyk. Lucky)
5.9.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria, joilla on...
Kodin saanut koira: NAVY
NAVY * arvioitu syntymäaika 08/2014 * narttu * steriloidaan * Romaniassa 18.8.2016 Tapasimme tämän koiran Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungin läheisen bensa-aseman pihalla viime viikolla. Kammottavan laihan ja...
Kodin saanut koira: PICA
30.7.2016 Rosiorissa on yksi tarha koirille ja se on kunnallinen koiratarha. Tarhaa ylläpitää Rosiorin kaupunki ja tarhalla työskentelee kaupungin työntekijät, jotka eivät juurikaan koiria hoida, vaan hoito ja huolenpito jää eläinsuojelija...
Kodin saanut koira: BRAGU
23.03.2016 Ihastuttava Bragu on löydetty hylättynä vuosia sitten ja se on odottanut tarhalla omaa kotiaan jo yli seitsemän vuotta. Tällä hetkellä ystävällinen Bragu odottaa omaa loppuelämän kotiaan Sintestin tarhalla, jota ylläpitää...
Kodin saanut koira: THELMA B (nyk. Elvi)
21.8.2016 Aktiivien ollessa matkalla Romaniassa he saivat pyynnön neljästä koirasta jotka oleilivat Rosiori de Veden kaupungin lähellä sijaitsevalla bensa-asemalla. Koirat olivat hylätty sinne vain muutama viikko aiemmin. Tässä on taas yksi...
Kodin saanut koira: LOUISE B
21.8.2016 Aktiivien ollessa matkalla Romaniassa he saivat pyynnön neljästä koirasta jotka oleilivat Rosiori de Veden kaupungin lähellä sijaitsevalla bensa-asemalla. Koirat olivat hylätty sinne vain muutama viikko aiemmin. Tässä on taas yksi...
Kodin saanut koira: HYACINTH
29.08.2016 Romaniassa koirien hylkääminen on valitettavan tavallista ja syitä hylkäämiseen on monia. Tämä kerrassaan ihastuttava kaksikko Dandelion ja Hyacinth hylättiin kodistaan Onevetin koirahoitolaan heinäkuun loppupuolella, koska ne...
Kodin saanut koira: ANDREEA (nyk. Ansku)
27.6.2016 Eräs nuori tyttö löysi Andreean vaeltelemassa katuja pitkin ja päätti ottaa koiran mukaan kotiinsa. Vanhemmat eivät kuitenkaan antaneet lupaa koiraan joten Andreeaa uhkasi takaisin kadulle joutuminen. Kulkurien kanssa yhteistyötä...
Enkelikoira: PIIKU (ent. Titi)
13.11.2015 Yksi romanialaisista suurella sydämellä eläinten hyväksi työtään tekevistä eläinsuojelijoista on Luiza Mandru. Hän on Kulkurien pitkäaikainen ja luotettava yhteistyökumppani. Luiza ottaa suojiinsa apua tavitsevia eläimiä, jolloin...
Kodin saanut koira: PRINCESS IRINA
22.08.2016 Herttaisella Princess Irinalla on aikaisemmin ollut koti ja syystä tai toisesta, sen omistaja on hylännyt sen. Romaniassa koirien hylkääminen on valitettavan tavallista, mutta onneksi maassa asuu myös joukko eläinten hyvinvoinnin...
Kodin saanut koira: FETA
10.2.2015 Tällä kauniilla tytöllä, Fetalla, on ollut ikioma koti Romaniassa. Yhtenä päivänä Feta oli kuitenkin hylätty kotitalonsa pihapiiriin tarpeettomana ja turhana. Feta itki ja vinkui hädissään ulkona, kun sitä ei enää päästetty...
Kodin saanut koira: YODA
31.3.2016 Yoda on noin 2-vuotias upea narttu, joka on pelastettu romanialaiselta kunnalliselta tarhalta. Tarhalta pelastettaessa Yoda oli erittäin huonossa kunnossa, sillä se sairasti penikkatautia ja lisäksi sikaripunkki vaivasi sitä. Tästä...
Kodin saanut koira: ORION (nyk. Ossi)
6.9.2016 A Doua Sansa on romanialainen eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää noin 250 koiran tarhaa Glinan kylässä Bukarestin ulkopuolella. Olot tarhalla ovat karuakin karummat, mutta ainakin koirat ovat siellä turvassa rankkureilta ja...
Kodin saanut koira: VIDA
24.6.2015 Vida löydettiin eräästä kaupasta noin neljä viikkoa sitten. Romanian kesälämpö on jo korkealla ja tämä fiksu tyttö oli hakeutunut kauppaan sillä siellä oli viileää. Ulos Vida ei sit enää halunnutkaan. Kulkurien pitkäaikainen...
Kodin saanut koira: BERTIN (Ikea-pennut)
17.9.2016 Romaniassa on arvion mukaan 2-5 miljoonaa koditonta koiraa. Suurin osa koirista ovat steriloimattomia ja tästä syystä koiria syntyy hallitsemattomasti tasasin välein. Pennut jotka syntyvät omistetulle koiralle hylätään pian syntymän...
Kodin saanut koira: WILLY (nyk. Kaarna)
18.9.2016 Târgoviște on kaupunki Romanian eteläosassa, Ialomițajoen varrella. Arviolta kaupungissa on noin 4000 koditonta koiraa ja eläinten asema ei ole hyvä tässäkään kaupungissa. Kaupungin rankkurit ”siivoavat” katuja säännöllisesti ja koirat...
Kodin saanut koira: MIRO (Nyk. Dino)
10.6.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria joilla on...
Kodin saanut koira: HUMMER (H-team) (nyk. Humu)
27.7.2015 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Tarha sijaitsee keskellä peltoa ja koska siellä ei ole ihmisiä vuorokauden jokaisena hetkenä, sinne ei voi...
Kodin saanut: HOLLY (H-team) (nyk. Holli)
27.7.2015 A Doua Sansa on kahden naisen, Carmenin ja Ioanan perustama eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää koiratarhaa Glinan kylässä. Tarha sijaitsee keskellä peltoa ja koska siellä ei ole ihmisiä vuorokauden jokaisena hetkenä, sinne ei voi...
Kodin saanut koira: EMILY (nyk. Lili)
17.11.2015 Asociatia A Doua Sansa on kahden romanialaisnaisen ylläpitämä eläinsuojeluyhdistys. Yhdistys puolestaan ylläpitää Glinan kylässä sijaitsevaa tarhaa, jossa useampi sata koiraa on turvassa kadun vaaroilta ja rankkureiden hyppysistä....
Kodin saanut koira: NABBY
31.7.2016 Kesäisin Romania on täynnä nuoria koiria, jotka ovat syntyneet keväällä. Osa näistä koirista syntyy kadulle, toiset hylätään sinne. Useilla pennuilla ei ole edes mahdollisuutta selvitä, osalla on onnea matkassa ja he tulevat...
Kodin saanut koira: SCOTTY
31.7.2016 Kesäisin Romania on täynnä nuoria koiria, jotka ovat syntyneet keväällä. Osa näistä koirista syntyy kadulle, toiset hylätään sinne. Useilla pennuilla ei ole edes mahdollisuutta selvitä, osalla on onnea matkassa ja he tulevat...
Kodin saanut koira: LIMBO
31.1.2016 Eläinsuojeluyhdistys Asociatia Suflete Dragi on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista Romaniassa. Suflete Dragia vetää sitkeä ja ahkera nuori nainen nimeltä Alina Murgu yhdessä äitinsä Anda Murgun kanssa. Heidän...
Kodin saanut koira: GRADINEA nyk. AAMU
10.10.2016 Aktiivimme löysivät taannoisella Romanian reissullansa pienen tytön vilkasliikenteisen tien läheltä, pellon reunalta junaradan vierestä. Aktiivimme olivat käyneet yhden yhteistyökumppanimme Luiza Mandrun luona, Grădiştean kylässä ja...
Kodin saanut koira: CARINA (nyk. Didi)
CARINA * arvioitu syntymäaika 6/2014 * narttu * Romaniassa. 20.8.2014 Romanian kadulle syntyneiden koiranpentujen määrä on lukematon. Toisinaan pienille pennuille käy suuressa maailmassa kurjasti,...
Kodin saanut koira: ROOMEO
10.10.2016. Valko-beige Shih tzu-uros Roomeo tuotiin kahdesti tarhalle eri ihmisten toimesta, ja lopulta välinpitämätön omistaja ei enää hakenut koiraa kotiin. Rauhallinen uros on kiltti ja sosiaalinen, se antaa vieraiden lähestyä ja käsitellä...
Kodin saanut koira: FLEUR (nyk. Villa)
12.7.2015 Fleur kuuluu 12 pennun laumaan joka tuotiin Kulkurien yhteistyökumppanin Asociatia A Doua Sansan Glinan kylässä sijaitsevalle tarhalle erään miehen toimesta. Siitä miten mies oli saanut pennut haltuunsa, ei ole tietoa. Positiivista...
Kodin saanut koira: ANITY
15.8.2016 Anityn löysi Targovistessa vaikuttava eläinsuojelija Mihaela Soare heinäkuun alussa. Anity harhaili kadulla eksyneen oloisena ja koska Mihaela tunnistaa lähes kaikki kaupunkinsa kodittomat koirat, hän tiesi, ettei Anity...
Kodin saanut koira: PÖRRÖ
23.3.2016 Pörrö on upean näköinen nuori uroskoira, joka asuu tällä hetkellä Romanian Sintestissä, Alina ja Anda Murgujen omistamalla Suflete Dragi -tarhalla. Murgut tapasivat Pörrön viime kesänä Oltenitan kunnallisella tarhalla, jonne...
Kodin saanut koira: BRUNJO
14.5.2016 Yksi Kulkurien pitkäaikaisista yhteistyötahoista Romaniassa on Asociatia Suflete Dragi, jota luotsaa Alina Murgu äitinsä Anda Murgun tuella. Suflete Dragin tarhalla Sintestissä odottaa monia koiria sitä, että se oma koti löytyisi. Osa...
Kodin saanut koira: TAIKA
17.9.2015 Asociatia Suflete Dragi on kahden naisen, äidin ja tyttären ylläpitämä yhdistys. Kulkurien tukemana äiti Anda Murgu ja tytär Alina Murgu ostivat maata, jolle pystytettiin Sintestin tarha. Tarhalla asuu Murgujen talteenottamia...
Kodin saanut koira: VERNER (Team Corgimix)
20.8.2016 Tämä täydellisen hurmaava “wannabe-corgi”-perhe odotti meitä Onevet- klinikan hoitolan häkissä Cosoban kylässä vieraillessamme Romaniassa heinäkuussa. Töppöjalkaporukan charmia on vaikea kuvailla, mutta ne ovat valtavan...
Kodin saanut koira: GWENNA
31.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Suuri osa niistä syntyy koirille kuten Gwenna, jolla luultavasti on ollut omistaja, joka on pitänyt siitä edes...
Kodin saanut koira: ALUNA (nyk. Luna)
7.3.2016 Romaniassa on kevät aluillaan ja tämä tietää paitsi luonnon heräämistä talvihorroksesta myös lisääntyvää koirien hylkäämistä. Kevään ensimmäinen erä pentuja alkaa syntyä ja hylättyjä koiria näkyy taas entistä enemmän tien...
Kodin saanut koira: BRISTENA
26.3.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria...
Kodin saanut koira: JUMPITA
13.8.2016 Jumpita on melko tavallisen näköinen koira. Mustavalkoinen, perusturre, jonka kaltaisia elää koiratarhoilla lukemattomia määriä. Liian usein nämä koirat jäävät kauniimpien lajitovereidensa varjoon eivätkä juuri kiinnitä ihmisten...
Kodin saanut koira: DINTE
1.8.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu...
Kodin saanut koira: BUTICA (nykyisin Ebba)
02.02.2016 Suloinen ja lempeä pikkukoira, nimeltään Butica, on löydetty kadulta viettämässä usein aikaa pienen kaupan edessä, jonka mukaan tämä pikku kaunotar sai myös nimensä. Monien yritysten jälkeen Butica saatiin vihdoinkin kiinni ja se...
Kodin saanut koira: ELISKA
01.09.2016 Tårgovisten kaupugissa asuva eläinsuojelija Mihaela Soare pelasti suloisen Eliskan kunnalliselta tarhalta ja nyt neiti kaipaa oman kodin turvaa ja huolenpitoa Mihaelan luona. Herttainen Eliska tulee hienosti toimeen toisten...
Kodin saanut koira: MAURO
10.08.2016 Rosiori de Veden kaupunki Romaniassa on koiraihmisen näkökulmasta surullinen paikka. Paikallisten rankkureiden ilon aihe on lattioiden pesun yhteydessä kastella vesiletkulla tahallaan myös koirat säästä huolimatta. Tämän vuoksi...
Kodin saanut koira: LANA
9.5.2016 Suflete Dragi on yksi kulkureiden pääyhteistyökumppaneista, ja sillä on yksityinen koiratarha Sintestin kylässä Romaniassa, jossa on noin 150 koiraa. Yhteistyö Kulkureiden kanssa on jatkunut aina vuodesta 2012 ja Suflete Dragia vetävät...
Kodin saanut koira: KIDI (Irman pennut)
22.02.2016 Luiza oli nähnyt Irman (pentujen emon) ensimmäisen kerran tammikuun puolivälin jälkeen kotinsa läheisessä kylässä. Luiza näki tytön muutamaan kertaan, mutta se katosi joka kerta ennen kuin Luiza ehti lähelle. Tällöin hänelle...
Kodin saanut koira: BINGO
24.11.2013 Tapasin Bingon lokakuun Romanian reissullamme Glinan tarhalla. Bingo on asuttanut yhtä tarhan häkkiä jo vuodesta 2008. Bingo on pelastettu tarhalle naiselta, jolla oli enemmän koiria kuin hän pystyi hoitamaan. Vaikka Bingo on...
Kodin saanut koira: LOLITA
11.3.2016 Paikallinen romanialainen mies löysi Lolitan hylättynä pellolle 21.2.2016 ja otti yhteyttä eläinsuojelija Ioana Bodeaan, jonka kautta onnekas koira pääsi adoptio-ohjelmaan. Tällä hetkellä Lolita on turvassa ja kotihoidossa, koiran...
Kodin saanut koira: NICI
31.7.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu...
Kodin saanut koira: AMBRE
24.8.2016 Ambre ja Kulkurien kautta Suomesta jo kodin saanut Clover hylättiin OneVetin klinikan portille kuluvan vuoden heinäkuun alussa. OneVet on bukarestilainen eläinlääkäräriasema ja eläinklinikka, jonka kanssa Kulkurit on tehnyt pitkään...
Kodin saanut koira: JAYDEN
19.4.2016 Romaniassa syntyy lukematon määrä ei toivottuja pentuja, joiden kohtalo ei yleensä ole kovin valoisa. Tuntemattomasta syystä myös pikkuinen Jayden-poika löytyi 5 siskonsa kanssa hylättynä Rosiorin kaupungin kadulta. Vaihtoehtona...
Kodin saanut koira: VALLE
24.3.2016 Rosiori De Veden, tuttavallisemmin Rosiorin kunnallisella koiratarhalla elää miltei kolmesataa koiraa. Osa niistä elää isommissa, monen koiran häkeissä, joissa stressaantuneet koirat tappelevat ja osa metrin pituisissa ketjuissa...
Kodin saanut koira: ROO
5.4.2016 Sitä ei varmasti tiedetä mikä näiden veljesten, Roon ja veljensä Bron, tarina alusta lähtien on, mutta luultavasti niillä on ollut joskus koti, josta ne ovat syystä tai toisesta päätyneet Romanian kaduille. Rankkureiden toimesta ne...
Kodin saanut koira: LARSON (nyk. Lasse)
29.3.2016 Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria...
Kodin saanut koira: ZASKA
20.5.2016 Zaskan löytöpaikka ei tarkemmin ole tiedossa, mutta tytön on löytänyt ja tuonut Asociatia A Doua Sansan tarhalle sen vapaaehtoinen työntekijä. Zaska asuttaa tällä hetkellä häkkiä Baxin kanssa ja aiemmin kaverina ollut...
Kodin saanut koira: ARYA (nyk. Sansa)
31.3.2015 Gradistean pienessä kylässä vaikuttava yhteistyökumppanimme Luiza Mandru sai kuulla kylänsä laidalla olevasta paikasta, tyhjillään olevasta tontista, jonne on hylätty tusinan verran koiria. Luiza kiirehti paikan päälle katsomaan ja...
Kodin saanut koira: YADE (nyk. Lyyli)
24.8.2016 Romaniassa syntyy joka päivä pentuja, joilla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä, eikä niillä ole ketään, joka pitäisi niistä huolta. Toisinaan pennuilla käy tuuri, ja joku paikallinen eläinsuojelija löytää ne ja ottaa huostaansa,...
Kodin saanut koira: ISRA
15.8.2016 Aurinko oli jo laskenut mailleen juhannusviikon torstaina kuluvan vuoden kesäkuussa, kun Kulkurien Romaniassa asuva Veera sai soiton Carpen perustajalta Carmen Mandesulta. Carmen oli saanut tiedon pienestä pennusta, joka oli...
Kodin saanut koira: EVA C (nyk. Ava)
23.8.2016 Eva C on löytynyt Onevetin työntekijän matkatessa tarhalta klinikalle ja tällä hetkellä Eva C on Cosoban tarhalla Romaniassa. Tapasimme suloisia pieniä aikuisia koiria viime matkallamme Romaniassa. Yksi näistä on Eva C, joka on...
Kodin saanut koira: COLTULET
13.8.2016 Kulkurien aktiivit vierailivat Romaniassa Rosiorin kunnallisella koiratarhalla heinäkuussa paikallisen eläinsuojelija Cornelia Stanin kanssa. Kunnallisella tarhalla koirien olot eroavat huomattavasti eläinsuojelijoiden tarhoista....
Kodin saanut koira: SMARTIE
06.04.2015 Toisinaan koiralla ei ole tarinaa, ei mitään dramaattisia käänteitä, mitään ihmeellistä tai erikoista. Niin on myös tämän alunperin nimettömän uroskoiran kohdalla. Asociatia Suflete Dragin Alina Murgu löysi tämän aikuisen...
Kodin saanut koira: YOLITA (nyk. Neiti Näpsä)
24.8.2016 Romaniassa syntyy joka päivä pentuja, joilla ei ole minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä, eikä niillä ole ketään, joka pitäisi niistä huolta. Toisinaan pennuilla käy tuuri, ja joku paikallinen eläinsuojelija löytää ne ja ottaa...
Kodin saanut koira: NEKKU
8.9.2016 Romaniassa hylätään koiria milloin mistäkin syystä. Niitä hylätään metsiin, pelloille, kaduille, minne tahansa. Rankkureiden käsiin jouduttuaan ne päätyvät kunnallisille tarhoille. Niissä ne sitten elävät monen koiran häkeissä. Noin...
Kodin saanut koira: DANTE
10.6.2016 Erään kylän pelloilla lähellä Bukarestia elää koiralauma. Laumassa on steriloimattomia koiria jotka lisääntyvät jokaisesta juoksusta. Yksi näistä narttukoirista on Mariana, joka on tiettävästi synnyttänyt jo kolmet pentueet vuoden...
Kodin saanut koira: LENA (nyk. Hilla)
7.8.2016 Rosiori de Veden koiratarhan desibelit nousevat huimiin lukemiin, kun koirat kuulevat Cornelia Stanin auton ajavan portista. Koirat tempovat ketjuissaan ja nousevat häkin seiniä vasten toivottaakseen Cornelian tervetulleeksi ja...
Kodin saanut koira: FIGO
14.8.2016 Kulkureilla on useampi yhteistyötaho Romaniassa, ja yksi niistä on Mihai Girgorie, josta nyt saamme muutaman koiran adoptio-ohjelmaamme. Mihailla on tällä hetkellä kaksi tarhaa, uusi rakenteilla oleva tarha on nimeltään M.G....
Kodin saanut koira: ADE
4.4.2016 OneVet Clinica Veterinaria on romanialainen eläinklinikka, joka ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kylässä. Siellä asuuu koiria useista eri lähtökohdista ja olosuhteista. Eräänä päivänä jokin aika sitten saksalaisnainen päätti...
Kodin saanut koira: ALON
15.08.2016 Rosiori de Veden kaupungin koirien ainoa toivon kipinä paremmasta huomisesta on uuttera eläinsuojelija Cornelia Stan. Toukokuussa syntymäpäivänään Cornelia ajoi maantietä pitkin ja samalla hetkellä suloinen Alon käveli hylättynä...
Kodin saanut koira: LOCA
23.8.2016 Loca on kotoisin pentutehtaasta jossa sitä on käytetty pennutuskoneena mutta koska romanialaisen omistajansa mukaan se oli huono emo, se sai lähtöpassit toisen koiran Focan kanssa. Onneksi ne hylättiin Adinan hoiviin, eikä kadulle,...
Kodin saanut koira: SILVIA M
2.6.2016 Targovisten kaupungissa Romaniassa eläinsuojelutilanne on myös huono. Kodittomia, hylättyjä eläimiä näkyy paljon kaduilla ja koirarankkurit liikkuvat säännöllisesti eri alueilla ottaen kiinni koiria keinolla millä hyvänsä. Tulee tunne,...
Kodin saanut koira: MOUNTY (M-team)
2.3.2015 Mounty on löydetty sisaruksiensa kanssa lumimyrskyn keskeltä viime vuoden lokakuussa. Kuudesta pienestä pennusta vain neljä selvisi koettelemuksistaan ja näistä neljästä Minimax ja Mounty pääsivät Kulkurien adoptio-ohjelmaan....
Kodin saanut koira: MOLLY SILVER
31.7.2016 Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu...
Kodin saanut koira: SKELETON
20.11.2015 Tämä pieni söpöläinen nimeltään Skeleton on löytynyt noin 2,5 kuukautta sitten luurangon laihana Bukarestin kaupungin laitamilla sijaitsevalta pellolta. Skeleton oli niin laihassa kunnossa, että hän vaikutti melkeimpä jo...
Kodin saanut koira: GINNO
23.07.2016 Ginno päätyi yhteistyökumppanimme Luiza Mandrun hoteisiin, koska sen edellinen omistaja oli hylännyt sen metsään, luultavasti siksi että Ginno oli leikittänyt kanoja leikkikavereiden puutteessa. Se ei suinkaan satuttanut niitä mutta...
Kodin saanut koira: BOGU (nyk. Boogie)
6.6.2016 Eläinsuojelija Ioana Bodean mies löysi Bogun läheltä Pitestin kaupunkia. Löytöhetkellä koira oli aika heikossa kunnossa, sillä oli paljon punkkeja sekä sen turkki oli ihan likainen ja takkuinen. Se on varmasti kerennyt jonkin aikaa elää...
Kodin saanut koira:MISS PEGGY
02.08.2016 Peggy on noin 1-vuotias mini tyttö, Mihaelalta. Pieni noin 4 kilon painoinen uskomattoman hurmaava nuori neiti. Todella ihmisrakas pikku pusukone. Tulee loistavasti juttuun kaikkien koirien ja kissojen kanssa, on sosiaalinen ja leikkisä...
Kodin saanut koira: NOIR
01.04.2016 OneVet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Onevetissa työskentelevä,...
Kodin saanut koira: TAAVI
15.07.2016 Târgovișten kaupungissa asuva eläinsuojelija Mihaela Soare pelasti suloisen Taavin kunnalliselta tappotarhalta ja nyt Taavi kaipaa oman kodin turvaa ja huolenpitoa Mihaelan luona. Luonteeltaan Taavi on hyvin ystävällinen, lempeä,...
Kodin saanut koira: LETY (Team Miniones, nyk. Bambu)
22.7.2016 Kesäkuussa 2016 eräs Gradistean kylässä asuva nainen löysi 4 pientä pentua hylättyinä tien varresta. Nainen tiesi, ettei hän voi jättää pentuja siihen sillä näillä ei olisi mahdollisuutta selvitä. Omaan kotiinsa hän ei voinut näitä ottaa...
Kodin saanut koira: ERNA (Team Miniones, nyk. Lempi)
22.7.2016 Kesäkuussa 2016 eräs Gradistean kylässä asuva nainen löysi 4 pientä pentua hylättyinä tien varresta. Nainen tiesi, ettei hän voi jättää pentuja siihen sillä näillä ei olisi mahdollisuutta selvitä. Omaan kotiinsa hän ei voinut näitä ottaa...
Kodin saanut koira: BLIND BLACKY
23.7.2016 Romanialainen eläinsuojelija Ioana Bodea on omistanut elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Yhdessä miehensä kanssa Ioana käy pääyhteistyökumppanimme OneVetin koirasuojalla huolehtimassa siellä olevista, noin 300...
Kodin saanut koira: VALMA (V-team)
24.5.2016 Koiraongelma on suuri Romaniassa. Joka päivä koiria hylätään niin metsiin, tien pientareelle kuin pelloille. Niitä hylätään myös kauppojen pihoille, metroasemien läheisyyteen ja mihin nyt sopivasti voi pysäyttää auton tarpeeksi kauan...
Kodin saanut koira: LILYA (nyk. Lilja)
23.3.2016 Romaniassa hylätään vuosittain tuhansia ja taas tuhansia koiria. Romaniassa voi kauppareissulla ostaa koiranpennun, joka on myytävänä marketin yhteydessä olevan eläinkaupan lasiterraariossa. Kun pentu lakkaa olemasta ihana...
Kodin saanut koira: BOMBUR (Team Black) (nyk. Bomber)
26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa...
Kodin saanut koira: JETTA
23.3.2015 Glina on pieni kylä, joka sijaitsee noin 20 km Romanian pääkaupungista Bukarestista.Toisen pääyhteistyökumppanimme, Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinassa sijaitsevalla tarhalla käy vilske ja vilinä. Tarhalla asuu noin 200...
Kodin saanut koira: PAELLA
26.3.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa...
Kodin saanut koira: HEMPPA
20.4.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa Romanian matka kohdistui...
Kodin saanut koira: SIMONA
2.8.2016 Rosiorin kunnallinen koiratarha sijaitsee 120 km pääkaupungista Bukarestista lounaaseen Rosiori de Veden kaupungissa, ja siellä on koiria pari sataa. Osa koirista asustaa kopeissa ulkona noin metrin mittaisessa ketjussa ja osa koirista...
Kodin saanut koira: EMI
4.1.2016 Romanialaisen Save&Care Dog Rescuen eläisuojelija Corina Stroescu löysi pahoin haavoittuneen Emin kadulta 22.12.2015 ja toimitti sen välittömästi hoitoon eläinlääkäriin. On todennäköistä, että Emin haavat ovat tulleet kadulla...
Kodin saanut koira: IZI
14.7.2015 Izi on löydetty ihan pienenä veljensä kanssa metsästä, läheltä Bukarestia. Izin veljellä oli jalka murtunut ja toistaiseksi ei ole vielä adoptioon tulossa. Se kuinka veljekset olivat päätyneet metsään ja kuinka jalka oli murtunut,...
Kodin saanut koira: EVA B
3.4.2016 Evan tiedossa oleva tarina alkaa Bragaridun kunnalliselta kuolemantarhalta tammikuussa 2016, kun paikallinen eläinsuojelija Ioana Bodea pelastaa sen ja sijoittaa sen Onevet-klinikan hoitolaan. Koska kunnallisilla tarhoilla jylläävät...
Kodin saanut koira: BRO
5.4.2016 Sitä ei varmasti tiedetä mikä näiden veljesten, Bron ja veljensä Roon, tarina alusta lähtien on, mutta luultavasti niillä on ollut joskus koti, josta ne ovat syystä tai toisesta päätyneet Romanian kaduille. Kadulta rankkureiden toimesta ne...
Kodin saanut koira: BERTHA
8.6.2016 Kun koira syntyy Romaniaan, se harvemmin syntyy kovin onnellisten tähtien alla. Koirien onneksi maassa asuu myös muutamia hyväsydämisiä ihmisiä, jotka rakastavat eläimiä. Yksi näistä paikallisista eläinsuojelijoista on Kulkurien...
Kodin saanut koira: CARU (nyk. Darla)
26.3.2016 Rosiori de Veden kunnallinen tarha on puitteiltaan äärimmäisen surullinen. Tarhalla asuu miltei kolmesataa koiraa ja rankkurit tuovat niitä joka päivä lisää. Paikallinen eläinsuojelija Cornelia Stan tekee tarhalla epäinhimillisen...
Kodin saanut koira: MR LINK
19.3.2016 Târgovișten kaupungissa, Romaniassa, asuu yksi Kulkurien luotettavista yhteistyökumppaneista ja ystävistä, Mihaela Soare, äitinsä kanssa. Mihaela auttaa niin hylättyjä koiria kuin kissoja ja heidän talossaan asuu aina eläimiä jotka...
Kodin saanut koira: CLOVER (nyk. Essi)
13.6.2016 Clover löydettiin Clinica Veterinara Onevetin hoitolan läheltä toisen narttukoiran kanssa. Ne ovat mitä ilmeisemmin tarkoituksella hylätty lähelle hoitolaa jotta joku Onevetin työntekijöistä poimisi ne mukaansa. Toisen nartun nisissä oli...
Enkelikoira: GOLDOR
31.7.2016 Joka kesä Romania täyttyy nuorista pennuista, jotka ovat syntyneet keväällä tai kesän alussa. Osa näistä pennuista syntyy suoraan kadulle, osa hylätään sinne. Pentujen mahdollisuudet selviytyä ovat hyvin pienet, mutta osalla...
Kodin saanut koira: BALLERI
22.7.2015 Balleri on elänyt aiemmin romanialaisen tanssinopettajan koirana, mutta syystä tai toisesta omistaja on hylännyt sen. Romaniassa koirien hylkääminen on valitettavan tavallista, mutta onneksi maassa asuu myös joukko eläinten...
Kodin saanut koira: VANILJA (nyk. Lumo)
27.5.2016 Kesän kynnyksellä Romania on täynnä nuoria, keväällä syntyneitä pentuja. Vain harva niistä selviää aikuiseksi ja jo muutaman kuukauden ikäiseksi päästäkseen pentu tarvitsee paljon onnea. Romanialaisen eläinsuojelijan...
Kodin saanut koira: VEIKKA
22.04.2016 Sisko ja Veikka löydettiin kadulta Onevetin työntekijöiden toimesta. Gabi, onevetin työntekijä seurasi näitä kahta jonkin aikaa, kunnes sai vihdoin sisarukset kiinni ja toimitti heidät turvaan. Nyt nämä kaksi ovat valmiita etsimään omia...
Kodin saanut koira: LUPISOR
18.4.2016 Ioana Bodea on Romaniassa toimiva eläinsuojelija ja toimii vapaaehtoistyöntekijänä OneVetin tarhalla. Lupisorin Ioana sai otettua pois Palladyn kunnalliselta tarhalta 4.12.2015 ja hetken Luopisor asui muualla, mutta nyt koira on...
Kodin saanut koira: BUNNY GIRL
12.6.2016 Bunny Girl on hylätty noin 6 viikon ikäisenä. Sen oli ollut todella peloissaan ja sen oli kuultu itkevän kovasti. Bunnyn iho oli täynnä loisia ja paljon karvattomia kohtia, mutta onnekseen oli se hylätty sellaisen kotioven...
Kodin saanut koira: VIIMA (V-team)
23.5.2016 Koiraongelma on suuri Romaniassa. Joka päivä koiria hylätään niin metsiin, tien pientareelle kuin pelloille. Niitä hylätään myös kauppojen pihoille, metroasemien läheisyyteen ja mihin nyt sopivasti voi pysäyttää auton tarpeeksi kauan...
Kodin saanut koira: AXL
4.4.2016 Kulkurien aktiivit vierailevat säännöllisesti Romaniassa paikallisten yhteistyökumppaneiden luona. Yksi matkojen tarkoituksista on kartoittaa uusia sopivia koiria yhdistyksen adoptio-ohjelmaan. Tammikuussa Romanian matka kohdistui...
Kodin saanut koira: TORSTI
19.6.2016 Kulkurien ennennäkemätön Spay & Neuter Tour 2016 potkaistiin käyntiin 7.6-8.6. Vidran kylässä järjestetyssä sterilointiprojektissa. Yhteistyötahomme Asociatia Suflete Dragin kanssa järjestetyssä projektissa steriloitiin,...
Kodin saanut koira: OFF ROAD
19.05.2016 Ihana pienikokoinen tyttökoira, nimeltään Off Road, on pelastettu maaliskuun puolessa välissä, jolloin neidin koko elämä oli todella pienestä kiinni. Off Road odottaa tällä hetkellä omaa kotiaan OneVetin koirahoitolassa. OneVet on...
Enkelikoira: VÄINÖ S
27.1.2023 Väinöstä on tullut enkelikoira. Väinö ehti viettää omassa kodissaan rakastettuna perheen jäsenenä pitkän ajan. Lämpimät osanotot Väinön perheelle ja kiitos, kun annoitte hänelle rakastavan kodin vuosiksi <3 Lisätty muutama kuva...
Kodin saanut koira: FILICA, nyk. Liisa
11.9.2014 Pieni Filica-tyttö on pelastettu Bragadirun kunnalliselta koiratarhalta. Sen aiemmat koettelemukset ovat meillä vain arvailujen varassa, mutta niistä muistona Filicalla on toinen silmä, jolla se ei näe. Silmään on ilmeisesti osunut...
Kodin saanut koira: PESSI
2.6.2016 Pessi löytyi sisarensa Abbyn kanssa Oltenitan kylästä. Romaniassa hylätään koiria joka päivä, ja pentujen mahdollisuudet selvitä kadulla ovat olemattomat, joten pikkuisilla oli onnea kun Suflete Dragin tarhalla toimiva Alina otti ne...
Kodin saanut koira: BIBI-O
30.3.2016 OneVet Cabinet Veterinaria, tuttavallisemmin OneVet, on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani. OneVet ylläpitää myös koiratarhaa Cosoban kaupungissa Bukarestin ulkopuolella. Cosoban koiratarhalla elelee myös koiria. jotka ovat...
Kodin saanut koira: MOKKA
27.5.2016 Kesän kynnyksellä Romania on täynnä nuoria, keväällä syntyneitä pentuja. Vain harva niistä selviää aikuiseksi ja jo muutaman kuukauden ikäiseksi päästäkseen pentu tarvitsee paljon onnea. Romanialaisen eläinsuojelijan...
Kodin saanut koira: BECKY
27.5.2016 Sintesti on pieni kylä Romaniassa, jossa pitää tarhaa eläinsuojelija Alina Murgu. Asociatia Suflete Dragi yhdistys on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista ja tällä tarhalla kotiaan odottaa siro äitikoira Becky. Beckyn matka...
Kodin saanut koira: BIFUR (Team Black)
26.5.2016 Romaniassa syntyy jatkuvasti lisää kodittomia pentuja. Niitä on kadunvarsilla, pelloilla ja hylätyissä rakennuksissa. Osa niistä selviää aikuisiksi ja jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa...
Kodin saanut koira: ENT
29.11.2015 Romaniassa on valtava määrä kodittomia koiria. On isoja ja pieniä, nuoria ja vanhoja. Monille vanhoille ja varsinkin suurikokoisille koirille tämä tarkoittaa sitä, että ne jäävät helposti tarhoille odottelemaan omaa...
Kodin saanut koira: VALIA
12.8.2015 Romanian kaduilla elää valtava määrä kulkukoiria. Monet niistä ovat hylättyjä aikuisia, joilla on joskus ollut oma koti. Näiden koirien ainoa mahdollisuus parempaan elämään ovat paikalliset eläinsuojelijat, jotka väsymättä...
Kodin saanut koira: COSO
23.7.2015 Clinica Veterinara Onevet on yksi Kulkurien yhteistyökumppani Romaniassa. Onevetilla on Bukarestissa sijaitseva klinikka sekä noin 20 minuutin ajomatkan päässä myös hoitola (pension). Aiemmin Onevetin hoitola sijaitsi paljon...
Kodin saanut koira: RANDY
19.11.2015 Marraskuussa 2015 Kulkurien edustajat kävivät jälleen Romaniassa. Tällä kertaa reissusuunnitelmaan kuului myös vierailu Rosiori de Veden kaupungissa, jossa oli Kulkurien massasterilointi-, ja avustusprojektin kuudennen...
Kodin saanut koira: BIJOU
16.12.2015 Iloinen ja herttainen Bijou on pelastettu Oltenitan kunnalliselta tarhalta noin viisi kuukautta sitten. Siitä lähtien tämä ihana poika on odottanut omaa kotiaan Sintestin tarhalla, jota ylläpitää Kulkurien toinen...
Kodin saanut koira: TOMI
23.3.2015 Eläinlääkäri Adina Vladutin ystävä oli löytänyt Tomin sekä tämän siskonsa Casian ja tuonut heidät eläinklinikalle Onevetiin, jossa he tällä hetkellä asustavat. Sympaattista Tomia aluksi jännittää vieraat ihmiset , mutta reipastuu...